84. Tuntematon sotilas, Väinö Linna

Itsenäisyyspäivä meni minulla varsin isänmaallisissa tunnelmissa. Luin Tuntemattoman sotilaan loppuun ja katsoin siinä välissä puolihuolimattomasti televisiosta kirjaan perustuvan elokuvan vuodelta 1955. Elokuvan katsominen ennen kuin ehdin saada kirjan ihan loppuun asti oli hieman hämmentävää. Kirjan loppupuolella mielikuvitukseni luomat henkilöhahmot muuttuivatkin elokuvan näyttelijöiksi ja koko miljöö mustavalkoiseksi.

Ennakolta en ollut kovin innoissani tähän kirjaan tarttumisesta. Taustalla on ensinnäkin vähäinen kiinnostukseni sota-aiheita kohtaan ja toisaalta vuosien varrella elokuvan pätkistä (ehkä olen sen joskus nähnyt kokonaankin) muodostunut mielikuva. Vaikka elokuva myötäili kirjan tapahtumia hyvinkin uskollisesti, antaa vielä 50-luvulla elokuvissa tavanomainen "teatterinäytteleminen" tapahtumille koomisen leiman. Kirja päihittää tässäkin tapauksessa elokuvan kiistatta, onhan tarina romaanina paljon uskottavampi ja todellisempi.


Nautin suuresti Linnan kirjoitustyylistä. Teksti on mehukasta ja sillä tavalla suuhun passelia, että sitä olisi mukava lukea ääneen. Erityisesti dialogi saa minulta erityismaininnan. Eri puolilta Suomea sotaväkeen kootut miehet puhuvat omilla murteillaan ja tämä kielien sekamelska on riemastuttava. Monet teoksen hahmot vieläpä ovat varsinaisia vitsiniekkoja ja jutun iskijöitä, joten huumoria kirjassa piisaa.

- Kaikki liika kama pois, kuten tarpeettomat kirjoituslehtiöt ja sensellaiset. Tiedättekös te, pojat, mitä partiolaisten vyöhön on kirjoitettu? Ole valmis. Ole valmis. Jaha, jaha.
- Herra kapteeni. Ei nyt sentähen kirjoituslehtiöitä. Tytöt ne lakkaa antamasta, ellei lemmestä lurita.
Rahikainen sai pidäteltyä naurua aikaan, sillä hänen sanansa saivat lisämerkitystä siitä, että ne uskallettiin lausua kapteenille. Kaarnankin suupielessä käväisi kuiva hymy ja hän puheli:
- Kuulkaas sitä. Kuulkaapas mitä mies puhuu. Lakkaavat antamasta. E...heei, e...heei. Antaahan tyttö, jos se äitiinsä tulee, ja jos se taas isäänsä tulee, niin suorastaan pyytää.

Voiko Tuntemattomasta sotilaasta kirjoittaa kirjoittamatta Antti Rokasta? Todennäköisesti ei, joten niinpä kirjoitan minäkin. Esitän kysymyksen Antista. Miksi hän ajautui aina törmäyskurssille upseereiden kanssa? Tahallista härkkimistähän tuollainen ylempien sinuttelu on, mikä ikään kuin toimi lähtöasetelmana sille että heti ensimmäisestä tapaamisesta asti ollaan napit vastakkain. Nousiko Antero väärällä jalalla sängystä vai liekö joku kivi jäänyt kenkään hiertämään jo talvisodassa. Auktoriteetin vastustus jäi minulle vähän epäselväksi Rokan palopuheesta huolimatta.

Viime kesänä harrastin hautausmaamatkailua sen verran, että kävin Tampereella Kalevankankaan hautausmaalla Juice Leskisen ja myös Väinö Linnan haudalla. Tämä vinkiksi nähtävyyksiä kartoittaville kotimaanmatkaajille. Tarjolla on myös opastettuja kiertokävelyjä.