Miksi täytyy olla joku eri? Miksei aina voi olla sama? Näin vitsaili näyttelijä Antti Holma uuden podcastinsa mainoksessa, ja koetti perustella, miksi ei tee samaa aiempaa ohjelmaansa aina uudestaan ja uudestaan, vaikka se kenties joidenkin mielestä olisikin mukavaa ja ennen kaikkea turvallista.
Maailma ei ole aina sama – onneksi tai valitettavasti. Juuri hiljattain olimme kaikki yhdistymässä: kylmä sota päättyi viimein, oli vahva YK, oli laajentuva EU, oli talouden globalisaatio.
Mutta niin vaan piti senkin jälleen muuttua. Nyt kaikki tuntuu olevan uudestaan vinksin vonksin, yhteiset poliittiset rakenteet hajoavat, kauppasotia viritellään ja kaikki tempovat omille tahoilleen.
Suorastaan huvittavalta kuulostaa, kun poliitikot joka suunnalta toitottavat nyt tämän muutoksen olevan oman maansa ’suuruuden palautusta’, kunnioituksen hankkimista, nöyryytyksen loppua, voiman näyttöä ja jälleen loistavaa tulevaisuutta. Amerikasta tulee ’great again’ ja britit ottavat itselleen ’control back’, Venäjää kunnioitetaan jälleen ja Puolakin nousee polviltaan! Mielen valtaa epäilys, että kaikki ovat käyttäneet samaa viestintätoimistoa. Tai ehkä se oli ovela Facebookin algoritmi, joka syötti kaikille samat mainokset.
Entäs sitten Turkki? Pari vuosikymmentä sitten tuli tavattua useampiakin turkkilaisia delegaatioita tutustumassa ’Suomen malliin’ korkeakoulujen ja teknologiayritysten yhteistyön rakentamisessa, toisen asteen koulutuksessa, naisten yhteistyöverkostojen luomisessa ynnä muussa. Se oli luontevaa, olihan Turkki 2000-luvun alussa ponnekkaasti tulossa osaksi Euroopan unionia.
Kuinka kävi? Tuulet kääntyivät, kuviot muuttuivat, EU:n kanssa oikein mistään ei tullut mitään ja suunnitelmat vaihdettiin päälaelleen. Länsimaista ja Euroopasta viis! Turkki haluaakin nyt palata ennen ensimmäistä maailmansotaa vallinneen osmanivaltakunnan tunnelmiin takaisin. Suuruutta ja kunnioitusta etsitään siltä suunnalta.
Olen viehättynyt Turkista turistina, mutta sen yhteiskunnallinen tilanne on hahmottunut hankalasti. Onko se nyt lintu vai kala? Länsi vai itä? Islamistinen ja uskonnollinen vai ’maallinen’? Pehmo vai sotaisa? Miksi Hagia Sofiakin pitää nyt väen väkisin ottaa taas moskeijakäyttöön? Mitä jatkuvalla ärhentelyllä Kreikan kanssa halutaan saavuttaa?
Kesähelteiden hellitettyä tein kolmen kirjan sukelluksen näihin alati muuttuviin turkkilaisiin kuvioihin ja yritin ymmärtää edes jotakin niiden kiemuroista.
Raja kiinni?
’Turkki – Euroopan rajalla?’ (2007) on Helsinki University Press Gaudeamuksen kustantama kokoomateos, jonka ovat toimittaneet Anu Leinonen, Tuula Kojo, Mervi Nousiainen, Sampsa Peltonen ja Lauri Tainio.
Kirja on tehty antamaan tuolloin ajantasaista tietoa Turkin historiasta, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta rakenteesta ja etenkin niistä seikoista, jotka eniten hiertävät suhteessa EU:n ’sisäänoton kriteereihin’.
Kirjan artikkelit ovat turkkilaisten tutkijoiden kirjoittamia ja ne on käännetty ryhmätyönä. Tuolloinen EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn on laatinut kirjaan diplomaattisen pyöreät loppusanat, joissa hän hahmottelee mahdollisesti 10-15 vuoden päästä EU-jäseneksi tulevaa Turkkia ’joka ei ole samanlainen kuin tänään’.
Artikkelinsa saavat mm. talouden tila, kurdit ja muut vähemmistöjen ongelmat, ihmisoikeudet, kansalaisoikeudet, rikoslain soveltaminen, naisten asema ja alati hankala Kypros.
Teos alkaa tietenkin vankalla historiakatsauksella. Turkin varhaisempi historia, Bysantin ja osmanivaltion ajat ja tietenkin kuuluisa Mustafa Kemal Atatürk, uuden ’maallisen’ Turkin isä ja hänen ’kemalisminsa’ ovat minulle jotakuinkin tuttuja jo ennestään, mutta sitten kuva haalistuu. Maailmassa on ollut niin paljon muutakin seurattavaa ja Turkki on unohtunut. Jotenkin on tuntunut, että Turkista kuuluu aina vain jostain ’sotilasvallankaappauksesta’.
Eipä ollut ihan väärä luulo! Sotilasvallankaappauksia on tosiaankin ollut peräti 1960, 1971 ja 1980. Myös 1997 oli ’läheltä piti’ tilanne. Kirjan ilmestymisen jälkeen tapahtunut uusin, kesän 2016 kaappausyritys, jäi yritykseksi. Tai mikä se oikeastaan olikaan, kuka yritti ja mitä, sen kertoo historiantutkimus joskus myöhemmin.
Teosta lukee mielellään ja kiinnostuneena, mutta ajatuksiin pyrkii koko ajan kuin tuote-esittelijän hokemana: eikä tässä vielä kaikki!
Eipä, tosiaankaan. Vuoden 2007 jälkeen moni asia on jo aivan toisin ja on saatu uusia pulmia, kuten monien maiden arabikeväät, sisällissodat Turkin naapurivaltioissa, pakolaistulvat ja Isis kalifaatteineen.
Laajene tai hajoa
’Suuruudenhullu Turkki’ (2015) kirjan on kirjoittanut valtiotieteen tohtori, tietokirjailija ja free lance -toimittaja Kristiina Koivunen. Hän on perehtynyt Lähi-idän kysymyksiin ja työskennellyt erityisesti kurdien parissa.
Koivunen näkee Turkin paaluttavan itselleen jo vaikutusvaltaa ja alueita siltä varalta, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen hajotetun osmanivaltakunnan osasista luodut ’keinotekoisiksi’ osoittautuneet valtiot, Irak ja Syyria, hajoavat lopullisesti pariin-kolmeen osaan.
Yksi siivu tulisi sunneille, siinä Turkin kiinnostuksen kohde, yksi pala menisi militanteille shiioille ja yksi kurdeille, jos Turkki ei pysty viimeksi mainittua estämään. Se yrittää tietenkin, koska sen omalla alueella on merkittävä kurdivähemmistö, joka arvatenkin tahtoisi jossain mitassa yhdistyä naapuriin syntyvään kurdivaltioon.
Tässä olisi Turkille mahdollisuus ’suuruuteen’ ja osmanivaltakunnan hajonneiden osien ’palauttamiseen jälleen yhteen’. Jos taas tämä kaikki menee kunnolla pieleen, väijyy tulevaisuudessa mahdollisena jopa nykyisen Turkin valtion hajoaminen, Koivunen maalailee.
Tällaisesta kuviosta ei ollut selkeää näkymää vielä edellisen ’Euroopan rajalla’ -kirjan kirjoittamisen aikaan. Niin kuin ei alueen uusimmasta peluristakaan, Isis -kalifaatista, joka ’julistettiin perustetuksi’ 2014, juuri Koivusen viimeistellessä kirjaansa. Hän jättääkin ilmaan kysymyksen, saako uusi kalifaatti laajaa kannatusta ja uskonnollista tunnustusta maailman muilta sunnimuslimeilta. Nyt kai voidaan jo sanoa, että ei saanut.
Koivunen arvelee koko Lähi-idällä olevan tarjolla kolme tulevaisuudennäkymää: vallan saavat joko kovan linjan islamistit tai pehmo islamistit tai syntyvät demokraattiset rakenteet. Viimeisin vaihtoehto ei näytä juuri nyt ollenkaan todennäköiseltä. Pehmo islamisteillakin (lännen kanssa yhteistyötä tekevät, kuten esimerkiksi Fethullah Gülenin Hizmet- liike) menee ajoittain melko huonosti. Heidän epäillään teettävän likaisia töitä joillakin pienillä jihadistiryhmillä, samalla kun he keräävät länneltä ’sympatiapisteitä’.
Onko Turkki sitten kovan linjan islamistinen vaiko ei? Ensin se liputti nimenomaan pehmeää linjaa, kuten güleniläisyyttä. Kuitenkin Turkki on salaa aseistanut myös Syyriassa jihadistisryhmiä. Lopulta Turkin oli kuitenkin julkisesti liityttävä Isisin vastaiseen rintamaan, koska muuten se olisi jätetty muiden toimijoiden kanssa ’saaliinjaossa’ kokonaan osattomaksi. Yhtä aikaa juu ja ei ja kaikki käy? Vasen käsi ei tiedä ollenkaan keitä oikea käsi aseistaa?
Tästäkin jälki jää
Toimittaja Tom Kankkonen on pitkään seurannut Balkanin ja Lähi-idän tapahtumia ja asunutkin Turkissa. Hänen kirjansa ’Erdogan – Turkki suuren johtajan varjossa’ (2019) selvittää ja analysoi turkkilaisen yhteiskunnan ja ulkopolitiikan tilannetta viime vuoteen saakka.
Turkin sananvapaus- ja ihmisoikeustilanne on tällä haavaa hyvin huono, toteaa Kankkonen. Vankilat ovat täynnä toimittajia, media-kustantajia, asianajajia, opettajia, tutkijoita ja poliittisten liikkeiden jäseniä, jotka on vangittu ’Turkin vastaisuuden’ tai ’terrorismin’ takia. Heinäkuun 2016 niin sanotun vallankaappausyrityksen jälkeen, yhdessä yössä, muuttui vuosikausia kunnioitettuna ja arvostettuna keski-luokkana elänyt ’güleniläinen’ väestönosa äkkiä ’terroristiseksi’.
Presidentti Recep Tayyip Erdogan on nyt katkaissut välinsä entiseen yhteistyökumppaniinsa Fethullah Güleniin ja ajanut läpi perustuslain muutoksen, jolla pääministerin virka lakkautettiin ja kaikki keskeiset valtion elimet siirrettiin presidentin alaisuuteen.
Tilanne ei ole silti millään muotoa rauhoittunut. Oikeusjärjestelmä on miltei tuhottu. Turkin talous on vaikeuksissa, työttömyys lisääntyy ja levottomuudet sen myötä. Kurdikysymys on edelleen ratkaisematta. Naapurimaiden Syyrian ja Irakin tilanne kehittyy Turkin kannalta uhkaavaan suuntaan.
Pakolaistulva naapurimaista on tuonut Turkkiin miljoonia epävakautta lietsovia ulkomaalaisia. Sekin on yksi aikapommi, joka tikittää. EU on rahalla, jota Turkki kipeästi tarvitsee, saanut Turkin patoamaan nämä pakolaisvirrat omalle maaperälleen, mutta nyt kohti EU:ta yli Kreikan rajan tulee salaa yhä useampia Turkin omia kansalaisia, jotka eivät voi enää asua kotimaassaan.
Lausumattomana kysymyksenä leijuu ilmassa: kauanko armeija pysyy presidentin hallinnassa ja kulkee hänen kanssaan samaan suuntaan? Aikoinaan demokraattisen prosessin kautta valtaan tullut Erdogan ei vallasta enää normaalein demokraattisin keinoin poistu, arvelevat Kankkosen haastattelemat turkkilaiset.
Mitä ikinä jatkossa tapahtuukaan, Erdogan jää historian kirjoihin poliitikkona, joka muokkasi Turkkia rajusti. Tämäkään kuvio ei ole lopullinen, se on varmaa.
***
