Joulun kuvia

Lainasin kirjastosta pari joulukirjaa, ihan vain tunnelmoidakseni. Joulun kuvia on toinen niistä, jonka lukaisin eilen illalla ennen nukkumaan menoa. Kivoja kuvia, ei mitään uutta. Askartelu-, sisustus- ja ruokaohjeet olivat vanhoja tuttuja pääosin, mutta ehkä idea onkin vain viritellä joulumieltä ja nauttia kuvista loskaisessa lokakuussa. Hirvittävästi alkoi tehdä mieli glögiä, joten ehkä se on tänään laitettava taas pannu porisemaan ja alkaa miettiä, miten ketäkin ilahduttaisi jouluna.

Natalia Brotherus ja Nina Dodd: Joulun kuvia -kohti joulun tunnelmaa, WSOY, 2007, 115 sivua, kirjastosta lainassa

Kolme askartelu- ja käsityökirjaa

Menin liittymään erääseen käsityöaiheiseen kirjakerhoon. Vähän haksahdin. Sain pari kirjaa tutustumishintaan ja tilasin vielä kolmannen.

Uusi askartelun pikkujättiläinen on kattava teos uusista askartelutekniikoista. Se on kotimaisista kynistä, joten välineet soveltuvat suomalaiseen käyttöön, kun niitä saa täältä sinooperista ja muista askarteluliikkeistä. En ole sitä vielä kokonaan lukenut (ja jotkut eivät ehkä luekaan tällaisia kirjoja kokonaan), mutta aika monta lukua olen jo kahlannut. Perustiedot monista kivoista tekniikoista leimailuista saippuan valmistukseen. Monista tekniikoista löytää tietoa myös netistä, mutta se on aika sirpalemaisina, etenkin jos lähtötiedot ovat nolla.

Minulla on ollut myös Askartelun pikkujättiläinen, eli tätä edeltävä kirja, mutta se katosi "kirjaihyllyn siivouksen" aikana muutama vuosi sitten. Sen voisin kyllä hankkia takaisin.

Kukkasia löytyy kirjasta Anna kaikkien kukkien kukkia, 100 hauskaa virkkaus- ja neulontaohjetta. Minä tein jo yhden spiraaliruusun sieltä. Älyttömän kiva kirja! Minulla on kauheasti intoa tehdä kaikenlaista, mutta tuntuu, että aika on kortille. Jos alkaisin nyhrätä jotain villapaitaa, niin saisin tehdä sitä vielä kolmen vuoden päästäkin. Mutta tällaisia pikkukukkaisia voi tehdä vaikka kertaistumalta. Ja nämä ovat tosi hienoja. Kukkien lisäksi kirjassa on hedelmiä, vihanneksia ja pikkuötököitä. Työohjeet vaikuttavat selkeiltä. Ensin on ohjeet, että pääsee alkuun, jos on virkkaaminen tai neulominen unohtunut. Sitten on kaikista kukista ja muista mallikuvat, josta voi valita, mitä haluaa tehdä ja lopuksi selkeät työohjeet sekä kirjallisesti että piirroskuvina. Mallit on vielä jaoteltu vaikeusasteen mukaan, että tietää, millaisen haasteen on ottamassa. Tällaisella kirjalla kannattaa aloittaa virkkaaminen tai neulominen, niin tuntuu, että saa jotain aikaiseksikin!

Neulo, virkkaa, kirjo jämälangasta on myös hauska kirja! Myös siinä on ohjeet neulomiseen ja virkkaukseen, aika lyhyet tosin. Kirja on jaettu eri osioihin tekniikoiden mukaan (raidat, kuviot ja tilkkuneuleet omissa ryhmissään). Töitä on aivan pienistä pinneistä pitkään villatakkiin asti. Sain myös hyviä ideoita, miten mallitilkkuja voisi hyödyntää ja jos tekee itse "jättilankoja" eli virkkaa tai neuloo montaa lankaa yhtä aikaa valtavilla puikoilla, niin eihän työtä tarvitse tehdä kovin montaa kerrosta, kun se on jo valmis. Osa jutuista on aika hurjannäköisiä ja mietin, että miltähän ne näyttäisivät tosielämässä, vaikkapa yli 30 erilaisesta tilkusta tehty poncho. Menisiköhän vähän överiksi?

Pirkko Niemistö ja Anu Turu: Uusi askartelun pikkujättiläinen, WSOY, 2009, 256 sivua
Lesley Stanfield: Anna kaikkien kukkien kukkia, 100 hauskaa virkkaus- ja neulontaohjetta, WSOY, 2009, 128 sivua
Sanna Vatanen, Neulo, virkkaa, kirjo jämälangasta!, WSOY, 2010, 152 sivua

Esillä & piilossa, Kodin säilytysratkaisut

Tämä ei ollut mikään erityisen hyvä kirja, kuvistaan huolimatta. Parasta kirjassa olivat kuvat, mutta nekin alkoivat loppua kohden toistaa itseään. Kun otin kirjan käteen, ajattelin, että voisin saada muutaman hyvän vinkin ongelmaani. Meillä on paljon tavaraa ja melko vähän säilytystilaa. Paras vinkki on tietenkin se, että vie kaiken mitä ei tarvitse kierrätykseen. Mutta tässä tilanteessa se ei nyt ole oikein hyvä idea, kun haluaisin kuitenkin pitää tavarani.

Vinkit olivat suorastaan ärsyttäviä. Näin säilöt vaatteesi hyvin. Jos meillä olisi käytössä valtava vaatehuone kaikkine erilaisine säilytysratkaisuineen ja pukeutumistiloineen kuten esimerkkikodeissa, niin en tarvisisi kyseistä kirjaa lainkaan. Ymmärrän kyllä, että märille ulkovaatteille pitää jättää tilaa, jotta ne kuivuvat hyvin tai että paitoja ei pitäisi sulloa vieriviereen tangoille. Olisin ehkä kaivannut uusia vinkkejä siihen, mihin ihmeeseen sellaisen ylimääräisen vaatetangon voisi laittaa.

Kirjojen säilytyksessä en ymmärrä sitä, että niitä kasataan valtavia kasoja päällekkäin. Sellaista näkee monissa kirjoissa ja lehdissä. Miten ne alimmat kirjat otetaan esiin?

Pidin kyllä kirjan kotien tyylistä pääosin. Muutama hauska idea jäi mieleen: valokuvia (tai mitä vain maksimissaan noin A4-kokoisia kuvia) voi laittaa esille puisissa housuripustimissa. Kansioiden välilehdet sopivat lehtien säilytykseen nimilapuiksi ja puutarhasta tutut pikkuruiset kasvien nimikyltit kirjojen väliin. Molemmat ovat helposti siirrettävissä.

Koruja voisi säilyttää valokuvakehyksessä, kun laittaa kuvan ja lasin tilalle levyn, johon voi tökkiä nuppineuloja. Koruja voisi säilyttää myös kannellisissa petri- tms maljoissa, joita käytetään laboratorioissa. Niitä ei tosin välttämättä kävele heti vastaan.

Sitten pari, jotka vaatisivat vähän luonnetta. Vaatteiden hoito-ohjeet varanappeineen voisi kerätä muovitaskuihin, siis sellaisiin, joissa on pieniä taskuja. Minä leikkaan lippulappuset useimmiten vaatteista irti ja työnnän kaikki varanapit samaan paikkaan. Silloin tällöin olisin halunnut tarkistaa, mitä materiaalia jokin vaate on, mutta ei onnistu enää, kun liput on kaatopaikalla. Varanappeja tarvitsee äärimmäisen harvoin ja sieltä ne löytyy kaiken muun ompeluroinan keskeltä. Toinen oli varaston arkistointijärjestelmä. Eli tarvitaan varastointikirja. Sitten numeroidaan kaikki varastoon menevät laatikot ja otetaan niistä kuva. Nyt voi pelkästään kirjaa selaamalla etsiä jotain tiettyä tavaraa. Jos laatikon tavarat muuttuvat, niin senkun ottaa uuden kuvan. Hyvin työläs ja aivan hullu ajatus, mutta minusta kuulostaa tosi hyvältä. Pitää muistaa kertoa eräälle avioliiton kautta sukulaiseksi tulleelle naiselle!

Kirjan lopussa on luettelo suomalaisista sisustuskaupoista. Pitänee käydä vilkaisemassa muutamien nettisivuja.

Esillä & piilossa, Kodin säilytysratkaisut, WSOY, 2006 (englanninkielinen alkuteos vuodelta 2004), 192 sivua. Lainassa kirjastosta.

Sarjakuvia

En ole oikein sarjakuvaihminen. Pidän muutamasta sarjakuvasta. Minusta sarjakuvan pitää olla hauska ja mielellään sellainen, että vitsi tulee ilmi siinä kolmannessa ruudussa. Lapsena meille tuli Aku Ankka noin 15 vuotta, sen olen lukenut, samoin Asterixit teini-ikäisenä, mutta muuten en ole kiinnostunut sarjakuvista tarinoina. En ole vaan opetellut lukemaan niitä niin.

En edes oikeastaan laske sarjakuvia kirjoiksi, mutta liitänpähän nyt ne tähän postaukseen, kun kirjastosta viimeksi tarttui pari sarjakuvaakin. Tämän hetken sarjakuvien pyhä kuutioni on Viivi ja Wagner, Kamut, Lassi ja Leevi, Jere, Baby blues sekä Fingerpori.

Fingerporeja pyydettiin ja saatiin häälahjaksi pari kappaletta. Numero ykkönen meillä jo olikin. Ne ovat ratkiriemukkaita ja jaksavat joskus naurattaa jopa muutaman kerran. Mutta kuten muissakin sarjakuvissa, taukoa pitää aina pitää välillä, että vitsit tuntuisivat tuoreilta. Fingerpori on meillä sellainen sarjakuva, että jos jompikumpi sitä jossain lukee, niin sen kyllä kuulee.


Viivi ja Wagner on räävittömän hauska ja samaistun toisinaan Viiviin, toisinaan Wagneriin. Olen siis ekohippipossu.

Kamut ovat yhtä aikaa hellyyttävä ja vähän hauskakin. Niissä otetaan usein kantaa ympäristö- ja eläinsuojeluasioihin, siitä tykkään.

Pertti Jarla, Fingerpori 1-3
Juba: Viivi ja Wagner, Sohvaperunoiden kuningas
Patrick McDonnell: Kamut, Sydämet sykkyrällä

Kaksi keittokirjaa

Voih, keittokirjat ovat ihania! Niitä on ihana selailla, maistella suussa makuja ja vähän pyyhkiä kuolaa suupielistä. Thaimaa-keittokirjan saimme häälahjaksi. Olen selaillut sitä ja ihastellut ihania kuvia. En ole vielä tehnyt kirjasta mitään, mutta eiköhän tässä piakoin joku ruoka valmistukin.

Jamien löysin Savosta kirpparilta ja kuolasin sen läpi samantien. Kokki oli kirjaa tehdessä innostunut puutarhan hoidosta ja jakeli vinkkejä erilaisten kasvien kasvattamiseen. Luin ne huolella läpi ja aloin jälleen kerran haaveilla omasta pikku (tai ehkä vähän isommastakin) puutarhasta.

Vanhasta uutta

Tämä kirja on kotimainen puuhailu- ja sisustushelmi! Kirja on jaettu neljään osaan vuodenaikojen mukaan ja siinä esitellään erilaisia koteja ja ideoita niistä. Ideat ovat sekä isoja että pieniä ja muunnelmia on keksitty vaikka kuinka. Tämänkaltaisissa kirjoissa on yleensä kaksi heikkoutta: ensinnäkin jos teos on alunperin jossain muussa maassa toteutettu, niin monet ideoista eivät ole siirrettävissä Suomeen. Toiseksi yleensä on helpompi esittää selkeä työohje Juuri Tällaiselle Lipastolle, ja sitä on vaikea soveltaa johonkin muuhun, jos Juuri Tällaista Lipastoa ei löytynytkään omalta roskalavalta. Minua tämä kirja innosti kovasti, vaikka en ihan jokaista tekstiä lukenutkaan. Selaan varmasti vielä muutamaan kertaan ja innostun ehkä tekemään jotain!

Liisa Hellemaa-Hautamäki ja Marjo Koivumäki: Vanhasta uutta, Otava 2007, 175 sivua. Lainassa kirjastosta.

Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina

Muistelen, että tämä kirja on tullut minulle joltain kirpparilta. Veikkaisin. En ainakaan ole ostanut sitä uutena kirjakaupasta. (Jälkihuomautus lokakuussa 2010, kirja kiertänyt minulle pokkareiden vaihdosta). Aloitin tämän kirjan jo samaan aikaan kun luin van Goghin elämästä. Teen aika usein niin, että luen useaa kirjaa yhtä aikaa.

En ole koskaan lukenut tällaista kirjaa. Kirja oikeastaan kertoo siitä, miten Kortelainen etsii tietoja Albert Edelfeltin rakastajattaresta 1800-luvun loppupuolelta. Kortelainen lienee yksi tämän hetken tunnetuimmista ja näkyvimmistä taidehistorioitsijoista Suomessa, itsekin olen tavannut hänet Helsingin yliopistolla, jossa hän luennoi meille avoimen opiskelijoille Kiinan ja Japanin taiteen historiasta.

Teos rakentuu hyvin. Siinä kerrotaan Edelfeltin Pariisin vuosista, ennen kuin hän avioitui Ellanin kanssa. Samalla haetaan tiedon murusia monissa maalauksissa esiintyvästä naisesta, Virginiestä. Kortelainen kertoo, kuinka hän matkusti Ranskaan etsimään näitä tiedon rippeitä erilaisista arkistoista, varsinaista salapoliisin työtä. Kirjan edetessä jännitys tiivistyy eikä malta lopettaa lukemista, kun haluaa tietää, kuka se nainen on oikein. Onneksi Kortelaisen oma elämä ei saa enää tätä suurempaa osaa, se on kuitenkin vähiten kiinnostava.

Keskiaukeamalla on muutama kuva Edelfeltin maalauksista, mutta olisi voinut taaskin kaivaa esiin kunnon kuvateoksen, josta olisi voinut tarkastella kaikkia kirjassa mainittuja maalauksia. Kirjan lopussa on monta sivua lähteitä ja inspiraation lähteitä. Niiden joukosta voisi valita vielä lisää lukemista.

Tästä kirjasta tykkäsin.

Anna Kortelainen: Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina,
Tammi, 2004 (ensimmäinen painos 2002) 314 sivua, kirja on oma

Irving Stone: Vincent van Gogh, Hän rakasti elämää

Kyyneleet ovat juuri ja juuri kuivuneet poskiltani, kun jo kirjaan tämän teoksen koriin. van Goghhan on suosikkitaiteilija, joten hänen elämäntarinansa on suurinpiirtein minulle tuttu. Tässä kirjassa on puettu tarina romaaninmuotoon, en tiedä, kuinka paljon kirjoittaja on ottanut omia vapauksiaan tapahtumiin. Kovin seikkaperäisesti kuvataan myös mielenmaisemia, jotka voivat osittain olla Theo-veljelle osoitetuista kirjeistä (niitä on säilynyt siis noin 700 kappaletta, koottu kirjoiksikin, en tosin ole lukenut). Mutta eiköhän tässä ole paljo myös väritelty ja yritetty arvailla, mitä tämä nero oikein ajatteli.

Kirjassa kuvataan taiteilijan aikuiselämä, mieshän oli lähempänä kolmeakymmentä ennen kuin alkoi maalata. Alkuosan äkilliset suunnanmuutokset toivat mieleen oman elämäni, meno tosin vaan hurjenee loppua kohden. Vasta kirjan lopussa älysin kaivella esiin toisen kirjan hyllystäni, sen jossa on van Goghin teokset aikajärjestyksessä. Oli ihan mielenkiintoista lukea, miten on kuvailtu niiden syntyneen. Fiilikset ovat tietenkin keksittyjä, mutta toivon mukaan faktat taustalla ovat suunnilleen totta.

Hauska juttu tässä kirjassa on myös se, että luen samaan aikaan erästä toista 1800-luvun lopun Pariisin taiteilijapiireistä kertovaa kirjaa ja muutamat taitelijat esiintyvät molemmissa kirjoissa. Mutta siitä kirjasta lisää myöhemmin.

Aloitin kirjan jo kesällä, luin sitä parin viikon aikana paljon, mutta sitten se jäi joksikin aikaa, kunnes luin tällä viikolla viimeisen kolmanneksen.

Kirja on melkein yhtä hyvä kuin taiteilijakin, ja se on paljon se.

Irving Stone: Vincent van Gogh, Hän rakasti elämää, 502 sivua, WSOY, 1983, kirja on oma, ystävältä saatu

Riika-oppaita

Kävin kirjastosta hakemassa kolme kappaletta Riika-oppaita minilomaa varten. Esittelen ne tässä, vaikka en kyllä lukenut yhtäkään niistä kannesta kanteen.

Englanninkielinen Insight Pocket guide: Riga jäi vähimmälle käytölle. Sen sisällä oleva kartta oli muuten hyvä, mutta mittakaava ei pitänyt alkuunkaan paikkaansa. Lueskelin jotain perustietoja kaupungista. Perusopas, ei kovinkaan kiinnostava.

Ari Taipale: Pitkin poikin Latviaa sisältää nimensä mukaan paljon asiaa koko Latviasta. Kirjaan on todella hyvin tiivistetty kaikki tärkeimmät asiat. Alussa on muutama sivu perustietoja maasta, kielistä, taloudesta, hallinnosta jne. Juuri sopivasti tietoa lomamatkaa varten. Sen jälkeen jokaisesta kaupungista on lueteltu tärkeimmät nähtävyydet ja niistä on kerrottu pääasia noin kymmenessä rivissä. Luin kirjasta siis vain Riian ja Jurmalan osuudet. Riiasta on lueteltu viitisenkymmentä tärkeintä nähtävyyttä ja kaikki niistä on vielä merkattu takasivun karttaan. Oiva opas silloin, kun kävelee vanhassa kaupungissa ja vastaan tulee päivän kymmenes kirkko, niin on helppo tarkistaa, että mikä kirkko ja milloin rakennettu, miksi ja joku muu pikkuyksityiskohta (jos vaikka kirkossa on ollut nuorisodisko neukkuaikoina, sellainenkin kirkko on!) Mitään majoitus- tai ruokailuvinkkejä kirjassa ei ole, pelkästään nähtävyyksiä.

Toinen hyvä opas oli Sankarimatkailijan Riika. Toinen tekijöistä on suomalainen, joten kirja on suomalaisille tehty. Paljon perustietoa matkustamisesta, ruoasta, ostoksista ja muusta. Suositeltuja paikkoja, sanasto. Suositellut liikkeet ovat minulle aika turhaa tietoa. Suurimmat ostoskeskukset nyt näkee muutenkin ja ruokapaikatkin etsittiin ihan oman nenän perusteella. Kirja on jaettu osiin eri kaupunginosien mukaan, mutta emme kierrelleet niin. Ihan mielenkiintoista lukemista, mutta ei ehkä kaupungilla kävellessä paras mahdollinen opaskirja.

Insight pocket guide: Riga, 104 sivua, vuodelta 2006
Ari Taipale: Pitkin poikin Latviaa, 264 sivua, Tallinna-kustannus Oy, 2007
Hannu Oittinen- Maima Grinberga: Sankarimatkailijan Riikam Taifuuni, 2004, kaikki kirjastosta

JK Latviankielisissä sanoissa ja nimissä on jätetty käyttämättä konsonanttien pidennysmerkkejä. Mistähän nekin löytisi koneen syövereistä...

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo

Koska tänä vuonna olen lukenut jopa ennätyslaiskasti, niin alkuvuoden kirjat oli nopeasti kerrattu. Nyt siirrymme siis juuri luettuihin. Tämän sain loppuun eilen illalla. Aloin lukea kirjaa ensimmäisen kerran viime kesänä. Ostin pokkarin tarkoituksenani lukea se Milano-Barcelona -reissullamme, mutta kuten tunnettua, keuhkokuume piti minut viime kesänä kotona ja matka jäi tekemättä. Kirjaa kuiten luin hitaasti, hyvin hitaasti. Lopulta niin hitaasti, että se meni pilalle. Unohtelin, ketä kirjan hahmot olivat ja olin ihan pihalla. Niinpä jätin kirjan hyllyyn odottamaan parempaa päivää.

Nyt sitten sain muutamassa viikossa luettua kirjan. Aina luvun silloin, toisen tällöin, mutta viimeisen tujauksen otin eilen illalla, kun syvennyin moneksi tunniksi lukemaan. Miten se onkaan mukavaa maata sängyssä, tukka pystyssä, vaihtaa välillä kylkeä, kun alla oleva käsi puutuu ja ahmia kirjaa eteenpäin. Käydä ehkä välillä vessassa niin, että samalla vaan lukee kirjaa kävellessäänkin. Sellaisena muistan lapsuuteni. Harmi, että aikuisena nämä kokemukset ovat jääneet vähemmälle.

Kirja kuitenkin sijoittuu 1900-luvun alun ja puolen välin aikaiseen Barcelonaan. Se vilisee ihmisiä, joista toiset ovat hyvinkin tärkeitä ja toiset vain kulisseja, mutta yhtä kaikki, jokainen esitellään perusteellisesti.

Daniel-niminen poika saa käsiinsä Tuulen varjo -nimisen kirjan, ihastuu kirjaan ja alkaa tutkia kirjan kirjoittajan, Julian Caraxin, vaiheita. Carax on kadonnut ties minne ja miehen tarina alkaa vaikuttaa koko ajan entistä ihmeellisemmältä. Samaan aikaan, kun Daniel etsii Caraxia, niin hän itse kasvaa pienestä pojasta aikuiseksi mieheksi isänsä kirjakaupassa, saa ystäväkseen entisen vakoojan ja kerjäläisen Fermínin ja painii ihastuksiensa kanssa, joista ensimmäinen on 10-15 vuotta vanhempi sokea kaunotar. Mitä pidemmälle Caraxin tarina etenee, sitä tiiviimmin se tuntuu kutoutuvan Danielin tarinaan, aivan kuin Danielin elämässä toistuisivat samat vaiheet kuin Caraxin.

Kirjassa on hyytäviä, pelottavia taloja, paljon kirjoja ja puhetta kirjoittamisesta, silloin tällöin hyvää ruokaa, mutta ei liian yltäkylläisesti (sota-aika näet) ja kauniita maisemia. Harmi, kun en päässyt käymään siellä Barcelonassa, mutta onneksi tämä kirja vei sinne.

Aivan loistava teos. Kirjoittajansa esikoinen. Seuraava on lukulistallani. Ja tämä kirja inspiroi kirjoittamaan itsekin. Vaikka minulla ei Victor Hugon kynää olekaan.

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo
Otava, 647 sivua, kirja on oma

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Lähipiirissäni on väitetty, että minun ei pitäisi lukea tällaisia kirjoja: takakansiteksti lupaa pohdintoja siitä, kuka minä oikein olen. Minua tällaiset kirjat vetävät puoleensa kuin dallaspulla.

Kirjan pohjaksi minä en ole juurikaan lukenut Muumi-kirjoja. Taikatalven olen lukenut (aikuisena), olenkohan jotain muuta. Kerran teini-ikäisenä aloin lukea jotain (en enää muista mitä) ja minusta se oli tylsä. Parinkymmenen sivun jälkeen pistin kirjan pois. Muumi-sarjakuvia olen lukenut lehdistä. Siinä minun Muumi-tuntemukseni.

Minua kiinnosti erityisesti myös se, että kirjan kirjoittaja Laajarinne on lasten- ja nuortenkirjailija, joka toimi ennen vapaaksi kirjoittajaksi ryhtymistään matemaattisten aineiden ja filosofian opettajana.

Kirjassa käydään läpi teemoja, joita Tove Jansson on käsitellyt kirjoissaan. Ilmeisesti Jansson itse inhosi sitä, että hänen kirjojaan tutkittiin akateemisesti. Mutta hienosti Laajarinne tutkii vierautta, vapautta, olemista ja olemusta. Hyvin, hyvin kiinnostavaa.

Ja plussana tuli se, että mieli alkoi tehdä lukea Muumi-kirjojakin.

(Tämän kirjan luin siis jo keväällä.)

Atena, 238. Kirja on oma, ostettu Suomalaisesta kirjakaupasta täydellä hinnalla (hyvin harvinaista minulle).

Uusia kirjoja

Olin viikonloppuna Tampreella, ja sieltä mukaan tuli muutama uusi kirja.

Ensinnäkin ystäväni lahjoitti minulle ihanan kirjan: Irving Stone: Vincent van Gogh -Hän rakasti elämää. Kuulemma sen kirjan koti olisi paremmin minun luona. Olen kulkenut silmät auki, jos olisin tuon kirjan löytänyt jostain kirpparilta tms, mutta ei ole osunut. Nyt sitten kirja tuli minulle, kiitoksia Tampereen ystävälle. Lueskelin alusta parikymmentä sivua. Vaikutti oikein hyvältä. Tarina alkaa Lontoosta, ja oli oikein hauska miettiä, että olen tosiaankin käynyt siinä sen talon pihalla, jossa van Gogh asusteli Lontoossa ollessaan.

Kävimme myös torilla kiertelemässä ja mukaan tarttui slovakialainen lastenkirja: Ivan Kalas: Pienet puukilaiset. Tykkään noista itäeurooppalaista lastenkirjoista, vähän vanhemmista. Tämä oli niinkin tuore kuin 1980-luvun alkupuolelta, mutta kuvat olivat kyllä liikuttavia. Läksi mukaan eurolla. Sen sijaan eräs ammattimainen kirjamyyjä pyysi jostain SS-joukoista kertovasta kirjasta 25 euroa. Just. Ensipainos ja plaaplaa. Sanoinkin, että minua kiinnostaa aina enemmän se mitä siellä kirjan kansien sisäpuolella on. Miehelle siis olisi voinut lähteä tuliainen, en tiedä olisiko se edes kiinnostanut. Mutta tosiaankaan ei lähtenyt mukaan.

Akateemisessa kirjakaupassa kävin myös. Voi että oli paljon ihania kirjoja. Vähän tarjouskirjoja katselin ja yksi upeasti kuvitettu kirja osui mukaan: järkälemäinen Geologica, Elävä ja muuttuva maapallo. Isokokoinen kirja, jossa on melkein 600 sivua. Oli kuvia korkeista vuorista ja niin ihmeellisistä paikoista, että tuskin niitä on oikeasti edes olemassakaan. Luin junassa muutaman kymmenen ensimmäistä sivua. Ihmeellistä.

Peter J. Bentley: Numerot, Kuinka matematiikka muutti maailmaa

Talvella luettu kirja, mutta jotta saan tämän blogin käyntiin, niin aloitan tuolta vähän kauempaa. Eli siitä lähtien, kun täytin 30 vuotta.

Erittäin mielenkiintoinen kirja. Maailma on pullollaan lukuja. Kirja alkaa historian aamuhämäristä, sieltä missä lukuja alettiin kirjoitella, nolla keksittiin ja niin edelleen. Pikaisesti esitellään tärkeimmät matemaatikot ja monista heistä kerrotaan hauskoja anekdootteja. Tai vähemmän hauskoja, kuten se, että eräs kaveri ilmeisesti tapettiin sen takia, kun meni vuotamaan julkisuuteen karmaisevan asian: kaikki luvut eivät olekaan rationaalisia.

Tämän kirjan voi lukea, vaikka ei matematiikkaa juuri osaisikaan, sillä kaikki selitetään perusteellisesti (vaikka se, millaiset luvut ovat rationaalisia, eli siis IHAN kaikki), mutta mukava on silti lukea, koska monet tarinat olivat minulle ainakin uusia.

Kirjassa on paljon kuvia. Ainoa ikävä puoli on se, että kuvateksteissä ei kerrota esimerkiksi henkilökuvien maalaajien nimiä. Näin taidehistoriasta kiinnostuneen ihmisen silmin, olisi tärkeää tietää kenen kuvia katselee (ja miettiä, ketkä maalarit ja matemaatikot olivat aikalaisia keskenään).

Peter J. Bentley: Numerot, Kuinka matematiikka muutti maailmaa
Ajatus kirjat Gummerrus Kustannus Oy, 272 sivua. Kirja on oma, lahja kummeiltani.

Tervetuloa kirjakoriin

Tervetuloa lukemaan uutta kirja-aiheista blogiani. Aion kirjata tänne ylös kaikki lukemani kirjat. Koska viime vuosina kirjoja on tullut luettua harmillisen vähän, niin todennäköisesti kirjaan tänne ylös myös kirjoja, jotka olen hankkinut tai jotka haluaisin lukea. Ehkä joitain muitakin ajatuksia kirjoista.

Toivottavasti tänne saadaan vähän keskusteluakin.