Vaihtuva muoto. Tutkielmia suomalaisen romaanin historiasta. SKS 575, 1992. 247 s.
Omat lähinnä impressionistiset mölähdykset kalpenevat kirjallisuudentutkijoiden punnitulle pohdiskelulle. Herkullisen kokoelman ruodittavana ovat suomalaisen kirjallisuuden keskeiset klassikot, joten omat lukukokemukset syventyvät jyrkästi terävien analyysien myötä. Asialla kun olivat 1990-luvun alun kirjallisuuden huippututkijat. Loppupäätä kohden tarkastellaan vieläpä suomalaista naiskirjallisuutta, eli kirja vie ainakin meikäläistä uusille alueille, kun naiskirjailijoiden tuotanto on jäänyt valitettavasti vähemmälle - aivan syyttä - lukemisessa.
Volter Kilpi on itselle ollut tavoittamaton vuorenhuippu. Esimerkiksi olen aloittanut Alastalon salissa -romaanin monesti, mutta koukeroisen kielen tahmaisuus on tyrehdyttänyt kypsymättömän nuorukaisen lukuhalut. Kirja on jäänyt odottelemaan aikaa parempaa, mutta jättänyt kutinan jostakin suurenmoisesta mestariteoksesta, jonka ymmärtäessä avautuisi aivan uusi kirkas maailma. Kenties kohta kokeilen taas kahlaamista. Nimittäin tutkielmissa luodattiin sen verran kiintoisasti Volter Kilpeä.
Toinen teosarja on Maiju Lassilan eli Ilmari Rantamalan tukeva tukki Harhama, joka odottelee luku-urakkaan ryhtymistä. Sen klassikkomaine kiihottaa ja sitäkin näissä tutkielmissa käsitellään. Aavistelen vain kyseisenkin teoksen vaativan sellaista syventymistä, ettei nykyisestä elämäntilanteesta löydy rakoa touhuun. Toivottavasti tulevaisuudessa.
Joka tapauksessa Vaihtuva muoto soveltuu kaikille Kirjahylly-blogin lukijoille.
sunnuntai 22. helmikuuta 2009
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Ilmaisun murroksia vuosituhannen vaihteen suomalaisessa kulttuurissa
Yrjö Heinonen, Leena Kirstinä & Urpo Kovala (toim.): Ilmaisun murroksia vuosituhannen vaihteen suomalaisessa kulttuurissa. SKS 1018. 343 s.
Kirjava sikermä sisältää tukun esseemäisiä tutkielmia ja analyyseja taiteen ja kulttuurin risteyspinnoista. Kirjoitusten anti vaihtelee, ja osa sortuu akateemisten sivistyssanojen liikaviljelyyn vaikka kirjan pyrkimyksenä on selvästi tieteen popularisointi.
Yhtenä esimerkkinä tästä on muuten mielenkiintoinen, mutta musiikkitiedettä syvällisemmin tietämättömälle kuuroille korville kaikuva artikkeli. No, takakannessa todetaan kirjan olevan kulttuurin ja taiteen ammattilaisten käyttöön ja alan opiskelijoiden oppikirjaksi, mutta poikkitieteellisyys repii railoja, kun pitäisi olla kaikkien mahdollisten alojen asiantuntija kirjaa lukiessa.
Onkin haastavaa pusertaa pieneksi pätkäksi värikästä teosta. Takakansi tiivistää jo olennaisen: "Teoksessa tarkastellaan nykytaiteen, kirjallisuuden, kuvataiteiden ja musiikin lajien, tyylien ja koodien komplekseja suhteita ja pohditaan teknologian vaikutusta eri taiteiden ja yksittäisten lajien vuoropuheluun".
Kirjallisuuden ihmisenä Saara Laakson analyysi Jyrki Kiiskisen romaanista Kaamos (1997) kiehtoi kutkuttavasti ja herätti halun kyseisen kirjan lukemiseen. Artikkelissaan Laakso tarkastelee kielen ja kulttuurin kimuranttia suhdetta ansiokkaasti. Todellisuus hämärtyy sanojen merkityssisältöihin, joihin heijastuu oman aikamme ilmiöt. Ne sumentavat meidän käsitystä menneistä, joihin fyysinen ja henkinen yhteys ovat kenties kokonaan katkenneet.
Omasta mielestä muita maininnan arvoisia kirjoituksia ovat Olli Heikkisen Sävelteoksesta ääniteteokseen, Sanna Qvickin Elokuvamusiikki jännitteiden luojana ja Kimmo Lehtosen Teknologisoitu lumi.
Kirjava sikermä sisältää tukun esseemäisiä tutkielmia ja analyyseja taiteen ja kulttuurin risteyspinnoista. Kirjoitusten anti vaihtelee, ja osa sortuu akateemisten sivistyssanojen liikaviljelyyn vaikka kirjan pyrkimyksenä on selvästi tieteen popularisointi.
Yhtenä esimerkkinä tästä on muuten mielenkiintoinen, mutta musiikkitiedettä syvällisemmin tietämättömälle kuuroille korville kaikuva artikkeli. No, takakannessa todetaan kirjan olevan kulttuurin ja taiteen ammattilaisten käyttöön ja alan opiskelijoiden oppikirjaksi, mutta poikkitieteellisyys repii railoja, kun pitäisi olla kaikkien mahdollisten alojen asiantuntija kirjaa lukiessa.
Onkin haastavaa pusertaa pieneksi pätkäksi värikästä teosta. Takakansi tiivistää jo olennaisen: "Teoksessa tarkastellaan nykytaiteen, kirjallisuuden, kuvataiteiden ja musiikin lajien, tyylien ja koodien komplekseja suhteita ja pohditaan teknologian vaikutusta eri taiteiden ja yksittäisten lajien vuoropuheluun".
Kirjallisuuden ihmisenä Saara Laakson analyysi Jyrki Kiiskisen romaanista Kaamos (1997) kiehtoi kutkuttavasti ja herätti halun kyseisen kirjan lukemiseen. Artikkelissaan Laakso tarkastelee kielen ja kulttuurin kimuranttia suhdetta ansiokkaasti. Todellisuus hämärtyy sanojen merkityssisältöihin, joihin heijastuu oman aikamme ilmiöt. Ne sumentavat meidän käsitystä menneistä, joihin fyysinen ja henkinen yhteys ovat kenties kokonaan katkenneet.
Omasta mielestä muita maininnan arvoisia kirjoituksia ovat Olli Heikkisen Sävelteoksesta ääniteteokseen, Sanna Qvickin Elokuvamusiikki jännitteiden luojana ja Kimmo Lehtosen Teknologisoitu lumi.
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
Pekka & Raija Salmimies: Esimiehen arkipsykologiaa
Pekka & Raija Salmimies: Esimiehen arkipsykologiaa. WSOY Ekonomia 1998. 184 s.
Nimestään huolimatta Esimiehen arkipsykologiaa ei ole mikään varsinaisesti esimiestehtävissä työskentelevien psykologinen työkalupakki. Oppikirjaksikaan siitä ei ole. Vaikka nimi harhauttaa, tarjoaa kirja kyllästävän keskustelunavauksen psyykkisesti mielekkäästä elämästä, ja kuinka edellytyksiä sellaiseen luodaan.
Lavea kirja keskittyy paljolti parisuhteeseen ja perhe-elämän kaariin, liikuntaan ja ajankäyttöön.
Mieli tekisi analysoida referaattisesti kirjan ajatuksia, mutta voimat eivät riitä. Työelämä haukkaa tällä hetkellä valtaosan valveillaolosta. Mutta sellaista elämä on. Salmimiehetkin esittävät ajankäytöllisesti erilaisia elämänvaiheita, joissa perhe-elämä, parisuhde, vapaa-aika ja työt saavat erilaisia painotuksia kulloisenkin tilanteen mukaan. Itse siis olen heidän tyydytysten nelikentässä vaiheessa kuusi eli työsuuntautumisvaiheessa. Tässä vaiheessa työ muodostuu elämän tärkeimmäksi alueeksi. Salmimiehet varottavat, että kaikkea ei kuitenkaan tule antaa työlle, vaan nelikentän muitakin osasia tulee kuunnella. Heidän nelikenttänsä muodostuu työstä, ryhmästä, parisuhteesta ja perheestä.
Tiedän 6-7 päiväisen työviikon olevan vain yksi vaihe elämästäni, joka luultavasti vaipuu unhoon lähivuosina. Mutta psyykkisesti huomaa kyllä jo nyt - etenkin loppuvuoden kahden kuukauden lähes yhtämittaisen työputken vaikutuksen. Ryhmä eli ystävät, kaverit ja tuttavat ovat hiipuneet sähköisiksi kontakteiksi, kulttuurin eli kirjallisuuden ja muun hömpän nauttiminen on jäänyt vähemmälle... Aikaa ja mahdollisuuksia hengähtämiselle hektisessä ilmapiirissä ei siis oikein ole. Se kuluttaa eli joutunen piakkoin uusimaan aikataulujani ja raivaamaan tilaa muullekin kuin työlle elämästäni.
Taustalla kun ei ole mikään työhulluus, vaan tietoinen tavoitteellisuus. Maahanmuuttajalle on tärkeää integroitua yhteiskuntaan ja työelämään tiukasti välittömästi. Muuten kynnys kohoaa liian korkeaksi ja syrjäytyy. Samalla säästän osakkeisiin ja asuntoon, jotta tulevaisuudessa olisi varaa elellä ylellisemmin, kun siirtyy parisuhde/perhevaiheeseen... Ja pystyn panostamaan kirjoittamiseen.
Toinen osa-alue, josta Salmimiehet kirjoittavat, on liikunta ja sen merkitys henkiselle hyvinvoinnille. Tanakkaa tekstiä, josta olisi hyötyä itse kulle. Oli sitten alainen tai esimies.
Nimestään huolimatta Esimiehen arkipsykologiaa ei ole mikään varsinaisesti esimiestehtävissä työskentelevien psykologinen työkalupakki. Oppikirjaksikaan siitä ei ole. Vaikka nimi harhauttaa, tarjoaa kirja kyllästävän keskustelunavauksen psyykkisesti mielekkäästä elämästä, ja kuinka edellytyksiä sellaiseen luodaan.
Lavea kirja keskittyy paljolti parisuhteeseen ja perhe-elämän kaariin, liikuntaan ja ajankäyttöön.
Mieli tekisi analysoida referaattisesti kirjan ajatuksia, mutta voimat eivät riitä. Työelämä haukkaa tällä hetkellä valtaosan valveillaolosta. Mutta sellaista elämä on. Salmimiehetkin esittävät ajankäytöllisesti erilaisia elämänvaiheita, joissa perhe-elämä, parisuhde, vapaa-aika ja työt saavat erilaisia painotuksia kulloisenkin tilanteen mukaan. Itse siis olen heidän tyydytysten nelikentässä vaiheessa kuusi eli työsuuntautumisvaiheessa. Tässä vaiheessa työ muodostuu elämän tärkeimmäksi alueeksi. Salmimiehet varottavat, että kaikkea ei kuitenkaan tule antaa työlle, vaan nelikentän muitakin osasia tulee kuunnella. Heidän nelikenttänsä muodostuu työstä, ryhmästä, parisuhteesta ja perheestä.
Tiedän 6-7 päiväisen työviikon olevan vain yksi vaihe elämästäni, joka luultavasti vaipuu unhoon lähivuosina. Mutta psyykkisesti huomaa kyllä jo nyt - etenkin loppuvuoden kahden kuukauden lähes yhtämittaisen työputken vaikutuksen. Ryhmä eli ystävät, kaverit ja tuttavat ovat hiipuneet sähköisiksi kontakteiksi, kulttuurin eli kirjallisuuden ja muun hömpän nauttiminen on jäänyt vähemmälle... Aikaa ja mahdollisuuksia hengähtämiselle hektisessä ilmapiirissä ei siis oikein ole. Se kuluttaa eli joutunen piakkoin uusimaan aikataulujani ja raivaamaan tilaa muullekin kuin työlle elämästäni.
Taustalla kun ei ole mikään työhulluus, vaan tietoinen tavoitteellisuus. Maahanmuuttajalle on tärkeää integroitua yhteiskuntaan ja työelämään tiukasti välittömästi. Muuten kynnys kohoaa liian korkeaksi ja syrjäytyy. Samalla säästän osakkeisiin ja asuntoon, jotta tulevaisuudessa olisi varaa elellä ylellisemmin, kun siirtyy parisuhde/perhevaiheeseen... Ja pystyn panostamaan kirjoittamiseen.
Toinen osa-alue, josta Salmimiehet kirjoittavat, on liikunta ja sen merkitys henkiselle hyvinvoinnille. Tanakkaa tekstiä, josta olisi hyötyä itse kulle. Oli sitten alainen tai esimies.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)