Julie Phillips : Katoava maa

 Kaksi lasta, siskokset Sofia ja Aljona,ovat matkalla kotiin, mutta he pysähtyvät auttamaan nilkkansa loukannutta miestä. Palkinnoksi auton luo auttamisesta mies tarjoaa heille kyydin kotiin. Isosisko Aljona punnitsee vaihtoehtoja, bussimatkan hitautta ja hankaluutta verrattuna autokyytiin. Tyttöjä on varoitettu luottamasta tuntemattomiin. Helpompi ja mukavammalta tuntuva vaihtoehto voittaa.

Tästä alkaa tarina, joka koskettaa monen ihmisen elämää. Tästä alkavat kertomukset hyvin erilaisista ihmisistä, heidän elämästään ja valinnoistaan, kohtaloistaan. Tapahtumia tarkastellaan neljän perheen jäsenten ja viranomaisten näkökulmasta. Ympäristönä on Kamtsatkan niemimaa Koillis-Venäjällä, kirjailija on amerikkalainen tutkija ja toimittaja. Luvut on otsikoitu kuukauden mukaan, alkaen elokuusta, jolloin tytöt katoavat. Huhuja liikkuu, ajan kuluessa etsinnät muuttuvat naaraukseksi merestä, sillä tyttöjen ei enää uskota pysyneen hengissä. Jotkut uskovat yhä, toiset muistavat vanhempaa tyttöä, joka on kadonnut samoilta seuduilta aiemmin. Lilian uskottiin kuitenkin karanneen, sillä hän oli villi ja sellaisessa iässä. Eikä häntä edes etsitty niin paljon kuin kadonneita sisaruksia. Johtuiko se siitä, että hän kuului niemimaan alkuperäiskansaan, eveeneihin, joita venäläinen valtaväestö ei pitänyt itsensä arvoisena?

Vaikka kerronnan painopiste on kadonneissa lapsissa ja heidän etsinnöissään, tuo Phillips taitavasti näkyviin luokkien väliset rajat, naisten aseman heikkouden etenkin silloin, jos he huolehtivat lapsistaan yksin, köyhyyden ja etnisen eriarvoisuuden. Tämän kaiken ja mittavan henkilömäärän hän pitää taitavasti kasassa ja luo kirjaan jännitteen, joka vangitsee lukijan ja saa kustantajan mainostamaan kirjaa lyyriseksi trilleriksi. Ihan oikea mainos mielestäni! Kirja oli vuoden 2019 National Book Award -finalisti ja kuuluu New York Timesin arvion mukaan kymmenen parhaan vuonna 2019 ilmestyneen kirjan joukkoon.

Tämän jälkeen lienee turhaa lisätä, että minäkin pidin kirjasta, suorastaan ahmin sitä. Harrastin jopa hybridilukemista(!) ts. kuuntelin ja luin vuorotellen sen mukaan, mitä pystyin eri tilanteissa tekemään. Molemmin tavoin kirja toimi, vaikka en ole paljonkaan kuunnellut kirjoja. Välillä oli vain vaikea saada kiinni oikeasta kohdasta. Kannattaa silti kokeilla, muttei ihan kaikkien kirjojen kanssa. 

Olen kuvitellut seuraavani ajankohtaisia kirjoja, mutta tällainen helmi oli päässyt lipsahtamaan ohi huomaamatta. Suomeksi se on ilmestynyt jo 2021! Lieneekö paljon muitakin lukemattomia kirjoja lukemattomien joukossa? 

Julie Phillips : Katoava maa.Siltala, 2021. Alkuteos Disappearing Earth. Suom. Hilkka Pekkanen. - 318 sivua. E-äänikirjan lukija Sanna Majuri. Kesto 12 h 15 min

Anna Hollingsworth: Pastellien maantiede

Krissie ja hänen Miehensä ottavat brittiläisyytensä hyvin tosissaan.

Alma on kirjoittajaopintojaan rahoittaakseen hankkiutunut au pairiksi suomalaisen bloggaajan Kristiina-Marien luo. Hänen tehtävänsä on hoitaa kaksivuotiasta Adaa ja opettaa tälle suomen kieltä. Isovanhempien takia on tärkeää, että lapsi oppii suomea, vaikkakaan Lontoossa asuva äiti ei sitä lapselle puhu. Kukka-Marian elämä on yhtä kiillotettua kuin hänen bloginsa ja kaunista ja hehkuvaa kuin hänen peilikuvansa.

Alma näkee asunnon pastellisävyjen lähellä rujon, palaneen Tornin, jonka helposti syttyvät rakennusmateriaalit ovat aiheuttaneet kodinmenetyksen monille. Hän näkee kulissien taakse, näyttää Adallekin, muttei pysty kuitenkaan auttamaan apua tarvitsevia kerjäläisiä sen enempää kuin  itseään. Hän yrittää kuulua johonkin, mutta tuntee itsensä jatkuvasti falskiksi ja vääränlaiseksi. Yläluokkaa hän halveksii, muttei löydä itsestään sen parempaa ihmistä, vain loputtoman syyllisyyden.

Lakanat tarttuvat ihooni hikisinä syntisyydestä. Tämä on akuutti fyysinen reaktio itsestään eksymiselle.

Löydämme silti tilaa tiivistää, kun vaunujen välinen ovi kolahtaa, tunnelin viima purkautuu keskellemme ja koditon hyppää kuoleman yli meidän keskuuteemme.

Kun Kukka-Maria saa selville Alman retket Tornin luo, hän antaa tytölle potkut. Onnenpotkuna Alma aluksi pitää italialaisen ravintolan irlantilaisen tarjoilijan tarjoamaa asuntoa kommuunissa, kunnes sopeutuminen tähänkin yhteisöön osoittautuu vaikeaksi. Yhteisö syyllistää viestiryhmän kautta muita ja Alma kerää syyllisyydet hanakasti niskaansa, vaikka tietää olevansa syytön valituksen aiheisiin.

Hoitaja on usein vihainen. Tämän viikon aikana hän on ollut vihainen kolme kertaa, huutanut isoilla kirjaimilla ja liiallisilla välimerkeillä Talon viestiryhmässä ja iskenyt askeleensa niin, että tajuamme syntimme.

Koko ajan Alma kirjoittaa näytelmää, jota eri yhteiskuntaluokista koostuva opintoryhmä työstää ja arvioi. Opintoryhmän kommentit vievät kirjan eetosta välillä eteen päin antiikin näytelmän keinoin. Repliikit ruotivat arkielämää luokkayhteiskunnassa ja asettavat kuoron totuuden vastakkain etuoikeutetun Theon puheenvuorojen kanssa. Almakin kokee itsensä etuoikeutetuksi , mutta myös kyvyttömäksi selviytymään, mikäli luopuu mahdollisuudesta tulla tarvittaessa sukulaistensa auttamaksi. Siivooja Marthan ja uudessa toimistotyössään teatterilla tapaamansa Cathyn tuttavuuden kautta hän tavoittaa realismia ja rohkeutta, jota soisi itselleenkin.  

Haluan kokea vääryyttä, jotta voin kirjoittaa vääryydestä. Turvattu asemani tekee minusta merkityksettömän.

Jos olisin nähnyt vain kirjan nimen tai kannen jossain, olisin tuskin tarttunut siihen. Onneksi Vesa Rantaman arvio Hesarissa (Epämukavia kysymyksiä 29.7.2023)  herätti katsomaan ohi otsikon. Löysin hienoa pohdintaa, tiukkaa analyysiä luokkayhtesikunnasta ja taitavan esikoiskirjailijan. Hänen nimensä kannattaa panna muistiin, sillä kirjailijalla on varmaan enemmänkin sanottavaa. Ja hän osaa sen kirjoittaa!

Anna Hollingsworth: Pastellien maantiede. Aviador 2023. Kannen ulkoasu: Satu Enstedt. 259 sivua