Vuosi 2020

 Tässä päättyvässä vuodessa on monia omituisia - ilon ja surun kerroksia, monia erilaisia vuosia.
Ne jotenkin limittyvät, lomittuvat, asettuvat toistensa tielle ja päälle.

Korona tietysti. 
Kevään sulku ja etätöihin opettelu. Varsinkin kaikki kevään tapahtumat.
Ihan hirveän tiukkaa eristäytymistä emme ole viettäneet, tapaamme satunnaisesti ystäviä, olemme käyneet ravintolassakin - jopa nyt syksyllä - mutta elämme normaalia pienempää elämää.

Harmi ja sääli erityisesti nuorison puolesta: heillä pitäisi olla meneillään omassa elämässään kaikkien aikojen nuoruus, ja heillä on vain tämä.
Yhtenä päivänä narisin: menis pois jo koko korona, menis ohi jo.
Lehtori sitä vähän ihmetteli.
Minä sanoin että ihan siltä varalta nyt huutelen maailmankaikkeudelle, jos ei kukaan ole vielä sitä ääneen älynnyt sanoa. Että jos nyt vaikka jo tapahtuis jotain. Jos maailmankaikkeus kuulis.
Menis pois.
Poikkeusarjesta lisää.

muistikirjahulluus jatkuu

Nuoriso
Heidän asioistaan voin kertoa koko ajan vähemmän ja vähemmän.
Nuorison asiat kattavat värikirjon heleän vaaleasta ja toiveikkaasta synkkään tummanharmaaseen.

elämän värit - usein on kaunista mutta ei aina niin kirkasta

Iloisia asioita tietysti se, että koronasta ja uhkaavasta sulusta huolimatta ylioppilaskirjoitukset saatiin kirjoitettua ja keskimmäinen kavereineen venyi sinnikkääseen suoritukseen nopeutetulla aikataululla.
Lisää Lakkiaisjärjestelyistä.
Lisää itse Juhlasta.

Harmitti vietävästi kun emme päässeet todistamaan tanskalaisia lakkijuhlia. Meidän oli tarkoitus matkustaa junalla serkkulaan, olla mukana lakituksessa ja seikkailla maata pitkin. 
Kun tanskansukulaiset pääsivät heinäkuussa visiitille, vietimme pienesti serkusten tuplalakkiaisia.

Tanskalaisessa ylioppilaslakissa on kaikkea jännää

Lisää iloisia nuorisoasioita: ylioppilas opiskeli avoimen sivistystyön opistossa hetken.
Elokuussa opettelimme vähän olemaan vain kolmestaan, sitten alkoi syksyn etäkausi ja opettelimme olemaan taas neljästään.

Nuorimmainen aloitti lukion. 

Lokakuussa ylioppilas pyrki ja pääsi syksyn yhteishaussa ihan tavalliseen sivistyskouluun ja on nyt muuttamassa Kauas Pois.

Nyt on edessä jälleen kolmestaan olemisen opettelu.

kokousturhauma: äänestettiin siitä kuinka äänestetään

Koti
Pienin askelin värkkäämme kodistamme enemmän ja enemmän aikuisten kotia. Nautin siitä.

sisustustaulu löytyi alelaarista

Haaveilen vuoropäivinä muuttamisesta vähän pienempään asuntoon ja toisaalta herraskaisesta kirjastosalongista tässä lähiökuutiossa. 

Kyllästyin jatkuvaan kaaokseen ja perustin itselleni työhuoneen

Työhuoneeni on A5-kokoinen kori
sen voi ottaa kainaloon ja siirtyä työskentelemään mihin vain 

Harrastukset

Uiminen on tämän vuoden aikana jäänyt tauolle niin monta kertaa, etten viitsi edes laskea.
Viime tammikuussa en heti aloittanut sitä, ja kun vihdoin pääsin altaaseen, menivät liikuntapaikat kiinni.
Syksyllä kävi vähän samoin: juuri kun ehdin harkita altaassa käymistä, nousi tartuntojen määrä ja lopetin asian pohdiskelun. 

Olen kävellyt.
En niin paljon kuin olisin ehkä halunnut, mutta olen kävellyt. 

Otin maaliskuussa käyttöön trackerin ja olen aika hyvin muistanut sitä käytellä. Olen pyöräillyt vuoden aikana 1300 km ja kävellyt 1100 - se kuulostaa paljolta, mutta ei oikeastaan ole kuin jokusen kilometrin päivässä.

kesäisen kävelyreitin varrelta

Lukeminen on jatkunut, siitä erillinen postaus.

Poikkeusarjen alussa aloitin kutomisen ja kaikenlaisen riipustelun. Niskat ovat tietysti jumissa, mutta stressikausina erityisesti kutominen on liki ainoa asia johon olen pystynyt todella keskittymään.

karkkipaita: kivoin juttu jonka olen saanut
ihan valmiiksi asti

Haasteenani on töiden päättely. Ensimmäinen villapaitani odottaa edelleen päättelyä. 
En ole kovin taitava missään kädentaidoissa, mutta ne tuottavat minulle suurta iloa.

Aloitin syksyllä luovan kirjoittamisen opiskelun, vaikka olen moneen kertaan vannonut etten enää ikinä opiskele mitään. 
Sain työnantajan kanssa sovittua työaikajärjestelyistä ilman opintovapaata. 
Perjantai-iltapäivisin olen luova.
Toivosin että olisin kyennyt nauttimaan tästä mahdollisuudesta paljon enemmän: elämään ja arkeen liittyvät stressitekijät ovat harmillisesti vieneet opiskeluiloani.

opiskelusuunnitelma

onko tässä uusi harrastus: roolipelaaminen?

tastingeissä emme ole käyneet

Mitä vuonna 2021?

Kävelen, kirjoitan, kokkaan. 

Luen. Kirjasin itselleni muistiin #helmetlukuhaaste kirjat. Lehtori aikoo lukea kaikki Finlandiavoittajat, ihan liian sivistynyttä minulle.

Kudon. Seuraavaksi aion opetella saumattoman neulepuseron alhaalta ylös. (olen jo opetellut saumattoman topdown-neuleen sekä magic loop -sukat ylhäältä alas ja alhaalta ylös)

Kirjoitan. Josko saisin aikaan jotain muutakin kuin opiskelujuttuja.

Toivon että pääsen taas uimaan tai löydän jonkun muun liikuntaharrastuksen.

Toivon että joulupöydässä ensi jouluna meitä on ainakin kymmenen ihmistä.
Ei ainakaan vähempää. Mieluummin vaikka enemmän.

ihan erityisesti toivon sinulle, mukana poluillani taivaltanut ystäväni, aurinkoa, urheutta, sisua ja voimaa (ja ehkä myös vähän otsoa)

Lukuvuosi 2020

Luin vuoden aikana reilut 160 kirjaa, suunnilleen saman verran kuin edellisenä vuonna.

Tämä vuosi on ollut monella tavalla, sekä työssä että muussa elämässä, kovin stressaava. Olen lukenut enimmäkseen vanhaa tuttua höttöä, turvallisia, leppoisia ja helppolukuisia kirjoja läpi vuoden. Lainasin ja luin turvallisuushakuisemmin kuin aiempina vuosina.
Lainasin paljon elämäkertoja, jätin ne lähes järjestään lukematta.
Luin hyväksi muistamaani chicklitiä, ja ihmettelin, mikä niissä on aikoinaan viehättänyt. 

Totuttelin äänikirjaformaattiin, ja osittain siihen tykästyinkin. Huomaan että olen silti enemmän perinteinen lukija kuin äänikirjojen ystävä. Minulla on tapana lehteillä edestakaisin lukiessani, ja se ei äänikirjan kanssa onnistu.
E-kirja on jo varsin pysyvästi mukana kuvioissa, ja luontevasti lukulistallani, varsinkin jos kirjan saa kirjastosta nopeammin e-kirjana kuin perinteisenä paperikirjana. 
Luin reilut 30 kirjaa e-kirjoina, kuuntelin reilut 10 äänikirjaa. Osan lukemastani olen aloittanut yhdellä ja jatkanut toisella formaatilla.
Tavoitteenani oli lukea edes yksi kirja ruotsiksi, en onnistunut. Aloitin yhtä mutta en saanut jatketuksi. 
Luin myös englanniksi normaalia vähemmän, keskittymiskyky ei vain tuntunut riittävän.

Lukemiseeni vaikutti kevään pitkä lockdown sekä syksyllä alkanut kirjastorajoitus. Vaikka normaalioloissakin vierailen kirjastossa lähinnä noutamassa varauksia, häiritsi syksyllä se, ettei hyllyjen väliin päässyt vaeltelemaan. Ja keväällä oli tietysti aivan väärät kirjat odottamassa lukemista.

E-kirjastona käytän mieluiten Helmet-kirjastoa: sen valikoima on laajempi ja kiinnostaa minua enemmän. Vaski-kirjastojen e-kirjat painottuvat tieto- ja oppikirjoihin. Pitäisi vielä oppia kahlailemaan läpi kirjastojen englanninkielistä Overdrive e-kirjavalikoimaa. 

Lukuvuoden poiminnot ja suositukset

tammikuu /työstressin vastapainoksi Donna Leonin dekkareita
Poimintona Jussi Konttisen Siperia. Suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa. Venäjä on venäjämpi kuin voisi uskoakaan. Toimittajamaisen asiallisesti ja perusteellisesti kirjoitettu kuvaus nyky-Venäjästä, sen ongelmista, kipupisteistä ja elämästä Siperiassa.

helmikuu /kotimaista chicklitiä työstressiin
Kuukauden poiminto Beth O'Leary: Kimppakämppä. Hauska tarina asunnon jakamisesta. Leon ja Tiffany jakavat asunnon ja sängyn - toinen työskentelee päivisin ja toinen öisin, he kommunikoivat postit-lapuilla. Kutkuttava hyvänmielen kirja tummempine sävyineen.

maaliskuu /lockdown, kirjastot kiinni, lukulistalla pari realityproosasuosikkia 
Kuukauden poiminnot Heidi Mäkinen: Ei saa elvyttää. Synkeän hauska, melkein makaaberi tarina vanhuudesta ja kuolemisesta. 
Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja. Hyvänmielen hattaraa kiertelevästä kirjakaupasta Skotlannin ylämailla.

huhtikuu /lockdown jatkui, kirjastot kiinni. Vähän tyhjä lukukuukausi.
Poimintona Andrea Camilleri: The Overnight Kidnapper. 
Lucy Dillonin kirjat. 

toukokuu /äänikirjakausi alkaa, pelkkää tuttua höttöä lukulistalla 
poimintona Sophie Kinsellan Christmas Shopaholic oli kuin levy lempisuklaata, vaikkakin väärään vuodenaikaan. Lohdullista ja makeaa.

kesäkuu /kävelin paljon ja kuuntelin äänikirjoja 
kuuntelin touko-kesäkuun aikana koko Veera Vaahteran tuotannon. Pidin. Haluan ruveta pöydän alla pakoilevaksi kirjaston vahtimestariksi.
Suositukset Tapio Lehtisen ja Ari Pusan Yksin seitsemällä merellä maailmanympäripurjehduksesta ilman pysähdyksiä, yksin ja ilman nykypäivän teknologiaa.
Jenni Hendriksin ja Ted Caplanin Tosi raskas reissu - nuortenkirja abortista. Roadtrip kolmen osavaltion yli. Täyttä asiaa oikeudesta omaan kehoon, itsemääräämisoikeudesta.

heinäkuu /lomakuukausi. 
Suositus: Tuomas Marjamäen Myöhäistä katua. Pidin! Ajankuvasta, henkilöistä, tarinasta. 
Nelli Hietalan Varotoimia. Elämästä jossa koko ajan voi tapahtua jotain kamalaa tai sitten vielä kamalampaa. 

elokuu /sekalaista riipin-rääpin
suositus: Are Kalvön Helvetillinen vaelluskirja. Pohdintaa pohjoismaisesta luontosuhteesta, vaelluksista ja metsistä. Todellinen cityihmisen kirja!
Minna Lindgrenin Aina on toivoa. Dystooppis-utopistinen kertomus koulumaailman tulevaisuudesta tai olevaisuudesta. Pelkäsin että tarina sortuu omaan kikkailuunsa, mutta ei sentään. Vahva pamfletti peruskoulun ja hyvän vanhuuden puolesta.
Mhairi McFarlanen Mitä jos en löydä sinua koskaan. Koska McFarlanen chicklit vaan on niin eloisaa ja hyvää. Kirja totuuden puhumisesta, rehellisyydestä itselleen ja ympäristölleen.

syyskuu /monenlaista luettavaa
suositus Sarah Crossanin säeromaani Kuunnousu. Kuolemantuomiosta, ennakkoluuloista. Herkkä ja raadollinen.

lokakuu /hyvä lukukuukausi
poiminnot Roope Lipastin Aviotärähdys. Kaatopaikat, lähisuhdeväkivalta. Tyylikästä, kypsää Lipastia.
Marja Kangas: Miestä näkyvissä. Avioerokriisistä, taiteellisista ristiriidoista, tapahtuu Turussa.
tietokirjasuositus: Virtaa vaihdevuosiin.

marraskuu /hyvänmielen hymyilyttävää hömpettä pimeyteen.
poiminnot: Beth Morreyn Missy Carmichaelin rakkaustarina. Yksinäisyydestä ja ystävyydestä yli sukupolvien, puhumattomuuden taakka, olettaminen ja tärkeiden asioiden sivuuttaminen tekevät arjesta onton.
Judy Leigh: Suurenmoinen irtiotto. Seniorikansalaisen roadtrip Englannista Ranskaan. 
Cathy Kellyn: Perhesiteitä. Omaishoitajuudesta, puhumattomuudesta, pelosta, liiallisesta vahvuudesta.

joulukuu / sekalaista ja joulukirjoja
suositus: Alex Schulman: Polta nämä kirjeet. Omakohtainen sukutarina yli sukupolvien siirtyvästä hellittämättömästä vihasta ja tyranniasta, vahva, kaunis, koskettava.
poiminto: Emmi Pesonen: Maailman kaunein sana. Uusperheeksi kasvamisesta, vastuusta, rakastamisesta ja sen vaikeudesta.

Koko vuoden luetut kommentteineen

juuri nyt

 Parasta

- kun onnistuu tiukalla ajatustenhallinnalla pitämään stressiajatukset poissa koko jouluviikonlopun ajan

- kun koko lauma on kotona, vaikka onkin aika ahdasta

- kun edes yhtenä päivänä voi olla miettimättä ruuanlaittoa

- edes yksi kirpakka päivä ja aamukävely kaikessa rauhassa

- langattomat kuulokkeet, bujotarrat, yksin pelattavat roolipelit

- kutominen, pitkästä aikaa, osana tiukkaa stressiajatustenhallintaa. Ei väliä vaikka koko kroppa on jumissa.

- aikatauluttomuus, leppoisuus, mahdollisuus tehdä kaikenlaisia omia juttuja ajallaan ja vapaassa järjestyksessä

- kun vihdoin saa kunnolla alkuun kirjan jonka suunnitteli lukevansa jo ennen joulua

- kun nuoriso nauraa yhdessä. Meidän koko sakki on omissa oloissaan viihtyvää. Ihanaa kun ne välillä ovat samassa tilassa, hyvällä tuulella. 

Isoveli järjesti roolipelisession minulle, siskolle ja äidilleni
Seikkailu Korvatunturilla toteutettiin etäyhteydellä
(minä eteisessä, lapsi olkkarissa, äiti ja sisko äitilässä)

Stressikertoimet

- työstressi

- nuoren muutonjärjestelystressi (nyt se keskimmäinen muuttaa ihan oikeasti, melko kauas ja kaksi kertaa kuukauden sisään. sen etämuuton järjestely on aika haasteellista) (tunnenko jonkun Kuopiossa?)

- edellisistä johtuva unettomuus

- opiskelustressi, kun tajuaa että on viikko aikaa keksiä ja kirjoittaa novelli. Ja kirjallisuuskritiikki. Ja viimeistellä essee.

Joulupäivän aamukävelyllä

Harkinnassa

- tarvitsen uudet tussit

- miten hoidan ruokahuollon tammikuussa? Ruokaboksi? Oma kokki? Noutoruoka?

- etätyö vai lähityö? en osaa päättää. Saanko mitään aikaiseksi kotikonttorilla jos kaikki muut vetelehtivät?

Yksin pelattava roolipeli Ex Novo alkoi kutkuttavasti:
sivilisaationi on ajatumassa uskonsotiin

etätyökriizi

Siirryin alkuviikosta etätyöhön.

Viime keväänä tein etähommeleita keittiössä, nyt kysyin että häiritseekö Lehtoria jos istunkin filosofian/yhteiskuntaopin luokassa. 

Ei kuulemma häiritse.

Perustin ruohonjuuritason konttorin sitten filosofian luokkaan ja voihyvänenaikasentään. 

Se on ollut kovasti hyödyllistä niinä päivinä, jolloin Lehtorilla on ollut paljon oppitunteja.

Se on niin lehtorimainen, etten kehtaa lusmuilla, vaan teen töitä ihan näppis savuten ja ahkerasti. 

Mitä nyt välillä viittaan kun tiedän vastauksen.

Sain yhtenä päivänä varmaan kahden päivän hommat tehtyä, kun en voinut vaellella ja juoda kahvia ja kaikkea sellaista mitä tapahtuu oikeissa töissä.

Harmillisesti taas en ole saanut yhtään vastausvuoroa, vaikka olen ahkerasti viitannut.

Välillä kyllä ihmettelen, mitä se oikein opettaa.

Oppitunnilla kuultua: puolisoita saa uusia. lapsia saa uusia.

Vähän epäilyttää jos tuollaista propagandaa kylvetään ympäriinsä.

oikeasti istun luurit korvilla ja kuuntelen radiota, mutta kuuluuhan se lehtorointi välillä läpi.

Työteho heikkeni heti, kun Lehtori aloitti loman.

Suhtaudun ihan kummallisesti jouluun. 

Toisaalta en tee melkein mitään, kun olen ajatellut että ehtiihän sitä sitten vähän lähempänäkin.

Toisaalta olen kumminkin kylvänyt ympärilleni normaalia enemmän kynttilöitä, suklaata ja kukkia.

Jouluhaaste

Monessa blogissa kiertänyt höpsö haaste 

Söisitkö mieluummin kilon pipareita vai kilon joulutorttuja?

Pipareita! Joulutorttutaikina tekee ähkyn olon. En tykkää luumuhillosta. 
En kyllä syö kiloa mitään. 

Katsoisitko mieluumin Holidayn vai Rakkautta vain joka sunnuntai jouluun asti?

Minulla on vakava leffa-adhd, en pysty istumaan paikallani niin pitkään kuin leffa kestää. Mutta koska puuhastelen kaikenlaista telkkarin tahdissa (luen, kudon, kirjoittelen, nypsytän jotain) niin pistän vaikka molemmat leffat pyörimään ja nöpsöttelen omiani. 

Söisitkö jouluna pelkkää kalaa vai kinkkua?

Kalaa ilman muuta, savukalaa. Kinkkua en kaipaa ollenkaan. Se aiheuttaa varsinkin nuorisossa jatkuvaa huolta ja stressiä, koska he epäilevät minun salaa korvaavan kinkun porolla tai muulla epäilyttävällä. 

Viettäisitkö joulua mieluummin kotona lumisateessa vai ulkomailla rannalla

Saako valita molemmat? Tykkään raikkaista talvipäivistä, ja olisi ihanaa jos olisi pakkasta ja kevyttä lumisadetta ja sininen hämärä. Toisaalta olisi ihana edes kerran kokeilla joulua Jossain Muualla. Virkistyisikö, olisiko tämä talvihämärä helpompaa kestää, jos lojuisi viikon jossain auringossa, söisi valmiista pöydästä ja lukisi lukemasta päästyään?

Luopuisitko mieluummin glögistä vai pipareista?

Ei kahta kysymystäkään: glögistä. Olen jo luopunut.
En käytä. Ollenkaan.
Minusta lämmin mehu on ällöttävää. Ja vielä ällöttävämpää on maustettu lämmin mehu. En kertakaikkiaan ymmärrä joka puolella kiihkeänä loiskuvaa, syyskuussa alkavaa glögimehustelua. 

Laittaisitko soittoääneksi mieluummin "Kulkuset" vai Cascadan dance-version Last Christmasista? 

Kulkuset. Se on rapsakkaan iloinen ja kilahteleva biisi. Puhelimessa täytyy olla kilinää, muuten en tunnista puhelimeksi.

Paketoisitko mieluummin 100 lahjapakettia tonttujen kanssa vai lastaisit 100 pakettia joulupukin rekeen yksin? 

Paketoisin tonttujen kanssa. Olen aina halunnut tulla isona tontuksi. Minusta olisi kiva olla pieni ja salainen ja hiippaileva ja tehdä ihmisiä iloiseksi yllättelemällä heitä. Ja punainen lakki olisi kiva myös. (minulla on harmaa hiippapipo ja punainen takki, olen melkein tonttu)

Haluaisitko mieluummin samanlaiset hiukset ja parran kuin pukilla vai olla kokonaan kalju. 

Juu haluaisin!

Kiertäisitkö mieluummin 5 tuntia laulamassa joululauluja ovelta ovelle vai laulaisit yhden videolla, jonka julkaisisit Fb:ssä kaikille kavereille?

Varmaan yksi videolla. Vaikka voisin kyllä hyvässä seurassa laulella pidempäänkin.

Menisitkö mieluummin pulkkamäkeen vai luistelemaan?

Saako taas valita molemmat? Luistelemaan ehkä vähän mieluummin, kun pulkkamäessä tulee ahteri kipeäksi.

Ostaisitko joululahjoja mieluummin netistä vai joulumarkkinoilta?

Markkinoilta. Sieltä tekee kiehtovia löytöjä. 

Söisitkö mieluummin porkkanaraastetta vai rasian lanttulaatikkoa?

Porkkanaraastetta!  Minä en ymmärrä lanttulaatikkoa (tyypiksi joka haluaisi olla tonttu, en ymmärrä melkein mitään jouluruokia, pitää näköjän treenata vähän!) 

Koristelisitko pihan mieluummin jenkkityyliin jouluvaloilla näyttäväksi vai pitäisitkö joulukuusta lokakuun alusta jouluun asti sisällä esillä?

Tämä on vaikea! Jos joulukuusi on sisällä, niin muistanko kastella? Variseeko liikaa? Vai onko muovikuusi? Kiipeävätkö kissat siihen? Kaatuuko se, ja kenen päälle? Ehkä pitää ihan kissateknisistä syistä valita jenkkityyliset jouluvalot. 

Olisitko mieluummin Grinch vai Petteri Punakuono?

Kuka on Grinch? Pakko olla Petteri.

Olisitko mieluummin suomalainen joulupukki, joka antaa lahjat suoraan ihmisille vai amerikkalainen joulupukki, joka tulee savupiipusta yöllä salaa?

Olisin tonttu. Tai suomalainen pukki.

Söisitkö mieluummin talon kokoisen piparkakkutalon vai asuisit siellä?

Uhh-huh. Asuisin ehkä. Jos olisi lämmintä ja muuten viihtyisää. 

Jonottaisitko mieluummin 5 tuntia joulupaketointipisteelle vai viettäisitkö tunnin ostoskeskuksessa joulupukin kainalossa hänen kanssaan jutellen?

 Ilman muuta nykertyisin pukin kainaloon juttelemaan! Olen todella huono jonottamaan ja odottamaan yhtään mitään. Voisimme pukin kanssa pohtia maailman menoa ja tehdä sopimuksen siitä, että minusta ihan oikeasti tulisi tonttu! 

Jättäisitkö mieluummin puolisosi ilman lahjoja vai olisitko itse ilman lahjoja?

Voisin pärjätä itse ilman lahjoja. Olen silleen lapsellinen, että mieluummin olen ilman lahjoja kokonaan, kuin että saa tyhmiä lahjoja (esim. sloggimaxit kokoa 48) 

ajastettu postaus

Niilon jäljillä

 Joskus hamassa muinaisuudessa siskoni oli musiikkiluokalla ja minä olin angstinen teini.

Siskon ekana musiikkiluokkavuonna minä olin pinkeälettinen seiskaluokkalainen latinanopiskelija, jonka pää oli täynnä deklinaatioita ja semmoisia todesti kiinnostavia juttuja.

Sisko puolestaan treenasi koko marraskuun ja joulukuun ja luultavasti leijonanosan lokakuustakin luokkakuoronsa stemmaa oi niilon niilon suuren niilon, ja minulla nousi savu korvista ja sielusta.

Joulukuun puoliväliin mennessä olimme kait koko perhe kurkkuamme myöten täynnä niilo-niiloa. (paitsi sisko, sillä oli niihin aikoihin tapana laulella koko ajan, jos ei niiloa niin jotain muuta).

Ja sitten minut laahattiin siihen konserttiin, kuuntelemaan sitä niilo-niiloa, jota uilutusta olin siis kuunnellut jo valmiiksi viikkotolkulla.
Harmitti, eikä aivan vähän, koska olisinhan toki mieluummin jäsentänyt lauseita kuin kuunnellut kuorotolkulla klassista joulumusiikkia.

Musaluokkien joulukonsertit olivat jo siihen aikaan melkoisia spektaakkeleita (audikkeleita?) (se meni koko ajan suuruudenhullummaksi kyllä), emmekä me tietenkään tienneet, mitä oikein oli tulossa (paitsi niilon, hänet tiesimme kyllä)

Siihen aikaan (eikös olekin jouluinen ote tarinaan?) näissä konserteissa esiintyivät kaikkien Turun musiikkiluokkien kaikki kuorot, soittajat ja laulajat - ja se oli paljon.
Pelkästään siskon koulussa oli kaksi rinnakkaisluokkaa kolmosesta ysiin, sekä kaksisarjainen lukio päälle, ja musaluokkia oli lisäksi muutamassa muussakin koulussa.
Sitä henkilökuntaa eli ensembleä oli paikalla varmaan likemmäs tuhat. 
Joka ihmeen koulu vetäisi erilaisilla kokoonpanoilla erilaisia esityksiä, ja koska sitä väkeä oli niin tuhannen paljon, eivät tietenkään sellaiset vähäisemmät aloittelijat olleet konsertin keskiössä.
Jos ette ole käyneet Tuomiokirkossa, niin penkit puuduttavat, eikä siellä näe mitään, koska se on niin pitkälaivainen kirkko. siskon osuus tästä konsertista oli noin kahdeksan niiloa, minun osuuteni oli noin vuosisadan mittainen puutumus

No, konsertin loppumetreillä oli sitten niilon vuoro. 

Siellä, hämäränpimeässä keskiaikaisessa kirkossa, jostain kaukaa edestä leijui aineettoman kuultava sopraano minä ilmoitan teille suuren ilon
Johon vastasi tuhannen laulajan - jossain siellä joukossa minun pieni siskoni -  ja soittajan paisuva vyöry: oi ilon, ilon, suuren ilon!

Musiikki valui minuun kuin hopealanka.
Tuntui joululta.

*

Tänä vuonna sain ällin, että minun on selvitettävä, mikä teos on ollut kyseessä.
Olisihan mukavaa näin kypsänä, sivistyneenä aikuisena kuulla edes joku versio niilosta ja tunnustella, vieläkö se saa ihmisen polvilleen ihan kokonaan.

Niilosta on muodostumassa minulle pakkomielle (ihan hyvä, koska on kivampaa pohtia niiloa kuin muita stressiasioita, joita on ihan liikaa)

Tähän mennessä:
- sisko muistaa niilo-niilon
- äiti ja isä muistavat niilo-niilon
vaikuttaa siltä että niilo on vainoava meitä aikojen loppuun asti
- kukaan ei muista mitään muuta
- käsiohjelma - jos sellaista on ollut - on kadonnut.
- oivalsin, että yksi ystäväni on pari vuotta siskoa vanhempi, hänen on täytynyt laulaa samassa konsertissa. Kysyin häneltä. Tämä oli hyvin hämmentävää, koska meitä yhdistää ensisijaisesti Lehtori, ja nyt äkillisesti myös niilo. Tuntuu jotenkin oudolta ajatella uusiksi koko angstinen nuoruus.
- hän ei muistanut niiloa, mutta arveli että teoksen suomennos on jonkun musaopen luomus. Hän lupasi kuitenkin rallatella niiloa.
- googlasin. Mutta koska niilo noin pääpiirteissään noudattelee jouluevankeliumin tekstiä, olivat vastaukset melko raamatullisia
- menin spotifyihin ja spotifaijasin että christmas ja classic ja choir. Melko paljon osumia
- äiti veikkasi Händeliä. Kuuntelimme kumpikin tahoillamme Messiasta. Ei ollut.
- äiti on kuullut niilon jossain yllättävässä yhteydessä
- minä veikkasin Bachin Jouluoratoriota. No ei tod.
- löysin barokkimusiikin
- löysin paljon muuta joulumusiikkia
- myös äiti löysi
- arvelimme että kyseessä saattaa olla myös epäjouluteos
- päädyimme Johonkin Vähäisempään Passioon.
- nuoriso ehdotti että Joy to the World. Ei.
- spotifaijasin että Weinacht. Edelleen aika paljon osumia
- kirjoitin koulun nykyiselle musanopelle. Koulussa ei ole arkistoa. Hän arveli Cesar Franckin Psalmiksi.
- oli tuttu, mutta ei, ja sanat eivät osu
- kirjoitin musanopen ehdotuksesta entiselle tukiyhdistyksen aktiiville. Hän arveli että teoksen alkukieli olisi saattanut olla latina, ja kertoi hänen lapsensa on ollut kolmasluokkalainen samana vuonna, samassa konsertissa.  (siskon luokkakaveri siis, koska tämä ihminen antoi sellaisia speksejä, että on.) Tukiyhdistyksen aktiivi välitti viestini vielä entisemmille tukiyhdistysaktiiveille ja joillekin kavereilleen.
- kirjoitin entiselle opiskelukaverilleni, joka on minua vuoden-pari vanhempi ja siis potentiaalinen kuultavaääninen sopraano, tai joku joka on kadehtinut sitä soolo-osuuden laulajaa

Speksit, joilla etsitään

- jouluevankeliumin tekstiin tehty kuoroteos
- latinan tai saksankielinen alkuteos
- ehkä vähän Händel-tyyppinen
- soolosopraano
- niilo-niilo on varsin lyhyt, lauluosuutta on ehkä edeltänyt soitto-osuus

...stay tuned, niilonmetsästys jatkuu...

*

olen kirjoittanut niilosta kerran aiemmin

*

sittemmin musaluokkien kuorot ovat tainnuttaneet minut myös mm. Orffin Carmina Buranalla ja Adolphe Adamin Oi Jouluyöllä.
Kävin joulukonserteissa vielä monta vuotta sen jälkeenkin kun ei enää ollut pakko.

Marraskuun luetut

Meinasin aloittaa tämän postauksen natisemalla, etten ole lukenut oikein mitään, enkä ainakaan mitään hyvää, ja vali-vali-vali.

Itse asiassa marraskuu on ollut todella hyvä lukukuukausi, luin pelkkiä hyviä, lämpimiä, hymyilyttäviä hyvänmielen kirjoja.

Suositukset: Missy Carmichaelin rakkaustarina ja Perhesiteitä. Lempeää, hempeää hömpettä marraskuun pimeyteen! Ja Tuija Lehtinenkin oli toimiva, pitkästä aikaa.

Ja Kankimäki toimii aina, varsinkin kun tuntuu ettei ole mitään luettavaa.

  Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Ultimaattinen lohtu- ja inspiraatiokirja; en kertakaikkiaan löytänyt mitään luettavaa kotoa kirjastokasasta, en kirjahyllystä enkä edes kirjastostakaan, päädyin Asioihin. Estetiikka, kirjoittamisprosessin näkyvyys, kerronta, muistikirjat, ihmiset, ihmisten samankaltaisuus ajasta riippumatta - kaikki nämä huojensivat koronakiristynyttä mieltä. Seuraavaksi kai Yönaiset? 

Anna Rimpelä: Valituspalat. Standup-koomikkojen kokoomateos suomalaisista valitusaiheista. Hykerryttävä mielensäpahoittamiskirja, juuri sopivanmittaisia purnauksia bussissa luettavaksi. Oivallinen välipala. E-kirja.

 Ulla Rauramo: Ruis. Suomalaisten salainen ase. Opiskelukirja. Kurssin tehtävänä on kirjottaa tieteellisentapainen essee vapaavalintaisesta aiheesta. Yritän kirjoittaa leivästä ja leipomisesta. Piti hankkia vähän taustatietoa.

 Emilia Karjula: Kurinalaisuutta ja kuvittelua. Näkökulmia luovaan tietokirjoittamiseen. Opiskelukirja, artikkelikokoelma. Mielenkiintoisia näkökulmia tietokirjoittamiseen, se olisi luultavasti oma lajini.

 Donald E. Westlake: Käytös hyvä kymmenen. Kirjaston kirjojen pinossa ei muka ollut mitään luettavaa, joten päädyin välipalaksi kepeään veijaritarinaan omasta kirjahyllystä. Westlaken kertomuksissa seikkaileva John Dortmunderin rikollisjoukkio on pääosassa tässäkin tarinassa, jossa rytmiryhmä joutuu pelastamaan nunnaa kovasti Trumpia muistuttavan liikemiehen omistamasta supervartioidusta tornitalosta. Letkeä veijaritarina on nopealukuinen, elokuvamainen ja hauska, nämä rikolliset eivät halua pahaa kenellekään, ja tarinan käänteet ovat sen mukaisia. Suosikkikohdassani pohditaan, mitä kaikkia fobioita voi iskeä ihmiseen, joka joutuu ahtautumaan tiskikoneeseen. 

 Beth Morrey: Missy Carmichaelin rakkaustarina. Missy - Millicent - eläää tyhjäksi jääneessä suuressa talossaan yksin, päivät ovat toistensa kaltaisia, viinipullo houkuttelee. Satunnainen kohtaaminen tuo yhtäkkiä hänen elämäänsä ihmisiä, tapahtumia, eläimiä. Samalla kun Missyn elämä laajenee ulospäin, Missy muistelee menneitä vuosia lapsuudesta nykyiseen vanhuuteen asti. Missyn elämää leimaa puhumattomuus, asioista kertomatta jättäminen, tärkeiden asioiden sivuuttaminen, olettaminen: ja se on tehnyt hänestä yksinäisen ja epäluuloisen. Lempeä, suloinen ja itselleen uskollinen (ihan kaikkea ei kerrota!) tarina, hyvänmielen kirja. Lukusuositus ystävältä.

 Judy Leigh: Suurenmoinen irtiotto. Leskeksi jäänyt Evie on muuttanut hoivakotiin ja kokee näivettyvänsä vanhussäilyttämön toisteisessa arjessa. Hän tyhjentää pankkitilinsä ja lähtee maailmalle. Pieni muutaman päivän irtiotto muuttuu roadtripiksi, ja Evien perässä maailmalla suhaa parisuhdeongelmista kärsivä lapasmainen poikansa Brendan vaimoineen jotka uskovat vakaasti pelastavansa äitinsä - kunhan vain löytävät tämän. Evien seikkailu on täynnä positiivisia kohtaamisia, uusia mahdollisuuksia, kun taas Brendan kärsii takaiskusta toisensa perään. Sympaattinen tarina.

 Tuija Lehtinen: Romantiikkaa ja rokokoota. Yllättävä yhteydenotto lakitoimistolta mullistaa yksinhuoltajaäidin elämän kokonaan. Kotimaisen viihdekirjallisuuden kärkinimen, Tuija Lehtisen uusin on pitkästä aikaa sujuvaa, tuttua Lehtistä. Monissa viime aikojen kirjoissa Lehtinen on kikkaillut joko henkilöiden määrällä tai muilla liiallisilla yksityiskohdilla: tämä tarina etenee jouhevasti ja hyväntuulisesti kohti ennustettavaa loppuaan. Hyvänmielenlukemista arkeen.

Cathy Kelly: Perhesiteitä. Tv-kokki Freyan elämä on liian täyttä, pelko hallitsee arkea ja perhe tuntuu vievän kaiken energian, pienestä asiasta kasvaa Freyan päässä synkkä, hallitseva salaisuus. Chicklitiä parhaimmillaan: kepeää ja hyväntuulista päältä, samaistuttavaa sisältä. Teemoina omaishoitajuus, liiallinen vahvuus ja liian täysi arki. 

 Emilia Karjula: Kirjoittamisen taide ja taito. Opiskelukirja, artikkelikokoelma. Erilaisia näkökulmia luovaan kirjoittamiseen ja kirjalliseen työskentelyyn. 

värikoodisto
chicklit
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Ajastettu postaus