Ristiriitaisia tunnelmia: nuoriso on ollut meillä aika tiukassa lie'assa, ei kaveritapaamisia.
Tiedän, että niiden kaverit tapaavat toisiaan ihan säännöllisesti.
Näen miten paljon tämä käy voimille.
Ajattelen, että tämä sairaus on kuitenkin jossain vaiheessa sairastettava.
Ja poden huonoa omatuntoa siitä että käymme kaupassa.
Illan uutislähetyksen aikoihin sohvannurkassa käväisi vuorollaan kaksi hyvin hiljaiseksi muuttunutta nuorta.
Niillä oli ollut mielessään päivämäärä, jonka jälkeen kaikki muuttuisi paremmaksi - olisi koulua, kavereita, harrastuksia, ihmisiä.
Sama päivämäärä oli omassa mielessäni.
Realistina tiesin, että poikkeusaika tulee jatkumaan, mutta toivoin että siitä olisi tiedotettu vasta vähän myöhemmin.
Jokainen päivä toivonsyrjää olisi tervetullutta.
Haluan tehdä niin kuin kuuluu ja haluan että nuorison mielenterveys säilyy.
*
Olen ponnekkaasti vähentänyt uutisten seurantaa.
Poistin kaikkien iltapäivälehtien syötteet laitteiltani.
Ylen otsikoiden annan tulla.
Yhteiskuntatieteilijä-historioitsija-filosofin kanssa eläessä on hyväksyttävä jatkuva uutisvirta:
Yle - France24 - BBC - CNN - Japaniteevee - satunnaiset poikkamat kaupallisille kanaville.
Jos olo tuntuu kuormittuneelta, yritän organisoida itseni suihkuun, leivontaan tai mihin tahansa näpertelypuuhaan siinä vaiheessa kun uutisrinki alkaa pyöriä.
*
Lehtori tilasi Frasier Crane -boksin. Katsomme joka ilta kaksi jaksoa, nauraminen tekee hyvää.
*
Kuulun johonkin taloustutkimuksen tai vastaavan tutkimuspaneeliin.
Minulta kysyttiin että onko pettämiskäytäntönne parisuhteessa a)lisääntynyt b)vähentynyt c)pysynyt ennallaan.
Tuli ihan mieleen pikkukeskosseurantakyselyt aka kaivaako lapsenne nenää riittävästi.
(nenänkaivasmisangst 1)
(nenänkaivamisangst 2)
Onko näihin kysymyksiin olemassakaan oikeaa vastausta?
Kysyin Lehtorilta. Hän sanoi että c)pysynyt ennallaan.
Mitä siitä pitäisi ajatella?
(minä vastasin että d, kysymys ei koske minua)
(Lehtori ei tiennyt että oli myös d, että älkää surko äiti ja isä, kaikki on ihan vaan d)
päivät 12 ja 13 - viikonloppu
Lauantai oli paras päivä.
Pelkkä tietoisuus siitä että Lehtori kokkaa - hakee roskaruokaa - helpottaa ja vapauttaa.
Lukemista, loikomista, kutomista, ulkoilua.
Sunnuntai ei niinkään.
En lähtenyt heti aamusta ulos, vaan jäin vanumaan yöpaitasillani. Ei hyvä.
Kun tuntuu siltä, että päivä ei käynnisty, turhaudun ja muutun ärtyisäksi.
Olin puolen päivää ärtyisä.
Kun iltapäivällä lähdin ulos, päivä käynnistyi ja muuttui aurinkoisemmaksi.
Olen huomannut tämän ennenkin, siinä entisessä arjessa.
Nyt se vain korostuu.
*
Lauantaina illansuussa houkuttelin Lehtorin kanssani metsään.
Mennään katsomaan se ihana keijupaikka, jooko.
Muistimme taas sen ihanan kallion, jonne voisi lämpimämpänä päivänä mennä eväiden kanssa lukemaan.
Vähän rauhallisempi ja syrjäisempi kallio.
Löytyi synkeää metsää, peikkometsää. Ja minua alkoi ihan pelottaa että joudun metsänpeittoon jos hetkeksikään käännän katseeni pois Lehtorin selästä.
Pelkkä tietoisuus siitä että Lehtori kokkaa - hakee roskaruokaa - helpottaa ja vapauttaa.
Lukemista, loikomista, kutomista, ulkoilua.
Sunnuntai ei niinkään.
En lähtenyt heti aamusta ulos, vaan jäin vanumaan yöpaitasillani. Ei hyvä.
Kun tuntuu siltä, että päivä ei käynnisty, turhaudun ja muutun ärtyisäksi.
Olin puolen päivää ärtyisä.
Kun iltapäivällä lähdin ulos, päivä käynnistyi ja muuttui aurinkoisemmaksi.
Olen huomannut tämän ennenkin, siinä entisessä arjessa.
Nyt se vain korostuu.
*
Lauantaina illansuussa houkuttelin Lehtorin kanssani metsään.
Mennään katsomaan se ihana keijupaikka, jooko.
Muistimme taas sen ihanan kallion, jonne voisi lämpimämpänä päivänä mennä eväiden kanssa lukemaan.
Vähän rauhallisempi ja syrjäisempi kallio.
 |
| pirunpellon poikanen |
Kallion läheltä löytyi minikokoinen pirunpelto.
Senkin olimme unohtaneet.
 |
| kohti peikkometsää |
Keijupaikka löytyi.
Mutta kuten sadunhohtoiset keijukaispaikat, sitäkään ei pysty kuvaamaan.
Keijukaiset ovat vähän sellaisia. Ovelia.
Vähän pulppasimme suossa.
Ja eksyimme.
Olimme koko ajan lähimetsässä. Joka puolelta asutuksen ja teiden ympäröimiä, tiesimme että mihikään loputtomiin syvyyksiin emme ole eksymässä.
Mutta siltikään emme oikein tienneet missä olimme.
Valitsimme polkuja, arvuuttelimme mihin päädymme.
Lopulta tulimme ulos metsästä vain muutaman metrin päässä sieltä, mistä lähdimme.
Alkoi naurattaa.
Olimme kiertäneet valtavan suuren ympyrän.
Yhdessä on hyvä eksyä.
*
Olen jo pitkään epäillyt että meidän lähimetsä on vähän satupaikka.
Kerran näin siellä aarnisavun.
Keijupaikkaa ei voi kuvata.
Eikä vanamopaikkaa.
Ja melkein jouduttiin metsänpeittoon.
Vaikka oltiin ihan lähiössä.
 |
| joku oli rakentanut padon |
*
Olen jo pitkään epäillyt että meidän lähimetsä on vähän satupaikka.
Kerran näin siellä aarnisavun.
Keijupaikkaa ei voi kuvata.
Eikä vanamopaikkaa.
Ja melkein jouduttiin metsänpeittoon.
Vaikka oltiin ihan lähiössä.
Jatkotarina - 4
Sinä vuonna talvi ei tullut ollenkaan.
(marika; kinttupolut)
Loputon sade piiskasi ikkunoita.
Harmaus kietoi ihmiset vaippaansa, joka ensin tuntui unettavan rauhalliselta, mutta päivien kuluessa alkoi ahdistamaan.
Kaikki odottivat jotakin muutosta.
(rva Kepponen: Pikkukepponen)
Sitten kun muutos vihdoin tuli, voi pojat, että se tuli ryminällä.
Toden totta pitää olla varovainen sen kanssa mitä toivoo, koska toiveet voivat käydä toteen.
(Marjaana Majastaan)
Siristekkessään silmiään auringon helottaessa taivaalla se kuuli outoa rapinaa. Sen vatsa kurisi.
(K - profiili tuntematon)
**
Miten tarina jatkuu?
(marika; kinttupolut)
Loputon sade piiskasi ikkunoita.
Harmaus kietoi ihmiset vaippaansa, joka ensin tuntui unettavan rauhalliselta, mutta päivien kuluessa alkoi ahdistamaan.
Kaikki odottivat jotakin muutosta.
(rva Kepponen: Pikkukepponen)
Sitten kun muutos vihdoin tuli, voi pojat, että se tuli ryminällä.
Toden totta pitää olla varovainen sen kanssa mitä toivoo, koska toiveet voivat käydä toteen.
(Marjaana Majastaan)
Siinä oli vain aavistuksen verran väriä kaiken suuren harmaan keskellä
(marika; kinttupolut)
Harmauden keskellä toivon ja värien pilkkeen pisaroiden sokaisemana lähtivät niin ihmiset kuin eläimetkin koloistaan.
(Helmis Elämän aallokosta)
Ensin vähän varovasti ympärilleen tähyillen ja korviaan pienillekin aivastuksen tapaisille höristäen, mutta päivä päivältä yhä varmemmin ja vapautuneimmin askelin ja ympäröivän luonnon kauneudelle avautunein silmin.
Kun jokapäiväinen elämämme yhtäkkiä olikin uhattuna, aloimme vähitellen ymmärtämään, että ehkä meidän ei tarvitsekaan olla toinen toisillemme uhka. Ajatus siitä, että kriisin jälkeen yhdistyisimme, toi toivoa samaan aikaan, kun päivä jatkoi pitenemistään ja luonto viis veisasi meidän huolistamme.
Melkein kaikkein keskimmäisimpänä sopivan keskikokoisesta kolostaan kömpi esiin mahdottoman sopivankokoinen Rusu.
Se pälyili ympärilleen, höristeli kiharaisia korviaan ja tömisteli varovaisesti jaloillaan.
(marika - kinttupolut)
Siristekkessään silmiään auringon helottaessa taivaalla se kuuli outoa rapinaa. Sen vatsa kurisi.
(K - profiili tuntematon)
**
Miten tarina jatkuu?
perjantai - päivä nro11
Ulkoilisinkohan yhtä paljon vanhassa normaalissa?
Kaikissa käyttämissäni metsissä on nyt ruuhkaa.
Yritin mennä Pulkkamäen (jota nuoriso kutsuu myös Pääkallomäeksi) (Lehtorin mielestä Pääkallomäki on eri, Lehtorin Pääkallomäki on minusta Se Mäki Takakaarteen Jälkeen) päälle istuskelemaan.
Siellä on sellaista ikiaikaista jääkaudenjälkeistä kalliota ja hyvät näköalat.
Makasin siellä kun se kylmä kallio tuntuu hyvältä selkää vasten.
Ensin tuli lauma pikkunaperoita leikkimään.
Piti nousta istumaan etteivät huolestu.
Sitten tuli nuoria rakastuneita.
Piti siirtyä sivuun että saivat kuherrella rauhassa.
Sitten tuli outo mieshiippari.
Ehkä eksynyt suunnistaja.
Ylikuormitettu koko Pulkka/Pääkallomäki.
Menin Peppikalliolle.
Siellä oli myös naperoita leikkimässä.
Eksyneen sienestäjän näköisiä ihmisiä.
Satunnainen koiranulkoiluttaja.
En sitten jäänyt Peppikalliollekaan.
Ainoa rauhallinen paikka löytyi talon takaa Spurgumetsästä. En tiedä onko se metsän nimi, mutta joku nimi sille lämpäreelle piti keksiä.
Ennen siellä istui väkeä pussikaljalla, mutta nyt kun kauppa siitä läheltä on lakkautettu, on lämpäre aivan hiljentynyt.
Paitsi mustarastaat viheltelevät siellä.
Olen ruvennut soittamaan äidille aina samalla kun etsin rauhallista metsänkaistaletta.
Maailma olisi totisesti parempi paikka, jos kuuntelisivat meitä.
En varmaan ihan näin paljoa ulkoilisi, mutta kyllä kevät aina saa minut liikkeelle.
Tykkään kylpeä ulkoilmassa.
Kaikissa käyttämissäni metsissä on nyt ruuhkaa.
Yritin mennä Pulkkamäen (jota nuoriso kutsuu myös Pääkallomäeksi) (Lehtorin mielestä Pääkallomäki on eri, Lehtorin Pääkallomäki on minusta Se Mäki Takakaarteen Jälkeen) päälle istuskelemaan.
Siellä on sellaista ikiaikaista jääkaudenjälkeistä kalliota ja hyvät näköalat.
Makasin siellä kun se kylmä kallio tuntuu hyvältä selkää vasten.
Ensin tuli lauma pikkunaperoita leikkimään.
Piti nousta istumaan etteivät huolestu.
Sitten tuli nuoria rakastuneita.
Piti siirtyä sivuun että saivat kuherrella rauhassa.
Sitten tuli outo mieshiippari.
Ehkä eksynyt suunnistaja.
Ylikuormitettu koko Pulkka/Pääkallomäki.
Menin Peppikalliolle.
Siellä oli myös naperoita leikkimässä.
Eksyneen sienestäjän näköisiä ihmisiä.
Satunnainen koiranulkoiluttaja.
En sitten jäänyt Peppikalliollekaan.
Ainoa rauhallinen paikka löytyi talon takaa Spurgumetsästä. En tiedä onko se metsän nimi, mutta joku nimi sille lämpäreelle piti keksiä.
Ennen siellä istui väkeä pussikaljalla, mutta nyt kun kauppa siitä läheltä on lakkautettu, on lämpäre aivan hiljentynyt.
Paitsi mustarastaat viheltelevät siellä.
Olen ruvennut soittamaan äidille aina samalla kun etsin rauhallista metsänkaistaletta.
Maailma olisi totisesti parempi paikka, jos kuuntelisivat meitä.
En varmaan ihan näin paljoa ulkoilisi, mutta kyllä kevät aina saa minut liikkeelle.
Tykkään kylpeä ulkoilmassa.
poikkeuselämää - päivä10
-torstai-
Yritin opetella kotikonttorihommiin.
Kävelin aamulla töihin, eli kiersin pururadan.
Virittelin kompuutterin ja muut systeemit opehuoneeseen eli keittiöön.
Olkkari-työhuone on muuttunut yhteiskuntaopin luokaksi.
Tarjoilin aamiaisen sänkyyn peruskoululaiselle, joka osallistui jonkun ihanan open pitämään koko luokan yhteiseen pulinavälituntiin.
En ole ihan varma, onko tämä kotikonttorin todellinen tarkoitus.
Aamiaisen tarjoilu sänkyyn ja se että koeaikaa on kaksi tuntia ja vastaat kahteen kysymykseen.
Illansuussa hoidimme mamman kauppa-asiat ja omat kauppa-asiat.
Kävimme pesettämässä anopin auton.
Julistin että todellakaan en mene kauppaan ennen maanantaita.
juupajuu.
Minä tilasin Montalbanon 9 kauden katsottavaksi ja Lehtori Frasier Crane -paketin.
Montalbanoa katsotaan viikonloppuna 1 jakso /viikko ja Cranea koska vaan, mutta enintään kaksi jaksoa kerrallaan.
Pitää olla säännöt ettei ole holtiton.
Olisin voinut tilata enemmänkin Montalbanoa mutta se on loppu joka paikasta.
Lehtori kysyy koko ajan, että ihanko totta menen verstaalle joka päivä.
En tiedä, onko sillä ikävä minua vai haluaako se minut muuten vain jakamaan kotonaoleilun jämähtyneisyyttä.
En saa oikein missään oikein mitään aikaiseksi, mutta kun olen verstaalla on vähän vähemmän huono omatunto.
Kudoin, maalasin, luin.
Melkein itketti kun abitura sanoi että meidän ikäluokka ei saa ikinä laulaa Gaudeamusta yhdessä.
Meidän alapuolelle tuli uudet naapurit.
Mukava pikkulapsiperhe samasta talosta muutamaa kerrosta alempaa - muuttivat isompaan asuntoon.
Kissat ovat pörhellään, koska nyt lasten ääniä tulee stereona: välillä ylhäältä, välillä alhaalta.
Kummallista, että alhaalta äänet tulevat paremmin kuin ylhäältä.
Yritin opetella kotikonttorihommiin.
Kävelin aamulla töihin, eli kiersin pururadan.
Virittelin kompuutterin ja muut systeemit opehuoneeseen eli keittiöön.
Olkkari-työhuone on muuttunut yhteiskuntaopin luokaksi.
Tarjoilin aamiaisen sänkyyn peruskoululaiselle, joka osallistui jonkun ihanan open pitämään koko luokan yhteiseen pulinavälituntiin.
En ole ihan varma, onko tämä kotikonttorin todellinen tarkoitus.
Aamiaisen tarjoilu sänkyyn ja se että koeaikaa on kaksi tuntia ja vastaat kahteen kysymykseen.
Illansuussa hoidimme mamman kauppa-asiat ja omat kauppa-asiat.
Kävimme pesettämässä anopin auton.
Julistin että todellakaan en mene kauppaan ennen maanantaita.
juupajuu.
Minä tilasin Montalbanon 9 kauden katsottavaksi ja Lehtori Frasier Crane -paketin.
Montalbanoa katsotaan viikonloppuna 1 jakso /viikko ja Cranea koska vaan, mutta enintään kaksi jaksoa kerrallaan.
Pitää olla säännöt ettei ole holtiton.
Olisin voinut tilata enemmänkin Montalbanoa mutta se on loppu joka paikasta.
Lehtori kysyy koko ajan, että ihanko totta menen verstaalle joka päivä.
En tiedä, onko sillä ikävä minua vai haluaako se minut muuten vain jakamaan kotonaoleilun jämähtyneisyyttä.
En saa oikein missään oikein mitään aikaiseksi, mutta kun olen verstaalla on vähän vähemmän huono omatunto.
Kudoin, maalasin, luin.
Melkein itketti kun abitura sanoi että meidän ikäluokka ei saa ikinä laulaa Gaudeamusta yhdessä.
Meidän alapuolelle tuli uudet naapurit.
Mukava pikkulapsiperhe samasta talosta muutamaa kerrosta alempaa - muuttivat isompaan asuntoon.
Kissat ovat pörhellään, koska nyt lasten ääniä tulee stereona: välillä ylhäältä, välillä alhaalta.
Kummallista, että alhaalta äänet tulevat paremmin kuin ylhäältä.
Päivä 9 /keskiviikko
Outoja haluamisia
- haluaisin perustaa parvekkeelle maisemakonttorin.
Parvekkeen lattia on vietävän kylmä, mutta jos ostaisin puulaattoja lattialle ja pitäisin tossuja jalassa.
Ja lämmittimen, sellaisen terassilämmittimen.
Ja laittaisin vanhan sohvapöydän päälle jonkun toisen pienen tason, niin olisi vielä seisomapöytä.
Kyllä kelpaisi nakutella.
Vähänkö olisi hienoa.
Vähänkö olisi hienoa.
- haluaisin että hallitus myöntäisi meille pääsiäisvapaata karanteenista.
Jos siihen asti ollaan oikein tosi-tosi kiltisti ja siivosti, niin eikö vain että voitaisiin pari päivää viettää karanteenilomaa?
Kirjastosta saisi hakea lisää lukemista ja saisi nähdä ihmisiä ja juoda olutta ja tehdä kaikkea tavallista ja sitten menisi taas lepotilaan.
- pitäisi perustaa drive-in-kirjasto. Kun systeemin kautta voi tehdä sähköisiä varauksia, niin pitäisi olla semmoinen luukku mistä voisi hakea oman pakettinsa, pleksin takaa sujauttaisi kirjastotäti voimapaperiin käärityn kirjanyssäkän. (ja jos nyt Marjaana kähvellät tämän ajatuksen niin tosi hienoa, mutta silti ihan epää.)
Ei minulla kirjat ole loppu, kun en ole oikein pystynyt keskittymään, mutta kaiken varalta.
- pitäisi olla myös drive-in-muut palvelut. Kamala ajatuskin, mikä tuli päähän että kaikki eläkeläiset rynnivät pankkiin jonottamaan eläkkeitään käteiseksi.
Apteekki, pankki ja muut eläkeläispalvelut, ehdottomasti drive-in-pohjaisiksi.
Apteekki, pankki ja muut eläkeläispalvelut, ehdottomasti drive-in-pohjaisiksi.
Ajatelkaa apteekin rollattorikaistaa! Tai pankin.
Siellä olisi järjestysmies valvomassa turvaetäisyyksiä, keltaisessa liivissä ja semmoisen valopatukan kanssa huitoisi.
Siellä olisi järjestysmies valvomassa turvaetäisyyksiä, keltaisessa liivissä ja semmoisen valopatukan kanssa huitoisi.
Muutenkin nyt voisi työllistää ihmisiä kaikenlaisiin jonojärjestely- ja desinfioimistehtäviin. Ostoskärrynpyyhkijäksi, kassajonovahdiksi.
- yksityiset kuntosaliyrittäjät voisivat myydä yksityistä treeniaikaa. Kahdeksan tunnin päivään taitaisi mahtua 5 treenivuoroa ja siihen väliin saa vielä desinfioimistuokionkin aina. Ja jos on kaksi pukuhuonetta, niin kuin varmaan useimmissa paikoissa on, ei tulisi kontakteja.
Kyllä varmaan joku siitäkin palvelusta suostuisi maksamaan.
- minusta on vähän epää että kirkot ovat kiinni. Tai että niihin ei saa kokoontua, se kun on monelle ihmiselle iso lohtu. Ajattelin että kristityt olivat ennenkin aikamoisia anarkisteja, kokoontuivat salaa missälie rooman katakombeissa ja neuvostoliiton kellareissa. Mietin että kaivaisin katakombin tuonne meidän mäensyrjään mutta en tiedä ketään anarkistipappia. Ja missä sitä uskaltaisi edes mainostaa? Tule meidän salaiseen katakombiin!
- haluaisin että vihdoin tulisi semmoinen rauhallinen olo, että lukisi ja tekisi kaikkea leppoistavaa.
Mutta kun elämä on ihan vain arkea koko ajan. Ei ehdi olla leppoisa.
- olin ajatellut ostaa kivat keväiset pääsiäisastiat meille. Ja sitten haluan sen maisemakonttorin ja viherkasveja.
Vai pitäisikö olla järkevä ja ostaa mustanpörssin käsidesiä ja vessapaperipaali?
*
Illalla tuli olo että olen jossain rinnakkaistodellisuudessa.
Yhdessä paikassa on se tavallinen elämä ja toisessa paikassa Uusimaa eristetään muusta Suomesta.
Yhdessä paikassa on se tavallinen elämä ja toisessa paikassa Uusimaa eristetään muusta Suomesta.
Minulla on jo toista viikkoa soinut päässä Vladimir Vysotskin Myrskykellot - uuden ajan laulu.
Kaksi viimeistä säkeistöä varsinkin - ihanan Arto Rintamäen alkutekstille uskollisena käännöksenä.
Vielä kauan on uhkana kuuluva kalske tuo aseiden.
Vielä kauan nuo savuiset muistot mä sodasta nään.
Meidän pennutkin leikkivät sotaa ja huutavat asentoo,
vielä kauan mä omia toisilta suojaamaan jään.
Ja kun jyske on päättynyt, kyyneleet kuivuneet viimeinkin.
Ja kun ratsut on paikallaan, vallitsee taas hiljaisuus.
Ja kun tyttöjen vormut on vaihtuneet kukkiviin kankaisiin,
emme unhoita koskaan ja aika on rauhaisa uus’.
(Jos haluat kuulla sen alkuperäisversiona - klik)
(Ja jos taas haluat kuulla sen minun päässäni soivana versiona, etsi spotifysta Katkennut laulu -levy /Arto Rintamäki&Dick Holmström.)
Poikkeuspäivä 8 /tiistai
seuraan uutisia vähän samalla tavalla kuin raavin hyttysenpuremia.
Ihan pakko-ihan pakko, vaikka kuinka tietää että se ei oikeastaan ole hyväksi.
Sitten kohta jo harmittaa.
(olen allerginen hyttysenpuremille, ne kutisevat aina vietävästi ja turpoavat ja niiden raapiminen aiheuttaa tuskaista mielihyvää tai mielihyvänsekaista tuskaa)
(olen ilmeisesti allerginen myös koronauutisille)
*
Maidon kulutus on moninkertaistunut kun kaikki ovat koko ajan kotona.
Ja vessapaperin - en ollut tullut ajatelleeksikaan.
Kaikki Muut ennakoivat paremmin.
Mutta hyi niille ihmisille jotka hamsteroivat käsidesiä ja lääkkeitä!
Meillä ei vieläkään ole käsidesiä.
En voi väittää että kaipaisin sitä erityisesti, sen tahmaisesta olemuksesta ja nyperöstä hajusta tulee aina mieleen Pikkusiskon vauva-aika.
Mieluummin en ajattelisi enkä muistelisi sitä.
Verstaalla ruiskin käsidesiä käsiini ja menen sitten hetken päästä pesemään sen pois.
Lääkkeiden hamstraamista en ymmärrä senkään vertaa.
*
Sydämeni on särkymäisillään teinin vuoksi.
Hän elää ja hengittää ystävistään.
En henno sanoa, että tämä ei ole ohi vielä kahdessa viikossa.
*
Pitäisi ryhdistäytyä ruokasuunnittelussa, nyt ramppaamme kaupassa melkein päivittäin. Se on epäkäytännöllistä ja ei-toivottavaa.
Jos Lehtorilta kysyy ruokatoiveita, se ehdottaa aina kalapuikkoja.
Ja nuoret haluavat 'mmätiiä
ke - wieninleikkeet + perunalohkot
to - kanakiusaus
pe - nauravat nakit
la - Lehtori kokkaa (eli hakee hampparit)
su - ?
ma - makaronilaatikko
Olemme korkanneet mämmikauden. Ihan vain ostomämmillä.
Iltapäiväkahvin kanssa pieni mämminokare on todellinen herkku. Jos otan iltapalaksi, tulee vähän raskas olo.
Olin ajatellut että en tänä vuonna ryhtyisi massiivisiin mämminkeittelypuuhiin, mutta tarkemmin ajateltuna - aikaa lienee.
*
Työt jatkuvat ainakin toistaiseksi.
Teen tosi hitaasti joka päivä jotain pientä.
Tuntuu huijaukselta.
Ihan pakko-ihan pakko, vaikka kuinka tietää että se ei oikeastaan ole hyväksi.
Sitten kohta jo harmittaa.
(olen allerginen hyttysenpuremille, ne kutisevat aina vietävästi ja turpoavat ja niiden raapiminen aiheuttaa tuskaista mielihyvää tai mielihyvänsekaista tuskaa)
(olen ilmeisesti allerginen myös koronauutisille)
*
Maidon kulutus on moninkertaistunut kun kaikki ovat koko ajan kotona.
Ja vessapaperin - en ollut tullut ajatelleeksikaan.
Kaikki Muut ennakoivat paremmin.
Mutta hyi niille ihmisille jotka hamsteroivat käsidesiä ja lääkkeitä!
Meillä ei vieläkään ole käsidesiä.
En voi väittää että kaipaisin sitä erityisesti, sen tahmaisesta olemuksesta ja nyperöstä hajusta tulee aina mieleen Pikkusiskon vauva-aika.
Mieluummin en ajattelisi enkä muistelisi sitä.
Verstaalla ruiskin käsidesiä käsiini ja menen sitten hetken päästä pesemään sen pois.
Lääkkeiden hamstraamista en ymmärrä senkään vertaa.
*
Sydämeni on särkymäisillään teinin vuoksi.
Hän elää ja hengittää ystävistään.
En henno sanoa, että tämä ei ole ohi vielä kahdessa viikossa.
*
Pitäisi ryhdistäytyä ruokasuunnittelussa, nyt ramppaamme kaupassa melkein päivittäin. Se on epäkäytännöllistä ja ei-toivottavaa.
Jos Lehtorilta kysyy ruokatoiveita, se ehdottaa aina kalapuikkoja.
Ja nuoret haluavat 'mmätiiä
ke - wieninleikkeet + perunalohkot
to - kanakiusaus
pe - nauravat nakit
la - Lehtori kokkaa (eli hakee hampparit)
su - ?
ma - makaronilaatikko
Olemme korkanneet mämmikauden. Ihan vain ostomämmillä.
Iltapäiväkahvin kanssa pieni mämminokare on todellinen herkku. Jos otan iltapalaksi, tulee vähän raskas olo.
Olin ajatellut että en tänä vuonna ryhtyisi massiivisiin mämminkeittelypuuhiin, mutta tarkemmin ajateltuna - aikaa lienee.
*
Työt jatkuvat ainakin toistaiseksi.
Teen tosi hitaasti joka päivä jotain pientä.
Tuntuu huijaukselta.
Mikä on muuttunut?
Uuden ajanlaskun mukaan - päivä 7
- perjantaina heräsimme viimeisen kerran herätyskelloon.
Yläkoululaisella on muutamia oppituokioita jolloin on oltava läsnä oppimisalustalla tiettyyn aikaan, hän huolehtii ne itsenäisesti.
Lehtorilla on muutamia hetkiä jolloin on oltava läsnä oppimisalustalla tiettyyn aikaan, hän hoitaa ne itsenäisesti.
Minulla ei ole aikatauluja.
- olen pohjattoman kateellinen kaikille niille muille, jotka kotoilevat ja pelaavat lautapelejä ja tekevät plastisia improkuva-arvoituksia koko perheen voimin.
Olen yrittänyt innostaa kanssaeläjiäni samaan.
Nää-äfst
- teen työtä tehtäväluonteisesti. Pidän siitä.
Määrään itselleni jonkun kohtuullisen kokoisen urakan ja teen sen.
(esimiehen luvalla)
- huomaan säännösteleväni lukemista.
Minulla on yleensä aina monta kirjaa kesken. Yhtä luetaan sohvannurkassa, toista illalla ennen nukahtamista, bussikauden aikana on bussikirja ja vapaapäiville keittiökirja. Ja sitten tietysti ovat lohtukirjat ja varakirjat ja kaikki muut.
Tällä hetkellä kesken ovat kaikki ne kirjat, joista meinasi laina-aika laueta ja joista en ollut varma haluanko lukea niitä loppuun.
Luen vain yhtä kirjaa.
Luen sitä sohvannurkassa, keittiössä ja illalla ennen nukahtamista. Ja sen haluan lukea loppuun. Annan noiden muiden kirjojen vielä odottaa.
- horjun paastopäätöksessäni.
Minulla on odottavien kirjojen pinossa yksi Montalbano-kirja ja muutama komisario Brunetti. Niitä ei voi lukea, ellei kaapissa ole valkoviiniä. Tai jotain viiniä.
Piti käydä hamstraamassa.
En välttämättä tarvitse lasillistakaan, mutta perusturvallisuudentunne vaatii tietoisuutta siitä, että voin perustaa venetsialais-sisilialaisen terassin johonkin.
- olkkarista tuli luokkahuone.
Tähän asti Lehtori on etäopettanut kirjallisesti.
Ja sitten olkkarimme muuttui yhteiskuntaopin tunniksi.
Joutilas aamurauhani järkkyi perusteellisesti kun kokeen preppaustunti alkoi - olin ilmeisesti opehuoneessa kahvilla - ja tajusin, että minun on syytä suoria matkoihini niin nopeasti kuin mahdollista.
Koska voihyväthyttyset sentään, ihan kuin kotonani olisi opettaja!
Ja kaiken lisäksi yhteiskuntaopin ope! (en oikein tiedä, minkä alan ope olisi hyvä vaihtoehto)
Kun olin lähdössä ovesta ulos, ope ohjeisti: "itsehän te siihen vihtaan pissitte jos pistätte äidin tai pikkuveljen tekemään sen kokeen"
*
Mikä sinulla on muuttunut?
Mikä muutos on yllättänyt?
- perjantaina heräsimme viimeisen kerran herätyskelloon.
Yläkoululaisella on muutamia oppituokioita jolloin on oltava läsnä oppimisalustalla tiettyyn aikaan, hän huolehtii ne itsenäisesti.
Lehtorilla on muutamia hetkiä jolloin on oltava läsnä oppimisalustalla tiettyyn aikaan, hän hoitaa ne itsenäisesti.
Minulla ei ole aikatauluja.
- olen pohjattoman kateellinen kaikille niille muille, jotka kotoilevat ja pelaavat lautapelejä ja tekevät plastisia improkuva-arvoituksia koko perheen voimin.
Olen yrittänyt innostaa kanssaeläjiäni samaan.
Nää-äfst
- teen työtä tehtäväluonteisesti. Pidän siitä.
Määrään itselleni jonkun kohtuullisen kokoisen urakan ja teen sen.
(esimiehen luvalla)
- huomaan säännösteleväni lukemista.
Minulla on yleensä aina monta kirjaa kesken. Yhtä luetaan sohvannurkassa, toista illalla ennen nukahtamista, bussikauden aikana on bussikirja ja vapaapäiville keittiökirja. Ja sitten tietysti ovat lohtukirjat ja varakirjat ja kaikki muut.
Tällä hetkellä kesken ovat kaikki ne kirjat, joista meinasi laina-aika laueta ja joista en ollut varma haluanko lukea niitä loppuun.
Luen vain yhtä kirjaa.
Luen sitä sohvannurkassa, keittiössä ja illalla ennen nukahtamista. Ja sen haluan lukea loppuun. Annan noiden muiden kirjojen vielä odottaa.
- horjun paastopäätöksessäni.
Minulla on odottavien kirjojen pinossa yksi Montalbano-kirja ja muutama komisario Brunetti. Niitä ei voi lukea, ellei kaapissa ole valkoviiniä. Tai jotain viiniä.
Piti käydä hamstraamassa.
En välttämättä tarvitse lasillistakaan, mutta perusturvallisuudentunne vaatii tietoisuutta siitä, että voin perustaa venetsialais-sisilialaisen terassin johonkin.
- olkkarista tuli luokkahuone.
Tähän asti Lehtori on etäopettanut kirjallisesti.
Ja sitten olkkarimme muuttui yhteiskuntaopin tunniksi.
Joutilas aamurauhani järkkyi perusteellisesti kun kokeen preppaustunti alkoi - olin ilmeisesti opehuoneessa kahvilla - ja tajusin, että minun on syytä suoria matkoihini niin nopeasti kuin mahdollista.
Koska voihyväthyttyset sentään, ihan kuin kotonani olisi opettaja!
Ja kaiken lisäksi yhteiskuntaopin ope! (en oikein tiedä, minkä alan ope olisi hyvä vaihtoehto)
Kun olin lähdössä ovesta ulos, ope ohjeisti: "itsehän te siihen vihtaan pissitte jos pistätte äidin tai pikkuveljen tekemään sen kokeen"
*
Mikä sinulla on muuttunut?
Mikä muutos on yllättänyt?
Uutta ajanlaskua - päivät 5 ja 6
...lauantai ja sunnuntai.
Kaipasin perjantaina saunaa.
En ole mikään suuri saunoja, mutta perjantai-illan saunasta on tullut siirtymisen rituaali.
Lauantaina aloitin päivän pienellä kävelyllä heti herättyäni - ilman aamiaista, ilman mitään.
Nuorison suunnattomasta häpeästä huolimatta olen jo kahtena iltana seissyt hiljaisella parvekkeella kello 20.
Lähiössä ei läpytetä.
Yhteisöllisyys on työn alla, jos osalla on ikkunat metsään.
Lauantaina luulin että sain seuraa naapuritalosta, mutta se olikin vain joku känkkäukko tupakalla.
Kaipasin perjantaina saunaa.
En ole mikään suuri saunoja, mutta perjantai-illan saunasta on tullut siirtymisen rituaali.
Lauantaina aloitin päivän pienellä kävelyllä heti herättyäni - ilman aamiaista, ilman mitään.
Kävelin kuntopolun alkuun.
Kello oli hätinä puoli kahdeksan.
Minua vastaan tuli iso ulkomaalaiskilvillä varustettu maasturi.
Sinne tyhjälle pururadalle.
Onhan siellä tietysti vaikka mitä kuntoilupaikkoja ja muuta, mutta outoa silti.
Varsinkin kun se auto hyrrytti ohi parkkipaikkojen sellaiselle kuntoilulevikkeelle.
Minulle tuli kummallinen olo. Mitähän kauppoja siellä mahdettiin käydä?
Yritin hipsiä kotiin vastasataneessa lumessa niin, ettei jalanjälkiä jää näkyviin.
**
Pikkukoululaistalouksissa on kaikenlaisia hienoja kotilukujärjestyksiä kokkailutunteineen, välitunteineen ja muine kommervenkkeineen.
Minä yritin lanseerata teinitalouteen mukautetun version: kympistä kymppiin.
Aamukymmeneen mennessä pitää olla aamupala syötynä ja jonkinlaisessa päiväkuosissa.
Iltakymmeneen mennessä pitää olla iltapesu tehtynä.
Joo-joot olivat vähän sen tyylisiä että mouhoa sinä vain, kyllä me tiedetään ettet enää viikon päästä muista koko juttua ja hah-hah-haa siinä vaiheessa.
Olen aina ollut jonkinsortin päiväjärjestysuskovainen. Tietyt asiat elämässä tehdään tietyssä järjestyksessä ja jonkinlaisella aikataululla.
On täysin oma vikani, että en oikeastaan koskaan ole formuloinut ääneen sisäistä aikatauluani.
Siitä johtuu se, että olen vaikkapa viikonloppuisin usein äärettömän turhautunut, kun kukaan muu ei noudata minun mentaalilukujärjestystäni.
Oman mielenterveyteni takia olen tehnyt sisäisen mentaalilukujärjestyksen itselleni.
Päivä alkaa ulos menemisellä.
Päivään kuuluu tietty määrä ruokailuja.
Ja nyt - poikkeusaikana - jokaiseen päivään kuuluu kutomista, lukemista ja maalaamista.
Viikonloppuisin maalataan Isoveljen roolipelihahmoja, arkisin ei. (tai ainakaan vielä). Arki-illan puuhat (ja uutisseuranta) päättyvät vesivärituherteluun.
Vielä en ole ohjelmoinut mentaalikalenteriini jumppatuokiota. joo-joo.
Jokaiseen päivään kuuluu myös ainakin pari sisätilasta poistumista.
Aivot tarvitsevat siirtymiä.
Tätäkin ajatusta yritin ajaa nuorisoon. Joo-joo.
Ja Lehtoriin. Olet epäilemättä oikeassa.
Meillä on metsä lähellä.
Sunnuntaiaamupäivällä kävelin ison pulkkamäen päälle.
Siellä on ikiaikaisen vanhaa kalliota, sellaista jonka pinnassa kulkee jääkautisia jääreunan uurteita.
Makasin kalliolla, kuuntelin sen pakanallista kuminaa ja tirputtavia lintuja.
Kiipeilijä tajusi, että ulkokiipeilyt kavereiden kanssa alkavat olla ohi - vaikka ne hätinä vasta alkoivat.
Kun asiasta lauantaina keskusteltiin itkuisen teinin kanssa, sanoin että eihän me olla sama kuin kaverit, mutta meitä on kolme. Valitse joku, ja opeta sitä.
Se ei ole sama asia, mutta enemmän kuin ei mitään.
Vähän on parempi kuin ei yhtään.
Sunnuntaina lähdimme lähimetsään katsastamaan potentiaaliset kivet.
Näyttää siltä, että lähiviikkoina joku meistä opettelee spottaamaan.
toivottavasti Lehtori, ne olivat aika pelottavia kiviä.
 |
| sahalle tarvetta: kantissa on kiven paras reitti ja alla puunkonkelo huomaakohan kukaan jos joku sahaa kaatuneen puun pois? |
 |
| kevät kuulostaa purolta |
 |
| sunnuntain askare minusta on lahjakkuus kaukana, mutta flow! |
Lähiössä ei läpytetä.
Yhteisöllisyys on työn alla, jos osalla on ikkunat metsään.
Lauantaina luulin että sain seuraa naapuritalosta, mutta se olikin vain joku känkkäukko tupakalla.
Jatka tarinaa - 3
Sinä vuonna talvi ei tullut ollenkaan.
(marika; kinttupolut)
Loputon sade piiskasi ikkunoita.
Harmaus kietoi ihmiset vaippaansa, joka ensin tuntui unettavan rauhalliselta, mutta päivien kuluessa alkoi ahdistamaan.
Kaikki odottivat jotakin muutosta.
(rva Kepponen: Pikkukepponen)
Sitten kun muutos vihdoin tuli, voi pojat, että se tuli ryminällä.
Toden totta pitää olla varovainen sen kanssa mitä toivoo, koska toiveet voivat käydä toteen.
(Marjaana Majastaan)
(marika; kinttupolut)
Loputon sade piiskasi ikkunoita.
Harmaus kietoi ihmiset vaippaansa, joka ensin tuntui unettavan rauhalliselta, mutta päivien kuluessa alkoi ahdistamaan.
Kaikki odottivat jotakin muutosta.
(rva Kepponen: Pikkukepponen)
Sitten kun muutos vihdoin tuli, voi pojat, että se tuli ryminällä.
Toden totta pitää olla varovainen sen kanssa mitä toivoo, koska toiveet voivat käydä toteen.
(Marjaana Majastaan)
Siinä oli vain aavistuksen verran väriä kaiken suuren harmaan keskellä
(marika; kinttupolut)
Harmauden keskellä toivon ja värien pilkkeen pisaroiden sokaisemana lähtivät niin ihmiset kuin eläimetkin koloistaan.
(Helmis Elämän aallokosta)
Ensin vähän varovasti ympärilleen tähyillen ja korviaan pienillekin aivastuksen tapaisille höristäen, mutta päivä päivältä yhä varmemmin ja vapautuneimmin askelin ja ympäröivän luonnon kauneudelle avautunein silmin.
Kun jokapäiväinen elämämme yhtäkkiä olikin uhattuna, aloimme vähitellen ymmärtämään, että ehkä meidän ei tarvitsekaan olla toinen toisillemme uhka. Ajatus siitä, että kriisin jälkeen yhdistyisimme, toi toivoa samaan aikaan, kun päivä jatkoi pitenemistään ja luonto viis veisasi meidän huolistamme.
Melkein kaikkein keskimmäisimpänä sopivan keskikokoisesta kolostaan kömpi esiin mahdottoman sopivankokoinen Rusu.
Se pälyili ympärilleen, höristeli kiharaisia korviaan ja tömisteli varovaisesti jaloillaan.
(marika - kinttupolut)
**
Miten tarina jatkuu?
Voit kopsata tarinan myös omaan blogiisi, niin saadaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia :)
Voit kopsata tarinan myös omaan blogiisi, niin saadaan vaihtoehtoisia tulevaisuuksia :)
Uuden ajanlaskun mukaan - päivät 3 ja 4
..torstai ja perjantai
- kauppahommeleita: Lehtorin mamman ja Lehtorin vanhempien asioita.
Olemme jo muutaman vuoden hoitaneet mamman isot ostokset kerran viikossa; maidot ja vastaavat, se käytäntö jatkuu edelleen. Mutta etteikö muka itse voisi vähän lihaa käydä hakemassa? Ja apteekissa? Ja Lidissä, voihyvänenaikasentään?
Päälle yhdeksänkymppinen mamma on sitä mieltä, että uutisissa puhuttiin vain 70-vuotiasta, ei ysikymppisistä.
- kouluhommeleita: abitura sai urakkansa päätökseen!
Vähän jännitti, kirjoitettavat olivat kolmena viimeisenä kirjoituspäivänä.
Viimesen koulupäivän kakku - a.k.a cake is not a lie ver2
(versio 1)
Nuori ei halunnut viisikko-henkistä eväskakkua kirjoitussaliin, herkuttelimme yhdessä koulupäivän jälkeen.
- kauppahommeleita: Lehtorin mamman ja Lehtorin vanhempien asioita.
Olemme jo muutaman vuoden hoitaneet mamman isot ostokset kerran viikossa; maidot ja vastaavat, se käytäntö jatkuu edelleen. Mutta etteikö muka itse voisi vähän lihaa käydä hakemassa? Ja apteekissa? Ja Lidissä, voihyvänenaikasentään?
Päälle yhdeksänkymppinen mamma on sitä mieltä, että uutisissa puhuttiin vain 70-vuotiasta, ei ysikymppisistä.
- kouluhommeleita: abitura sai urakkansa päätökseen!
Vähän jännitti, kirjoitettavat olivat kolmena viimeisenä kirjoituspäivänä.
Viimesen koulupäivän kakku - a.k.a cake is not a lie ver2
(versio 1)
Nuori ei halunnut viisikko-henkistä eväskakkua kirjoitussaliin, herkuttelimme yhdessä koulupäivän jälkeen.
 |
| viimeisen koulupäivän kakku |
- harhailuhommeleita: yritin torstaina illalla lähteä vähän tuulettumaan itsekseni. Päädyin kävelylle yläkerran naapurin kanssa, aivan vahingossa (turvaväli!)
Koska olin suunnitellut pienen ja nopsan kävelylenksan mutta päädyinkin pompahtelevaiseen rattaat-leikki-ikäiset-puistopysähdykset -singahteluun, tulin viluiseksi. Kesti kolmatta tuntia ennen kuin lämpesin kunnolla. En yleensä ikinä käytä villasukkia. Torstaina tarvittiin kahdet sukat päällekkäin.
Koska olin suunnitellut pienen ja nopsan kävelylenksan mutta päädyinkin pompahtelevaiseen rattaat-leikki-ikäiset-puistopysähdykset -singahteluun, tulin viluiseksi. Kesti kolmatta tuntia ennen kuin lämpesin kunnolla. En yleensä ikinä käytä villasukkia. Torstaina tarvittiin kahdet sukat päällekkäin.
Ja kahdet kotihousut.
Kun alan palella, en lämpeä millään.
Viikonloppuna yritän ulkoilla enempi.
Jos olisi vähän lämpimämpää, voisi viritellä parvekkeelle päiväkahvit.
Jatka tarinaa 2
Sinä vuonna talvi ei tullut ollenkaan.
(marika; kinttupolut)
Loputon sade piiskasi ikkunoita.
Harmaus kietoi ihmiset vaippaansa, joka ensin tuntui unettavan rauhalliselta, mutta päivien kuluessa alkoi ahdistamaan.
Kaikki odottivat jotakin muutosta.
(rva Kepponen: Pikkukepponen)
Sitten kun muutos vihdoin tuli, voi pojat, että se tuli ryminällä.
Toden totta pitää olla varovainen sen kanssa mitä toivoo, koska toiveet voivat käydä toteen.
(Marjaana Majastaan)
(marika; kinttupolut)
Loputon sade piiskasi ikkunoita.
Harmaus kietoi ihmiset vaippaansa, joka ensin tuntui unettavan rauhalliselta, mutta päivien kuluessa alkoi ahdistamaan.
Kaikki odottivat jotakin muutosta.
(rva Kepponen: Pikkukepponen)
Sitten kun muutos vihdoin tuli, voi pojat, että se tuli ryminällä.
Toden totta pitää olla varovainen sen kanssa mitä toivoo, koska toiveet voivat käydä toteen.
(Marjaana Majastaan)
Siinä oli vain aavistuksen verran väriä kaiken suuren harmaan keskellä
(marika; kinttupolut)
***
Miten tarina jatkuu?
uuden ajanlaskun mukaan - päivä nro3
Alkaisi jo tavallinen elämä!
Tämä on kuin loputonta adventtiaikaa - ei kyllä niin mukavaa - jossa vain valmistaudutaan, valmistaudutaan, valmistaudutaan.
Koko ajan tulee uusia vaatimuksia. (valitettavasti ne eivät liity piparkakkujen leipomiseen, itsesolmittuihin kransseihin, loputtomiin siivousnikseihin ja kalsareiden ostamiseen läheisille)
Kovia vaatimuksia, jotka väkisin hiljentävät meidät - mutta ei ollenkaan niin mukavalla tavalla kuin jouluna.
Odotan sitä, että päästään tämän tohinaisen vaiheen yli, siihen hetkeen jolloin poikkeuksesta tulee uusi normaali.
Että vihdoin voin asettua johonkin rytmiin.
Rytmiin joka sitten vaikuttaa kaikkiin seuraaviin päiviin omalla tavallaan.
*
Seuraan muutamien alakouluikäisten lasten äitien feedejä: miten kotikoulussa ja kotitoimistossa yritetään suoriutua päivän askareista.
Puhelinpalaverista matikantehtäviin, skypekokouksesta ympäristöoppiin. Ja vissiin ruokaakin pitäisi.
Tuli mieleeni että tämä on nykypäivän vastine esi-äitien kokemusmaailmalle:
kuokit peltoa ja kylvät pottua -> plops käyt pullauttamassa tenavan maailmaan sinne ojan penkalle kököttävän joukon jatkoksi -> palaat kuokkimaan ja kylvämään.
Ja siinä kuokkimis-kylvämis-synnyttämisen välimaastossa yrität saada ne ojanpenkalla nakottavat pikkupellavapäät kuokkimaan omaa osaansa, olemaan vinisemättä nälkää, hukkumatta ojaan ja mitäkaikkea nyt agraarissa maailmassa on lasta vainonnutkaan, näkit ja muut metsänpeitot.
*
Tämä on kuin loputonta adventtiaikaa - ei kyllä niin mukavaa - jossa vain valmistaudutaan, valmistaudutaan, valmistaudutaan.
Koko ajan tulee uusia vaatimuksia. (valitettavasti ne eivät liity piparkakkujen leipomiseen, itsesolmittuihin kransseihin, loputtomiin siivousnikseihin ja kalsareiden ostamiseen läheisille)
Kovia vaatimuksia, jotka väkisin hiljentävät meidät - mutta ei ollenkaan niin mukavalla tavalla kuin jouluna.
Odotan sitä, että päästään tämän tohinaisen vaiheen yli, siihen hetkeen jolloin poikkeuksesta tulee uusi normaali.
Että vihdoin voin asettua johonkin rytmiin.
Rytmiin joka sitten vaikuttaa kaikkiin seuraaviin päiviin omalla tavallaan.
*
Seuraan muutamien alakouluikäisten lasten äitien feedejä: miten kotikoulussa ja kotitoimistossa yritetään suoriutua päivän askareista.
Puhelinpalaverista matikantehtäviin, skypekokouksesta ympäristöoppiin. Ja vissiin ruokaakin pitäisi.
Tuli mieleeni että tämä on nykypäivän vastine esi-äitien kokemusmaailmalle:
kuokit peltoa ja kylvät pottua -> plops käyt pullauttamassa tenavan maailmaan sinne ojan penkalle kököttävän joukon jatkoksi -> palaat kuokkimaan ja kylvämään.
Ja siinä kuokkimis-kylvämis-synnyttämisen välimaastossa yrität saada ne ojanpenkalla nakottavat pikkupellavapäät kuokkimaan omaa osaansa, olemaan vinisemättä nälkää, hukkumatta ojaan ja mitäkaikkea nyt agraarissa maailmassa on lasta vainonnutkaan, näkit ja muut metsänpeitot.
*
Jatka tarinaa!
Sinä vuonna talvi ei tullut ollenkaan.
(marika; kinttupolut)
Loputon sade piiskasi ikkunoita.
Harmaus kietoi ihmiset vaippaansa, joka ensin tuntui unettavan rauhalliselta, mutta päivien kuluessa alkoi ahdistamaan.
Kaikki odottivat jotakin muutosta.
(rva Kepponen: Pikkukepponen)
**
Miten tarina jatkuu?
(marika; kinttupolut)
Loputon sade piiskasi ikkunoita.
Harmaus kietoi ihmiset vaippaansa, joka ensin tuntui unettavan rauhalliselta, mutta päivien kuluessa alkoi ahdistamaan.
Kaikki odottivat jotakin muutosta.
(rva Kepponen: Pikkukepponen)
**
Miten tarina jatkuu?
uuden ajanlaskun mukaan - päivä nro 2
En oikein tiedä, mistä aloitan päivieni laskemisen.
Ja mistä päivästä oikein kirjoitan.
Kun eilen tulin töistä kotiin, oli juuri meneillään hallituksen tiedotustilaisuus.
Rivissä sohvalla olivat ulkomailta kylässä oleva käly, Lehtori, Isosisko ja syömään pistäytynyt Isoveli. Takahuoneessa Pikkusisko kavereineen mehustelemassa tulevaa vapaata.
Minut meinattiin jättää käytävään seisoksimaan kokoontumisrajoitteiden vuoksi.
Isoveli lähti omaan kotiinsa kirjaston kautta:
Lähdimme Lehtorin kanssa vielä iltasella kirjastoon.
Käly nauroi minulle - näköjään jokaisella meistä on oma kipupisteemme, josta hamstraus alkaa.
Käly nauroi minulle - näköjään jokaisella meistä on oma kipupisteemme, josta hamstraus alkaa.
uuden ajanlaskun mukaan: päivä nro1
Muistatteko kopiohuumoria?
Projektin vaiheet:
1. valtava innostus
2. jumalaton hämmennys
3. helvetillinen sekaannus
4. järkiintymisvaihe
jne.
Valtava innostus on luonnollisesti tässä tilanteessa ollut valtava paniikki; ilmenee vessapaperin hamstraamisena ja ylitehokkaana kotoiluna.
Nyt taidetaan mennä kohti jumalatonta hämmennystä, kun yritämme saada normaalintapaisen arjen pyörimään.
Normaalintapaisen.
Lehtori meni lehtorointipaikkaansa pitämään etä- (kirjoitin ensin että epä-) -opetusta ja valvomaan abituruksia.
Yläkoululainen meni yläkouluunsa toivomaan että koulu keskeytettäisiin.
Harrastustoiminta jo keskeytyikin kun kiipeilyhalli meni kiinni. Se kriiziytti nuoren. Nirkoista lohtua teini saa siitä että isänsä kuuluu yhdellä punttisalilla pieneen ja tarkoin valittuun eksklusiiviseen ryhmään, joka saa salin sulkemisesta huolimatta treenata ja viedä myös läheisensä treenaamaan. Nyt täytyy enää sovitella yhteiset treeniajat.
Abitura odottaa viimeisiä kirjoituspäiviään (ke-to-pe)
Universtailijan läsnäopetus on peruttu, demot tehdään kuvayhteydellä.
Minulla on osa-aikainen kotitoimisto ja osaksi aikaa menen verstaalle, koska siellä on helpompaa keskittyä. Olen toimistolla enimmäkseen yksin (hetkittäin kaksin tahi kolmin) ja menen sinne fillarilla.
Minun työni on käytännössä loppu (tai siis tauolla) tällä hetkellä.
On muutamia kehittämishommia joita vielä voin (ja täytyy) tehdä.
Veikkaisin - ja itse myös kannatan - lomautusta lähiaikoina.
Onko oikeastaan hienompaa (no varmasti on) tapaa viettää paastoaikaa?
Käpertyä itseensä, tutkia omia reaktioitaan, asettua hiljaa aloilleen ja keskittyä vain todella olennaisiin asioihin?
(jonkun hätäiseen rakennetun uutisen mukaan vatikaani on perunut pääsiäisen, mutta niin pitkälle ei taida edes paavin valta ylettyä)
Yritän edelleen pysyä paniikin paremmalla puolella, mutta myönnettävä on, että kerin pieniä ylikierroksia.
En pysty lukemaan.
Sen sijaan:
Pohdimme ruokapöydässä nuorison kanssa harrastusjalkineita.
Kiipeli halusi tietää, mitä tanssitossut maksavat.
Tanssija ilmoitti että hän haluaisi sellaiset kielletyt /laittomat tanhutossut, joissa on kiverä kärki.
Ne on kuulemma kielletty vaarallisina jonkun direktiivin tai minkälie avulla.
Pohdimme, että miten voi kiveräkärkinen tanhutossu olla vaarallinen.
No tietysti siten, että se kärki lävistää ihmisen syrämen.
Osa perheestä oli sitä mieltä että ei ole mahdollista.
Minusta on, jos vaikka hiihtää jyrkässä ylämäessä perinnehiihtoa: kas tässä kuva.
Kaiken traagisuuden huipuksi voi suksi lävistää ohimon.
Miksi on kiverää suksessa, pitäisi kieltää jos tossukin!
*
"Sinä vuonna talvi ei tullut ollenkaan"
Eikö olekin dramaattinen alku?
Keksin sen yhtenä yönä kun uni ei tullut.
Miten tarina mahtaa jatkua?
Projektin vaiheet:
1. valtava innostus
2. jumalaton hämmennys
3. helvetillinen sekaannus
4. järkiintymisvaihe
jne.
Valtava innostus on luonnollisesti tässä tilanteessa ollut valtava paniikki; ilmenee vessapaperin hamstraamisena ja ylitehokkaana kotoiluna.
Nyt taidetaan mennä kohti jumalatonta hämmennystä, kun yritämme saada normaalintapaisen arjen pyörimään.
Normaalintapaisen.
Lehtori meni lehtorointipaikkaansa pitämään etä- (kirjoitin ensin että epä-) -opetusta ja valvomaan abituruksia.
Yläkoululainen meni yläkouluunsa toivomaan että koulu keskeytettäisiin.
Harrastustoiminta jo keskeytyikin kun kiipeilyhalli meni kiinni. Se kriiziytti nuoren. Nirkoista lohtua teini saa siitä että isänsä kuuluu yhdellä punttisalilla pieneen ja tarkoin valittuun eksklusiiviseen ryhmään, joka saa salin sulkemisesta huolimatta treenata ja viedä myös läheisensä treenaamaan. Nyt täytyy enää sovitella yhteiset treeniajat.
Abitura odottaa viimeisiä kirjoituspäiviään (ke-to-pe)
Universtailijan läsnäopetus on peruttu, demot tehdään kuvayhteydellä.
Minulla on osa-aikainen kotitoimisto ja osaksi aikaa menen verstaalle, koska siellä on helpompaa keskittyä. Olen toimistolla enimmäkseen yksin (hetkittäin kaksin tahi kolmin) ja menen sinne fillarilla.
Minun työni on käytännössä loppu (tai siis tauolla) tällä hetkellä.
On muutamia kehittämishommia joita vielä voin (ja täytyy) tehdä.
Veikkaisin - ja itse myös kannatan - lomautusta lähiaikoina.
Onko oikeastaan hienompaa (no varmasti on) tapaa viettää paastoaikaa?
Käpertyä itseensä, tutkia omia reaktioitaan, asettua hiljaa aloilleen ja keskittyä vain todella olennaisiin asioihin?
(jonkun hätäiseen rakennetun uutisen mukaan vatikaani on perunut pääsiäisen, mutta niin pitkälle ei taida edes paavin valta ylettyä)
Yritän edelleen pysyä paniikin paremmalla puolella, mutta myönnettävä on, että kerin pieniä ylikierroksia.
En pysty lukemaan.
Sen sijaan:
 |
| "meil on olkkarissa taidepiiri" |
 |
| en ole kutonut vuosiin. tervetuloa ni-ha-vaivat! voi pojat että teki sielulle hyvää. |
 |
| uusi aluevaltaus: hahmojen maalaaminen tervetuloa ni-ha-vaivat! mutta voi pojat, että tekee sielulle hyvää! |
Pohdimme ruokapöydässä nuorison kanssa harrastusjalkineita.
Kiipeli halusi tietää, mitä tanssitossut maksavat.
Tanssija ilmoitti että hän haluaisi sellaiset kielletyt /laittomat tanhutossut, joissa on kiverä kärki.
Ne on kuulemma kielletty vaarallisina jonkun direktiivin tai minkälie avulla.
Pohdimme, että miten voi kiveräkärkinen tanhutossu olla vaarallinen.
No tietysti siten, että se kärki lävistää ihmisen syrämen.
Osa perheestä oli sitä mieltä että ei ole mahdollista.
Minusta on, jos vaikka hiihtää jyrkässä ylämäessä perinnehiihtoa: kas tässä kuva.
 |
Miksi on kiverää suksessa, pitäisi kieltää jos tossukin!
*
"Sinä vuonna talvi ei tullut ollenkaan"
Eikö olekin dramaattinen alku?
Keksin sen yhtenä yönä kun uni ei tullut.
Miten tarina mahtaa jatkua?
Kieltäydyn paniikista
Sitkeästi tönötän poterossani: en aio panikeerata.
Paitsi vähän yön pimeinä tunteina kun tajusin, että helkatta, jos tätä hommelia jatkuu pitkään, saattaa palkkapussi oheta.
Tai työ lakata.
Ainakin väliaikaisesti.
Päässäni on ollut joku vinouma, joka on vakuuttanut että talouden koulukkaat (ml Lehtori) ovat ensinnä karanteeni- /kotityö-/ koto-oleilulinjalla ja minun elämäni jatkuu hamaan maailmanloppuun asti ennallaan, tralla-laa-raadantaa.
Vaan eipäs, minuun ja minun työhönihän nuo kaikki uudet ohjeistukset ensinnä iskivät.
Koulu on kuitenkin yhteiskunnallisen järjestyksen kivijalka, ei siitä helpolla luovuta.
Vaan kolmannesta sektorista ensin.
En suostu hamstraamaan.
Mutta olen tällä viikolla siivonnut kuivatavarakaapin.
Ja olen joka kauppareissulta tuonut jonkun ylimääräisen jutun.
Se on tietysti johtanut siihen, että en ole tuonut sitä, mitä olisi pitänyt.
Eilen muistin kahvin, joka on melkein loppu.
Vastineeksi kahvin muistamisesta unohdin tämän päivän ruuan, jota absoluuttisesti ei ole.
Tunsin oloni vähän pöhkelöksi kun jonotin apteekissa.
Teki mieli huutaa kaikille että en hamstraa vaan ihan asiasta asioin.
Sanoin Lehtorille että vessapaperia en hamstraa, se on minun pieni kapinaelkeeni.
Paitsi vähän yön pimeinä tunteina kun tajusin, että helkatta, jos tätä hommelia jatkuu pitkään, saattaa palkkapussi oheta.
Tai työ lakata.
Ainakin väliaikaisesti.
Päässäni on ollut joku vinouma, joka on vakuuttanut että talouden koulukkaat (ml Lehtori) ovat ensinnä karanteeni- /kotityö-/ koto-oleilulinjalla ja minun elämäni jatkuu hamaan maailmanloppuun asti ennallaan, tralla-laa-raadantaa.
Vaan eipäs, minuun ja minun työhönihän nuo kaikki uudet ohjeistukset ensinnä iskivät.
Koulu on kuitenkin yhteiskunnallisen järjestyksen kivijalka, ei siitä helpolla luovuta.
Vaan kolmannesta sektorista ensin.
En suostu hamstraamaan.
Mutta olen tällä viikolla siivonnut kuivatavarakaapin.
Ja olen joka kauppareissulta tuonut jonkun ylimääräisen jutun.
Se on tietysti johtanut siihen, että en ole tuonut sitä, mitä olisi pitänyt.
Eilen muistin kahvin, joka on melkein loppu.
Vastineeksi kahvin muistamisesta unohdin tämän päivän ruuan, jota absoluuttisesti ei ole.
Tunsin oloni vähän pöhkelöksi kun jonotin apteekissa.
Teki mieli huutaa kaikille että en hamstraa vaan ihan asiasta asioin.
Sanoin Lehtorille että vessapaperia en hamstraa, se on minun pieni kapinaelkeeni.
Hajanaisia
Fillaripohdinta:
Kohta alkaa pyöräilykausi.
Perjantaina itse asiassa.
Toivottavasti ei sada.
Kävimme sunnuntaina vähän lämmittelemässä Lehtorin kanssa ja se oli ihan mukavaa ja olin jo maanantaina vähän lähdössä pyöräilemään, mutta koska olen piinallisen pihi, päätin käyttää bussikortin viimeiseen matkaan asti.
Arvatkaa huvittaako enää edes ajatella pyöräilyä?
*
Viruspohdinta:
murehdin enemmän sitä mahdollista karanteenia (koronteenia?) kuin varsinaista sairastumista.
Pitäisi tietysti murehtia juuri päinvastoin kun taidan kuulua vähän riskiryhmään.
Siskoni kuulemma murehtii toisinpäin.
Hänestä olisi ihan hyvä juttu elellä karanteenissa eikä se ahista. Mutta tauti kyllä huolestuttaa.
Niin ovat ihmiset erilaisia.
Ajattelin että vien joka kauppareissulta yhden ylimääräisen asian kotiin.
*
Liikuntapohdinta:
en käynyt koko talvena yhtään uimassa.
Oli liian märkää-kylmää-pimeetä.
Nyt olen käynyt kahtena peräkkäisenä keskiviikkona kun enää ei ollut ihan niin kylmää.
Vesi oli tuttu syli ja siihen oli hyvä mennä.
Jumpastakin kevytversio sujui vielä.
Mutta yksi iso probleemi minulla on: olen talven aikana kadottanut kaikki ajatukset.
Pitkästyn ihan älyttömän nopeasti ja minulla on ollut uimista (vesijumppaa) varten semmoinen hyvien ajatusten ajatuspankki, josta olen kaivellut filosofoitavaa pulikoinnin ajaksi.
Kun minä uin semmoisesti että sitten lopetan kun ajatukset loppuvat.
Ja nyt ne loppuvat ihan liian nopeasti.
Yhtenä vuonna suunnittelin lakkiaiset ja viime keväänä murehdin kaikenlaista murehdittavaa, ja sitten haaveilin kesän matkasta, mutta nyt ei ole mitään mitä haluaisin ajatella.
En pysty pohtimaan lakkiaisia, koska abitura on pohtinut ne valmiiksi jo, enkä uskalla sekoittaa niitä.
Että mitä oikein rupeasin pohtimaan?
Lehtori ehdotti että keskittyisin uimatekniikkaani, mutta se on kyllä täysin vastoin minun vakaumustani.
*
Vakaumuspohdinta:
Kaikessa ei tarvitse olla niin helkatan päämääräinen.
Aika monia asioita voi tehdä ihan vain siksi että se on kivaa.
Ei tarvitse mennä taidekurssille tai uimatekniikkakurssille tai kirjoituskurssille.
Sen kuin taiteilee, ui ja kirjoittaa vain.
Vielä tärkeämpää olisi että lapset voisivat taiteilla, uida ja kirjoittaa vain, ilman että täytyy tulla miksilie ammattimaiseksi siinä mitä haluaa harrastaa.
*
Teinikeskustelupohdinta
teini: äitihei, puhunko mä murretta? tai siis miltä meidän murre mahtaa kuulostaa ulkopuolisesta?
minä: no kato telkkarista vähän aikaa Jetirostedtia(*).
teini: eew! eikä!
minä: ethän sä silleen puhu, mutta siltä se kuulostaa ulkopuolisesta. oon pahoillani.
Kohta alkaa pyöräilykausi.
Perjantaina itse asiassa.
Toivottavasti ei sada.
Kävimme sunnuntaina vähän lämmittelemässä Lehtorin kanssa ja se oli ihan mukavaa ja olin jo maanantaina vähän lähdössä pyöräilemään, mutta koska olen piinallisen pihi, päätin käyttää bussikortin viimeiseen matkaan asti.
Arvatkaa huvittaako enää edes ajatella pyöräilyä?
 |
Viruspohdinta:
murehdin enemmän sitä mahdollista karanteenia (koronteenia?) kuin varsinaista sairastumista.
Pitäisi tietysti murehtia juuri päinvastoin kun taidan kuulua vähän riskiryhmään.
Siskoni kuulemma murehtii toisinpäin.
Hänestä olisi ihan hyvä juttu elellä karanteenissa eikä se ahista. Mutta tauti kyllä huolestuttaa.
Niin ovat ihmiset erilaisia.
Ajattelin että vien joka kauppareissulta yhden ylimääräisen asian kotiin.
*
Liikuntapohdinta:
en käynyt koko talvena yhtään uimassa.
Oli liian märkää-kylmää-pimeetä.
Nyt olen käynyt kahtena peräkkäisenä keskiviikkona kun enää ei ollut ihan niin kylmää.
Vesi oli tuttu syli ja siihen oli hyvä mennä.
Jumpastakin kevytversio sujui vielä.
Mutta yksi iso probleemi minulla on: olen talven aikana kadottanut kaikki ajatukset.
Pitkästyn ihan älyttömän nopeasti ja minulla on ollut uimista (vesijumppaa) varten semmoinen hyvien ajatusten ajatuspankki, josta olen kaivellut filosofoitavaa pulikoinnin ajaksi.
Kun minä uin semmoisesti että sitten lopetan kun ajatukset loppuvat.
Ja nyt ne loppuvat ihan liian nopeasti.
Yhtenä vuonna suunnittelin lakkiaiset ja viime keväänä murehdin kaikenlaista murehdittavaa, ja sitten haaveilin kesän matkasta, mutta nyt ei ole mitään mitä haluaisin ajatella.
En pysty pohtimaan lakkiaisia, koska abitura on pohtinut ne valmiiksi jo, enkä uskalla sekoittaa niitä.
Että mitä oikein rupeasin pohtimaan?
Lehtori ehdotti että keskittyisin uimatekniikkaani, mutta se on kyllä täysin vastoin minun vakaumustani.
*
Vakaumuspohdinta:
Kaikessa ei tarvitse olla niin helkatan päämääräinen.
Aika monia asioita voi tehdä ihan vain siksi että se on kivaa.
Ei tarvitse mennä taidekurssille tai uimatekniikkakurssille tai kirjoituskurssille.
Sen kuin taiteilee, ui ja kirjoittaa vain.
Vielä tärkeämpää olisi että lapset voisivat taiteilla, uida ja kirjoittaa vain, ilman että täytyy tulla miksilie ammattimaiseksi siinä mitä haluaa harrastaa.
 |
| Elman vakaumuksen mukaan vesivärikiposta voi oikein hyvin ottaa iltahömpsyt |
*
Teinikeskustelupohdinta
teini: äitihei, puhunko mä murretta? tai siis miltä meidän murre mahtaa kuulostaa ulkopuolisesta?
minä: no kato telkkarista vähän aikaa Jetirostedtia(*).
teini: eew! eikä!
minä: ethän sä silleen puhu, mutta siltä se kuulostaa ulkopuolisesta. oon pahoillani.
virusepäpaniikki
Yleensä panikoidun aivan kaikesta, onpa siihen aihetta tai ei.
Heti infrastruktuuri romahtaa ja tarjolla on vain kylmää kaurapuuroa ja lapset nyyhkyttävät kylmää ja nälkää pimeän asuntomme pimeimmissä loukoissa.
Nyt en ole vielä osannut panikoitua.
Yhden paketin olen jauhelihaa ostanut pakastimeen.
Ja laiskasti mietin sitä, että pitäisi ehkä ruveta laahaamaan työkompuutteria kotiin jos äkillisesti joutuu karanteeniin.
Toivon, ettei abitura joudu karanteeniin, koska hän on ilmoittanut että yo-kirjoitukset ovat once in the lifetime -juttu: jos nyt ei kirjoittaudu, niin sitten ei ikinä.
Toivon, etten itse joudu karanteeniin kovin yllättäen koska en ole ehtinyt hankkia kotivarakirjastoa.
Kaikenlaista voi ehkä tilata kaupasta, toivottavasti.
Mutta onko kirjastolla kotiinkuljetuspalvelu?
Onko takeita että osaavat valita hyvät kirjat?
Minä en osaa valita itselleni, ihan luokatonta tauhkaa tällä hetkellä kotivarakirjastossa.
Entä apteekkituotteet? Reseptilääkkeet? Miten ne hoituvat?
Nonni, iskihän se paniikki.
Reseptilääkkeet loppuvat.
Sujutanko kelakorttia postiluukusta jollekin läheiselleni joka sitten menee apteekkiin? Ja sitten se syöttää niitä tabletteja tai tablettiliuskoja postiluukusta minulle yksi kerrallaan?
Kuka läheisistäni ottaa riskin? (kenet haluan eliminoida?)
Potkaisenko sen kelakortin rappusia alas?
Kuka desinfioi sen?
Parvekkeelta en uskalla heittää, kun siinä pihassa on viemärikaivo.
Tietysti putoaa sinne.
Se nyt on selvä.
Koronalta vältyn, mutta kuolen oheissairauksiin jotka yltyvät hallitsemattomiksi kun en saa lääkkeitä kun kelakortti on sadekaivossa.
Jee.
Tai sitten niikerryn tylsyyteen, kun ei ole mitään kivaa luettavaa.
Tein heti kirjastoon suunnilleen skviljoonan kirjan varauksen.
Mutta kuka nekään sitten hakee jos olen karanteenissa?
Eivät mahdu edes postiluukusta kun on niin kapoinen luukku.
*
Ei niinkään kannata olla huolissaan elintarvikkeista vaan huvituksista.
*
Heti infrastruktuuri romahtaa ja tarjolla on vain kylmää kaurapuuroa ja lapset nyyhkyttävät kylmää ja nälkää pimeän asuntomme pimeimmissä loukoissa.
Nyt en ole vielä osannut panikoitua.
Yhden paketin olen jauhelihaa ostanut pakastimeen.
Ja laiskasti mietin sitä, että pitäisi ehkä ruveta laahaamaan työkompuutteria kotiin jos äkillisesti joutuu karanteeniin.
Toivon, ettei abitura joudu karanteeniin, koska hän on ilmoittanut että yo-kirjoitukset ovat once in the lifetime -juttu: jos nyt ei kirjoittaudu, niin sitten ei ikinä.
Toivon, etten itse joudu karanteeniin kovin yllättäen koska en ole ehtinyt hankkia kotivarakirjastoa.
Kaikenlaista voi ehkä tilata kaupasta, toivottavasti.
Mutta onko kirjastolla kotiinkuljetuspalvelu?
Onko takeita että osaavat valita hyvät kirjat?
Minä en osaa valita itselleni, ihan luokatonta tauhkaa tällä hetkellä kotivarakirjastossa.
Entä apteekkituotteet? Reseptilääkkeet? Miten ne hoituvat?
Nonni, iskihän se paniikki.
Reseptilääkkeet loppuvat.
Sujutanko kelakorttia postiluukusta jollekin läheiselleni joka sitten menee apteekkiin? Ja sitten se syöttää niitä tabletteja tai tablettiliuskoja postiluukusta minulle yksi kerrallaan?
Kuka läheisistäni ottaa riskin? (kenet haluan eliminoida?)
Potkaisenko sen kelakortin rappusia alas?
Kuka desinfioi sen?
Parvekkeelta en uskalla heittää, kun siinä pihassa on viemärikaivo.
Tietysti putoaa sinne.
Se nyt on selvä.
Koronalta vältyn, mutta kuolen oheissairauksiin jotka yltyvät hallitsemattomiksi kun en saa lääkkeitä kun kelakortti on sadekaivossa.
Jee.
Tai sitten niikerryn tylsyyteen, kun ei ole mitään kivaa luettavaa.
Tein heti kirjastoon suunnilleen skviljoonan kirjan varauksen.
Mutta kuka nekään sitten hakee jos olen karanteenissa?
Eivät mahdu edes postiluukusta kun on niin kapoinen luukku.
*
Ei niinkään kannata olla huolissaan elintarvikkeista vaan huvituksista.
*
LOTR-kriizi
Sekavahkon ruokapöytäkeskustelun innoittamana kaivelin esiin J.R.R.Tolkienin alkuperäistekstin:
"All that is gold does not glitter, /Not all those who wander are lost"
Ajauduin syvään eksistentiaalikriiziin.
Sitaattihan on Tolkienin klassikkoteoksesta Taru Sormusten Herrasta, jonka on erittäin ansiokkaasti suomentanut Kersti Juva.
Sama kohta- yksi lempirunoistani kyseisessä teoksessa - kuuluu:
"Ei kaikki kiiltävä kultaa lie, /Ei vaeltaja eksy jokainen"
Sehän on ihan eri juttu!
Toki implisiittisesti viittaa Aragorniin todella kauniisti, mutta kyllä on ihan erilainen kuin alkuperäistekstissä.
Aloin heti murehtia
1a) miten tämän asian voisi sanoa runollisesti suomeksi
1b) missä muissa ihanissa runoissa on samanlaisia suomennoseksymiä
1c) en millään jaksa /viitsi /halua lukea Tolkienia alkuperäiskielellä kun en vaan jaksa/viitsi/halua.
En oikeastaan hirveästi pidä fantasiasta, mutta LOTR:iin minulla on erityissuhde.
Ja tästä erityissuhteesta johtuen säännöstelen hyvin tarkasti sormusvaelluksiani.
Olen lukenut mahtieepoksen muutamia kertoja myöhemmässä elämässäni, ja jokikinen niistä retkistä on ollut hyvin konkreettinen, uuvuttava, ravisteleva vaellus.
(vaellukset ovat sisältäneet mm. Ryhmiksen teatterin musiikkien kuuntelemista - oman version musiikit ovat c-kasetilla, en uskalla kuunnella niitä, niiden mukana laulamista, painajaisunia Lukitarin luolasta, niskahartiavaivoja tavaroiden roudaamisesta pitkinpoikin Keskimaata ja muuta pientä...)
En kovin hyvin kykene katsomaan niitä elokuviakaan.
Vaikka en millään muotoa ole fantasiatyyppi, olen jotenkin äidinmaidossa imeyttänyt nuorisoon esikoiseen erityisesti syvääkin syvemmän rakkauden Tolkieniin.
Hän ja eepoksensa ilmestyvät toistuvasti ruokapöytäkeskusteluihin varsinkin silloin kun koko kolmikko on paikalla.
Ja välillä muutoinkin.
Ja nyt kriizeilen tuota käännöstä. Haluaisin osata sanoa sen kauniisti, runollisesti ja ylevästi suomeksi.
*
Sekavia LOTR-haja-ajatuksia
Puheestani ylioppilaalle keväälle 2018:
Se oli pitkä taival.
Yhä nurkan takana jossain lie,
jokin salainen portti tai uusi tie
ja vaikka ne tänään jäävät taa,
voimme huomenna takaisin taivaltaa.
Ja kulkea piilopolkuja näin, aurinkoa ja kuuta päin.
(…)
Koti takana, maailma edessä on,
ja polkuja määrä on lukematon
läpi varjojen laitaan pimeän,
kunnes näemme tähtien syttyvän
(nuoren lempikirja lienee itsestään selvä)
*
takaumat talteen itselle
syyskuu 2007
Perjantaina lapset avasivat nostalgiapaketin.
Aloitin suururakan Isoveljen kanssa: luemme Tarua Sormusten herrasta, ja syystä jos toisestakin sillä tarinalla ja siihen liittyvillä asioilla on suurta merkitystä elämässäni. Jo pelkän alun lukeminen vakaalla äänellä on vaikeaa: "Kolme sormusta haltiakuninkaille..."
Kirja itsessään - arvatenkin sen nimi - on pitkään kutkuttanut lasten mielikuvitusta, nyt kun kirjan kannet on avattu, kun Isoveli on siitä kiinnostunut, myös kimulit ovat ruvenneet esittämään kysymyksiä toisensa perään.
Ryvin muistoissani.
kesäkuu 2008
Saimme Isoveljen kanssa (vihdoin) luettua loppuun Tarun Sormusten Herrasta. Isoveli halusi tietää, kauanko siihen meni aikaa; vähän reilut puoli vuotta, välissä oli pitkiä lukemattomia jaksoja, jolloin tarinaa täytyi sulatella, ja toisaalta pitkiä intensiivisen lukemisen jaksoja, jolloin yhdessä hengitimme samaan tahtiin Frodon ja Samin kanssa. En kyynelehtinyt lopussa niin paljon kuin olin luullut, mutta kyllä ääneni tärisi ja värisi Harmaissa Satamissa ja erityisesti Samin (ja koko kirjan) viimeisessä lauseessa: "Kotona ollaan".
Tolkienin maailma on inspiroinut tulevaa nörttiä kovasti: Hobitin hän on kahlannut läpi omin päin ja aloittanut sinnikkäästi myös Silmarillionia (jota hän ehdotti seuraavaksi yhteiseksi lukuelämykseksi - en innostunut!).
Uskomatonta, miten erilaisen näkökulman kirjaan saa, kun sitä lukee ääneen!
Tuo pitkä tarina on minulle tuttua tutumpi, moneen kertaan sen olen lukenut ja niin omakohtaisesti elänytkin - ja nyt siitä avautui aivan uusia puolia. Ääneenlukiessa elämyksen intensiteetti muuttuu: joudut aivan konkreettisesti hengittämään samassa tahdissa sankarien kanssa. Painotukset muuttuvat. Ja kuulijan - Isoveljen - halu ja tarve pitää taukoja ja toisaalta kausittain lukea paljon ja pitkiä pätkiä ovat nekin vaikuttaneet siihen, miten tarina on meissä elänyt.
Ääneenlukiessa ehdin ja pystyin myös kiinnittämään huomiota siihen, että Taru on itseasiassa kovin epätasainen kirja: kuvaukset ovat paikoin hyvin monipolvisia ja visuaalisia, toisinaan taas kieli on ärsyttävyyteen asti raamatullista ja väittäisin että aivan loppupuolella olisi jopa ollut toimittamisen tarvetta epätarkkuuksien takia.
"All that is gold does not glitter, /Not all those who wander are lost"
Ajauduin syvään eksistentiaalikriiziin.
Sitaattihan on Tolkienin klassikkoteoksesta Taru Sormusten Herrasta, jonka on erittäin ansiokkaasti suomentanut Kersti Juva.
Sama kohta- yksi lempirunoistani kyseisessä teoksessa - kuuluu:
"Ei kaikki kiiltävä kultaa lie, /Ei vaeltaja eksy jokainen"
Sehän on ihan eri juttu!
Toki implisiittisesti viittaa Aragorniin todella kauniisti, mutta kyllä on ihan erilainen kuin alkuperäistekstissä.
Aloin heti murehtia
1a) miten tämän asian voisi sanoa runollisesti suomeksi
1b) missä muissa ihanissa runoissa on samanlaisia suomennoseksymiä
1c) en millään jaksa /viitsi /halua lukea Tolkienia alkuperäiskielellä kun en vaan jaksa/viitsi/halua.
En oikeastaan hirveästi pidä fantasiasta, mutta LOTR:iin minulla on erityissuhde.
Ja tästä erityissuhteesta johtuen säännöstelen hyvin tarkasti sormusvaelluksiani.
Olen lukenut mahtieepoksen muutamia kertoja myöhemmässä elämässäni, ja jokikinen niistä retkistä on ollut hyvin konkreettinen, uuvuttava, ravisteleva vaellus.
(vaellukset ovat sisältäneet mm. Ryhmiksen teatterin musiikkien kuuntelemista - oman version musiikit ovat c-kasetilla, en uskalla kuunnella niitä, niiden mukana laulamista, painajaisunia Lukitarin luolasta, niskahartiavaivoja tavaroiden roudaamisesta pitkinpoikin Keskimaata ja muuta pientä...)
En kovin hyvin kykene katsomaan niitä elokuviakaan.
Vaikka en millään muotoa ole fantasiatyyppi, olen jotenkin äidinmaidossa imeyttänyt nuorisoon esikoiseen erityisesti syvääkin syvemmän rakkauden Tolkieniin.
Hän ja eepoksensa ilmestyvät toistuvasti ruokapöytäkeskusteluihin varsinkin silloin kun koko kolmikko on paikalla.
Ja välillä muutoinkin.
Ja nyt kriizeilen tuota käännöstä. Haluaisin osata sanoa sen kauniisti, runollisesti ja ylevästi suomeksi.
*
Sekavia LOTR-haja-ajatuksia
Puheestani ylioppilaalle keväälle 2018:
On vielä yksi meille yhteinen lempikirja.
Mieleenpainunut lukumatkamme alkoi syyskuussa 2007:
kolme sormusta haltiakuninkaille, alla auringon
seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan…
seitsemän kääpiöruhtinaille kivisaleissaan…
…yksi sormus löytää heidät, se yksi heitä hallitsee…
Se oli pitkä taival.
Luin koko Sormussaagan sinulle ääneen.
Välillä luimme monena iltana peräkkäin, hengitimme yhdessä samaan tahtiin sormusaattueen, Samin ja Frodon kanssa. Välillä oli pidettävä pitkiä taukoja, oli luettava jotain muutakin.
Välillä luimme monena iltana peräkkäin, hengitimme yhdessä samaan tahtiin sormusaattueen, Samin ja Frodon kanssa. Välillä oli pidettävä pitkiä taukoja, oli luettava jotain muutakin.
Kymmenen vuotta sitten, kesäkuun 2008 alussa, me pääsimme takaisin Kontuun.
Yhä nurkan takana jossain lie,
jokin salainen portti tai uusi tie
ja vaikka ne tänään jäävät taa,
voimme huomenna takaisin taivaltaa.
Ja kulkea piilopolkuja näin, aurinkoa ja kuuta päin.
(…)
Koti takana, maailma edessä on,
ja polkuja määrä on lukematon
läpi varjojen laitaan pimeän,
kunnes näemme tähtien syttyvän
Kotona ollaan
(nuoren lempikirja lienee itsestään selvä)
*
takaumat talteen itselle
syyskuu 2007
Perjantaina lapset avasivat nostalgiapaketin.
Aloitin suururakan Isoveljen kanssa: luemme Tarua Sormusten herrasta, ja syystä jos toisestakin sillä tarinalla ja siihen liittyvillä asioilla on suurta merkitystä elämässäni. Jo pelkän alun lukeminen vakaalla äänellä on vaikeaa: "Kolme sormusta haltiakuninkaille..."
Kirja itsessään - arvatenkin sen nimi - on pitkään kutkuttanut lasten mielikuvitusta, nyt kun kirjan kannet on avattu, kun Isoveli on siitä kiinnostunut, myös kimulit ovat ruvenneet esittämään kysymyksiä toisensa perään.
Ryvin muistoissani.
kesäkuu 2008
Saimme Isoveljen kanssa (vihdoin) luettua loppuun Tarun Sormusten Herrasta. Isoveli halusi tietää, kauanko siihen meni aikaa; vähän reilut puoli vuotta, välissä oli pitkiä lukemattomia jaksoja, jolloin tarinaa täytyi sulatella, ja toisaalta pitkiä intensiivisen lukemisen jaksoja, jolloin yhdessä hengitimme samaan tahtiin Frodon ja Samin kanssa. En kyynelehtinyt lopussa niin paljon kuin olin luullut, mutta kyllä ääneni tärisi ja värisi Harmaissa Satamissa ja erityisesti Samin (ja koko kirjan) viimeisessä lauseessa: "Kotona ollaan".
Tolkienin maailma on inspiroinut tulevaa nörttiä kovasti: Hobitin hän on kahlannut läpi omin päin ja aloittanut sinnikkäästi myös Silmarillionia (jota hän ehdotti seuraavaksi yhteiseksi lukuelämykseksi - en innostunut!).
Uskomatonta, miten erilaisen näkökulman kirjaan saa, kun sitä lukee ääneen!
Tuo pitkä tarina on minulle tuttua tutumpi, moneen kertaan sen olen lukenut ja niin omakohtaisesti elänytkin - ja nyt siitä avautui aivan uusia puolia. Ääneenlukiessa elämyksen intensiteetti muuttuu: joudut aivan konkreettisesti hengittämään samassa tahdissa sankarien kanssa. Painotukset muuttuvat. Ja kuulijan - Isoveljen - halu ja tarve pitää taukoja ja toisaalta kausittain lukea paljon ja pitkiä pätkiä ovat nekin vaikuttaneet siihen, miten tarina on meissä elänyt.
Ääneenlukiessa ehdin ja pystyin myös kiinnittämään huomiota siihen, että Taru on itseasiassa kovin epätasainen kirja: kuvaukset ovat paikoin hyvin monipolvisia ja visuaalisia, toisinaan taas kieli on ärsyttävyyteen asti raamatullista ja väittäisin että aivan loppupuolella olisi jopa ollut toimittamisen tarvetta epätarkkuuksien takia.
taiteilijan statement
Päätin tuoda elämääni hyväätekeviä asioita.
Kirjoitin muistikirjaani taiteilijan statementin: mitä ihmeen väliä sillä on, osaanko vai en.
Pääasia että näpertely tuntuu mukavalta.
Näpertelen, jos se tuo hyvää mieltä niskavaivojen lisäksi.
Ostin vähän vahingossa elämäni ensimmäisen akvarellilehtiön ja akvarellitussit.
Ihmiselle voi käydä kaikenlaisia vahinkoja kun vaeltelee kirjakaupassa.
Olen niin kuutamolla, etten edes tiedä, mitä akvarellitusseilla tehdään.
Saati sillä lehtiöllä.
Onneksi Elmalla ei ole taiteellisia estoja.
Se juo sumeilematta vesikupista, läträä siinä tassujaan, testaa kyniä ja kähveltää sen ainoan siveltimen jonka omistan.
Elma on vinkeä otus: aina kun se osallistuu johonkin puuhaan, siitä kuuluu maailman suloisin tuhina, sellainen missä on pieni yliäänivihellys ja tuhispuhina. nuusk-nuusk.
Istun joka ilta sitkeästi pöydän ääreen tusseineni ja vesikippoineni
nuusk-nuusk
riivatun katti, mene nyt!
nuusk-nuusk
tää on mun lehtiö
nuusk-nuusk ja loisk *tassu vesikupissa*
heiii
nuusk-roisk mun tassu kastui
Nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen, teen kaikkea muuta samaa kuin Elma, paitsi en ole vielä juonut vesivärikupista.
toivottavasti tuhisen yhtä suloisesti enkä kovin ärsyttävästi
*
Joskus vuosia-vuosia sitten maalasin - no, ollaan rehellisiä, tuhertelin - lautaroolipelihahmoja.
Silloin kun omilleen muuttanut oli aika pieni ja sillä oli sen elämän ensimmäinen roolipelihype meneillään.
Muistelin sitä aikaa kaihoisasti ja sanoin että voisin niitäkin maalata.
Se omilleen muuttanut toi minulle ison kasan hahmoja maalattavaksi.
Seuraavaksi pitää vahingossa vaellella jossain pelikaupassa etsimässä siihen taiteenlajiin sopivia varusteita.
Minun piti olla ihan ostelematta kaikenlaisia turhuuksia.
Ehkä Elmanaktivointivälineet eivät ole turhuuksia?
*
Äidiltä kähvelsin kassillisen lankoja.
Nyt pitää etsiä yläkaapista puikkelit ja keksiä joku kevyt kutemishommeli.
*
Veikkaisin että kaiken tämän luovuuden voimain jyllertämisen jälkeen alan olla kypsää kauraa myös uimiseen ja muuhun liikuntaan.
Ehkä on melkein kevät.
Ehkä on taas energiaa, aikaa ja iloa.
Ainakin ajattelen enempi akvarellilehtiöitä ja siveltimiä enkä niinkään työjuttuja.
Kirjoitin muistikirjaani taiteilijan statementin: mitä ihmeen väliä sillä on, osaanko vai en.
Pääasia että näpertely tuntuu mukavalta.
Näpertelen, jos se tuo hyvää mieltä niskavaivojen lisäksi.
Ostin vähän vahingossa elämäni ensimmäisen akvarellilehtiön ja akvarellitussit.
Ihmiselle voi käydä kaikenlaisia vahinkoja kun vaeltelee kirjakaupassa.
Olen niin kuutamolla, etten edes tiedä, mitä akvarellitusseilla tehdään.
Saati sillä lehtiöllä.
Onneksi Elmalla ei ole taiteellisia estoja.
Se juo sumeilematta vesikupista, läträä siinä tassujaan, testaa kyniä ja kähveltää sen ainoan siveltimen jonka omistan.
Elma on vinkeä otus: aina kun se osallistuu johonkin puuhaan, siitä kuuluu maailman suloisin tuhina, sellainen missä on pieni yliäänivihellys ja tuhispuhina. nuusk-nuusk.
Istun joka ilta sitkeästi pöydän ääreen tusseineni ja vesikippoineni
nuusk-nuusk
riivatun katti, mene nyt!
nuusk-nuusk
tää on mun lehtiö
nuusk-nuusk ja loisk *tassu vesikupissa*
heiii
nuusk-roisk mun tassu kastui
Nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen, teen kaikkea muuta samaa kuin Elma, paitsi en ole vielä juonut vesivärikupista.
toivottavasti tuhisen yhtä suloisesti enkä kovin ärsyttävästi
*
Silloin kun omilleen muuttanut oli aika pieni ja sillä oli sen elämän ensimmäinen roolipelihype meneillään.
Muistelin sitä aikaa kaihoisasti ja sanoin että voisin niitäkin maalata.
Se omilleen muuttanut toi minulle ison kasan hahmoja maalattavaksi.
Seuraavaksi pitää vahingossa vaellella jossain pelikaupassa etsimässä siihen taiteenlajiin sopivia varusteita.
Minun piti olla ihan ostelematta kaikenlaisia turhuuksia.
Ehkä Elmanaktivointivälineet eivät ole turhuuksia?
*
Äidiltä kähvelsin kassillisen lankoja.
Nyt pitää etsiä yläkaapista puikkelit ja keksiä joku kevyt kutemishommeli.
*
Veikkaisin että kaiken tämän luovuuden voimain jyllertämisen jälkeen alan olla kypsää kauraa myös uimiseen ja muuhun liikuntaan.
Ehkä on melkein kevät.
Ehkä on taas energiaa, aikaa ja iloa.
Ainakin ajattelen enempi akvarellilehtiöitä ja siveltimiä enkä niinkään työjuttuja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)