tupla-höh
olen elänyt vaa'atonta tammikuuta. Joskus joulun jälkeen vaaka paukahti (miksi?).
Eilen sain onnistuin vihdoin yhdistämään ja keskittämään voimani:
a) olin kaupassa
b) jossa myydään paristoja
c) muistin asian
d) löysin söötin kauppapojan
e) joka osasi kertoa millä käytävällä niitä myydään
f) muistin oikeat koodikirjaimet
g) ja löysin ne kehvatsun paristot.
Ei olisi kannattanut.
Elämä oli paljon onnellisempaa ennen.
Höh.
*
Vaakakategoriaan kuuluu myös se että UPM (Uuusi PiällysMiäs) on joko ylettömän hyvällä tuulella tai ylettömän huolissaan. Se tarvitsee tekosyyn herkutella - joko lohduttautuakseen tai juhliakseen - ja sitten se laahaa toimistolle viinereitä kun minä kuulemma "olen niin kiva ja reipas työntekijä". Työrauhan nimissä en oikein voi kieltäytyäkään.
Varsinkaan kun takana on melkoisen pitkä ja stressaava jääkausi (vuosi sitten, viime keväänä), jota leimasi UPM:n kohtuuton vainoharhaisuus ja yleinen potutus maximus koko verstastilassa.
Mutta Höh sillekin.
*
Sain eilen postia vanhalta kunnon Yvesin Roogerilta, kyllä niin tuli nostalginen ja ihana olo. Että vieläkin se Iives jaksaa jatkaa bisneksissään.
Ovat kyllä jotenkin ajattomia ne mainoksetkin ja saa askaroida lippusten ja lappusten kanssa ja liimailla etumerkkejä tähän ja tuohon ja ruksitella että tilaukseni ylittää kymmenen euroa ja saan kaupan päälle ihanan ylellisen tuoksukyttilän. Tai jotain.
Muistan jostain hamasta muinaisuudesta että se Routcherin Ivesin kauneuskuvasto oli maalla asuneiden vähän minua vanhempien serkkujen ihan tärkeintä luettavaa, ne olivat taitelleet sivuja koirankorville ja tilasivat sähkönsinistä ripsiväriä ja läpinäkyvää huulikiiltoa ja olivat Isoja Tyttöjä. Ajattelin että sitten joskus minäkin tilaan.
Kyllä niin aion vanhalta kunnon Yyvesiltä tilata finninpesuainetta ja huulikiiltoa nuorisolle kun siitä tulee aikuinen ja kypsä ja hienostuneen nostalginen olo.
Eilen sain onnistuin vihdoin yhdistämään ja keskittämään voimani:
a) olin kaupassa
b) jossa myydään paristoja
c) muistin asian
d) löysin söötin kauppapojan
e) joka osasi kertoa millä käytävällä niitä myydään
f) muistin oikeat koodikirjaimet
g) ja löysin ne kehvatsun paristot.
Ei olisi kannattanut.
Elämä oli paljon onnellisempaa ennen.
Höh.
*
Vaakakategoriaan kuuluu myös se että UPM (Uuusi PiällysMiäs) on joko ylettömän hyvällä tuulella tai ylettömän huolissaan. Se tarvitsee tekosyyn herkutella - joko lohduttautuakseen tai juhliakseen - ja sitten se laahaa toimistolle viinereitä kun minä kuulemma "olen niin kiva ja reipas työntekijä". Työrauhan nimissä en oikein voi kieltäytyäkään.
Varsinkaan kun takana on melkoisen pitkä ja stressaava jääkausi (vuosi sitten, viime keväänä), jota leimasi UPM:n kohtuuton vainoharhaisuus ja yleinen potutus maximus koko verstastilassa.
Mutta Höh sillekin.
*
Sain eilen postia vanhalta kunnon Yvesin Roogerilta, kyllä niin tuli nostalginen ja ihana olo. Että vieläkin se Iives jaksaa jatkaa bisneksissään.
Ovat kyllä jotenkin ajattomia ne mainoksetkin ja saa askaroida lippusten ja lappusten kanssa ja liimailla etumerkkejä tähän ja tuohon ja ruksitella että tilaukseni ylittää kymmenen euroa ja saan kaupan päälle ihanan ylellisen tuoksukyttilän. Tai jotain.
Muistan jostain hamasta muinaisuudesta että se Routcherin Ivesin kauneuskuvasto oli maalla asuneiden vähän minua vanhempien serkkujen ihan tärkeintä luettavaa, ne olivat taitelleet sivuja koirankorville ja tilasivat sähkönsinistä ripsiväriä ja läpinäkyvää huulikiiltoa ja olivat Isoja Tyttöjä. Ajattelin että sitten joskus minäkin tilaan.
Kyllä niin aion vanhalta kunnon Yyvesiltä tilata finninpesuainetta ja huulikiiltoa nuorisolle kun siitä tulee aikuinen ja kypsä ja hienostuneen nostalginen olo.
raadoll.
P:n haasteesta, Lintukoto raadollisimmillaan. (*huokaus* valitettavasti totta, ei lavastettua)
 |
| taiteellinen asetelma keittiön työtasolla |
 |
| keitäntä käynnissä |
 |
| taiteellinen asetelma sängyllä |
 |
| taiteellinen asetelma sohvalla |
 |
| taiteellinen asetelma lattialla |
 |
| nuoriso ei ole tavoitettavissa |
mielessä pieni huone
aika keskiviikkonatinan?
No, ensinnäkin...
Eikun en keksi mitään natistavaa, jo on huolestuttava tilanne.
Luin semmoisen kirjan kuin Introversion voima, on hyvä. Tajusin että minussa joka lukukauden alkuun ja moneen muuhun tilanteeseen liittyvä voimattomuus, turhautunut ja kohdistumaton ärtyisyys ja sellainen olo, jota sattuvasti jossain kuvataan sanoilla ohut ja venytetty, liittyy nimenomaan ylenmääräiseen sosiaaliseen saatavilla oloon. Siihen että minulla ei ole tarpeeksi omaa tilaa. Ja että kyse ei niinkään ole yksinäisyyden tai yksinolemisen tarpeesta, vaan pikemminkin saavuttamattomuudesta, omasta kuplasta. Välillä täytyy saada olla omassa kuplassa.
Suuri oivallus.
Kun elämässä on paljon organisoitavaa ja tavoitettavuuden välttämättömyyttä, väsyn ja hermostun. Tarvitsen kuplani.
Todella suuri oivallus.
Kirjassa oli harjoitus: kuvittele itsellesi oma huone.
HraH kuvitteli tuossa tuokiossa kokonaisen asunnon itselleen. Minä olen saanut kuviteltua vasta kaksi asiaa: puulattian ja erkkerin. Tai ison ikkunan.
En osaa päättää, olisiko huoneeni jättisuuri maalaistyylinen keittiö vaiko yhdistetty olo-makuuhuone.
Minulla on nimittäin semmoinen probleemi (no tulihan se natina sieltä!) että haluan pienenpienen kodin mutta ison keittiön. Ja haluan kerrostalokodin mutta omakotitalossa. Tai pikemminkin haluan omakotitalon sisukset kerrostalossa, ilman mitään typeriä pihoja ja puutarhoita.
Haluaisin jotakin tämäntapaista, mutta haluan myös ison keittiön jossa voi oleskella. Ja sitten haluan vielä pienenpienen kerrostalokodin ja myös semmoisen kodin jonne lapset ja niiden lapset ja eläimet mahtuvat vaivattomasti kyläilemään. En halua niitä sen pienenpienen kodin lattioille.
Voiko saada ihan kaiken?
Vaikka tykkäänkin Lintukodosta ihan valtaisasti, se on vähän liian iso.
On valtavan mahtavan upeaa että nuorisolla on omat komeronsa kullakin: se on lisännyt perhe-elämän mukavuutta ja riidattomuutta eksponentiaalisesti, ja lisää sitä päivittäin kun kaksi estrogeenihuuruissaan tempoilevaa esiteinityttöä eivät sijaitse saman oven takana, mutta silti Lintukoto on auttamatta liian iso minulle.
Se on liian iso, vaikka minun osuuteni Lintokodosta on juuri sen pienenpienen kodin verran - huone ja keittiö - nuoriso asuu omaa siipeään, ja siellä en juurikaan vieraile aamuherätyksiä ja illan öittelyitä lukuunottamatta.
Haluan että minulla on tilava pieni tila.
Pitää olla tilan tuntu ja sen tilan pitää olla muunneltava ja avara.
Mutta sitä tilaa ei saa olla liikaa.
No, ensinnäkin...
Eikun en keksi mitään natistavaa, jo on huolestuttava tilanne.
Luin semmoisen kirjan kuin Introversion voima, on hyvä. Tajusin että minussa joka lukukauden alkuun ja moneen muuhun tilanteeseen liittyvä voimattomuus, turhautunut ja kohdistumaton ärtyisyys ja sellainen olo, jota sattuvasti jossain kuvataan sanoilla ohut ja venytetty, liittyy nimenomaan ylenmääräiseen sosiaaliseen saatavilla oloon. Siihen että minulla ei ole tarpeeksi omaa tilaa. Ja että kyse ei niinkään ole yksinäisyyden tai yksinolemisen tarpeesta, vaan pikemminkin saavuttamattomuudesta, omasta kuplasta. Välillä täytyy saada olla omassa kuplassa.
Suuri oivallus.
Kun elämässä on paljon organisoitavaa ja tavoitettavuuden välttämättömyyttä, väsyn ja hermostun. Tarvitsen kuplani.
Todella suuri oivallus.
Kirjassa oli harjoitus: kuvittele itsellesi oma huone.
HraH kuvitteli tuossa tuokiossa kokonaisen asunnon itselleen. Minä olen saanut kuviteltua vasta kaksi asiaa: puulattian ja erkkerin. Tai ison ikkunan.
En osaa päättää, olisiko huoneeni jättisuuri maalaistyylinen keittiö vaiko yhdistetty olo-makuuhuone.
Minulla on nimittäin semmoinen probleemi (no tulihan se natina sieltä!) että haluan pienenpienen kodin mutta ison keittiön. Ja haluan kerrostalokodin mutta omakotitalossa. Tai pikemminkin haluan omakotitalon sisukset kerrostalossa, ilman mitään typeriä pihoja ja puutarhoita.
Haluaisin jotakin tämäntapaista, mutta haluan myös ison keittiön jossa voi oleskella. Ja sitten haluan vielä pienenpienen kerrostalokodin ja myös semmoisen kodin jonne lapset ja niiden lapset ja eläimet mahtuvat vaivattomasti kyläilemään. En halua niitä sen pienenpienen kodin lattioille.
Voiko saada ihan kaiken?
Vaikka tykkäänkin Lintukodosta ihan valtaisasti, se on vähän liian iso.
On valtavan mahtavan upeaa että nuorisolla on omat komeronsa kullakin: se on lisännyt perhe-elämän mukavuutta ja riidattomuutta eksponentiaalisesti, ja lisää sitä päivittäin kun kaksi estrogeenihuuruissaan tempoilevaa esiteinityttöä eivät sijaitse saman oven takana, mutta silti Lintukoto on auttamatta liian iso minulle.
Se on liian iso, vaikka minun osuuteni Lintokodosta on juuri sen pienenpienen kodin verran - huone ja keittiö - nuoriso asuu omaa siipeään, ja siellä en juurikaan vieraile aamuherätyksiä ja illan öittelyitä lukuunottamatta.
Haluan että minulla on tilava pieni tila.
Pitää olla tilan tuntu ja sen tilan pitää olla muunneltava ja avara.
Mutta sitä tilaa ei saa olla liikaa.
pöyristysjärkytys
päivittelin eilen perhekalenteria ja koin pöyristysjärkytyksen.
Olen tarkistanut sen nyt kolmeen kertaan, sen on pakko pitää paikkansa: tulevan pizzasunnuntain jälkeen seuraava samanlainen on maaliskuun yhdeksäntenä.
Yli kuukauden päästä.
Aika hyvin perheeltä, jonka aikuiset tekevät työtä arkisin virastoaikaan pysyvästi samassa paikassa. (neljänä viikonloppuna työhön liittyviä juttuja, joista kolmena viikonloppuna ollaan toisilla paikkakunnilla, jopa ulkomailla)
Tai perheeltä, jolla ei ole aikaaviepiä ja leiriytymistä vaativia harrastuksia.
(yhtenä viikonloppuna yksi treenileirillä, kahtena viikonloppuna yksi harrastusopiskeluissaan, joskin vain päiväseltään ja vain viikonlopun toisena päivänä)
Edellisen kerran pöyristysjärkytyin kalenterini ääressä kun tajusin, ettei minun kannata viettää kesälomaa - ainakaan silloin kun sen normaalisti olen pitänyt.
Tai ainakaan jos haaveilen jostain kesäpiknikhenkisestä tapaamisesta koko lauman kanssa.
En voi käsittää miten tämä on teknisesti mahdollista. Saati miten se on faktisesti mahdollista.
*
Yritän lukea tenttiin.
Menin ylimielisessä mielenhäiriössä ilmoittautumaan kerralla kahteen tenttiin.
Toiseen tenttiin on neljä eri kirjaa, ja sikäli kun olen äkillisellä silmäilyllä ymmärtänyt, niiden kaikkien juoni on ihan sama. Ja triviaali vielä kaiken lisäksi.
Epäilen että jokaisessa hovimestari on syyllinen.
Toiseen tenttiin minulla ei ole kirjoja ensinkään.
hmh.
flashback.
*
ps.
en ymmärrä, jotain vikaa aparaatissa taas. En pysty kommentoimaan sellaisia ihania blogeja, joita haluaisin, paitsi aivan satunnaisesti. Ilmeisesti selaimeni ovat jotenkin poissa tolaltaan tai jotain...
Olen tarkistanut sen nyt kolmeen kertaan, sen on pakko pitää paikkansa: tulevan pizzasunnuntain jälkeen seuraava samanlainen on maaliskuun yhdeksäntenä.
Yli kuukauden päästä.
Aika hyvin perheeltä, jonka aikuiset tekevät työtä arkisin virastoaikaan pysyvästi samassa paikassa. (neljänä viikonloppuna työhön liittyviä juttuja, joista kolmena viikonloppuna ollaan toisilla paikkakunnilla, jopa ulkomailla)
Tai perheeltä, jolla ei ole aikaaviepiä ja leiriytymistä vaativia harrastuksia.
(yhtenä viikonloppuna yksi treenileirillä, kahtena viikonloppuna yksi harrastusopiskeluissaan, joskin vain päiväseltään ja vain viikonlopun toisena päivänä)
Edellisen kerran pöyristysjärkytyin kalenterini ääressä kun tajusin, ettei minun kannata viettää kesälomaa - ainakaan silloin kun sen normaalisti olen pitänyt.
Tai ainakaan jos haaveilen jostain kesäpiknikhenkisestä tapaamisesta koko lauman kanssa.
En voi käsittää miten tämä on teknisesti mahdollista. Saati miten se on faktisesti mahdollista.
*
Yritän lukea tenttiin.
Menin ylimielisessä mielenhäiriössä ilmoittautumaan kerralla kahteen tenttiin.
Toiseen tenttiin on neljä eri kirjaa, ja sikäli kun olen äkillisellä silmäilyllä ymmärtänyt, niiden kaikkien juoni on ihan sama. Ja triviaali vielä kaiken lisäksi.
Epäilen että jokaisessa hovimestari on syyllinen.
Toiseen tenttiin minulla ei ole kirjoja ensinkään.
hmh.
flashback.
*
ps.
en ymmärrä, jotain vikaa aparaatissa taas. En pysty kommentoimaan sellaisia ihania blogeja, joita haluaisin, paitsi aivan satunnaisesti. Ilmeisesti selaimeni ovat jotenkin poissa tolaltaan tai jotain...
äkillinen murkkuikä
aamu tuli ihan liian aikaisin. (kuka kumma käski lukea illalla kirjan loppuun sen sijaan että olisi säädyllisesti mennyt nukkumaan?)
Maanantai tuli ihan liian aikaisin. (kuka kumma on keksinyt että viikonloppu on vain kaksi päivää?)
Kaikenmoisia mukavuuksia mahtui viikonlopetukseen: yhteistä ruuanlaittoa, lukemista, ulkoilua, ystäviä.
Sitten mahtui myös kaikenmoista semmoista ihan tavallista perhe-eläymyksellistä, niinkuin esimerkiksi yhtäkillisesti puhjennut murrosiän alku siinä nuorimmaisessa. Jee. Nykyään saamme täydellisenä stereona kimakan yliääni-hmh-hihkaisun ja klonksut ovesta päälle, unohtamatta niskojennakkelua.
Sanoin lauantaina tytöille että ruuan jälkeen lähdemme kävelylle, menemme kirjastolle ja kaupunkiin.
Toinen sanoi että nää-äfst, ja toinen että en varmana lähde.
Minä sanoin että kyllä muuten lähdet ja kävelet, ainakin puoleen matkaan, sitten saat kävellä takaisin.
HraH kulki perässäni kuin huolestunut bokseri että älä nyt hermostu ja älä suututa niitä ja ota nyt ihan rauhallisesti.
Minä sanoin ihan rauhallisesti että kyllä ne vielä lähtevät ja ihan mielelläänkin ja hmh (yliäänellä, niskoja nakellen)
Ruuan jälkeen sanoin tytöille että puolen tunnin päästä lähdetään.
Puolen tunnin päästä ne olivat molemmat pukeissa, jopa kaupunkikelpoisissa vaatteissa. Ja hyvällä tuulella.
Sitten kävelimme ja höpöttelimme ja meillä oli oikein mukavaa ja rattoisaa. Shoppailimmekin ja meillä oli aina vain mukavaa ja rattoisaa.
Toinen niistä sanoi että tän vois joskus tehdä uusiksikin ja minä sanoin, että ensi kerralla mennään vaan kirjastoon lukemaan eikä shoppailla. Ja toinen sanoi että ei ikinä (+hmh!).
*
Opiskeluväliaikatiedote
Olin ihan liekeissä ja innoissani työstäni ja sitten menin tyhmä lukemaan muiden jättämiä juttuja. Höh ja pöh.
Akateeminen alemmuuskompleksi.
*
Maanantai tuli ihan liian aikaisin. (kuka kumma on keksinyt että viikonloppu on vain kaksi päivää?)
Kaikenmoisia mukavuuksia mahtui viikonlopetukseen: yhteistä ruuanlaittoa, lukemista, ulkoilua, ystäviä.
Sitten mahtui myös kaikenmoista semmoista ihan tavallista perhe-eläymyksellistä, niinkuin esimerkiksi yhtäkillisesti puhjennut murrosiän alku siinä nuorimmaisessa. Jee. Nykyään saamme täydellisenä stereona kimakan yliääni-hmh-hihkaisun ja klonksut ovesta päälle, unohtamatta niskojennakkelua.
Sanoin lauantaina tytöille että ruuan jälkeen lähdemme kävelylle, menemme kirjastolle ja kaupunkiin.
Toinen sanoi että nää-äfst, ja toinen että en varmana lähde.
Minä sanoin että kyllä muuten lähdet ja kävelet, ainakin puoleen matkaan, sitten saat kävellä takaisin.
HraH kulki perässäni kuin huolestunut bokseri että älä nyt hermostu ja älä suututa niitä ja ota nyt ihan rauhallisesti.
Minä sanoin ihan rauhallisesti että kyllä ne vielä lähtevät ja ihan mielelläänkin ja hmh (yliäänellä, niskoja nakellen)
Ruuan jälkeen sanoin tytöille että puolen tunnin päästä lähdetään.
Puolen tunnin päästä ne olivat molemmat pukeissa, jopa kaupunkikelpoisissa vaatteissa. Ja hyvällä tuulella.
Sitten kävelimme ja höpöttelimme ja meillä oli oikein mukavaa ja rattoisaa. Shoppailimmekin ja meillä oli aina vain mukavaa ja rattoisaa.
Toinen niistä sanoi että tän vois joskus tehdä uusiksikin ja minä sanoin, että ensi kerralla mennään vaan kirjastoon lukemaan eikä shoppailla. Ja toinen sanoi että ei ikinä (+hmh!).
*
Opiskeluväliaikatiedote
Olin ihan liekeissä ja innoissani työstäni ja sitten menin tyhmä lukemaan muiden jättämiä juttuja. Höh ja pöh.
Akateeminen alemmuuskompleksi.
*
hajanaista2
aamupalalla
m: "...mä olin ekaluokalla kahdeksankytyks..."
Pikkusisko: "wau!"
- se siitä kasvatuskeskustelusta -
m: "...sit mä löysin semmoisen e-kirjan että 101 faktaa harrypotterista"
HraH: "se oli yökastelija"
- se siitä kasvatuskeskustelusta -
*
matkailurapo
Saatan olla menossa etelähelsinkiin nuoriso-osaston kanssa hiihtolomalla. Silloin kun se seuranpetturi hraH täydennyskouluttaa itseään viini-oliiviöljytuotannossa.
Laiha lohtu.
Joku lapsista haaveili, että jospa vaikka pääsisi semmoiseen juttuun, missä veneellä vedetään ja on liitovarjo. Totesin että saattaa olla vähän kylmänpuoleista vaikka etelää kohti mennäänkin.
*
päärapo:
kunnossa.
Jo oli aikakin
*
Aamutohinoissa pidin pika-prh-kokuksen keskellä eteistä: jaoin tehtävät kotityöt. Vessa-imuri-moppaus.
"nää-äfst, miks mä en saa siivota omaa huonetta?"
Tähän on tultu. Jee.
m: "...mä olin ekaluokalla kahdeksankytyks..."
Pikkusisko: "wau!"
- se siitä kasvatuskeskustelusta -
m: "...sit mä löysin semmoisen e-kirjan että 101 faktaa harrypotterista"
HraH: "se oli yökastelija"
- se siitä kasvatuskeskustelusta -
*
matkailurapo
Saatan olla menossa etelähelsinkiin nuoriso-osaston kanssa hiihtolomalla. Silloin kun se seuranpetturi hraH täydennyskouluttaa itseään viini-oliiviöljytuotannossa.
Laiha lohtu.
Joku lapsista haaveili, että jospa vaikka pääsisi semmoiseen juttuun, missä veneellä vedetään ja on liitovarjo. Totesin että saattaa olla vähän kylmänpuoleista vaikka etelää kohti mennäänkin.
*
päärapo:
kunnossa.
Jo oli aikakin
*
Aamutohinoissa pidin pika-prh-kokuksen keskellä eteistä: jaoin tehtävät kotityöt. Vessa-imuri-moppaus.
"nää-äfst, miks mä en saa siivota omaa huonetta?"
Tähän on tultu. Jee.
eiookivaa
Tuo Miggreenin Jagge se on semmoinen elämänkumppani ettei mitään määrää, arvaamaton seuralainen. Ensin paukahtaa pää, sitten vatsa ja sen jälkeen taas pää. Ja petollinenkin on mokoma kyöni, juuri kun luulee päässeensä siitä eroon, se tuleekin hyväntuulista pikku viisua vihellellen takaisin.
Jee sille.
Onneksi jokainen aamu on aina parempi kuin eilinen.
Ja onneksi joka päivän jälkeen tulee ilta ja pääsee nukkumaan ihan luvan kanssa.
*
Väliaikatiedote DIY-rintamalta
Kyllä ei ole hyvä juttu.
Tuon mysliprojekti.
Arvasinhan minä että sitä alvariinsa saa olla veivaamassa, mutta kyllä rupeaa jo saavuttamaan lieviä liioittelun mittoja talouden myslinkulutus. Ne ovat imuroineet sisuksiinsa jo kolme tönisterillistä sitä, ja taas pitäisi keitellä uusi annos.
Kriisin ratkaisemiseksi ostin kaupasta isomman purkin että saan väkerrettyä isompia annoksia kerralla.
Oikeasti mietin tätä jo silloin homman ryhtyessäni, että tässä kuulkaa punnitaan ihmisen sitoutumiskammoisuuden aste ihan toisella tavalla kuin missään parisuhdeporinassa ikinä.
Tiesin, että kun sen ensimmäisen pellillisen lyön uuniin, ja jos se maistuu, niin siinä sitä ollaan pääsemättömissä. Kauhulla näen jo miten ne sankoin joukoin vaeltavat opiskelubokseistaan likapyykit ja tyhjentyneet myslipurkit kainaloissaan kotiin huoltotauolle.
Hyvästi letkeä eläkeläiselo ja kaupunkiasunto etelässä!
Totisesti olen kyllä tyytyväinenkin: Pikkusisko joka on kooltaan vain aavistuksen kolibria suurempi, on ruvennut syömään ihan oikeasti aamupalaa.
Ennen se söi teelusikallisen puuroa ja hilloa, ja siitäkin jäi puolet.
Nyt se rouhaisee kipollisen mysliä ja jogurttia, vähän marjoja ja muutaman viinirypäleen.
Kova on äitiyden hinta siitä, ettei pikku pulluraposki kärsi lounasnälästä.
*
Väliaikatiedote opiskelurintamalta
Minulla on melkein teoria ja melkein metodi ja ihan ältsän kiinnostava materiaali.
Olen huumaantunut. Ja tämä on vasta harjoitustyö.
*
Väliaikatiedote koulujen talviurheilurintamalta
Muistanette loistavasti sen, kuinka vaivalloista on talviurheiluvälineiden hankinta vastahakoiselle nuorisolle.
Kohteliaasti tiedustelin yhdestä rakkaiden lapsukaistemme perusopetuslaitoksista, jotta löytyisikö tätä noin kolmen kerran pakollista luisteluntaa varten lainaliipokkaat lapsukaiselle, ettei tarvitsisi investoida järjettömiä rahasummia siihen kolmeen kertaan.
No ei.
Olivat kuulemma tehneet semmoisen periaatepäätöksen, että jokaisella lapsella on oltava vähintään yhdet omat talviurheiluvälineet (miten ne voivat päättää niin? häh? vrt. perusopetuslaki 31§ Opetus ja sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaalle maksuttomia.)
Ja sitä paitsi, entäpä jos me olemme juuri investoineet lapsemme talviurheiluvälineeksi esim. ringetterenkulan? Tai jääkiekon? Miten ne voivat päättää että sen talviurheiluvälineen pitää olla juuri luistimet kokoa 45/46, käytetään kolme kertaa?
Höh.
Hankkisin kyllä vaikka mitä välinettä jos varmasti tietäisin että tulee käyttöön. Mutta kolme kertaa on kyllä ihan liika vähän.
*
Väliaikaolympianilli
Sananvapaus soikoon vaan!
Kaikki lakanat ja kyltit täytyy käännättää venäjäksi, mikä on suuren urheiluperheen yhteistä riemujuhlaa lisäävää ilman muuta. Jotta horoshoo vaan. On kyllä vakuuttavaa.
Jee sille.
Onneksi jokainen aamu on aina parempi kuin eilinen.
Ja onneksi joka päivän jälkeen tulee ilta ja pääsee nukkumaan ihan luvan kanssa.
*
Väliaikatiedote DIY-rintamalta
Kyllä ei ole hyvä juttu.
Tuon mysliprojekti.
Arvasinhan minä että sitä alvariinsa saa olla veivaamassa, mutta kyllä rupeaa jo saavuttamaan lieviä liioittelun mittoja talouden myslinkulutus. Ne ovat imuroineet sisuksiinsa jo kolme tönisterillistä sitä, ja taas pitäisi keitellä uusi annos.
Kriisin ratkaisemiseksi ostin kaupasta isomman purkin että saan väkerrettyä isompia annoksia kerralla.
Oikeasti mietin tätä jo silloin homman ryhtyessäni, että tässä kuulkaa punnitaan ihmisen sitoutumiskammoisuuden aste ihan toisella tavalla kuin missään parisuhdeporinassa ikinä.
Tiesin, että kun sen ensimmäisen pellillisen lyön uuniin, ja jos se maistuu, niin siinä sitä ollaan pääsemättömissä. Kauhulla näen jo miten ne sankoin joukoin vaeltavat opiskelubokseistaan likapyykit ja tyhjentyneet myslipurkit kainaloissaan kotiin huoltotauolle.
Hyvästi letkeä eläkeläiselo ja kaupunkiasunto etelässä!
Totisesti olen kyllä tyytyväinenkin: Pikkusisko joka on kooltaan vain aavistuksen kolibria suurempi, on ruvennut syömään ihan oikeasti aamupalaa.
Ennen se söi teelusikallisen puuroa ja hilloa, ja siitäkin jäi puolet.
Nyt se rouhaisee kipollisen mysliä ja jogurttia, vähän marjoja ja muutaman viinirypäleen.
Kova on äitiyden hinta siitä, ettei pikku pulluraposki kärsi lounasnälästä.
*
Väliaikatiedote opiskelurintamalta
Minulla on melkein teoria ja melkein metodi ja ihan ältsän kiinnostava materiaali.
Olen huumaantunut. Ja tämä on vasta harjoitustyö.
*
Väliaikatiedote koulujen talviurheilurintamalta
Muistanette loistavasti sen, kuinka vaivalloista on talviurheiluvälineiden hankinta vastahakoiselle nuorisolle.
Kohteliaasti tiedustelin yhdestä rakkaiden lapsukaistemme perusopetuslaitoksista, jotta löytyisikö tätä noin kolmen kerran pakollista luisteluntaa varten lainaliipokkaat lapsukaiselle, ettei tarvitsisi investoida järjettömiä rahasummia siihen kolmeen kertaan.
No ei.
Olivat kuulemma tehneet semmoisen periaatepäätöksen, että jokaisella lapsella on oltava vähintään yhdet omat talviurheiluvälineet (miten ne voivat päättää niin? häh? vrt. perusopetuslaki 31§ Opetus ja sen edellyttämät oppikirjat ja muu oppimateriaali sekä työvälineet ja työaineet ovat oppilaalle maksuttomia.)
Ja sitä paitsi, entäpä jos me olemme juuri investoineet lapsemme talviurheiluvälineeksi esim. ringetterenkulan? Tai jääkiekon? Miten ne voivat päättää että sen talviurheiluvälineen pitää olla juuri luistimet kokoa 45/46, käytetään kolme kertaa?
Höh.
Hankkisin kyllä vaikka mitä välinettä jos varmasti tietäisin että tulee käyttöön. Mutta kolme kertaa on kyllä ihan liika vähän.
*
Väliaikaolympianilli
Sananvapaus soikoon vaan!
Kaikki lakanat ja kyltit täytyy käännättää venäjäksi, mikä on suuren urheiluperheen yhteistä riemujuhlaa lisäävää ilman muuta. Jotta horoshoo vaan. On kyllä vakuuttavaa.
- Славься, Отечество наше свободное,
- Дружбы народов надёжный оплот!
- Партия Ленина — сила народная
- Нас к торжеству коммунизма ведёт!
hajanaista
tiedättekö mikä on ihan tyhmää?
Vanha kunnon Jagge Migreeni.
Inferno käynnissä jo kolmatta päivää. Jee.
Tänään sentään työkunnossa, tai ainakin tolpillani.
Koko kroppa huutaa ja hikoilee ulos särkylääkearsenaalia.
Pitäisi venytellä, mutta ei pysty. En ole kontaktissa itseni kanssa. Subjektini pakenee.
*
Taloudellis-diy-jatkumoa
Menneellä viikolla emme saaneet aikaiseksi isoa kauppareissua, olen viime keskiviikosta asti käynyt joka päivä kaupassa.
Se jos mikä on aivan vihoviimeistä, jatkuvasti puuttuu jotain, rahaa on palanut suhteettoman paljon ja ihan koko ajan saa rampata ostoksilla. Säästäväisterveellisesti alkanut vuoteni raunioitui jo ennen kolmatta viikkoa.
Spontaani suunnittelemattomuus ei selvästikään sovi minulle, nipo kun olen.
Olen kriisissä, koska P haastoi pohtimaan, saako päivän ruuat neljällä-kuudellakymmenellä. En tiedä, kuuluuko ostaa kaikki päivän ruuat sillä neljällä-ja-risoilla, vai saako käyttää sitä, mitä kaapeissa jo valmiina on.
Jos kuuluu ostaa ihan kaikki, niin ei onnistu.
Jos saa käyttää kätevän kelpoemännän perusvarastoarsenaalia, voi olla jotain toivoa.
Olisi kyllä aika hauskaa kokeilla ruokkia lauma koko päivän ajan tuolla neljällä-risalla. Aamupalasta alkaen.
Vettä ja vehnäjauhoa?
Vanha kunnon Jagge Migreeni.
Inferno käynnissä jo kolmatta päivää. Jee.
Tänään sentään työkunnossa, tai ainakin tolpillani.
Koko kroppa huutaa ja hikoilee ulos särkylääkearsenaalia.
Pitäisi venytellä, mutta ei pysty. En ole kontaktissa itseni kanssa. Subjektini pakenee.
*
Taloudellis-diy-jatkumoa
Menneellä viikolla emme saaneet aikaiseksi isoa kauppareissua, olen viime keskiviikosta asti käynyt joka päivä kaupassa.
Se jos mikä on aivan vihoviimeistä, jatkuvasti puuttuu jotain, rahaa on palanut suhteettoman paljon ja ihan koko ajan saa rampata ostoksilla. Säästäväisterveellisesti alkanut vuoteni raunioitui jo ennen kolmatta viikkoa.
Spontaani suunnittelemattomuus ei selvästikään sovi minulle, nipo kun olen.
Olen kriisissä, koska P haastoi pohtimaan, saako päivän ruuat neljällä-kuudellakymmenellä. En tiedä, kuuluuko ostaa kaikki päivän ruuat sillä neljällä-ja-risoilla, vai saako käyttää sitä, mitä kaapeissa jo valmiina on.
Jos kuuluu ostaa ihan kaikki, niin ei onnistu.
Jos saa käyttää kätevän kelpoemännän perusvarastoarsenaalia, voi olla jotain toivoa.
Olisi kyllä aika hauskaa kokeilla ruokkia lauma koko päivän ajan tuolla neljällä-risalla. Aamupalasta alkaen.
Vettä ja vehnäjauhoa?
itetekemisen riemu ja riesa
en ole oikeasti superäiti.
En vaikka joskus saatan vahingossa jotain sensuuntaista väittääkin.
Vielä vähempi olen mikään hehkeä pullantuoksuinen kodin hengetär.
Olen ittetekijä olosuhteiden pakosta.
Meidän yhteiselossamme DITMK (double incomes, too many kids) on tuoreempi asia kuin bloggaushistoriani.
Joskus silloin - suunnilleen kaksi lasta sitten - leipä maksoi 2,93 mk, ja siltä varalta että joku ei enää muista tai tiedä tai jotain, niin se oli aika huikea siivu siitä silloisesta minimiäitiyspäivärahasta /kotihoidontuesta.
Tämä päivänä meillä sentään on DITMK. Jopa kohtalaisen pysyväisluonteisesti.
Siitä huolimatta pastakeittiöömme on salakavalasti pesiytynyt DIY.
Tässä loisteliaan äveriäässä elämäntilanteessamme diyn pitää täyttää vähintään yksi, mieluummin useampi seuraavista periaatteista:
1. sen pitää olla parempaa kuin epä-diy
2. sen pitää olla edukkaampaa kuin kaupasta hankittuna
3. sen pitää olla terveellisempää kuin kaupasta hankittuna
4. sen pitää tulla käytetyksi
5. siihen kuluvan ajan on oltava suhteessa lopputuotteeseen.
Ihan ehdottomasti DIY:hyn kuluvan ajan on oltava suhteessa lopputuotteeseen, ja maun oltava kohdillaan. Muuten ei kannata.
DIY:n palkitsevuus on siinä että TMK poistuu pöydästä kylläisenä eikä kukaan sano kertaakaan yökensyö vaan mieluummin äititääonhyvää. Ja vielä mieluummin voiskotätäsaadahuomennakin.
Vaikka kyllä silti pistää miettimään kun on viikonlopun aikana keitellyt kaksi annosta mysliä, että onko kannattavaa.
**
ja ps.
Yksis: se näkkäri - ohje on löytynyt jostain ihmeellisen intternetin uumenista, muokattu meidän makuun sopivaksi
vajaat 2 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
reilu 1 dl leseitä (mulla ruis ja kaura)
1 dl seesaminsiemeniä (teen myös ilman, silloin enempi leseitä ja hiutaleita)
1 tl suolaa
n. 3 dl vettä
Sekoitetaan, annetaan turvota hetki. Levitetään uunipellille ohueksi kerrokseksi, tulee parempi jos tekee monta pientä levyä kuin yhden ison. Ajellaan taikinapyörällä sopivankokoisiksi paloiksi, päälle voi röpsäyttää vielä suolaa ja seesaminsiemeniä. Paistetaan uunissa 150 asteessa noin tunti.
Voi siihen taikinaan laittaa muitakin siemeniä (pellava, auringonkukka), meillä eivät uppoa.
En vaikka joskus saatan vahingossa jotain sensuuntaista väittääkin.
Vielä vähempi olen mikään hehkeä pullantuoksuinen kodin hengetär.
Olen ittetekijä olosuhteiden pakosta.
Meidän yhteiselossamme DITMK (double incomes, too many kids) on tuoreempi asia kuin bloggaushistoriani.
Joskus silloin - suunnilleen kaksi lasta sitten - leipä maksoi 2,93 mk, ja siltä varalta että joku ei enää muista tai tiedä tai jotain, niin se oli aika huikea siivu siitä silloisesta minimiäitiyspäivärahasta /kotihoidontuesta.
Tämä päivänä meillä sentään on DITMK. Jopa kohtalaisen pysyväisluonteisesti.
Siitä huolimatta pastakeittiöömme on salakavalasti pesiytynyt DIY.
Tässä loisteliaan äveriäässä elämäntilanteessamme diyn pitää täyttää vähintään yksi, mieluummin useampi seuraavista periaatteista:
1. sen pitää olla parempaa kuin epä-diy
2. sen pitää olla edukkaampaa kuin kaupasta hankittuna
3. sen pitää olla terveellisempää kuin kaupasta hankittuna
4. sen pitää tulla käytetyksi
5. siihen kuluvan ajan on oltava suhteessa lopputuotteeseen.
Ihan ehdottomasti DIY:hyn kuluvan ajan on oltava suhteessa lopputuotteeseen, ja maun oltava kohdillaan. Muuten ei kannata.
DIY:n palkitsevuus on siinä että TMK poistuu pöydästä kylläisenä eikä kukaan sano kertaakaan yökensyö vaan mieluummin äititääonhyvää. Ja vielä mieluummin voiskotätäsaadahuomennakin.
Vaikka kyllä silti pistää miettimään kun on viikonlopun aikana keitellyt kaksi annosta mysliä, että onko kannattavaa.
**
ja ps.
Yksis: se näkkäri - ohje on löytynyt jostain ihmeellisen intternetin uumenista, muokattu meidän makuun sopivaksi
vajaat 2 dl isoja kaurahiutaleita
1 dl ruisjauhoja
reilu 1 dl leseitä (mulla ruis ja kaura)
1 dl seesaminsiemeniä (teen myös ilman, silloin enempi leseitä ja hiutaleita)
1 tl suolaa
n. 3 dl vettä
Sekoitetaan, annetaan turvota hetki. Levitetään uunipellille ohueksi kerrokseksi, tulee parempi jos tekee monta pientä levyä kuin yhden ison. Ajellaan taikinapyörällä sopivankokoisiksi paloiksi, päälle voi röpsäyttää vielä suolaa ja seesaminsiemeniä. Paistetaan uunissa 150 asteessa noin tunti.
Voi siihen taikinaan laittaa muitakin siemeniä (pellava, auringonkukka), meillä eivät uppoa.
superäidin aamu
Lähes kaikkien alojen asiantuntija ja superäiti teitä täältä tervehtää!
Lauantaiaamu on mitä kätevintä aikaa jokaviikkoiselle välttämättömälle huoltotauolle, siinäpä aamukahvin lomassa kätevästi nykertyvät kaikenmoiset välttämättömyydet koko perhekunnan iloksi, ja tulee hyödyksi käytettyä sekin joutilas hetki.
Kas, tässäpä tarmollinen perheenemäntä keittelee nälkäiselle jälkikasvulleen mysliä ja näkkileipää. Ja taitaapa siinä syntyä pienten palleroisten iloksi myös vähän suunmakeaa.
Tässä vartoovat näkkileivät uunivuoroaan.
Näin näemme eron huolellisten ja huolettomain emäntäin välillä - kuinka mahtunevatkaan säilytysrasiaansa näin vapaalla kädellä muotoillut leipäset? (**)
Iloiset ja värikkäät ateriat ovat koko perhekunnan ilo ja kaunistus. Kyltymättömät vatsat saavat täydennyksensä ja hilpeällä mielellä voivat kaikki rientää päivän puuhiinsa. (***)
Niin näkkileipästen valmistuessa koittaa myös perheenemännälle tuo kauan kaivattu vapaahetki, jonka oitis omaksi hyödyksensä hän käyttää. Eivät lakkaa uuraat jalat vaeltamasta tuota kodin niin suloista kolmiyhteyttä pyykkikone-hella-jääkaappi. (****)
- - - - -
(*) lukee blogeja.
(**) no rähnä, niistä unohtuivat myös pintasiemenet ja taikinapyörällä ajelu. Höh.
(***) ne kiittämättömät sielut imuroivat purkillisen mysliä yhdellä iltapalalla. Höh.
(****) "teoriaa mä metsästän, teoriaa mä metsästän/ aion löytää uuden, aion löytää uuden. Enkä bloggaa ollenkaan...Edessä on suo, loputon suuri hetteikkö - sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi ohittaa. Täytyy lukea kirja."
Lauantaiaamu on mitä kätevintä aikaa jokaviikkoiselle välttämättömälle huoltotauolle, siinäpä aamukahvin lomassa kätevästi nykertyvät kaikenmoiset välttämättömyydet koko perhekunnan iloksi, ja tulee hyödyksi käytettyä sekin joutilas hetki.
Kas, tässäpä tarmollinen perheenemäntä keittelee nälkäiselle jälkikasvulleen mysliä ja näkkileipää. Ja taitaapa siinä syntyä pienten palleroisten iloksi myös vähän suunmakeaa.
Hetkeksi voi toki emäntäkin istahtaa itseään sivistämään. Alati valppaana valvoo hän silti myslinkeitäntää. (*)
Näin näemme eron huolellisten ja huolettomain emäntäin välillä - kuinka mahtunevatkaan säilytysrasiaansa näin vapaalla kädellä muotoillut leipäset? (**)
Iloiset ja värikkäät ateriat ovat koko perhekunnan ilo ja kaunistus. Kyltymättömät vatsat saavat täydennyksensä ja hilpeällä mielellä voivat kaikki rientää päivän puuhiinsa. (***)
Niin näkkileipästen valmistuessa koittaa myös perheenemännälle tuo kauan kaivattu vapaahetki, jonka oitis omaksi hyödyksensä hän käyttää. Eivät lakkaa uuraat jalat vaeltamasta tuota kodin niin suloista kolmiyhteyttä pyykkikone-hella-jääkaappi. (****)
- - - - -
(*) lukee blogeja.
(**) no rähnä, niistä unohtuivat myös pintasiemenet ja taikinapyörällä ajelu. Höh.
(***) ne kiittämättömät sielut imuroivat purkillisen mysliä yhdellä iltapalalla. Höh.
(****) "teoriaa mä metsästän, teoriaa mä metsästän/ aion löytää uuden, aion löytää uuden. Enkä bloggaa ollenkaan...Edessä on suo, loputon suuri hetteikkö - sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi ohittaa. Täytyy lukea kirja."
huolestuneisuusvanhemmuusnilli
vihdoinkin perjantai, johan sitä on odotettukin vissiin maanantaista asti.
Petollisia tuollaiset lomat ja lyhyet työviikot, sielu alkaa heti uskoa että ihminen on tarkoitettu vain lomimaan, eikä ollenkaan työnteeskentelyyn.
Ja lomilla se sielu pitkästyy ja ahistuu kun on liikaa vapaata aikaa.
Niin ei ole hyvä yhtään missään.
*
Vanhemmuudenhoitonilli
Pikkusisko eilen illalla: "ope sanoi että se printtaa sulle semmoisen lapun mun oikeinkirjoituksesta kun sä olet niin huolissasi siitä."
Aimäävai?
Huolissani?
Siis pitäiskö olla?
Mistä minä tarkkaan ottaen olen huolissani?
Samalla kun pohdin asiaa, Pikkusisko jatkaa tyytyväisenä: "sit mun ei tartte osata kirjottaa englantia"
Milloin - oi milloin - Pikkusiskon lähellä olevat ihmiset ymmärtävät että hänelle ei saa sanoa mitään?
Ei mitään. Siis ihan oikeasti, ei mitään.
Se napero vaikuttaa niin järkevältä, vastuulliselta ja rationaaliselta kuin olla ja voi.
Muttakun se ei ole.
Se on pelkkää pintakerrosta vain.
Silkkaa silmänlumetta.
Käytännön esimerkki tältä syksyltä (pahoitteluni Kurakummi, tämä on liian herkullinen juttu, tai yksi niistä monista...)
Kummitäti: "ehkä joskus sit kun sä olet isompi, sä voisit tulla vaikka äidin kanssa Helsinkiin bussilla, ja sieltä sit jatkaa mun luo ihan itse"
Pikkusisko seuraavana päivänä äidille: "hei äiti, joko sä olet varannut mulle ne bussiliput? Mehän sovittiin että mä meen yksin bussilla kylään kummitädille nyt viikonloppuna, Hesassa täytyy muistaa vaihtaa bussia."
lempiesimerkkini muutaman vuoden takaa
äiti - pedagogisen oikeaoppisesti, lapsen tasolla, silmiin katsoen, käsi olkapäällä: "katos mua silmiin ja kuuntele: me mennään vaan käymään kirjastossa. Sit me tullaan kotiin syömään. Me syödään tänään kotona. Meillä on kotona ruoka valmiina"
Pikkusisko: "joo"
äiti: "ymmärräksä, me syödään kotona"
Pikkusisko: "joojoo, ei tartte selittää"
Pikkusisko kirjastokäynnin jälkeen: "noniin, mihin me mennään syömään? mennäänkö me Xxx:n? Te lupasitte et sit mennään ulos syömään!"
Voisiko siihen lapseen kiinnittää lapun, että puhuminen tämän naperon kuullen on kiellettyä?
vielä yksi esimerkki parin vuoden takaa
Pikkusisko: "sit me katottiin ippessä semmoinen tosi pelottava dokumentti semmoisesta tytöstä millä ei ollu käsiä eikä jalkoja eikä silmiä ja se oli niin urhee ja iloinen koko ajan. se oli kyllä musta tosi pelottava mut ohjaajat sanoi että me ei saada valittaa kun meillä on silmät ja jalat ja kaikki"
Kelpo curlingäiti soittaa ippekerhoon että mitä hiiskattia te siellä oikein touhuatte niiden lasten kanssa.
Ippeohjaaja (hyvin yllättyneenä) "ei kun me aikuiset keskenämme juteltiin semmoisesta dokumentista mikä me kaikki oltiin katsottu"
Niin että ihan totta, kaikki vastuulliset aikuiset - älkää puhuko Pikkusiskon kuullen /Pikkusiskolle yhtään mitään. Pliis.
Varsinkaan siitä että minä olen huolissani, koska sitten hän on huolissaan siitä että minä olen huolissani.
Ja minä olen huolissani kun en tiedä mistä kuuluu olla huolissaan vai kuuluuko olla ensinkään.
Oletan että oikeinkirjoitusjutun juoni menee kutakuinkin näin: kolmasluokkalaisilla on teetetty sanelu ja ope laittaa sanelun tulokset tiedoksi kaikkien oppilaiden vanhemmille, ettei tarvitse olla huolissaan lasten oikeinkirjoitustaidoista. Luultavasti se on sanonut vielä, että jos on luku- ja kirjoitusvaikeutta, niin vieraissa kielissä saa vähän kirjoitusvirheitä anteeksi.
En viitsi laittaa huoletonta - sen paremmin kuin huolestunuttakaan - viestiä opelle.
Siitä seuraisi vain huolestuttavaa sekaannusta.
Petollisia tuollaiset lomat ja lyhyet työviikot, sielu alkaa heti uskoa että ihminen on tarkoitettu vain lomimaan, eikä ollenkaan työnteeskentelyyn.
Ja lomilla se sielu pitkästyy ja ahistuu kun on liikaa vapaata aikaa.
Niin ei ole hyvä yhtään missään.
*
Vanhemmuudenhoitonilli
Pikkusisko eilen illalla: "ope sanoi että se printtaa sulle semmoisen lapun mun oikeinkirjoituksesta kun sä olet niin huolissasi siitä."
Aimäävai?
Huolissani?
Siis pitäiskö olla?
Mistä minä tarkkaan ottaen olen huolissani?
Samalla kun pohdin asiaa, Pikkusisko jatkaa tyytyväisenä: "sit mun ei tartte osata kirjottaa englantia"
Milloin - oi milloin - Pikkusiskon lähellä olevat ihmiset ymmärtävät että hänelle ei saa sanoa mitään?
Ei mitään. Siis ihan oikeasti, ei mitään.
Se napero vaikuttaa niin järkevältä, vastuulliselta ja rationaaliselta kuin olla ja voi.
Muttakun se ei ole.
Se on pelkkää pintakerrosta vain.
Silkkaa silmänlumetta.
Käytännön esimerkki tältä syksyltä (pahoitteluni Kurakummi, tämä on liian herkullinen juttu, tai yksi niistä monista...)
Kummitäti: "ehkä joskus sit kun sä olet isompi, sä voisit tulla vaikka äidin kanssa Helsinkiin bussilla, ja sieltä sit jatkaa mun luo ihan itse"
Pikkusisko seuraavana päivänä äidille: "hei äiti, joko sä olet varannut mulle ne bussiliput? Mehän sovittiin että mä meen yksin bussilla kylään kummitädille nyt viikonloppuna, Hesassa täytyy muistaa vaihtaa bussia."
lempiesimerkkini muutaman vuoden takaa
äiti - pedagogisen oikeaoppisesti, lapsen tasolla, silmiin katsoen, käsi olkapäällä: "katos mua silmiin ja kuuntele: me mennään vaan käymään kirjastossa. Sit me tullaan kotiin syömään. Me syödään tänään kotona. Meillä on kotona ruoka valmiina"
Pikkusisko: "joo"
äiti: "ymmärräksä, me syödään kotona"
Pikkusisko: "joojoo, ei tartte selittää"
Pikkusisko kirjastokäynnin jälkeen: "noniin, mihin me mennään syömään? mennäänkö me Xxx:n? Te lupasitte et sit mennään ulos syömään!"
Voisiko siihen lapseen kiinnittää lapun, että puhuminen tämän naperon kuullen on kiellettyä?
vielä yksi esimerkki parin vuoden takaa
Pikkusisko: "sit me katottiin ippessä semmoinen tosi pelottava dokumentti semmoisesta tytöstä millä ei ollu käsiä eikä jalkoja eikä silmiä ja se oli niin urhee ja iloinen koko ajan. se oli kyllä musta tosi pelottava mut ohjaajat sanoi että me ei saada valittaa kun meillä on silmät ja jalat ja kaikki"
Kelpo curlingäiti soittaa ippekerhoon että mitä hiiskattia te siellä oikein touhuatte niiden lasten kanssa.
Ippeohjaaja (hyvin yllättyneenä) "ei kun me aikuiset keskenämme juteltiin semmoisesta dokumentista mikä me kaikki oltiin katsottu"
Niin että ihan totta, kaikki vastuulliset aikuiset - älkää puhuko Pikkusiskon kuullen /Pikkusiskolle yhtään mitään. Pliis.
Varsinkaan siitä että minä olen huolissani, koska sitten hän on huolissaan siitä että minä olen huolissani.
Ja minä olen huolissani kun en tiedä mistä kuuluu olla huolissaan vai kuuluuko olla ensinkään.
Oletan että oikeinkirjoitusjutun juoni menee kutakuinkin näin: kolmasluokkalaisilla on teetetty sanelu ja ope laittaa sanelun tulokset tiedoksi kaikkien oppilaiden vanhemmille, ettei tarvitse olla huolissaan lasten oikeinkirjoitustaidoista. Luultavasti se on sanonut vielä, että jos on luku- ja kirjoitusvaikeutta, niin vieraissa kielissä saa vähän kirjoitusvirheitä anteeksi.
En viitsi laittaa huoletonta - sen paremmin kuin huolestunuttakaan - viestiä opelle.
Siitä seuraisi vain huolestuttavaa sekaannusta.
viini-oliiviöljytuotantonilli
tämä viikko tuntuu olevan yhtä ainoaa pitkää maanantaita.
Kyllä niin pitää kieltää ihmisiltä viisipäiväiset työviikot.
Sinänsä outoa kun kumminkin tykkään arjesta, sen rytmistä ja rutiineista.
Tykkään rutista rutiineista. Höh.
*
Mietin, mitä tekisimme hiihtolomalla.
Aivan yllättäen ja puskista UPM kysyi että haluaisinko pitää silloin lomaa. Meillä ei yleensä tunnu olevan lomalle ollenkaan sopivaa hetkeä. Eivät ainakaan ne hetket, jotka minusta olisivat sopivia. Niin että oikeastaan voisin melkein sitä lomaa pitää, kun kerran oikein tarjotaan.
Huonompi puoli on se, että hiihtolomalla hraH lähtee maailmalle työkoulutukseen, mikä on ihan epää ja plääh ja tyhmää. Jotenkin niin kertakaikkisen epää että ihminen menee käyskelemään sisilialaisille viini-oliivitiloille ja sitä kutsutaan ammatilliseksi täydennyskoulutukseksi.
Ymmärtäisin vähän paremmin jos hraH olisi viini-oliiviöljytuottaja, mutta ei se kyllä ole. Ainakaan minun tietääkseni.
Tietysti minun kuuluisi olla iloinen hraH.n puolesta kun on hieno mahdollisuus, mutta kun minä olen se viini-oliiviöljytuottaja meidän perheessä. Tai ainakin minulla on oliivipuu, jossa ei kyllä enää ole lehtiä. Ja appelsiinintarhassani on hengissä vielä kolme tainta viidestä. Ja viiniäkin alan viljellä parvekkeella heti ensi kesänä. Jos vaan saan parvekkeen kuntoon. Ja jos vaan pääsen puutarhakauppaan. Että kaiken reiluuden nimissä minun pitäisi käyskellä siellä tiloilla, eikä kenenkään muun.
Mutta tässä minä nyt siis mietin, mitä tekisin kauhukolmikon kanssa hiihtolomalla.
Muuten menisin viettämään hiihtolomaa niiden kanssa uhmapäissäni yksin maailmalle, mutta resurssit.
HraH:n matka nyt ei kustanna mitään, mutta yksi nakeroista lähtee keväällä viikon leirikouluun ikuiseen kaupunkiin, ja arvatkaa onko halpaa.
Toinen nakeroista puolestaan lähtee turskatansseilleislamiin Islantiin kesällä, ja arvatkaapa onko sekään halpaa.
Minä se vaan istun läpi vuoden kylmässä pimeässä komerossa ja syön jäähileistä kaurapuuroa sillä aikaa kun muut käyskelevät ties missä valassafareilla, raunioilla ja oliiviöljytiloilla. Höh.
Oon marttyyri.
Kyllä niin pitää kieltää ihmisiltä viisipäiväiset työviikot.
Sinänsä outoa kun kumminkin tykkään arjesta, sen rytmistä ja rutiineista.
Tykkään rutista rutiineista. Höh.
*
Mietin, mitä tekisimme hiihtolomalla.
Aivan yllättäen ja puskista UPM kysyi että haluaisinko pitää silloin lomaa. Meillä ei yleensä tunnu olevan lomalle ollenkaan sopivaa hetkeä. Eivät ainakaan ne hetket, jotka minusta olisivat sopivia. Niin että oikeastaan voisin melkein sitä lomaa pitää, kun kerran oikein tarjotaan.
Huonompi puoli on se, että hiihtolomalla hraH lähtee maailmalle työkoulutukseen, mikä on ihan epää ja plääh ja tyhmää. Jotenkin niin kertakaikkisen epää että ihminen menee käyskelemään sisilialaisille viini-oliivitiloille ja sitä kutsutaan ammatilliseksi täydennyskoulutukseksi.
Ymmärtäisin vähän paremmin jos hraH olisi viini-oliiviöljytuottaja, mutta ei se kyllä ole. Ainakaan minun tietääkseni.
Tietysti minun kuuluisi olla iloinen hraH.n puolesta kun on hieno mahdollisuus, mutta kun minä olen se viini-oliiviöljytuottaja meidän perheessä. Tai ainakin minulla on oliivipuu, jossa ei kyllä enää ole lehtiä. Ja appelsiinintarhassani on hengissä vielä kolme tainta viidestä. Ja viiniäkin alan viljellä parvekkeella heti ensi kesänä. Jos vaan saan parvekkeen kuntoon. Ja jos vaan pääsen puutarhakauppaan. Että kaiken reiluuden nimissä minun pitäisi käyskellä siellä tiloilla, eikä kenenkään muun.
Mutta tässä minä nyt siis mietin, mitä tekisin kauhukolmikon kanssa hiihtolomalla.
Muuten menisin viettämään hiihtolomaa niiden kanssa uhmapäissäni yksin maailmalle, mutta resurssit.
HraH:n matka nyt ei kustanna mitään, mutta yksi nakeroista lähtee keväällä viikon leirikouluun ikuiseen kaupunkiin, ja arvatkaa onko halpaa.
Toinen nakeroista puolestaan lähtee turskatansseille
Minä se vaan istun läpi vuoden kylmässä pimeässä komerossa ja syön jäähileistä kaurapuuroa sillä aikaa kun muut käyskelevät ties missä valassafareilla, raunioilla ja oliiviöljytiloilla. Höh.
Oon marttyyri.
keskiviikkonillitys
kaikkihan me tiedämme että keskiviikko on semmoinen päivä, jota ei ole edes tarkoitettu produktiiviseksi, vaan yleiseen lusmuiluun ja laiskotteluun.
Kyllä niin olen kateellinen sille kopiokoneenkorjaajalle joka eilen kävi verstaalla.
Se tuli ovesta sisään, näki kopiokoneen, kääntyi kannoillaan ja lähti pois.
Semmoiset työpäivät minäkin haluan.
Nyt heti.
*
Palelen aina vain.
Tai en oikeastaan palele. Olen kylmä. Ihan luihin ja ytimiin asti.
Olen - loistavan lastenkirjailija Timo Parvelan sanoin - viileä kuin jääkarhun kulmahammas.
Ja ennen kuin kukaan sanoo mitään pukeutumisesta tai semmoisesta, niin verstaan lämpötila on ihan normaali huoneenlämpö, ja minulla on vähintään kaksi kerrosta vaatetta, paikoin jopa kolme.
Kädet ovat niin kylmät että yritän olla olematta käsieni sisällä.
Jee.
*
Uniongelmaiseksi ihmiseksi nukuin viime yönä ihmeen hyvin. Heräsin ihan oikeasti herätyskelloon enkä tiennyt mikä päivä tänään on.
Meinasin ruveta ärhentelemään että miksi on vapaapäivänä herätyskello soimassa.
Ja sitten meinasin lamaantua kun luulin että on vasta maanantai.
Onneksi ei ollutkaan.
*
Jos vaikka tekis töitä. Tai edes näennäistekis.
Kyllä niin olen kateellinen sille kopiokoneenkorjaajalle joka eilen kävi verstaalla.
Se tuli ovesta sisään, näki kopiokoneen, kääntyi kannoillaan ja lähti pois.
Semmoiset työpäivät minäkin haluan.
Nyt heti.
*
Palelen aina vain.
Tai en oikeastaan palele. Olen kylmä. Ihan luihin ja ytimiin asti.
Olen - loistavan lastenkirjailija Timo Parvelan sanoin - viileä kuin jääkarhun kulmahammas.
Ja ennen kuin kukaan sanoo mitään pukeutumisesta tai semmoisesta, niin verstaan lämpötila on ihan normaali huoneenlämpö, ja minulla on vähintään kaksi kerrosta vaatetta, paikoin jopa kolme.
Kädet ovat niin kylmät että yritän olla olematta käsieni sisällä.
Jee.
*
Uniongelmaiseksi ihmiseksi nukuin viime yönä ihmeen hyvin. Heräsin ihan oikeasti herätyskelloon enkä tiennyt mikä päivä tänään on.
Meinasin ruveta ärhentelemään että miksi on vapaapäivänä herätyskello soimassa.
Ja sitten meinasin lamaantua kun luulin että on vasta maanantai.
Onneksi ei ollutkaan.
*
Jos vaikka tekis töitä. Tai edes näennäistekis.
lämmösäätelyongelma
paleltaa.
Lämmönsäätelyssäni on jotain vikaa.
Aloin eilen illalla palella ja voi hyvät hyttyset, se ei lopu.
Olin ihan lämmin ja mukava koko eilisen työpäivän, ja ruuanlaiton ja Pikkusiskon uuden harrastuksen. Kävin pienellä maltillisella kävelyllä, en hikoillut ja olin aina vain mukava ja lämmin ja iloinen.
Sitten tuli herrakerhon kokous ja kokoustila oli kylmä.
Eikä siellä kokoustilassa ollut varmaan edes mikään epänormaalin kylmä, mutta viileä, sellainen julkistilalämpötila.
Ja siitä asti olen palellut.
Kääriydyin illalla lämpöisen yöpukuni lisäksi huppariin ja muhevaan fleeceaamutakkiini. Se on valtava ja lämmin ja näytän siinä geenimuunnellulta vaaleanpunaiselta jääkarhulta, mutta se on lämmin.
Nukkumaan mennessä lisäsin jääkarhueleganssiini vielä sukat ja hautauduin peiton alle niin syvälle kuin mahdollista.
Silti palelen.
Vieläkin. (valitettavasti jouduin jättämään vaaleanpunaisen jääkarhuturkin kotiin kun lähdin töihin. höh)
Kun paleluni alkaa, se ei lopu ikinä.
Eikä siihen auta mikään.
*
Pikkusisko aloitti (taas) tanssiharrastuksen.
Tunnin jälkeen typykkä näytti vähän pohtivalta, kysyin että mitäs tykkäsit ja jatkatko ja läpälää.
"mä luulin että siellä olis niinku opeteltu tanssiliikkeitä"
"no mitä te sit teitte?"
"piti mennä nurkkaan ja sit juosta ja hypätä ja tehdä näin"
"no eikö se sit ole tanssiliike"
(yllättyneenä) "joo, on kai"
"no mitä muuta te sit teitte?"
"no sit piti hypätä ja taputtaa käsiä ja pyörähtää"
"kai sekin on joku tanssiliike?"
(epävarmasti) "joo-o"
"kuvittelitko sä että te tosta vaan alatte tanssia - että hoppaa-nam-nam-stail?"
"kylkai"
"onko sulle tullut mieleen että tanssitunnit on tommosia, että tanssi tehdään pienistä paloista?"
"jaa"
*
Pikkusisko: "äiti, onks totta että on semmosia perheitä joissa on pakko tehdä sata punnerrusta joka päivä? mä haluaisin kuulua semmoiseen perheeseen."
*
Lämmönsäätelyssäni on jotain vikaa.
Aloin eilen illalla palella ja voi hyvät hyttyset, se ei lopu.
Olin ihan lämmin ja mukava koko eilisen työpäivän, ja ruuanlaiton ja Pikkusiskon uuden harrastuksen. Kävin pienellä maltillisella kävelyllä, en hikoillut ja olin aina vain mukava ja lämmin ja iloinen.
Sitten tuli herrakerhon kokous ja kokoustila oli kylmä.
Eikä siellä kokoustilassa ollut varmaan edes mikään epänormaalin kylmä, mutta viileä, sellainen julkistilalämpötila.
Ja siitä asti olen palellut.
Kääriydyin illalla lämpöisen yöpukuni lisäksi huppariin ja muhevaan fleeceaamutakkiini. Se on valtava ja lämmin ja näytän siinä geenimuunnellulta vaaleanpunaiselta jääkarhulta, mutta se on lämmin.
Nukkumaan mennessä lisäsin jääkarhueleganssiini vielä sukat ja hautauduin peiton alle niin syvälle kuin mahdollista.
Silti palelen.
Vieläkin. (valitettavasti jouduin jättämään vaaleanpunaisen jääkarhuturkin kotiin kun lähdin töihin. höh)
Kun paleluni alkaa, se ei lopu ikinä.
Eikä siihen auta mikään.
*
Pikkusisko aloitti (taas) tanssiharrastuksen.
Tunnin jälkeen typykkä näytti vähän pohtivalta, kysyin että mitäs tykkäsit ja jatkatko ja läpälää.
"mä luulin että siellä olis niinku opeteltu tanssiliikkeitä"
"no mitä te sit teitte?"
"piti mennä nurkkaan ja sit juosta ja hypätä ja tehdä näin"
"no eikö se sit ole tanssiliike"
(yllättyneenä) "joo, on kai"
"no mitä muuta te sit teitte?"
"no sit piti hypätä ja taputtaa käsiä ja pyörähtää"
"kai sekin on joku tanssiliike?"
(epävarmasti) "joo-o"
"kuvittelitko sä että te tosta vaan alatte tanssia - että hoppaa-nam-nam-stail?"
"kylkai"
"onko sulle tullut mieleen että tanssitunnit on tommosia, että tanssi tehdään pienistä paloista?"
"jaa"
*
Pikkusisko: "äiti, onks totta että on semmosia perheitä joissa on pakko tehdä sata punnerrusta joka päivä? mä haluaisin kuulua semmoiseen perheeseen."
*
diskurssi
m: "sit meet hakemaan Pikkusiskon partiosta seitsemältä"
Isoveli: "nää-äfst, onks pakko?"
m: "no joo, joku lapsi sun on sieltä tuotava kotiin. Mieluiten Pikkusisko"
IV: "entä jos mä vaihdan sen?"
m: "sit meillä on väärä lapsi. Sit mä saatan vaihtaa sut, mitähän susta sais?"
IV: "Linnan Espanjassa"
m: "se olisikin hyvä kauppa. Mä vaihdan sut linnaan Espanjassa"
IV: "sit teillä on kaks lasta, joista toinen on väärä ja kaks kissaa"
m: "hankalampi homma. Mä vaihdan ne lapset vaikka...ööö...avoautoon. Sit mulla on avoauto, linna Espanjassa ja kaks kissaa. Se linna ja ne kissat me isän kanssa vaihdetaan johonkin ihanaan kaupunkiasuntoon jossain lämpimässä."
IV: "höh, mä karkaan"
m: "tarkemmin ajatellen, emmä ehkä vaihda teitä sittenkään" (halaus naperolle)
*
*huokaus*
normaalit arkirähinät käyntiin heti ja täysillä.
Olin ajatellut kävellä kirjastolle penkomaan esiin käyttökelpoista teoriaa. Oli luovuttava kävelystä: ei teoriaa sentään henkensä kaupalla kannata metsästellä.
Varsinaisena metsästäjä-keräilijänä laahauduin kirjastolle joukkoliikenneitse, en löytänyt sitä Käyttökelpoisia teorioita kiireisille ja teoriavastarintaisille. Mutta löysin kasallisen muita kirjoja kyllä.
Bussimatkalla tajusin että olen käsittänyt koko jutun kumminkin ihan väärin.
Grr.
Postmoderni diskursiivinen subjekti eskapoi identiteettiään.
Grr.
*
Verstaalla on eilen illalla ollut jonkun rytmiryhmän palaveri. Ylimääräiset kokouspullat tuoksuvat aivan ihanan viekottelevasti kanelilta ja kardemummalta.
Höh ja pöh.
Pullan tuoksu on kyllä parhaita tuoksuja koko maailmassa.
Höh ja pöh.
Kyllä ei ole helppoa olla syömättä pullanrippeitä.
*
edit
no nyt muistan mistä piti natista!
Ei minua talvi haittaa, eikä kylmäkään. Ihan mukavaakin kun on kirkasta ja valoisaa. Lunta. Ja kylmääkin.
Mutta se kyllä haittaa että kun menee ulos, pukee päälleen kilotolkulla vaatetta.
Sitten menee kirjastoon ja kyykkii ja kumartelee ja vaeltelee siellä, niin hikeä pukkaa pitkin ja poikin ja on kankea ja hikinen ja hankala ja tukala ja sellainen olo kun lapsena kun oli kurahousut ja kurjaa.
Isoveli: "nää-äfst, onks pakko?"
m: "no joo, joku lapsi sun on sieltä tuotava kotiin. Mieluiten Pikkusisko"
IV: "entä jos mä vaihdan sen?"
m: "sit meillä on väärä lapsi. Sit mä saatan vaihtaa sut, mitähän susta sais?"
IV: "Linnan Espanjassa"
m: "se olisikin hyvä kauppa. Mä vaihdan sut linnaan Espanjassa"
IV: "sit teillä on kaks lasta, joista toinen on väärä ja kaks kissaa"
m: "hankalampi homma. Mä vaihdan ne lapset vaikka...ööö...avoautoon. Sit mulla on avoauto, linna Espanjassa ja kaks kissaa. Se linna ja ne kissat me isän kanssa vaihdetaan johonkin ihanaan kaupunkiasuntoon jossain lämpimässä."
IV: "höh, mä karkaan"
m: "tarkemmin ajatellen, emmä ehkä vaihda teitä sittenkään" (halaus naperolle)
*
*huokaus*
normaalit arkirähinät käyntiin heti ja täysillä.
Olin ajatellut kävellä kirjastolle penkomaan esiin käyttökelpoista teoriaa. Oli luovuttava kävelystä: ei teoriaa sentään henkensä kaupalla kannata metsästellä.
Varsinaisena metsästäjä-keräilijänä laahauduin kirjastolle joukkoliikenneitse, en löytänyt sitä Käyttökelpoisia teorioita kiireisille ja teoriavastarintaisille. Mutta löysin kasallisen muita kirjoja kyllä.
Bussimatkalla tajusin että olen käsittänyt koko jutun kumminkin ihan väärin.
Grr.
Postmoderni diskursiivinen subjekti eskapoi identiteettiään.
Grr.
*
Verstaalla on eilen illalla ollut jonkun rytmiryhmän palaveri. Ylimääräiset kokouspullat tuoksuvat aivan ihanan viekottelevasti kanelilta ja kardemummalta.
Höh ja pöh.
Pullan tuoksu on kyllä parhaita tuoksuja koko maailmassa.
Höh ja pöh.
Kyllä ei ole helppoa olla syömättä pullanrippeitä.
*
edit
no nyt muistan mistä piti natista!
Ei minua talvi haittaa, eikä kylmäkään. Ihan mukavaakin kun on kirkasta ja valoisaa. Lunta. Ja kylmääkin.
Mutta se kyllä haittaa että kun menee ulos, pukee päälleen kilotolkulla vaatetta.
Sitten menee kirjastoon ja kyykkii ja kumartelee ja vaeltelee siellä, niin hikeä pukkaa pitkin ja poikin ja on kankea ja hikinen ja hankala ja tukala ja sellainen olo kun lapsena kun oli kurahousut ja kurjaa.
kvasitiedettä?
viikko alussa taas.
Lauantaina kulutin koko ihmeen päivän universtaan penkkiä, nyt pitäisi tempaista kasaan tutkimussuunnitelma ja tutkimus. Hmh.
Kaikkeen sitä ihminen ihan vapaaehtoisesti rupeaakin.
Sunnuntaina piti kyläillä ystävien luona, mutta sairastuivat mokomat.
Kyläilyn ja siihen valmistautumisen sijaan lenksasin ensin tunnin verran reipasta kävelyä ja sen jälkeen toisen tunnin verran ulkoilutin kameraa.
Lopun päivää röhnötin sohvanmutkassa ja mietin tutkimussuunnitelmaa.
En tullut hullua hurskaammaksi.
Minulla on ihan kiinnostava materiaali, jos se vain ohjaajalle kelpaa ja voin rynnistää sen kimppuun kvalitatiivisin, kvantitatiivisin ja kvasitieteellisin menetelmin.
Jee.
Minulla on kyllä opiskelujen suhteen kaikenmoisia henkisiä esteitä, mm.
- tieteenalan filosofia (selätetty, onneksi)
- tieteenalan historia (selätetty; onneksi)
- tieteenalan metodologia (työn alla; grr)
- teoriat (grr, grr, ja vielä kerran grr.)
- esseet
- tentit
- ja muutama muu juttu. Oikeastaan melkein kaikki.
Nyt tarvitsisin semmoisen kirjan, johon olisi kätevästi yksiin kansiin koottunua Käyttökelpoisia teorioita turhautuneille ja kiireisille. Shoppailisin sieltä näppärästi jonkun hienon teorian johon voisin tunkea materiaalini.
Miksi ihmeessä edes opiskelen?
En ymmärrä.
Kivaa siinä touhussa ovat ainoastaan uudet puhtaat muistikirjat.
Pakkaspäivän kävelyllä
...pitkästä aikaa ihan oikean kameran kanssa.
Maailmassa on ihmeen paljon kauneutta.
Maailmassa on ihmeen paljon kauneutta.
kulinarorexia
mikäköhän -rexia minulla on kun ajattelen koko ajan vain ruokaa?
Mietin aamupaloja ja päivällisiä ja iltapaloja ja eväitä. Lähes lakkaamatta.
Hortoilin eilen iltakävelylläni universtaalle hoitamaan muutaman opiskelujutun, melkein koko kävelymatkan mietin pelkkiä ruokia. Haaveilin rahkasta ja marjoista ja tämän päivän eväistä.
Mietin appelsiineja ja rypäleitä ja marjoja ja patoja ja leipiä, salaatteja ja iltapaloja.
Minulla on ruokasäpsyrexia. Tai kulinarorexia.
Ehkä olisi kannattanut pohtia ennemmin opiskelujuttuja.
*
Minulla on personal trainer.
Eilen huidoin käsilläni niskajumpan alkeita, ja personal trainerini läimäytti minua välittömästi.
Sitten yritin ottaa tukea että pääsisin laudalle seisomaan, se puraisi minua.
Kyllä on julma traineri. (ja paksu)
Tänään demonstroin aamutohinoissani kaameaa kohtaloani kaikille halukkaille. Tällä kertaa personal trainerini ensin läimäytti ja sitten potkaisi.
HraH totesi että se on selvästi jonkun venäläisen valmennuskunnan edustaja. Läimäyttelee urheilijoita takkuiseen karvaturkkiin kääriytyneenä.
Mietin aamupaloja ja päivällisiä ja iltapaloja ja eväitä. Lähes lakkaamatta.
Hortoilin eilen iltakävelylläni universtaalle hoitamaan muutaman opiskelujutun, melkein koko kävelymatkan mietin pelkkiä ruokia. Haaveilin rahkasta ja marjoista ja tämän päivän eväistä.
Mietin appelsiineja ja rypäleitä ja marjoja ja patoja ja leipiä, salaatteja ja iltapaloja.
Minulla on ruokasäpsyrexia. Tai kulinarorexia.
Ehkä olisi kannattanut pohtia ennemmin opiskelujuttuja.
*
Minulla on personal trainer.
Eilen huidoin käsilläni niskajumpan alkeita, ja personal trainerini läimäytti minua välittömästi.
Sitten yritin ottaa tukea että pääsisin laudalle seisomaan, se puraisi minua.
Kyllä on julma traineri. (ja paksu)
Tänään demonstroin aamutohinoissani kaameaa kohtaloani kaikille halukkaille. Tällä kertaa personal trainerini ensin läimäytti ja sitten potkaisi.
HraH totesi että se on selvästi jonkun venäläisen valmennuskunnan edustaja. Läimäyttelee urheilijoita takkuiseen karvaturkkiin kääriytyneenä.
päivän natina
Mikäköhän olisi tämän päivän natina?
En olisi millään, en sitten yhtään millään jaksanut nousta. Tai edes herätä.
Usein aamubussissa pohdimme Pikkusiskon kanssa paikkoja, joihin voisi käpertyä ihanasti ja lämpimästi torkkumaan, ihan vähän vain. Pikkuiset torkut.
Pikkusiskon paras ehdotus on toistaiseksi ollut koulun jättiläiskokoinen puuropata.
Minä suunnittelen joka päivä työpöydän alle piiloutumista.
Muutenkin yöt ovat olleet kummallisia: paitsi että vanha dementtikissa huutaa kun on eksynyt taas johonkin (yleensä salamyhkäisesti työpöydälle), olen ruvennut näkemään outoja unia.
Kerran menin intiaaniresevaattiin tutkijaksi, toisen kerran piti suorittaa ylioppilaskirjoitukset maahockeyssä. Voisiko joku unitutkija ystävällisesti kertoa mitä merkitsee ylioppilastutkinto maahockeyssä?
Tai vaihtoehtoisesti joku lukio-ope?
Minä en tiedä edes mitä on maahockey.
*
UPM ystävällisesti vihjaisi että semmoinen jännittävä asia kuin työnteko voisi olla paikallaan.
Niin kai sitten.
Höh.
En olisi millään, en sitten yhtään millään jaksanut nousta. Tai edes herätä.
Usein aamubussissa pohdimme Pikkusiskon kanssa paikkoja, joihin voisi käpertyä ihanasti ja lämpimästi torkkumaan, ihan vähän vain. Pikkuiset torkut.
Pikkusiskon paras ehdotus on toistaiseksi ollut koulun jättiläiskokoinen puuropata.
Minä suunnittelen joka päivä työpöydän alle piiloutumista.
Muutenkin yöt ovat olleet kummallisia: paitsi että vanha dementtikissa huutaa kun on eksynyt taas johonkin (yleensä salamyhkäisesti työpöydälle), olen ruvennut näkemään outoja unia.
Kerran menin intiaaniresevaattiin tutkijaksi, toisen kerran piti suorittaa ylioppilaskirjoitukset maahockeyssä. Voisiko joku unitutkija ystävällisesti kertoa mitä merkitsee ylioppilastutkinto maahockeyssä?
Tai vaihtoehtoisesti joku lukio-ope?
Minä en tiedä edes mitä on maahockey.
*
UPM ystävällisesti vihjaisi että semmoinen jännittävä asia kuin työnteko voisi olla paikallaan.
Niin kai sitten.
Höh.
keskenkasvuisen nuorison kehitelmiä
Isosiskon kanssa aloitimme yläkoulututustumiskierroksen.
Periaatteessa valinta on hänen osaltaan selvä, vaikka itse olenkin ollut vähän epäilevällä kannalla. Onkohan maailmassa riittävän hyvää koulua minun omille pikku silkohapsilleni?
Ehdotin lapsukaiselle kevyttä katsausta kaupungin opetustoimen tarjontaan, vähintäänkin siihen omaan tulevaan kouluun - että tietää mitä saa.
Sain puhua kuin ruuneperi: tulet nyt omin korvin kuuntelemaan, mitä ne opettajat siellä suunnittelevat teidän päänmenoksi.
No höh, joojoo.
Joka kerta kun yritin rapsutella nenääni tai oikaista hiuskuontaloani, Isosisko tarttui käteeni ja sihisi: "uskallakin kysyä jotain!"
Illan päätteeksi olin vakuuttunut, vaikka ennen iltaa en ollutkaan. Hyvä työrauha, hieno kuri, napakka kasvatusote. Juuri oikea paikka omalle pikku pulluraposkelleni.
Isosisko, joka oli siihen asti ollut täysin barrikadeilla juuri tämän oman koulun puolesta, olikin vaihtamassa mielipidettään. Kauhee kuri, hirvee hiljaisuus ja liian ankarat opet, kumarrellaan ja nyökitään kuin pulut. Ei semmoista kestä kukaan.
Minä olisin ollut valmis lopettamaan koko kierroksen tähän yhteen. Olisin voinut tuuletella kuin myöhäisherännäinen lahkolainen että jee, hyvä koulu!
Mutta mepä jouduimme takaisin lähtöruutuun: Isosiskoa alkoikin yhtäkkiä aivan tavattomasti kiinnostaa kunnallinen opetustarjonta.
**
Istuimme eilen keskenkasvuisen nuorison kanssa aterioimassa.
"sit voitte ottaa jälkkäriks vielä pikkuleivät tuolta pikkuleipäpurkista. Kun meillä nyt on semmoinen. Mä olen aina haaveillut että me oltais oltu semmoinen perhe jolla olis kotitekoisia pikkuleipiä isossa purkissa"
Isoveli: "joo ja sit me oltais otettu tuolit ja kuroteltu sinne purkkiin..."
Hetkistä myöhemmin jälkiruuan kohdalla, ne yksitellen juhlallisesti ottavat tuolinsa, nousevat sille seisomaan ja kurottelevat kaksinkerroin taipuneina työtasolla tönöttävään pikkuleipäpurkkiin, vähän hihittäen.
Hersyvä näky, varsinkin kun 2/3 niistä on pidempiä ja/tai yhtä pitkiä kuin minä.
*
Periaatteessa valinta on hänen osaltaan selvä, vaikka itse olenkin ollut vähän epäilevällä kannalla. Onkohan maailmassa riittävän hyvää koulua minun omille pikku silkohapsilleni?
Ehdotin lapsukaiselle kevyttä katsausta kaupungin opetustoimen tarjontaan, vähintäänkin siihen omaan tulevaan kouluun - että tietää mitä saa.
Sain puhua kuin ruuneperi: tulet nyt omin korvin kuuntelemaan, mitä ne opettajat siellä suunnittelevat teidän päänmenoksi.
No höh, joojoo.
Joka kerta kun yritin rapsutella nenääni tai oikaista hiuskuontaloani, Isosisko tarttui käteeni ja sihisi: "uskallakin kysyä jotain!"
Illan päätteeksi olin vakuuttunut, vaikka ennen iltaa en ollutkaan. Hyvä työrauha, hieno kuri, napakka kasvatusote. Juuri oikea paikka omalle pikku pulluraposkelleni.
Isosisko, joka oli siihen asti ollut täysin barrikadeilla juuri tämän oman koulun puolesta, olikin vaihtamassa mielipidettään. Kauhee kuri, hirvee hiljaisuus ja liian ankarat opet, kumarrellaan ja nyökitään kuin pulut. Ei semmoista kestä kukaan.
Minä olisin ollut valmis lopettamaan koko kierroksen tähän yhteen. Olisin voinut tuuletella kuin myöhäisherännäinen lahkolainen että jee, hyvä koulu!
Mutta mepä jouduimme takaisin lähtöruutuun: Isosiskoa alkoikin yhtäkkiä aivan tavattomasti kiinnostaa kunnallinen opetustarjonta.
**
Istuimme eilen keskenkasvuisen nuorison kanssa aterioimassa.
"sit voitte ottaa jälkkäriks vielä pikkuleivät tuolta pikkuleipäpurkista. Kun meillä nyt on semmoinen. Mä olen aina haaveillut että me oltais oltu semmoinen perhe jolla olis kotitekoisia pikkuleipiä isossa purkissa"
Isoveli: "joo ja sit me oltais otettu tuolit ja kuroteltu sinne purkkiin..."
Hetkistä myöhemmin jälkiruuan kohdalla, ne yksitellen juhlallisesti ottavat tuolinsa, nousevat sille seisomaan ja kurottelevat kaksinkerroin taipuneina työtasolla tönöttävään pikkuleipäpurkkiin, vähän hihittäen.
Hersyvä näky, varsinkin kun 2/3 niistä on pidempiä ja/tai yhtä pitkiä kuin minä.
*
puussa ylösalaisin roikkuvien opossumien kuoro
Arjessa mennään taas.
Ihme ja kumma kyllä, kahden ja puolen viikon tauon jälkeen osasin edelleen loihtia esiin aamiaisen koko joukolle. Ja luovuin huokaisten omien joutilaiden aamuhetkieni yleellisyydestä: siitä että saan istua ihan kaikessa rauhassa kirja kädessä, kahvikuppi edessä, tukka pörrössä.
Taas mennään, onneksi kohti kevättä.
*
Muistatteko semmoista, kun viime keväänä päätin toivoa musikaalia elämästäni?
Ja sitten jotkut sekopäät toteuttivat sen?
Nyt vihdoin löytyi puussa ylösalaisin roikkuvien opossumien kuorolle (vrt. heprealaisten orjien kuoro) arvoisensa paikka. Niin laulavat he seinällämme nykyään. Opossumit, eivät orjat.
*
Verstaalla on hiljaista, Piällysmiäs on kipeänä.
Yritin aikani kuluksi (=pakollisia töitä pakoillessani/ aamukaffepaussilla) mennä takahuoneeseen ottamaan venkuraposeerausvaatepostauskuvan.
En mahtunut kuvaan.
Liian lyhyet käsivarret ihmisellä. Tuli kriisi.
*
Yritimme lietsoa pizzasunnuntaina maanantaina keskenkasvuista nuorisoa uutteraan koulukevääseen, yleiseen hikariuteen ja työteliäisyyteen.
Yksi sanoi jee, toinen sanoi höh ja kolmas että pizza on äiti hyvää.
Nuoriso väitti että opettajat juoruilevat opehuoneessa oppilaista. Minä sanoin, että heistä ei saa juoruta, ja sitten väitin, että wilmassa on erillinen kohta mainittu opehuoneessa yhteydessä positiivinen. Johon nuoriso nokitti että mainittu opehuoneessa yhteydessä neutraali, ai kukamuka.
Ihme ja kumma kyllä, kahden ja puolen viikon tauon jälkeen osasin edelleen loihtia esiin aamiaisen koko joukolle. Ja luovuin huokaisten omien joutilaiden aamuhetkieni yleellisyydestä: siitä että saan istua ihan kaikessa rauhassa kirja kädessä, kahvikuppi edessä, tukka pörrössä.
Taas mennään, onneksi kohti kevättä.
*
Muistatteko semmoista, kun viime keväänä päätin toivoa musikaalia elämästäni?
Ja sitten jotkut sekopäät toteuttivat sen?
Nyt vihdoin löytyi puussa ylösalaisin roikkuvien opossumien kuorolle (vrt. heprealaisten orjien kuoro) arvoisensa paikka. Niin laulavat he seinällämme nykyään. Opossumit, eivät orjat.
*
Verstaalla on hiljaista, Piällysmiäs on kipeänä.
Yritin aikani kuluksi (=pakollisia töitä pakoillessani/ aamukaffepaussilla) mennä takahuoneeseen ottamaan venkuraposeerausvaatepostauskuvan.
En mahtunut kuvaan.
Liian lyhyet käsivarret ihmisellä. Tuli kriisi.
*
Yritimme lietsoa pizza
Yksi sanoi jee, toinen sanoi höh ja kolmas että pizza on äiti hyvää.
Nuoriso väitti että opettajat juoruilevat opehuoneessa oppilaista. Minä sanoin, että heistä ei saa juoruta, ja sitten väitin, että wilmassa on erillinen kohta mainittu opehuoneessa yhteydessä positiivinen. Johon nuoriso nokitti että mainittu opehuoneessa yhteydessä neutraali, ai kukamuka.
Aina on aihetta juhlaan
Meillä juhlitaan tänään: talouden vanhin holhokki täyttää 16. Ja minun vauvani täyttää kymmenen.
Missä ihmeen välissä ne oikein vanhenevat?
Miten ihmeessä Pikkusiskokin voi olla jo kymmenen?
Kymmenen?
Käsittämätöntä.
Missä ihmeen välissä ne oikein vanhenevat?
 |
| Talouden vanhin holhokki tuli tarkistamaan aamiaistilanteen. Ei ollut hiirtä tarjolla, edes synttärisankarille |
Miten ihmeessä Pikkusiskokin voi olla jo kymmenen?
Kymmenen?
Käsittämätöntä.
ällöttävän tunnollinen ja kauhea kapina
olin oikein ällöttävän tunnollinen ja kunnollinen eilen.
Tein melkein kiltisti töitä.
Pakotin kauhulauman harrastamaan liikuntaa: kävelemään kotoa kirjastolle. ("nää-äfst, eime jakseta. kestää liian kauan. onkspakko")
Treffasin ne kirjastolla. ("jalkoihin sattuu")
Laitoin kotona terveellistä ruokaa: pääruuan lisäksi salaattia, raastetta, päärynälohkoja, pikkutomaatteja. ("mikäsua oikein vaivaa? toivottavasti koulu alkaa pian että saa ruokaa")
Kävin moikkaamassa naapurin mammaa, joka vihdoin uskaltautui ottamaan puhelimen käteensä. En ole edes nähnyt koko mummoa moneen kuukauteen. Podin pahaa omaatuntoa.
Tulin kotiin. Kirjoitin esseen valmiiksi, opettelin vihdoin kuinka lähteet merkitään niin kuin kuuluu. Palautin äkkiä ennen kuin tulin katumapäälle.
Päivitin lasten kalenterit. Ja omani.
Tein terveellistä iltapalaa. ("hei banaania! onksmeillä banaania!"; kyllä rakas lapseni, tuossa hedelmäkulhossa ihan jatkuvasti, niitä saa aina syödä)
Lähdin kävelylenksalle. Kävelin vajaan tunnin.
Tulin kotiin. Leivoin leivän.
Venyttelin. Tasapainolautailin.
Peseydyin.
Söin terveellistä iltapalaa.
Luin kirjaa.
Ajattelin että olen ollut ällöttävän tunnollinen ja kunnollinen koko päivän. Ja sitten ajattelin että olen ällöttävän keski-ikäiskeskiluokkainen.
Kapinoin. En maksanutkaan yhtä laskua heti. Vaan ehkä vasta tänään. Hah. Siitäs saatte!
Kapinoin lisää. En katsonutkaan vielä kevään opiskeluohjelmaa. Ehkä katsonkin vasta tänään. Siitäs saatte vielä lisää! Hah teille!
Tein melkein kiltisti töitä.
Pakotin kauhulauman harrastamaan liikuntaa: kävelemään kotoa kirjastolle. ("nää-äfst, eime jakseta. kestää liian kauan. onkspakko")
Treffasin ne kirjastolla. ("jalkoihin sattuu")
Laitoin kotona terveellistä ruokaa: pääruuan lisäksi salaattia, raastetta, päärynälohkoja, pikkutomaatteja. ("mikäsua oikein vaivaa? toivottavasti koulu alkaa pian että saa ruokaa")
Kävin moikkaamassa naapurin mammaa, joka vihdoin uskaltautui ottamaan puhelimen käteensä. En ole edes nähnyt koko mummoa moneen kuukauteen. Podin pahaa omaatuntoa.
Tulin kotiin. Kirjoitin esseen valmiiksi, opettelin vihdoin kuinka lähteet merkitään niin kuin kuuluu. Palautin äkkiä ennen kuin tulin katumapäälle.
Päivitin lasten kalenterit. Ja omani.
Tein terveellistä iltapalaa. ("hei banaania! onksmeillä banaania!"; kyllä rakas lapseni, tuossa hedelmäkulhossa ihan jatkuvasti, niitä saa aina syödä)
Lähdin kävelylenksalle. Kävelin vajaan tunnin.
Tulin kotiin. Leivoin leivän.
Venyttelin. Tasapainolautailin.
Peseydyin.
Söin terveellistä iltapalaa.
Luin kirjaa.
Ajattelin että olen ollut ällöttävän tunnollinen ja kunnollinen koko päivän. Ja sitten ajattelin että olen ällöttävän keski-ikäiskeskiluokkainen.
Kapinoin. En maksanutkaan yhtä laskua heti. Vaan ehkä vasta tänään. Hah. Siitäs saatte!
Kapinoin lisää. En katsonutkaan vielä kevään opiskeluohjelmaa. Ehkä katsonkin vasta tänään. Siitäs saatte vielä lisää! Hah teille!
ylevyys hukassa
kaikki reippaat blogistit ovat summanneet mennyttä ja katsastelleet tulevaa vuotta, minä vaan en.
Miten sen oikein sanoisi?
Elämä tulee täydemmäksi ja täyteläisemmäksi koko ajan.
Itsestään oppii lisää koko ajan, sellaistakin mitä ei ole aiemmin huomannut. Ja oman keskeneräisyytensä huomaa varsin kituliaasti ja vaivalloisesti.
Pitkä on ihmisen tie.
Kävin eilen sauvalenksalla lähimetsässä. Puuskutin hiet silmissä mäkeä ylös, mietin hitaasti ja yksitellen kaikkia tärkeitä ihmisiäni.
Siinäpä se, vanhan vuoden päätös, uudenvuoden lupaus.
*
Haluaisin sanoa jotain ylevää, mutta juuri tällä minuutilla on ylevyys hukassa.
Jos vaikka yritän paiskoa vähän töitä välillä.
Miten sen oikein sanoisi?
Elämä tulee täydemmäksi ja täyteläisemmäksi koko ajan.
Itsestään oppii lisää koko ajan, sellaistakin mitä ei ole aiemmin huomannut. Ja oman keskeneräisyytensä huomaa varsin kituliaasti ja vaivalloisesti.
Pitkä on ihmisen tie.
Kävin eilen sauvalenksalla lähimetsässä. Puuskutin hiet silmissä mäkeä ylös, mietin hitaasti ja yksitellen kaikkia tärkeitä ihmisiäni.
Siinäpä se, vanhan vuoden päätös, uudenvuoden lupaus.
*
Haluaisin sanoa jotain ylevää, mutta juuri tällä minuutilla on ylevyys hukassa.
Jos vaikka yritän paiskoa vähän töitä välillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)