 |
| Pusuruoho |
Se vika siinä kyllä on, että ei toimi.
Pussaamme kaikissa muissa paikoissa paitsi pussausruohon alla.
Semmoista holtitonta elämää meillä.
Joululeuhkinta jatkuu...
Tämmöistä ei ole ihanissa blogeissa, mutta meilläpä on. Läl-läl-lää.
Se vika siinä kyllä on, että ei toimi.
Pussaamme kaikissa muissa paikoissa paitsi pussausruohon alla.
Semmoista holtitonta elämää meillä.
Se vika siinä kyllä on, että ei toimi.
Pussaamme kaikissa muissa paikoissa paitsi pussausruohon alla.
Semmoista holtitonta elämää meillä.
summa summarum: joulu
verstaalla taasen, ja töitäkin varmaan riittäisi.
Päivä vain ei käynnisty ilman pakollista blogikierrosta, edes pientä sellaista.
Eikä myöskään ilman väistämätöntä joululeuhkimista.
Oli rentouttavaa. Paitsi että vapaat loppuivat ihan liian pian, olen kyltymätön.
Yritin ehdottaa hraH:lle että se kävisi pienet palkkaneuvottelut työnantajansa kanssa, minä voisin ihan hyvin olla semmoinen hempeä kodin hengetär, voisinpaistaa lämmittää hraH:n toffeleita mikrossa niin että sen varpaat olisivat lämpöiset kun se tulisi kotiin ja pöydässä odottaisi höyryävä tuhti pataruoka ja iloisesti hymyilevä vaimo.
Ei se luvannut mennä.
Siitä joulusta.
Ylenpalttinen sosiaalinen elämä leimaa joulunviettoamme, joinain päivinä olen ollut ihan nääntynyt liiallisista ihmiskontakteista. Ja toisina päivinä ihan lamaantunut, kun sitten niitä kontakteja ei olekaan ollut.
Tänä vuonna oli meidän vuoromme isännöidä esijoulupiirakkajuhlia, joissa osallistujat kilpailevat piirakanleipoudessa (sarjat suolainen ja makea) sekä esittävät perhe- ja muukokoonpanoittain kultturelleja esityksiä. Meidän perhekuoromme lauloi sulosointuisasti ja melkein viisiäänisesti kauneimmat joululaulut-vihkosta löytyneet viittomakielisen sovituksen Jouluyöjuhlayöstä. Oli luultavasti silmiä vaan ei korviariipivä kokemus.
Piirakkafiestaa seurasi perinteinen puurojuhla. Aatonaattona kestitsimme iso- ja isoisovanhemmat puurolla. Kattilapuuro ei puuroutunut ja uunipuuron onnistuin keittämään pohjaan.
Uunin.
Se olikin ainoa paikka pastakeittiössä, johon ei vielä ollut joulunhenki hannupekka yltänyt. Ihan selvä universumin kosto laiskalle ihmiselle.
Vietin aatonaattoillan jynsseröimällä uuninpohjaa. Jee.
Sitten tulivat pyhät ja lokoisat. Joka päivä söimme eri pöydässä kaikenmoisia herkkuja, joista mainittakoon erikseen bambi ja siianmäti.
En ole lukenut niin paljon kuin olisin halunnut. En ole opiskellut niin paljon kuin olisi pitänyt. En ole liikkunut niin paljon kuin olin suunnitellut. Ja olen syönyt paljon enemmän kuin olisi ollut hyväksi.
Yleisarvosana joulunvietolle kuitenkin yltiöpositiivinen (sen syömisen ja liikkumattomuuden takia lähinnä).
Joulun ovelimman lahjan sain siskolta: se haastoi kuvaamaan joka päivä yhden kuvan.
Ja minähän kuvaan. Että tervetuloa tutustumaan sinnekin!
Päivä vain ei käynnisty ilman pakollista blogikierrosta, edes pientä sellaista.
Eikä myöskään ilman väistämätöntä joululeuhkimista.
Oli rentouttavaa. Paitsi että vapaat loppuivat ihan liian pian, olen kyltymätön.
Yritin ehdottaa hraH:lle että se kävisi pienet palkkaneuvottelut työnantajansa kanssa, minä voisin ihan hyvin olla semmoinen hempeä kodin hengetär, voisin
Ei se luvannut mennä.
Siitä joulusta.
Ylenpalttinen sosiaalinen elämä leimaa joulunviettoamme, joinain päivinä olen ollut ihan nääntynyt liiallisista ihmiskontakteista. Ja toisina päivinä ihan lamaantunut, kun sitten niitä kontakteja ei olekaan ollut.
Tänä vuonna oli meidän vuoromme isännöidä esijoulupiirakkajuhlia, joissa osallistujat kilpailevat piirakanleipoudessa (sarjat suolainen ja makea) sekä esittävät perhe- ja muukokoonpanoittain kultturelleja esityksiä. Meidän perhekuoromme lauloi sulosointuisasti ja melkein viisiäänisesti kauneimmat joululaulut-vihkosta löytyneet viittomakielisen sovituksen Jouluyöjuhlayöstä. Oli luultavasti silmiä vaan ei korviariipivä kokemus.
Piirakkafiestaa seurasi perinteinen puurojuhla. Aatonaattona kestitsimme iso- ja isoisovanhemmat puurolla. Kattilapuuro ei puuroutunut ja uunipuuron onnistuin keittämään pohjaan.
Uunin.
Se olikin ainoa paikka pastakeittiössä, johon ei vielä ollut joulunhenki hannupekka yltänyt. Ihan selvä universumin kosto laiskalle ihmiselle.
Vietin aatonaattoillan jynsseröimällä uuninpohjaa. Jee.
Sitten tulivat pyhät ja lokoisat. Joka päivä söimme eri pöydässä kaikenmoisia herkkuja, joista mainittakoon erikseen bambi ja siianmäti.
En ole lukenut niin paljon kuin olisin halunnut. En ole opiskellut niin paljon kuin olisi pitänyt. En ole liikkunut niin paljon kuin olin suunnitellut. Ja olen syönyt paljon enemmän kuin olisi ollut hyväksi.
Yleisarvosana joulunvietolle kuitenkin yltiöpositiivinen (sen syömisen ja liikkumattomuuden takia lähinnä).
Joulun ovelimman lahjan sain siskolta: se haastoi kuvaamaan joka päivä yhden kuvan.
Ja minähän kuvaan. Että tervetuloa tutustumaan sinnekin!
 |
| mamman luona tapanina |
Omakuva
Vihdoinkin olen pitkä, sorja ja oljenvaalea.
Ja seison venkurassa.
Jee!
ps. yhdeksän lomapäivää.
Yhdeksän!
talviseisaus
hiljaisella verstaalla.
Jos jaksan ja kykenen (päänsärky!) ja viitsin, lähden ihan kohta tyttöjen koulun joulukirkkoon.
Eilisilta meni tyttöjen koulun joulujuhlassa - valikoidusti juhlaan pääsivät vain eka- ja kolmasluokkalaisten vanhemmat.
Oli perinteinen tonttujuhla: tonttutanssit ja tonttuesitykset. Seimi jäi puuttumaan, mutta olkoon - menevät kirkkoon kuitenkin tänään.
Hauskinta oli kun oli tanssiesitys että ohi vilahtavat suuret kuuset hip! Ja köppäinen muovikuusi vilahti kaaduksiin. Se kaatui ainakin kolme kertaa juhlan aikana, ja katkesi kerran.
*
edittiä
Nyt olen kyynelehtinyt läpi tyttöjen joulukirkon.
Että voikin olla sydämeenkäypää.
Suosittelen ihan jokaiselle kesken työpäivän pientä annosta ekaluokkalaisten seimikuvaelmaa, vaikka ei omistaisikaan ekaluokkalaisia.
Aivan erityisesti suosittelen kenelle tahansa kyynistyneelle, väsyneelle tai muuten vain alakuloiselle vähintään ruokalusikallista pieniä paimenia, jotka tuulettavat esityksen päätteeksi ("he ylistivät herraa...")
Jos jaksan ja kykenen (päänsärky!) ja viitsin, lähden ihan kohta tyttöjen koulun joulukirkkoon.
 |
| toiset osaa. minä en. |
Eilisilta meni tyttöjen koulun joulujuhlassa - valikoidusti juhlaan pääsivät vain eka- ja kolmasluokkalaisten vanhemmat.
Oli perinteinen tonttujuhla: tonttutanssit ja tonttuesitykset. Seimi jäi puuttumaan, mutta olkoon - menevät kirkkoon kuitenkin tänään.
Hauskinta oli kun oli tanssiesitys että ohi vilahtavat suuret kuuset hip! Ja köppäinen muovikuusi vilahti kaaduksiin. Se kaatui ainakin kolme kertaa juhlan aikana, ja katkesi kerran.
*
edittiä
Nyt olen kyynelehtinyt läpi tyttöjen joulukirkon.
Että voikin olla sydämeenkäypää.
Suosittelen ihan jokaiselle kesken työpäivän pientä annosta ekaluokkalaisten seimikuvaelmaa, vaikka ei omistaisikaan ekaluokkalaisia.
Aivan erityisesti suosittelen kenelle tahansa kyynistyneelle, väsyneelle tai muuten vain alakuloiselle vähintään ruokalusikallista pieniä paimenia, jotka tuulettavat esityksen päätteeksi ("he ylistivät herraa...")
hajanaista
työnilli
Tajusin juuri etten voikaan tehdä sitä isoa urakkaa, jota olen jo monta päivää roikottanut, ennen kuin vasta ensi vuoden puolella.
Käytännössä näreksin tänisen ja huomisen täällä verstaalla ihan tyhjän panttina.
*
mietin aamulla bussissa semmoista, että miksi silmälasipäiset tytöt ja pojat näyttävät ihan ereiltä?
Pienet silmälasipäiset tytöt näyttävät siltä, että niistä tulee isoina presidenttejä ja ihmisoikeusaktivisteja ja sankareita.
Pienet silmälasipäiset pojat näyttävät siltä, että maailma on niiden mielestä pikkaisen liian iso ja tekee mieli pussata niiden pullukkaposkea ja pörröttää tukkaa että kyllä se siitä.
Jos Pikkusisko käyttäisi niitä laseja, jotka sille on määrätty, se näyttäisi sellaiselta japanilaiselta ahkeralta tytöltä, joka käy päivisin koulua, iltapäivisin iltalukiota ja iltaisin ottaa yliopistossa laajan astrofysiikan tunteja. Se ei vahingossakaan käytä niitä lasejaan, paitsi joskus äärimmäisessä hätätilanteessa iltaisin pimeässä huoneessa salaa.
*
Televiissio meni sitten hajoamaan. Tai sen antennijohdossa on joku vika. En tiedä onko johto sisäisesti poikennut vai onko vika liittimessä. Enkä tiedä, miten sen pystyisi testaamaan. Paitsi jos ostaa uuden johdon.
Mutta jos vika onkin telkkaripuolen liittimessä, niin kuinkas sitten suu pistetään? Voiko semmoista edes järkevästi korjata?
Ihan tyhmää muutenkin murehtia koko telkkarin kohtaloa.
Paitsi että henkisesti telkkarin sytyttäminen (kuten nuoriso tapaa sanoa) merkitsee minulle omaa aikaa. Ei sillä että oikeastaan mitään katsoisin, mutta se kuuluu iltarutiineihin. Telkkari aukeaa kun nuoriso katoaa omiin komeroihinsa ja minuun kohdistuvat vaatimukset lakkaavat.
Murehdin siis oikeastaan sitä, että jos telkkaria ei ole, ei minulla ole omaa aikaa.
Aivan naurettavaa. Höh.
*
Kriisiydyin kaikesta siitä mitä vielä täytyy tehdä. Lähinnä kaupassakäynnistä.
Olin ihan että kääk ja aargh ja aika ei riitä ja sika täytyy lahdata ja sahti keittää ja matot puistella lumihangessa.
Sitten otin paperin ja kynän ja tein kartan kauppalistan kääntöpuolelle. Ei niitä juttuja niin paljon oikeastaan ollutkaan. Lähinnä se kauppareissu.
Kaikki muu on bonusta, jos ehtii niin ehtii. Jos ei, niin mitään kauheaa ei kuitenkaan tapahdu (paitsi tietysti kaikki esikuvallisäidit tulevat heristelemään sormiaan minulle)
Nyt minulla on taas kaikki aika maailmassa.
*
Yöllä valvoessani sekosin vähän ja mietin että pitäisikö kuitenkin lunastaa se punttisalikortti jonka lunastamisen jo kertaalleen hylkäsin.
Tulisikohan siellä käytyä?
*
hiljaisen työpäivän eedit
on muuten harvinaisen raivostuttava biisi se papparus tee patee, tee patee, papparus tee patee!
Tee itse senkin laiska lortti!
Tajusin juuri etten voikaan tehdä sitä isoa urakkaa, jota olen jo monta päivää roikottanut, ennen kuin vasta ensi vuoden puolella.
Käytännössä näreksin tänisen ja huomisen täällä verstaalla ihan tyhjän panttina.
*
mietin aamulla bussissa semmoista, että miksi silmälasipäiset tytöt ja pojat näyttävät ihan ereiltä?
Pienet silmälasipäiset tytöt näyttävät siltä, että niistä tulee isoina presidenttejä ja ihmisoikeusaktivisteja ja sankareita.
Pienet silmälasipäiset pojat näyttävät siltä, että maailma on niiden mielestä pikkaisen liian iso ja tekee mieli pussata niiden pullukkaposkea ja pörröttää tukkaa että kyllä se siitä.
Jos Pikkusisko käyttäisi niitä laseja, jotka sille on määrätty, se näyttäisi sellaiselta japanilaiselta ahkeralta tytöltä, joka käy päivisin koulua, iltapäivisin iltalukiota ja iltaisin ottaa yliopistossa laajan astrofysiikan tunteja. Se ei vahingossakaan käytä niitä lasejaan, paitsi joskus äärimmäisessä hätätilanteessa iltaisin pimeässä huoneessa salaa.
*
Televiissio meni sitten hajoamaan. Tai sen antennijohdossa on joku vika. En tiedä onko johto sisäisesti poikennut vai onko vika liittimessä. Enkä tiedä, miten sen pystyisi testaamaan. Paitsi jos ostaa uuden johdon.
Mutta jos vika onkin telkkaripuolen liittimessä, niin kuinkas sitten suu pistetään? Voiko semmoista edes järkevästi korjata?
Ihan tyhmää muutenkin murehtia koko telkkarin kohtaloa.
Paitsi että henkisesti telkkarin sytyttäminen (kuten nuoriso tapaa sanoa) merkitsee minulle omaa aikaa. Ei sillä että oikeastaan mitään katsoisin, mutta se kuuluu iltarutiineihin. Telkkari aukeaa kun nuoriso katoaa omiin komeroihinsa ja minuun kohdistuvat vaatimukset lakkaavat.
Murehdin siis oikeastaan sitä, että jos telkkaria ei ole, ei minulla ole omaa aikaa.
Aivan naurettavaa. Höh.
*
Kriisiydyin kaikesta siitä mitä vielä täytyy tehdä. Lähinnä kaupassakäynnistä.
Olin ihan että kääk ja aargh ja aika ei riitä ja sika täytyy lahdata ja sahti keittää ja matot puistella lumihangessa.
Sitten otin paperin ja kynän ja tein kartan kauppalistan kääntöpuolelle. Ei niitä juttuja niin paljon oikeastaan ollutkaan. Lähinnä se kauppareissu.
Kaikki muu on bonusta, jos ehtii niin ehtii. Jos ei, niin mitään kauheaa ei kuitenkaan tapahdu (paitsi tietysti kaikki esikuvallisäidit tulevat heristelemään sormiaan minulle)
Nyt minulla on taas kaikki aika maailmassa.
*
Yöllä valvoessani sekosin vähän ja mietin että pitäisikö kuitenkin lunastaa se punttisalikortti jonka lunastamisen jo kertaalleen hylkäsin.
Tulisikohan siellä käytyä?
*
hiljaisen työpäivän eedit
on muuten harvinaisen raivostuttava biisi se papparus tee patee, tee patee, papparus tee patee!
Tee itse senkin laiska lortti!
ei villapaitoja tänään
*huokaus*
Aamu aamulta tulee elo työläämmäksi.
En pysty pitämään mielessäni edes normaaleja aikatauluja, saati sitten mitään niin mutkikasta kuin tämän viimeisen viikon ohjelma:
"äiti ope sanos että me päästään tuntia aikaisemmin kun me mennään tuntia aikaisemmin"
"ai milloin?"
"no emmä tiedä, tänään tai huomenna tai perjantaina"
"milloin sun pitää olla koulussa"
"höh, tuntia aikaisemmin!"
"niin mut mikä päivä?"
"emmä tiedä, tänään tai huomenna tai perjantaina"
Jee.
"äiti, mikä on sen Xx:n keilahallin nimi ja osoite?"
"no Xx:n keilahalli tietysti"
"niin mut sen osoite?"
"mihin sä sitä tarviit, kyllä sä tiedät missä se on"
"joo mut kaverit ei tiedä"
"siis mistä alkaen sun kaverit ei ole osanneet käyttää nettiä?"
"nokun ne ei tiedä sen nimeä"
"voi hyvänen aika. Se on Xx:n keilahalli. Xx:n kadulla"
Jeejee.
"äiti, milloin me päästään tänään koulusta?"
"mistä mä voisin tietää, kukaan ei ole kertonut mulle."
Jeejeejee.
Ihan selvästi ystäväni jouluhenki hannupekka on jättänyt minut nyt oman onneni nojaan.
Siisteysintoilu loppui (ei hetkeäkään liian aikaisin) - mikä valitettavasti myös näkyy.
Samoin loppui myös stressitön hyväntuulinen tonttutassuttelu, nykyään kaiken maailman hidastahtiset mummot tukkivat tieni ja käytäväni ja hyppelevät eteeni kaupan hyllyjen takaa ja parkkeeravat rollattorinsa ja kärrynsä juuri sen tiskin eteen jonne yritän kurottautua.
Ovelimmat heistä muodostavat triplamummobarrikadin: yksi vyöräyttää peräkärrystään ostokset pitkin käytävää, toinen kankelo ryhtyy niitä poimimaan ja kolmas tukkii käytävän rollattorillaan. Siinä minä sitten olen, mummojen vankina ja niin lähellä maitotiskiä. Bussi lähdössä kolmen minuutin päästä.
("Shastje bylo tak blizko i tak vozhmozhno...")
Kaiken lisäksi minulla on jääkaapissa perhepakkaus (seitsemän murrosikäistä veljestä -kokoa) lihatuotetta, joka pitää käyttää tänään, ja ruokapöydässä vain Pikkusisko.
Jeejeejeejee.
Aamu aamulta tulee elo työläämmäksi.
En pysty pitämään mielessäni edes normaaleja aikatauluja, saati sitten mitään niin mutkikasta kuin tämän viimeisen viikon ohjelma:
"äiti ope sanos että me päästään tuntia aikaisemmin kun me mennään tuntia aikaisemmin"
"ai milloin?"
"no emmä tiedä, tänään tai huomenna tai perjantaina"
"milloin sun pitää olla koulussa"
"höh, tuntia aikaisemmin!"
"niin mut mikä päivä?"
"emmä tiedä, tänään tai huomenna tai perjantaina"
Jee.
"äiti, mikä on sen Xx:n keilahallin nimi ja osoite?"
"no Xx:n keilahalli tietysti"
"niin mut sen osoite?"
"mihin sä sitä tarviit, kyllä sä tiedät missä se on"
"joo mut kaverit ei tiedä"
"siis mistä alkaen sun kaverit ei ole osanneet käyttää nettiä?"
"nokun ne ei tiedä sen nimeä"
"voi hyvänen aika. Se on Xx:n keilahalli. Xx:n kadulla"
Jeejee.
"äiti, milloin me päästään tänään koulusta?"
"mistä mä voisin tietää, kukaan ei ole kertonut mulle."
Jeejeejee.
Ihan selvästi ystäväni jouluhenki hannupekka on jättänyt minut nyt oman onneni nojaan.
Siisteysintoilu loppui (ei hetkeäkään liian aikaisin) - mikä valitettavasti myös näkyy.
Samoin loppui myös stressitön hyväntuulinen tonttutassuttelu, nykyään kaiken maailman hidastahtiset mummot tukkivat tieni ja käytäväni ja hyppelevät eteeni kaupan hyllyjen takaa ja parkkeeravat rollattorinsa ja kärrynsä juuri sen tiskin eteen jonne yritän kurottautua.
Ovelimmat heistä muodostavat triplamummobarrikadin: yksi vyöräyttää peräkärrystään ostokset pitkin käytävää, toinen kankelo ryhtyy niitä poimimaan ja kolmas tukkii käytävän rollattorillaan. Siinä minä sitten olen, mummojen vankina ja niin lähellä maitotiskiä. Bussi lähdössä kolmen minuutin päästä.
("Shastje bylo tak blizko i tak vozhmozhno...")
Kaiken lisäksi minulla on jääkaapissa perhepakkaus (seitsemän murrosikäistä veljestä -kokoa) lihatuotetta, joka pitää käyttää tänään, ja ruokapöydässä vain Pikkusisko.
Jeejeejeejee.
villapaita- ja muu imelyysvaroitus
merkillisiä kohtaamisia kartanossamme sattui eilen.
Tiedättekö miltä tuntuu kun kaikki mistä koskaan on unelmoinut, on totta?
*
Isoveli täytteli kokonaisvaltaisen terveyskyselyn lomaketta (grrrr). Tyypilliseen tapaansa hän puntaroi jokaista kysymystä huolellisesti - oletko ahdistunut tai jännittynyt "hmm, jännittynyt, no on sitä stressiä, ahdistunut? ei emmä sanois ahdistunut, laitetaan ei"
"oletko huolissasi vanhempiesi erosta, alkoholinkäytöstä tai taloudellisesta tilanteesta - hei äiti, aiotteks te erota tai onks meillä taloudellisia huolia?"
vastasin että ei, mutta siinä kysytään oletko sinä huolissasi.
"nääfst, kyllä mä luotan siihen et te saatte tän paketin pysymään kasassa."
hetkistä myöhemmin istuksin eteisessä odottamassa että voisin lähteä kirjastoon.
Isoveli: "mä vastasin siihen että mä aion kasvaa isona vastuulliseksi ja tasapainoiseksi yhteiskunnan tukipilariksi joka raataa maksaakseen veronsa"
ja sitten se tuli syliin istumaan. Otti kaulasta kiinni ja istui vaan: kyllä äidin syliin mahtuu aina.
Vaikka leuka työntää haituvaa.
*
Myöhemmin illalla istuksimme tyttöjen kanssa iltapalanjälkeistunnelmissa. (herrat olivat lähteneet elokuviin) Pikkusisko meni pesuilleen, Isosisko alkoi leikeillä lehdistä kuvia koulussa tehtävää unelmakarttaa varten.
Isosisko:" yks mun luokkalainen saa viiskymppiä kuukausirahaa, sillä on pankkikortti ja se raha menee sinne"
minä: "mmm"
Isosisko: "se joutuu rahottamaan kaikki leffat ja vaatteet ja muut itse"
minä: "mhm, se on aika iso raha kyllä. Mitä mieltä sä olet, mä olen just miettinyt tätä asiaa. Millain sä haluaisit että meillä olis?"
Isosisko: "mun mielestä meidän systeemi on hyvä. Emmä halua noin suurta vastuuta vielä."
*tauko* "onks meillä semmosta kuvaa missä olis ylioppilaslakki? mä haluun viiden vuoden päästä olla iloinen lukiolainen."
minä: "noi rahajutut on aika hankalia. jos sä saisit enemmän kuukausirahaa, niin missä se raja menis? mitä kaikkea sun pitäis sit hoitaa itse? bussikortit? talvikengät?"
Isosisko: "niin. ei se onnistuis, mä inhoon kaupoissa käyntiä. ei mulla olis kunnon kenkiä"
*tauko* "hei, onks toi Englanti? Jos musta tulee isona psykologi, mä muutan Skotlantiin. Jos musta tulee paleontologi, mä jouduin kai muuttamaan Amerikkaan"
minä: "niin että sä lähdet joka tapauksessa maailmalle? et jää tänne?"
Se katsoo suoraan silmiin, kasvot rauhallisina, levollisina ja avoimina.
Kirkkaina.
Ohikiitävän hetken minä kuulen sen sielun kahinan, näen ne pienet hennot unelmien poikaset venyttelemässä.
*
Tiedättekö miltä tuntuu kun kaikki mistä koskaan on unelmoinut, on totta?
*
Isoveli täytteli kokonaisvaltaisen terveyskyselyn lomaketta (grrrr). Tyypilliseen tapaansa hän puntaroi jokaista kysymystä huolellisesti - oletko ahdistunut tai jännittynyt "hmm, jännittynyt, no on sitä stressiä, ahdistunut? ei emmä sanois ahdistunut, laitetaan ei"
"oletko huolissasi vanhempiesi erosta, alkoholinkäytöstä tai taloudellisesta tilanteesta - hei äiti, aiotteks te erota tai onks meillä taloudellisia huolia?"
vastasin että ei, mutta siinä kysytään oletko sinä huolissasi.
"nääfst, kyllä mä luotan siihen et te saatte tän paketin pysymään kasassa."
hetkistä myöhemmin istuksin eteisessä odottamassa että voisin lähteä kirjastoon.
Isoveli: "mä vastasin siihen että mä aion kasvaa isona vastuulliseksi ja tasapainoiseksi yhteiskunnan tukipilariksi joka raataa maksaakseen veronsa"
ja sitten se tuli syliin istumaan. Otti kaulasta kiinni ja istui vaan: kyllä äidin syliin mahtuu aina.
Vaikka leuka työntää haituvaa.
*
Myöhemmin illalla istuksimme tyttöjen kanssa iltapalanjälkeistunnelmissa. (herrat olivat lähteneet elokuviin) Pikkusisko meni pesuilleen, Isosisko alkoi leikeillä lehdistä kuvia koulussa tehtävää unelmakarttaa varten.
Isosisko:" yks mun luokkalainen saa viiskymppiä kuukausirahaa, sillä on pankkikortti ja se raha menee sinne"
minä: "mmm"
Isosisko: "se joutuu rahottamaan kaikki leffat ja vaatteet ja muut itse"
minä: "mhm, se on aika iso raha kyllä. Mitä mieltä sä olet, mä olen just miettinyt tätä asiaa. Millain sä haluaisit että meillä olis?"
Isosisko: "mun mielestä meidän systeemi on hyvä. Emmä halua noin suurta vastuuta vielä."
*tauko* "onks meillä semmosta kuvaa missä olis ylioppilaslakki? mä haluun viiden vuoden päästä olla iloinen lukiolainen."
minä: "noi rahajutut on aika hankalia. jos sä saisit enemmän kuukausirahaa, niin missä se raja menis? mitä kaikkea sun pitäis sit hoitaa itse? bussikortit? talvikengät?"
Isosisko: "niin. ei se onnistuis, mä inhoon kaupoissa käyntiä. ei mulla olis kunnon kenkiä"
*tauko* "hei, onks toi Englanti? Jos musta tulee isona psykologi, mä muutan Skotlantiin. Jos musta tulee paleontologi, mä jouduin kai muuttamaan Amerikkaan"
minä: "niin että sä lähdet joka tapauksessa maailmalle? et jää tänne?"
Se katsoo suoraan silmiin, kasvot rauhallisina, levollisina ja avoimina.
Kirkkaina.
Ohikiitävän hetken minä kuulen sen sielun kahinan, näen ne pienet hennot unelmien poikaset venyttelemässä.
*
rauhaa vain rauhaa...
Sunnuntai-iltana laahasimme laumamme laulamaan kauneimpia joululauluja.
Hyvin suunniteltu on puoleksi tehty: asiasta varoitettiin nuorisoa jo hyvissä ajoin, varmaan marraskuulla ensimmäisen kerran: kyllä kerran-pari vuodessa voi käydä kirkossa. Tykätä ei tarvitse, mutta käyttäytyä pitää.
Käyttäytyivät.
Lauloivat.
Olivat hyväntuulisia.
Ja minä lauloin - koko sieluni kyllyydestä. Suunnilleen kolmanteen lauluun asti.
"Suo mulle maja rauhaisa
ja lasten joulupuu..."
Neljännessä laulussa onnistuin kokoamaan itseäni vähän.
Viidenteen asti.
"tulkoon joulu kansoille maan
pääsköön vangit vankilastaan..."
Lauloimme kaikki vanhat ihanat suloiset rakkaat.
Illan päätteeksi olin rauhaisa ja ravisteltu.
*
Isosisko iltapalalla: "mitä possut sanoo?"
Pikkusisko: "röh-röh"
IS: "mitä lehmät sanoo?
Isoveli: "muu"
Isosisko: "mitä enkelit sanoo?"
Isoveli: "ne helisee ja kilisee"
Isosisko: "höh, ne sanoo älkää peljätkö"
*
turhautunutta edittiä.
Verstaalla on hiljaista; kaksi isoa urakkaa jäpöttää asemissaan. Eivät etene, toisesta odotan kommenttia viereisen työpöydän takaa, toisesta infoa isoovaisilta.
Tulevat kolme viikkoa: neljä työaamua. Yhdeksän (yhdeksän!) loma-aamua. Yksi työaamu. Kaksi vapaa-aamua. Kaksi työaamua. Kolme vapaa-aamua.
Aivan huippua.
Jos vielä saan nuo kaksi isoa urakkaa kunnolla alkuun tai jopa valmiiksi...
*
*uutiskierrosta*
Olen pohtinut suomalaisia jouluruokia. Noin periaatteessahan ne ovat köyhän ruokaa, talonpoikaista: juureksia, puuroa, vähän lihaa täytteeksi.
Silti aika typerryttävää että joulupöydän koostaminen tänä päivänä ei ole köyhän touhua.
Vaikka jättäisi kaikki yleellisyysherkut kokonaan pois.
Pistää miettiväiseksi.
Tämmöisiä uutisia ei saa kyllä sitten ollenkaan julkistaa.
Tulen ihan sekopäiseksi siitä ajatuksesta että universumi romahtaa.
Sattuko se?
Entä jos vahingossa jään henkiin ainoana?
Tai jos lapset jäävät ja minä en?
Missä ne sitten asuvat?
Mistä tietää tuleeko romahdus?
Miten pitää varautua?
Voiko mennä piiloon?
Ei hyvät hyttyset. Jos meinaa romahtaa, en halua tietää mitään etukäteen.
Pitäkää typerät uutisenne.
Hyvää kolmatta adventtia!
 |
vaivalloinen piparitaikina suostui kauliutumaan. Vähän olisi saanut olla enemmän jauhoja silti, rakenne on vähän hötöinen.
Illalla laulamaan joululauluja - menkää tekin!
**
ps. Pikkusisko opetti käyttämään snapseediä, jee.
ps2. adventtikynttelikössä etualalla hraH:n lahja minulle, taka-alalla minun lahjani hraH:lle. (tai siis tietysti itseillemme, ovelasti naamioituna)
joulun henki jyllertää
jo on ollut merkillinen päivä.
Kimppuuni hyökännyt joulun henki (alias hannupekka) ei vain jätä rauhaan.
Kimppuuni hyökännyt joulun henki (alias hannupekka) ei vain jätä rauhaan.
 |
| aamukaffepaussilla: lantut jäähtymässä, porkkanat uunittumassa |
Onnistuin humanistimatikalla ("laskin aivan itse eilen...") kalkuloimaan, että joulu on jo neljän päivän päästä, siis keskiviikkona.
Antakaa kiltit minun pitää harhaluuloni, yritän kuitenkin muistaa mennä vielä keskiviikkona töihin.
Keskiviikkona uhkaava joulu on kuitenkin uskomattoman tehokas motivaattori, vai onko se sitten tämä ystäväni hannupekka-jouluhenki, mene ja tiedä.
Pastakeittiössä on päivän mittaan syntynyt paitsi laatikoita, myös järjestystä laatikoihin. Ja kaappeihin: vaikka en aiokaan vetäytyä kaappeihini joulunviettoon, niin melkein tekisi mieleni.
Kummallinen on tämä jouluhenki kuitenkin, vielä pari päivää sitten en ollut edes joulukuussa, saati sitten minkäänmoisissa valmistelutunnelmissa, kaikkein vähiten missään niin masentavassa kuin siivousurakoinnissa - se ei millään muotoa ole kuulunut jouluvalmistelutraditioihin ennenkään.
Jouluhenki pakotti minut myös hankkimaan piparipurkin ja keksipurkkeja. Ja muutamia muita välttämättömyysesineitä, kuten esim. kivituikkuja.
Jouluhenki oli vyörynyt myös hraHakkaraiseen: perjantaina kohtasimme Lintukodon eteisessä ja kumpainenkin ojensi toiselle nyssäkkää: arvaa mitä mä toin sulle? (eikö olekin ovelaa naamioida sisustusblogien lukemisesta syntynyt tuhlailukierre lahjaksi toiselle ja syyttää siitä jouluhenkeä?) (en kyllä tiedä, mitä hraH naamioi. mahtaakohan se lukea myös sisustusblogeja?)
No, nyt on tuikkuja.
 |
| jouluhenki pakotti vaihtamaan jouluverhot akkunoihin |
Olen tursuillut paitsi jouluhenkeä myös suunnatonta itsetyytyväisyyttä siinä määrin, että nuoriso alkoi illansuussa kysellä milloin se hannupekka oikein jättää sut rauhaan.
Sitä odotellessa.
joulun henki
joulun henki valtasi minut eilen.
Nyt olen siinä käsityksessä että joulu on ensi keskiviikkona.
Tursuilen hyvää joulumieltä, sisuksissani kuplii lennokas keittiön ja kodin valtias: pipareita! Laatikoita! Joulusiivousta! Verhoja! Piparipurkkeja! Valoja! Koreja! Paketteja! Suloisia pikkuturhake-esineitä! Leipälaatikoita!
Ei ole ollut tylsää töissä.
Yhtään en varmalla ole lukenut mitään sisustusblogeja. En ainakaan niinä kahtena edellisenä tosi hiljaisena päivänä.
*
Eilen kummallakin tytöllä oli kaveri kylässä. Ja molemmilla kaksikoilla oli selkeähkö agenda: leivotaan mokkapaloja. Panostin koko sieluni voimalla siihen, että olen mahdollisimman normaali.
Onnistuin taivuttelemaan pikkutyttökaksikot muffinsinleivontaan vetoamalla siihen, että ei ole aikaa eikä aineksia.
Pikkupikkutytöt leipoivat ennen ruokaa piparinmakuisia muffinseja.
Isot pikkutytöt leipoivat ruuan jälkeen suklaamuffinseja.
Aterialla:
minä: mä istuin bussissa niin joulun henki valtasi mut. Täytyy ruveta suunnittelemaan joululeipomuksia.
Isoveli: ...pekka.
minä: Hannupekka? Onksen jouluhengen nimi hannupekka? Ei se esittäytynyt.
Isoveli: eikun mä sanoin...siis mitä? Ei esittäytynyt? Onpa törkee tyyppi!
minä: no ei esittäytynyt. hyökkäs kimppuun vaan. mokoma hannupekka.
isompi vieras pikkutyttö hihittää hampurilaiseensa.
No yritin ainakin olla normaali. Yritin. Ihan varmasti.
*
Työlistaa tuleville päiville
- apteekki!
- tonttupaita Pikkusiskolle joulunäytelmään
- puurojuhlat?
- kehvatsun joulukortit, nyt heti
- piparit
- laatikot
- kampaaja. asap.
Nyt olen siinä käsityksessä että joulu on ensi keskiviikkona.
Tursuilen hyvää joulumieltä, sisuksissani kuplii lennokas keittiön ja kodin valtias: pipareita! Laatikoita! Joulusiivousta! Verhoja! Piparipurkkeja! Valoja! Koreja! Paketteja! Suloisia pikkuturhake-esineitä! Leipälaatikoita!
Ei ole ollut tylsää töissä.
Yhtään en varmalla ole lukenut mitään sisustusblogeja. En ainakaan niinä kahtena edellisenä tosi hiljaisena päivänä.
*
Eilen kummallakin tytöllä oli kaveri kylässä. Ja molemmilla kaksikoilla oli selkeähkö agenda: leivotaan mokkapaloja. Panostin koko sieluni voimalla siihen, että olen mahdollisimman normaali.
Onnistuin taivuttelemaan pikkutyttökaksikot muffinsinleivontaan vetoamalla siihen, että ei ole aikaa eikä aineksia.
Pikkupikkutytöt leipoivat ennen ruokaa piparinmakuisia muffinseja.
Isot pikkutytöt leipoivat ruuan jälkeen suklaamuffinseja.
Aterialla:
minä: mä istuin bussissa niin joulun henki valtasi mut. Täytyy ruveta suunnittelemaan joululeipomuksia.
Isoveli: ...pekka.
minä: Hannupekka? Onksen jouluhengen nimi hannupekka? Ei se esittäytynyt.
Isoveli: eikun mä sanoin...siis mitä? Ei esittäytynyt? Onpa törkee tyyppi!
minä: no ei esittäytynyt. hyökkäs kimppuun vaan. mokoma hannupekka.
isompi vieras pikkutyttö hihittää hampurilaiseensa.
No yritin ainakin olla normaali. Yritin. Ihan varmasti.
*
Työlistaa tuleville päiville
- apteekki!
- tonttupaita Pikkusiskolle joulunäytelmään
- puurojuhlat?
- kehvatsun joulukortit, nyt heti
- piparit
- laatikot
- kampaaja. asap.
melkein joulusaarna
kiertelin eilen kaikessa rauhassa kaupungilla, vähän tonttuhenkisissä tunnelmissa. Ilman stressiä. Hyväntuulisena.
Jos kaikki olisi mennyt niin kuin kuuluu, taivaalta olisi leijaillut höyhenenkeveitä pakkaslumihiutaleita, olisin kierrellyt tuntikausia iloisesti ja löytänyt kekseliäitä omatekoisenoloisia ja edukkaita lahjoja kassitolkulla, poskeni olisivat punoittaneet ostamisen ja tuhlaamisen riemua, olisin tursuillut ympärilleni hyvää kaupallista tahtoa ja sitten olisin mennyt höyryävän kuumalle glögille ja joulutortulle nyssäköineni.
No jaa.
Työläästi olen oppimaisillani sen, ettei elämäni ole semmoista kuin kuuluu, vaan aikalailla erimoisempaa.
Melkein satoi vettä. Ainakin oli suhmuista ja lumetonta. Punaiseen glögiin en kykene ensinkään, enkä oikein joulutorttuihinkaan. Ja suunnilleen kolme kauppaa on maksimi, sitten ei huvita enää.
Yhden kaupan kassalla jonottaessani kuuntelin nuorisoporukkaa (lisätkää ystävällisesti joka toiseksi sanaksi v/s-sana) "sit siellä tutkintovankeudessa ei pääse kertaakaan ulos tai ehkä kerran mä sain kerran joka päivä yhden röökin kun mä olin niin hyväkäytöksinen".
Katselin nuorta kaveria joka bussia odottaessaan räpelsi kauppakeskuksen koristeistutusten hötökiviä, keräsi niitä perunalastupurkkiin ja kaatoi takaisin istutuksen juurelle. Uudestaan ja uudestaan.
Juttelin bussissa hajamielisesti tuttavan äidin kanssa. Siitä miten ahdasta joulupöytään tulee. Miten lapset ovat kasvaneet.
Kotonurkissa odottivat kissanvessat siivoustaan ja keskenkasvuisella nuorisolla oli sata ja yksi asiaa selvitettävänään: kokeita allekirjoitettavaksi, tärkeitä asioita kerrottavaksi.
Joskus myöhään illalla sain kiinni siitä ajatuksentyngästä, joka koko rujon ostoskierrokseni ajan oli kolkutellut.
Sen on aikoinaan pilapiirtäjä, professori Kari Suomalainen kauniisti kuvittanut ja sanoittanut - toivottavasti en riko mitään hyviä tapoja kun lisään kuvan tänne.
Tänä aamuna työnsin pitkästä aikaa kuuntelusaparaatin taskuuni, räpläsin bussissa kanavaksi jouluradion ja hengitin.
Jos kaikki olisi mennyt niin kuin kuuluu, taivaalta olisi leijaillut höyhenenkeveitä pakkaslumihiutaleita, olisin kierrellyt tuntikausia iloisesti ja löytänyt kekseliäitä omatekoisenoloisia ja edukkaita lahjoja kassitolkulla, poskeni olisivat punoittaneet ostamisen ja tuhlaamisen riemua, olisin tursuillut ympärilleni hyvää kaupallista tahtoa ja sitten olisin mennyt höyryävän kuumalle glögille ja joulutortulle nyssäköineni.
No jaa.
Työläästi olen oppimaisillani sen, ettei elämäni ole semmoista kuin kuuluu, vaan aikalailla erimoisempaa.
Melkein satoi vettä. Ainakin oli suhmuista ja lumetonta. Punaiseen glögiin en kykene ensinkään, enkä oikein joulutorttuihinkaan. Ja suunnilleen kolme kauppaa on maksimi, sitten ei huvita enää.
Yhden kaupan kassalla jonottaessani kuuntelin nuorisoporukkaa (lisätkää ystävällisesti joka toiseksi sanaksi v/s-sana) "sit siellä tutkintovankeudessa ei pääse kertaakaan ulos tai ehkä kerran mä sain kerran joka päivä yhden röökin kun mä olin niin hyväkäytöksinen".
Katselin nuorta kaveria joka bussia odottaessaan räpelsi kauppakeskuksen koristeistutusten hötökiviä, keräsi niitä perunalastupurkkiin ja kaatoi takaisin istutuksen juurelle. Uudestaan ja uudestaan.
Juttelin bussissa hajamielisesti tuttavan äidin kanssa. Siitä miten ahdasta joulupöytään tulee. Miten lapset ovat kasvaneet.
Kotonurkissa odottivat kissanvessat siivoustaan ja keskenkasvuisella nuorisolla oli sata ja yksi asiaa selvitettävänään: kokeita allekirjoitettavaksi, tärkeitä asioita kerrottavaksi.
Joskus myöhään illalla sain kiinni siitä ajatuksentyngästä, joka koko rujon ostoskierrokseni ajan oli kolkutellut.
Sen on aikoinaan pilapiirtäjä, professori Kari Suomalainen kauniisti kuvittanut ja sanoittanut - toivottavasti en riko mitään hyviä tapoja kun lisään kuvan tänne.
 |
| Joulukatu eli Kuokkavieras syntymäpäiväkesteissä Kari Suomalainen 1954 |
Tänä aamuna työnsin pitkästä aikaa kuuntelusaparaatin taskuuni, räpläsin bussissa kanavaksi jouluradion ja hengitin.
partioangst - taas kerran
olenko koskaan maininnut minua ahdistavasta ja kaikennielevästä partioangstista?
Siinä on kertakaikkisesti harrastus jota en vaan pysty käsittämään, en mitenkään.
Minä en ymmärrä
1. mitä siellä oikein tehdään
2. miksi
3. mihin ne ovat aina valmiita
4. ja minkä takia
5. miksi ne antavat toisilleen kummallisia nimiä ja niiden tapahtumilla on kaksimielisiä nimiä
6. miksi pitää vannoa valoja
ja ihan kaikkein vähiten ymmärrän
7. miksi on hihamerkkejä.
Ei voi mitenkään olla että Badenbaden on tarkoittanut äidin ompelemaan niitä viisitoista minuuttia ennen sen puolisotilaallisen tilaisuuden alkua niin että se äiti ompelee hihan kiinni itseensä ja lisäksi sen hihan sulki niin ettei käpälä mahdu välistä.
Olen antihihamerkki ja sen lisäksi antimilitantti liberaalipasifisti.
Minun läheisimmät ja kaiketi ja vissiin parhaimmat ystäväni ovat lievästi sanottuna himosellaisia, ja yritin kerran kysyä että ihanko oikeasti olet sitä mieltä että jos et tuntisi niitä ihmisiä niin ilomielin laittaisit lapsesi semmoiseen harrastukseen missä on peräkylän perästävetäjät osallistumassa ruskapunkkuun vetäjiensä perähien ja ahterulosteen kanssa.
Se on kuulemma nuorten viestintää nuorille. Ja että vika on vain minussa itsessäni ja omassa kapeakatseisuudessani.
Ei voi olla Badenbadenin ajatus sekään.
(nyt on tietysti paha omatunto kun sillä tavoin haastoin riitaa. mutta sillä nimenomaisella hetkellä otti päähän)
Oli se kyllä ihan sievä joulujuhla, ei siinä mitään. Näin kaikki kummilapset. Ne taisivat melkein kaikki sanoa minulle jotain. Tai pikemminkin niin että ne kaikki melkein sanoivat minulle jotain. Tai ne kaikki sanoivat melkein minulle jotain. Tai edes melkein jotain.
Jopa se pienin joka on päättänyt että olen pelottava.
*
Mistä tulikin mieleen että lasten - erityisesti Isosiskon - kaverit tuijottavat minua aina niin kuin yrittäisin purra niitä kaulavaltimoon.
Isosisko halusi eilen antaa minulle palautetta, että olen pelottava kun olen pelottava. Että kun hän menee kavereiden luo, niin niiden vanhemmat ovat normaaleita ja tervehtivät että mitäs Isosisko ja moi! Sillä tavalla kuin perheenjäsentä tervehditään. Että ne ovat rentoja ja normaaleja.
Minä sanoin että minähän kyllä tervehdin hänen kavereitaan ihan samalla tavalla kuin häntä, kysyn että mitäs Isosiskon /kaverin päivään tänään kuuluu? Ja olen rentokin vielä.
Vika on ilmeisesti siinä ettei minun rentouteni ole normaalia. Tai jotain.
Minä luulin että olen hauska.
Mutta kuten yleensä, jos ihminen luulee olevansa hauska, hän ei taatusti ole sitä.
Olen siis epähauska ja pelottava. MOT.
Minua on jo ruvennut pelottamaan kaikkien lasten kavereiden vierailut, kun ne ovat niin kauhistuneita.
Minä kun luulin että olen semmoinen punakkaposkinen ja iloinen keittiössähäärivä arkkiäiti, jonka luo lapset ja niiden kaverit ihan jonottavat, että voikun pääsis sinne.
Mutta ei, olenkin pieni kauhukeittiöäiti.
*
Siinä on kertakaikkisesti harrastus jota en vaan pysty käsittämään, en mitenkään.
Minä en ymmärrä
1. mitä siellä oikein tehdään
2. miksi
3. mihin ne ovat aina valmiita
4. ja minkä takia
5. miksi ne antavat toisilleen kummallisia nimiä ja niiden tapahtumilla on kaksimielisiä nimiä
6. miksi pitää vannoa valoja
ja ihan kaikkein vähiten ymmärrän
7. miksi on hihamerkkejä.
Ei voi mitenkään olla että Badenbaden on tarkoittanut äidin ompelemaan niitä viisitoista minuuttia ennen sen puolisotilaallisen tilaisuuden alkua niin että se äiti ompelee hihan kiinni itseensä ja lisäksi sen hihan sulki niin ettei käpälä mahdu välistä.
Olen antihihamerkki ja sen lisäksi antimilitantti liberaalipasifisti.
Minun läheisimmät ja kaiketi ja vissiin parhaimmat ystäväni ovat lievästi sanottuna himosellaisia, ja yritin kerran kysyä että ihanko oikeasti olet sitä mieltä että jos et tuntisi niitä ihmisiä niin ilomielin laittaisit lapsesi semmoiseen harrastukseen missä on peräkylän perästävetäjät osallistumassa ruskapunkkuun vetäjiensä perähien ja ahterulosteen kanssa.
Se on kuulemma nuorten viestintää nuorille. Ja että vika on vain minussa itsessäni ja omassa kapeakatseisuudessani.
Ei voi olla Badenbadenin ajatus sekään.
(nyt on tietysti paha omatunto kun sillä tavoin haastoin riitaa. mutta sillä nimenomaisella hetkellä otti päähän)
Oli se kyllä ihan sievä joulujuhla, ei siinä mitään. Näin kaikki kummilapset. Ne taisivat melkein kaikki sanoa minulle jotain. Tai pikemminkin niin että ne kaikki melkein sanoivat minulle jotain. Tai ne kaikki sanoivat melkein minulle jotain. Tai edes melkein jotain.
Jopa se pienin joka on päättänyt että olen pelottava.
*
Mistä tulikin mieleen että lasten - erityisesti Isosiskon - kaverit tuijottavat minua aina niin kuin yrittäisin purra niitä kaulavaltimoon.
Isosisko halusi eilen antaa minulle palautetta, että olen pelottava kun olen pelottava. Että kun hän menee kavereiden luo, niin niiden vanhemmat ovat normaaleita ja tervehtivät että mitäs Isosisko ja moi! Sillä tavalla kuin perheenjäsentä tervehditään. Että ne ovat rentoja ja normaaleja.
Minä sanoin että minähän kyllä tervehdin hänen kavereitaan ihan samalla tavalla kuin häntä, kysyn että mitäs Isosiskon /kaverin päivään tänään kuuluu? Ja olen rentokin vielä.
Vika on ilmeisesti siinä ettei minun rentouteni ole normaalia. Tai jotain.
Minä luulin että olen hauska.
Mutta kuten yleensä, jos ihminen luulee olevansa hauska, hän ei taatusti ole sitä.
Olen siis epähauska ja pelottava. MOT.
Minua on jo ruvennut pelottamaan kaikkien lasten kavereiden vierailut, kun ne ovat niin kauhistuneita.
Minä kun luulin että olen semmoinen punakkaposkinen ja iloinen keittiössähäärivä arkkiäiti, jonka luo lapset ja niiden kaverit ihan jonottavat, että voikun pääsis sinne.
Mutta ei, olenkin pieni kauhukeittiöäiti.
*
leivontaleuhotusta
saako valittaa?
Aaargh keskenkasvuisille ja heidän systeemeilleen.
Valivali ja natinati työelämälle.
Murgh elämälle yleensä ja joulun lähestymiselle erityisesti.
En tykkää, en jaksa, ei huvita.
Olisikohan se ollut sitten siinä?
*
Jaakkotontun lokoisat eläkepäivät aiheuttivat sen, etten ollenkaan hahmota ajan kulkua, saati sitten sitä suurta juhlaa joka vääjäämättä väijyy pahaa-aavistamattomia kohtsiltään nurkan takana.
Ei muuten mutta ahnaat pikkukätöset vartoovat yhtä sun toista.
Toisaalta, ei niitä hankintoja kannata vielä tehdä. Joulutoivelistoja on nykerretty heinäkuulta alkaen, joten parhaillaan ollaan menossa päivitysversiossa 4.1.2.8. Oletettavasti tarkennuksia, bugifiksauksia ja suoranaisia vaihdoksia on todennäköisesti vielä luvassa.
Minä haluan tällä hetkellä vain jouluyön, portviinin ja rauhanmahaani maahani.
Sellaisen ihmisen todestiympäröivän kokonaisvaltaisen rauhan.
1 kpl, kotiintoimitettuna, kiitos. (saa tuoda enempikin jos liikenee)
*
Olen minä sentään jotain tehnytkin.
Pakotin pitkästyneet lapset viikonloppuna piparinleivontaan.
En kuristanut ketään, istuin vain ja höpöttelin ja katselin vierestä.
Se parempi taikina odottaa vielä valmistajaansa.
Toisen ohjeen sain puolituttavalta äidiltä, joka on ihmisenä hankala, mutta leipojana loistava. Olen kadottanut alkuperäisen ohjeen. En muista, miten se oikeastaan meni. Siinä oli joku niksi ja siksi ne ovat niin hyviä. Etsin kaikkien keittokirjojen välistä mutta en löytänyt. (en voi edes kysyä, koska se puolituttava-äiti muutti jonnekin kauas pois, ei kertonut minne)
Pargas pepparkakor ohje on kähvelletty omalta äidiltä (siitä sentään kyllä tiedän missä se asuu. Onneksi).
Olin aikuistuttani ihan äimistynyt kun löysin ohjeen, se on suomeksi! Olen koko ikäni ollut ihan varma että piparitaikinaa kuuluu loitsia ruåtsiksi. (vetemjöl, smör, socker, en tesked ingefära...). En pysty edes sanomaan sitä suomeksi. Se on Pargas pepparkakor.
Käsittämätöntä.
Ja ihan kamalaa kun lapsuusmuistoilta varisee pohja pois. Olen koko ikäni syönyt piparkakkuja jotenkin väärällä kielellä. Enkä edes tiedä, kumpi on väärä.
Olen hurahtanut tämmöisiin:
Halpaa ja helppoo, ei kovin nopeeta - uunittamisessa menee suunnilleen tunti. Kasvava nuoriso syö kohtuullisella myötämielisyydellä, mutta lajikkeita pitää olla kahta. Seesaminsiemenillä ja ilman.
Näkkäriohje on löydetty jostain täältä ihmeellisen intternetin uumenista ja muokattu kotikäyttöön sopivammaksi:
Kaurahiutaleita enempi, pellavat ja auringonkukat on jätetty kokonaan pois, leseitä (kaura+ruis) lisätty. Toisesta erästä jätetään myös seesaminsiemenet pois, ja lisätään edelleen leseiden määrää. Joskus olen ripsaissut ihan lusikankärjellisen sokeriakin taikinaan.
Ja se on sitten tosi löysä se taikina! On paljon helpompaa kipata se pellille ja kaapia isoksi neliskanttiseksi levyksi, joka ajetaan taikinapyörällä sopivankokoisiksi, kuin muotoilla pieniksi pyöreiksi.
Mutta muodolla on väliä.
Aaargh keskenkasvuisille ja heidän systeemeilleen.
Valivali ja natinati työelämälle.
Murgh elämälle yleensä ja joulun lähestymiselle erityisesti.
En tykkää, en jaksa, ei huvita.
Olisikohan se ollut sitten siinä?
*
Jaakkotontun lokoisat eläkepäivät aiheuttivat sen, etten ollenkaan hahmota ajan kulkua, saati sitten sitä suurta juhlaa joka vääjäämättä väijyy pahaa-aavistamattomia kohtsiltään nurkan takana.
Ei muuten mutta ahnaat pikkukätöset vartoovat yhtä sun toista.
Toisaalta, ei niitä hankintoja kannata vielä tehdä. Joulutoivelistoja on nykerretty heinäkuulta alkaen, joten parhaillaan ollaan menossa päivitysversiossa 4.1.2.8. Oletettavasti tarkennuksia, bugifiksauksia ja suoranaisia vaihdoksia on todennäköisesti vielä luvassa.
Minä haluan tällä hetkellä vain jouluyön, portviinin ja rauhan
Sellaisen ihmisen todestiympäröivän kokonaisvaltaisen rauhan.
1 kpl, kotiintoimitettuna, kiitos. (saa tuoda enempikin jos liikenee)
*
Olen minä sentään jotain tehnytkin.
Pakotin pitkästyneet lapset viikonloppuna piparinleivontaan.
En kuristanut ketään, istuin vain ja höpöttelin ja katselin vierestä.
Se parempi taikina odottaa vielä valmistajaansa.
 |
| Näissä ohjeissa on joku ero, en muista mikä. |
Pargas pepparkakor ohje on kähvelletty omalta äidiltä (siitä sentään kyllä tiedän missä se asuu. Onneksi).
Olin aikuistuttani ihan äimistynyt kun löysin ohjeen, se on suomeksi! Olen koko ikäni ollut ihan varma että piparitaikinaa kuuluu loitsia ruåtsiksi. (vetemjöl, smör, socker, en tesked ingefära...). En pysty edes sanomaan sitä suomeksi. Se on Pargas pepparkakor.
Käsittämätöntä.
Ja ihan kamalaa kun lapsuusmuistoilta varisee pohja pois. Olen koko ikäni syönyt piparkakkuja jotenkin väärällä kielellä. Enkä edes tiedä, kumpi on väärä.
Olen hurahtanut tämmöisiin:
 |
| kotinäkkäri, muodolla on väliä |
Halpaa ja helppoo, ei kovin nopeeta - uunittamisessa menee suunnilleen tunti. Kasvava nuoriso syö kohtuullisella myötämielisyydellä, mutta lajikkeita pitää olla kahta. Seesaminsiemenillä ja ilman.
Näkkäriohje on löydetty jostain täältä ihmeellisen intternetin uumenista ja muokattu kotikäyttöön sopivammaksi:
Kaurahiutaleita enempi, pellavat ja auringonkukat on jätetty kokonaan pois, leseitä (kaura+ruis) lisätty. Toisesta erästä jätetään myös seesaminsiemenet pois, ja lisätään edelleen leseiden määrää. Joskus olen ripsaissut ihan lusikankärjellisen sokeriakin taikinaan.
Ja se on sitten tosi löysä se taikina! On paljon helpompaa kipata se pellille ja kaapia isoksi neliskanttiseksi levyksi, joka ajetaan taikinapyörällä sopivankokoisiksi, kuin muotoilla pieniksi pyöreiksi.
Mutta muodolla on väliä.
intelligentti debatti
Pizzasunnuntaina
Isosisko: jos sais valita, niin mihin ikinä matkustaisitte?
Isoveli: nyt pistit pahan, täytyy miettiä
HraH: ihan helppo, Uuteen Seelantiin
Pikkusisko: jonnekin päiväntasaajalle
Isosisko: Ateenaan. Tai Hollantiin.
HraH: mä oonkin ollut Ateenassa
minä: Calapagossaarille. Tai eikun Pääsiäissaarille
Isoveli: mun täytyy hakee kartta. (tuo karttapallon pöytään)
**
Pizzasunnuntain jälkipuinnilla
minä (hyvin happamasti): höh, nyt toikin pyysi mua feispuukkiin kaveriksi.
HraH: taas joku sukulainen vai?
minä: ei kun yks herrakerhosta
Isoveli: montako kaveria sulla nyt on?
minä: melkein neljäkymmentä. Puuttuu enää kolkytyhdeksän.
Isoveli turskauttaa mehut pitkin pöytää.
**
perjantaina ruokapöydässä
Pikkusisko: Isä, sä olit ennen paljon mukavampi: sä et syönyt niin terveellisesti, sä et ollut niin vanha ja sulla oli omia mielipiteitä.
HraH: häh?
minä: (*kitulias naurukuolema*) Nyt sä oot vanha ja epämukava ja kenen mielipiteet sulla nyt sit on?
Pikkusisko: *mulkoilee merkitsevästi* No sun.
suuri mistelimietintö
hiphei ja hurraa! Viikon viimeinen työaamu.
Kaiken lisäksi olen tehnyt ihan kaiken sen, mitä olin tälle viikolle työlistalleni kirjannut, hyvä siis sillekin.(tai ainakin ihan kohta olen tehnyt)
Koko kasvava nuoriso sekä hraH viettävät tänään juhlavaa poikkeuspäivää, ja menevät kasvatus- ja työlaitoksiinsa normaalia myöhemmin - aamulla meillä kaikilla oli hetki aikaa venytellä ja vanua.
En minäkään singahtanut kiireellä ylös, vaan jäin köllöttelemään ja juttelemaan hetkeksi ja kuuntelin uutisetkin ennen aamupalan väkertämistä.
Aamupala nyt on aina yhtä sekopäistä höpöttelyä, se ei laiskottelusta ja löysäilystä muuttunut sen kummemmaksi.
Vielä varttia yli ajattelin että voinhan minäkin mennä verstaalle vähän myöhemmin, mutta silti lopulta kuitenkin päädyin kirmaltamaan hikisenä ja läähättävänä sen ihan tavallisen aambussini perässä.
Ja nyt sitten nyykötän täällä, työlista ylikruksittuna.
Pari isompaa juttua ainakin odottavat herrojen ja hidalgojen kommentteja, niitä ei saa edes vietyä eteenpäin ennen sitä.
*
Mietin että sonnustautuisinko verstaan pikkujouluksiin jotenkin tonttuhenkisesti vai pistäisinkö tukkaani mistelin?
Eikö joku jossain tyttökirjassa tehnyt niin? Vai oliko se joku poika joka salaa pisti jonkun tytön tukkaan mistelin ja sitten hyökkäsi kimppuun?
Pitäisikö itseasiassa kotoon hankkia misteli ja tönöttää koko joulu sen alla?
Miltä se edes näyttää? Sekoitan sen aina siihen missä on punaisia marjoja, rautatammiko se on? Vai mikä? Mikä on sen funktio, mitä sen alla kuuluu tehdä?
Kyllä niin hommaan mistelin meille kotiin. Vaikka mistä kivensilmästä, taikasirpilläni leikkuroin jostain ja joulun jälkeen keitän siitä soppaa.
Pitäisikö melkein heti lähteä misteliostoksille? (sirppi kumminkin unohtui kotiin, veikkaan ettei ole veskassa sitä.)
Mitä sanoo kukkakauppias vai kuka niitä oikein myy? Onko sillä sammiokaupalla misteleitä takahuoneessa?
*
ps. tietysti etsin kuvan ihmeellisestä intternetistä, nyt ei kukaan uskalla myydä rautatammea mistelinä minulle, heti huudan että haa, väärä kasvis on tuo.
Kaiken lisäksi olen tehnyt ihan kaiken sen, mitä olin tälle viikolle työlistalleni kirjannut, hyvä siis sillekin.(tai ainakin ihan kohta olen tehnyt)
Koko kasvava nuoriso sekä hraH viettävät tänään juhlavaa poikkeuspäivää, ja menevät kasvatus- ja työlaitoksiinsa normaalia myöhemmin - aamulla meillä kaikilla oli hetki aikaa venytellä ja vanua.
En minäkään singahtanut kiireellä ylös, vaan jäin köllöttelemään ja juttelemaan hetkeksi ja kuuntelin uutisetkin ennen aamupalan väkertämistä.
Aamupala nyt on aina yhtä sekopäistä höpöttelyä, se ei laiskottelusta ja löysäilystä muuttunut sen kummemmaksi.
Vielä varttia yli ajattelin että voinhan minäkin mennä verstaalle vähän myöhemmin, mutta silti lopulta kuitenkin päädyin kirmaltamaan hikisenä ja läähättävänä sen ihan tavallisen aambussini perässä.
Ja nyt sitten nyykötän täällä, työlista ylikruksittuna.
Pari isompaa juttua ainakin odottavat herrojen ja hidalgojen kommentteja, niitä ei saa edes vietyä eteenpäin ennen sitä.
*
Mietin että sonnustautuisinko verstaan pikkujouluksiin jotenkin tonttuhenkisesti vai pistäisinkö tukkaani mistelin?
Eikö joku jossain tyttökirjassa tehnyt niin? Vai oliko se joku poika joka salaa pisti jonkun tytön tukkaan mistelin ja sitten hyökkäsi kimppuun?
Pitäisikö itseasiassa kotoon hankkia misteli ja tönöttää koko joulu sen alla?
Miltä se edes näyttää? Sekoitan sen aina siihen missä on punaisia marjoja, rautatammiko se on? Vai mikä? Mikä on sen funktio, mitä sen alla kuuluu tehdä?
Kyllä niin hommaan mistelin meille kotiin. Vaikka mistä kivensilmästä, taikasirpilläni leikkuroin jostain ja joulun jälkeen keitän siitä soppaa.
Pitäisikö melkein heti lähteä misteliostoksille? (sirppi kumminkin unohtui kotiin, veikkaan ettei ole veskassa sitä.)
Mitä sanoo kukkakauppias vai kuka niitä oikein myy? Onko sillä sammiokaupalla misteleitä takahuoneessa?
*
ps. tietysti etsin kuvan ihmeellisestä intternetistä, nyt ei kukaan uskalla myydä rautatammea mistelinä minulle, heti huudan että haa, väärä kasvis on tuo.
ahd., angst. ja opiskelumouh.
yritin osallistua eilen siihen opiskelujutun verkkokeskusteluun, mutta totesin että en kyllä osaa. Taidan vain ruveta suosiolla nykertämään seuraavaa esseetä.
Mouhasin hraH:lle (joka onnekseen pelasi juuri silloin shakkia) että mitä ihmeen väliä jollain naisten asemalla oli joskus kaksisataa tai kolmesataa vuotta sitten? Se meni jo. Tai köyhien talonpoikien?
HraH sanoi poissaolevan tyynnyttelevästi että aivan niin.
Huomaatteko jonkun pointin opiskeluissani?
Mouhaus.
Onpa aihe mikä hyvänsä, niin minä kerin kierroksia koneeseen ja pakotan koko ympäröivän maailmani kärsimään kanssani.
Pitäisiköhän ottaa oma käytöksensä pienen tarkastelun alle? Ties minkä akateemisen angstin tällä kylvän puolustuskyvyttömiin lapsukaisiini?
Estän tietysti niitä täysipainoisesti totetuttamasta itseään, ne haaveilevat jostain ylevästä vaikka poronkasvatuksesta ja sitten niillä on mielessään kaikki se ahdistava mouhaus mikä opiskeluun liittyy, eivätkä ne menekään porotalouskouluun vaan rupeavat lusmuilemaan ja keräämään pulloja metsistä tai jotain. Ei se nyt vielä niin paha, mutta sitten ne tilittävät terapeutilleen että kyllä minä muuten mutta ahistaa niin kun en osaa mouhata riittävästi, ei ole opiskelijaksi minusta.
Se on vähän samanlainen juttu kuin tango. (äiti, älä lue tätä kohtaa!)
Ihmettelin monta vuotta että miksi tangot ovat niin vastenmielisiä.
No selvisihän se, kun kerran aikuisempana satuin visiteeraamaan kotikotona suursiivouspäivänä ja ämyristä tuli tuutin täydeltä tangoa.
Eivät sovi tango ja prokrastinaatio yhteen, eivät yhtään.
Ja jos menisin terapeutille niin voisin tilittää että melkein olisin tangokuningatar mutta kun en pysty olemaan samassa huoneessa tangolaulannan kanssa. (tai vaihtoehtoisesti että kyllä minä siivoaisin mutta kun heti alkaa ujeltaa tango korvien välissä ja tulee ahd.)
*
Eilinen oli muutenkin ihan ahd. ja angst.
Tiedättekö sellaiset päivät, joita Pikkusisko joskus paljon pienempänä kuvasi niin sattuvasti: kun elämä vaikertaa niin se vaikertaa.
Sellainen päivä, jolloin kertakaikkiaan vaan haraa vastaa niin kauan, että sydänalassa alkaa puristaa ylenpalttinen arkistressi? Vain pelkkä arkistressi, ei mikään sen kummempi.
Joulukuussa on niin paljon säädettävää, poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia, että kun siihen ympätään joku kevyenlainen kotikatastrofi päälle, voi ihminen jotenkin sielullisesti lysähtää.
Ajattelin että käperryn sohvannurkkaan säälimään itseäni oikein urakalla. Keitän ehkä kaakaota ja oikein ryveskelen kotikutoisessa kurjuudessa ja itsesäälissä.
Kissinvillat.
Selvittelin kolme muuta arkikriisiä ja kotikatastrofia, lisäsin ja poistin kalenteriin viitisentoista uutta poikkeusta ja poikkeuksen poikkeusta ja unohdin koko itsesäälin ja kaiken lisäksi sen kaakaonkin.
Ihan meni hukkaan koko hyvä stressi.
*
Piti kirjoittaa parisuhteellisuuksia ja uhmaikäisyyksiä tänisen ja eilisen blogikierrosten perusteella.
*
ps. se kehvatsun filosofiaessee sai vähän kehuja. Jotakin sinnepäin että hienoa omaa filosofista pohdintaa. (mutta lähteiden kanssa...)
ei muuten ollut ensimmäinen essee, jota kommentoidaan kutakuinkin noin, paitsi yhtä kommentoitiin että liikaa omaa pohdintaa. (voiko olla liikaa?)
Mouhasin hraH:lle (joka onnekseen pelasi juuri silloin shakkia) että mitä ihmeen väliä jollain naisten asemalla oli joskus kaksisataa tai kolmesataa vuotta sitten? Se meni jo. Tai köyhien talonpoikien?
HraH sanoi poissaolevan tyynnyttelevästi että aivan niin.
Huomaatteko jonkun pointin opiskeluissani?
Mouhaus.
Onpa aihe mikä hyvänsä, niin minä kerin kierroksia koneeseen ja pakotan koko ympäröivän maailmani kärsimään kanssani.
Pitäisiköhän ottaa oma käytöksensä pienen tarkastelun alle? Ties minkä akateemisen angstin tällä kylvän puolustuskyvyttömiin lapsukaisiini?
Estän tietysti niitä täysipainoisesti totetuttamasta itseään, ne haaveilevat jostain ylevästä vaikka poronkasvatuksesta ja sitten niillä on mielessään kaikki se ahdistava mouhaus mikä opiskeluun liittyy, eivätkä ne menekään porotalouskouluun vaan rupeavat lusmuilemaan ja keräämään pulloja metsistä tai jotain. Ei se nyt vielä niin paha, mutta sitten ne tilittävät terapeutilleen että kyllä minä muuten mutta ahistaa niin kun en osaa mouhata riittävästi, ei ole opiskelijaksi minusta.
Se on vähän samanlainen juttu kuin tango. (äiti, älä lue tätä kohtaa!)
Ihmettelin monta vuotta että miksi tangot ovat niin vastenmielisiä.
No selvisihän se, kun kerran aikuisempana satuin visiteeraamaan kotikotona suursiivouspäivänä ja ämyristä tuli tuutin täydeltä tangoa.
Eivät sovi tango ja prokrastinaatio yhteen, eivät yhtään.
Ja jos menisin terapeutille niin voisin tilittää että melkein olisin tangokuningatar mutta kun en pysty olemaan samassa huoneessa tangolaulannan kanssa. (tai vaihtoehtoisesti että kyllä minä siivoaisin mutta kun heti alkaa ujeltaa tango korvien välissä ja tulee ahd.)
*
Eilinen oli muutenkin ihan ahd. ja angst.
Tiedättekö sellaiset päivät, joita Pikkusisko joskus paljon pienempänä kuvasi niin sattuvasti: kun elämä vaikertaa niin se vaikertaa.
Sellainen päivä, jolloin kertakaikkiaan vaan haraa vastaa niin kauan, että sydänalassa alkaa puristaa ylenpalttinen arkistressi? Vain pelkkä arkistressi, ei mikään sen kummempi.
Joulukuussa on niin paljon säädettävää, poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia, että kun siihen ympätään joku kevyenlainen kotikatastrofi päälle, voi ihminen jotenkin sielullisesti lysähtää.
Ajattelin että käperryn sohvannurkkaan säälimään itseäni oikein urakalla. Keitän ehkä kaakaota ja oikein ryveskelen kotikutoisessa kurjuudessa ja itsesäälissä.
Kissinvillat.
Selvittelin kolme muuta arkikriisiä ja kotikatastrofia, lisäsin ja poistin kalenteriin viitisentoista uutta poikkeusta ja poikkeuksen poikkeusta ja unohdin koko itsesäälin ja kaiken lisäksi sen kaakaonkin.
Ihan meni hukkaan koko hyvä stressi.
*
Piti kirjoittaa parisuhteellisuuksia ja uhmaikäisyyksiä tänisen ja eilisen blogikierrosten perusteella.
*
ps. se kehvatsun filosofiaessee sai vähän kehuja. Jotakin sinnepäin että hienoa omaa filosofista pohdintaa. (mutta lähteiden kanssa...)
ei muuten ollut ensimmäinen essee, jota kommentoidaan kutakuinkin noin, paitsi yhtä kommentoitiin että liikaa omaa pohdintaa. (voiko olla liikaa?)
väsynyt tiistai
väy-väy-väsyttää.
Sorruin laskemaan: kolmetoista työaamua ennen joululomaa.
Aloin availla oman joulukalenterini luukkuja. Inhoan pelkkää ajatustakin jostain laajamittaisesta suursiivousurakasta, vaikka muistan kyllä kuinka ihanalta tuntui, kun äiti (<3) sen urakan päätteeksi levitteli raikkaat matot lattioille ja kodissa tuoksui joulupuhdas.
Minä teen varttisiivouksia, availen kalenterin luukkuja, se on tämmöiselle prokrastinoijalle paljon helpompaa.
Avasin heti alkuunsa kuusi luukkua: keittiön laatikot, nyt on roti ja järjestys siellä - meinasin kesken aamupuuronkeiton jäädä ihailemaan kauniita laatikoitani.
Yhdellä ihan helpolla venksautuksella sain ryönälaatikon hyötykäyttöön ja enemmän tilaa toiseen hyötylaatikkoon.
Enää kaapit. Sitten on keittiö hoidettu.
Paljon helpompaa näin kuin suursiivous kerralla koko kotiin, kyllä siinä lannistuu vahvahermoisempikin naisihminen, viattomista lapsista ja siipasta puhumattakaan.
Norsukin syödään pieni suupala kerrallaan.
*
Uusin harrastuneisuusopiskelu-urakkani - palatte epäilemättä halusta kuulla aiheesta - on verkkokeskusteluun osallistuminen.
Höh, minä en osaa. Miten siellä oikein kuuluu olla?
*
Tiedättekö mikä on tosissaan kummallista?
Täällä meidän kulmilla on alkanut uutena villityksenä bussikuskin kiittäminen kun jää pysäkillä pois. Samalla kun hyppää bussista ulos, pitää sieltä takaovelta huikata että giitööös.
Miksi kuuluu huutaa että giitööös, miksi ne eivät sano että kiitos, sitä en tiedä.
Se on yhä kasvava trendi.
Jotkut reippaammat yksilöt huutavat jopa että giitöös kyydistä tai jopa paljon kiitoksia kyydistä.
Minä jo kyynisenä ja väsyneenä odotan kauhulla sitä päivää kun joku saa päähänsä laulaa hoilottavalla sopraanolla että paaaljon giitöksiäää, paaljoon giitöksiää, hyyvästä kyydistä giitöksiiää....
Tasan en kiittele enkä yhdy lauluun ainakaan.
Sorruin laskemaan: kolmetoista työaamua ennen joululomaa.
Aloin availla oman joulukalenterini luukkuja. Inhoan pelkkää ajatustakin jostain laajamittaisesta suursiivousurakasta, vaikka muistan kyllä kuinka ihanalta tuntui, kun äiti (<3) sen urakan päätteeksi levitteli raikkaat matot lattioille ja kodissa tuoksui joulupuhdas.
Minä teen varttisiivouksia, availen kalenterin luukkuja, se on tämmöiselle prokrastinoijalle paljon helpompaa.
Avasin heti alkuunsa kuusi luukkua: keittiön laatikot, nyt on roti ja järjestys siellä - meinasin kesken aamupuuronkeiton jäädä ihailemaan kauniita laatikoitani.
Yhdellä ihan helpolla venksautuksella sain ryönälaatikon hyötykäyttöön ja enemmän tilaa toiseen hyötylaatikkoon.
Enää kaapit. Sitten on keittiö hoidettu.
Paljon helpompaa näin kuin suursiivous kerralla koko kotiin, kyllä siinä lannistuu vahvahermoisempikin naisihminen, viattomista lapsista ja siipasta puhumattakaan.
Norsukin syödään pieni suupala kerrallaan.
*
Uusin harrastuneisuusopiskelu-urakkani - palatte epäilemättä halusta kuulla aiheesta - on verkkokeskusteluun osallistuminen.
Höh, minä en osaa. Miten siellä oikein kuuluu olla?
*
Tiedättekö mikä on tosissaan kummallista?
Täällä meidän kulmilla on alkanut uutena villityksenä bussikuskin kiittäminen kun jää pysäkillä pois. Samalla kun hyppää bussista ulos, pitää sieltä takaovelta huikata että giitööös.
Miksi kuuluu huutaa että giitööös, miksi ne eivät sano että kiitos, sitä en tiedä.
Se on yhä kasvava trendi.
Jotkut reippaammat yksilöt huutavat jopa että giitöös kyydistä tai jopa paljon kiitoksia kyydistä.
Minä jo kyynisenä ja väsyneenä odotan kauhulla sitä päivää kun joku saa päähänsä laulaa hoilottavalla sopraanolla että paaaljon giitöksiäää, paaljoon giitöksiää, hyyvästä kyydistä giitöksiiää....
Tasan en kiittele enkä yhdy lauluun ainakaan.
vinkeä viikonloppu
Olipas viikonloppu!
Nuoriso oli leireilemässä ja me aikuiset täysin hunningolla.
Perjantaina päädyimme viinille ja läl-läl-lää, minun viini- ja port-valintani olivat paremmat kuin hraH:lla joka kateellisena katseli vierestä kun minä herkuttelin. Varsinkin sillä portilla. (vinkki, jos listassa lukee että elegantti, niin uskokaa sitä!)
Lauantaina meinasi tulla kriisi, kun huomasin että perjantaina oli ollut toisenkin esseen palautuspäivä. Muuten ihan hyvä, mutta kun se essee oli aloittamista vaille valmis.
Yhteisestä perheensisäisestä sopimuksesta päästimme Jaakkotontun vihdoin eläkkeelle, mutta siitä huolimatta hyökkäsi jouluinen askarteluhenki kimppuuni.
Idea oli yhdenlainen, toteutus toisenlainen. Lopputulemana lapsukaisillamme on elämänsä ensimmäiset suklaatijoulukalenterit. Sunnuntaina leiriltä kotiuduttuaan ne katselivat niitä hetken, ja jokainen vannoi, että syö suklaat vasta jouluna. Hmh.
Lauantaina illalla menimme yhdessä ystävien kanssa syömään, päädyimme maisteluannoksille. Juttelimme, nauroimme, ihmettelimme että miten on mahdollista: silloin joskus kauan sitten kun lapset olivat pieniä ja rahaa oli vähän, käytiin säännöllisemmin yhdessä syömässä. Nyt olisi aikaa, muksut pärjäisivät ja finanssiakin saattaisi riittää - silti vaan emme pääse yhteiseen pöytään asti.
Jospa se tästä taas.
Sunnuntaina stressaannuin. En yhtään tykkää kun makea elämä loppuu ja vastuu alkaa.
Isosiskolla oli suoraan leiriltä heti parit esiintymiset, kaikilla useampikin koe tulossa, koko joulukuu yhtä pelkkää säätöä.
Pudotus takaisin ankeaan arkeen.
*
Tällä viikolla verstaan pikkujoulukset. Jee.
Ette kumminkaan usko, mutta ne pidetään grillillä.
Nuoriso oli leireilemässä ja me aikuiset täysin hunningolla.
Perjantaina päädyimme viinille ja läl-läl-lää, minun viini- ja port-valintani olivat paremmat kuin hraH:lla joka kateellisena katseli vierestä kun minä herkuttelin. Varsinkin sillä portilla. (vinkki, jos listassa lukee että elegantti, niin uskokaa sitä!)
Lauantaina meinasi tulla kriisi, kun huomasin että perjantaina oli ollut toisenkin esseen palautuspäivä. Muuten ihan hyvä, mutta kun se essee oli aloittamista vaille valmis.
Yhteisestä perheensisäisestä sopimuksesta päästimme Jaakkotontun vihdoin eläkkeelle, mutta siitä huolimatta hyökkäsi jouluinen askarteluhenki kimppuuni.
Idea oli yhdenlainen, toteutus toisenlainen. Lopputulemana lapsukaisillamme on elämänsä ensimmäiset suklaatijoulukalenterit. Sunnuntaina leiriltä kotiuduttuaan ne katselivat niitä hetken, ja jokainen vannoi, että syö suklaat vasta jouluna. Hmh.
Lauantaina illalla menimme yhdessä ystävien kanssa syömään, päädyimme maisteluannoksille. Juttelimme, nauroimme, ihmettelimme että miten on mahdollista: silloin joskus kauan sitten kun lapset olivat pieniä ja rahaa oli vähän, käytiin säännöllisemmin yhdessä syömässä. Nyt olisi aikaa, muksut pärjäisivät ja finanssiakin saattaisi riittää - silti vaan emme pääse yhteiseen pöytään asti.
Jospa se tästä taas.
Sunnuntaina stressaannuin. En yhtään tykkää kun makea elämä loppuu ja vastuu alkaa.
Isosiskolla oli suoraan leiriltä heti parit esiintymiset, kaikilla useampikin koe tulossa, koko joulukuu yhtä pelkkää säätöä.
Pudotus takaisin ankeaan arkeen.
*
Tällä viikolla verstaan pikkujoulukset. Jee.
Ette kumminkaan usko, mutta ne pidetään grillillä.
tohinatorstai
Torstaissa oli tekemistä: pääkaupunkiin esittelemään työopiskelutyö, melkein suoraa päätä takaisin kotiin Isoveljen rippikoulun aloittajaisiin, kauppaan, kotiin, harrastuneisuusopiskeluessee valmiiksi: siitä puuttui vielä pohdinta ja johdanto.
Essee palautettu klo 23.05, yli vuorokautta ennen viimeistä jättöhetkeä - viikonloppurauha turvattu.
Filosofia on kyllä kummallinen juttu.
Päänupissani oli ihan selvä agenda aiheesta: selkeä suunnitelma siitä miten edetään kauniilla kaarella alusta loppuun, loogisesti ja arvokkaasti.
Vaan ei kehvatsu, se mokoma essee lähti heti alkumetreiltä hankoutumaan ihan omille jossain määrin absurdeille suunnillensa. Vaikka kuinka yritin palauttaa sitä ruotuun, se vain kirjoittautui omanlaiseksensa.
Loppumetreillä, illan pimeinä tunteina vajosin pohdinta-osiossani auttamatta toisaalta-toisaalta -hetteikköön ja melkein onnistuin todistamaan että valkoinen on uusi musta ja että kokonaisvaltainen ihmisten likvidaatio ammuskelemalla silmittömästi on itse asiassa ihan oikeutettu teko ihmiskuntaa kohtaan.
Onneksi vain melkein.
Henkilökohtainen moraalietiikkani ei sallinut minun mennä absurdeissa todisteluissani loppuun asti.
hmh.
*
Kaveri oli prepannut valmiiksi rippikouluavajaisiin. Nuoret kuulemma istuvat takana ja aikuiset edessä. Aikuiset laulavat ja nuoret eivät. Ja nuoret häpeävät, aikuiset ovat ylpeitä.
Edessäni istui rivin verran punoittavaposkista nuorisoa, jotka leuanheilutuksesta päätellen ainakin aukoivat suitaan laulun tahdissa. Luultavasti siksi, että kanttori heti alkuunsa nostatti koko riparikansan seisaalleen tömistelemään ja taputtamaan, kokonaisvaltaisessa ja kollektiivisessa häpeässä (kanttori oli ainoa joka pysyi rytmissä) oltiin heti alkumetreiltä, koko porukka.
Olin järkyttynyt - ei ole rippikoulupasseja /-kortteja enää!
Mihin on maailma menossa?
*
Meillä on taas yksi uusi lapsenlapsi.
Jompikumpi tytöistä naitetaan kuulemma belgialaiselle suklaamiljardöörille (Isoveljen ehdotus, lupasi kyläillä siskonsa luona kerran-pari vuodessa jos niin käy).
Seuraavan lapsenlapsemme nimi on Hoyt van der Oink.
(ennestäänhän meillä on jo Narcissos, Pizza-Liina, pikku-Dumbeldore ja Pöksytuhnu. Kyllä niin odotan vanhuutta ja jotain ylevää kulttuuririentoa, jossa pääsen esittelemään koko kelvollisen rivini.)
Essee palautettu klo 23.05, yli vuorokautta ennen viimeistä jättöhetkeä - viikonloppurauha turvattu.
Filosofia on kyllä kummallinen juttu.
Päänupissani oli ihan selvä agenda aiheesta: selkeä suunnitelma siitä miten edetään kauniilla kaarella alusta loppuun, loogisesti ja arvokkaasti.
Vaan ei kehvatsu, se mokoma essee lähti heti alkumetreiltä hankoutumaan ihan omille jossain määrin absurdeille suunnillensa. Vaikka kuinka yritin palauttaa sitä ruotuun, se vain kirjoittautui omanlaiseksensa.
Loppumetreillä, illan pimeinä tunteina vajosin pohdinta-osiossani auttamatta toisaalta-toisaalta -hetteikköön ja melkein onnistuin todistamaan että valkoinen on uusi musta ja että kokonaisvaltainen ihmisten likvidaatio ammuskelemalla silmittömästi on itse asiassa ihan oikeutettu teko ihmiskuntaa kohtaan.
Onneksi vain melkein.
Henkilökohtainen moraalietiikkani ei sallinut minun mennä absurdeissa todisteluissani loppuun asti.
hmh.
*
Kaveri oli prepannut valmiiksi rippikouluavajaisiin. Nuoret kuulemma istuvat takana ja aikuiset edessä. Aikuiset laulavat ja nuoret eivät. Ja nuoret häpeävät, aikuiset ovat ylpeitä.
Edessäni istui rivin verran punoittavaposkista nuorisoa, jotka leuanheilutuksesta päätellen ainakin aukoivat suitaan laulun tahdissa. Luultavasti siksi, että kanttori heti alkuunsa nostatti koko riparikansan seisaalleen tömistelemään ja taputtamaan, kokonaisvaltaisessa ja kollektiivisessa häpeässä (kanttori oli ainoa joka pysyi rytmissä) oltiin heti alkumetreiltä, koko porukka.
Olin järkyttynyt - ei ole rippikoulupasseja /-kortteja enää!
Mihin on maailma menossa?
*
Meillä on taas yksi uusi lapsenlapsi.
Jompikumpi tytöistä naitetaan kuulemma belgialaiselle suklaamiljardöörille (Isoveljen ehdotus, lupasi kyläillä siskonsa luona kerran-pari vuodessa jos niin käy).
Seuraavan lapsenlapsemme nimi on Hoyt van der Oink.
(ennestäänhän meillä on jo Narcissos, Pizza-Liina, pikku-Dumbeldore ja Pöksytuhnu. Kyllä niin odotan vanhuutta ja jotain ylevää kulttuuririentoa, jossa pääsen esittelemään koko kelvollisen rivini.)
tohinatiistai
Pörräsin eilen kotinurkissa suunnilleen tunnin. Kehittelin ruokaa, istuin melkein rauhassa alas syömään, imaisin kyytipojaksi vielä kahvitkin ja lähdin tyttöjen kanssa talvijalkineostoksille.
Kiersimme kaupasta toiseen ja sovittelimme kenkiä oikeisiin ja vasempiin jalkoihin, vajaan tunnin verran. Kumpaisellekin jalalle ja tytölle löytyi talvikengät. Toinen lapsista loukkaantui, kun hän ei saanut enää muita vaatteita. Eikä edes kierrellä katselemassa niitä.
Nappasin bussin ja jatkoin tanssiryhmän vanhempainiltaan.
Stressaannuin varainhankinnasta. Ja siitä että minun pieni lapseni lähtee kauas maailmalle ihan yksin. Ja sitten vielä vähän lisää varainhankinnasta.
Palasin vanhoja jälkiä kaupoille etukäteiskatsastamaan joulujuhlavaatevalikoimaa lapsukaisilleni. Minulla on joku älytön visio siitä että me kaikki tyttöset olisimme yhteensointuvissa neuletunikoissa.
Sain ähkyn ja röhkän lasten juhlavaatetarjonnasta.
Tytöt olivat jo ilmaisseet ähkyvän ja röhkyvän mielipiteensä minun visiostani. He kannattivat pikemminkin sitä tarjolla olevaa valikoimaa.
Istuin bussissa ja olisin halunnut kuunnella yhtä podcastia, mutta siellä puhuikin joku kustaavilkuna tai joku muu vanha herra ikälopun poliitikon äänellä. Väärä ohjelma ihan kokonaan. Harmitti.
Tulin kotiin. HraH oli kadonnut. Mummin radio ei kuulemma suostunut sammumaan.
Kehittelin iltapalaa itselleni ja menin suihkuun ja hätistelin osaa nuorisosta nukkumaan.
Söin iltapalaa. HraH tuli ja meni taas.
Kaivelin esiin opiskelukamppeeni ja linnoittauduin sohvaan. Ja se oli päivän paras ja rauhallisin ja lämpimin hetki. Ainakin lämpimin, kunnes kompuutteri kävi niin hehkuvaksi, että oli pakko nostaa se pikkupöydälle höyryämään.
Tämä päivä on dc al fine. Paitsi että iltakokouksen suuntana on tällä kerralla verstas. Ja talvikenkien sijaan pitäisi vissiin etsiä niitä joulujuhlavaatteita. Kun kerran ne kengät löytyivät jo.
*
Lapset ovat lähdössä viikonlopuksi leirille. Ne kysyivät, mitä me aiomme tehdä sillä aikaa.
Ei aavistustakaan.
Ne ehdottivat että menkää Tampereelle telpsinaarioon katsomaan telpsiinejä.
Tai Fiskarsiin ostamaan isälle pikkutakkeja ja äidille saksia. Minä sanoin että se on kyllä vähän huolestuttava yhdistelmä.
Kiersimme kaupasta toiseen ja sovittelimme kenkiä oikeisiin ja vasempiin jalkoihin, vajaan tunnin verran. Kumpaisellekin jalalle ja tytölle löytyi talvikengät. Toinen lapsista loukkaantui, kun hän ei saanut enää muita vaatteita. Eikä edes kierrellä katselemassa niitä.
Nappasin bussin ja jatkoin tanssiryhmän vanhempainiltaan.
Stressaannuin varainhankinnasta. Ja siitä että minun pieni lapseni lähtee kauas maailmalle ihan yksin. Ja sitten vielä vähän lisää varainhankinnasta.
Palasin vanhoja jälkiä kaupoille etukäteiskatsastamaan joulujuhlavaatevalikoimaa lapsukaisilleni. Minulla on joku älytön visio siitä että me kaikki tyttöset olisimme yhteensointuvissa neuletunikoissa.
Sain ähkyn ja röhkän lasten juhlavaatetarjonnasta.
Tytöt olivat jo ilmaisseet ähkyvän ja röhkyvän mielipiteensä minun visiostani. He kannattivat pikemminkin sitä tarjolla olevaa valikoimaa.
Istuin bussissa ja olisin halunnut kuunnella yhtä podcastia, mutta siellä puhuikin joku kustaavilkuna tai joku muu vanha herra ikälopun poliitikon äänellä. Väärä ohjelma ihan kokonaan. Harmitti.
Tulin kotiin. HraH oli kadonnut. Mummin radio ei kuulemma suostunut sammumaan.
Kehittelin iltapalaa itselleni ja menin suihkuun ja hätistelin osaa nuorisosta nukkumaan.
Söin iltapalaa. HraH tuli ja meni taas.
Kaivelin esiin opiskelukamppeeni ja linnoittauduin sohvaan. Ja se oli päivän paras ja rauhallisin ja lämpimin hetki. Ainakin lämpimin, kunnes kompuutteri kävi niin hehkuvaksi, että oli pakko nostaa se pikkupöydälle höyryämään.
Tämä päivä on dc al fine. Paitsi että iltakokouksen suuntana on tällä kerralla verstas. Ja talvikenkien sijaan pitäisi vissiin etsiä niitä joulujuhlavaatteita. Kun kerran ne kengät löytyivät jo.
*
Lapset ovat lähdössä viikonlopuksi leirille. Ne kysyivät, mitä me aiomme tehdä sillä aikaa.
Ei aavistustakaan.
Ne ehdottivat että menkää Tampereelle telpsinaarioon katsomaan telpsiinejä.
Tai Fiskarsiin ostamaan isälle pikkutakkeja ja äidille saksia. Minä sanoin että se on kyllä vähän huolestuttava yhdistelmä.
tohinaa
taas mennään, tämä viikko on käytännössä jo ohi.
Kuten tunnettua on, prokrastinoijalle ei ole muuta tinkaa kuin viime tinka. Yhtään hetkeä aikaisemmin ei kannata eväänsä liikauttaa.
Yleisesti tunnustettu tosiasia on myös se, että asioilla on taipumus kasaantua. Kokoukset, vanhempainillat, ystävien tapaamiset - ne eivät ikinä tule yksittäin, ehei. Ne tulevat kolmittain.
Väistämätön ja vääjäämätön luonnonlaki on se, että viimetingat ja kasaantuneet asiat kohtaavat toinen toisensa jossain pimeässä ja pölyisessä nurkassa, jonka ei ikinä pitänyt tulla, tai ainakin sen piti olla vasta ensi viikolla.
Sitten sitä vain yhtäkkiä tajuaa että hitsinpimpulat nyt on muuten se ensi viikko. Tässä ensi viikossa, jonka ei pitänyt tulla ennen kuin vasta ensi viikolla tai ehkä jopa vasta sen jälkeen, kohtaavat siis kolme kokousta, kolme vanhempainiltaa, kolme ystävien tapaamista ja kolme esseen palauttamista.
Jopa säälittävällä humanistin kymmensormikalkulaattorilla saa aikaan yhtälön, jossa on aika monta liikkuvaa osaa.
Sen lisäksi suloisista lapsukaisistani kaksi potee pahanlaatuista kauppavastarintaa, mikä puolestaan johtaa siihen, että heiltä puuttuvat tyystin talvi- ja juhlakauden vaatteet.
Niitäkin tietysti tarvitaan ensi viikolla, joka yllättäen onkin jo nyt. Hmh.
Kivaa kun elämässä on tohinaa.
Ihan oikeasti.
Kuten tunnettua on, prokrastinoijalle ei ole muuta tinkaa kuin viime tinka. Yhtään hetkeä aikaisemmin ei kannata eväänsä liikauttaa.
Yleisesti tunnustettu tosiasia on myös se, että asioilla on taipumus kasaantua. Kokoukset, vanhempainillat, ystävien tapaamiset - ne eivät ikinä tule yksittäin, ehei. Ne tulevat kolmittain.
Väistämätön ja vääjäämätön luonnonlaki on se, että viimetingat ja kasaantuneet asiat kohtaavat toinen toisensa jossain pimeässä ja pölyisessä nurkassa, jonka ei ikinä pitänyt tulla, tai ainakin sen piti olla vasta ensi viikolla.
Sitten sitä vain yhtäkkiä tajuaa että hitsinpimpulat nyt on muuten se ensi viikko. Tässä ensi viikossa, jonka ei pitänyt tulla ennen kuin vasta ensi viikolla tai ehkä jopa vasta sen jälkeen, kohtaavat siis kolme kokousta, kolme vanhempainiltaa, kolme ystävien tapaamista ja kolme esseen palauttamista.
Jopa säälittävällä humanistin kymmensormikalkulaattorilla saa aikaan yhtälön, jossa on aika monta liikkuvaa osaa.
Sen lisäksi suloisista lapsukaisistani kaksi potee pahanlaatuista kauppavastarintaa, mikä puolestaan johtaa siihen, että heiltä puuttuvat tyystin talvi- ja juhlakauden vaatteet.
Niitäkin tietysti tarvitaan ensi viikolla, joka yllättäen onkin jo nyt. Hmh.
Kivaa kun elämässä on tohinaa.
Ihan oikeasti.
viikonlopun toteuma
Viikonlopun plään
- essee1 valmiiksi
- opiskelujuttu2 työn alle
- työopiskelujuttu
- siivousta kaikessa rauhassa, ehkä jopa muutaman laatikon raivaus
- talvikengät tytöille
- siskon visiitti meille kaikessa rauhassa
- ystävien tapaaminen kaikessa rauhassa
- pizzasunnuntai
Viikonlopun toteuma
- normaalit pyykit ja ruuanlaitot
- setti sisä- ja ulkopaikallissijoja yhden lapsukaisen kanssa
- korvakorujen vaihto-operaatio + lisää reikiä yhteen lapseen
- anopin fläpän asennusta (se ei muistanut sähköpostiosoitettaan)
- anopin fläpän asennusta (se muisti väärän osoitteen)
- anopin fläpän asennusta (nettiyhteys ei toiminut)
- anopin fläpän asennusta omassa kodissa, jossa nettiyhteys toimi.
- kollektiivinen raivo siitä, että myyjä oli myynyt anopille liittymän, joka ei toimi
- moraalisena tukena siinä liikkeessä joka oli myynyt anopille toimimattoman liittymän
- kiireistä tarjoilujen väsäystä
- vielä kiireisempää siivousta
- ja jos mahdollista niin vielä kiireisemmät treffit siskon kanssa
- ystävien tapaaminen
- pizzasunnuntai
Viikonloppu oli hyvä, mutta ei ollenkaan sellainen kuin sen olisi kuulunut olla. Ihan erilainen.
Monia asioita olisin halunnut tehdä ihan kaikessa rauhassa ja kiireettä. Siivoilla, jutella siskon kanssa, pohtia opiskeluja.
Monia asioita, lähinnä opiskeluja, olisi pitänyt tehdä. Niiden tekemättäjääminen harmitti. Mutta toisaalta se, mikä tilalle tuli, oli sekin tärkeää ja hyvää. Niin kuin nyt vaikka se anopin fläpä. Tehtävähän se oli.
Ystävien tapaaminen on aina hyvä asia.
Pöydälle jääneet kynttilät ja hyvät keskustelut lämmittivät sielua koko illan.
- essee1 valmiiksi
- opiskelujuttu2 työn alle
- työopiskelujuttu
- siivousta kaikessa rauhassa, ehkä jopa muutaman laatikon raivaus
- talvikengät tytöille
- siskon visiitti meille kaikessa rauhassa
- ystävien tapaaminen kaikessa rauhassa
- pizzasunnuntai
Viikonlopun toteuma
- normaalit pyykit ja ruuanlaitot
- setti sisä- ja ulkopaikallissijoja yhden lapsukaisen kanssa
- korvakorujen vaihto-operaatio + lisää reikiä yhteen lapseen
- anopin fläpän asennusta (se ei muistanut sähköpostiosoitettaan)
- anopin fläpän asennusta (se muisti väärän osoitteen)
- anopin fläpän asennusta (nettiyhteys ei toiminut)
- anopin fläpän asennusta omassa kodissa, jossa nettiyhteys toimi.
- kollektiivinen raivo siitä, että myyjä oli myynyt anopille liittymän, joka ei toimi
- moraalisena tukena siinä liikkeessä joka oli myynyt anopille toimimattoman liittymän
- kiireistä tarjoilujen väsäystä
- vielä kiireisempää siivousta
- ja jos mahdollista niin vielä kiireisemmät treffit siskon kanssa
- ystävien tapaaminen
- pizzasunnuntai
Viikonloppu oli hyvä, mutta ei ollenkaan sellainen kuin sen olisi kuulunut olla. Ihan erilainen.
Monia asioita olisin halunnut tehdä ihan kaikessa rauhassa ja kiireettä. Siivoilla, jutella siskon kanssa, pohtia opiskeluja.
Monia asioita, lähinnä opiskeluja, olisi pitänyt tehdä. Niiden tekemättäjääminen harmitti. Mutta toisaalta se, mikä tilalle tuli, oli sekin tärkeää ja hyvää. Niin kuin nyt vaikka se anopin fläpä. Tehtävähän se oli.
Ystävien tapaaminen on aina hyvä asia.
Pöydälle jääneet kynttilät ja hyvät keskustelut lämmittivät sielua koko illan.
joulukuvastoraivo
istuin iltani iloksi selailemaan joulukuvastoa. Grrr.
Mitä ihmettä on pörröliuku?
Miksi sitä varten tarvitaan estesukkia?
Kaikki mieleeni tulevat vaihtoehdot ovat alaikäisiltä kiellettyjä. (hyi minua!)
Miten olisi annos oikeakielisyyttä?
Copyllä taisi muutenkin olla joku pörröongelma. Tuli semmoinen olo, että pitäisi laskea montako pörröä kuvastossa oli, ehkä olisin voittanut palkinnon.
Entä sitten lahjavihjeet?
Kuka antaa ja kenelle?
Kysyin hraH:lta että haluaako hän aatonaattona sensuellin alusasun. Kuulemma ei. eikä myöskään niitä räikeänruudullisia kalsonkeja samaisesta kuvastosta. Minä loukkaannuin, tietysti. Olisin hyvää hyvyyttäni antanut hänelle sekä sensuellin alusasun että reippaanroimakkaat kalsongit.
Vai pitääkö minun kääriytyä sensuelliin alusasuun? Ja lahjapaperiin?
Entä jos olen ihan suivaantunut ja joulustressaantunut rakkaaseeni? Viskaanko häntä sensuellilla alusasulla ja kerron ylitsetursuavat tunteeni kimittävällä yliäänellä että mäenvoisietääsuaenkäjouluanyysk.?
Entä jos rakkaani on vaikka lapseni? Että annanko teini-ikäiselle poikaselleni sensuellin alusasun?
Ja miksi ihmeessä jo aatonaattona?
Eikö se nyt jo hyvänen aika riitä, että otetaan yhden päivän varaslähtö? Pitääkö sitä nyt ruveta viettämään joulua jo kaksi päivää aikaisemmin?
Eikä edes aloiteta siitä yhden toisen vaateketjun harmaansävyt-katalogista. Se oli niin loukkaava ja mauton, että jopa se teini-ikäinen poikaseni (joka luultavasti olisi halunnut katsella niitä kuvia kaikessa rauhassa silmät kiiluen) joutui myöntämään että naiskuvassa on jotain outoa, jopa mahdollisesti ei-hyväksyttävää. Ainakin samaisen kataloogin mieskuvaan verrattuna.
(tunnustan: saatoin harjoittaa lievää mouhaamista aiheesta, jonka jälkeen piilotin kuvaston poistopaperikorin alimmaiseksi.)
voi pörröliuku vieköön.
Mitä ihmettä on pörröliuku?
Miksi sitä varten tarvitaan estesukkia?
Kaikki mieleeni tulevat vaihtoehdot ovat alaikäisiltä kiellettyjä. (hyi minua!)
Miten olisi annos oikeakielisyyttä?
Copyllä taisi muutenkin olla joku pörröongelma. Tuli semmoinen olo, että pitäisi laskea montako pörröä kuvastossa oli, ehkä olisin voittanut palkinnon.
Entä sitten lahjavihjeet?
Kuka antaa ja kenelle?
Kysyin hraH:lta että haluaako hän aatonaattona sensuellin alusasun. Kuulemma ei. eikä myöskään niitä räikeänruudullisia kalsonkeja samaisesta kuvastosta. Minä loukkaannuin, tietysti. Olisin hyvää hyvyyttäni antanut hänelle sekä sensuellin alusasun että reippaanroimakkaat kalsongit.
Vai pitääkö minun kääriytyä sensuelliin alusasuun? Ja lahjapaperiin?
Entä jos olen ihan suivaantunut ja joulustressaantunut rakkaaseeni? Viskaanko häntä sensuellilla alusasulla ja kerron ylitsetursuavat tunteeni kimittävällä yliäänellä että mäenvoisietääsuaenkäjouluanyysk.?
Entä jos rakkaani on vaikka lapseni? Että annanko teini-ikäiselle poikaselleni sensuellin alusasun?
Ja miksi ihmeessä jo aatonaattona?
Eikö se nyt jo hyvänen aika riitä, että otetaan yhden päivän varaslähtö? Pitääkö sitä nyt ruveta viettämään joulua jo kaksi päivää aikaisemmin?
Eikä edes aloiteta siitä yhden toisen vaateketjun harmaansävyt-katalogista. Se oli niin loukkaava ja mauton, että jopa se teini-ikäinen poikaseni (joka luultavasti olisi halunnut katsella niitä kuvia kaikessa rauhassa silmät kiiluen) joutui myöntämään että naiskuvassa on jotain outoa, jopa mahdollisesti ei-hyväksyttävää. Ainakin samaisen kataloogin mieskuvaan verrattuna.
(tunnustan: saatoin harjoittaa lievää mouhaamista aiheesta, jonka jälkeen piilotin kuvaston poistopaperikorin alimmaiseksi.)
voi pörröliuku vieköön.
Yksiksen yksitoista
Yksis heitti haasteella.
Kiitos Yksis, hauska haaste!
Yksitoista faktaa itsestäni (kääk, ei minussa ole yhtätoista asiaa)
1. Minulla on yksi hraHakkarainen. Ja yksi sisko.
Minua on myös vain yksi.
2. Meillä on kaksi kissaa. Leevi on vanha ja dementti ja maine coon. Viiru on pieni, pyöreä ja lievästi häiriintynyt.
3. Meillä on kolme lasta. Neljäntoista, kahdentoista ja yhdeksän ikäisiä.
4. Olen elänyt neljä vuosikymmentä. Minulla on neljä tutkintoa (yo-, ylempi korkeakoulu-, kaksi ammatillista). Neljä lasta olisi ollut kiva määrä, mutta kehvatsun lääkärit laittoivat minut lisääntymiskieltoon. Höh.
5. Nykyinen kotimme on viides yhteinen osoite hraH:n kanssa. Osoite nro neljä oli mielestäni ihanin. Vaikka ei tässä nykyisessäkään mitään vikaa ole.
6. Kotimme on kuudennessa kerroksessa. Meillä on upea näköala iltaruskoon. Työpäiväni pituus on kuusi tuntia.
7.Yksinkertaisimpaan leipätaikinaani tulee seitsemän ainesosaa: neste, suola, siirappi tai hunaja, kaurahiutaleet, rasva, hiiva, vehnäjauhot. Hiutaleita pitään olla n. 4 dl, vettä vajaat 5 dl.
Verstas on työllistänyt minua jo seitsemän vuotta.
8. Yksi lapsukaisistani on kahdeksannella luokalla. Hänen koulumatkansa taitaa olla melko tarkalleen kahdeksan kilometriä. Olen blogannut kahdeksan vuotta, alussa meillä oli hidas modeemiyhteys.
9. Yhdeksän voisi olla noin suunnilleen minun ja hraH:n yhdessä tekemien ulkomaanmatkojen määrä. Suurin osa matkoistamme on tehty yhdessä lasten kanssa. Hirmu paljon, en ole tajunnutkaan. Minä en mielestäni matkustele ollenkaan. (ehkä niitä on enemmän sittenkin. vai lasketaanko Tuhkolma ulkomaaksi? Entä Tallinna?) Voinko sanoa että yhdeksän on tosi hienoa, merkityksellistä ja mahtavaa reissua?
10. Radiossa soi juuri Kymmenen tikkua laudalla. Se on pelottava laulu. Ja se kirja myös. Yritin lukea sen joskus teininä, en pystynyt.
Olen viimeksi ollut raskaana kymmenen vuotta sitten.
Oltuamme naimisissa kymmenen vuotta vaihdoin sukunimeä.
11. *huoks* vielä joku juttu. Minulla on tällä hetkellä kesken ainakin yksitoista kirjaa, joista suurin osa on opiskelukirjoja.
Yksiksen yksitoista kysymystä:
Jouluvaloja? Värejä vai pelkkää valkoista?
Mitä syöt jouluna? Kalaa? Kinkku vai kalkkuna?
Glögiä, skumppaa, kotikaljaa vai jotakin muuta jouluina?
Miten teillä avataan lahjat? Yksi kerrallaan vai kaikki yhdessä?
Koska teille tulee kuusi? Vai tuleeko? Aito vai kopio?
Vietetäänkö joulu omalla perheellä vai suuremmalla joukolla?
Mikä on joulun kohokohta?
Saada vai antaa? Molemmat?
Joulun tärkein perinne?
Rauha, hiljaisuus, yhdessäolo - ovatko ne perinteitä?
Meidän perheen parhaita perinteitä ovat puurojuhlat isovanhemmille, croissant-aamiaiset ja joulusauna.
Ja joulunodotuksen tärkein perinne on Huonosti käyttäytyvien miesten joulujakso, se on pakko katsoa joka vuosi jossain välissä, jonkun rankan päivän iltana.
*aivan joulufiiliksissä - voi Yksis minkä teit!*
11 uutta kysymystä
Saako kierrättää nuo joulukysymykset? Ne olivat niin mahtavia!
Kierrätettyihin joulukysymyksiin haastan:
RvaKepponen
Vintti
PikkuHimpulat
Rillo
Mirka (tai Sofiann ;))
Elisa
Pinkki
Tähtönen
Haasteen säännöt:
Kiitä haastajaa
Jokaisen
haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.
Pitää vastata
myös haastajan 11 kysymykseen.
Haastetun pitää
keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
Heidän pitää
valita 11 bloggaajaa.
Sinun pitää
kertoa, kenet olet haastanut.
Ei takaisin haastamistaKiitos Yksis, hauska haaste!
Yksitoista faktaa itsestäni (kääk, ei minussa ole yhtätoista asiaa)
1. Minulla on yksi hraHakkarainen. Ja yksi sisko.
Minua on myös vain yksi.
2. Meillä on kaksi kissaa. Leevi on vanha ja dementti ja maine coon. Viiru on pieni, pyöreä ja lievästi häiriintynyt.
3. Meillä on kolme lasta. Neljäntoista, kahdentoista ja yhdeksän ikäisiä.
4. Olen elänyt neljä vuosikymmentä. Minulla on neljä tutkintoa (yo-, ylempi korkeakoulu-, kaksi ammatillista). Neljä lasta olisi ollut kiva määrä, mutta kehvatsun lääkärit laittoivat minut lisääntymiskieltoon. Höh.
5. Nykyinen kotimme on viides yhteinen osoite hraH:n kanssa. Osoite nro neljä oli mielestäni ihanin. Vaikka ei tässä nykyisessäkään mitään vikaa ole.
6. Kotimme on kuudennessa kerroksessa. Meillä on upea näköala iltaruskoon. Työpäiväni pituus on kuusi tuntia.
7.Yksinkertaisimpaan leipätaikinaani tulee seitsemän ainesosaa: neste, suola, siirappi tai hunaja, kaurahiutaleet, rasva, hiiva, vehnäjauhot. Hiutaleita pitään olla n. 4 dl, vettä vajaat 5 dl.
Verstas on työllistänyt minua jo seitsemän vuotta.
8. Yksi lapsukaisistani on kahdeksannella luokalla. Hänen koulumatkansa taitaa olla melko tarkalleen kahdeksan kilometriä. Olen blogannut kahdeksan vuotta, alussa meillä oli hidas modeemiyhteys.
9. Yhdeksän voisi olla noin suunnilleen minun ja hraH:n yhdessä tekemien ulkomaanmatkojen määrä. Suurin osa matkoistamme on tehty yhdessä lasten kanssa. Hirmu paljon, en ole tajunnutkaan. Minä en mielestäni matkustele ollenkaan. (ehkä niitä on enemmän sittenkin. vai lasketaanko Tuhkolma ulkomaaksi? Entä Tallinna?) Voinko sanoa että yhdeksän on tosi hienoa, merkityksellistä ja mahtavaa reissua?
10. Radiossa soi juuri Kymmenen tikkua laudalla. Se on pelottava laulu. Ja se kirja myös. Yritin lukea sen joskus teininä, en pystynyt.
Olen viimeksi ollut raskaana kymmenen vuotta sitten.
Oltuamme naimisissa kymmenen vuotta vaihdoin sukunimeä.
11. *huoks* vielä joku juttu. Minulla on tällä hetkellä kesken ainakin yksitoista kirjaa, joista suurin osa on opiskelukirjoja.
Yksiksen yksitoista kysymystä:
Lempi
joululaulusi?
Saako sanoa monta laulua - en pysty valitsemaan vain yhtä! (jopa tämä lista on brutaalisti karsittu, joululaulut ovat niin ihania!)
*
Koska joulua saa
alkaa fiilistelemään?
Ensimmäisestä adventista, tai joulukuun ensimmäisestä päivästä - kumpi nyt ikinä onkaan aikaisemmin. Joulua valmistellaan hiljalleen, päivä kerrallaan, pienin askelin. Ja oikein tosissaan joulunalusviikolla, suunnilleen kolmannesta adventista alkaen. Jouluradio alkaa tietysti soida heti ekana adventtina.
Jouluvaloja? Värejä vai pelkkää valkoista?
Kyllä! Valoja, värejä! Mausteista punaista, kultaa; lämmintä. Väritkin tuodaan sisään vähitellen.
Mitä syöt jouluna? Kalaa? Kinkku vai kalkkuna?
Kaikkia! Savukalaa, savukalkkunaa, kinkkua, poroa(kin). Isän tekemä sallatti (rosolli) kuuluu ilman muuta asiaan (<3!), ja omatekemä bataattiperunalaatikko myös.
Meillä on joka vuosi pöydässä setti "hyvyys - mieliliha - tarjous" Mikä vääjäämättä johtaa monenlaisiin herkkuihin, varsinkin lihapuolella ;)
Glögiä, skumppaa, kotikaljaa vai jotakin muuta jouluina?
Kuoharia ja/tai punaista. Jälkipalalla ja illalla port.
Glögiä en juo ensinkään (paitsi ehkä vaaleaa), kotikaljastakaan en välitä.
Kahvina ehdottomasti vaniljakahvi (kuuluu sanoa joka kerta että kahvia with a hint of vanilla; en tiedä miksi. tai tiedän mutta liian monimutkaista selitettäväksi)
Kahvina ehdottomasti vaniljakahvi (kuuluu sanoa joka kerta että kahvia with a hint of vanilla; en tiedä miksi. tai tiedän mutta liian monimutkaista selitettäväksi)
Miten teillä avataan lahjat? Yksi kerrallaan vai kaikki yhdessä?
Yleensä vimmatusti, ilma on sakeanaan papereita ja kiljahduksia.
Me aikuiset avaamme sivistyneesti kahdenkeskisessä rauhassa, myöhään yöllä.
Koska teille tulee kuusi? Vai tuleeko? Aito vai kopio?
Aatonaattona yleensä. Ja joka vuosi pohditaan aidon ja kopion välillä. Toistaiseksi meillä on aina ollut kopio.
Meillä ihan konreettisesti aina "joulupuu on rakennettu" - täystumpeloita kun käsistämme olemme, on kuusenpystytys aina laajamittainen operaatio.
Meillä ihan konreettisesti aina "joulupuu on rakennettu" - täystumpeloita kun käsistämme olemme, on kuusenpystytys aina laajamittainen operaatio.
Vietetäänkö joulu omalla perheellä vai suuremmalla joukolla?
Sekä ja että. Monena vuonna olemme syöneet yhdessä ystäväperheen kanssa, lahjahässäkkä kuitenkin omissa oloissamme. Tämän vuoden kuviot ovat vielä auki.
Jotenkin tähän houkuttaisi vastata että omalla perheellä: kaikki joulunpyhien kokoontumiskombinaatiot ovat osa laajempaa perhekokonaisuuttamme.
Mikä on joulun kohokohta?
Saako taas sanoa monta?
aattoaamu kun lapset heräävät ja kuuseen laitetaan valot.
keskipäivä: "huomenna jos Jumala suo..."
jouluyö: "..oi jouluyö, oi autuas sä hetki..."
Saada vai antaa? Molemmat?
Molemmat.
Joulun tärkein perinne?
Rauha, hiljaisuus, yhdessäolo - ovatko ne perinteitä?
Meidän perheen parhaita perinteitä ovat puurojuhlat isovanhemmille, croissant-aamiaiset ja joulusauna.
Ja joulunodotuksen tärkein perinne on Huonosti käyttäytyvien miesten joulujakso, se on pakko katsoa joka vuosi jossain välissä, jonkun rankan päivän iltana.
*aivan joulufiiliksissä - voi Yksis minkä teit!*
11 uutta kysymystä
Saako kierrättää nuo joulukysymykset? Ne olivat niin mahtavia!
Kierrätettyihin joulukysymyksiin haastan:
RvaKepponen
Vintti
PikkuHimpulat
Rillo
Mirka (tai Sofiann ;))
Elisa
Pinkki
Tähtönen
Lasten oikeuksien päivänä
31. Lapsella on oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan sekä taide- ja kulttuurielämään
28. Lapsella on oikeus käydä ilmaiseksi peruskoulua.
ts. lapsi haluaisi toteuttaa oikeuttaan leikkiin, lepoon, vapaa-aikaan ja taide- ja kulttuurielämään. Mutta lapsen vanhemmat pakottavat sen käymään peruskoulua.
"ai lasten oikeuksien päivä, no ihmekös joka puolella on lippuja puolitangossa!"
ah, tuota kollektiivista koulu- ja murkkuikäisten sarkasmia!
ps. telakkateollisuudella pyyhkii hyvin. Ainakin täällä meidän nurkilla. Tänään tuotettiin 21 alusta.
pipparskaakkukriisi
Yksi lukuisista serkuistani (uskokaa pois, niitä riittää!) julkaisi veissibuukissa strömssööhenkisen kuvan pipparskaakkujen paistannasta.
Kuinka hän ja lapsosensa hymyssäsuin paistelevat ja maistelevat pipparskaakkuja.
Aargh.
Ei jouluvalmisteluja nyt vielä kuulu aloittaa.
Jouluvalmistelut aloitetaan vasta sitten kun ollaan siivosti käyty hoilottamassa hoosiannat ja istuttu rauhallisesti ja kärsivällisesti hetki kirkkokahveillakin. Eikä silloinkaan vielä täydellä teholla, vaan korkeintaan niin, että laitetaan ehkä jouluvalot ikkunaan, ja tietysti sytytetään kynttilä. (sunnuntai on kuitenkin lepopäivä. ei silloin sovi rehkiä, niin se on!)
Että ei mitään varaslähtöjä.
Toinen mistä reklamoin on pipparskaakut noin yleensä, että miten on mahdollista että kaikki muut onnistuvat ja minä en?
Jotenkin kestän sen että anonyymit ja vähemmän anonyymit täällä blogistaniassa punaisin poskin kalastajavillapaidoissaan paistelevat ja maistelevat yhdessä jälkikasvunsa kanssa omin pikkukätösin tursuteltuja glitteripipareita, mutta kyllä nyt tulee jo liika iholle tuommoinen peli.
HraH joka vuosi ottaa minusta semmoisen piparinpaistelus-maisteluskuvan, jossa olen virttyneessä röntsässä teepaidassa, ihan hikisenä ja kuristan homersimpsontyyliin hengiltä jotakuta lasta, joka on juuri nielaisemaisillaan puolen kilon möntin taikinaa. Että miten se osuukin kameran kanssa paikalle juuri semmoisella hetkellä?
Ei semmoista kuva voi missään julkaista. Tulee vielä lastensuojeluvalvoja paikalle.
Ihan epää.
Kyllä varmasti olen laulanut joululauluja ja paistellut ja tursutellut juuri ennen sitä kuvan ottamista.
No tietysti sitten se serkkuni ja kaikki sen kaverit kehuivat että miten monta kertaa ennen joulua he paistelevat piparkakkusiaan; joka viikko ainakin, joskus jopa kahdesti.
Mihin ne oikein joutuvat niiden kakkustensa kanssa?
Jos nyt jo aloittaa ja joka kerta vetäisee vaikka puolen kilon taikinan, niin kyllä on kakkua kerrakseen. (tietysti yhtenä kertana tehdään se täydellinen piparkakkutalo, vaikkei sitä kukaan sanonutkaan. mutta kyllä minä tiedän)
Paitsi että kyllä meilläkin paistellaan pari-kolme taikinallista. Yhden kerran tehdään kaupan taikinasta, koska se on helposti käsiteltävää. Yhden satsin leivon yksityisesti sillä kaikkein parhaalla reseptillä, josta tulee aivan taivaallisen suussasulavia kakkuja, mutta jonka taikina on kyllä yksi faan leivottavaksi. (niitä kakkusia sitten säästellään erityisiin kahvihetkiin, niitä ei saa noin vain käydä kromehtimassa)
Ja sitten pitää olla pellillisen verran taikinaa jemmassa aatonaaton iltaan tai aattoaamuun. Että tulee jouluntuoksu.
Kerran kauan sitten minä olin iloinen ja luova ja ahkera ja silloin leivoin semmoisia kakkuja, joihin tuli reikä. Aatonaattona laitoin niihin silkkinauhat ja ripustelin joulukuuseen ja olin niin tyytyväinen itseeni.
Tapaninpäivänä aloin ihmetellä että onpa muuten aika hiljaista.
Pieni piparihiiri istui kuusen alla, hänkin itseensä tyytyväisenä.
Ja kuusessa roikkuivat enää pelkät reiät. Paitsi yhdessä yläoksassa oli vielä puolikas kakkusta jäljellä. Ja hampaanjäljet.
Että ei vaan mene niin kuin strömssöössä.
*
Minä sanoin aamulla bussissa hraH:lle että pitää ryhdistäytyä ja hänenkin pistää kalastajavillapaita päälle ja tulla leipomaan että ollaan niinkuin kunnon ihmiset eikä niin kuin mitkäkin villit metsäläiset.
Se lupasi tulla ottamaan taas valokuvan.
parisuhteellisuutta taas
saako joka maanantai toivoa, että yksi päivä vielä vapaata lisää?
Jäin viikonlopun jäljiltä pohtimaan parisuhteellisuuksia - aina ne asiat koskettavat.
Arjessa harvoin on muuta kuin arkea, mutta arkikin voi jaettuna olla hyvää, voimaannuttavaa.
Mietin tuttavia. Voiko silloin kun ei tunne koko tarinaa ravistella toista, tai vaikka niitä molempia?
Käskeä pysähtymään ja katsomaan edes hetken ajan ohi itsensä, siihen jonka kanssa on halunnut aikaansa jakaa?
Voiko täyttää tyhjää, jonka olemassaoloa ei toinen halua myöntää?
Semmoisia pohdiskelin lauantaiyönä samalla kun vavisten pelkäsin vereni pakenevan kohti kuuta.
HraH, joka koko pohdiskelun minussa käynnisti tilittämällä tuttavien tilannetta, sanoi mä tykkään siitä kun me tehdään yhdessä ja jaetaan, kyllä mä haluan sun kanssa elää vanhaks.
Minä en ole yöllä mitenkään parhaimmillani - en edes tällaisten sydäntäläikäyttävien tunnustusten jälkeen - mutta onnistuin sentään raakkumaan että eikö se tässä nyt vähän ole tarkoituskin.
Mikä rakkauden apostoli olenkaan!
Jee sille.
*
Yritin sunnuntaina kirjoittaa hupiopiskeluideni esseetä.
Joku kehvatsu oli käynyt kähveltämässä koko hienon esseeni ja jättänyt tilalle ihan silkkaa soopaa. En ymmärrä. Siitä räpellyksestä oli järki ja tieto kovasti kaukana.
Lamaannuin.
Mutta sain valmiiksi työopiskeluiden loppuraportin. Jee edes sille.
*
ps. Länsisiivessä jaettiin iloinen kreikkalainen fiasko.
Länsisiipi on kyllä oikeasti pohjoissiipi: olen mennyt sekaisin suunnattoman suuren kartanomme ilmansuunnista.
ja ps2.
tuo edellisen postauksen kuva on julkaistu päähenkilön luvalla.
Pikkusiskohan se siinä; täsmennys ihan siltä varalta että ette tienneet. (ja hänen toinen omistajansa. saatte arvata kuka.)
Jäin viikonlopun jäljiltä pohtimaan parisuhteellisuuksia - aina ne asiat koskettavat.
Arjessa harvoin on muuta kuin arkea, mutta arkikin voi jaettuna olla hyvää, voimaannuttavaa.
Mietin tuttavia. Voiko silloin kun ei tunne koko tarinaa ravistella toista, tai vaikka niitä molempia?
Käskeä pysähtymään ja katsomaan edes hetken ajan ohi itsensä, siihen jonka kanssa on halunnut aikaansa jakaa?
Voiko täyttää tyhjää, jonka olemassaoloa ei toinen halua myöntää?
Semmoisia pohdiskelin lauantaiyönä samalla kun vavisten pelkäsin vereni pakenevan kohti kuuta.
HraH, joka koko pohdiskelun minussa käynnisti tilittämällä tuttavien tilannetta, sanoi mä tykkään siitä kun me tehdään yhdessä ja jaetaan, kyllä mä haluan sun kanssa elää vanhaks.
Minä en ole yöllä mitenkään parhaimmillani - en edes tällaisten sydäntäläikäyttävien tunnustusten jälkeen - mutta onnistuin sentään raakkumaan että eikö se tässä nyt vähän ole tarkoituskin.
Mikä rakkauden apostoli olenkaan!
Jee sille.
*
Yritin sunnuntaina kirjoittaa hupiopiskeluideni esseetä.
Joku kehvatsu oli käynyt kähveltämässä koko hienon esseeni ja jättänyt tilalle ihan silkkaa soopaa. En ymmärrä. Siitä räpellyksestä oli järki ja tieto kovasti kaukana.
Lamaannuin.
Mutta sain valmiiksi työopiskeluiden loppuraportin. Jee edes sille.
*
ps. Länsisiivessä jaettiin iloinen kreikkalainen fiasko.
Länsisiipi on kyllä oikeasti pohjoissiipi: olen mennyt sekaisin suunnattoman suuren kartanomme ilmansuunnista.
ja ps2.
tuo edellisen postauksen kuva on julkaistu päähenkilön luvalla.
Pikkusiskohan se siinä; täsmennys ihan siltä varalta että ette tienneet. (ja hänen toinen omistajansa. saatte arvata kuka.)
Maailman keskostietoisuuden päivä
rv 29+1; 870g, 37 cm
Ensimmäistä kertaa kengurussa kaksiviikkoisena, lähes kymmenen vuotta sitten
Maailman keskostietoisuuden päivä.
ihan kuutamolla
Olin eilen illalla työkoulutuksessa, niin olen sivistynyt nyt.
HraH:lle, teknologialle ja sensemmoisille kiitos fläpästä - se on kyllä metka peli. Kun luennoitsija horisi kaikenmoisista laeista ja asetuksista, niin minä tormakkana kaivelin esiin Finlexin. Kun luennoitsija väitti että joku päätös ei ole vielä julkista tietoa, kaivelin esiin hovin päätökset asiasta ja myhäilin hiljaa tyytyväisenä kun tiesin enempi kuin luennoitsija.
Ja kun tylsyys iski yhtäaikaa sekä kotona mujuvaan Pikkusiskoon että minuun, viestittelimme toisillemme. Sain tietää mm. että täysikuu valvottaa, koska "sun veri vetäytyy jotain taivaankappaletta kohti niin on hankala nukkuu" (lähde: ope sans)
Minä puolestani etäopetin hänelle sanaluokkia.
En olisi ollut näin kerettiläinen salaviestijä, ellen olisi ollut suunnilleen vuosi sitten tässä täsmälleen samassa koulutuksessa, ja sitä paitsi edellisellä lähijaksolla niissä laajemmissa työopinnoissani käsiteltiin myöskin tätä samaa (ah niin kiehtovaa!) aihetta, ja sen luennoitsija oli parempi.
*
Minä en kyllä alkuunkaan käsitä tuota veren vetäytymistä kohti taivaankappaletta.
En vaikka kuinka yritän.
Loiskuvatko ihmisen verimassat jotenkin holtittomasti niin kuin vuorovedet? Vuoroveret?
Puistattava ajatus jotenkin: kaikessa rauhassa viattomasti käyn illalla nukkumaan ja siinä aivan autuasta unta mussuttaessani vereni pakenevat kohti täysikuuta? Uhh.
Vähemmästäkin ajatuksesta pakenevat myös unet, täytyy ruveta yövartioon.
Millaisella haavilla kannattaa pyydystellä vetäytyvää verta? Voiko sängyn alle pistää jonkun vastavoiman, jonkun ekstrapainovoimakentän? Joko mennään foliohattuvyöhykkeelle?
*
Päivän mietekuva itselle
HraH:lle, teknologialle ja sensemmoisille kiitos fläpästä - se on kyllä metka peli. Kun luennoitsija horisi kaikenmoisista laeista ja asetuksista, niin minä tormakkana kaivelin esiin Finlexin. Kun luennoitsija väitti että joku päätös ei ole vielä julkista tietoa, kaivelin esiin hovin päätökset asiasta ja myhäilin hiljaa tyytyväisenä kun tiesin enempi kuin luennoitsija.
Ja kun tylsyys iski yhtäaikaa sekä kotona mujuvaan Pikkusiskoon että minuun, viestittelimme toisillemme. Sain tietää mm. että täysikuu valvottaa, koska "sun veri vetäytyy jotain taivaankappaletta kohti niin on hankala nukkuu" (lähde: ope sans)
Minä puolestani etäopetin hänelle sanaluokkia.
En olisi ollut näin kerettiläinen salaviestijä, ellen olisi ollut suunnilleen vuosi sitten tässä täsmälleen samassa koulutuksessa, ja sitä paitsi edellisellä lähijaksolla niissä laajemmissa työopinnoissani käsiteltiin myöskin tätä samaa (ah niin kiehtovaa!) aihetta, ja sen luennoitsija oli parempi.
*
Minä en kyllä alkuunkaan käsitä tuota veren vetäytymistä kohti taivaankappaletta.
En vaikka kuinka yritän.
Loiskuvatko ihmisen verimassat jotenkin holtittomasti niin kuin vuorovedet? Vuoroveret?
Puistattava ajatus jotenkin: kaikessa rauhassa viattomasti käyn illalla nukkumaan ja siinä aivan autuasta unta mussuttaessani vereni pakenevat kohti täysikuuta? Uhh.
Vähemmästäkin ajatuksesta pakenevat myös unet, täytyy ruveta yövartioon.
Millaisella haavilla kannattaa pyydystellä vetäytyvää verta? Voiko sängyn alle pistää jonkun vastavoiman, jonkun ekstrapainovoimakentän? Joko mennään foliohattuvyöhykkeelle?
*
Päivän mietekuva itselle
 |
| me ei olla palolaitoksella töissä |
elävästä elämästä
keskiviikkona kotiin. Aikaa latoa ruokaa pöytään suunnilleen vartti, sen jälkeen ensimmäinen lähtee jo harrastuksiinsa.
14.40 - kotiin. Harrastukseen lähtijä pompahtelee (arvannette kenestä on kyse) katsomaan mitä kissoille kuuluu
14.41 - postin tsekkaus. Muistas pestä kädet kun tullaan kotiin. Ja kengät paikalleen
14.42 - vaatteiden vaihto. Hei pesitkö ne kädet?
14.43 - keittiössä. Onko ne kädet jo pesty? Onko kassi pakattu?
14.44 - keittiössä. Kattila hellalle. Joojoo, mä katson sulle ne herkut ihan kohta. (harrastuksessa on herkuttelupäivä)
14.45 - riisipuuroainekset pataan, muusiainekset kattilaan. Joo, ruoka on kyllä valmis ihan ajoissa, anna mun nyt edes yrittää tehdä se.
14.46 - sä voisit nyt ihan tosi pakata sen kassin. Vesipullo, kännykkä, avaimet, bussikortti. Tee sit kerralla valmiiks asti
14.47 - lautaset pöytään.
14.48 - ai pahus. pyykit. mistä tietää että on nukkunut edellisen yön hyvin? Kun ei herää siihen että kissa oksentaa sänkyyn. Jee.
14.49 - tosiaan, ne pyykit
14.50 - joo, ruoka on ihan kohta valmis. Kyllä sä ehdit. Onko laukku pakattu
14.51 - ne pyykit, nyt. Eikun muusi kuplii. Siis muusi.
14.52 - pyykit, trallallaa
14.53 - pesukone hyrisee. Ruoka alkaa olla melkein valmis, ts. pakasteperunamuusi on sulanut.
14.54 - mitäköhän vielä pitikään tehdä? Leipätaikina!
14.55-15.00 - taikinaa-taikinaa-taikinaa
15.01 - tuus nyt sit syömään! Onko se kassi pakattu? Enkömä sanonut että tee se kerralla valmiiks?
15.02-15.10 - lapsi syö
15.11. - mitämunpitikään? Ai niin, se peitto! Paripeitossa on se huono puoli, ettei se mahdu pesukoneeseen. Pesutoimenpiteitä peitolle.
15.12 - kyllä isä ehtii kotiin viemään sut. Ja jos ei ehdi, niin sä osaat mennä itsekin. Tee vaikka vähän läksyjä nyt
15.13 - olinko mä tekemässä jotain?
15.20 - muut kotiutuvat.
15.21 - kyllä isä vie sut. Anna sen nyt syödä edes vähän
15.22 - sitä paitsi, onko sulla nyt kaikki kunnossa.
15.23 - niinpä
15.24 - joo, soita vaan sun kaverille. Sä olet siellä suunnilleen puolen tunnin päästä.
15.25 - muut ruokapöytään
15.26 - no nyt sun on aika lähteä! kengät jalkaan.
15.27 - hei, et sä nyt ehdi mitään lehteä lukea. Kengät jalkaan. Isä on valmis heti kun säkin olet.
15.28 - hauskaa harrastusta!
15.29 - kiitos ruuasta.
15.30 - oliko mulla joku homma kesken?
15.31 - ai niin, leipä.
15.32-15.35 - leipää-leipää-leipää
15.36 - pitäiskö juoda kahvia?
15.37 - täytyy ehkä ladata tiskikone ensin. Joo, sen mä teen.
15.38-15.43 - tiskikone-tiskikone-tiskikone
15.44 - kahvinkeitin-kahvinkeitin-kahvinkeitin. vois ehkä mennä pienelle lenksalle kun leipä on valmis. kahvin vois juoda sen jälkeen vasta.
15.45 - nyt mä istun hetkeksi.
15.50 - ai niin, pahus vieköön, se peitto!
15.51-16.00 - peitto-peitto-peitto
16.01 - leipä uuniin. hei kuule, ei tässä ole aikaa odotella rauhassa leivän kohoamista!
16.02 - jos vaikka lukis. (tai tsekkais veissipuukin)
16.15 - onkohan se leipä kypsä jo?
16.18 - kissanvessa-kissanvessa-kissanvessa
16.30 - onkohan se leipä kypsä jo?
16.35 - joko?
16.42 - nyt saa luvan riittää. Kypsä tai ei.
16.43 - vaatteiden vaihto. Sauvoilla vai ilman, sauvoilla vai ilman? No jos nyt sit sauvoilla. (voi itku, tekis mieli jäädä mujumaan ja lukemaan) Moimoi, tuu sit ajoissa kotiin! (seuraava lähtee)
16.44 - mä käyn pikaiseen lenkillä, milloin se sun bussi taas lähteekään? Yritetään tulla sua vastaan sit kauppareissun jälkeen! (viimeinenkin suunnittelee lähtöä)
16.47-17.20 - purtsikalla
17.21 - paluu pimeään kotiin, vaatteiden vaihto
17.22 - kahvinkeitin päälle. Kahvia!
17.23 - moi, te tulitte jo! (ensimmäinen lähtijä palaa)
17.24-18.00 - kahvia, fläpää, kirjaa. no, verbi kertoo tekemisestä. Voitko sä sanoa että minä nimin, sinä nimit? hmm, niin, ei se sit oo verbi. No nyt sä oot tarjonnu ne kaikki, mikä se nyt sit olis? Se sana on muuten pronomini eikä proverbi. Joo, ihan oikeen, se on substantiivi.
18.01 - jaaha, lähdetääs sinne kauppaan sit. mitäihmettämesyödään lähipäivinä?
19.25 - voi itku, jonkun pitää latoa nää kaikki ostokset johonkin kaappiin. Syökää sitä riisaria nyt.
14.40 - kotiin. Harrastukseen lähtijä pompahtelee (arvannette kenestä on kyse) katsomaan mitä kissoille kuuluu
14.41 - postin tsekkaus. Muistas pestä kädet kun tullaan kotiin. Ja kengät paikalleen
14.42 - vaatteiden vaihto. Hei pesitkö ne kädet?
14.43 - keittiössä. Onko ne kädet jo pesty? Onko kassi pakattu?
14.44 - keittiössä. Kattila hellalle. Joojoo, mä katson sulle ne herkut ihan kohta. (harrastuksessa on herkuttelupäivä)
14.45 - riisipuuroainekset pataan, muusiainekset kattilaan. Joo, ruoka on kyllä valmis ihan ajoissa, anna mun nyt edes yrittää tehdä se.
14.46 - sä voisit nyt ihan tosi pakata sen kassin. Vesipullo, kännykkä, avaimet, bussikortti. Tee sit kerralla valmiiks asti
14.47 - lautaset pöytään.
14.48 - ai pahus. pyykit. mistä tietää että on nukkunut edellisen yön hyvin? Kun ei herää siihen että kissa oksentaa sänkyyn. Jee.
14.49 - tosiaan, ne pyykit
14.50 - joo, ruoka on ihan kohta valmis. Kyllä sä ehdit. Onko laukku pakattu
14.51 - ne pyykit, nyt. Eikun muusi kuplii. Siis muusi.
14.52 - pyykit, trallallaa
14.53 - pesukone hyrisee. Ruoka alkaa olla melkein valmis, ts. pakasteperunamuusi on sulanut.
14.54 - mitäköhän vielä pitikään tehdä? Leipätaikina!
14.55-15.00 - taikinaa-taikinaa-taikinaa
15.01 - tuus nyt sit syömään! Onko se kassi pakattu? Enkömä sanonut että tee se kerralla valmiiks?
15.02-15.10 - lapsi syö
15.11. - mitämunpitikään? Ai niin, se peitto! Paripeitossa on se huono puoli, ettei se mahdu pesukoneeseen. Pesutoimenpiteitä peitolle.
15.12 - kyllä isä ehtii kotiin viemään sut. Ja jos ei ehdi, niin sä osaat mennä itsekin. Tee vaikka vähän läksyjä nyt
15.13 - olinko mä tekemässä jotain?
15.20 - muut kotiutuvat.
15.21 - kyllä isä vie sut. Anna sen nyt syödä edes vähän
15.22 - sitä paitsi, onko sulla nyt kaikki kunnossa.
15.23 - niinpä
15.24 - joo, soita vaan sun kaverille. Sä olet siellä suunnilleen puolen tunnin päästä.
15.25 - muut ruokapöytään
15.26 - no nyt sun on aika lähteä! kengät jalkaan.
15.27 - hei, et sä nyt ehdi mitään lehteä lukea. Kengät jalkaan. Isä on valmis heti kun säkin olet.
15.28 - hauskaa harrastusta!
15.29 - kiitos ruuasta.
15.30 - oliko mulla joku homma kesken?
15.31 - ai niin, leipä.
15.32-15.35 - leipää-leipää-leipää
15.36 - pitäiskö juoda kahvia?
15.37 - täytyy ehkä ladata tiskikone ensin. Joo, sen mä teen.
15.38-15.43 - tiskikone-tiskikone-tiskikone
15.44 - kahvinkeitin-kahvinkeitin-kahvinkeitin. vois ehkä mennä pienelle lenksalle kun leipä on valmis. kahvin vois juoda sen jälkeen vasta.
15.45 - nyt mä istun hetkeksi.
15.50 - ai niin, pahus vieköön, se peitto!
15.51-16.00 - peitto-peitto-peitto
16.01 - leipä uuniin. hei kuule, ei tässä ole aikaa odotella rauhassa leivän kohoamista!
16.02 - jos vaikka lukis. (tai tsekkais veissipuukin)
16.15 - onkohan se leipä kypsä jo?
16.18 - kissanvessa-kissanvessa-kissanvessa
16.30 - onkohan se leipä kypsä jo?
16.35 - joko?
16.42 - nyt saa luvan riittää. Kypsä tai ei.
16.43 - vaatteiden vaihto. Sauvoilla vai ilman, sauvoilla vai ilman? No jos nyt sit sauvoilla. (voi itku, tekis mieli jäädä mujumaan ja lukemaan) Moimoi, tuu sit ajoissa kotiin! (seuraava lähtee)
16.44 - mä käyn pikaiseen lenkillä, milloin se sun bussi taas lähteekään? Yritetään tulla sua vastaan sit kauppareissun jälkeen! (viimeinenkin suunnittelee lähtöä)
16.47-17.20 - purtsikalla
17.21 - paluu pimeään kotiin, vaatteiden vaihto
17.22 - kahvinkeitin päälle. Kahvia!
17.23 - moi, te tulitte jo! (ensimmäinen lähtijä palaa)
17.24-18.00 - kahvia, fläpää, kirjaa. no, verbi kertoo tekemisestä. Voitko sä sanoa että minä nimin, sinä nimit? hmm, niin, ei se sit oo verbi. No nyt sä oot tarjonnu ne kaikki, mikä se nyt sit olis? Se sana on muuten pronomini eikä proverbi. Joo, ihan oikeen, se on substantiivi.
18.01 - jaaha, lähdetääs sinne kauppaan sit. mitäihmettämesyödään lähipäivinä?
19.25 - voi itku, jonkun pitää latoa nää kaikki ostokset johonkin kaappiin. Syökää sitä riisaria nyt.
grr iltatöille.
*huokaus*
Viesti Pikkusiskolta eilen illalla pitkäksi venähtäneeseen herrakerhon kokoukseen
millontuut kova ikävä
Viesti Pikkusiskolta vähän myöhemmin, edelleen jatkuneeseen herrakerhon kokoukseen
ok hali ja pusu tää tyyppi menee nyt nukkumaan
*huokaus*
Ei sillä että ne edes huomaisivat minun olemassaoloani silloin kun lönötän velttona kotona sohvannurkassa. (ja jos huomaavat, niin hätistän ne äkkiä pois häiritsemästä)
Kumma juttu muuten.
Minulla on iltatöitä suunnilleen kerran kuussa. HraH:lla ehkä joka toinen kuukausi, jos sitäkään.
Miten voi olla että ne iltatyöt järjestään osuvat yhteen ja ainoaan iltaan?
Lisää kummia juttuja.
Ennen nuo eivät juurikaan välittäneet meidän iltatöistämme. Varmaan koska se tarkoitti isovanhempia ja loputonta hemmotelluksi tulemista.
Nyt naperoihin iskee ikävä jo ennen kuin olen ovesta ulkona.
*
Inhoan iltatöitä.
Kestää ihan ikuisuuden ennen kuin pystyn rauhoittumaan niin paljon että kannattaisi edes harkita nukkumaanmenoa.
Ja herätyskello soi aamulla kuitenkin ihan normaaliin aikaan, armottoman vääjäämättömästi.
Seuraava päivä ei meinaa millään käynnistyä. (yritin herätellä itseäni aamukävelyllä ja ihanan kuumalla kahvikupillisella. Yritin. Ihan oikeasti.)
Joskus pieni ikuisuus sitten harkitsin kouluttautumista vuorotyöalalle.
Tulin järkiini ennen kuin ehdin tilata hakukaavakkeet: minua vietäisiin lataamolle viimeistään kolmannen työviikon päätteeksi. Jos olisin kuin ihmeen kaupalla sattunut selviytymään järjissäni opiskeluihin väistämättä liittyvästä harjoittelujaksosta.
*
Viesti Pikkusiskolta eilen illalla pitkäksi venähtäneeseen herrakerhon kokoukseen
millontuut kova ikävä
Viesti Pikkusiskolta vähän myöhemmin, edelleen jatkuneeseen herrakerhon kokoukseen
ok hali ja pusu tää tyyppi menee nyt nukkumaan
*huokaus*
Ei sillä että ne edes huomaisivat minun olemassaoloani silloin kun lönötän velttona kotona sohvannurkassa. (ja jos huomaavat, niin hätistän ne äkkiä pois häiritsemästä)
Kumma juttu muuten.
Minulla on iltatöitä suunnilleen kerran kuussa. HraH:lla ehkä joka toinen kuukausi, jos sitäkään.
Miten voi olla että ne iltatyöt järjestään osuvat yhteen ja ainoaan iltaan?
Lisää kummia juttuja.
Ennen nuo eivät juurikaan välittäneet meidän iltatöistämme. Varmaan koska se tarkoitti isovanhempia ja loputonta hemmotelluksi tulemista.
Nyt naperoihin iskee ikävä jo ennen kuin olen ovesta ulkona.
*
Inhoan iltatöitä.
Kestää ihan ikuisuuden ennen kuin pystyn rauhoittumaan niin paljon että kannattaisi edes harkita nukkumaanmenoa.
Ja herätyskello soi aamulla kuitenkin ihan normaaliin aikaan, armottoman vääjäämättömästi.
Seuraava päivä ei meinaa millään käynnistyä. (yritin herätellä itseäni aamukävelyllä ja ihanan kuumalla kahvikupillisella. Yritin. Ihan oikeasti.)
Joskus pieni ikuisuus sitten harkitsin kouluttautumista vuorotyöalalle.
Tulin järkiini ennen kuin ehdin tilata hakukaavakkeet: minua vietäisiin lataamolle viimeistään kolmannen työviikon päätteeksi. Jos olisin kuin ihmeen kaupalla sattunut selviytymään järjissäni opiskeluihin väistämättä liittyvästä harjoittelujaksosta.
*
kaavakeangst
Vihdoinkin!
Vihdoinkin joku (riittävän nipo ja tunnollinen ja jaksava) vanhempi puuttuu tähän kehvatsun kaavakerumbaan.
Minä aina vaan kotona murisen ja ärisen ja kirskuttelen hampaitani ja riehun yksityisesti näiden koko perheen kokonaisvaltaisten terveyskyselyiden kanssa, mutta vastaan silti ihan liian tunnollisesti ja kiltisti.
Ne kysymykset. Ja vastausvaihtoehdot.
Aivan ylivoimainen suosikkini on Pikkusiskon piparitutkimuksen (PIeniPAinoisten RIskilasten jotakinjotakinjotakin) neuroosit ja vastaavat angstit-kysely: kaivaako lapsenne nenää a)sopivasti, b)liikaa c)liian vähän. Sytytteleekö hän tulipaloja a)sopivasti, b)liikaa c)liian vähän. Onko perheellä yhteisiä harrastuksia, esim. tulipalojen sytyttely a)sopivasti b)liikaa c)liian vähän.
(okei, voi olla ettei siinä ollut tuota viimeistä kysymystä. Voi olla että muistan väärin. Ehkä.)
Että mistä kehvatsusta minä tiedän, mikä on sovelias määrä tulipaloja sytyteltäväksi viiden tai seitsemän vuoden iässä? Entäs tuo nenänkaivuu?
Ei harmainta aavistusta.
Onko ikätasoista?
Mitä tapahtuu jos nenänkaivuuta ja tulipalojen sytyttelyä on liian vähän?
Onko se vanhemman vika?
Seuraako puhuttelu vai päädytäänkö välittömään huostaanottoon?
Saammeko tukkualennusta terapiaryhmissä? Tai edes lapset?
Niissä kaavakkeissa on sivuja tolkuttomia määriä ja jossain vaiheessa menen sekaisin siinä että onko a) liikaa vai liian vähän. Mistä ennemmin tai myöhemmin seuraa se väistämätön tosiasia, että perheemme - lapset mukaanlukien - käyttää sekä alkoholia että huumeita liian vähän. (mikä olisi sovelias määrä yhteisesti käytettäväksi?)
Sitten alan tehdä säälittäviä korjauksia sinne marginaaleihin ja olemme entistä lähempänä kasvatuskeskustelua.
Jonkun lapsen murrosikäkyselyssä kysyttiin että milloin isälle ilmaantuivat ensimmäiset murrosiän merkit. HraH sanoi että en tiedä enkä muista, ei kiinnostakaan.
Kirjoitin sitten siihen pieneen lokeroon että isä ei tiedä eikä häntä kiinnosta.
Sitten terkkari silmäili sen kaavakkeen läpi ja hymisteli tyytyväisenä että onpa teillä asiat niin hienosti ja normaalisti.
Että oliko se sitten oikea vastaus?
Tuliko minulle miinuksia kun muistin ihan päivälleen kaikki murkkuiän merkit?
Olenko ylineuroottinen?
Entä alkoholi?
Mitä siihen kohtaan kuuluu vastata?
Jos vastaa että ei yhtään niin kyllä on valhe se. Jos vastaa että pari kertaa viikossa niin se kuulostaa kyllä aika huolestuttavan paljolta, vaikka sitten ottaisi vain ihan lasillisen ruuan kanssa.
Paitsi että ihan kaikkein eniten inhoan sitä kohtaa että mitä teette yhdessä perheenä?
Jos vastaa että ei mitään, se kuulostaa siltä että emme ole missään tekemisissä keskenämme, vaikka aina nuo nojuvat nurkissa. Mutta emme me toisaalta tee mitään fiksua kuten esim. sienestystä tai taidenäyttelyissäkäyntiä. Höh.
Voiko siihen vastata että lönötetään vetelänä sohvassa?
Puhutaan yleviä? (esim. että otetaan kääpiövaihto-oppilas ja että lapsenlapsen nimi on Pöksytuhnu)
Ja taas terkkari nyökyttelee tietäväisesti ja hymisee.
höh sillekin.
Entä lapset sitten? Nekin vastaavat aina ihan väärin niihin kysymyksiin joita terkkari kysyy.
Jos se kysyy vaikka että juotko joka aterialla maitoa, ne vastaavat ihan rehellisesti että en ja äiti ei anna.
Niinpä. Mutta ne kaatavat maitoa muroihin ja puuroon ja juovat jälkiruuan kanssa maitoa, ja syövät jogurttia ja juustoa.
Tai sitten se kysyy että syöttekö iltapalaa yhdessä.
No ei.
Mutta syömme aamupalan ja päivällisen.
Höh vielä kerran.
**
ja sitten vielä ps. että arvoisa terveydenhuoltohenkilöstö: kuunnelkaa ihan tarkasti että mitä se potilas tai sen hysteerinen äiti sanoo. Että jos se sanoo että suvussa on tätä äidin isällä ja äidin lukuisilla serkuilla, niin älkää nyt kehvatsussa kirjoittako sinne epikriisiin että isän suvussa runsaasti.
Ja jos se vanhempi sanoo että ensin pelotti mutta ei enää, niin sitten ei saa kirjoittaa papereihin että äiti on hirmu peloissaan.
Kuunnelkaa. Että jos nyt sitten vaivautuu vastaamaan kaavakkeisiin ja tekemään selkoa asioista, niin ottakaa ne selonteot nyt sitten edes tosissaan.
Ja semmoinenkin juttu, että älkää sanoko puhelimessa yhtä ja epikriisissä toista, siitä menee pää sekaisin. Että jos puhelimessa sanoo että kyllä tämä viittaa siihen ja tähän ja tuohon, niin älkää nyt hyvät hyttyset kirjoittako sinne epikriisiin ihan päinvastaista. grrr.
Niin.
*
ja ainiin, ps2.
tähän sopii se kysymys jonka kanssa olen pähkinyt viimeiset nelisentoista vuotta, että miten te - arvon kanssaäidit - tällaisissa virallisissa yhteyksissä viittaatte siihen heeboon, jolla on osuuksia lapsukaiseen?
Minä sanon aina että lasten isä, ja joka kerta se särähtää korvaani - kun nyt kuitenkin ollaan hyvinkin vahvasti kimpassa.
Mutta jos sanon että mies tai puoliso, se kuulostaa ihan yhtä etäiseltä. Joltakulta jolla ei ole mitään tekemistä lapsen kanssa.
Nimeltä puhuminenkin kuulostaa kummalta.
Ja pelkkä isä ei sekään sovi, kun se ei ole minun isäni.
(vilkutus kuitenkin minun ihan omalle isälleni! o/)
Vihdoinkin joku (riittävän nipo ja tunnollinen ja jaksava) vanhempi puuttuu tähän kehvatsun kaavakerumbaan.
Minä aina vaan kotona murisen ja ärisen ja kirskuttelen hampaitani ja riehun yksityisesti näiden koko perheen kokonaisvaltaisten terveyskyselyiden kanssa, mutta vastaan silti ihan liian tunnollisesti ja kiltisti.
Ne kysymykset. Ja vastausvaihtoehdot.
Aivan ylivoimainen suosikkini on Pikkusiskon piparitutkimuksen (PIeniPAinoisten RIskilasten jotakinjotakinjotakin) neuroosit ja vastaavat angstit-kysely: kaivaako lapsenne nenää a)sopivasti, b)liikaa c)liian vähän. Sytytteleekö hän tulipaloja a)sopivasti, b)liikaa c)liian vähän. Onko perheellä yhteisiä harrastuksia, esim. tulipalojen sytyttely a)sopivasti b)liikaa c)liian vähän.
(okei, voi olla ettei siinä ollut tuota viimeistä kysymystä. Voi olla että muistan väärin. Ehkä.)
Että mistä kehvatsusta minä tiedän, mikä on sovelias määrä tulipaloja sytyteltäväksi viiden tai seitsemän vuoden iässä? Entäs tuo nenänkaivuu?
Ei harmainta aavistusta.
Onko ikätasoista?
Mitä tapahtuu jos nenänkaivuuta ja tulipalojen sytyttelyä on liian vähän?
Onko se vanhemman vika?
Seuraako puhuttelu vai päädytäänkö välittömään huostaanottoon?
Saammeko tukkualennusta terapiaryhmissä? Tai edes lapset?
Niissä kaavakkeissa on sivuja tolkuttomia määriä ja jossain vaiheessa menen sekaisin siinä että onko a) liikaa vai liian vähän. Mistä ennemmin tai myöhemmin seuraa se väistämätön tosiasia, että perheemme - lapset mukaanlukien - käyttää sekä alkoholia että huumeita liian vähän. (mikä olisi sovelias määrä yhteisesti käytettäväksi?)
Sitten alan tehdä säälittäviä korjauksia sinne marginaaleihin ja olemme entistä lähempänä kasvatuskeskustelua.
Jonkun lapsen murrosikäkyselyssä kysyttiin että milloin isälle ilmaantuivat ensimmäiset murrosiän merkit. HraH sanoi että en tiedä enkä muista, ei kiinnostakaan.
Kirjoitin sitten siihen pieneen lokeroon että isä ei tiedä eikä häntä kiinnosta.
Sitten terkkari silmäili sen kaavakkeen läpi ja hymisteli tyytyväisenä että onpa teillä asiat niin hienosti ja normaalisti.
Että oliko se sitten oikea vastaus?
Tuliko minulle miinuksia kun muistin ihan päivälleen kaikki murkkuiän merkit?
Olenko ylineuroottinen?
Entä alkoholi?
Mitä siihen kohtaan kuuluu vastata?
Jos vastaa että ei yhtään niin kyllä on valhe se. Jos vastaa että pari kertaa viikossa niin se kuulostaa kyllä aika huolestuttavan paljolta, vaikka sitten ottaisi vain ihan lasillisen ruuan kanssa.
Paitsi että ihan kaikkein eniten inhoan sitä kohtaa että mitä teette yhdessä perheenä?
Jos vastaa että ei mitään, se kuulostaa siltä että emme ole missään tekemisissä keskenämme, vaikka aina nuo nojuvat nurkissa. Mutta emme me toisaalta tee mitään fiksua kuten esim. sienestystä tai taidenäyttelyissäkäyntiä. Höh.
Voiko siihen vastata että lönötetään vetelänä sohvassa?
Puhutaan yleviä? (esim. että otetaan kääpiövaihto-oppilas ja että lapsenlapsen nimi on Pöksytuhnu)
Ja taas terkkari nyökyttelee tietäväisesti ja hymisee.
höh sillekin.
Entä lapset sitten? Nekin vastaavat aina ihan väärin niihin kysymyksiin joita terkkari kysyy.
Jos se kysyy vaikka että juotko joka aterialla maitoa, ne vastaavat ihan rehellisesti että en ja äiti ei anna.
Niinpä. Mutta ne kaatavat maitoa muroihin ja puuroon ja juovat jälkiruuan kanssa maitoa, ja syövät jogurttia ja juustoa.
Tai sitten se kysyy että syöttekö iltapalaa yhdessä.
No ei.
Mutta syömme aamupalan ja päivällisen.
Höh vielä kerran.
**
ja sitten vielä ps. että arvoisa terveydenhuoltohenkilöstö: kuunnelkaa ihan tarkasti että mitä se potilas tai sen hysteerinen äiti sanoo. Että jos se sanoo että suvussa on tätä äidin isällä ja äidin lukuisilla serkuilla, niin älkää nyt kehvatsussa kirjoittako sinne epikriisiin että isän suvussa runsaasti.
Ja jos se vanhempi sanoo että ensin pelotti mutta ei enää, niin sitten ei saa kirjoittaa papereihin että äiti on hirmu peloissaan.
Kuunnelkaa. Että jos nyt sitten vaivautuu vastaamaan kaavakkeisiin ja tekemään selkoa asioista, niin ottakaa ne selonteot nyt sitten edes tosissaan.
Ja semmoinenkin juttu, että älkää sanoko puhelimessa yhtä ja epikriisissä toista, siitä menee pää sekaisin. Että jos puhelimessa sanoo että kyllä tämä viittaa siihen ja tähän ja tuohon, niin älkää nyt hyvät hyttyset kirjoittako sinne epikriisiin ihan päinvastaista. grrr.
Niin.
*
ja ainiin, ps2.
tähän sopii se kysymys jonka kanssa olen pähkinyt viimeiset nelisentoista vuotta, että miten te - arvon kanssaäidit - tällaisissa virallisissa yhteyksissä viittaatte siihen heeboon, jolla on osuuksia lapsukaiseen?
Minä sanon aina että lasten isä, ja joka kerta se särähtää korvaani - kun nyt kuitenkin ollaan hyvinkin vahvasti kimpassa.
Mutta jos sanon että mies tai puoliso, se kuulostaa ihan yhtä etäiseltä. Joltakulta jolla ei ole mitään tekemistä lapsen kanssa.
Nimeltä puhuminenkin kuulostaa kummalta.
Ja pelkkä isä ei sekään sovi, kun se ei ole minun isäni.
(vilkutus kuitenkin minun ihan omalle isälleni! o/)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)