Aikoja ja painoja

Ha-haa! Niin se juoksumatto alkaa nöyrtymään meikäläisenkin alla! Tai no toi taitaa kuulostaa siltä että se härveli hajosi mun alla lopullisesti.. Onneksi ei kuitenkaan. Vaan yksinkeraisesti tänään ei enää tarvinnut viivytellä niin, että joku toinen olisi ehtinyt matolle ja olisin saanut hyvän syyn poistua. Eli tein koko vartalojumppani, hiukan kevennetyillä kinttuosuuksilla maksimoidakseni jaksaminen leikkiä sammakkoa tehosekoittimessa.
Voi pojat. En rytkytellyt menemään kuin 45 minuuttia, mutta se oli henkilökohtainen ennätys. En suinkaan juossut koko matkaa, mutta yli puolet kuitenkin. Vauhti oli keskimäärin 6,5km/tunnissa, että ei tässä vielä rollaattorimummoja päästä juosten ohittelemaan. Mutta ens kesänä ohitetaan, lupaan sen!
Hitto kun tulisi jotenkin säädylliset kelit että pääsisi tuonne ulos kun on se kuitenkin aika puuduttavaa sitä seinää tuijotella (salillani siis juoksumatto on älykkäästi viritetty niin että saat tuijottaa edessäsi seinää).

Niinkun tiedetään, on meikäläisellä hyvin huono tapa pomppia puntarilla alvariinsa. Nyt olen kerännyt ylös kaikki aamupainolukemat tälle vuodelle. Laskeskelin tuossa huvikseni painon keskiarvoja viikkoa kohden. Tammikuun ensimmäinen viikko versus elettävä viikko, paino on tippunut tasan 2 kiloa. Sen sijaan jos otetaan vuoden suurin lukema ja pienin lukema, on pudotusta 3,9 kiloa. Eli käytännössä tuplat. Hurjaa vaihtelua sanon minä. Tuo viikko pudotus kertonee totuutta lähimmillään, joten sallin itselleni vaakajumoan edelleen ja jatkossakin voisin näin sunnuntai-illan iloksi laskeskella keskiarvot.

Varsinainen karkkipäivä-ideologiani on hiukan, öh, kömmähtänyt. Olen saattanut syödä viime viikolla kahtena päivänä piparia varsinaisen herkkupäivän lisäksi. Mutta karkkia ja en oikeasti ole syönyt vaikka sitä on töissä edelleen jatkuvasti tarjolla. Josta tulikin mieleen, että mistä tietää että on tammikuu? Yksi työkaveri nutraa, kaksi on "Jutta-dieetillä"...

Maailmassa muuten piilee edelleen kohtuus, Keittiömestarin banaanidieetti alkaa näyttämään todellisen luonteensa ja painon putoaminen on seisahtunut. Anteeksi nyt vaan, mutta vahingonilollani ei ole rajoja! Noh, pitää esittää kunnollista tyttöystävää ja tukea tämän toooodella yllättävän tuloksen edessä.

Kuinkahan moni kuvitteli otsikon perusteella että postauksessani järjestysnumerolla 189 olisin paljastanut todellisen painoni?  Kiusa se on pienikin kiusa...

Toissapäiväisen kosto

Ainakin Veela on tehnyt poikkitieteellistä yhden hengen kattavaa tutkimusta siitä, kuinka tämän päivän mässäilyt vaikuttavat painoon ylihuomenna. Kryptistä. Itsekin tässä alan pikkuhiljaa olemaan samoilla linjoilla, sillä huomaan toistuvasti painavani tiistaisin enemmän maanantaina tai keskiviikkona. Sunnuntaisin yleensä kilttinä lapsena käyn vanhemmillani sunnuntaipäivällisellä ja äitini tekee ikävä kyllä niin loistavaa ruokaa että sitä ei mitenkään pieniä annoksia syödä. Ja yleensä on tarjolla myös jälkkäriä. Joten karkkiherkkupäiväni on sitten viime aikoina ollut sunnuntai.
Maanantaisin on hyvä pössis kun paino tippunut (tai pysynyt edes samassa), tiistaina pahalle haiseva tiskirätti lävähtää pärställe puntarilukeman muodossa. Keskiviikko ja torstai menee toipuessa traumasta, loppuviikolla sitten tsempataan minkä pystytään. Mutta tänään on sitten traumainen-tiistai. Tosin, nyt paino oli noussut eilisestä "vain" 300gr, mikä on hyvin vähän. Joskus se on noussut reippaasti toista kiloa. Ja siinä onkin sitten ollut pudottelemista. Jostain syystä se tavara tuntuu tarttuvan paremmin kuin irtoavan.

Loistavaa ettei paino ole tuon enempää ottanut onkeensa. Huomenna on nimittäin tiedossa eväskinkerit töiden puolesta. Olen mukana projektissa, jossa on useampikin firma mukana toimijana, ja ollaan vähän kerjätty isoimmalta firmalta jonkin asteista kestitystä sillä ilman omaa ja työkavereideni panosta ei koko prokkiksesta mitään olisi tullut. No herrat sitten suostuivat, ja huomenna on tarjolla sitten pitkä lounas lisukkeineen (ja vissiin jokin pakollinen motivaatioluento). Ja jos kerran tarjotaan, niin en todellakaan aio kunniasta kieltäytyä.

Harmillista vaan, että keskiviikko on ollut jo pitkään vakkarisali-päivä. Menee pienellä ihmisellä maailma sekaisin kun en pääsekään treenaamaan. Kun en vaan millään viitsi täydellä mahalla enää illalla mihinkään lähteä, joten lepopäivä olkoon samalla huominen. Lepopäivä oli kyllä tänäänkin, kun aamulla en vaan yksinkertaisesti jaksanut herätä ja lähteä vesijuoksemaan. Kahden kuukauden tauko on tehnyt sen, että ennen töitä polskimaan lähteminen ei vaan nappaa. Mutta ensi viikolla siihen tulee muutos! Viime viikolla oli vain yksi lepopäivä, joten jos tällä viikolla on kaksi niin tuskin elämä siihen kaatuu?

Operaatio JMS

Eli kavereiden kesken juoksumaton selätys! Tänään jo 35 minuuttia, josta 20 minuuttia juosten (hölkäten). Se on kuulkaas paljon se! No ainakin mulle. Enkä edes väitä menneeni kovaa, meillä on sen maton kanssa vähän kuherruskuukausi menossa. Ei pidä hötkyillä ettei toinen pelästy.
Ens kerralla täytyy vaan muistaa ettei ehkä tee niin tiukkaa prässisarjaa tai pohjetreeniä jos vielä salikäynnin loppuun matolle aikoo. Nimimerkillä nyt vetää suonta.

Huomenna tulee ekoista treffeistä 10 kuukautta. Kuka olis uskonut? En ainakaan itse. Toivottavasti on vielä monia vuosia ja kuukausia edessä. Elämä on jotenkin arkisen loistavaa, ei tarvi hötkyillä tai touhuta innokkaasti jotain turhanpäiväistä. Turhanpäiväisellä tarkoitan että voin olla oma upea kyrpiintynyt itseni.
Ainakin akkojen lehtien mukaan pitäisi vissiin vielä olla jotenkin arvoituksellinen ja arjen olla jännittävää kun koko ajan oppii toisesta uutta. No olihan meillä eilen jännää, kun katsottiin lottoarvontaa. Oltiin päivällä suunniteltu oikein kahvipöydän ääressä kolme riviä jotka jätettiin miljoonat silmissä sisään. Yksi rivi oli mun oma, toinen Keittiömestarin. Kolmas sitten suunniteltiin yhdessä, hartaudella ja rakkaudella.
Kolmesta rivistä löytyi sitten tasan yksi numero joka löytyi voittorivistä. Aika taitavaa tuokin.
Hyvä ettei voitettu, vaikka meillä meneekin hyvin, hiukan oli erimielisyyttä havaittavissa kun suunniteltiin mihin miljoonat laitetaan... Joku toinen kerta sitten :)

Oikea on se ei vasen

Nuo legendaariset sanat lausui tänään Belly-ohjaaja kun kausi jälleen alkoi. Mutta ei nyt vaan voi olettaa että kouluja käynyt 29-vuotias ajokortillinen nainen erottaa oikean ja vasemman :D
Ainakaan kahta kertaa peräjälkeen.
Saa nähdä, jääkö tämä viimeiseksi kaudeksi. Yleensä näin alkuunsa porukkaa on tunneilla ollut tungokseen asti (about 20), nyt meitä oli kahdeksan. Onko uudenvuoden lupaukset tältä vuodelta heitetty jo ennätysajassa romukoppaan? Toisaalta, ohjaaja sanoi myös että kaikenkaikkiaan tunneille on ilmoittautunut vähemmän ihmisiä kuin yleensä.
Kun kerrankin oli tilaa, eikä tarvinnut pelätä että tunkee sormiaan toisen nenään vaan sai toteuttaa itseään rauhassa. Tuli myös selvästi enemmän tehtyä, sillä hikinoro valui vuolaana tunnin jälkeen. Hikinoro saattoi aiheutua myös siitä kun yritin pysyä tolkussa siitä, että että se oikea on tosiaan eri asia kuin vasen.

Töissä oli tänään tarjolla juustoja, täytekakkua ja suklaapähkinöitä. En ottanut niistä mitään! Vähänkö oon ylpee itestäni!

ps. Keittiömestari on syönyt edelleen banaanejaan, lähes neljä kiloa on kuulemma kadonnut tällä apinadieetillä... Uskokoon ken tahtoo. Ai miten niin kannustava tyttöystävä?

Tönk

Mikähän toi kohta tossa pakaran yläpuolella on? Alaselkä? No ne taka-alakylkifileet on kuitenkin aivan umpi jumissa, kun kävin kaverin ja siskon kanssa kävelemässä. Kaks tuntia siinä sitten heilahtikin. Muuten ei varmaan niin jumissa olisi, mutta nuo olosuhteet sai aikaan tönkkösuolattu silakka efektin. Toisessa kohtaa puhdasta asfalttia, seuraavaksi umpihankea, sitten jäätä, sitten loskaa, sitten sitä hiekotussepeliä jään päällä... Kaikkea mahdollista näytti tulevan vastaan vaikka käveltiin ihan perinteillä jalkakäytävillä. Tietysti kaksi saksanpaimenkoiraa (joita käytöksen perusteella kroonisesti luullaan pennuiksi; toinen 3v ja toinen 7v..) ja yksi sheltti lisäsi jännitystä elämään kun aina välillä piti saada intopinkeys-kohtaus ja alkaa temmeltää ristiin rastiin. Ja kun kaupunkialueella oltiin, koirat oli kiinni, joten näin ollen myös remmin jatkoina tulleet ihmiset saivat osansa temmellyksestä.

Jumissa tässä on paikat muutenkin, viime viikolle tuli peräti viisi salireissua suoritetuksi, joista kolme peräkkäisinä päivinä. Ei oikein kroppa sellaiseen ollut tottunut joten eilen oli pakko pitää lepopäivä. Mutta huomenna uudestaan salille, sillä ajattelin karata töistä jo hyvistä ajoin. Ei sen puoleen, selvästi alkaa uuden vuoden lupaukset jo rakoilemaan ja arki (= tyhjyys) palaamaan salillekin.

Salistelu ja normaali työrytmi pyhien jäljiltä on tuoneet sitä jotain elämään: tuttua, turvallista arkea. Oikeaastaan elämä on ihan mukavaa. Vielä kun saisi kropan pikkuhiljaa elpymään.

7 x 2

Wempula meni (tuli?) ja paiskasi meikäläistä palkinnolla. Olen otettu. Sain tämän kerran aiemminkin, koska, no koska olen vaan todella loistava. Ja vaatimaton. Viime kerralla listasin seitsemän random-asiaa itsestäni joten tällä kertaa ajattelin listata lemppariruokani. Ja koska maailmassa pitää vallita jonkinlainen tasapaino, listataan myös inhokit. Innoituksen tähän ruokailupohdintaan muuten tarjosi Kristiina joka omia mielitekojaan on listaillut myös.

Ihkut:
1) Sipsit. Ihan parhaita on ne klassiset tavalliset poimusipsit jotka on "vaan" suolattu. Syön toki myös hyvällä ruokahalulla maustettuja sipsejä, mutta jos saan valkata niin niitä tavallisia kiitos.
2) Suklaajäätelö. Saatan jopa kieltäytyä mikäli tarjotaan jotain muuta kuin suklaajädeä, mutta siitä en kieltäydy koskaan!
3) Vaalea leipä. Ranskanleipä, kauraleipä, hiivaleipä. Syön myös myslileipiä, mutta kun niissä on sitä mysliä (tai siemeniä tai jotain muuta) tulee heti fiilis että saatan olla tekemissä asian kanssa joka viittaa jollain tapaa terveellisempiin elämäntapoihin. Näin ollen ne eivät ole niin jumalaisia.
4) Fazerin sininen. Se on vaan niin paljon parempaa kuin muut suklaat.
5) Aura juusto. Ei mikä tahansa sinihomejuusto, vaan Aura. Voisin syödä niin paljon kuin sitä on tarjolla. Itse en sitä suostu ostamaan, koska paketti todennäköisesti häviäisi jääkaapista yhdellä oven avauksella.
6) Oliivit. Näiden kanssa en ole niin ronkeli, kaikki käy. Mustat ja vihreät, täytetyt tai kivelliset.
7) Ranskalaiset. Ranut, ranskikset, freedom friessit. Kutsutaan niitä millä nimellä tahansa, ihania ne on aina silti.

Ällöt:
1) Keitetyt porkkanat. Porkkanaraaste tai kokonainen porkkana, menee alas koska tahansa, jopa vapaaehtoiseti. Mutta siinä kohti kun se keitetään, hyi. Keittiömestari kuvittelee olevansa ovela ja tunkee porkkanaa esim tomaattiseen jauhelihakastikkeeseen, mutta kyllä mä ne korppanat sieltä aina löydän...
2) Vuohenjuusto. Ei pysty, ei kykene. Näyttää aina tosi herkulliselta, mutta maistuu vanhalta treenisukalta?
3) Maito. Okei, tää oli juoma eikä ruoka. Mutta inhaa silti. Kärsin sekä laktovammaisuudesta että maitoproteiiniallergiasta, joten pienenä ei koskaan tullut juotua maitoa. Enkä siihen makuun ole oppinut vieläkään vaikka allergiaoireet onkin jo enempi luokkaa lievä epämiellyttävyys kuin välitön kuolema. Kun Keittiömestari kaataa itselleen maitoa lasiin, se näyttää hyvältä, mutta kun vain haistakin se... Huhhuh. Harmi sinänsä, rasvaton maito, siinä olisi ideaali palautumisjuoma.
4) Pinaatti. Kaikissa muodoissa. Selvästi en ole kovinkaan läheistä sukua Kippari-kallelle.
5) Pekoni. Aiemmin tykkäsin, sitten kerran söin keitettyä(?) pekonia. Enpä ole syönyt sen jälkeen. Tässä Keittiömestari taas pyrkii huijaamaan, ja usein laittaa esim. pizzaan hyvin pieneksi silputtua pekonia. Suostun sen syömään, mutta muistan kyllä aina huomauttumaan asiasta.
6) Maksa. Ilmeisesti joskus olen syönyt maksamakkaraa äitini mukaan, itse en myönnä. Jälleen ei inhotukselle löydy mitään rationaalista syytä, en vaan yksinkertaisesti pysty sietämään makua.
7) Tumma suklaa. Heti kun sekoitatte siihen maitoa, suostun syömään. Muuten en. Se on kitkerää. Onneksi en tykkää, näin pystyn välttämään useimmat suklaaleivokset kun niissä tupataan käyttämään tummaa suklaata.

Heh, selvästi ällötykset on paljon terveellisempia kuin mieliteot. Ei liene enää kenellekään epäselvää miksi ruokavalion muuttaminen on meikälle niin vaikeaa. No täytyy vaan lisätä lisää jumppaa :)
Tälle viikolle muuten tuli 5 salikertaa! Ja tänään testasin taas juoksumattoa. Tosin vaan reilun 10 minuuttia kun joku tuli siihen viereen norkoilemaan ja odottamaan vuoroaan. Kävi niin paljon häiritsemään että piti lähteä pois (matto oli muutenkin vikana treenilistalla).
Tarttis muuten hankkia treenipäiväkirja, että pysyis tolkussa treeneissään. Mutta se mitä myydään lehtipisteissä (se missä on se patsas kannessa) on vaan todella tylsä. Onko kellään ideoita?

Takaisin haasteeseen, en nyt nimeä ketään kelle tämän jatkan eteenpäin, mutta nostakoon jokainen kissa itse häntänsä ketä esimerkiksi haluaa lempi/inhokkiruokansa nimetä. Ja tylsään tyyliini en liitä varsinaista award-kuvaakaan tänne. Kiitos kuitenkin vielä Wempsukalle  muistamisesta!

Kujakollit juoksumatolla

Eilen kuuntelin töistä tullessani radioita toisella korvalla, ja sattumalta siellä soittelivat Brian Setzerin omaa tuotantoa. Tästä tulikin sitten välittömästi henkinen aikamatka jonnekkin 2000-luvun alkuun kun tuli istuskeltua milloin missäkin kellarissa katselemassa kun tööttitukka-kundit askartelivat amerikan autojaan. Ja poppikoneessa soi Stray Cats. Oi niitä aikoja. Josta tulikin mieleen että pitäisköhän hankkia ensi kesäksi kellohame? Hmm.

Piti sitten kotona kaivella bändin levyt hyllystä ja siirrellä ne MP3muotoon.  Kuinka en ole tuota aiemmin tajunnut, loistavaa treenimusaa sanoisin! Kevyttä, etenevää ja tasarytmistä (joo, ei oo oikein nou musiikkitermit hallussa) mikä mukasvasti tahdittaa treeniä ilman että jää kuuntelemaan biisin sanoja ja tai tipahtaa kärryiltä liian nopean biisin kanssa.
Ilmeisesti heikoimmat amatöörit ovat jo sortuneet elon tiellä, salilla oli tänään hyvin hiljaista. Näin ollen sain tehtyä äärimmäisen loistavan treenin, ja päädyin lopuksi kokeilemaan arkkivihollistani juoksumattoa. Viimeisestä tapaamisesta onkin tainnut kulua jo yli puoli vuotta, jotenkaan en saa askellusta sellaiseksi rullaavaksi matolla. Vuosi sitten oikein yritin ja joka treenin jälkeen kipusin härveliin ja ajattelin väsyttää itseni oppimaan sen käytön. Ei tehnyt harjoittelu mestaria.
Ei se tänäänkään ruusuilla tanssimista ollut, tai saattoihan näyttääkin siltä että väistelisin jotain terävää? Mutta ei se ehkä ollut ihan niin tuskaista kuin mitä se joskus on ollut?  Aikaa sain näin ensimmäisellä kerralla kulumaan vain 20 minuuttia, alkoi painaa jaloissa tehdyt treenit muutenkin. Täytynee tarttua härkää sarvista ja yrittääselättää matto toistekin. Ongelmaksi muodostuu se, että salillani on vain yksi juoksumatto "tyttöpuolella", joten jos siinä on joku hölkkäilemässä en jaksa jäädä odottelemaan sen vapautumista.
Ideaalihan olisikin päästellä menemään pihalla, mutta jää ja hanget (ja nyt taas pakkanen) eivät pahemmin houkuttele.

Leffailta peruuntui kaverin sairastumisen myötä, näin ollen leffakarkkiansa on vältetty tältä viikolta! Nyt täytyy mennä vahtiman Keittiömestaria keittiöön, vähän se nyrpisteli nenäänsä kun pyysin ruoakasi "jotain vähän kevyempää".