Sinäkin Brutukseni

Tekeekö hampaita?
No olihan tässä aika hulina viikonloppu, bileitä ja haravointia.
Onkohan oppinut uutta?
Johan tuo on nenää valutellut, ei kai kuumetta kuitenkaan?
Ei kai ole mennyt mitään epäsopivaa?
Oliskohan se kuitenkin ne hampaat?
Vai olisko vaihe vuosi ja kahdeksankuisen elämässä että kun on nukunut kaksi tuntia voi herätä bailaamaan, näin on tehty nyt neljänä yönä. Siis valvottu välillä 22-24, kikateltu ja heitelty unikaveria ilmaan.

Katsokoon korvalääkäri kontrollissa sinne suuhunkin kun meille tyttö ei näytä, jos ne hampaat kuitenkin riivaa?
Ei riivannut hampaat ei.

Molemminpuolinen märkivä korvatulehdus sen sijaan. Kolmas alle kolmeen kuukauteen.
"Sairasta suolistoa säästäen suosittelen putkitusta jotta päiväkotiura voi jatkua" linjasi hurmaava korvatohtori.
Muuten oltaisiin voitu katsella, mutta allergian turmelema vatsa ja suolisto on kovilla aina kun tyttö saa antibioottia suun kautta. Vaikka eihän putkitus onnea takaa. Välttämättä.

Eihän siinä mitään sitten, puolentoista viikon päästä titaania korviin. Kaunis ajatus vielä korvatohtorille, soitti käynnin jälkeen vielä perään että onko herännyt kysyttävää ja onko ratkaisu meille ok.

Kuin veitsellä leikaten

Ei sovi kauraleipä meikäläisen ruokavalioon. Leikkasin keskiviikkona leipää, sellaista kovaa kaurareikäleipää, sillä seurauksella että vetelin aimo siivun myös keskisormestani. Voi kertoa että sattui. Ja sattuu vieläkin.
Leikkausoperaatio tapahtui noin kahden maissa, mutta vielä illalla siitä vuosi kaikkien tuppojen läpi niin iloisesti verta että oli pakko lähteä näytille lääkärille. Kyllä kuulkaas hävetti, vaikka matkalla autossa yritin keksiä jotain syytä miksi leikkaisin omaa sormeani, en keksinyt mitään.
Turha reissu sen puoleen, viipaloitu pala oli jo huuhdottu jonnekkin viemäriverkostoon ja reikä muutenkin sellaisessa kohtaa ettei sitää vissiin olisi kunnialla saatu tikattua. Jäykkiskin on voimassa niin en piikkiäkään saanut. Antibioottiresepti tuli varalla jos näyttää että tulehtuu. Tarjosi tuo saikkuakin, mutta epäilin että töissä näppiksen ääressä olen enempi turvassa kuin TuVen vaippoja vaihtamassa.
Ikävästi vaan sormea tykyttää edelleen lähes koko ajan, joten koneella vapaaehtoisesti kirjoittelu on poissa luvuista.

Perjantaina menin salille, mutta heti kun vähän heiluin alkoi sormi vuotaa uudelleen. Että tulee tässä vietettyä vielä muutama päivä salilomaakin. Onneksi nenän kaivelu sentään onnistaa!

Jatketaan vielä hetki kädellisissä asioissa. TuVella on aika raskasta, hän ei tykkää hanskoista. Tänäänkin ulvoi noin 20 minuuttia keskellä pihaa ja ravisteli käsiään. Vaihdoin siinä ajassa talvirukkasista vedenpitäviin tumppuihin ja lopulta ohuisiin neulelapasiin, mutta kurjaa oli silti. Kyllähän mä sen tavallaan ymmärrän, että kun ei mistään saa kunnolla pidettyä noilla hanskoilla kiinni. Enkä muutenkaan ole löytänyt niitä neulelapasia lukuunottamatta yhtään sopivia hansikkaita, kaikki on ihan julmetun kokoisia ja peukalot hukkuu!
Mutta ymmärrän myös sen, että kun on pakkasen puolella lämpötilat, on hanskatta olo mahdotonta.
Iltapäivällä lämpeni onneksi hiukan että niillä ohuilla selvittiin ulkona. Yritettiin tehdä vähän pihahommia, varsin lystikästä oli yksikätisenä yrittää haravoida maahan jäätyneitä lehtiä muuten.

Hyvä mieli

Selkään sattuu.
Pakaroita pakottaa.
Alleja aristaa.
Hauista heikottaa.

Jes.

Onnea on uusi treenikaveri ja saliohjelma.

Ja vaihteeksi harmittaa.

Viimeksi ihmettelin huutavaa jälkikasvua. Lievä korvatulehdus, kuuri syöty ja tyytyväinen tyttö saatu takaisin. Tai no päiväkodista haku koettelee vieläkin, mutta kiukkua kestää ehkä noin puoleksi tunniksi. Ja kun Keittis hakee on tyttö yhtä hymyä. Normimeininki siis.

Olin viime viikonlopun hummailemassa, siksi vakioksi muodostunut viikonloppupostaus jäi uupumaan. Polskuttelin kaverin kanssa kahden perjantaista sunnuntaihan kylpylässä, ja kylläpä teki eetvarttia. Kahdet rikkoutumattomat yöunet, rauhalliset ruokailuhetket ja ajankäyttö oman tuntemuksen mukaan. Niin ja se buffa-ruokailu. Oi autuutta.

Olipa muuten paljon lapsia tuolla kylpylässä. Ja pieniä sellaisia. Tämä on taas ehkä asia jota mä en vaan ymmärrä, tai sis tajunnut että joku tuo lapsensa sinne, kun tiukalla dieetillä ja lehahtelevalla iholla varustetun lapsen vienti kylpylään ei ehkä ole ensimmäisenä kokeiltavien asioiden listalla. Vähän nosti katkeruus taas karvaista päätään kun tähän kiinnitin huomioita. Että tuotakaan asia ei meidän perheeltä onnistu noin vain.
Saatiin Tässä hetki sitten kutsu ulkomaanreisulle, Unkariin, viikoksi. Okei, omasta työstä ei nappaa heti ottaa viikkoa palkatonta oli syy sanoa kiitos mutta ei kiitos. Keittiömestarikin aloittaa ensi viikolla uudessa paikassa, joten häneltä loman otto olisi ollut vielä ankeampaa. Mutta oikeasti kaikista ankeimmaksi koen sen, että meidän olisi pitnyt raahata viikon ruoat TuVelle mukaan. Bataattia varmaan olisi saanut paikan päältä, ja varmasti myös kvinoaa. Ja ehkä lohtakin. Mutta entäs poro? Lapsellehan olisi viikossa kasvanut kidukset jos olisin sille pelkkää bataattia ja lohta syöttänyt (nyt sille kasvaa sentään kidusten lisäksi sarvet..). Ja koska ruoat on meidän itsetekemiä, eikä teollisia valmisteita hiukan tuo kylmäketjun pitäminen täältä perille arvelutti myös. 
Ehkä olen vaan ankea mieleltäni, ja joku varmasti reissaa suurempien haasteiden kanssa, mutta pidätän oikeuden katkeroitua keskenäni. Onneksi katkeruuskin on vain ohimenevää kaiherrusta.

Nyt nautin rauhallisesta päivähetkestä ilman yhtään negatiivista ajatusta. Keittis ja TuVe on yhteispäikkäreillä ja kahvinkeitin on tässä postauksen aikana ehtinyt keittää päiväkahvit. Täällä paistaa aurinko, taidan raahata peräni kahvikupin kanssa pihakeinuun.