musacorner

Isot pojat popitteli tänään salilla Stone Souria. Tuotanto on tuttua ja tykättyä tavaraa, mutta kukaan ei ollut kertonut millanen setä tuolla äänen takana on?

Kirsu kuolaa.

Sorppa, Keittiömestari sä oot kuvioissa tasan vaan niin kauan kunnes Corey Taylor tajuaa vongata mua lähtee mukaansa.

Heipähei,

hyvää iltaa, Nalle Luppakorvaa toivottaa.. Joo. En laula enää.
Tiistaista asti olen näemmä mököttänyt ja leikkinyt mykkäkoulua blogin suhteen. Eipä tässä ole kummempia tapahtunut, kadonnut sali-innostus on löytänyt takaisin lopullisesti.
Eilen aamulla kun lämpötila on jollain tapaa säädyllinen, kokeilin lenkkeilyä ulkoilmassa. Oli liian paljon päällä ja reitti liian mäkinen tälleen aloittelijalle, joten kävelyksihän se meni. Päätin korvata pieleen menneen juoksutreenin salitreenillä, ja kiitos kysymästä, se meni putkeen. Ja koppuvaiheessa ilmestyi ja aiemmin mainittu opetuslapsenikin sinne joten tulihan suoritettua loppuveryttelyt crosstrainerilla oikein pitkälllä kaavalla (eli käytännössä juoruiltua).

Mulla on suupielet auki. Tavaksi on tullut napata aamulla vesilasillisen kera monivitamiinivalmiste (Multitabsia tms), joten mistään välittömästä vitamiinipuutteesta sen en usko johtuvan. Eikä se johdu myöskään liiasta pussailusta, mitä duunikaveri yritti ehdottaa syyksi kun asiasta perjantaina marisin. Ärsyttävää. Onko kenelläkään kikkaa tarjota takataskusta vaivan hoitoon. Bebanthenilla olen yrittänyt rasvailla, mutta se on hiukan ällön makuista...

Ai niin, kirjauduin kerran jo joskus ehkä joulukuussa sinne HeiaHeiaan, mutta en sitten aikuisten oikeasti jaksanut alkaa käyttämään/täyttämään. Aikani kuluksi sitä äsken naputtelin, lähinnä eletyn viikon tietoja. Täytyy katsoa jos tuosta enempikin innostusi tällä kertaa.
Mutta nyt ranskanleivän pariin. Laihduttaminen jatkukoon taas huomenna, tänään nautin Keittiömestarin ostamasta vaaleasta höttöleivästä vielä iltapalaksi!

JMS raporttia

Eilen huomasi salilla että nyt vietetään hiihtolomaviikkoa. Sain jumpata yksin. En valittanut, vaan väänsin salin stereoita kovemmalle.
Koska olin yksinäni, sain jumpata yläkerran (kädet, vatsat, kyljet, selät) ihan rauhassa. Aluksi ajattelin kokeilla kuinka paljon irtoaisi jalkaprässissä, mutta sitten kuulin juoksumaton viekkaan kutsun.
Aikaa meni matolla jälleen 45 minuuttia, ihan koko aikaa en hölkkäillyt kun edellisistä mattotreffeistä oli jo yli 2 viikkoa (!?!). Vauhti oli edelleen luokkaa mummot-köpöttää-rollaattorin-kanssa-peruuttaen-ohi. Vauhtihan se on mikä tappaa, ei matka. Ja koska tavoitteena ei ole mitään aikaa, sallin itselleni hitaasti kiiruhtamisen.
Taas pitäisikin miettiä tuota tavoitetta, että mitähän kohti sitä tässä pyristelisi. Tuntuu olevan ikuisuusongelma meikäläiselle. Hirveellä tohkeella painan salillakin, ilman mitään kultajyvää mitä tavoitella.
Vaikka tuo tavoitteiden puute vissiin jatkuu töihinkin, näytän haalivan kaikkia pieniä projekteja sieltä suun täältä. Eipä tuo sinänsä haittaa, työni on onneksi sellaista että pieni säätäminen on vaan tervetullutta.

Säätämisestä tuli mieleeni, eilen tuli puhetta Keittiömestarin kanssa että voitaisiin käydä sanomassa päivää hänen porukoilleen tässä joku kaunis pidennetty viikonloppu. Äiti ja Isä Keittiömestari siis asustelevat reilun 900 kilometrin päässä, joten ihan joka viikonloppu ei viitsi poiketa. Ja vielä ei olla kertaakan käyty. Sanoin että mielelläni lähden, en ole koskaan niin korkealla Suomessa käynyt ja tottakai haluan tavata toisen vanhemmat kun Keittiömestarikin on kiltisti käynyt mun porukoita viihdyttämässä. Tänään mainitsin asiasta sen verran että kysyin onko ajankohdasta mitään hajua, osaisin pomoa varottaa siitä että vonkaisin niille päiville virkavapaata (lomat on kulutettu ja buukattu jo moneen otteeseen). Ei olla kuulemma hetkeen menossa. On liikaa töitä, ja liian vähän töitä. Ekä liuta muita ihme selityksiä. Ja sitten ne sanoo että naiset on vaikeita!
Joopajoo. Eikä mun mielestä edes tapeltu, ilmeisesti? Tai sitten en ole vaan miniämateriaalia?

Tuloksia ja vaateongelmia

Keittiömestarilla on ilmeisesti pms, jostain se möksähti ja lähti omaan kotiinsa. Menköön. Saan viettää rauhassa aurrinkoista sunnuntaita ja laskea painon keskiarvoja. Viime viikon plussa-agstissa se jäikin tekemättä, tarkoituksella, mutta tänääne sen laskin.
Menestyksekkään viikon 5 tulokseen tuli (agsti)viikolla 6 plussaa kaiken kaikkiaan 700grammaa. Viikon 7 keskiarvo sen sijaan oli 500g vähemmän kuin agstiviikon, eli viikkoon 5 verrattuna olen 200gr painavampi. Ei pöllömpi tulos mässäilyn ja liikkumattomuuden jälkeen. Käsi ylös ketä pysyi kärryillä tuon matemaattisen logiikan? Tulokset pyörii itselläni Excel-taulukossa, joista niitä on sangen kätevä seurata. Kaiken kaikkiaan siis, tyytyväisiä täällä ollaan. Varsinkin kun töihin on palaamassa rutiini ja salillakäynti maistuu jälleen (ja hormonaaliset turvotuksetkin on taakse jäänyttä elämää) uskon vakaasti viikon 8 olevan hyvä viikko laihtumista silmällä pitäen.
Banaanidieettikin toimii, kuulemma, jälleen. Paino on Keittiömestarilla tippunut reilussa viikossa jälleen noin kilon. Itse asiassa, jotain eroa on silmin ehkä myös nähtävissä? Ainakin jos tarpeeksi siristelee.

Kävin eilen shoppailemassa. En edelleenkään osaa shoppailla huvin vuoksi, vaan vasta tarpeen mukaan. Nyt ongelmana on, ettei minulta edelleenkään löydy oikein sopivia housuja. Muutamat farkut löytyy, mutta välillä tilanne ja mieli vaatisi jalkoihin jotain muuta kuin denimiä. Viimeksi olin tämän saman tilanteen kohdilla joskus syyskuussa, enkä millään löytänyt istuvia housuja. Ne mitkä olisi ehkä olleet lanteilta ja mahasta sopivia, no, ne ei nousseet reisistä ylös. Vastaavasti, mitkä istui reisistä, oli auttamattomasti isot vyötäröltä. Ajattelin että näin puoli vuotta myöhemmin olisi joko muoti tai meikäläisen kurvit tasoittuneet, mutta ei. Sama tilanne edelleen. Jatketaan sitten ilman housuja, nih. Yhden paidan löysin, koko 42 olisi ollut istuva ja sopiva (oumaikaad sinänsä), mutta halusin ottaa kokoa isomman, sillä sain päähäni vision miten paitaa aion käyttää. Istuvien paitojen löytäminen on melkein yhtä haasteellista kuin alaosien, sillä tuo etuvarustus tarvitsee vielä sellaisen keskikokoisen lainapeitteen, vaikka muuten maha ja käsivarret on kutistuneet.

Mitä tästä opimme? Kun uusi saliohjelma on vielä hiomaton timantti, pitää siihen varmasti lisätä joku reisiä ja tissejä pienentävä osuus.  Hmm. Taidan tänään jumppailla kuitenkin vielä kerran vanhan ohjelman toisen osan läpi, ja huomenna aloittaa uuden elämän uudelle ohjelmalla. Vinkkejä ongelmaosien treeniin toivotaan, ellei peräti vaadita!

Mä olen niin Yoda

Tai no ainakin melkein. 
Kesällä 2009 kun itse olin käynyt salilla sen reilu puoli vuotta, tuli meille firmaan kesätöihin varsin näppärä likka jonka kanssa tulin alusta lähtien hyvin juttuun niin työasioissa kuin muissakin. Synkkasi, voisi asiaa helposti kuvailla. Ei missään tapauksessa lihava, mutta sellainen joka ei ikinä mitään urheilua ollut harrastanut ja kertoikin siitä avoimesti. Kesä- ja heinäkuun taisin sitä ensin leikkimielisesti vongata lähtemään mukaan salille, ja sitten jossain vaiheessa ihan tosissani. Jossain vaiheessa taisi likka todeta, että helpompaa on tulla mukaan kerran, niin pääsee mun vonkaamisesta eroon. No, eka kerta meni kivuttomasti, ja loppukesä treenattiinkin sitten sangen saumattomasti kimpassa. Kesä loppui ja tämä nuori bodarinvesa (hehhehh) huomasi kantavansa sisällään uutta vesaa. Ja se raskaus ei sitten ollutkaan helppo. Näin ollen treenaus jäi ennen kuin se oikeasti ehti kunnolla alkaakaan. Lapsi syntyi ja se tuotiin näytille vanhaan työpaikkaan, useampaan kertaan. Aina jaksoi likka sanoa että haluaisi tulla salille. Nyökyttelin, ja käskin soittelemaan kun ehtii lapsenhoidoltaan lähtemään.

Eilen tulin koulutuksesta omalle työpaikaille vielä pyörähtämään. Salikamat oli autossa, mutta olin jo suunnitellut että menen käymään ruokakaupassa ja suuntaan päikkäreille ja skippaan kaiken hikoilun kun olen sitä siirtänyt jo kaksi viikkoa (oumaikaad, inhoan itseäni, oikeasti).
Katselin siinä toppavaatteista kuoriutuessa että onpas tutun näköinen kassi nököttämässä eteisessä. Ihan samannäköinen jonka ostin sille yhdelle kesätytölle muistoksi kesätöistä ja treeniseurasta. Jumaleissön, siellä se likka istuskeli odotteli allekirjoittanutta saapuvaksi ja treeniseuraksi (kuinka tylsä mä olen, samat treenipäivät edelleen kuin puolitoista vuotta sitten). Pakkohan se oli sitten muuttaa suunnitelmat alkuperäisiksi ja mennä salille. Ihanaa.

En edelleenkään väitä olevani mitenkään pro noissa salijutuissa, mutta jotain yksinkertaisia vinkkejä pystyn ainakin toistaiseksi likalle tarjoamaan. Kadoksissa ollut motivaatio karkasi kylmään pakkasilmaan samantien. Ja ennenkaikkea, oli hauska huomata että silloin -09 olin oikeassa, ja tiesin että tämä likka pitäisi salitreenistä.
Tietysti omaa egoa hiveli myös se, että likka jaksoi huomautella kaventuneesta kropastani ja lisääntyneistä lihaksistani.

Huomiseksi sovittiin uudet treenit. Ihana likka, joka palautti järjen ja rutiinin mun elämään.

Pahoja juttuja

Viime viikolla jäi saleilut räkätaudin vuoksi, tällä viikolla ne näyttää jäävän välistä koska tunnit loppuu vuorokaudesta. Tai tulin kotiin vartti sitten syömaalta, eilinen meni myöhäiseksi myös. Yksi projekti valmistuu ensi viikolla, joten nyt on hiottava kuviot kuntoon. Huomaan että töissä väsyttää ja ketuttaa.

Tänään alkoi ruokiksella kuuppaa kiristää sen verran että poistuin ulos, tarkoituksena oli kävellä parin kilsan lenkki (olin ottanut toppavaatteet mukaan kun tiesin että päivällä on noin tunnin mittainen ruokis). Kävelin noin vartin, ja käännyin takaisin. Keuhkot teki tenän. Ei näytä pakkanen sopivan astmaatikolle ei.
Ei muuta kuin takaisin pelipaikalle ja työ käyntiin. Iltapäivällä joku ystävällinen sielu kävi hakemassa kahvipullaa ja meikäläinen teki työtä käskettyä ja veteli voipullan. Ja varmaan toistakymmentä fasupalaa kun ne siinä tyrkyllä oli. Mutta hei, olin sentään syönyt mysteerimättöä lounaaksi (riisiä, kevyt jauhelihaa, kasviksia, ei makua) joten koin olevani oikeutettu.

Huomenna sentään bellyyn, jotain liikettä tällekin viikolle.
Otsikon takaa löytyvä biisi. Ei uppoa vampyrillokset meikäläiseen, mutta tuo biisi kyllä saa (positiiviset) kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää.

Humpuukia!

Mutsi oli näemmä laittanut sähköpostiin ystävänpäivä-toivotukset. Sain aamulla myös tekstarin "Hyvää ystävänpäivää toivoo äiskä ja iskä". Okei, sählöpostin ehkä ymmärrän, jakelulistan perusteella mutsi oli sen laittanut menemään koko osoitteistolleen. Äippä on kyllä kova likka toivottelemaan, aina tulee tekstarin Aleksis Kiven tai Laskiaisen ja muiden virallisten liputuspäivien tai muiden pyhien kunniaksi. Mutta miksi niissä aina lukee että toivoo äiskä ja iskä? Meillä ei koskaan ole vanhemmista puhuttu äiskänä ja iskänä, ne on olleet mutsi ja faija niin kauan kuin muistan ja sitä ennen varmasti ihan äiti ja isä.

Keittiömestari kävi tuossa pyörähtämässä, ei uskaltanut koskea veden mittaus-kannuun joten ehdotin jos käytäisiin kahvilla tuossa läheisellä bensiksellä. Päivän aikana kuivahtaneet munkit ja kylmä kahvi, niistä on onnistunut ystävänpäivä tehty. Eipä tuo Keittiömestari tainnut edes hyvää ystävänpäivää toivottavaa.
Ei siinä mitään, lähinnä olisin omasta ja toisen mielenterveydestä huolestunutkin jos se olisi kukkapuskan ja suklaarasian kanssa tänne ilmestynyt.

Tarkoitetaan ystävänpäivällä sitten amerikkalaista versiota rakastavaisten päivänä tai suomalaisille lanseerattuna kavereiden päivänä, ei kumpikaan kosketa. Suhtaudun asiaan kuitenkin riittävällä viileydellä, en jaksa nousta taistelemaan kaupallisuutta vastaan.
Lähimmäisiä ja rakkaita on kuitenkin ihan kiva muistaa, ja ajattelinkin tänä vuonna viritellä vanhan perinteen pääsiäiskorteista eloon. Laitan menemään suurimmalle osasta joulukorttilistalaisia siis pääsiäistervehdyksen menemään etanapostin kyydissä.

Onkohan se?

Kuinka hyvin voi muistaa tunnetiloja puolen vuoden takaa?
Että tuntuiko silloinkin tältä; ärsytti kun Keittiömestari jätti kahviveden mittaukseen käytettävän kannun pöydälle?
Että tuntuiko silloinkin tältä; itketti koiranpentu-ohjelma joka ei ollut oikeasti edes surullinen?
Että tuntuiko silloinkin tältä; koko maailma on vaan mua vastaan?
Että tuntuiko silloinkin tältä; alaselän kipu on samaa kuin kuin silloin jos on tehnyt jalka- ja selkätreenin täysillä ja unohtanut venytellä?

Niin, että sitä mä vaan mietin että onkohan mulla nyt pms puolen vuoden tauon jälkeen?

The Gorgeous Blogger

That's me! Kysykää vaikka sateenvarjomieheltä. Kiitos, kiitos. Tämä tuli niin yllättäen ja pyytämättä.

"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle,jotka mielestään sen ansaitsevat."

 Milloin aloitit blogisi: 

Näemmä 21.11.2009. Jumaleissön, onko siitä jo niin pitkä aika?

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea blogisi käsittelee: 

Ööh.. Tuota noin niin.. Tää kysymys olisi ollut helmpompi monivalinta-versiona? Pääasiassahan täältä taitaa kuitenkin löytyä salijumppatilitystä ja narinaa puuttuvasta itsehillinästä eväsasioissa. Lisämaustetta tietysti tuo Keittiömestari ja parisuhdekuviot. Niin ja unohtamatta niitä klassisia diipadaapa-postauksia joilla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. 

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin: 

Tää on aika vaikea kysymys näinkin kauniille, älykkäälle ja ennenkaikkea vaatimattomalle henkilölle. No yksi asia mikä varmasti pistää silmään, on kuvattomuus. Pieni kotikoodaaja asuu meikäläisenkin sisällä eikä kuvien tms puuttuminen ole varsinaisesti taidoista kiinni, tykkään vaan siitä että teksti on pääosassa. Tiedän että monen mielestä se on tylsää, mutta minkäs teet. Siksi en muuten tähänkään liitä tuota plakaattia mikä tämän palkinnon myötä olisi tullut. Lahjoitan palkintorahat hyväntekeväisyyteen, hehheh.

Toinen poikkeava seikka lienee, että vaikka kerronkin täällä painonpudotusharjoituksista ja painonnostoharjoituksista, kummastakaan en ole tarjoillut lukemia. Tai olen kertonut ihan alkuun vissiin jotain viitteitä omasta alkupainosta, mutta sen jälkeen vain jotain viittauksia mihin suuntaan ollaan menossa. Haluaisin olla tuijottomatta lukuja (morjens vaan, joka aamu ja ilta vaa'alla ja silleen) joten jätän ne omaan arvoonsa. Ne on kuitenkin vaan numeroita.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen:

Ennen aloitusta kommentoin useaan eri aihelaueen blogiin anona, ja tein sitten Blogger-tunnukset että erotuin ns massasta. Siitä se ajatus sitten lähti avautua ihan oma-aloitteisesti. Niin ja tälleen lukivikisenä tällaiset vapaat kirjoituharjoitukset tekee vain ja ainoastaan hyvää.

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi:

Oikeastaan olen aika tyytis olotilaan täällä blogimaailmassa. Tietysti välillä tekisi mieli kääntää kelkkaa milloin mihinkin suuntaan, muttei sitten aikuisten oikeasti kuitenkaan. Ja kun blogilla ei ole varsinaisesti tavoitetta (maailman valloitus tms pieni ja huomaamaton asia), niin asiat on täällä Kirsulandiassa hyvin. Niin paitsi välillä tekee mieli vaihtaa blogin nimi Kirsulandiaksi mutta Ajatuskatkos on silti mun lemppari.

Ja sitten ne viisi palkittavaa. Taidan pyrkiä tyrkkäämään tämän eteenpäin omasta mielestäni viiteen hyvin erilaiseen mutta silti niin kovin mieleiseen blogiin.

elämää ja vaavihaaveita, koska T räjähtää kohta ;o)

Kasva jo aikuiseksi, blogi jossa eläkesuunnitelmat meets paha suunnitelma vaan voi yksinkertaisesti pelastaa päivän.

25, run, Forrest, run!

Ikisinkku, rakkautta Rovaniemeläisittäin

Nollavaimo, koska elämä on.

En sitten oikeasti tullutkaan kipeäksi, tai oikeasti ja oikeasti, mutta lämpöä ei noussut ja oireilu ei tuota tiistaita kummemmaksi mennyt. Pientä nuhaa ja kurkkuoireilua jatkuu vieläkin.
Sitä myöden on tälle viikolle tullut vain yksi treenikerta, en kiinnosta mennä tekemään puolikuntoista treeniä puolikuntoisena.Vaikka isot pojat ja tytöt onkin sitä mieltä että pienessä nuhassa voi hyvin treenata, allekirjoittanutta se ällöää kun ei voi kunnolla hengittää. Ja onpa huomaavaista myös muita treenaajia kohtaan käydä jättämässä omat viruksensa sinne seuraavan poimittavaksi. Nih.

Huomaan että kuuppaa kiristää tautia enemmän se, etten ole treenannut. Niin on ihmislapsi tottunut säännölliseen kehon kiusaamiseen että kun se jää pois alle viikoksikin, alkaa patiutunutta energiaa löytymään. Ja miten olen ratkaissut tämän yllättävän energian kertymisen? No tietysti tapellut tulta vastaan tulella, eli syönyt kuin keskikokoinen porsas. Ärsyttävää olla monissa asioissa kovin mustavalkoinen, kuten tässäkin. Jos en kerran treenaa, ei tarvitse syödä terveellisestikään. Joopajoo. Elämänmuutos my ass. Tätä kirjoittaessa muuten mutustan irtokarkkeja. Olisin keittänyt aamukahvin, mutta tuo keittimeni pörisee niin kovaa että Keittiömestari olisi herännyt. Olen siis oikeasti vaan huomaavainen tyttöystävä, en possu.

pöh.

Aamulla heräsin nuhaan. Päivällä kutitti kurkkua ja nyt sinne on muuttanut siili kaktuksen kanssa. Pääkin on aika jäässä. Eilen en varsinaisesti kokenut oloani vielä kipeäksi, treeni ei vaan suostunut kulkemaan, painot ei nousseet ja jotenkin olo oli ihan möllö (on tuo oikea sana, uskokaa vaan). Päätin sitten siirtyä kiusaamaan mattoa kun treeni jäi tosi kevyeksi, mutta pohkeita kramppaili jo viiden minuutin päästä juoksumatolla. Kahdeksan minuutin kohdalla loikkasin laitteesta pois ja suuntasin suihkuun.

En nyt justiinsa kaivannut tähän mitään räkätautia, jotenkin olin saanut treenit kulkemaan kuin ajatuksen. Vähemmän katkonaisen ajatuksen siis. Sitä paitsi olen ehkä huonoin ihminen sairastamaan, ei minkäänlaista kontrollia syömisten suhteen tautisena.

Että jotain positiivista on tiedossa, painoon plussaviikko. :)

Syö sanasi ja laihdu!

Eilen mulla oli ainakin kahdeksan loistavaa ideaa postauksiksi, mutta päivä oli niin kiireinen, etten ehtinyt tähän koneelle istumaan vaan ajattelin että postaan sitten huomenna. No tänään on se huomenna ja olen nyt tässä vartin verran pyöritellyt lusikkaa tyhjässä kahvikupissa ja odottanut ajatusta saapuvaksi.

Yhden asian kuitenkin muistan eilisestä. Tapana ei ole ollut sanoja syödä, mutta nyt se on tehtävä. Olin jokseenkin vakuuttunut että nyt on hyvä yksityisetsivä menty pilamaan kun Juha Veijonen ei ole enää Vares. Pilaamaan my ass, Antti Reini oli loistava. Olin tuon Pahan suudelman lukenut ja itse asiassa kuunnellutkin yhdellä Seinäjoelle suuntautuneelle yhden hengen roadtripillä mutta en siltikään muistanut oliko ns hovimestari murhaaja. Näin ollen lopputuloksen jännittäminen säilyi tappiin asti.
Tähän samaan hengenvatoon on sanottava että onko se hiton Leppilampi tungettava joka leffaan? En tykkää. JA se oli sitäpaitsi ihan liian nuori ollakseen uskottava toimittaja Ruuhio. Sanokaa mun sanoneen. Entinen inhokkini Jasper Pääkkönen sen sijaan oli aivan loistava Kyypakkaus. Jotenkin se v*ttu karkaa sieltä Pääkkösen suusta niinkuin sen kuuluukin. Mutta kuka kirjoja lukenut muistaa, eikö Kyypakkauksen nimi tullut tatuoinnista? Nyt kun Pääkkösen kaulaa korosti skorpinoni. Saatan muistaa väärin, mutta epäilen vahvasti :)

Elämään kuuluu muuten hyvää, treeneissä nousee painot ja paino tippuu vaa'alla. Elettävän viikon keskiarvo-paino on 600gr vähemmän kuin edellisen. Olen tyytyväinen. Salaa olinkin suunnitellut noin 500gr viikkopudotusvauhtia tälle keväälle ja se näyttää toteutuvan vaikken juurikaan ponnistelisi.  Tai jos ponnistelua on kebab ranskalaisilla, mäkkärieväs, laskiaispulla, Pandan suklaakarkkipussi, 300gr irtokarkkeja ja äidin tekemä tiramisu x2, niin silloin olen ponnistellut. Ja kovasti. Mutta en tosiaankaan syönyt tuota kaikkea yhteänä päivänä joten karkkipäivä ideologia on hiukan tuuliajolla.  Edelleen kaipailen kaupanhyllylle erikoistarjoukseen itsekuria? Onko kukaan nähnyt?  Oi kiltti (herkku)peikko, olen niin heikko.

Operaatio juoksumaton selätys jatkuu. Tosin eletyllä viikolla olen kohdannut maton vain kahdesti ruuhkan ja aikatauluongelmien vuoksi. Eilen lönkyttelin menemään jälleen kolme varttia tyyliin 5 min juoksua, 2min kävelyä. Se tuntui jälleen vähemmän pahalta. Juoksumatosta tulee vielä joskus mun kaveri. Ja sitten kun se kaverina muhun luottaa, mä selätän sen [insert pahanilkinen nauru].

Kooma

Kuinka paljon voi ihmislasta väsyttää? Viime yö meni kuunnellessa naapureiden juhlintaa, joskus puoli neljän aikoihin olen viimeisen kerran katsellut kelloa ja laskeskellut kuinka monta tuntia on vielä herätyskellon soittoa. Työpäivä meni kuolaa valutellessa suupielistä kun en väsymykseltäni jaksanut suuta pitää kiinni (tai ainakin siltä tuntui). En jaksanut edes oikein kahvia juoda.

Vanhaksi tässä on selvästi tultu. Hyvin, hyvin kaukaiselta tuntuu ne ajat kun jaksoi baarissa riehua tappiin asti, nuokkua muutaman tunnin ja mennä vaikka kouluun. Toisaalta, eilen oli hurja päivä salilla ja kroppa huusi lepoa muutenkin.

Josta tulikin mieleeni että tarvitsisi miettiä uutta saliohjelmaa. Olen tehnyt tässä reilun kuukauden kahta koko kropan ohjelmaa vuoropäivinä. Se on tuntunut tosi hyvältä, mutta tapana on ollut vaihtaa ohjelmaa kahdeksan viikon kohdalla. Mistähän lie tuokin tapa jumittunut korvien väliin?
Mutta siis uutta saliohjelmaa vailla tässä ollaan. Tykkään tehdä aina koko kropan läpi samalla treenillä. Muutamaan kertaan olen kokeillut tehdä kaksi tai kolmejakoista mutta silloin vaan tuntuu että treeni jää jotenkin vaiheeseen jos vaikka vaan yläkroppa on jumissa?
Nykyisessä ohjelmassa on toisena päivänä laitejumppaa tyttöpainoilla, ja toisena päivänä sitten enempi vääntöä vapailla painoilla. Ohjelma(t) on makuuni sangen monipuolinen(-sia),  koska helposti myös tylsistyn. En jaksa samoja juttuja kovinkaan pitkään, sen takia se ohjelmakin ehkä vaihtuu niin usein?
Haluaisin jatkaa jollain samantyylisellä, ainoa vaan että laiteosasto loppuu kesken, lähes kaikki härvelit on nykyisessä ohjelmassa käytössä.

Kävi mielessä sellainenkin, että tekisin yhtä kunnon ohjelmaa, ja sitten toista, vaikka enempi yläkroppaan keskittyvää ja lyhyempää treeniä jolloin voisin jatkaa juoksumaton selätystä ihan kunnolla? Ongelmana vaan, että salilla on tosiaan vain yksi matto ja jos siinä sattuu sitten joku toinen treenailemaan en millään viitsisi jäädä nurkkiin pyörimään ja odottamaan sen vapautumista? Hankalaa etten sanoisi.