Kaikkea hyvää

Kaikkea hyvää

keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Keväthuumaus

Talvi on tuntunut todella pitkältä ja kylmältä. Mutta vihdoin näyttää siltä, että oikea kevät on tulossa. Sen kunniaksi ostin orvokkeja ja istutin ne jo ruukkuun. Luultavimmin ne tarvitsevat vielä muutamiksi öiksi pakkaspeitteen päällensä, jos lämpötila laskee reilusti. Jos taustalla ei näkyisi lunta, voisi luulla kevään olevan jo pitkällä.


Etupihalla talvi jatkuu vielä lumisena auringosta huolimatta. Lumi on onneksi jo laskenut niin paljon, että autolla voi taas ajaa uutta pihaympyrää. Kovasti tekisi mieli nähdä, mitä tähän voisi tehdä, mutta vielä pitää malttaa mielensä, kunnes kevät saapuu tällekin puolelle taloa.


Kanat ovat päässeet tarhaan jo monena päivänä, kun aurinko on paistanut lämpimästi sinne. Lampaiden kanssa olemme jo tehneet kaksi lenkkiä. Ensimmäinen oli niilläkin varsinainen keväthuumaus, kun ne juoksivat edestakaisin tietä pitkin. Tänään meno oli jo maltillisempaa.


Kukkia ei ole vielä näkynyt. Parhaat sinivuokkopaikatkin ovat koivupöllien alla, joten tänä keväänä voi olla niin, etteivät raukat pääse sieltä näkyville. Tuo sivussa näkyvä koivukin on kaatouhan alla, sillä sen kaatumissuunta on suoraan taloa kohti, emmekä todellakaan halua halkaista taloamme. Jossain vaiheessa siis se päästetään hallitusti tietä pitkin alas.


Isäntä on talven aikana tehnyt äänilevyn. Siitä tuli oikein hyvä, ja pääset tutustumaan yhteen kappaleeseen.