Verhot varjolevähtämöön

Kivimäen keskuskatua (lue: hiekkatietä) kulkiessa voi puiden lehtien lomasta vilkkua jotain hulmuavaa. Menemme lähemmäs katsomaan.

Varjopenkin lomasta kulkiessamme näemme varjolevähtämön muuttuneen viime näkemästä.

Kohta näkymä on muuttunut vielä enemmän, kun vaihdamme katselusuunnan ja kipuamme paviljonkitasanteelle katsomaan.

Varjolevähtämössä on nyt yhteensä kahdeksan verhoa, jotka hulmuavat tuulessa. En löytänyt vielä tarpeeksi nauhoja saadakseni ne sidottua pystytolppiin, mutta kiedoin kokeeksi tolppiin kiinni. Eihän noilla verhoilla oikein varsinaista funktiota ole esteettisen funktion lisäksi, mutta haittaako tuo?

Suunnitelmissani on valmistaa tuonne paremmat huonekalut varastoista löytyneisiin metallirunkoihin. Mutta tarvitsen vielä lisämateriaalia niitä varten. Kaksi tolppien luo istutetuista kärhöistä on varmasti hengissä, kolmannesta en ole vielä nähnyt kasvavaa versoa. Loppukesällä näkymä voi olla taas toisenlainen, jos kärhöt innostuvat kukkimaan.

Sontapäivitys

Vähän kerrallaan tyhjenee päätytila sonnasta. Mutta kyllä sitä vielä siellä riittää pariksi kerraksi, sillä kerros on niin valtavan korkea. Nyt sentään tilaan pääsee jo peruuttamalla, jolloin talikoiminen on helpompaa.

Ikkunan puoleinen seinä on jo lähes kokonaan tyhjentynyt. Seuraavaksi pitää siirtää kaikki tuo puutavara pois tieltä, sillä takaseinä on jo tulossa vastaan, onneksi.

Toinenkin puoli on jo huvennut mukavasti, mutta onhan tuossa vielä monta kuormaa jäljellä. Kuvasta näkyy hyvin tuo seinän siirtyminen ja perustuksen pettäminen sonnan tieltä. Pian sen pääsee korjaamaan ja suoristamaan koko tämän päädyn.

Kolmasosa pellosta on jo lannoitettu. Tuossa kasvaa heinä ihan kohisten, kun lannoitteet pääsevät maaperään.

Välillä sontaa kuskataan Taavetilla, välillä mönkijällä ja auton peräkärryllä. Muutaman lenkin ehtii yhden pihapäivän aikana tekemään.

Nyt voi jo sanoa, että olemme tuon sontatilan kanssa jo voiton puolella. Enää kolme tilaa jäljellä tämän jälkeen.

Kesäisiä iltakuvia

Olimme muutaman päivän Keuruulla toisella talolla maalaamassa. Sielläkin säät olivat aivan ihania. Ainoa ero oli, että siellä oli valtavasti hyttysiä. Olin jo ehtinyt unohtaa sen, kun täällä on vain muutama hassu eksynyt inisijä. Kun tulimme takaisin, oli kesä ottanut taas suuria harppauksia.

Omenapuiden lisäksi syreenit olivat puhjenneet kukkaan. Nyt ilman täyttääkin valtaisa määrä eri tuoksuja, kun kaikkialla puut ja pensaat ovat kukassa.

Nurmikkokin oli kasvanut korkeaksi heinäpelloksi kaikkialla. Nyt onkin kova työ saada taas varsinainen nurmikko esille. 

Puut ehtivät lehteen ennätysajassa, ja kaikkialla on niin rehevää ja vihreää.

On mukava kulkea iltaisin lämpimässä valossa puutarhan huoltoa kaipaavilla käytävillä ja ihastella alkukesän upeutta.

Kaikkialla näkyy keskeneräisyyttä ja tekemistä, mutta samalla myös luonnon mahtava voima saada huomio kiinnittymään kaikkeen hyvään.

Sipulikukatkin ovat jo menneitä, mutta uusien kukkien vuoro on tulossa. Nyt tuo sipulikukka-aika olikin lyhyt, mutta intensiivinen.

Aittapihan tulppaanit tulivat kukkaan hieman myöhemmin, mutta todella komeasti. Nämä ovatkin varmaan viimeiset kukkivat tulppaanit tältä kesältä.

Heinäpellollakin on jo pitkä heinä. Jos sää jatkuu lämpöisenä ja aurinkoisena, tämän vuoden heinäsato saadaan aikaisin korjatuksi.

Kasvimaata ja täyttä kesää

Kesä tulvahti kaikkialla täyteen kukoistukseen aivan hetkessä. Tuli ihan kiire laittaa kaikki kevättyöt valmiiksi. Kasvilaatikot jäivät sen sontakuorman jälkeen niille sijoilleen, kunnes päätin taivaan tummutessa mahdollisista sadepilvistä laittaa sen vihdoin kuntoon. Isäntäkin pääsi auttamaan, sillä multaa tarvittiin neljään laatikkoon lisää. Ensi viikolle jäi vielä neljän lavakauluksen maalaaminen ja sen yhden vihreän laatikon laittaminen oikeaan nurkkaan.

Yrttilaatikoissa onkin jo valtava kasvu menossa. Iisopit, ruohosipuli sekä lipstikka ovat aivan täydessä poimintakunnossa jo. Kylvin tähän vähän ruiskaunokkia paljaisiin alueisiin, sillä kasvimaalla saa olla myös silkkaa silmäniloakin.

Kukinta jatkuu. Kirsikkakujalla on kaunis kukinta menossa. Osa on jo täydessä kukassa, osa juuri aukeamassa. Yksi puista on kuollut, joten nyt uusittavia on kaksi.

Kirsikkakujan narsissit kuihtuivat, mutta tulppaanit ovat vielä kukoistuksessaan. Näistä tuli aika mukavat yhdistelmät vahingossa, sillä sipuleista ei enää tiennyt, mitä väriä oli tulossa.

Tuomi ehti jo alkaa kukkimaan, eikä mene enää kuin hetki pihlajan kukkimiseen.

Omenapuutkin alkoivat jo kukkia. Joka päivä tapahtuu jotain uutta, eikä millään ehdi edes kaikkea huomata.

Puut vuorottelevat kukintaansa ja satoansa vuosittain. Tänä vuonna saamme ison sadon tästä puusta, joka vasta on aloittamassa kukintaa.

Punaisten omenien puu antaa joka vuosi ison sadon. Tästä tuleekin kaunein vaaleanpunainen sose.

Vaahterat tien varrella ovat taas täydessä lehdessään. Kukat ovat jo pudonneet maahan. Tieltä näkee pilkahduksen myös varjolevähtämöstä.

Kesän alku on tosi kiva. Toivottavasti kauniit päivät jatkuvat niin, että vain öisin sataa. :)

Näin tehdään punamultamaali

Punamultareseptejä on varmaan yhtä monta kuin valmistajaakin, mutta tärkeimmät ainekset ovat vesi, ruisjauho ja punamultapigmentti. Meidän maalissamme lisäaineina ovat vernissa, rautavihtrilli eli rautasulfaatti ja suola säilöntäaineeksi, koska maali ei tule heti seuraavina päivinä käyttöön.

Keittämistä varten hankimme peltitynnyrin puhdistettuna. Tynnyrin alle teimme kaasukeittimellä tasaisen tulen ja tynnyrin päällisen vuorasimme selluvillalla, koska liekit eivät yllä siihen. Nuotiolla keittäen villan pitäisi olla jotain palamattomampaa.

Ensin tynnyriin laitetaan osa vedestä. Lisätään rautasulfaatti.

Loppuveteen sekoitetaan ruisjauhot.

Vesi-jauhoseos sekoitetaan tynnyriin ja haudutellaan kypsäksi puuroksi.

Tämän jälkeen puuroon sekoitetaan vernissa.

Seuraavaksi lisätään punamulta varovasti sekoittaen. Lämmön pitää olla tasainen, ettei puuro maali kuohu yli.

Puolen tunnin päästä hyvin sekoitettu maali voi olla valmis.

Valmiutta kokeillaan testillä. Kuivumisen jälkeen testimaalauksen pitäisi pysyä alustassaan kiinni, eikä kädellä pyyhkimällä saisi irrota enää käteen.

Valmis maali jäähdytetään ja laitetaan maalausastioihin tai säilytysastioihin. Kovin pitkään maali ei säily suolallakaan, vaan se pitäisi käyttää viikon sisällä.

Maalireseptejä on siis monta erilaista. Tämä on yksi versio, jota testasimme. Ihan hyvältä vaikuttaa ainakin tässä vaiheessa.

Pihahommia

Varjolevähtämö on taas hieman valmiimpi. Vasen laita on koko pituudessaan, kun viimeinen tolppa on paikoillaan.

Viimeisessä välikössä ei ole tuota välikehikkoa, sillä niitä ei ollut tarpeeksi. 

Maalasin pystypuut pellavaöljymaalilla mustiksi. Nyt kehikko on vähän yhtenäisemmän näköinen.

Aitan polulle on laitettu uusi kerros oksasilppua. Oksasilppu on pitänyt hyvin polun kasvittomana.

Pihalta on taas kerätty iso kasa risuja silputtavaksi. 

Lisää risuja tulee marjatarhasta, sillä vihdoin leikkasin marjapensaiden kuivat oksat pois.

Pahimmasta pensaasta tuli ihan reilusti oksia, mutta siistiytyi puskakin ihan kunnolla. Marjatarhasta puuttuvat vielä mustikat ja karviaiset. Kevät tuntuu menevän niin vauhdilla, etten ole ollenkaan varma, ehtiikö niitä siirtää taaskaan ennen syksyä.

Toiset ottavat pihahommat hieman rauhallisemmin ja pysyttelevät päiväunilla.

Isäntä on ollut keittelemässä maalia monta tuntia etupihalla. Kohta varmaan alkaa olla sielläkin valmista.

Sontaa on niin monta kärryllistä

Keskiviikkona jatkui taas tuo iki-ihana sonnanajo. Ja sitä riittää vielä pitkäksi aikaa. 

Pohja on jo saavutettu etualalla. Nyt pääsee kärryllä jo navetan sisään, jotta tuolta kauempaakin saa kauhottua. Nyt vasta oikeasti tajuaa, miten valtava kerros sitä on. Tilastahan tulee todella korkea tyhjennyksen jälkeen!

Sontaa on ajettu pellon lisäksi neljä isoa kottikärryllistä kasvimaan laatikoihin.

Sonnat on vielä pilkottava ja sekoitettava multaan, mutta pienen kuivumisen jälkeen se on helpompaa. Onneksi on pikkuapulaisia.

Vielä sitä ajamista riittää muutamaksi päiväksi tuosta tilasta. Sen jälkeen on vielä kolme tilaa tyhjennettävänä. Eipä täällä tekeminen lopu ihan lähiaikoina.

Risutarhasta kukkatarhaksi

Aittapihan piti olla sellainen selkeä kukkapenkitön alue, mutta syksyllä tilanne muuttui. Ensin sinne tuli vähän sipulikukkia, jotka alkavat nyt nousta. Piti käydä vanhasta kirjoituksesta lukemassa, mitä tuli istutettua.

Ensimmäisen kiven juureen ilmestyivät krookukset. Nyt näyttää siltä, että jotain muutakin matalaa kukkaa voisi sopia kiven koristeeksi.

Kevättähdet kukkivat verkon takana tammen juurella. Eikä verkkoa otetakaan ihan heti pois, sillä erityisesti tammen kuori menisi heti yksien sarvipäiden suuhun.

Maasta tunkee edelleen angervon alkuja, joita pitää kurittaa vuosittain. Samalla siistimme tuon vallin reunat, joilla saa kasvaa syreeniä. Yksi pensas saa olla paikoillaan muistona ajasta, jolloin aittapiha oli pelkkä pusikko.

Aittapihalla kevät tulee hieman myöhemmin, mutta kovaa vauhtia toisen kiven juureen alkavat syksyn istutukset nousta. Laukat ovat jo isona tupsuna, mutta tulppaanit, narsissit ja hyasintit ovat vielä kovin pieniä.

Kolmannen ja neljännen kiven väliin nousevat iirikset ja helmililjat, mutta neljännen kiven juureen istutin särkyneet sydämet. Messuilta tuodut juurakot kasvoivat vauhdilla ja kukkivat jo täysillä. Uskalsin istuttaa ne jo tämän kesäisen lämmön myötä. Tietysti tänne tarvitaan nyt myöhemmin kukkivaa perennaa, joka peittää särkyneensydämen kuihtuvat varret. Ja varmaan ihan vähän jotain muutakin sopii joukkoon. :D

Aittapihalta näkee mukavasti myös syreenimajaan, joka myös vihertyy ihan silmissä. Tämä kuva on kahden päivän takaa, joten nykyinen näkymä on vielä vihreämpi.

Silmä tottuu nopeasti uusiin näkymiin. Vanhojen vaahteroiden kaato viime vuonna tuntui silloin isolta muutokselta, mutta nyt niitä ei osaa enää kaivata.