Pikkunäpräyksiä

Isännän sisko sai vauvan. Niinpä mietimme, mitä veisimme ristiäislahjaksi. Ostimme pikkuruisen kastesormuksen, mutta se oli niin pieni, että arvelimme lahjaan sopivan jotain lisääkin. Ja niin aloimme näpräämään. Mutta kuka teki ja mitä?

Isännän bravuuri on virkattu pipo, joten hän teki pikkuiselle kiinteillä silmukoilla pipon, johon virkkasin koristeeksi lumihiutaleen. Pipolangassa on kimallusta joukossa, joten nämä menevät nyt niin muodikkaaseen prinsessa Elsa -teemaan hyvin. Isäntä muuten on virkannut pipoja jo kymmenittäin tähän mennessä, eikä hänen miehuutensa ole siitä kärsinyt ollenkaan. :)

Sain ensimmäiset neulakintaat valmiiksi  pikkuiselle. Nämä olivat helpot, sillä pienelle vauvalle ei onneksi tarvitse tehdä peukaloa. Tarkkasilmäinen huomaa joukossa pienen virheen, mutta suotakoon sellainen, sillä nämä ovat todella ne ensimmäiset kappaleet.

Ja pikkuinen sai myös sievät kimalteiset sukat jalkaansa, jotta sarja olisi täydellinen. Nämä sain yhdeltä ystävältäni, jolla ikää on jo 90 vuotta. Hän halusi ehdottomasti lahjoittaa tekemänsä pienet sukat tälle vauvalle.

Tyttö sai nimen Lilja Sara Susanna. Juhlat olivat Tyrnävällä, joten viikonloppu meni juhlien lisäksi ajamiseen. Onneksi ihana naapurimme hoiti lypsyt sillä aikaa.

Kanakuulumisia

Kanalassa on tapahtunut paljon viime aikoina. Erityisen paljon on tapahtunut negatiivisia asioita. Yhtenä iltana Leifiä ei näkynyt missään. Isäntä ehti sitä jo haeskella kaikkialta, mutta ei löytänyt. Menin apuun taskulampun kanssa. Lopulta Leif löytyi lantalan puolelta tason alta tynnyrin takaa. Sinä päivänä kanat oli päästetty vain etutarhaan. Leif oli lentänyt verkon yli ja kulkenut takatarhan kautta lantalaan. Pimeän tullen nämä menevät matalaksi, eivätkä päästä ääntäkään. Onneksi kukko löytyi.

Tipuista jäi henkiin kolme. Kaksi ehti ensimmäisenä lentopäivänään mennä kuttulan puolelle. Tietysti lento oli jäänyt lyhyeksi ja molemmat tiput löytyivät hukkuneina kuttujen juoma-astiasta. Jäljelle jäi yksi kanatipu ja kaksi kukkotipua, toinen punainen ja toinen tumma.

Yhtenä iltana kaikki kanat olivat hajallaan pihalla. Kun Isäntä meni kanalaan, lensi sieltä haukka vastaan. Kanalasta löytyi vain yksi kana, joka oli menehtynyt ja puoleksi syöty. Haukka oli tullut kanalaan takatarhan kautta. Sieltä se oli osannut mennä lantalaan ja sieltä pressun alta kuttulaan ja kanalaan. Vaarallisen viekkaita lintuja!

Viimeisin vahinko tapahtui pari päivää sitten. Taas olivat illan tullessa kaikki kanat hajallaan pitkin pihoja. Kahta kanaa ei löytynyt, vaikka kuinka etsimme. Ilmeisesti tällä kertaa oli vieraillut kettu, joka on jostain kaivanut tiensä takatarhaan. Seuraavana päivänä toinen kanoista löysi tiensä takaisin, mutta sen yhden varmaan kettu oli hakenut. Kovasti mietityttää, miten ihmeessä nämä voidaan pitää jatkossa turvassa. 

Vuohilla ei ole ollut mitään ongelmia. Tuuli alkaa näyttää jo aivan täysikasvuiselta. Sillä on hauskat tuuheakarvaiset mustat jalat ja paksu turkki. Nämä eläimet ulkoilevat mielellään talvellakin. Tällä hetkellä herkkuja pihalla ovat maahan pudonneet lehdet.

Jälkikirjoitus: Eilisen iltalaskennan perusteella voimme todeta kadoksissa olleen kanan löytäneen takaisin kotiin. Vahingot jäävät siis kahteen hukkuneeseen tipuun ja haukan syömään Anna-Kaarinaan. On siinäkin kyllä tarpeeksi!

Piano jaloillaan

Niin vain saimme houkuteltua yhden ystäväpariskunnan nostamaan pianon jaloilleen ruokapalkalla. Ja tietysti yksi karvatassu jo kävi kokeilemassa, miten hienot kurajäljet saisi kanteen tassuteltua.

Pianoa soitetaan kansi auki. Silloin esiin saa myös nuottitelineen.

Piano on valmistettu Turussa, mutta aikaa en ole pystynyt vielä selvittämään.

Pohjassa on jonkun aikaisemman omistajan tietoja.

Ja Perniössä piano on ollut jossain vaiheessa.

Koska kehuin jo pianon sointia, saat itsekin kuulla, miten upea se on. Ja ei tietenkään soittajassa vikaa ole. :)

Tyyliin sopiva soitin

Kaikki alkoi siitä, kun halusin oppia soittamaan pianoa. Jouduimme ostamaan vanhan kosketinsoittimen, jonka saa helpolla syliin soittamista varten. Trenkituvassahan ei mitään tiloja ole niin, että soittimen saisi millekään jaloille tai edes pöydälle. Mutta kamarin sängyn reunalla on juuri tarpeeksi tilaa soittaa.

Mutta eihän se siihen jäänyt. Kun olimme isänpäivänä isälläni kylässä, veljeni vaimo innosti hankkimaan flyygeliä. Kävisihän sellainen valtavan hyvin arvokkaan talon saliin. Arvelin moisten soittopelien olevan valtavan kalliita, mutta veljeni vaimo sanoi, että kyllä niitä vaan halvalla saa, kun ihmisillä ei ole tiloja niille, joten myyvät muutamalla satasella. Siitä se ajatus sitten lähti.

Laitoin hakusanaksi toriin "flyygeli" ja muutama myynti-ilmoitus näytti sitä lajia olevan. Mutta yksi ilmoitus vaikutti erittäin kiinnostavalta. Eikä se ollut flyygeli. Se oli vanha taffelipiano. Ja sen hinta oli vaivaiset 100 €.

Edellisen omistajan ottama kuva

 Lähdimme lauantaiaamun kunniaksi katsomaan soitinta. Eihän se toki kunnossa ollut, monta kieltä oli poikki ja vire oli kuin pahimmasta painajaisesta. Mutta edullinen se oli. Joten teimme kaupat. Enää oli ongelmana saada se kuljetettua Kivimäkeen. Ensin päällinen suojattiin vilteillä ja sitten soitin kellistettiin patjan päälle. Jalat ruuvattiin irti ja sitten alkoi roudaaminen ulko-ovelle. Portaat oli pahin vaihe, mutta nekin lopulta päästiin alas kaikki suurin piirtein ehjinä. Onneksi myyjä auttoi pahimmissa paikoissa. Ja niin lopulta soitin oli kärryssä. Ja illan tullen pääsimme Kivimäkeen asti.

Enää oli ongelmana saada piano kahdestaan sisälle. Tai mikä ongelma se nyt oli, olemmehan ennenkin kantaneet vaikeita ja painavia kuormia. Enemmän kai se on tekniikkakysymys, tuumimme ja lähdimme yrittämään.

Lankut auttoivat niin paljon, että saimme rullattua pianon kokonaan eteiseen.

Hetken huilattuamme päätimme viedä pianon saliin asti. Kynnys oli siinä se vaikein kohta, sillä rullien korkeus ei riittänyt pitämään pianoa kynnyksen kohdalla ilmassa. Muutamalla ähkäisyllä ja rykäisyllä saimme koko laitoksen lopulta viimeisen kynnyksen yli salin puolelle.

Sen pidemmälle emme vielä yrittäneet. Seuraavaksi pitäisi pyörittää jalat takaisin pianon alle ja nostaa se pystyasentoon. Siihen emme aio ryhtyä kahdestaan, sillä piano painaa niin paljon, ettei kannata yrittää. Pahimmassa tapauksessa katkeaisivat jalat pianosta, ellei sitten jopa meiltä itseltämmekin.

Melkoinen työ tuossa oli, mutta lopulta saimme uuden vanhan soittimen kuljetettua perille. Vielä ei mikään kiire ole soittamaan, sillä ensimmäinen pianotuntini on vasta tulevana keskiviikkona. Jos vaikka ensi talveksi suunnittelisi tuon kunnostuttamista.

Rullat isäntä sai lainaan työpaikaltaan. Ne olivat aivan ehdottomat tuossa siirtämisessä. Kyllä se niin valtavasti painoi. 

Jalat ja pedaali odottavat vielä kiinnittämistään, mutta seuraavat meille saapuvat vieraat saavat auttaa soittimen jaloilleen.

Taffelipianon sointi ei yllä tietenkään aivan flyygelin tasolle, mutta eipä ole soittajakaan mikään maestro. Jos tuosta jonkinlaisen soittopelin saisi kunnostettua, olisi sekin ihan tarpeeksi.

Helvetinkone!

Ostimme puolitoista vuotta sitten suurin odotuksin laitteen, jonka uskoimme ratkaisevan talon hajuongelman. Otsonaattorin piti olla kätevä laite, joka toimii kuin unelma. Sen toimintaperiaate hajunpoistossa on happimolekyylien erottaminen ja uudelleen yhdistäminen. O2 irtaantuu ja yhdistyy otsoniksi, O3, joka yhdistyy typpiyhdisteiden kanssa ja putoaa lattialle. Näin typpiyhdisteet palavat pois ja haju sen mukana. 

Otsoni on hengitettynä myrkyllistä, joten käsittelyn jälkeen pitää tuulettaa tilat hyvin. Sen jälkeen paikka on raikas kuin ukkosmyrskyn jälkeen ulkona.

Mutta kun laite hajoaa heti, kun sitä käyttää! Laite on oikeasti aika yksinkertainen toiminnaltaan, eikä siinä ole monta osaa. Parhaillaan kone on taas takuukorjauksessa. Tämä kerta on joko viides tai kuudes tämän puolentoista vuoden aikana. Laite on viettänyt aikaa takuukorjauksessa enemmän kuin meillä. Viimeksi siitä hajosi tuuletin. Edellisillä kerroilla ongelma on ollut piirilevyssä. Otsonaattorin vuoksi olemme uusineet sähköt. Kone hajosi taas sen jälkeen. Olemme pyytäneet sähköyhtiöltä tarkastusmittarin siltä varalta, että sähkönsiirrossa olisi piikkejä. Ei ollut. Kone hajosi. Viimeksi siitä uusittiin kuluvia osia. Kun Isäntä laittoi laitteen päälle, otsonia alkoi tulla, mutta tuuletin ei toiminut.

Takuu loppuu helmikuussa, eikä talossa ole voinut otsonoida kuin pieniä hetkiä kerrallaan. Luultavimmin emme ainakaan tällä laitteella saa niitä hajuja pois, sillä laite ei kestä käyttöä. Ehkä meillä on liian paljon sitä hajua, ettei otsonaattorikaan selviä siitä.

Laite, johon laitoimme toivomme, on osoittautunut kelvottomaksi ja kestämättömäksi. Oikea helvetinkone! (Anteeksi!)

Lunta, lunta, kaikkialla lunta

Anteeksi, otsikkohan oli lähes silkkaa valhetta! Mutta on meillä lunta edes jonkin verran kaikkialla. Eilen satoi muutama hiutale ihan alas asti ja jäi siihen. Joten nyt meilläkin on ehkä ihan ensilumeen vaadittava määrä tätä valkoista talvista ainetta.

Kuvasta näkee hyvin keskeneräiset projektit

 Ei sitä lunta vielä ihan lumitöiksi asti ole, mutta onhan tuollainen ohut valkoinen huntu ihan hauska.

Ensi viikolla nämä varmaan sulavat pois, sillä vesisadetta on luvattu. 

Jos et vielä ylemmästä kuvasta bongannut kolmea karvaista sarvipäätä, saatat nähdä ne paremmin tästä. Kanat eivät astu enää pihalle.

Puutarhapuolikin näyttää jo hieman talviselta. 

Mukavaa, kun meilläkin on nyt lunta, vaikka sitä aika niukasti vielä onkin.

Miten tämä talvi nyt noin vauhdilla tuli?

Ihmeen kylmä on jatkuvasti, eikä pakkanen näytä hellittävän lähipäivinä. Lunta ei vielä ole tullut Kivimäkeen asti. Ihan jokusia hiutaleita on tullut ihan maahan ja siinä nököttävät, kun maakin on jäässä. Talvi yllätti meidät nyt ihan kokonaan. Odottelin monta päivää, että pakkanen lauhtuisi, mutta sehän vaan kiristyi päivä päivältä.

Niinpä tekemättömien syystöiden lista jäi aika pitkäksi:

• Viimeiset kukkasipulit jäivät istuttamatta. Niitä on kymmeniä. Ne piti istuttaa alatasanteelle trenkituvan pihaan.
• Daaliat eli joriinit jäivät maahan. Taisivat jo paleltua.
• Juuri ennen pakkasta saapunut kivituhkakuorma jäi levittämättä. Trenkituvan pihalla on kauhea möykkelikkö, samoin parkkipaikalla. Hyvä aikomus kyllä oli, mutta pakkanen teki materiaalista liian kovaa.
• Lehtikaalit jäivät maahan. Minun piti poimia viimeiset lehdet, mutta se jäi aikomukseksi.
• Loppujen lehtien puhaltaminen ja haravoiminen jäi.
• Pelargoniat ja muut talteenotettavat jäivät pihalle. Hyvä aikomus ei riittänyt tarpeeksi ajoissa.
• Vesiletkut pitkin pihoja jäivät tyhjentämättä.
• Kalusteet ovat vielä pihalla.

Kaikkea muutakin oli vielä suunnitteilla, mutta ne nyt jäivät myöhäisempään ajankohtaan, ehkä jopa kevääseen. Sehän on jo muutaman kuukauden päästä. Tänä vuonnakin pääsimme pihatöihin jo maaliskuussa.

Ei tässä aika sentään pitkäksi ole käynyt. Sain suuren ahaa-elämyksen. Tähän asti viimeiset kymmenen vuotta olen opiskellut töiden ohella, joten mitään vapaa-ajan harrastuksia en ole uskaltanut edes ajatella, vaikka kaikenlaista olen siinä sivussa puuhannutkin pienellä syyllisyydellä. Ajanhan olisi voinut käyttää viimeisten opiskeluun liittyvien tehtävien tekemiseen. Mutta nyt minulla on työ ja vapaa-aikaa. Joten voin aloittaa kivoja harrastuksia, joista olen ennen vain haaveillut.

Olen aloittanut:

• Laulutunnit Kansalaisopistossa
• Ranskan opiskelun netissä Duolingon kautta
• Pianotunnit alkavat aivan kohta, kunhan saan opettajan kanssa sovittua ajat. Siihen mennessä olen katsonut valtavan määrän Youtube-videoita alkuun pääsemiseksi.
• Aion opetella syksyn aikana myös kinnasneulatekniikan. Osaan tehdä suoraa pötköä, mutta ensi viikolla opin enemmän.

Nyt pitäisi jo alkaa orientoitua talon remontteihin, sillä talvi on hyvää aikaa sisätöihin. Ehkä sisätiloissa tarkeneekin paremmin. En muistanutkaan, miten isolla lämpöpattereiden pitää olla pakkasella. 

Tarinoita tavaroiden takaa

Ostamamme sohva oli ollut myyjän jo edesmenneen miehen isoäidin sohva. Isoäiti oli ollut harras uskovainen ja pitänyt erityisen paljon virrenveisuusta. Niinpä kaikki laulutaitoiset olivat saaneet isoäidin kanssa laulaa virren tai pari istuessaan sohvalla. Tämä oli oikein mukava kertomus sohvasta ja näin se sai oman kauniin historiansa.

Korkea kaappi taas kertoo aivan toisenlaista tarinaa. Kaapin jaloissa on mukavia tupajumin jättämiä reikiä, mutta se kertoo muutakin. Kaappi oli aikoinaan kuulunut perheelle, jossa oli tiettävästi ainakin isä, äiti ja kaksi tytärtä. Viime vuosisadan alkupuolella isä jätti perheen ja äiti ja tyttäret jäivät pahaan taloudelliseen pulaan. Kekseliäs äiti keksi alkaa myydä pimeää viinaa kieltolain aikana. Kaapista tuli tämän pimeän viinan kätköpaikka. Tietysti lopulta kävi niin, että sekä äiti ja molemmat tyttäret jäivät kiinni ja joutuivat vankilaan.

Eikä tyttärien loppukaan ollut mikään mukava. Ilmeisesti heille myynnin lisäksi maistui itselleenkin alkoholi. Molemmat kuolivat aikoinaan samana päivänä nautittuaan ostamaansa pimeää viinaa, joka luultavasti sisälsi enemmän metanolia kuin etanolia.

"Vaan miten vähän jääkään meistä muistoks tulevain, kuin isoisän tarinasta olkihattu vain."