Pietarissa osa 5.

Eremitaasiin on varattava aikaa. Ensin sisään jonottamiseen ja toiseksi kiertelyyn. Jossain vaiheessa kaikesta yltäkylläisyydestä tulee ähky. Kaikkea ei vaan pysty nielemään yhdessä päivässä. Jo yksittäinen sali olisi nähtävyys, mutta saleja taideaarteineen riittää, kolmessa kerroksessa. Katsoimme Mondon oppaasta, missä saleissa kannattaa käydä ja silti apua joutui kysymään monta kertaa saleissa istuvilta mummoilta. Osa puhui englantia, osa ei, kartasta oli jotain apua. Kuvata sai, tilapäisnäyttelyitä lukuunottamatta,  kun lunasti 200 ruplan arvoisen kuvausluvan. Ihan huikeaa ja samalla traagista, kun edes vähän, tutustuu palatsin historiaan.
Hauska yksityiskohta on, että Eremitaasin kellarissa työskentelee 500 kissaa, jotka pitävät hiiret ja rotat loitolla arvokkaista huonekaluista.  Pieni osa kissoista saa kulkea saleissa levittämässä kissanhajua, varoituksena hiirille. Oppaan mukaan kissoista on seuraa myös saleissa työskenteleville mummoille.
Eremitaasissa kiertelyn jälkeen, löysimme itsemme syömästä lampaanviuluja. Ravintola näytti ulospäin viehättävältä kirjakahvilalta, mutta sisällä vaikutelma oli toisenlainen. Meidät ohjattiin pöytään, jonka vieressä pauhasi televisio, jotain diskopoppia. Pääsimme lopulta yhteisymmärryrykseen television sammuttamisesta. Lampaanviulut olivat erinomaisen maukkaita.
Kävelimme pitkin Nevskiä, emme ostaneet oikein mitään, katselimme vain. Illan päätteeksi löysimme ihanan, tunnelmallisen kirjakaupan. Mukaan tarttui tsaariperhe-aiheisia postikortteja, kopioita vanhoista valokuvista.
Kirjakaupan yläkerrassa on Singer-kahvila. Kahvila on ihan mahtava, sellainen, johon haluaa palata ja johon on helppo löytää. Tunnelma on eloisa, kattokruunuja ja kaakelilaattoja, viherkasveja, menneen ajan tuunelmaa aidosti vanhoissa puitteissa. Ystävällistä ja huomaavaista palvelua. Päätimme ottaa venäläisittäin teetä. Juoma tarjoiltiin laseista. Minulla oli mustaa teetä vahvan inkiväärin, hunajan ja appelsiiniviipaleiden kera, ystävälläni omenalohkojen ja kanelitangon kera. Pienten wiener leivonnaisten herkuttelu kävi haarukkaa ja veistä käyttäen.

Pietarissa osa 1. (toisinto)

Tarkoitus oli kirjoittaa Pietarissa päiväkirjaa matkasta, mutta niin paljon katseltavaa ja sulateltavaa oli, etten jaksanutkaan. Jos Pietari olisi vuodenaika, sanoisin miettimättä syksy. Se on kohteliaisuus, sillä syksy on lempivuodenaikani. Lämmin ja värikäs, vähän yllättävä ja tietenkin vähän kaihoisa. Voi olla, että minusta on hauskaa käydä Tukholmassa ja brittein saarella ja olisihan kiva käydä myös New Yorkissa, mutta jotenkin koen, että oma mielenmaisemani on lähellä Pietaria. Pietarissa näkyi kaksi ääripäätä. Välinpitämättömyys, kauhea diskojytke ja aika usein, anteeksi, minun mielestäni aika kauheat naisten vaatteet ja hääsomisteet...vahvat parfyymit ja kyllä, toisinaan hienhaju.
Ja toisaalta. Tuntuu hyvältä, kun hymy ulottuu silmiin asti, on lämmin ja aito, kohtaava muttei tungetteleva. Eräässä kahvilassa, odotellessamme vapautuvaa pöytää, seuralaisensa kanssa ollut tuntematon nuorimies tervehti ja sanoi, että tässä on sinulle paikka. Ystäväni luuli, että tunsin hänet entuudestaan. Mihin oikein olen tullut ?
Nyt on pakko kertoa, että tämä on ensimmäisen postauksen jonkinlainen toisinto. Teksti hävisi, kun poistin kännykästä luonnoksia. Kommentit on tallella kommenttilaatikossa (onneksi), mutten saa niitä enää tähän, ikävä kyllä:( Postauksen alku löytyi tyttäreni blogin sivulta, jossa näkyy hänen seuraamien blogien päivityksiä. Kopioin sieltä...ja lopun muistelin ja sovelsin myöhemmin tehtyjen päiväkirjamuistiinpanojen avulla. Mitä tästä opin, enää en uskalla poistaa luonnoksia, koska mitä tahansa voi käydä ja sama on kuvien kanssa. Kun laitoin Facbookiin matkakuvia vahingossa tuplat, poistin toiset kuvat ja tietenkin juuri ne, joihin oli tullut kommentteja. En siis enää uskalla deletoida mitään. Okei kännykkäviestejä ja lokeja, en muuta :D
Tässä alempana matkakertomuksen osat 2, 3 ja 4.

Pietarissa osa 4.

Laivan saavuttua Pietariin, jonotimme tullissa puolitoista tuntia. Jono kiemurteli miten sattuu, kiireisimmät menivät ohi. Pienten lasten kanssa kulkevat ohjattiin ohittamaan ihan luvan kanssa. Viisumipapereiden täyttäminen saattoi hidastaa jonon etenemistä.  Päättelimme niin, koska meilläkin oli papereissa täyttämistä. Olimme ymmärtäneet täyttää kaavakkeesta puolet, mutta pitikin täyttää samat asiat kahteen kertaan jo menomatkalla:)
Paluumatka sujui joutuisasti. Tullissa oli puhallinorkesteri, joka viihdytti matkustajia. Mukavaa oli sekin, että laukkumme kannettiin laivaan. Luulen, että kaikki on aika sattumanvaraista. Seikkailumieltä ja huumorintajua tarvitaan ;)
Junalla kulkeminen on luultavasti viisaampaa.  Passit ja viisumit tarkistetaan junassa, kun saavutaan rajalle. Vaikka oman viisumin hankkisi, junamatka ei itsessään ole kovin kallis. Laivamatka Pietariin ei ole kovin järisyttävä kokemus,  ainakaan syyspimeällä.
Saavuttuamme Pietariin, löysimme itsemme etsimästä ruokapaikkaa. Tuulen ja pienen sateen vihmoessa ylitimme Nevajoen, koska hotellimme sijaitsi Vasilievskyn saarella. Ensin piti valokuvata Talvipalatsia vähän joka suunalta. Sitten suuntasimme Verikirkolle, jonka lähellä oli ystäväni suosittelema ruokapaikka. Tilasimme Stroganoffia ja sorbettia jälkiruoaksi. Pääruoka oli loistavaa,  täydellisen onnistunutta, pehmeää ja täyteläistä. Oli niin ihanaa syödä, höyryävää, kunnon liharuokaa, pehmeillä sipulirenkailla höystettynä, kävelyn jälkeen.
Syötyämme suuntasimme kirkkoon. Verikirkko tulee näkyviin yllättäin kulman takaa. Piti ihan huokaista edessämme näkyvää huikeutta. Sisätiloissa sai ottaa kuvia ilman salamaa. Eremitaasi saisi jäädä seuraavaan päivään.

Pietarissa osa 3.

Dostojevskin kotimuseo on näköismuseo. Otan joitakin kuvia ja mietin, millainen keittiö asunnossa on joskus ollut. Huoneet ovat pieniä, tunnelmallisia. Ilman auringonvaloa on todennäköisesti ollut hämärää, ehkä uunissa tuli ja  petrolilamppuja? Kadulta on varmaan kuulunut kavioden kopsetta.
Ensimmäisenä iltana Pietarissa, osuimme sattumalta Gogol nimiseen ravintolaan. En tiedä, onko Pietarissa muita vastaavanlaisia ruokapaikkoja. On kuin olisimme siirtyneet ajassa taaksepäin, jonnekin 1900 -luvun alkuun.
Astuessamme sisään lupaa pitkään punaiseen hameeseen pukeutunut tarjoilija meille kaksi tuntia aikaa.  Ojennamme takkimme ja sateenvarjot,  jotka laitetaan eteisen vanhannäköiseen kaappiin. Astumme peremmälle ravintolaan, jossa on muutamia pieniä ajanhenkisesti sisustettuja huoneita. Meidät ohjataan pöytään ja saamme ruokalistat. Tyydymme jälkiruokiin, koska olemme jo syöneet. Jossain vaiheessa saamme kuulla elävää musiikkia, pianisti soittaa toisessa huoneessa. Ilta hämärtää ja kadulta ei kuulu mitään ääniä, vaikka ollaan Nevskin sivukadulla, aivan keskustassa.
Tilaan Madeleine-tyyppisen leivoksen ja ystäväni Tarte-tatinin. Saamme kumpikin omat teekannut. Omaan kannuuni otan Earl greyn mausteeksi tuoretta timjamia. Ei kiirettä mihinkään. Tänne haluan palata. Lähtiessä otamme eteisen vastaanotosta käyntikortit mukaan.

Pietarissa osa 2.

Pietarista olisi paljon kerrottavaa. Haluatteko kuulla, millaista on kulkea metrolla Pietarissa. Minä kerron.
Sunnuntaina päätämme käydä Dostojevskin kotimuseossa, syödä blinejä ja tutustua muutamaan metroasemaan, joita Mondon oppaassa suositellaan.
Museo sijaitsee sopivasti Dostojevskaja aseman lähellä, kuten myös blinipaikka. Punaisella linjalla on toinenkin kiinnostava asema, mutta kauempana. Ajelemme ensin sinne.
Sunnuntain metrossa on rauhallista. Penkit ovat samalla tavoin keskikäytävälle päin kuin elokuvissa, New Yorkin maanalaisessa. Matkustajat näyttävät olevan sunnuntaiaamuna enimmäkseen vanhempaa väkeä.
Eräs mies näyttää ahdistelevan naista. Nainen vaihtaa istumapaikkaa usemman kerran. Sivusta katsova toinen mies ottaa ahdistelijaa rinnuksista kiinni ja tilanne rauhoittuu aika pian.
Kuvittelin ennakkoon, että liukuportaat ovat huikean pitkät, mutta erehdyin. Ehkä lapsen näkökulmasta olisivat, mutta minusta vain jonkin verran pidemmät kuin Helsingin metrossa.  No, kokemusta on vain muutamasta asemasta, voihan olla toisinkin. Metrokartta näyttää selkeältä ja liikkuminen helpolta. Lipunmyyjältä ostetaan kolikko, jossa on kirjain M. Kolikko avaa portin, jotta päästään eteenpäin. Asemat ovat siistejä ja... Olemme ymmärtäneet ettei kuvata saisi, muutama muukin rikkoo sääntöjä...

Perjantain viettoa

Lapset ovat kotiutuneet koulusta viikonlopun viettoon. Isompi ehti tosin jo lähteä ulos kaverin kanssa. Pienempi jumppaa kirjaimia asentoa vaihtaen ja kysyy onko hyvä K :)
Meillä aikuisilla on ollut tänään vapaapäivä. Ciabattasämpylät ja croissantit kera mandariinihillon, maistuivat kahvitellessa. Kuvat on taas otettu ohimennen. Arvostan kuvaajia, jotka osaavat laittaa valotukset kohdalleen ja löytävät kaunetta ympärillään. Minulla kahvi jäähtyisi ja ehkä kuppikin kaatuisi. Tämä tästä. ..Kerron kuvista. Löysin kirpparilta vanhan uushopeisen vaateharjan. Ihana turhuus!
Korit ovat kivoja. Koria kantaessaan tuntee olevansa luonnonystävä. Tädilläni oli kuvanmukainen "käsilaukku" kori seitkytluvulla. Olin ihan jee, jee huomatessani samanlaisen korin olevan kaupan.
Vapaapäivä on ollut ihanan aurinkoinen. Illan ohjelmassa on Naisten paratiisi ja Vain elämää. Olen varannut lakupussin tuota rentoilua varten.
Huomenna suuntaan työkavereiden kanssa  Heinolaan. Vierailemme vuoropäiväkodissa ja käymme ulkona syömässä. Hyvää syksyviikonloppua sinulle!