Totta se on.
Tähän kirjoja pursuavaan aikaan, jossa näkyvyydestä, lukijoista ja myynneistä taistellaan epätoivon hikeä pukaten, tein juuri omakustanteen BoDin kautta. (Painajaismuisto, olkaa hyvä! Yhden yön tarina tytöstä, jota piinaa nukahtamisen pelko, sekä hirviöistä, jotka valvovat hänen kanssaan.)
Kirjani ovat tulleet aiemmin kaupallisista kustantamoista, eikä suunnitelmissani ole hylätä sitäkään väylää. Tätä nimitystä en tiennyt vielä puoli vuotta sitten, mutta nyt tiedän: minusta on tullut hybridikirjailija.
Miksi ihmeessä, ja miten tähän päädyin?
Kirjan tekeminen painotuotteeksi on tänä päivänä helpompaa ja halvempaa kuin koskaan aiemmin. Samaan aikaan kirja-alan vaikeudet saavat monet kustantajat varovaisiksi: riskejä ei uskalleta ottaa, eikä sellaisten teosten, joiden markkinointikohderyhmä koetaan vaikeaksi hahmottaa, tuottaminen ole talousmielessä järkevää. Ylimääräistä rahaa ei yksinkertaisesti ole.
Koen itseni ennen kaikkea taiteilijaksi, eli minulle hengentuotokseni kaupallisuusnäkökulma on epämielenkiintoinen ja toisarvoinen. (Jos olisin yrittäjä, ajattelisin kaiketi toisin.) Taiteilijan ohella olen käsityöläinen: tällä tarkoitan, että olen opetellut kuvankäsittely- ja kirjantaittotaitoja ja pidän siitä, että saan tehdä itse. Minulla on siis hallussani kaikki kirjan tekemiseen tarvittavat välineet painokonetta ja tukkulevitystä lukuun ottamatta.
Kun Painajaismuisto jyristi minusta kuin luonnonvoima, en ajatellut mitään ulkopuolista: En kohderyhmää, en kustantajaa, en tiennyt edes sitä, mikä tarina oli lajityypiltään. Oliko se sarjakuva? Kuvakirja? Aikuisten kuvakirja? Mikä?
Lopulta päätin nimetä sen monikieliseksi visuaaliseksi novelliksi.
Ymmärrätte varmaan, miksi tämä saattaisi olla hankala kustantajan näkökulmasta?
Lopulta kustantajan puuttuminenkaan ei ollut perimmäinen este: En itse asiassa edes lähettänyt käsikirjoitusta kuin yhteen paikkaan, josta sain aivan kullanarvoista palautetta, ymmärrystä ja tukea. Yhdeksi tärkeimmistä seikoista nousi nimittäin aikataulu. Koska kirjan tarina on kolmella kielellä (suomi, englanti, espanja), päätin tehdä sen Irlannissa pidettävään Worldconiin mennessä. Mikään tuntemani kustantamo ei toimi näin nopealla aikataululla.
Päätös kiteytyi lopulta seuraavaan tosiasiaan: En tarvinnut tähän kaupallista kustantajaa. Kirjoitin tarinan, kuvitin sen, taitoin sen, ostin käännöksen ja oikoluvun. Kollegoilta sain mahtavaa palautetta ja kritiikkiä (sori, en noudattanut neuvoista ihan kaikkia!), ja BoD hoiti lopun.
Kaikki kävi oikeastaan aika pelottavan helposti.
En elättele suuria kuvitelmia myynnistä ja menestyksestä. Vaikka olen hiton tyytyväinen Painajaismuistoon ja koen tehneeni tinkimättömästi omaa juttuani, karu totuus on kuitenkin se, että tuonne kirjojen mereen se jossain määrin hukkuu. Mutta perhana, olenpahan tehnyt jotain itselleni aivan uutta, mennyt epämukavuusrajalle ja sen yli, kävellyt juuri sillä reunalla, jolla mahasta sieppaa mutta maisemat ovat mahtavat. Ja onpa Painajaismuisto jotain, mitä ei joka päivä tule kirjakaupoissa vastaan: kuvallinen kauhunovelli kolmella kielellä.