Välkommen till Kökar

Tänäkään kesänä ei oikein yhteistä loma-aikaa siunaantunut.

Päätimme kuitenkin käyttää puolet yhteisestä lomasta kiertämällä Ahvenanmaata. Luonnollisesti geokätköillen, enhän minä miestäni muuten olisi saanut liikkeelle.

Koska herra on jo pääsaaressa käynyt, keskityimme nyt pienempiin saariin. Lähdimme liikkeelle Korpoosta, Galtbysta, lossilla Kökarin saarelle. 

Koirat eivät olleet tervetulleita lossin yläkannelle vaan istuin 2,5 tuntia tuijotellen ruskeaa seinää, ihaillen samalla 70-luvun punaisten laivojen, ne olivat todella hienoja silloin, pyöreitä pöytiä. Varsinainen nostalgiapläjäys. Hyvä puoli tuossa tunkkaisessa tilassa oli, että saimme olla siellä ihan yksin. Koirat siis ottivat haltuunsa koko tilan. Toki olisin mielelläni ihaillut maisemia, mutta koska koirille ei ollut häkkejä mukana ei oikein ollut vaihtoehtoja.

Autokannella pari Volvoa päätti näyttää miten varashälyttimet kiljuvat, sekin oli varsin nostalgista, joskin suhteellisen ärsyttävää. Kun lossi hieman kallistui alkoi volvojen urut soida. Täytyy sanoa ettei ole sitä V 40:stä ikävä, joka aikansa kuluksi kiljui milloin missäkin. Hieman eroahdistunut yksilö oli se auto. Alkoi muuten ahdistaa kanssa paria merkkihuoltamoa tämä silloisen autoni ominaisuus, sen verran otin kierroksia kun auto alkoi kesken ajon, moottoritiellä, kiljua. Aja nyt siinä sitten.

Kökariin päästyämme sain ajaa kokonaista 50 metriä, lossi oli sen verran ahdas, ettei kuski mahtunut ovesta ulos ja olin istahtanut autoon ensimmäisenä, joten kömmin sitten ratin taakse, olihan hän kömpinyt autosta ulos. Ensimmäinen purkki siis odotti ihan rannassa, joten pitihän se hakea. Siirryinkin sitten suosiolla kartturin penkille, keskittyen kauhukahvassa roikkumiseen, sen verran vauhdikasta menoa oli seuraavalle purkille, vaikka kyllä nopeusrajoituksia näköjään toteltiin. 

Kävelin hetken Kökarin kirkon hautausmaalla ihaillen ympäristöä. Kirkon kellontornin tervantuoksu oli vallan hurmaava. Kaikille aisteille jotakin ihmeteltävää, kun lokit kirkuivat taustalla.

Ystävä haastoi itsensä näkemään kauneuden ympärillään, joten keskityin sitten näkemiseen. Samalla mietin elämän kiertokulkua, miten kaikki kaunis joskus lakastuu, varsinkin kun kirvat selvästi olivat vallanneet tämänkin ruusun. Mutta kaunis tuo kuitenkin oli, ilta-auringon tehdessä varjoja kirkon seinään.

Vaipuvat ne miespolvetkin unholaan, joten mitä minä yhtä ruusua suremaan. Vanhat ristit olivat siirtyneet hautausmaan reunalle ja sinne ne näyttivät pikkuhiljaa katoavan. Haikeaa jotenkin.

Mitäköhän näidenkin ihmisten elämä on ollut, mitä he ovat surreet, mistä iloinneet, minkälaista elämä tällä saarella on 1800-luvulla ollut? Ja miksi nämä ristit on siirretty nojaamaan aitaan? Kauniitahan ne toki ovat, mutta tuskinpa kukaan tämänkään puuristin alla enää lepää.

Mutta kaiken haikeuden keskellä nousi kyllä hymykin huulille: aina pitää löytyä joku vastarannan kiiski.

En ole tällaiseen tapaan aiemmin törmännyt. Hautakivi oli ”käännetty”, toisella puolella uudet tiedot ja uudet nimet. Elämän kiertokulkua tämäkin? 

No, arvaatte varmaan, oli täällä geokätkökin. Se jäi minulta näkemättä, minusta hautausmaa oli paljon mielenkiintoisempi. Vanhat hautausmaat ovat jotenkin kiehtovia. Tosin niihin pitäisi saada opastettu kierros. 

Jatkoimme matkaamme vanhalle kirkkotielle. 

Mielenkiintoista, miten tuohon maastoon on se paras reitti aikoinaan syntynyt. Toki uskon että se on ollut se luonnollisin tie, aikana ennen maansiirtolaitteita, mutta kylä on talvella ollut aikamoista talloa kirkolle kallioiden yli. Elämä on taatusti karuilla saarilla ollut ajoittain hyvinkin kovaa. Väistämättä tässä tuli ajatelleeksi Ulla-Leena Lundbergin kirjaa Is (Jää), ellette ole lukeneet, suosittelen lämpimästi.

Herran ja minun suhtautuminen ympäröivään luontoon oli kyllä hieman erilainen. Siinä missä minä ihailin ympäristöä ja hätistelin hyttysiä, hän keskittyi navigointiin, merkitty polku kun ei ollut riittävän kiinnostava. Onneksi toinen meistä piti silmänsä auki, tuo oksa olisi voinut tehdä pienen jäljen otsaan muuten. 

Jossakin vaiheessa herra siirtyi maastoon ja minä jatkoin matkaani koirien kanssa. Kummallista kyllä, koin jossakin vaiheessa outoa tarvetta heittäytyä makuulleni, ehkäpä syynä on kotoisammat sammalpedit, täällä olisi kyllä saanut olla jonkinasteinen aloitteleva fakiiri, jos tuonne halusi mennä. 

Kesken sesongin ei ollut ihan helppoa löytää majoituspaikkaa lyhyellä varoitusajalla, varsinkin kun kaksi perheen viidestä koirasta oli matkassa mukana, mutta päädyimme mökkiin Klobbars Gästhem & Stugor alueelle. Mökki oli siisti, viidelle hengelle mitoitettu, omat lakanat piti olla mukana. Ei ongelmaa, koska liikuimme autolla. Sauna, suihku ja WC:t, olisi puu-ceekin ollut tarjolla, yhteiset muiden mökkiläisten kanssa. Sauna ja suihkut käytettävissä lisäkorvausta vastaan. Mökissä oli sähköt, mutta veden joutui kantamaan. Tosin lähin vesipiste oli hetki mökin ulkopuolella, joten ei kovinkaan haastava tehtävä. 

Päivän ajaminen Ahvenanmaan punaisilla hiekkateillä oli saanut auton ja koiran muuttumaan samansävyisiksi. 

Kävimme nauttimassa päivällisemme Havspaviljongenissa. Ruoka oli oikein hyvää, varsinkin kun nälkä toimi mausteena. Palvelu taas hyvin hidasta, mutta ystävällistä, hymyllä saa paljon anteeksi. Päädyimme myös maistamaan paikallista siideriä, Peders Aplagårdin tuotteita. Itse tilasin omena-puolukka siiderin, suhteellisen makea, mutta ihan kiva virvoitusjuoma (0,5 alk%), mieheni taas maistoi tavallista omenasiideriä, jonka tuomitsi mauttomaksi.

Pitihän sitten tämäkin "löytö" kuitata löydetyksi, onhan tämä, taas kerran, geokätköilyreissu.

Illalla kävimme vielä etsimässä saaren ainoan multikätkön. Jos kätkökuvauksessa kerrotaan että on varauduttava pitempään välimatkaan, kannattaisi uskoa. Minulta jäi hakematta koska alkoi jo väsyttää. Kuski vei minut parin purkin kautta mökille, ehdin mm. ihailemaan noita omenatarhoja joiden tuotteita olin jo maistellut. Alueella on kuulemma 1200 omenapuuta, mikä minusta on valtava määrä, todellisuudessa ei kovinkaan suuri omenafarmi, ainakaan omistajiensa mukaan. Niin tai näin, Suomen eteläisin omanaviljely tämä kuitenkin on.

Matka jatkuu tänään Sottungan kautta Föglöhön. Nähtäväksi jää saanko ihailla mitään muuta kuin purkkeja.

Kökar-Sottunga-Föglö-Lemland

Vietin hidasta aamua Kökarissa.

Geokätköilijä päätti nukkua pidempään, kun purkkeja ei jäänyt niin hirveästi edellisenä iltana hakematta. Oli niitä kuitenkin vielä muutama, joten kun olimme saaneet mökin siivottua, siirryimme ihmettelemään sodan aikaisia rakennelmia.

Matkalla historian ihmeitä katselemaan ihastuin yhden mökin aitaan. Yleensä en pahemmin puutarhatontuista välitä, mutta tämä oli aika hauska instalaatio minusta.

Olen muuten ihmeissäni miten voimakkaasti niittykukkien tuoksu valtasi sieraimeni. Ei niitä kukkia niin hirveästi vaikuttanut olevan, mutta paikoitellen erään pääkaupunkimme ison kaupan kosmetiikkaosaston parfyymin ruiskuttajat olisivat olleet helisemässä. Ei edes se tuoksukakofonia olisi voimakkuudellaan estänyt näitä sulotuoksuja tunkemasta läpi.

Kovinkaan paljon nähtävää ei tuolla kallioilla ollut. Vaikka samoja paikkoja on käytetty sekä ensimmäisen maailmansodan venäläissotilaat ja myöhemmin sitten suomalaiset niin paikka on aika hyvin tuhottu.

Näköala toki hieno

Noista sodanaikaisista kanuunapaikoista ei kyllä paljoakaan ollut jäljellä. Paitsi kunnon tykkitie.

Bunkkereiden paikalla oli vain kivikasa, paikka on räjäytetty venäläisten toimesta. Suomen armeijan toimesta se rakennettiin uudestaan mutta sodan jälkeen siinä on ollut kivimurskaamo, kiviä ja betonia sitten käytetty Kökarin teiden laittamisessa.

Purkit loppuivat hieman kesken, joten ehdin sitten ihailemaan hieman maisemia.

Lounasta söimme Peder’s Aplagård’enissa, olinhan edellisenä iltana juonut heidän siideriään, halusin siis tutustua paikkaan. Myynnissä oli, siidereiden lisäksi GLÖGIÄ! Aloin jo suorastaan innostua tästä paikasta. Ruokaa hehkutettiin jonkinverran netissä, eikä se nyt huonoa ollut, hinta-laatusuhde ei vaan ihan kohdillaan. Minun annokseni lohi vaihdettiin graaviloheen kun ruokalistan mukainen rimmattu oli loppunut, vaikka paikka oli ollut auki vasta parisen tuntia, mieheni lammaskäristys oli kyllä suhteellisen lihaköyhää. Palvelukin taas kerran hyvin hidasta, mutta ystävällistä.

Koska aikaa oli, lähdimme uudestaan kirkolle, en ollut edellisenä päivänä sattunut näkemään kastemaljaa joka oli 1200-luvulta. No, en tiedä olisinko kovin paljon menettänyt jos olisi jäänyt näkemättä.

Ehdimme myös katsomaan fransiskaaniluostarin raunioita. Luostari lienee 1400-luvulta, 1500-luvulla valtio takavarikoi fransiskaaniluostareiden omaisuuden.

Aika pieni tuo löytynyt pohjakerros oli, liekö sitten ollut suurempi aikoinaan.

Jonkinverran astioita ja muuta keramiikkapalaa oli kaivauksissa kanssa löytynyt, ilmaiseksi sai tätäkin ihmettä käydä katselemassa, tosin nuo vitriinissä pidetyt ruukunpalaset olivat kopioita.

Sottungan saarella oli yhteensä kolme purkkia ja 4 tuntia aikaa. Nähtävää tasan yksi kirkko. No, ihailimme sitten S:ta Maria Magdalena kirkkoa ja hautausmaata oikein hartaasti.

Alkuperäinen kirkko (1661) poltettiin Ison Vihan aikaan ja nykyinen on rakennettu vanhalle paikalleen 1720-luvulla.

Votiivilaiva oli mielenkiintoinen, Kökarin kirkon vastaava oli hyvin samanlainen, joskin siinä oli ruotsin lippu, minkä takia se jäi kuvaamatta. Molemmat, eri lippujen alla seilaavat, laivat on valmistanut Kökarilainen Johan, joka oli merirosvojen vankina pohjoisafrikassa 1700-luvulla. Vankeudessa ollessaan oli luvannut rakentaa laivat kirkkoihin jos pääsisi hengissä kotiin.

Kastemaljan alla oleva jalka on Tamara moottorikaljaasin mastojalasta tehty. Alus makaa hylkynä Torsholmassa jossa yövyimme seuraavana yönä

Kovin tuo meri on läsnä näissä saariston kirkoissa. 

Hautausmaa on varmaan yksi kauneimmista näkemistäni, joskin Hietaniemi Helsingissä ja Mäntysaari Vuohijärvessä pääsevät samalle listalle.

Kävimme lossia odotellessa syömässä Salteriet ravintolassa. Olipahan kokemus. Palvelu oli vähintäänkin onnetonta! Eikä kyseessä voinut olla kielimuuri. Kysyin onko heillä laktoosittomia annoksia. Jäimme myyjän kanssa tuijottamaan toisiamme. Päätin lähestyä ongelmaa toiselta kantilta: Tuota, mieheni ottaisi tuon pippuripihvin ja oluen. Jahas, neiti ymmärsi, koska kirjoitti lapulle tilaukseni. Siispä kysyin suoraan: Onko lohiannos laktoositon? ”En tiedä”. Voisitko selvittää asian? Juu, vastasi neitokainen ja katosi takahuoneeseen. Hetken päästä hän palasi ja kertoi: Ei ole. Vai niin, no, mikä olisi laktoositonta? En tiedä, kuului vastaus. Tässä vaiheessa aloin jo etsiä piilokameroita ympäristöstäni, huonolla menestyksellä. Pyysin tyttöä taas katoamaan takahuoneeseen ja kysellä lisätietoja. Hän palasi hetken päästä ja kertoi: kaikki on laktoositonta, mutta kaikessa on maitoa. Ahaa, tämähän selvensi. Ja maidossa on…laktoosia? En jaksanut, päätin ottaa riskin ja tilasin pihvin. Ranskalaisissa nyt tuskin kuitenkaan olisi laktoosia ja soosit jättäisin mahdollisuuksien mukaan lautaselle. Kahvimaito paikan päällä oli ainakin ihan peruskevyttä joten ehkäpä heillä todellakin oli kaikessa ruoassa maitoa. En tiedä.

Olisi siellä ollut kolme vegaanista annostakin, niiden nyt tietysti oletusarvoisesti pitäisi olla maidottomia, mutta enpä menisi tuon paikan kohdalla vannomaan.

Saimme ruokamme jo totuttuun verkkaiseen tahtiin. Perusmättöä ja paikannimen mukaisesti suolaista! Ainakin minun annokseni. Kokemuksen huipensi paneerauksestani löytynyt hius, siinä vaiheessa päätin että on kahvin vuoro.

Menin hakemaan meille kahvit: kahvikuppeja tasan yksi. Kysyin olisiko lisää kahvikuppeja tarjoilijalta, joka pyysi minua odottamaan hetken ja siirtyi kassalle vaihtamaan kassakoneeseen kuittinauhaa myyjän kanssa. Lupaan että olisi ilman ohjeistusta ehtinyt vaihtamaan sen nauhan kolme kertaa! Sen verran perusteellisesti sitä vaihdeltiin. Tarjoilija katosi takahuoneeseen ja toinen alkoi täyttämään puolityhjää olutlasihyllyä. Hän kerkesi tuomaan 7 kertaa laseja hyllyyn, 2 kerrallaan, yksi molemmissa käsissä. Tähyilin taas sitä piilokameraa…

Kun vihdoinkin sain toisenkin mukin tyhjensin kahvipannun lirut mukeihin, saldona puolitoista mukia  pannunpohjalla muhinutta tervaa. Eikä maitoa minulle. Olipahan kokemus tämäkin. En siis todellakaan suosittele kyseistä paikkaa, tosin vaihtoehtoja ei ollut.

Oletan että piilokameran väki kyselee lupaa ennen kuin pääsen telkkaritähdeksi?                                

Föglössä oli 6 purkkia ja aikaa taas ruhtinaallisesti. Näitä saariston lossiaiktauluja ei ole suunniteltu geokätköilijöiden aikataulujen mukaan!

Ehdin siis taas ihailemaan kirkkoa. Tosin vain ulkopuolelta, koska tämän ovet eivät auenneet minulle. Kirkko on pyhitetty Maria Magdalenalle. Rakentaminen on aloitettu 1300-luvulla, mutta kirkkoa on laajennettu useaan otteeseen sen jälkeen. 

Illan hämärtyessä siirryimme viimeiselle lossille, olimme ajoissa ”jonossa”, sillä tälle Degerby-Svinö reitille ei saanut varata paikkaa.

Jätimme auton ja kiertelimme satama-alueen kirpputorit jotka todellakin olivat itsepalvelupaikkoja. Maksa lippaaseen hintalapun osoittama summa. Suosikkini oli ehdottomasti ”kirjakaupaa”, mutta uskomatonta kyllä: yhtään ei tarttunut matkaan mukaan.

Päädyimme siis yöpymään Lemlandiin, koska Föglöstä ei löytynyt koiraystävällistä paikkaa. Olimme kyllä ainoat jotka halusivat saarelta pois keskellä yötä, mutta en halunnut yöpyä autossa, ellei ollut ihan pakko.

Oli kyllä sen verran mielenkiintoinen leikkimökki jossa asuimme, etten ikimaailmassa olisi valoisaan aikaan suostunut maksamaan siitä senttiäkään, yön pimeinä tunteina sänky oli riittävän maaginen sana. Alandtravelsin myyjä kyllä kertoi että kyseessä oli mökki, minusta se oli hieman ylioptimisten sana, kaksi aikuista ihmistä ja kaksi pientä koiraa eikä liikkumatilaa ollut ollenkaan, enkä liioittele yhtään. Lämmitystä ei ollut, mökki oli viileä ja kostea kun saavuimme. Lisäksi piti olla suihku, no, sekin toki löytyi: rannalta sellainen ”huuhdo merivesi pois” viritelmä.

Aamupala tarjoiltiin yhdeksältä, sen onnistuimme saamaan selville eräästä, aika paljon isommasta mökistä, kun utelimme tietävätkö sen asukkaat mitään mistään. Laktoositonta ei tietenkään ollut tarjolla, mutta löysin toki syötävää. Ihan ok aamupala tällaiseksi paikaksi, saanpahan nyt jotakin positiivista sanottua. Tunnustan että tulimme keskellä yötä, mutta jonkinlainen infopläjäys olisi ollut paikallaan. Fågelvik B&B ei kyllä saa minulta yhtään tähteä.

Kumlinge-Brändö

Saatuamme aamiaisemme syötyä jatkoimme matkaamme.

Viimeisen yön majapaikka oli lähtiessä aivan avoin, mutta päätin käyttää aikaani googlaamiseen sillä aikaa kun mieheni ajoi Maarianhaminan kautta Långnäsiin. Matkalla jouduin kuitenkin suunnistamaan kätköille, joten se siitä etsiskelystä. Nyt keskityttiin olennaiseen! Nukkuahan voi vaikka kotona!

Jatkoimme matkaamme Odinilla Kumlingeen, tosin en nyt ole ihan varma minkä niminen paatti oli lopulta kyseessä. Eikö aluksen uudelleennimeäminen tuota huonoa onnea?

Ensimmäinen purkki otettiin tietysti hetki kun pääsimme lossilta pois. Oli kerrankin kätkö josta minäkin tykkäsin, tosin en olisi sitä ilman kätköilijää löytänyt. Minusta hieno toteutus, kuulema niitä on enemmänkin. Varmaan, mutta minä olen noviisi.

Jatkoimme matkaamme kaikenlaisille purkeille, yritin aina välillä googlailla noita yöpymispaikkoja, mutta autossa oli minuutissa niin kuuma, etten voinut koirien kanssa siellä oleskella. Siispä lähdimme koirien kanssa etsimään purkkeja, yöpymisvaihtoehdot vaikuttivat joka tapauksessa olevan autossa tai maastossa. Kumpikaan ei kylläkään innostanut.

Hellepäivän kunniaksi lähdin sitten kiipeämään ihailemaan jotakin radiomastoa, tosin keskityin maisemiin sillä aikaa kun herra metsästi purkkia. Vaikka oli kuuma, väittäisin että maisemien takia kannatti vaivautua. Varsinkin kun maasto, ylämäestä huolimatta, oli ihan kulkukelpoista.

Koska kätköjen takia pääsee ihmettelemään mitä kummallisimpia paikkoja, opin että Kumlingessa on lentokenttä! Jumbojetillä tuonne tuskin on asiaa, mutta kenttä nyt kuitenkin.

Löysimme myös vanhan lentomajakan, käytössä se oli vain parisen vuotta kolmekymmentäluvun loppupuolella. Aikamoinen satsaus muutaman vuoden takia, tosin kuka nyt pystyi ennustamaan että tällaisille ei jatkossa olisi käyttöä.

Luonnollisesti pysähdyimme kirkonkin kohdalle, "ainahan" niiden luona on kätkö. Kumlingen kirkko on pyhitetty pyhälle Annalle, katto teki olon kovin kotoisaksi, joskin kirkko oli sisältä aika synkkä ja pimeä. 

Vaikka kirkko nyt ei muuten tehnyt kovin suurta vaikutusta minuun, oli yksityiskohtia hurjan paljon, enemmänkin aikaa olisi saanut menemään jos niitä olisi kaikkia ihaillut kunnolla. 

Hautausmaa ei inspiroinut minua ollenkaan, mutta kirkkoa kiertävä muuri vangitsi katseeni jo parkkipaikalla.

Koska meillä oli aikaa ennen lossin tuloa, päätimme tehdä ylimääräisen lossireissun, tai oikeastaan kaksi, ja käväisimme Seglingen saarella. Kaunis paikka, mutta täytyy tunnustaa ettei nyt kovin kummoinen ollut muihin saariin verrattuna. Kävin kannattamassa paikallista kauppaa ja ihailin "kissoja". Arvaatte varmaan mitä mieheni teki. 

Seglingesta palasimme Kumlingeen ja päätimme syödä vielä ennen lossille siirtymistä. Istahdimme restaurang Kastörenin pihalle, koirillekin löytyi vesiastia pöydän alta. Mieheni kävi tilaamassa ruoat ja uskomatonta kyllä, ruoka tuli aika nopeasti. Ihan hyvää ruokaa ja sujuvaa palvelua. Tähän emme olleet oikein varautuneet!

Matkalla Brändöhön mieheni teki pieniä ihmeitä! Koska majapaikkoja ei varausohjelmissa ollut vapaana, herra pisti kännykän töihin, ihan vanhanaikaisesti. 

Husells Stugor'in kohdalla sitten nappasi. Herttainen rouva kertoi että hänellä oli juuri sauna vapautunut, mutta hän ei ehdi kunnolla siivoamaan paikkaa, olisimme kuitenkin tervetulleita jos tämä sopii. Juu, sopii...ja sitten puhelu katkesi. 

Rouva lähetti tekstarin että ehtii imuroimaan, mieheni taas vakuutti vastauksessaan ettei tarvitse, meillä on kaksi koiraa mukana!

Kun pääsimme lautalta oli ensimmäinen purkki taas odottamassa. Ja sitten olikin aika juhlia: Suomi oli vihreänä, samoin Ahvenenmaa. Kaikista Suomen kunnista oli lokattuna ainakin yksi purkki. Neljässä vuodessa herra on kiertänyt maamme joka kolkan.

Ihan selvää mielikuvaa meillä ei ollut missä majapaikkamme sijaitsi, mutta lähdimme ajamaan kohti Torsholmaa. Keskellä risteystä oli auto parkissa, hieman ihmettelin, mutta eipä väliä, jokainen taplaa tyylillään. Käännyimme kohti Torsholmaa ja mieheni känny pärähti soimaan. Ajoimme väärään suuntaan! Parkissa ollut rouva oli tullut meitä vastaan. Risteysalueella sitten rouva kertoi miten löytäisimme perille, varoitti tien huonosta kunnosta (yksi kuoppa mökkitiellä...) ja lupasi ajaa edellä, ettemme eksy. Tarkkaan oli ajo-ohjeet annettu, tunnistimme "purkin" tienvarressa (tämähän oli kuin meille tehty) joka oli jonkinlaisena maamerkkinä ongesta roikkumassa, kuopan tiessä, joka tietysti olisi voinut olla haastava jos vauhtia olisi ollut enemmän, rouva kuitenkin ajoi hyvin hitaasti edellämme, ettemme eksyisi. Sitten olimmekin perillä. Edessämme oli talo eikä mikään mökki, siististi ajeltu nurmikenttä ja pihapiirissä mm. savustusastia. 

Astuin ulos autosta ja rouva rupesi välittömästi vuolaasti pyytelemään anteeksi vaatetustaan, mutta kun hän oli ollut pelaamassa pentaquea naapureiden kanssa kun mieheni soitti. Sen takia hän ei ollut ehtinyt siivoamaan kunnolla, oli ajatellut jättää seuraavaan päivään kun mökki oli iltapäivällä tyhjentynyt ja naapureidenkin luokse oli luvannut mennä.... Yritin keskeyttää vuodatuksen ja selittää että olimme vaan onnellisia siitä että löytyi katto pään päälle, mutta rouva jatkoi että ehti sentään imuroimaan ja käyttää matot ulkona....ja seuraavaan hengenvetoon ihmettelikin miten riikinruotsalaisilla on suomalainen rekisterikilpi. Kerroimme olevamme Suomesta jolloin rouva heti: ette ainakaan pohjanmaalta. No emme, selvästikään pääkaupunkiseudun murre ei ollut tuttua. 

Mökille kävellessämme rouva ihmetteli miten koiramme tulisi toimeen kun ei ollut ulkoilutarhaa tarjolla...tuota noin, niillä on remmit matkassa ja metsää riittää...

Sisälle päästyämme oli edessämme ensimmäisen mökkimme kokoinen oleskelutila, edellisyön koppi olisi mahtunut kahteen otteeseen takapihan puu-ceehen! Lisäksi löytyi kaksi suurehkoa makuuhuonetta ja takakuistilta vielä sauna! Joka oli lämpimänä. Koska rouva oli ajatellut menevänsä saunaan, kun nyt mökki oli vapaana. Normaalisti hän kyllä laskuttaa saunan käytöstä, mutta olisihan sääli että lämmitettyä saunaa ei käytettäisi, joten jos vaan haluaisimme niin voisimme käydä saunassa ilmaiseksi, kun nyt mökki ei ollut kunnolla siivottukaan...

Ehdotin että rouva nyt vaan käyttäisi "saunavuoronsa" sillä me aiomme vielä geokätköillä ja olemme poissa vähintään kaksi tuntia. Rouva ei mitenkään voinut ajatellakaan häiritsevänsä meitä, eikä hänellä ollut shampootakaan mukana ja...

Ilmoitin että me todellakin poistumme kahdeksi tunniksi, joten olisi todella sääli ellei kukaan menisi sinne saunaan. Tämä sitten johti pieneen geokätköilyn esittelyyn ja tulvaan kysymyksiä. Ja kun erehdyin kertomaan että ideana on tutustuttaa kätköilijät paikallisiin nähtävyyksiin ja historiaan, saimmekin kertaheitolla pienen historiantunnin. Kera ajo-ohjeiden. Jos haluamme mennä katsomaan!

Kysyimme voimmeko maksaa yöpymisemme nyt, koska aiomme lähteä heti aamusta ja sitten meillä olikin ongelma. Kun uudet IBAN numerot ovat hankalia muistaa ja kuittivihko on kotona, mutta jospa hän lähettää meille tilinumeronsa niin maksamme sitten kun pääsemme pankkiin?

Minä ratkaisin ongelman käteisellä, mutta se kuitti? Koska tarvitsemme sitä lossille todisteeksi yöpymisestä. Ehdotin shampoopullon ja kuittivihkon hakemista ja jättää sitten pöydälle sen lappusen, tosin lossin takia emme sitä tarvinneet, lossimatkat olimme varanneet ja maksaneet ennakkoon, joten ne kuitit riittivät todisteeksi monipäiväisestä retkestä. En kuitenkaan nyt halunnut sekoittaa tätiä enempää oudoilla tavoillani, joten kiitimme ja lähdimme koirien kanssa reissuun. Olimme tosin ajatelleet jättävämme ne mökille nukkumaan, mutta silloinhan rouva ei taatusti olisi saunaan mennyt. 

Pysähdyimme ihailemaan kalaviljelylaitosta matkalla Jurmon lossille. Aikataulun nähtyäni oli kuitenkin selvää ettemme ehtisi hakemaan purkkeja ennen viimeisen lossin paluuta, joten poimimme Brändössä olleet purkit, naapurisaaret saivat jäädä. 

Ihailimme vielä auringonlaskua, ennen kuin uskalsimme palata mökille. Siellä oli lamppu päällä, ettemme eksy ja saunan kiukaaseen oli selvästikin lisätty aikaa. Siispä kävimme saunassa ja lämpimässä suihkussa!

Hyvinnukutun yön jälkeen siivosimme jälkemme ja poistuimme tästä viiden tähden mökistämme. Hieman kuluneet kaapinovet eivät häirinneet ollenkaan, palvelu oli viisitähtistä!

13 lossireissua vaadittiin että pääsimme kotiovelta kotiovelle. Näistä kaikki isojen saarten väliset olivat ennakkoon varattuja. Netistä varatessa saa pienen alennuksen ja jos saaristossa yöpyy ovat lossimatkat halvempia. Kätköjä jos aikoo hakea enemmän kuin yhden / saari on pakko yöpyä, losseja ei kuitenkaan kulje ihan jatkuvasti.

Meidän aikataulumme (hinnat ilman alennuksia henkilöautolle, 2 matkustajaa).
Nämä siis ennakkoon varattuja:

15.30 Galtby-Kökar M/S Gudingen  2 h 30 min (38 e)
Yöpyminen Kökarissa

15.00 Kökar-Sottunga M/S Skiftet 1 h 15 min (0 e)
20.15 Sottunga-Överö M/S Knipan 20 min (0 e)
23.25 Degerby -Svinö M/S Skarven 30 min (0 e)
Yöpyminen Lemlandissa

11.25 Långnäs-Snäckö M/S Odin 1 h 40 min (38 e)
19.35 Kumlinge-Torsholma M/S Alfågeln 1 h 10 min (0 e)
Yöpyminen Brändössä

9.05 Åva-Osnäs M/S Viggen 40 min (0 e)