Marraskuu

 06.55

Maisteri on herännyt, käynyt suihkussa, syönyt aamupalaleipäsen ja tiskannut jääkaapin vihanneslokeron sekä (eri harjalla) leukaa kivuliaasti vääntävän uniapneakiskon. Kahvi maistuu mukavalta. Maisteri nyppii kulmakarvojaan kattovalaisimen pienessä valossa ja lukee Wilmasta päivän ensimmäiset työviestit. Ruokkii kissat ja painaa kotioven kiinni perässään. Hissin harmaakalvoisessa peilissä on yks iso silmäpussi.

07.35

Viimeksi kesällä pesty auto telakoituu pimeydessä koulunpihan parkkiruutuun.

08.15

Maisteri on avannut työkoneensa. Päivittänyt yhden oppimissuunnitelman, kirjoittanut ylös tulevan ruotsin pienryhmätunnin ohjelman, vastannut kahteen sähköpostiin ja viiteen Wilma-viestiin. Tarkistanut ja arvioinut edellispäivänä tehdyn mukautetun matikankokeen. Paperikalenterin viikkoaukeama on täynnä eriväristä suttua. 

8.30

Opettajainhuoneessa ilmenee, että huomiselle erivärisen sutun sekaan merkitty oppilaspalaveri onkin tänään. Ilmenee myös, että luokanvalvoja on jostain syystä merkinnyt palaverin seuraavalle viikolle. Huoltaja ja oppilas ovat tulossa koululle, joten palaveri päätetään pitää sovitun mukaisesti. Solekko järjestelykysymys. Maisteri järjestelee ja juoksee myöhässä kahvia käytävälle läikyttäen yhteissuunnitteluajan aineryhmäkokoontumiseen. 

9.15

Kokoontumisessa keskustellaan arvioinnista sun muusta. Oikeastaan keskustellaan kolmesta asiasta samaan aikaan. Kaksi koulukoiraa ajaa toisiaan takaa ympäri luokkaa. Otetaan kunkin puhelimella kuvat pakollista henkilökorttitilauksia varten. Maisteri yrittää lähettää kuvan puhelimestaan ykköstyösähköpostiin, kakkostyösähköpostiin sekä henkilökohtaiseen sähköpostiinsa, muttei onnistu. Myöskään pakolliseksi tulevan turvasähköpostin käyttöönotto ei onnistu, koska asennukseen vaadittava selaimen lisäosa ei asennu kunnolla. Maisteri ottaa kylmenneen kahvikuppinsa ja poistuu pitämään pikaneuvottelun ja briiffauksen luokanvalvojan kanssa ennen päivän oppilaspalaveria.

9.45

Ruotsin pienryhmätunti. Mette jobbar för pengarna. Att plus verbin perusmuoto, apuverbi plus verbin perusmuoto. 

10.45

Palaveri. 

11.45

Maisteri ahtautuu kollegan auton takapenkille takintaskut täynnä luokasta napattuja käärekarkkeja. Palaveri venyi niin, ettei lounasta ehtinyt syödä. Kollega ajaa haipakkaa liikenneympyrään ja siitä edelleen kohti kuntatasoista erityisopetuksen kokousta.

14.55

Kokous, jonka vuoksi piti perua kaksi pienryhmätuntia, on aiheeltaan tärkeä mutta anniltaan vähäinen. Puolivälissä kokousta ehtii päivän ensimmäiselle vessatauolle, jonka aikana voi myös puhdistaa vissiinkin aamusta asti paidan etumuksessa olleen tahran. Maisteri ei voi olla miettimättä, että a) nämä kokoontumisen asiat olisi voinut katsoa jälkikäteen dioilta ja olla onnellisempi ja b) näitä elämän minuutteja ei saa koskaan takaisin.

15.15

Koululla taas. Maisteri kirjaa aamupäivän palaverissa todetut, luvatut ja sovitut asiat pedagogiseen asiakirjaan ja vastaa muutamaan sähköpostiin sekä Wilma-viestiin. Seuraavan viikon kouluvierailun ennakkotunteja varten tulee laskea luokkatason ryhmäkoot ja valmistella tunnin ohjelma materiaaleineen luokanvalvojille. Pimeys laskeutuu ikkunan takana.

16.30

Maisteri tömistää käytävien sammutettujen loisteputkien alitse kopiohuoneeseen huomatakseen, ettei mitään toivottua ole tulostunut. Japanilainen monitoimilaite välkyttää ohjauspaneelin valoa ja kehottaa poistamaan paperitukoksen. Laitteessa on enemmän luukkuja kuin joulukalenterissa, eikä minkään takaa löydy tukosta - ennen kuin löytyy. Ruttuisessa koepaperissa on Hitlerin kuva.

17.25

Huomisia tunteja ei ehdi, jaksa eikä välitä suunnitella. Maisteri heittää puhelimet reppuun ja poistuu. 

18.15

Makaronilaatikko pyörii mikrossa. Maisteri kolauttaa varpaansa kissan juomakuppiin, joka loiskauttaa puolisen litraa vettä lattialle sekä keittiösaarekkeen sokkelin alle. 

18.45

Maisteri kikkailee henkilökorttikuvan puhelimestaan omalle koneelleen. Kortin tilausta varten tulee kirjautua hallinnon tilausohjelmaan, mikä vaatii kaksiosaisen tunnistautumisen. Maisteri avaa työpuhelimensa uudestaan kertakäyttökoodia varten ja näpyttelee tilauksen. Samalla voisi tilata myös työkoneeseen tietosuojakalvon. Mikäli muistaisi työkoneen mallin, näytön tuumakoon, piin likiarvon viisikymmentä ensimmäistä numeroa, isoäidin isän kummin kälyn tyttönimen ja Monrepoon. Olohuoneen villamatosta löytyy kissankakkaa.

20.30

Maisteri selaa instarammia, koska ei kykene ei niin mihinkään psyykkis-fyysilliseen toimintaan. Selkään sattuu ja vitut... elikkäs viluttaa. Iltauutisia ankkuroi joku pukuun laitettu sileä vauvaikäinen. Kuvissa liikkuu sota ja kuolema.

21.15

Melatoniini ja särkylääke alkavat vaikuttaa. Kissa kiipeää sängyssä mahan päälle. Maisteri lukee hetken artikkelia pohjoisen Suomen jälleenrakennuksesta, luovuttaa ja sammuttaa valot. Seuraava päivä siistissä sisätyössä alkaa muutaman unohduksen hetken päästä.

Sanoja sunnuntaiksi

"Coolheadin La Dolce Vita, 2/5" toukokuu

Lähes liikutun nähdessäni koulunpihan jälleen täynnä mopoja. Kasien biologiankurssin taimet venyvät pituutta kasvihuoneen lämmössä. Opehuoneessa on kakkua ja vesopäivänä makean lisäksi kaksi kollegain koiraa. Hoitokoira löytyy myös ystävältä, jonka luona uskallamme pitää pienen olut-tastingin. Pieni pentu toimii kuin keskitehoinen psyykelääke. Toisena iltana odottaa eteismatolla kirjekuori ja sen sisällä paperit: olen valmistunut erityisopettajaksi.

"Ei piru keksinyt enää muuta" huhtikuu

Valo silittää seiniä. Opin pitämään mämmistä. Rokotteen myötä kohonneen infarktiriskin myötä lenkkeilen enemmän. Istun monesti merenrannalla pahvinen kahvikuppi jalkojen juuressa ja kuuntelen kimeästi loiloittavia lokkeja. Vallitsee tyypillinen huhtikuun julma sää: yhtenä hetkenä paistaa jo kuumasti, toisena sataa räntää pystysuoraan ylöspäin. Areenassa on kolme kautta Suuri keramiikkakisa -ohjelmaa.

"Ihana nähdä!" maaliskuu

Palaan töihin samalla kun koko helahoito taas siirtyy etäopetukseen. Erityisoppilaat jatkavat koululla lähiopetuksessa, joten niin jatkan minäkin. Opetan koululla lähinä ja etänä, roikun Meetissä, Hangoutissa ja puhelimessa ja koitan pitää kaiken kasassa, mikä on aivan helvetin vaikeaa. Koronan jälkioireet tuntuvat yhä - sanat katoilevat, sydän hakkaa levossa miljoonaa, huimaa, tinnitus meinaa viedä järjen. Pahinta ovat poissaolokohtaukset. Virus lienee tuhonnut jotain lähimuistin aivoalueella. Kuun puolivälissä saan ensimmäisen rokoteannoksen ja olen sivuoireiden vuoksi toimintakyvytön kaksi vuorokautta. Palautan tutkielmani, teen töitä, haen töitä.

"Halpa valkkari ei ole ikinä maistunut näin hyvältä" helmikuu

Klaaraan harjoittelut loppuun. Syön runebergintorttuja ja laskiaispullia vuoron perään, liput liehuvat saloissa, maljakossani tulppaanit hehkuvat. Istun näytelmän ensi-illassa kahdeksan muun ihmisen kanssa. Väliajalla miltei kyynelehdin viinilasin äärellä.

"Saisko ambulanssin osoitteeseen..." tammikuu

Vuosi vaihtuu turvallisessa miniseurueessa, jonka pienimmät menevät vastahakoisesti mutta aikaisin nukkumaan. Aloitan harjoittelut. Ensimmäisenä jaksona palaan vanhaan kouluuni. Vedän ylävitosia vanhojen, kummasti pituutta venähtäneiden oppilaideni kanssa ja pääsen sinne ja takaisin lumi-infernosta huolimatta (neljääkymppiä moottoritiellä). Toisen jakson olen lähiöpäiväkodin eskarissa. Näistä jälkimmäinen on rajumpi kokemus - resurssipula, heikko johtaminen, pitkälle viety ja huonosti tehty inkluusio sekä henkilökunnan silkka päivästä toiseen selviytyminen iskevät silmille kuin tuhat volttia. Näin ei saa olla, näin ei voi olla, mutta näin on. Häpeällistä.

"Sä olet jo seittemäntoista, sä et mahdu enää syliin!" joulukuu

Aamuiset päänsäryt ja pitkään jatkunut väsymys saavat selityksen, kun minulla todetaan uniapnea. Aivot eivät saa riittävästi happea yön aikana. Pitäisi laihduttaa, mutten jaksa. Saan joululahjaksi valtavan pullon mantelilikööriä ja jämäkän painoksen Pohjantähti-trilogiaa. Tapaan tapaninpäivänä kummipoikaani, joka syntyessään, ihan eilen, painoi vähän päälle kaksi kiloa.

"Sitä kun avaa rullaverhon niin huone pimenee" marraskuu

En tee muuta kuin töitä ja opiskelen. Jokaiseen kahvikuppiini pinttyy itsepintainen rantu. Saan uuden valvontaluokan. Päivät maskissa uuvuttavat täysin. Kadehdin kaikessa rauhassa koulukäytävien vitriineissä pölyttyviä täytettyjä näätäeläimiä. 

"Join a meeting, put the code here" lokakuu

Toivun. Luen romaaneja, makaan sängyssä, hengittelen. Istun loputtomissa opinto-Zoomeissa, kirjoitan muistiinpanoja, teen ryhmätehtäviä. Palaan töihin. Vaikkei koulussa olekaan kerrottu, kuka positiivinen ja muita karanteeniin saatellut henkilö oli ollut, ovat oppilaat laskeneet yhteen yksi plus kaksi ja kyselevät vienosti ja kautta rantain, miten voin. Uskallan lähteä autolla museoreissulle Keravalle ja kirppisreissulle Saloon. Muiden ihmisten näkeminen itkettää, niin ihanaa se on.

"Pappa dappa pa pa pada pa" syyskuu

Työt alkavat, opiskelut alkavat, tanssit alkavat. Yhdeksästoista päivä saan tekstiviestin: koronatestini on positiivinen.

"Tuutko meille töihin 10. päivä alkaen? :)" elokuu

Toljotan rehtorilta tullutta tekstaria ja kaikki huoli, kaikki se ojanpohjan suohaudan nyrkinsisimmän kellarinnurkan haudantakainen musta huoli alkaa hiljalleen vaaleta. Minuuttia aikaisemmin olin riuhtonut kirjastokassin kanssa elokuisessa vesisateessa, miettinyt miksi kulutin kesällä niin paljon rahaa, miksi piti pysähtyä vitostiellä lettukahveille ja ottaa Iisalmessa toinen terassituoppi ja ostaa Paltamon Alkosta erikoinen kirkollisviini, valita kirkonkylän halpahallista kahdesta katiskasta se vähän hintavampi, ajella ylimääräistä pitäjän toiselle laidalle kotiseutumuseon pihakoiraa paijaamaan, miksi piti verhoilla ruokapöydän tuolit uudelleen, ostaa jatkuvasti mansikoita, jatkaa auton liisaamista, MIKSI. Laitoin märän puhelimen takaisin taskuun, hymyilytti. Konkurssi ei tule vielä tänä vuonna.

"Miten työ että tulleet meille yöksi, hyvänen aeka! Annahan minä kahton sinnuu! Ilikiänkö halata?" heinäkuu

Starttaan auton ja ajan sen Hartolaan, Pieksämäelle, Suomussalmelle, Taivalkoskelle ja viimein äitini synnyinpitäjään, siellä kirkonkylän ossuuskaupan etteen ja siitä vielä takakontti ruokakasseja pullistellen seututeitä ja viimein metsäautontietä jyrryytellen erämaatalon pihaan. Maisema on ennallaan, serkku taas vaihattanu isomman auton. Ensimmäisistä pannukahveista laskeutuu sieluun rauha. Paluumatkalla pysähdymme omassa synnyinpitäjässäni savonmaalla, uskallamme kahvitella tuttavaperheen kanssa sisätiloissa, pöytä notkuu juustoleipää ja koko keittiö iloista puhetta. Tautitapauksia on ollut kunnassa kaksi. 

"Siis kuin iso tää lehti on??!??" kesäkuu

Lomalla on ihanaa. Kuokin ja kitken viljelypalstalla, keittelen raparperihilloa, syön uusia perunoita ja pyöräilen tuulispäänä pitkin merenrantaa. Teen parhaita kesähesajuttuja: istun piknikillä Aino Acktén huvilan liepeillä, nautin virvoketta työväen pursiseuran ravintolan terassilla ja kahvia Hakaniemen torilla, ihailen Degerön kanavaa saaristoreitin linjalaivalla, käyn puistokirppiksillä. Kuvaan parvekkeelta synkintä ukkospilveä ikinä ja toisena päivänä perustan pienen nisutehtaan. Valmiit kampanisut asettelen esille ystävän lapsen nimiäisten puutarhapöytään. 

"Kahvinkeitin on sit rikki" toukokuu

Lähiopetukseen palataan lukuvuoden viimeisiksi viikoiksi. Ensimmäinen päivä on odotetusti kaaos, eikä opehuoneen kahvittomuus varsinaisesti paranna tilannetta. Lähes jokainen kuitenkin tuntee paluusta riemua - oppilaat peitellysti ja opettajat joka väliin ääneen fiilistellen. Opetan kurssini loppuun, vikan viikon tunneilla tehdään tehtäviä ja kuunnellaan amispoppia, aurinko paistaa, ikkunan takana kukat kukkivat. Kevätjuhla vietetään omissa luokissa videotallenteita katsellen. Pian ysit kiihdyttävät mopoillaan lomille, valkeat päättötodistukset käsissään lärpättäen. Minä siivoan pöytäni, lähden kotiin ja istun illalla Lauttasaaressa lämpimällä rantakalliolla, käännän kasvoni loputtomasti paistavaan aurinkoon ja etelätuuleen ja tunnen, kuinka kevään musertava paino hiljalleen sulaa, hiipuu ja haipuu olemattomiin.

"Liuotushoito ei toimi toivotulla tavalla" huhtikuu

Toljotan makuuhuoneen valkoista seinää. Lääkärin ääni kimpoilee puhelimen kaiuttimesta ilmaan, siitä korvaan ja käytävää pitkin aivoihin, joissa ei ole massiivista infarktia, toisin kuin läheiseni aivoissa. Ennuste on huono. Kirjoitan kaiken ylös liimapaperilapulle, toiselle, kolmannelle, sadalle lapulle, kunnes työpöytä on keltaisilla läikillä. Sitten soitan äidilleni, sitten siskolleni, ja toistan kaiken kerrotun. Kello on aina yli kymmenen illalla, tunnit suunnittelematta ja kaikki unet näkemättä. Viikot kuluvat samanlaisina. Ikkunan takana valo lisääntyy, mutten huomaa sitä.

"Valmistaudumme koulujen sulkemiseen" maaliskuu

Okay, this is going down, shit is hitting the fan, no ei kai siinä sitten. Koko maailma siirtyy lähes samanaikaisesti etäopetukseen ja niin siirryn minäkin. Työstä kuoritaan pois kaikki mukava, ja jäljelle jää vain etäisesti opettamista muistuttava Classroomin tehtävien julkaisu sekä jorinointi Hangoutin videopuhelussa. Itkettää ja vituttaa.

"ELÄ JA LUE" (juliste koulun seinässä) helmikuu 

Luen kirjoja, tapaan vanhoja kollegoita iltapäiväteellä ja ahmin skonsseja, nuuhkin sisääni museoiden ilmaa, kestitsen kavereita, syön pitsaa, jännitän milloin ystävän lapsi syntyy maailmaan. Luen pääsykokeisiin sen verran mitä edellisiltä aktiviteeteilta ja geometrian opettamiselta ehdin. Syön krapulassa jääkaapista löytämääni vesimelonia, kun saan sähköpostin: minut on hyväksytty opiskelemaan.

"Kai sä opetat meille hissaa ensi vuonnakin?" tammikuu

En tiedä, pörriäiseni, en tiedä. Toivon, että opetan, koska olette ihana ja vilkas ja sähäkkä ryhmä, ja vaikkei saisi olla lemppareita, niin mulla on, ja älkää kertoko kellekään, mutta mun lemppareita olette te. Aina ette muista tai jaksa keskittyä, kuunnella, hiljentyä, mutta tiiättekö mitä - teillä on jotakin tosi tärkeää, sellaista mitä ei juuri voi opettaa, ja se tekee teistä niin liikuttavan poppoon: te olette uteliaita. Se riittää pitkälle, kantaa teitä läpi harmaiden kivien ja mustien myrskyjen, tuottaa iloa ja valoa, joskin joskus myös suruakin ja ikävää. Jos en opeta teitä enää, sitä samaa ikävää tunnen minäkin. 

Parasta kuitenkin on, että me kyllä selvitään, me pärjätään, vaikkei aina siltä tunnu. Kaikki tämä ankeus ja päivien tahmaus vielä väistyy, ja sitten te joskus havahdutte katsomaan sisäänpäin, kun jokin herättää teissä muistikuvan, haalean kummallisen häivähdyksen. Silloin te, tai paremmin me, tarkastelemme hetken tätä kuvaa ja mietimme, ettei koettu tehnyt meitä voimakkaammiksi tai kiitollisemmiksi, pikemminkin särki ja rikkoi ja kyynisti. Voimme kuitenkin huoahtaa, sillä nämä ajat ovat silloin silkka muisto, joka ei uhkaa meitä enää. Voimme sanoa: minä selvisin, ja en sen ansiosta mutta siitä huolimatta olen tässä, silmät ja mieli avoinna. Tulkoon mitä tulee.

Erään parkkihallipaikan saaga

1. Käy alkukesästä työhaastattelussa lähikunnassa tukka likaisena kahden tunnin työunilla ja maailmanlopun menkoissa. Saa paikka.

2. Tee rahoitusyhtiön kanssa leasing-sopimus autosta.

3. Varaa taloyhtiön nettisivuilta autohallipaikka kolme viikkoa ennen auton saapumista. Jää hyvillä mielin lomille.

4. Hae elokuun alussa avaimet huoltoyhtiön toimistolta kantakaupungista. Kuule kuinka autoon laitettavat, hallin oven avaavat tunnistelätkät ovat loppu. Tiedustele lätkän mahdollista toimitusaikaa ja kuuntele tonnin setelinä kuinka asiakaspalvelija lausuu, että "toivon mukaan näitä toimittaa joku järkevä firma, en osaa sanoa". Lähde henkilöoven ja tolpan avain laukussasi kotiin miettien, mihin perseeseen sen samana iltana haettavan autosi nyt oikein pysäköitkään.

5. Laita sähköpostia taloyhtiölle ja ilmoita, ettet maksa pysäköinnistä pennin jeniä ennen kuin auto seisoo varatulla paikallaan.

6. Käy kotimatkalla katsomassa missä kohtaa hallia parkkipaikka on. Huomaa hallin ovella, ettei henkilöavaimella pääse sisälle.

7. Soita huoltoyhtiöön.

8. Hae tehtaalta elikkäs ilmastonmuutokselta tuoksuva auto maahantuojalta. Parkkeeraa se ulos taloyhtiön vapaalle paikalle.

9. Vastaa seuraavana aamuna puheluun huoltoyhtiöstä. Sinulle palautui tänään lätkä, halleluja! Käväise aamusta uudella työpaikallasi, heitä auto kotiin ulkopaikalle ja hae metro-bussi-yhdistelmällä huoltoyhtiöstä lätkä sekä uusi henkilöoven avain. Käy kotimatkalla kokeilemassa viimeksi mainittua avainta. Se toimii.

10. Etsi hallista varaamasi paikka. Huomaa, että siinä seisoo pölyinen hylätty auto.

11. Laske sataan.

12. Palaa ulkoparkkipaikalle autosi luokse. (Se on kaunis kuin pastilli.) Teippaa lätkä kiinni tuulilasiin ja tarkista taloyhtiön nettisivuilta oliko se ruutuuntunkeutujan viereinen hallipaikka vapaana. Kyllä on.

13. Huomaa parkkihallin ovella, ettei elektroninen lätkä avaa hallin ovea. Aja auto takaisin ulkopaikalle.

14. Soita huoltoyhtiöön ja ilmoita lätkästä sekä hylätystä autosta. Lähetä lisää tiedoksi-sähköpostia taloyhtiöön. Huoltoyhtiöstä ei luvata varmaksi soittaa takaisin ennen alkavaa viikonloppua, eikä soiteta.

15. Poista huoltoyhtiön lähettämä automaattinen ja pirtsakka palautepyyntöviesti.

16. Vuokraa setelirahalla autolle taloyhtiön ulkoparkkipaikan viimeinen vapaa ruutu kuukauden loppuun saakka.

17. Odota vajaa viikko. Vastaa töissä puheluun, jonka aikana selviää, että huoltoyhtiö on tilannut tunnistelätkiä jo kuukausia aikaisemmin, mutta että niitä ei ole kuulunut. Lätkien saamisen aikataulu jää avoimeksi. Kuuntele kuinka huoltoyhtiö lupaa palata asiaan.

18. Saa sähköpostia isännöitsijältä, jossa hallissa seisova hylätty auto luvataan hinata pois. Tarkka ajankohta ei ole tiedossa. Kuuntele kuinka isännöitsijä lupaa palata asiaan.

19. Odota neljä viikkoa. Höylää autoasi päivittäin kahden yhdistelmäperävaunun kokoisen naapurinauton välistä kohti kehäteitä ja takaisin.

20. Soita eräänä iltapäivänä, jälleen kuun vaihtuessa huoltoyhtiöön. Kuuntele odotusmusiikkia. Huomaa valinneesi vahingossa vaarallisten jätteiden puhelinjono. Jätä ystävälliselle aspalle soittopyyntö avainasioissa.

21. Vastaa aspan puheluun viikkoa myöhemmin. Kuuntele hänen kertomustaan siitä, ettei avaimia tosiaankaan tilauksesta huolimatta vaan ole huoltoyhtiöön kuulunut. Eikun hetkinen, täällähän on yksi avain! Kysy, onko se sattumoisin harmaa, lörppä ja teipin peitossa. Ja kyllä vain, se on se toimimaton lätkä, jonka palautit toimistolle toimimattoman henkilöavaimen kanssa.

22. Nosta kymmenen viikkoa hallipaikan varaamisen jälkeen kynnysmatoltasi vuokranantajan logolla varustettu kirje. Lue otsikon ILMOTUS SAATAVAN MÄÄRÄSTÄ alta, miten vuokranantaja mitä kohteliaimmin kehottaa maksamaan ilmeisesti epähuomiossa vuokranmaksun yhteydessä siirtämättä jääneen kymmenen euroa.

23. Lähetä siperiankylmä sähköpostiviesti vuokranantajalle, jossa ilmoitat, ettei autosi ole päässyt lähellekään sille muinaisina aikoina varattua paikkaa ja ettet myöskään ole aikeissa maksaa tätä halli- ja ulkopaikan välistä erotusta.

24. Montaasiosio: viikot ja kuukaudet kuluvat, taloyhtiö muistaa toistuvasti muistuttaa laskulla maksamattomasta hallipaikasta, puhelin soi aina työaikana kesken kaikenlaisten oppituntien ja kansalainen skraappaa sekä sisältä että ulkoa umpijäätynyttä autoaan ajokuntoon. Sataa lunta, räntää, vettä ja villihevosia, Eye of the Tiger ääniraitana tasaisen varmasti hiljentyy kunnes jäljellä on Linkin Parkin Numb.

25. Vaihda keittiönpöytään joululiina ja lähetä kortit. Vastaa puhelimeen, josta ilmoitetaan ilosanoma: huoltoyhtiön toimistolle on tänä päivänä palautettu lätkä, joka on pieni, harmaa, Pasilan kaupunginosassa. Ja tämä on sinulle merkkinä: löydät avaimen valkeasta kirjekuoresta, johon nimesi on kirjoitettu. Lahjo siippasi hakemaan avain. Ilmoita taloyhtiöön, että ulkopaikan varauksen voi kohdaltasi poistaa.

26. Teippaa lätkä työpäivän jälkeen tuulilasiin, aja hallille ja katso, kuinka nosto-ovi nousee. Tee sille hartain silmin kunniaa. Aja auto paikoilleen. Laita soimaan Porilaisten marssi, kyynelly ja hiljenny. Muistele kulkemaasi kaunista, puoli vuotta kestänyttä matkaa. Se on nyt ohi. Voit kääntää elämässäsi uuden lehden.

27. Huomaa, että varaamasi parkkiruutu on mukavasti paitsi kannatintolpan kohdalla, myös erittäin kapea. Onnistunut parkkeeraus ja autosta poistuminen naapurin autoja turmelematta vaatii paitsi kunnollista ajoneuvon hallintataitoa (ei ole), myös normaalipainoa (haha).

28. Hymyile. Olet nopeusvalvontakamerassa.

Uusi duuni, uudet kujeet

Jaahas!

Kesäloma on lusittu ja syyspäivä tasattu. Taas palelee sekä sisällä että ulkona. Pimeän aika odottaa.

Ei paljon haittaa. Muilla aloilla voisi sanoa, että vaihdoin tuossa työpaikkaa, mutta opetusalalla on ilmaistava, että vastaanotin määräaikaisen pätkätyön uudessa koulussa kesän työttömyysjakson perään. Muutos tuntui kolmen vuoden samassa kolossa lymyilyn jälkeen kamalalta, mutta nyt seitsemän viikon jäljiltä on sanottava, että hyvää teki. Vaikka palkka pieneni ja työmatkakulut kasvoivat, tuntuu töiden tekemisessä olevan nyt jokseenkin jotain järkeä.

Osaltaan tunteeseen vaikuttaa varmaankin se, että opetan nyt historiaa aineenopettajan ominaisuudessa. Sen lisäksi työskentelen erityisopetuksessa, eli aivan yleisen tuen oppilaiden tuutilullaahan en pääse nukahtamaan. Työ on vaihtelevaa ja mielekästä, työtoverit tuntuvat mukiinmeneviltä (jopa hauskoilta) ja huolimatta vähäisestä kilometreissä mitattavasta välimatkasta entiseen työpaikkaani on koulun oppilasaines jotain aivan muuta kuin mihin olen tottunut. Opettamani teinit tulevat pääsääntöisesti kouluun opiskelemaan ja voivat jolleivät hyvin niin ihan ookoosti. Kotiasiat ovat kunnossa ja monia urheilukin kiinnostaa. Kunnan lastensuojelu ja muut tukiverkostot toimivat, ja eräs bensatankkia muutama viikko sitten täytellyt ja polvensa prosessissa mystisesti paskaksi laittanut maikkakin saa fysioterapiaa ihan pyytämättä.

Kyllä! Vuosien ituhippeys sai pisteensä, kun suoraan tehtaalta tilattu leasing-auto elokuussa rullasi merkkiliikkeen ovista ulos. Minusta on hämmästyttävän nopeasti tullut autoilija, jota ensin viikkojen ajan vituttaa kyntökuntoinen kehätie ja sitten vituttaa se, että se korjataan JA PITÄÄ AJAA KIERTOREITTIÄ. Potkisin itseäni päähän, jos ei tää erilaisten lämmityspiuhojen ja ajantasaisten ajokelitietojen googlailu sekä järkyttävää tahtia polttoaineeseen hupeneva säästötilin viivanalus jo itsessään aiheuttaisi niin laaja-alaista ihottumaa, pahoinvointia ja aivoverenkierron häiriöitä.

Autoilu ei selkeästikään saa ihmisestä esiin parhaimpia psyykkis-somaattisia puolia.

Onneksi työ on tosiaan tuntunut hyvältä. Kiire tulee edelleen jokaisen päivän jokaisena tuntina, eikä aina ehdi syömään tai edes vessaan, mutta eipä toisaalta työehtosopimuksessakaan mitään taukoja alalla taata. Jos ammatti olisi tullut aikoinaan valittua toimeentulon, työetujen tai ihan vaan mukavuuksien pohjalta, olisin nyt muuttamassa ikimetsää pahvilaatikoiksi sievit jalassa ja peltorit korvissa. Sen sijaan olen aktiivisen valitsemisen sijaan ajelehtinut päämäärättömästi hengitellen aina jonnekin - mutta päätynyt tekemään duunia, jonka merkitystä ei koskaan, ikinä tarvitse perustella itselleen saati muille. Saa olla tyytyväinen!

Vielä kun oppilas ei kirjoittaisi kokeessa Minna Canthin kuvan viereen en tiiä kuka toi on mut vissiinki hän keksi kansakoulun, niin kohoaisi fiilikset merkittävästi sinne plussan puolelle. Sitä odotellessa.

Taisteluita, joita ei voi voittaa

Kirjaston pikalainahyllyn tsekkaaminen mitään lainaamatta.

Parvekepelargonian riittävä kasteleminen helleaikaan.

Parvekkeen pitäminen alle 47-asteisena aikavälillä 1.5.-25.8.

Yli kuuteen nukkuminen kissan pörinästä, tyynyllä nuohoamisesta ja naaman nuolemisesta välittämättä.

Matto, jolla ei ole karvaa, roskaa ja kissan oksennusta.

Halvimman mahdollisen kissan raapimapuun ostaminen.

Sukkahousujen (8-150 denier) pitäminen ehjänä.

Hajuttomat kengät.

Ruoan syöminen kalleinta juhlahametta tärvelemättä.

Ruokahävikin minimointi yleensäkin.

Astioiden saaminen myydyksi Facebook-kirpputorilla.

Soili Pohjalaisen Valuvian lukeminen nauramatta ja vähän itkemättä.

Lopputilin saaminen palkanlaskentalimbosta sellaiseen aikaan, että kesän ansiosidonnaista saisi haettua ennen kuin karhut menevät talviunille.

Töiden saaminen silloinkin, kun haet tuttuun kouluun ja kaikki hakuehdot ja enemmänkin täyttyvät. Toimeen valitaan tietysti VASTAVALMISTUNUT MIES.

Yhden juominen, kun aurinko paistaa tai ei paista.

Kirkasna aina

On kuuma. On uskomattoman kuuma.

Astun bussiin, sitten junaan ja lentokoneeseen. Pieni potkurikone rymistelee ilmaan. Kajaanin kohdalla, seitsemän kilometrin korkeudessa, tarjoillaan kahvia ja mustikkakeittoa. Kun revin auki näkkileipä-snäcksiäni, aloittaa vieressä istuva vaalea nainen jutustelun. Hän on kahdeksannen polven kuusamolaisia, mutta asunut ympäri maailmaa, matkalla lomille tuttuun maisemaan. Vaihtelemme sanoja, kunnes turvavyövalo jälleen syttyy.

Kentällä on sisko vastassa, ja äiti kosteine silmineen. Ajamme kirkonkylän kauppojen kautta kohti taloa. Metsäautotiellä keskellä erämaata huomaamme ojanpenkalla makaavan miehen. Tiellä seisoo punainen polkupyörä. "Onko kaikki kunnossa?", kysymme auton avoimesta ikkunasta. Mies valuu hikeä ja sanoo, että ei. Hän lähti aamusta ajelemaan, kävi laavulla. Voimat loppuivat paahteessa ja vesikin on kaikki, ojanpohjat kuivat. Silmäilen miehen pitkähihaista pusakkaa ja täriseviä käsiä. Ojennan ikkunasta osuuskaupan parkkipaikan vesipisteellä täytetyn vesipullon ja pussin pähkinöitä. Mies juo kerralla puoli pulloa kylmää vettä. "Soitin isälle, se tulee kohta hakemaan", hän henkäisee ja sanoo, että pärjää näillä kyllä, kiitos. Puhelimessa on vielä akkua. Jätämme miehen kuusen varjoon odottamaan. Helle korventaa soratien mutkalle.

Talolla on ihanaa. Tuuli käy vaaralle koillisesta, kun juon portailla aamukahvia. Näen ja kuulen kertaistumalla västäräkin, haarapääskyn, mustaleppälinnun, kivitaskun ja naapuritalossa toista kesää pesivän tuulihaukan. Illalla istun huussissa ja näen ikkunasta, kuinka nuori maakotka tekee pellon päällä laajan hiljaisen kaarroksen.

Keittiöön osuva illan valo on keltaista samettia. Kaadan lasini puolilleen viiniä, ennen kuin pystyn aloittamaan. Pirtistä kuuluu pihkaisten piisipuiden rätinä ja kuusivuotiaan helisevä tytönnauru. Puhallellen alan kirjoittaa. Pian äiti istuu pöytään, tietää mitä teen. Loppu sujuu yhdessä.

Puolenpäivän valo on valkoinen. Niemellä seisova kirkko on valkoinen. Arkunpäällisen pellava on valkoinen. Urut pauhaavat. Vapina alkaa leuasta ja leviää hartioihin. Istun penkissä ja itken. Alan laulaa virttä ja rauhoitun. Kesken siunauksen papin silmäluomelle lentää lihava paarma.

Haudalla maa on kaunis, taivas kirkas. Seurakuntatalolla tilliperunat ja karjalanpaisti. Edesmenneen enopuoleni iäkäs vaimo on vakuuttunut, että näki enneunen. Pidän ääneni vakaana ja kuuluvana, kun sisko ojentelee adresseja. Se notkahtaa vasta kohta, muistopuheeni viimeisessä lauseessa, kun olen jo kertonut, mitä täti ehti nuoremmilleen opettaa. Elämän voi elää viisaasti - kiire on turhaa, ja kaikki järjestyy. 

Juomme illalla konjakit, kuten vainajien muistoksi on talossa tavaksi tullut. Muistelemme. Myöhemmin pakkaan kassiini hikiset hautajaisvaatteet ja kaksi rieskaa. Yö kamarissa on tukahduttavan kuuma. Herään, kun eno yskäisee seinän takana. Makaan hetken katon tummaa kuviosahattua lautaa tuijottaen ja muistan säikähtäneeni aamusta pirttiin astuessani. Eno istui keinutuolissa ja näytti aivan isältään, papaltani. Hänen syntymästään on sataseitsemän vuotta, ja kuolemastaan viisitoista. Nyt saman kirkkomaan pohjoispäädyssä on hänen nuorimmankin tyttärensä hauta. Käännän kylkeä, sänky narisee. Uni ei enää tule. Aurinko nousee ja saa ikkunaverhot hehkumaan.

Kone kiitää valkeudessa mustien ukkospilvien päällä. Juon kahvia ja luen kirjaa. Käännän sivua, ja toinen päähenkilöistä jää yhtäkkiä auton alle ja kuolee. Tekee mieli repiä koko kirja. Otan pastillin.

Kentällä televisiosta tuttu tullikoira katsoo kohti muttei nuuskaise. Vaihdan junaan, bussiin. Ostan lähikaupasta salaattiainekset. Kotona on yhtä kuuma kuin lähtiessäni. Jaksan lopulta syödä vain rieskaa. Sepä otti ohraleivän, sanois täti. Mutustan eineen ja kaadun sänkyyn kissan viereen. Kaikki järjestyy. Kaikki varmasti järjestyy.

Kadulla haukkuu janoinen koira.

Kiinteistövero, täyskasko, kokousviineri

Jotenkin on tässä ollut viime päivinä erityisen aikuinen fiilis.

Ei, en ole ostanut asuntoa tai autoa tai - herra mun vereni! - saanut vakituista työpaikkaa, mutta kuitenkin. Harva se päivä tulee seisottua silmät vetistäen naama harmaana marketin pikakassajonossa vanhenemassa, ja jos en löydä itseäni sieltä niin sohvalta katsomasta Sohvaperunoita.

Kävin viikonloppuna tavaratalon alennuspäivillä. Ostin tempur-tyynyn, sähköhammasharjan vaihtopäitä, deodoranttia, sukkahousut ja ripsiväriä. Sen jälkeen palautin apteekkiin pussillisen vanhentuneita lääkkeitä. Siitä kävelin maailman mannut mittailleen aikuisen askeleella vaateliikkeeseen, missä valitin aiemmin ostamani paidan laadusta ja sain korvauksen tuotevirheestä. Ruokakaupasta ostin kahvileipää sekä laputettua ruokaa, jonka kotona pakastin. Sitä ennen kävin hakemassa eläinkaupan kampanjapäiviltä kymmenen kiloa kissanhiekkaa. Kotosalla imuroin, pesin keittiön ja kylpyhuoneen ja pyyhin pölyt. Join kahvia ja söin kahvileivän.

Eilettäin maanantaina lähdin verrattain raskaan työpäivän perään kantakaupunkiin viikottaiselle tanssitunnilleni. Uusi tanssi oli alkuun helppo, mutta sitten taas vaikea. Kaikki raajat sätkivät vääriin suuntiin, yhden rummun sijaan paukkasikin kaksi, kuka tämänkin oppii ja miltähän tää mahtaa näyttää. Ihan sama, ei haittaa. Pienen liikkumisen perään oli väsynyt ja tunkkainen mutta hyvä olo. Puhuin pukuhuoneessa, portaissa ja muistaakseni myös metrossa ystävälleni uudesta tyynystäni.

Tänään istuin ruokatunnilla opettajainhuoneessa, puhuin uudesta tyynystäni ja sivelin kollegan tuomaa hilloa kollegan tuoman paahtoleivän päälle. Pöytään istahtaa työkaveri ja kysyy, onko päällinen hyvää. Vastaukseni tuli nopeasti, ilman etäännyttävää ironiaa, vilpittömästi: "Joo, tää on aivan MAHDOTTOMAN hyvää!"

Se oli siinä, juttu suljettu, lukko päälle, tiks kiinni ja avain lentää Mordoriin. Lähdenkin tästä kilpailuttamaan sähköyhtiöitä, miettimään sijoitusrahastoa, varaamaan kanarianloman sekä ostamaan lumentyöntimen, kalustetassuja, tuoksutettuja roskapusseja, kuormaliinoja, (lisää) tunnelmavaloja ja asuntoautoon etuteltan.