Työhuoneeni katosta putosi puolitoistametrinen muovinen lista melkein tutkimuspedillä avuttomana makaavan potilaan päälle. Jos vielä lääkärin kynsistä selviää hengissä, saattaa taivas pudota niskaan.
Olen tullut siihen tulokseen, että homeenhajuiset asunnot vetävät minua puoleensa. Asun jo toisessa vesivahinkoisessa kodissa. Tänään kotiin tullessani huomasin ilman epäkodikkaan raikkaaksi. Pari kaveria on sanonut keittiön kuivatuksen jälkeen "Täällä on raikkaampaa kuin aiemmin", kukaan ei sanonut ennen sitä "Täällä haisee ummehtuneelle". Onhan se tietysti ymmärrettävää, toisen kodin hajun kritisoiminen on hankala juttu.
Kuuntelin eilen radiosta Neil Young -iltaa ja liikutuin. Tutustuin Youngiin entisen mieheni levyhyllyn kautta ja soitetut kappaleet toivat mieleen sen nuoruuden, johon olen hiljalleen alkanut suhtautua lämmöllä. Ohjelman juonsivat Tero Liete ja Jake Nyman. Minua ärsytti ensin mainitun juontajan suhtautuminen 13-vuotiaaseen Neil Young faniin, joka oli tutustunut muusikkoon isän levyjen myötä. "On se isäkin joskus oikeassa, heh, heh" ja niin edelleen. Miksei 13-vuotiaaseen musiikin harrastajaan, tyttöön voi suhtautua samoin kuin vanhempiin miehiin, jotka pitävät Youngin musiikista?
maanantai 30. marraskuuta 2015
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Häirintää
Tähän aikaan vuodesta vuorokauden ajan saa helpoiten selville kännykän näyttöä vilkaisemalla.
Kävin Naantalin kylpylässä kokouksessa. Kylpylät ovat kovin teennäisiä paikkoja. Uima-altaiden ympärille on siroteltu aurinkotuoleja, vaikkei aurinkoa näy missään. "Rantabaarissa" voi nauttia oluen tai voisi jollei paleltaisi. Hienointa on lojua ulkoaltaassa, kun taivaalta vihmoo vettä. Kylpylästä tulevat mieleen risteilylaivat: baarissa laulaa trubaduuri ja seisovasta pöydästä pitää syödä liikaa.
Kuljeskelin Turun sievässä kauppahallissa, jonka ovat osittain vallanneet erilaiset ruokapaikat. Näin on monelle kauppahallille käynyt. Kävimme tyttären kanssa Jazz-brunssilla Aboa Vetus museon ravintolassa.
Luin lehdestä poliiseista, jotka ovat huolissaan maahanmuuttajien törkeästä käytöksestä naisia kohtaan. Kun olin teini-ikäinen, oli sanallinen ja fyysinen häirintä tavallista. Naiselliseen ulkomuotoon kohdistuvat kommentit kuului vaan sietää. Kun joku tarttui tisseihin, oli tilanteesta irrottauduttava. Maahanmuuttajia ei tuolloin vielä ainakaan Savossa ollut. Nämä tilanteet tulivat yllättäen, useinmiten keskellä päivää. Häiritsijät eivät olleet samanikäisiä vaan yleensä selvästi vanhempia. Olen tulkinnut asian niin, etteivät nämä miehet uskalla tarttua aikuisiin naisiin vaan lapsiin, jotka eivät vielä osaa puolustautua.
Tunnen pari naista, jotka on raiskattu. He eivät ilmoittautuneet poliisille. Tiedettiinhän yleisesti, että syytä etsitään naisen käytöksestä. Nyt ovat asiat siis onneksi muuttuneet. Tästä lähtien raiskaus otetaan vakavasti mitä korkeimmalta taholta.
Kävin Naantalin kylpylässä kokouksessa. Kylpylät ovat kovin teennäisiä paikkoja. Uima-altaiden ympärille on siroteltu aurinkotuoleja, vaikkei aurinkoa näy missään. "Rantabaarissa" voi nauttia oluen tai voisi jollei paleltaisi. Hienointa on lojua ulkoaltaassa, kun taivaalta vihmoo vettä. Kylpylästä tulevat mieleen risteilylaivat: baarissa laulaa trubaduuri ja seisovasta pöydästä pitää syödä liikaa.
Kuljeskelin Turun sievässä kauppahallissa, jonka ovat osittain vallanneet erilaiset ruokapaikat. Näin on monelle kauppahallille käynyt. Kävimme tyttären kanssa Jazz-brunssilla Aboa Vetus museon ravintolassa.
Luin lehdestä poliiseista, jotka ovat huolissaan maahanmuuttajien törkeästä käytöksestä naisia kohtaan. Kun olin teini-ikäinen, oli sanallinen ja fyysinen häirintä tavallista. Naiselliseen ulkomuotoon kohdistuvat kommentit kuului vaan sietää. Kun joku tarttui tisseihin, oli tilanteesta irrottauduttava. Maahanmuuttajia ei tuolloin vielä ainakaan Savossa ollut. Nämä tilanteet tulivat yllättäen, useinmiten keskellä päivää. Häiritsijät eivät olleet samanikäisiä vaan yleensä selvästi vanhempia. Olen tulkinnut asian niin, etteivät nämä miehet uskalla tarttua aikuisiin naisiin vaan lapsiin, jotka eivät vielä osaa puolustautua.
Tunnen pari naista, jotka on raiskattu. He eivät ilmoittautuneet poliisille. Tiedettiinhän yleisesti, että syytä etsitään naisen käytöksestä. Nyt ovat asiat siis onneksi muuttuneet. Tästä lähtien raiskaus otetaan vakavasti mitä korkeimmalta taholta.
perjantai 27. marraskuuta 2015
Luottamus
Istun junassa matkalla Turkuun. Kuljen selkä edellä. Poljin hikipäissäni töistä, että ehdin junaan ja yllätten ehdinkin. Lukitsin pyöräni ja kiinnitin sen toisella lukolla telineeseen. Kaipa varkailla on tongit, joilla saavat kulkuneuvoni irti.
Kävin ravintolavaunussa lusikoimassa pikkuruisen annoksen pakastekalasta värkättyä keittoa. Keitto oli kallista, eikä samaan hintaan kuulunut edes leipää. Viereisen pöydän miesporukka nauratti naiskonduktööriä. He olivat selvästi päässeet hetkeksi vaimojen valvonnasta.
Nyt olen jo omalla paikallani. Ohitimme Loimaan. Kannattiko parin matkustajan takia pysähtyä mokomalle paikkakunnalle. Mitä Loimaalla on?
Käytävän toisella puolella nuori nainen ehostaa itseään. Minulla sattui hiljattain olemaan televisio auki, kun kadulla haastateltiin naisia ja kysyttiin paljonko aikaa he käyttävät meikkaamiseen. Kaikki tuhrasivat vähintään puoli tuntia päivästään tähän toimeen. Jos naiset tekisivät kollektiivisen sopimuksen meikkaamisen lopettamisesta ja työskentelisivät sen ajan pääministerimme ja hallituksemme hyväksi, pääsisimme joutuisasti veloistamme.
Nyt väistelemme muita junia Kyrössä.
Pitäisi mennä vessaan. Samalla olisi tehtävä päätös luottaako kanssamatkustajiinsa. Jos ei luota on pullea reppu tungettava eriöön ja se saattaa saastua virtsaroiskeista. Jos luottaa, joku voi vohkia läppärin.
Kävin ravintolavaunussa lusikoimassa pikkuruisen annoksen pakastekalasta värkättyä keittoa. Keitto oli kallista, eikä samaan hintaan kuulunut edes leipää. Viereisen pöydän miesporukka nauratti naiskonduktööriä. He olivat selvästi päässeet hetkeksi vaimojen valvonnasta.
Nyt olen jo omalla paikallani. Ohitimme Loimaan. Kannattiko parin matkustajan takia pysähtyä mokomalle paikkakunnalle. Mitä Loimaalla on?
Käytävän toisella puolella nuori nainen ehostaa itseään. Minulla sattui hiljattain olemaan televisio auki, kun kadulla haastateltiin naisia ja kysyttiin paljonko aikaa he käyttävät meikkaamiseen. Kaikki tuhrasivat vähintään puoli tuntia päivästään tähän toimeen. Jos naiset tekisivät kollektiivisen sopimuksen meikkaamisen lopettamisesta ja työskentelisivät sen ajan pääministerimme ja hallituksemme hyväksi, pääsisimme joutuisasti veloistamme.
Nyt väistelemme muita junia Kyrössä.
Pitäisi mennä vessaan. Samalla olisi tehtävä päätös luottaako kanssamatkustajiinsa. Jos ei luota on pullea reppu tungettava eriöön ja se saattaa saastua virtsaroiskeista. Jos luottaa, joku voi vohkia läppärin.
torstai 26. marraskuuta 2015
Lievää pahoinvointia
Herään aamuisin peiton alta kovin vaivalloisesti vaikka nousemiseen tarkoitetut raajani ja kehonhuollossa vahvistuneet syvät vatsalihakseni toimivat moitteettomasti. Tuntuu siltä, että päälleni on kasattu peiton lisäksi tekemättömiä lausuntoja, uusimattomia reseptejä, allekirjoittamattomia tekstejä (sähköisesti se on tehtävä!) ja vastaamattomia sähköposteja. Kroppani on jonkinlaisessa jatkuvassa hätätilassa.
En ehdi tehdä kaikkea vaikka olen alkanut tulla töihin yhä aikaisemmin, jättänyt kahvihetkiä väliin ja kattanut apean laitoskahvikupin tietokoneeni viereen. En halua hoputtaa potilaita, jotka tulevat suurin odotuksin tyköni. Tekisi toki mieli.
On vaikea seurata politiikkaa, sillä pääministerin puhe on alkanut ärsyttää minua kovin. Anteeksi vaan, mutta kun miehen naamakin saa aikaan lievän pahoinvoinnin. Vähän kuin kärsisi alkavasta vatsataudista ja tietäisi, että kohta pitää maata kittaamassa keltaista jaffaa, joka ei kuitenkaan pysy sisällä.
Eiköhän tässä valutettu teidän viattomiin sieluihinne riittävästi nettivihaa yhdelle päivälle. Menen maate, jotta jaksan anivarhain pitää silmäni auki ja löytää työpaikkani jostain tuolta pimeän rakennustyömaan keskeltä.
En ehdi tehdä kaikkea vaikka olen alkanut tulla töihin yhä aikaisemmin, jättänyt kahvihetkiä väliin ja kattanut apean laitoskahvikupin tietokoneeni viereen. En halua hoputtaa potilaita, jotka tulevat suurin odotuksin tyköni. Tekisi toki mieli.
On vaikea seurata politiikkaa, sillä pääministerin puhe on alkanut ärsyttää minua kovin. Anteeksi vaan, mutta kun miehen naamakin saa aikaan lievän pahoinvoinnin. Vähän kuin kärsisi alkavasta vatsataudista ja tietäisi, että kohta pitää maata kittaamassa keltaista jaffaa, joka ei kuitenkaan pysy sisällä.
Eiköhän tässä valutettu teidän viattomiin sieluihinne riittävästi nettivihaa yhdelle päivälle. Menen maate, jotta jaksan anivarhain pitää silmäni auki ja löytää työpaikkani jostain tuolta pimeän rakennustyömaan keskeltä.
keskiviikko 25. marraskuuta 2015
Kaksi lukijaa
Kaksi lukijaa on käynyt läpi käsikirjoitukseni (toinen jopa kahdesti). En jaksaisi lukea omaa tekstiäni jos sen olisi kirjoittanut joku toinen. Annan suuren arvon tälle uhraukselle, varsinkin kun toinen lukija lukee mieluiten tietokirjallisuutta ja Goebbelsin kirjeenvaihdon kahlaaminen on pahasti kesken.
Lukijoiden arviot olivat pääosin melko ristiriitaisia. Lukija Yksi oli kriittisempi. Ykkönen tiivisti hämmästyttävästi sen mistä tekstissä oli kyse. Minä en sitä tiennyt.
Ykkönen sanoi, että kaksi päähenkilöä ovat liian samanlaisia, joka on varmasti totta. Hänen mielestään tekstissä olisi pitänyt tapahtua enemmän positiivisia asioita. Omasta mielestäni olin ollut yltiöpositiivinen. Kakkosenkin mielestä teksti oli positiivinen (tarjosin Kakkoselle glögiä). Ykkönen oli poiminut sepustuksestani kuluneita sanontoja kuten kekkerit, pillipiiperrys, kuolemaisillaan nälkään ja lökäpöksy. Mitä vikaa kekkereissä on? Millä lökäpöksy korvataan? Google tarjoaa ilmausta "isot housut".
Lukija Kaksi oli kiltimpi. Hän oli kaivanut tekstistä muutamia epäselviä kohtia, eri nimillä esiintyviä henkilöitä ja oikeinkirjoitusasioita. Ihan syystä, sillä olen surkea pilkkusäännöissä.
Molemmat pitivät tekstiä ainakin jossain määrin huvittavana.
On kaivettava koko p-ka taas kerran esille, mutta kun kaikki aika menee töissä, facebookissa ja Sanajahtia pelatessa.
Lukijoiden arviot olivat pääosin melko ristiriitaisia. Lukija Yksi oli kriittisempi. Ykkönen tiivisti hämmästyttävästi sen mistä tekstissä oli kyse. Minä en sitä tiennyt.
Ykkönen sanoi, että kaksi päähenkilöä ovat liian samanlaisia, joka on varmasti totta. Hänen mielestään tekstissä olisi pitänyt tapahtua enemmän positiivisia asioita. Omasta mielestäni olin ollut yltiöpositiivinen. Kakkosenkin mielestä teksti oli positiivinen (tarjosin Kakkoselle glögiä). Ykkönen oli poiminut sepustuksestani kuluneita sanontoja kuten kekkerit, pillipiiperrys, kuolemaisillaan nälkään ja lökäpöksy. Mitä vikaa kekkereissä on? Millä lökäpöksy korvataan? Google tarjoaa ilmausta "isot housut".
Lukija Kaksi oli kiltimpi. Hän oli kaivanut tekstistä muutamia epäselviä kohtia, eri nimillä esiintyviä henkilöitä ja oikeinkirjoitusasioita. Ihan syystä, sillä olen surkea pilkkusäännöissä.
Molemmat pitivät tekstiä ainakin jossain määrin huvittavana.
On kaivettava koko p-ka taas kerran esille, mutta kun kaikki aika menee töissä, facebookissa ja Sanajahtia pelatessa.
tiistai 24. marraskuuta 2015
Olen löytänyt lapaluiden lähentäjät
Aloitan uuden sarjan "Kehonhuolto tanssijoille". Asetu vatsallesi lattialle. Huomaa sohvan alla piileskelevä pöly. Siirrä sohva ja imuroi. Asetu vatsallesi lattialle. Kokoa vatsasi napakaksi. Paina otsasi parkettiin. Levitä käsivartesi suorina sivuillesi ja nosta siipesi ei vaan kätesi irti lattiasta. Hengitä samalla ulos. Laske kätesi takaisin lattialle ja hengitä sisään vai oliko se toisin päin.
On ollut hienoa löytää lapaluiden lähentäjät.
Tänään en odota, että resepti lähtee apteekkiin, enkä odota potilastietojärjestelmän latautumista. Odotan astianpesukonetta ja liesituuletinta.
Luen Kaari Utrion kirjaa Paperiprinssi. Päätin lukea viihdekirjan ihan vain viihtyäkseni ja siksi että halusin tietää minkälaisia fiksun kirjailijan kirjat ovat. En jostain syystä viihdy kirjan parissa vaan lukeminen tuntuu työläältä vaikka kieli on selkeää eikä ollenkaan noloa. Kuvaukset paperin valmistamisesta ovat mielenkiintoisia. Sankaritar on rohkea ja itsenäinen ja sankarilla on leveä rintakehä vaikka hän on vammautunut merillä ollessaan. Sankaritar rakastaa sankaria, joka ei vielä ilmeisesti tiedä rakastavansa sankaritarta.
Aion sinnitellä kirjan loppuun saakka.
On ollut hienoa löytää lapaluiden lähentäjät.
Tänään en odota, että resepti lähtee apteekkiin, enkä odota potilastietojärjestelmän latautumista. Odotan astianpesukonetta ja liesituuletinta.
Luen Kaari Utrion kirjaa Paperiprinssi. Päätin lukea viihdekirjan ihan vain viihtyäkseni ja siksi että halusin tietää minkälaisia fiksun kirjailijan kirjat ovat. En jostain syystä viihdy kirjan parissa vaan lukeminen tuntuu työläältä vaikka kieli on selkeää eikä ollenkaan noloa. Kuvaukset paperin valmistamisesta ovat mielenkiintoisia. Sankaritar on rohkea ja itsenäinen ja sankarilla on leveä rintakehä vaikka hän on vammautunut merillä ollessaan. Sankaritar rakastaa sankaria, joka ei vielä ilmeisesti tiedä rakastavansa sankaritarta.
Aion sinnitellä kirjan loppuun saakka.
maanantai 23. marraskuuta 2015
Villiruusu
Ajoin töihin talvipyörällä. Kivaa, sillä amatöörit ovat poistuneet pyöräteiltä ja varastoineet kaksipyöräiset kulkuvälineensä autotalliin. Talvipyöräni vaatii ryhdikkään pystyn ajoasennon eikä siinä ole vaihteita.
Talvella typerät jalankulkijat kävelevät pyörätiellä ja laiskat autoilijat pysäköivät samaiselle kaistaleelle käydäkseen ärrällä. Minä tyttö puikkelehdin jalankulkijoiden ja pyörätielle parkkeerattujen autojen seassa. Olen ekologinen. Olen hyvä ihminen.
Kiukuttelin hoitajalle, etten ehdi jumppaan, joka alkaa varttia yli neljä ja se on hoitajan syy (kenenkä muun?). Ehdin kuitenkin.
Samassa jumpassa kanssani varttaan vanuttaa Villiruusu-niminen nainen. Olen yrittänyt saada selville, miltä Villiruusu näyttää, mutta en ole asiaa vielä selvittänyt. Ajatella, jos minun nimeni olisi Villiruusu. Villiruusulla on punaiset posket ja luonnonkiharat hiukset. Villiruusu tuoksuu ruusulta, ei kärsi vatsataudeista tai krapulasta.
Villiruusu jättää jälkeensä vanan ruusun terälehtiä. Villiruusu ei kiukuttele kenellekään vaan on ilo kanssaihmisilleen.
Talvella typerät jalankulkijat kävelevät pyörätiellä ja laiskat autoilijat pysäköivät samaiselle kaistaleelle käydäkseen ärrällä. Minä tyttö puikkelehdin jalankulkijoiden ja pyörätielle parkkeerattujen autojen seassa. Olen ekologinen. Olen hyvä ihminen.
Kiukuttelin hoitajalle, etten ehdi jumppaan, joka alkaa varttia yli neljä ja se on hoitajan syy (kenenkä muun?). Ehdin kuitenkin.
Samassa jumpassa kanssani varttaan vanuttaa Villiruusu-niminen nainen. Olen yrittänyt saada selville, miltä Villiruusu näyttää, mutta en ole asiaa vielä selvittänyt. Ajatella, jos minun nimeni olisi Villiruusu. Villiruusulla on punaiset posket ja luonnonkiharat hiukset. Villiruusu tuoksuu ruusulta, ei kärsi vatsataudeista tai krapulasta.
Villiruusu jättää jälkeensä vanan ruusun terälehtiä. Villiruusu ei kiukuttele kenellekään vaan on ilo kanssaihmisilleen.
sunnuntai 22. marraskuuta 2015
Kerttu tervehtii (varoitus:sisältää tuotesijoittelua)
Emäntä makaa sohvalla Lotus Nessu nenäliinapaketin vieressä. Välillä se tunkee sieraimeensa Nasolin-suihkepullon suutinosan (minua inhottaa) ja suihkauttaa jotain nenäänsä. Kyttään sohvan selkänojalla, että hengittääkö se vielä. Ikävä kyllä hengittää vaikkei nenän kautta.
Laittaisi edes meikkiä, kävisi suihkussa ja pukisi päälleen jotain tyylikkäämpää. Otan aina esimerkiksi Aira Samulinin: vaikka se on paljon vanhempi kuin emäntä, niin se on aina tyylikkäästi ja värikkäästi pukeutunut, eikä koskaan liiku ilman kevyttä päivämeikkiä.
Olen jo katsonut sopivia emäntäehdokkaita, jos tuo ei tuosta selviä. Ehdokkaat ovat huomattavasti nuorempia, kauniimpia ja älykkäämpiä kuin tämä nykyinen. Viettävät talvet lämpimässä ja niillä on mielenkiintoisempia ystäviä ja sukulaisia. Aion kilpailuttaa tarjokkaat.
Minulla on pysyvästi laukku (Samsonite) pakattuna siltä varalta, että lähtö tulee.
Laittaisi edes meikkiä, kävisi suihkussa ja pukisi päälleen jotain tyylikkäämpää. Otan aina esimerkiksi Aira Samulinin: vaikka se on paljon vanhempi kuin emäntä, niin se on aina tyylikkäästi ja värikkäästi pukeutunut, eikä koskaan liiku ilman kevyttä päivämeikkiä.
Olen jo katsonut sopivia emäntäehdokkaita, jos tuo ei tuosta selviä. Ehdokkaat ovat huomattavasti nuorempia, kauniimpia ja älykkäämpiä kuin tämä nykyinen. Viettävät talvet lämpimässä ja niillä on mielenkiintoisempia ystäviä ja sukulaisia. Aion kilpailuttaa tarjokkaat.
Minulla on pysyvästi laukku (Samsonite) pakattuna siltä varalta, että lähtö tulee.
lauantai 21. marraskuuta 2015
Sekaisin
Vuorokauteni on edelleen sekaisin. Saanko sitä enää oikeaan järjestykseen?
Istuimme iltaa kirjoittajaystävän kanssa. Olimme valmistautuneet tapaamiseen lukemalla kirjoittajatoverien omakustanneantologian "Rihman kiertämää". Levitimme pöydälle lihottavaa evästä ja punaviiniä ja keskustelimme kirjasta ja muustakin. Olimme novelleista melko yksimielisiä ja meillä oli yhteinen suosikki. Löysimme novelleista hyvää, mutta myös sellaista, joka ei sopisi kirjoittajien korville.
Tapaan ensi viikolla pari kaveriani, jotka ovat lukeneet tekstini. Olen heille kiitollinen ja arvostan suuresti heidän uhraustaan. Yritän ottaa palautteen vastaan nöyrästi. Korjausten jälkeen täytynee laittaa kässäri eteenpäin ja alkaa odotella hylsyjä. Olen kuullut, että osa kustantamoista ei reagoi mitenkään, joka tuntuu epäreilulta. Silloinhan ei voi tietää, onko teksti edes mennyt perille.
Hyvä ystävä pyysi minua mukaansa tilaisuuteen, johon minun ei oikein tehnyt mieli lähteä. Oli todella vaikea kieltäytyä. Odotan taivaan putoavan niskaani, jalkani lipsahtavan ja nilkkani vääntyvän tai appelsiinipalan juuttuvan kurkkuuni niin että tukehdun.
Istuimme iltaa kirjoittajaystävän kanssa. Olimme valmistautuneet tapaamiseen lukemalla kirjoittajatoverien omakustanneantologian "Rihman kiertämää". Levitimme pöydälle lihottavaa evästä ja punaviiniä ja keskustelimme kirjasta ja muustakin. Olimme novelleista melko yksimielisiä ja meillä oli yhteinen suosikki. Löysimme novelleista hyvää, mutta myös sellaista, joka ei sopisi kirjoittajien korville.
Tapaan ensi viikolla pari kaveriani, jotka ovat lukeneet tekstini. Olen heille kiitollinen ja arvostan suuresti heidän uhraustaan. Yritän ottaa palautteen vastaan nöyrästi. Korjausten jälkeen täytynee laittaa kässäri eteenpäin ja alkaa odotella hylsyjä. Olen kuullut, että osa kustantamoista ei reagoi mitenkään, joka tuntuu epäreilulta. Silloinhan ei voi tietää, onko teksti edes mennyt perille.
Hyvä ystävä pyysi minua mukaansa tilaisuuteen, johon minun ei oikein tehnyt mieli lähteä. Oli todella vaikea kieltäytyä. Odotan taivaan putoavan niskaani, jalkani lipsahtavan ja nilkkani vääntyvän tai appelsiinipalan juuttuvan kurkkuuni niin että tukehdun.
torstai 19. marraskuuta 2015
Lattapää
Harmittaa, että tuli puututtua erityisherkkyyteen. Pelottaa vaan, että tällaisista persoonallisuuspiirteistä tehdään vähitelleen sairauksia. Mikä kaupallinen potentiaali siinä olisikaan. Niin paljon potilaita!
Ensin aloitettaisiin jonkun neurologisen sairauden rohdon "off label" käyttö eli lääkevalmistetta käytettäisiin erityisherkkyyteen ilman virallista indikaatiota. Sen jälkeen käynnistettäisiin tutkimukset ja kehitettäisiin joku entisen lääkkeen hieman muunneltu muoto, jolle annettaisiin heino nimi ja joka tietysti maksaisi maltaita. Lääkkeellä saataisiin erityiherkkä body pump tunnille eturiviin kaiuttimen eteen puntteja nostamaan, ilman korvatulppia. Rohdon avulla Highly Sensitive Person voisi vihdoin juoda viisi kuppia kahvia ja katsoa väkivaltaviihdettä ilman jälkiseurauksia.
Erityisherkät perustaisivat ryhmiä, joilla pyrkisivät vaikuttamaan poliitikkoihin, jotta lääkkeelle saataisiin korvattavuus.
Joku keksisi pyytää erilaisia etuuksia erityisherkkyyden vuoksi.
Erityisherkkyys on tässä vain esimerkki, tilalla voisi olla joku muu ominaisuus, vaikka huumorintajuttomuus tai herkästi palelevat jalat.
Yhtään väheksymättä erityisherkkyyden kokemusta.
Luin netistä erityisherkän ihmisen ominaisuuksista, jotka kuulostavat hienoilta. Tein erityisherkkyys-testin ja taidan olla ikävä kyllä tavallinen lattapää. Aion valvoa ensi yön ja surra tätä tietoa ja samalla pelätä, että joku erityisherkkä tästä tekstistä pahastuu.
Ensin aloitettaisiin jonkun neurologisen sairauden rohdon "off label" käyttö eli lääkevalmistetta käytettäisiin erityisherkkyyteen ilman virallista indikaatiota. Sen jälkeen käynnistettäisiin tutkimukset ja kehitettäisiin joku entisen lääkkeen hieman muunneltu muoto, jolle annettaisiin heino nimi ja joka tietysti maksaisi maltaita. Lääkkeellä saataisiin erityiherkkä body pump tunnille eturiviin kaiuttimen eteen puntteja nostamaan, ilman korvatulppia. Rohdon avulla Highly Sensitive Person voisi vihdoin juoda viisi kuppia kahvia ja katsoa väkivaltaviihdettä ilman jälkiseurauksia.
Erityisherkät perustaisivat ryhmiä, joilla pyrkisivät vaikuttamaan poliitikkoihin, jotta lääkkeelle saataisiin korvattavuus.
Joku keksisi pyytää erilaisia etuuksia erityisherkkyyden vuoksi.
Erityisherkkyys on tässä vain esimerkki, tilalla voisi olla joku muu ominaisuus, vaikka huumorintajuttomuus tai herkästi palelevat jalat.
Yhtään väheksymättä erityisherkkyyden kokemusta.
Luin netistä erityisherkän ihmisen ominaisuuksista, jotka kuulostavat hienoilta. Tein erityisherkkyys-testin ja taidan olla ikävä kyllä tavallinen lattapää. Aion valvoa ensi yön ja surra tätä tietoa ja samalla pelätä, että joku erityisherkkä tästä tekstistä pahastuu.
keskiviikko 18. marraskuuta 2015
Minäkin haluan olla jotain erityistä
Olen aina kadehtinut Anja Snellmania. Hän on kirjoittanut hyviä kirjoja, saanut fiksuimmat ja komeimmat miehet ja asustellut Kreikassa. Nyt kirjailijasta on tullut psykoterapeutti ja hän on huomannut olevansa erityisherkkä ja kirjoittanut aiheesta fiktiivisen teoksen, jossa erityisherkkä kovasti Snellmania muistuttava Anu kertoo tiestään kirjailijaksi (en ole lukenut kyseistä kirjaa, jonka nimi on Antautuminen)
Kuuntelin kirjailijatarta Tammerin Roosaklubilla, jossa kateuteni kohdetta haastatteli sympaattinen Sami Hilvo.
Erityisherkkyys ei ole diagnoosi vaan hieno ominaisuus, jonka myötä kirjailijan elämäntarina on mennyt uusiksi.
Koska joku keksii tempperamenttityypin, joka sopii minuun? On masentavaa tallustaa ilman kunnollista määritelmää. Haluan löytää vertaisryhmäni.
Snellman luki lapsena Saarikosken runoja. Minä luin Anni Polvan kirjaa "Tiina on aina Tiina" (miinusta). Kirjailija näkee numeron neljä keltaisena, minä näen vain huonon koenumeron ja ehdot (kaksi miinusta). Tunsin kuitenkin itseni lapsena välillä suunnattoman yksinäiseksi (plussaa). Olin kamalan ujo (plussaa).
Nyt joudun päivittäin tapaamaan useita vieraita ihmisiä ja keskittymään siihen, että katson heitä rohkaisevasti silmiin vaikka olen ihan yhtä avuton kuin hekin. Miten tähän olen joutunut?
En tiedä mikä minua kirjailijahaastattelussa ärsytti. Ehkä itsensä ympärillä pyöriminen ilman minkäänlaista itseironiaa. Poistuin siinä vaiheessa kun kadehtimani erityisherkät naiset pääsivät ääneen.
Kuuntelin kirjailijatarta Tammerin Roosaklubilla, jossa kateuteni kohdetta haastatteli sympaattinen Sami Hilvo.
Erityisherkkyys ei ole diagnoosi vaan hieno ominaisuus, jonka myötä kirjailijan elämäntarina on mennyt uusiksi.
Koska joku keksii tempperamenttityypin, joka sopii minuun? On masentavaa tallustaa ilman kunnollista määritelmää. Haluan löytää vertaisryhmäni.
Snellman luki lapsena Saarikosken runoja. Minä luin Anni Polvan kirjaa "Tiina on aina Tiina" (miinusta). Kirjailija näkee numeron neljä keltaisena, minä näen vain huonon koenumeron ja ehdot (kaksi miinusta). Tunsin kuitenkin itseni lapsena välillä suunnattoman yksinäiseksi (plussaa). Olin kamalan ujo (plussaa).
Nyt joudun päivittäin tapaamaan useita vieraita ihmisiä ja keskittymään siihen, että katson heitä rohkaisevasti silmiin vaikka olen ihan yhtä avuton kuin hekin. Miten tähän olen joutunut?
En tiedä mikä minua kirjailijahaastattelussa ärsytti. Ehkä itsensä ympärillä pyöriminen ilman minkäänlaista itseironiaa. Poistuin siinä vaiheessa kun kadehtimani erityisherkät naiset pääsivät ääneen.
tiistai 17. marraskuuta 2015
Vapaapäivän puuhia
Hyvä ystäväni on ryhtynyt keinomummoksi. Hän vaikuttaa rakastuneelta, kääntää puheen lapsukaiseen aina kun on mahdollisuus ja näyttää kuvia puhelimestaan. Sovitusta mummoudesta hyötyvä kaikkit: ystäväni, keinolapsenlapsi ja lapsen äiti. Suuri mummoreservi muhii televisioiden ääressä ja sauvakävelyillä. Minusta ei ole siihen, en vain ole sitä tyyppiä.
Hammaslääkärini on liittynyt Vauhtimarttoihin. On olemassa Anarkistimartatkin, mutta ne toimivat Helsingin seudulla.
Sanoin hammaslääkärilleni, etten ole syönyt pariin viikkoon karkkia ja iltaisin makaan sohvalla lankaamassa hammasvälejäni. "Miksi olla syömättä karkkia?" hammaslääkärini ihmetteli. "Karkit ovat niin hyviä" hän sanoi ja jatkoi hampaitteni kaivelua. En ikinä vaihda hammaslääkäriä.
Kävin ostamassa astianpesukoneen ja liesituulettimen. Nuori mies esitteli koneiden hienouksia. Ostin laitteet ihan heittämällä, sillä miten voisin niistä jotain ymmärtää ja kaikki näyttivät samalta. Miksei valmisteta oransseja astianpesukoneita?
"Milloin haluat maksaa?" nuori mies kysyi. Päädyimme lopulta joulukuun loppuun. Jotenkin tuli mieleen, että jotain muutakin olisi voinut ottaa, kun ei tarvitse edes maksaa. Onneksi minulla ei ole taipumusta maniaan, muuten olisin ottanut vielä television, pyykinpesukoneen, puhelimen, silitysraudan, kahvikoneen ja hiusten suoristusraudat. Olen kuitenkin enemmän melankoliaan kallellaan. Ainakin näin marraskuussa.
Hammaslääkärini on liittynyt Vauhtimarttoihin. On olemassa Anarkistimartatkin, mutta ne toimivat Helsingin seudulla.
Sanoin hammaslääkärilleni, etten ole syönyt pariin viikkoon karkkia ja iltaisin makaan sohvalla lankaamassa hammasvälejäni. "Miksi olla syömättä karkkia?" hammaslääkärini ihmetteli. "Karkit ovat niin hyviä" hän sanoi ja jatkoi hampaitteni kaivelua. En ikinä vaihda hammaslääkäriä.
Kävin ostamassa astianpesukoneen ja liesituulettimen. Nuori mies esitteli koneiden hienouksia. Ostin laitteet ihan heittämällä, sillä miten voisin niistä jotain ymmärtää ja kaikki näyttivät samalta. Miksei valmisteta oransseja astianpesukoneita?
"Milloin haluat maksaa?" nuori mies kysyi. Päädyimme lopulta joulukuun loppuun. Jotenkin tuli mieleen, että jotain muutakin olisi voinut ottaa, kun ei tarvitse edes maksaa. Onneksi minulla ei ole taipumusta maniaan, muuten olisin ottanut vielä television, pyykinpesukoneen, puhelimen, silitysraudan, kahvikoneen ja hiusten suoristusraudat. Olen kuitenkin enemmän melankoliaan kallellaan. Ainakin näin marraskuussa.
maanantai 16. marraskuuta 2015
Limited edition
Lidlissä on myynnissä suihkusaippuaa, jonka nimi on San Fransisco. Sitä oli suorastaan pakko ostaa, jotta voi suihkussa käydessään muistella kaupunkia. Suihkuvaahtopullon etikettiin on kuvattu nainen, jonka otsaa kiertää hippinauha ja taustalla seisoo Golden Gate silta. Neste on väriltään violettia ja haisee pistävältä. Hinta on kohtuullinen 0.99 e ja pullossa lukee "limited edition", joten kannattaa toimia nopeasti.
Minulta pyydettiin arviota eräästä artikkelista. Tänään oli dead line, jonne olin tietysti säästänyt arvion lähettämisen. Olen lukenut artikkelin pariin kertaan, enkä löytänyt siitä suurempaa huomautettavaa. Yritin äsken lähettää arviota, mutta en muistanut mihin osoitteeseen se olisi pitänyt laittaa. Alkuperäinen sähköpostiviesti on töissä (työsähköpostia ei voi tietoturvasyistä lukea kotoa käsin) ja huomenna on vapaapäivä. Kiroilin ja itkin tai ainakin valutin pari kiukkuista kyyneltä. Tuntui samalta kuin pienenä koululaisena, kun huomasi sunnuntai-iltana kymmeneltä, että uskonnon läksyt ovat tekemättä ja kirja pulpetissa. Kaipa jokainen on kiroillut tekemättömien uskonnon läksyjen vuoksi.
Rauhoituin ja laitoin lehteen sähköpostia.
Työkaverini muistutti tänään kahvipöydässä, että hiljattain venäläinen lentokone putosi ilmeisen terroriteon seurauksena. Onnettomuudessa menehtyi yli kaksisataa henkilöä. Koneessa matkusti tavallisia venäläisiä turisteja kotiin mukavalta rantalomalta. Lehdissä näytettiin kuvia lasten sandaaleista ja leluista, mutta emme heltyneet. Kukaan ei vaihtanut facebook- profiilikuvaansa Venäjän värejä.
Minulta pyydettiin arviota eräästä artikkelista. Tänään oli dead line, jonne olin tietysti säästänyt arvion lähettämisen. Olen lukenut artikkelin pariin kertaan, enkä löytänyt siitä suurempaa huomautettavaa. Yritin äsken lähettää arviota, mutta en muistanut mihin osoitteeseen se olisi pitänyt laittaa. Alkuperäinen sähköpostiviesti on töissä (työsähköpostia ei voi tietoturvasyistä lukea kotoa käsin) ja huomenna on vapaapäivä. Kiroilin ja itkin tai ainakin valutin pari kiukkuista kyyneltä. Tuntui samalta kuin pienenä koululaisena, kun huomasi sunnuntai-iltana kymmeneltä, että uskonnon läksyt ovat tekemättä ja kirja pulpetissa. Kaipa jokainen on kiroillut tekemättömien uskonnon läksyjen vuoksi.
Rauhoituin ja laitoin lehteen sähköpostia.
Työkaverini muistutti tänään kahvipöydässä, että hiljattain venäläinen lentokone putosi ilmeisen terroriteon seurauksena. Onnettomuudessa menehtyi yli kaksisataa henkilöä. Koneessa matkusti tavallisia venäläisiä turisteja kotiin mukavalta rantalomalta. Lehdissä näytettiin kuvia lasten sandaaleista ja leluista, mutta emme heltyneet. Kukaan ei vaihtanut facebook- profiilikuvaansa Venäjän värejä.
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
How are you today?
Ostin pojalle farkut. Puhelimeni muistiin oli kirjoitettu farkkujen merkki ja koko (mustat Levikset, malli 501, en tiedä ovatko ne halvempia Yhdysvalloissa, ainakaan niitä ei enää valmisteta siellä). Käännyin pipopäisen nuoren miehen puoleen ja hän kaivoikin oikean malliset ja kokoiset housut hyllystä ja ojensi ne minulle. Hän oli jo sitä ennen kysynyt vakiokysymyksen "How are you today?". Siihen ei kuulu vastata rehellisesti. Nyt mies ojensi kätensä, sanoi nimensä ja kysyi nimeäni. Tartuin käteen ja sanoin Heidi.
Kassalla kysyttiin, kuka minua auttoi. En tietenkään muistanut nuoren rimppakinttuisen miehen nimeä. Esitellessä kiinnitin huomiota kaikkeen muuhun (ruskeaan silmillä roikkuvaan pipoon, tiukkalahkeisiin farkkuihin, ruskeisiin silmiin, kuivaan ohutsormiseen käteen). Kassamies kysyi, oliko miehellä pipo. Pipomies sai bonuksensa.
Kävin parissa vaatekaupassa venäläissyntyisen naiskollegan kanssa. Myyjä tyrkytti naiselle akryylistä villapaitaa, johon A sanoin "No". Myyjä näytti hämmentyneeltä. Olihan se suomalaisittain (tai venäläisittäin) ihan normaalia käytöstä, mutta amerikkalainen lisäisi perään ainakin "thank you". Myyjästä sen kuulosti luultavammin samalta, kuin asiakkaan reipas tokaisu "Haista paska".
lauantai 14. marraskuuta 2015
Kaupungin valot
Palaan hetkeksi San Franciscoon. Jouduin siellä tekemisiin miespuolisen kollegan kanssa, joka käy Etelä-Afrikassa metsästämässä villieläimiä (leijonan tappaminen maksaa muistaakseni 5000 euroa). Hän tuo lahtaamansa eläimen pään täytettynä kotiin. Niitä ei kuulemma oikein enää mahdu seinille. Kun mies aloitti metsästysjutun sanoin nopeasti "En halua kuulla". Ajatella jos olisi mennyt naimisiin miehen kanssa, joka hurahtaisi villieläinten metsästykseen ja alkaisi ripustaa päitä seinille. Television yläpuolelta tuijottaisi urosleijona ja sohvalla istuessa niskaa haistelisi kauris.
Ei mitenkään yllättävää, että mies on rasisti. Tai maahanmuuttokriittinen tai jotain sinne päin. Ei pidä ihmisistä, jotka tulevat muualta. Kuuntelin niitä juttuja aikani ja sanoin illallisella, että olen hänen kanssaan kaikesta eri mieltä. Pöydän ympärillä vallitsi vaivaantunut hiljaisuus. Lopulta emme pystyneet keskustelemaan kuin säästä ja siitä paljonko kello on Suomessa.
Kävelin yhtenä iltana luentojen jälkeen City Lights kirjakauppaan. Siellä oli kaupan kirjoja. Ei kalentereita, värikyniä, ei aikuisten värityskirjoja eikä joulukortteja. Toisessa kerroksessa myytiin runokokoelmia (siis pelkästään runokirjoja!). Katutasosta löytyi loistava valikoima kaunokirjallisuutta ja kellarista tietokirjallisuutta. City Lights myös kustantaa kirjoja. Kaksi runoilijaa perustivat tuon ihanan kirjakaupan 1953. Runo-osastolla seisoi runoilijan tuoli ja siellä järjestetään runonlukutilaisuuksia.
Heräsin neljältä, luin dekkaria, nousin kuudelta ja keitin aamukahvit. Menin uudestaan sänkyyn ja nukuin puoli yhdeksään. Olen koko päivän siivonnut ja mennyt toimissani liiallisuuksiin (pesin kylppärin kaakelit harjalla). Olen järjestellyt astioita uusiin kaappeihin, joihin ne eivät edelleenkään mahdu.
Vaikka maailma on paha, on ihanaa olla kotona.
perjantai 13. marraskuuta 2015
Mun, sun San Francisco
Palasin eilen Suomeen matkustettuani vuorokauden verran: ensin autolla San Franciscon lentoasemalle, sitten lensin taivaiden halki kymmenen tuntia ahdettuna metallilieriöön (miksi se kulkee Islannin yli, eikö löydy suorempaa reittiä?), tuon kidutuksen jälkeen neljä tuntia haahuilua Kööpenhaminan lentoasemalla, sieltä Helsinkiin toisessa metalliputkessa ja lopulta bussilla Tampereelle.
En lopultakaan ehtinyt viikossa sopeutua kymmenen tunnin aikaeroon, joten heräsin ilman herätystä klo 8.30.
Innoistuin eilen siinä määrin matkalaukun jälleennäkemisestä, että unohdin lentolaukkuni hihnan viereen ja kävelin polleasti ulos yhtä laukkua vetäen. Unohtuneen laukun hakeminen oli hankalaa, sillä tullin läpi saa jostain syystä kulkea vain yhteen suuntaan.
SAS uusii koneitaan, joka onkin ihan järkevää. Koneen vessan seinää oli korjailtu teipillä ja elokuvat alkoivat siitä, mihin edellinen katsoja oli ne jättänyt. Katsoin ensin elokuvan lopun ja sen jälkeen alun. Toivottavasti koneiden moottorit ovat paremmassa kunnossa.
Välillä Helsinki Kööpenhamina viereeni istui kookas vanhalta viinalta ja tupakalta haiseva mies, joka nosti heti alkuun välillämme olleen käsinojan ja varasti puolet yksityisestä tilastani.
Näin Haight streetillä hippimummon.
Väitetään, ettei Amerikassa voi kävellä. San Franciscossa on leveät jalkakäytävät ja Market streetillä (vastaisi Mannerheimintietä) pyörätiet. Julkinen liikenne pelaa hyvin ja vähätuloisen kuukausikortti maksaa vain 25 dollaria. Bussissa kuulutetaan englanniksi, kiinaksi ja espanjaksi.
Hienoilla ostoskaduilla nukkuu ihmisä peittojen alla, eikä ilma ole aina leppoisa (nyt yöllä oli alle kymmenen astetta). Annoin dollarin miehelle, joka soitti viinipulloja, ämpäreitä ja polkupyörää. Mies tyrkytti rumpupalikoita ja kysyi peruskysymyksen "Where do you come from?".
Pidän amerikkalaisesta ystävällisyydestä, olkoon se sitten aitoa tai ei. Aamiaistarjoilija sanoo "You have a beautiful dress. I love your dress." Hississä mies toteaa ystävällisesti "You look nice." Mies sanoo perään jotain muutakin, jota en ymmärrä, toivottavasti jotain kilttiä. Lähi Starbuck-kahvilassa neljä miestä puhuu elokuvan tekemisestä. Kuusikymppisen miehen villapaitaa koristaa vaaleanpunainen rintanappi, jossa lukee "I'm gay".
Kongressi oli hyvin järjestetty. Luennot erinomaisia.
Palaan kanavalle.
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Viikon päästä tavataan
Pakkailen matkalaukkua tai oikeastaan laukkuja. Otan koneesee pienen laukun ja ruumaan (kamala sana) vähän suuremman. Laitan pieneen laukkuun villasukat, kirjan, vaihtoalusvaatteet ja hammasharjan. Laukku on melkein tyhjillään, mutta jostain syystä palatessa laukut eivät koskaan meinaa mennä kiinni.
Molemmat väliaikaisasunnon avaimet ovat kissanhoitajilla, joten ulos ei ole asiaa. Bussi lähtee 4.15, joka onkin oiken kiva ajankohta.
Tässä vaiheessa aina kaduttaa.
En ota läppäriä mukaan, muistikirjan vaan ja kynän. Viikon päästä tavataan jos kone pysyy taivaalla, mitä se tuskin tekee.
Molemmat väliaikaisasunnon avaimet ovat kissanhoitajilla, joten ulos ei ole asiaa. Bussi lähtee 4.15, joka onkin oiken kiva ajankohta.
Tässä vaiheessa aina kaduttaa.
En ota läppäriä mukaan, muistikirjan vaan ja kynän. Viikon päästä tavataan jos kone pysyy taivaalla, mitä se tuskin tekee.
tiistai 3. marraskuuta 2015
Jauhelihakastikehimo
Hesari kirjoitti CIA:n oppaasta, jossa neuvotaan miten työilmapiiri myrkytetään. Salaisia aseita ovat pitkien kokousten järjestäminen ja sääntöjen pilkuntarkka noudattaminen. Kuulostaa jotenkin etäisesti tutulta, en tiedä miksi.
Luimme koulussa Veikko Huovisen kirjan "Havukka-ahon ajattelija". Minulle jäi kirjasta mieleen Konsta Pylkkänen, joka makasi selällään ruohikossa, otti taivaalta kiintopisteen ja eteni katseellaan kohti korkeuksia. Pitihän sitä kokeilla. Toimi vaati poutasään, eikä onnistunut kovin hyvin. Lenkoneessa harrastan käänteistä Konsta Pylkkäs ajattelua ja etenen taivasta pitkin alaspäin. Se onnistuu paljon paremmin vaikka katseeni pysyy lentokoneen monitoreissa. Mitä korkeammalla kone lentää, sitä kammottavammalta tuntuu valtava tyhjä tila koneen alapuolella. Samalta tuntui lapsena, kun yritti kuvitella itsensä keskelle ääretöntä avaruutta. Ahdistavalta.
Käänsi katseensa ruokakaupassa mihin suuntaan tahansa, havaitsee syöpävaaran. Tupakat on onneksi jo piilotettu, mutta milloin jauheliha laitetaan näkymättömiin? Saattaahan valmiiksi pakatun sikanaudan näkeminen laukaista jauhelihakastikehimon.
En ole koskaan toipunut siitä, että meille tuli lapsena Syöpä-Cancer lehti.
On enää vaikea perustella itselleen, miksi syö lihaa, jonka käristäminen on epäeettistä, epäterveellistä ja epäekologista. Sitten mieleen muistuu lammaspata, rapeiksi paistetut pekoniviipaleet ja sisäfilepihvi.
Lähden torstaina Yhdysvaltoihin, jossa pihvi tarkoittaa järjetöntä lihamöhkälettä, jolla ruokittaisiin kokonainen koululuokka. Kongressilounaaseen kuuluu rasvainen kolmion muotoon leikattu leipä, sipsejä, muffinssi, tölkki Spritea ja suklaapatukka.
Lääkärit saavat lounaaksi lasten unelma-aterian.
Luimme koulussa Veikko Huovisen kirjan "Havukka-ahon ajattelija". Minulle jäi kirjasta mieleen Konsta Pylkkänen, joka makasi selällään ruohikossa, otti taivaalta kiintopisteen ja eteni katseellaan kohti korkeuksia. Pitihän sitä kokeilla. Toimi vaati poutasään, eikä onnistunut kovin hyvin. Lenkoneessa harrastan käänteistä Konsta Pylkkäs ajattelua ja etenen taivasta pitkin alaspäin. Se onnistuu paljon paremmin vaikka katseeni pysyy lentokoneen monitoreissa. Mitä korkeammalla kone lentää, sitä kammottavammalta tuntuu valtava tyhjä tila koneen alapuolella. Samalta tuntui lapsena, kun yritti kuvitella itsensä keskelle ääretöntä avaruutta. Ahdistavalta.
Käänsi katseensa ruokakaupassa mihin suuntaan tahansa, havaitsee syöpävaaran. Tupakat on onneksi jo piilotettu, mutta milloin jauheliha laitetaan näkymättömiin? Saattaahan valmiiksi pakatun sikanaudan näkeminen laukaista jauhelihakastikehimon.
En ole koskaan toipunut siitä, että meille tuli lapsena Syöpä-Cancer lehti.
On enää vaikea perustella itselleen, miksi syö lihaa, jonka käristäminen on epäeettistä, epäterveellistä ja epäekologista. Sitten mieleen muistuu lammaspata, rapeiksi paistetut pekoniviipaleet ja sisäfilepihvi.
Lähden torstaina Yhdysvaltoihin, jossa pihvi tarkoittaa järjetöntä lihamöhkälettä, jolla ruokittaisiin kokonainen koululuokka. Kongressilounaaseen kuuluu rasvainen kolmion muotoon leikattu leipä, sipsejä, muffinssi, tölkki Spritea ja suklaapatukka.
Lääkärit saavat lounaaksi lasten unelma-aterian.
maanantai 2. marraskuuta 2015
Tuijotan ympyrää
Mitä ympyrän tuijottaminen tekee ihmiselle? Tietojärjestelmäämme tuli jossain vaiheessa radikaali uudistus: emme ole enää vähään aikaan tuijottaneet tiimalasia vaan pientä siistiä ympyrää, joka elää omaa pientä symmetristä elämäänsä. Onko joku tutkinut asiaa ja huomannut ympyrän katselemisen stressaavan vähemmän kuin tiimalasin toljottamisen? Tiimalasin yhdistää selkeämmin ajan kulumiseen ja elämän rajallisuuteen.
Keskustelimme työpaikan kahvipöydässä tisseistä. Iän mukana rinnat kasvavat (ja kai niille tapahtuu muutakin). Nuori nainen aloittaa sievistä rintaliiveistä, joissa on ohuet olkaimet ja takana yksi hakanen, joilla koristeelliset pitsihepeneet kiinnitetään ja päätyy beigeihin leveäolkaimisiin apuvälineitä muistuttaviin tukiin, jotka suljetaan vähintää neljällä hakasella. Työkaverin poika oli puristellut kaupassa silikonitäytteisiä rintaliivejä ja huutanut "Äiti, tissiliiveissä on jo jonkun tissit!". Jossain tässä välissä ovat liivit, jotka voi avata edestä ja tarjota lapsukaiselle ravitsemusta.
Lähden torstaina pitkälle matkalle. Joudun ikävä kyllä matkustamaan lentäen. Mietin jo valmiiksi vaihtoehtoja: kone putoaa nousun aikana (todennäköisin), se putoaa lentokorkeudestaan ja murskautuu maahan, putoaa mereen (ja hukun), hajoaa kappaleeksi jo ilmassa (ruumiinosani leviävät laajalle alueelle) tai laskeutuminen menee pipariksi.
Keskustelimme työpaikan kahvipöydässä tisseistä. Iän mukana rinnat kasvavat (ja kai niille tapahtuu muutakin). Nuori nainen aloittaa sievistä rintaliiveistä, joissa on ohuet olkaimet ja takana yksi hakanen, joilla koristeelliset pitsihepeneet kiinnitetään ja päätyy beigeihin leveäolkaimisiin apuvälineitä muistuttaviin tukiin, jotka suljetaan vähintää neljällä hakasella. Työkaverin poika oli puristellut kaupassa silikonitäytteisiä rintaliivejä ja huutanut "Äiti, tissiliiveissä on jo jonkun tissit!". Jossain tässä välissä ovat liivit, jotka voi avata edestä ja tarjota lapsukaiselle ravitsemusta.
Lähden torstaina pitkälle matkalle. Joudun ikävä kyllä matkustamaan lentäen. Mietin jo valmiiksi vaihtoehtoja: kone putoaa nousun aikana (todennäköisin), se putoaa lentokorkeudestaan ja murskautuu maahan, putoaa mereen (ja hukun), hajoaa kappaleeksi jo ilmassa (ruumiinosani leviävät laajalle alueelle) tai laskeutuminen menee pipariksi.
sunnuntai 1. marraskuuta 2015
Sunnuntaina ei tapahdu mitään
Kerttu syö ruoasta ensin liemen ja tuntia myöhemmin rutikuivat sattumat. Kerttu raukan elämässä on tapahtunut liikaa vaikka se onkin kotiutunut varsin hyvin väliaikaisasunnon mikroaaltouunin päälle. Niin modernin kissan tässä pätkätöiden maassa kuuluukin, sillä eihän koskaan tiedä kenen sohvaa joutuu seuraavaksi repimään.
Tapasin koiravauvan, joka oli niin liikuttavan näköinen, ettei pahinkaan roisto voisi tehdä sille pahaa. Kun sitä alkoi väsyttää, se murisi ja yritti järsiä hihnaansa. Kaikki oli pennussa pyöreää, varsinkin tassut. Ihmislapsetkin on tehty pyöreiksi, sillä pyöreä muoto ei herätä agressioita vaan suojelunhalua.
Työkaverin vuoden ikäinen vauva käväisi työpaikan kahvihuoneessa ja sen kasvoista saattoi lukea kaiken, minkä me olemme tottuneet peittämään: tykkään sinusta, pelkään sinua, en pidä sinusta. Katseen kääntyessä 180 astetta, näkyi pyöreillä kasvoilla vähintään viisi ilmettä. Lopulta vauva parahti itkuun nähdessään mustaviiksisen osastonsihteerin.
Väliaikaisasunnosta puuttuu kerroksellisuus, joka oikeassa kodissa on. Ei ole asunnon vintiltä löytynyttä pöytää, kolmekymmenluvun rikkirevittyjä nojatuoleja, huonekasveja (tai on kaksi muovista), tauluja, Futon-sänkyä tai uudehkoa kirjahyllyä. Kaikki kapineet ja kalusteet on ostettu yhdellä kerralla ja keskiarvomaulla. Mikään ei häiritse.
Tapasin koiravauvan, joka oli niin liikuttavan näköinen, ettei pahinkaan roisto voisi tehdä sille pahaa. Kun sitä alkoi väsyttää, se murisi ja yritti järsiä hihnaansa. Kaikki oli pennussa pyöreää, varsinkin tassut. Ihmislapsetkin on tehty pyöreiksi, sillä pyöreä muoto ei herätä agressioita vaan suojelunhalua.
Työkaverin vuoden ikäinen vauva käväisi työpaikan kahvihuoneessa ja sen kasvoista saattoi lukea kaiken, minkä me olemme tottuneet peittämään: tykkään sinusta, pelkään sinua, en pidä sinusta. Katseen kääntyessä 180 astetta, näkyi pyöreillä kasvoilla vähintään viisi ilmettä. Lopulta vauva parahti itkuun nähdessään mustaviiksisen osastonsihteerin.
Väliaikaisasunnosta puuttuu kerroksellisuus, joka oikeassa kodissa on. Ei ole asunnon vintiltä löytynyttä pöytää, kolmekymmenluvun rikkirevittyjä nojatuoleja, huonekasveja (tai on kaksi muovista), tauluja, Futon-sänkyä tai uudehkoa kirjahyllyä. Kaikki kapineet ja kalusteet on ostettu yhdellä kerralla ja keskiarvomaulla. Mikään ei häiritse.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)