Syvällistä vuotta 2011

Enää muutama tunti aikaa olla pinnallinen ja syödä epäterveellisesti. Heitän minttulakuja suuhuni kiihtyvään tahtiin. Tosin viime vuoden tavoitteeni olivat samantyyppisiä, enkä niihin päässyt. Uskoa ihmiseen ei pidä kadottaa, ei varsinkaan itseensä.

Katsoin eilen syrjäsilmällä dokumenttia Kari Väänäsestä. Hän pohti elämäänsä rauhaisaan tahtiin sellaisella tyytyväisellä varmuudella, jonka yli viisikymppinen mies voi tavoittaa. Varsinkin kun on lapsia monesta liitosta ja rinnalla nuori nainen. Mies makoili sohvalla, istuksi torilla syömässä jäätelöä, ajoi venettä ja istui nuotiolla. Suu kävi koko ajan. Jos kyseessä ei olisi ollut näyttelijä ja elokuvaohjaaja, olisiko ohjelmaa viitsinyt katsoa. Heikkouteni on "Taivaan tulet" sarja.

Mikä uusi vuosi tämä on? Huomenna asun samassa asunnossa, teen samaa työtä, tapaan samoja ihmisiä. Minua on huijattu, vuosi ei oikeasti olekaan uusi.

Lähden kaikesta huolimatta kohta juhlistamaan ns. uutta vuotta suomalais-kuubalaiseen kotiin. Toivotan täten kaikille syvällistä uutta vuotta.

Leonid Breznevin näköinen nainen

Kävin kosmetologilla värjäyttämässä kulmiani. Kulmakarvani ovat niin säälittävät. Nyt sitten näytän Leonid Brezneviltä. Huomiseen mennessä väri on jo siinä määrin vaalennut, että voin mennä töihin.

Tiedän, että tuo värjääminen on turhuutta. Jos olisin syvällinen ihminen en sitä tarvitsisi. En siis ole syvällinen vaan turhamainen.

Huomenna on taas uudenvuoden aatto. Loput lupaukset ovat tekemättä. Kutsuisin niitä mieluummin tavoitteiksi. Olen luopunut veistoksellisuuden tavoitteesta, tavoitteenani on edelleen syvällisyys. Ensi vuonna kirjoitan vain syvällistä asioista syvällisesti. Lauseita, joita muut kadehtivat ja kopioivat. "Olisinpa minäkin noin syvällinen!" lukijat huudahtavat kuorossa.

Minusta tulee Suomen Coelho. Vasta Viidassa olen oivaltanut, että on noloa tunnustaa lukevansa Coelhoa. Onneksi on näin, sillä en ole koskaan ymmärtänyt hänen tekstejään. Noloja runoilijoita ovat edesmennyt Tommy Taberman ja sitten pirtsakka murrerunoilija Heli Laaksonen. Heli on kyllä paikoitellen hupaisa.

Opin pikkuhiljaa.

Silkkaa säästöä!

Aikoinaan meille hankittiin kirjoja kirja-alennusmyynnistä. Me lapsetkin saimme omamme. Siinä oli jotain äärettömän hienoa.

Tilasin siis eilen akateemisesta luettavaa, kun niin halvalla saa. Unohdin autuaasti sen, että hyllyssäni on jo lukuisia lukemattomia opuksia. Heinrich Böllin "Mitähän pojasta tulee?" 3.90, alkuperäinen hinta 21.90, säästöä 18 euroa! Halpa hinta älykön leimasta, jonka tämän kirjan omistamisesta saan. Jos joku kysyy jotain niin totean Kirja-alen luettelon sanoin "Hieno omaelämänkerrallinen romaani nobelistin varhaistuotannosta". Saattaa olla surkea tekele, joka on nopeasti käännetty suomen kielelle kun hemmo sai palkinnon.

Minulla ei ole vielä Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaa, mutta kohta on Liitto, 6.90 ennen 28.90. Taas säästän 22 euroa! Kaminer Wladimirin "Ryssän disko" tuli tilattua koska siinä on kuulemma "hykerryttäviä tarinoita, jotka avaavat ihmeellisen absurdin maailman" ja niin halvalla 3.90, säästöä kertyy tästä vain 16 euroa, sikäli huono ostos. Tilasin Astrid Lingrenin "Veljeni Leijonamieli" , joka on jostain syystä jäänyt lukematta 9.90, säästöä 13.90, huonoimpia hankintoja noin säästön kannalta. Tilasin myös "Sitaateista ilkeimmät", aion sitä jatkossa siteerata ihan ilkeyttäni 4.90, säästöä säälittävät 12.90.

Ihan vähän muitakin tuli tilattua. Älkää muistako tätä kun taas kerran muutan ja pyydän kantoapua.

Pyörätieärtymys

Olen taas hlvatan ärtynyt. Eilen rakkaan kotikaupunkini ainoalla pyörätiellä oli metrinen hanki tänään sille oli pysäköity kymmenisen autoa. Myyn polkupyörän ja ostan citymaasturin.

Ikuri

Kävin Ikurissa. Olenko nyt kenties saavuttanut tamperelaisuuden korkeamman asteen. Pate Mustajärvi teki 1995 levyn Ikurin turbiini. Ehkä odotin Ikurilta jotain alkukantasempaa. Mukavaa oli kuitenkin ja osasin tulla ihan itse bussilla kotiin ja hypätä oikealla pysäkillä pois. Nyt lähden sulattelemaan näitä uusia kokemuksia omaan rakkaaseen sänkyyni.

Pannunalunen

Toivottavasti kukaan Suomen lääkärilehden työntekijä/toimittaja ei loukkaannu seuraavasta:

Sain Suomen lääkärilehdestä joululahjan. Lahja oli punainen huovutettu tekstiili, jonka käyttötarkoitusta arvailin. Siinä oli peräkkäin sellaisia vinkeitä rinkuloita. Vein sen töihin ja hoitajat pitivät sitä sangen viehättävänä ja arvailimme yhdessä käyttötarkoitusta. Päädyimme siihen, että kyseessä on jonkilainen moderni joulupöydän koriste. Eilen minulle sitten saapui kirje, jossa oli kuva kyseisestä tuotteesta, yhden rinkulan päälle oli aseteltu kattila. Kirjeessä luki näin:

Tässä teille lisätietoja saamanne Lääkärilehden joululahjan käyttöön yms.

Terveisin Suomen lääkärilehti

Kulttuuriylikunto

Tein muuten kulttuurikuntotestin. Tulos oli 9.4, olen kuulemma ylikunnossa. Pitäisi alkaa elää. Se on niin vaivalloista, että en viitsi.

Mietin uudenvuoden lupauksia. Ne on hyvä tehdä etukäteen ja täysin selvinpäin, ettei kuohuviinihiprakassa tule taas luvattua liikoja. Siitä vain masentuu. Ei siis kannata luvata juoksevansa päivittäin kymmentä kilometria ja syövänsä ainoastaan raakaraasteita.

1. Lupaan makoilla sohvalla hienon uuden riittävän suuren tyylikkään kotini väritykseen sopivan torkkupeiton alla vähintään neljänä päivänä viikossa, matkapoissaolot voin korvata lojumalla peiton alla viikon jokaisena iltana.

2. Lupaan kirjoittaa blogiini typeriä vähemmän filosofisia ajatuksiani, eli jatkaa samaan tapaan.

3. Lupaan Pyynikkilenkilläni käydä munkkikahveilla.

4. Lupaan ainakin yrittää kestää työni varjopuolet eli liian pitkäpiimäisesti ja tarkasti asioistaan kertovat asiakkaat. (Kun katsointelevisiota, oliko silloin puoli yhdeksän uutiset, ei kyllä se oli Uutisvuoto, siinä oli se Nybergi ei kuin se Simo Frangen...)

5. Lupaan nauttia hyvästä ruoasta ja lupaan muutenkin ainakin yrittää nauttia elämästäni ja huolehtia vähemmän. Lupaan, että jos en mahdollisesti pysty lupaustani pitämään niin en siitä menetä yöuniani.

Jatkan lupaamista myöhemmin kun olen syvällisemmin asiaa mietiskellyt niinkuin tapanani aina on. Sitäpaitsi kissa syö uutta torkkupeittoa, joten asia vaatii pikaista puuttumista.

Kiskoilla on aina kesäkeli

Muistan vielä kuinka VR mainosti "kiskoilla on aina kesäkeli". Mihin se ainainen kesäkeli on nyt kadonnut. Finnair lupaili "lentäen olisit jo perillä", ei lupaa enää. Turha lähteä mihinkään vouhkaamaan, kannattaa pysyä kotona vaan niin ei tule yllätyksiä. Kuulemma Kanarian lomalennolta oli unohtunut matkatavarat. Kyse oli tietysti tietokoneviasta. Onkohan Kanarian lento ollut keveämpi ilman laukkuja. Kapteeni varmaankin ihmetteli kuinka vähän polttoainetta kului. Huomasiko miehistö ilmassa laukkujen puuttumisen. Voin kuvitella koneellisen lomalaisia talvitamineissa odottamassa hihnalta uimapukujaan, shortsejaan ja lippiksiään.

Hiljainen todistaja

Minna sai markan astioidenpesusta, minä pesin ne ja sain Minnalta 50 penniä.

Hain Minnaa kouluun, seisoin eteisen ovenpielessä. Minnan piti pyytää äidiltään anteeksi. Minna ei tehnyt sitä oikein, Minna meni takaisin huoneeseensa, jossa isä löi Minnaa vyöllä reisille. Minna uusi anteeksipyyntönsä. Se ei kelvannut. Minut passitettiin koulumatkalle ja Minna jäi opettelemaan oikeanlaista anteeksipyyntöä. Pelkäsin myöhästyväni koulusta. En kertonut tapahtuneesta kenellekään. Emme koskaan keskustelleet Minnan kanssa asiasta. Minut otettiin nöyryytyksen hiljaiseksi todistajaksi.

Juoksin koulusta kotiin , televisiosta tuli Rin-Tin-Tin.

Jouluruno

En osaa kirjoitta runoja, kirjoitin siitä huolimatta runon IKEAsta. Luulin, ettei sellaista olisi ainakaan suomen kielellä julkaistu. Sittemmin löysin Jukka Vieno kirjasta "Stockan kulma" kaksi IKEA-ruonoa ja viisi Sesto-runoa. Etsin joulurunoa ja löysin kirjasta tämän:

SESTON KIRKKAUTEEN V

Ostan lahjan
itselleni,käärin
pakettiin, piilotan
kuusen alle,avaan

ja saan mitä haluan,
lapsellinen.
Enemmän haluaisin
että joku arvaisi

mitä haluan,
ja vielä enemmän
haluaisin että
saisin yllätyslahjan.

Mutta kaikkein eniten
toivon etten haluaisi
yhtään mitään.
Se on intohimoni

(Minulle säilyy mysteerinä välimerkkien käyttö runoissa.)

Luin Jari Tervon Koljatin. Se oli hyvin nokkela, härski, ensin siitä innostuu, sitten se alkaa kyllästyttää, nokkeluuteen väsyy, alkaa odottaa jotain muuta. Minulle tuli mieleen sanomalehtiartikkeli uuden junavuoron avaamisesta Helsingin ja Pietarin välille. Jutun kuvituksessa Putin ja Halonen istuvat vastakkain junan ravintolavaunussa kuin rakastavaiset , valkoisella liinalla on kaksi kuohuviinilasia, Halonen pitää kättään omistavasti Putinin kädellä.

Todellisuus on uskomaton, uskomattomampi kuin mikään fiktio.

Puurokauhallinen maailmanrauhaa

Jos joku on unohtanut:

Joulumaasta kuvitellaan paljon kaikenlaista,
Kuinka toiveet toteutuu ja on niin satumaista.
Voi, jos jostain saada voisin suuren puurokauhan,
Sillä antaa tahtoisin mä maailmalle rauhan!

Kuinkahan suuri sen kauhan pitäisi olla? Mikä hirvitys.

Pyydän anteeksi niiltä, joiden rakkaimpiin joululauluihin tämä kuuluu.

Näköispipari

Kannatti valitella blogissa liian lyhyestä torkkupeitosta, sain joululahjaksi riittävän pitkän. Sekä ylävartalo, että varpaat peittyvät samanaikaisesti pehmeän lämpimän peiton alle, vaikka satunkin olemaan näin poikkeuksellisen pitkä (164 cm) henkilö. Kuvassa näette myös kisun ja ihanan näköiskisupiparin. Sain muutenkin hienoja lahjoja, vaikka en ole ollut erityisen kiltti.

Kuuntelimme jouluaattona joululauluja. Monet niistä ovat kamalia. "Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta" ja pohjanoteerauksiin kuuluu se, jossa suurella puurokauhalla annetaan maailmaan rauha. Tampereella muodostuneen perinteen mukaisesti ratkoimme Aamulehden kuva-arvoituksia, kyse oli linnuista ja kaloista, joiden tuntemus ei seurueessamme ollut kovin kaksinen. Hesarissa oli aikoinaan juttusarja, jossa seurattiin sääksen muuttoa. Lintuun oli kiinnitetty radiolähetin. Tyttäreni luuli, että sääksi on hyönteinen ja häntä säälitti kuinka hontelo itikka joutui lentämään pitkiä matkoja radiolähetin selässä.

Esiinnyin aikoinaan Joulujuhlien tonttuleikissä, minut kannettiin näyttämölle, johtui varmaan siitä, että oli pieni ja kevyt. Saimme joulujuhlissa paperipussit, jossa oli pipari, laku ja omena. Kuulin radio-ohjelmassa, että opettajat pistivät joka pussiin pienen reiän estääkseen niiden paukuttelun.

Jouluruokia tehdessäni ihmettelin nenääni tunkeutuvaa palaneenhajua, jonka lähdettä en keitoksissani huomannut. Myöhemmin havaitsin, että villatakkini hihaan oli palanut reikä.

Joulutyömarttyyri

Tänään kuulemma pitäisi jo rauhoittua. Olen kuorinut perunoita, nuoriso haluaa perinteistä jouluruokaa: valkosipuliperunoita. Lähden tästä halliin vielä ostamaan sellaisia ihania venäläistyylisiä suolakurkkuja, joita nautimme hunajan ja smetanan kera.

Jos joku tätä vielä lukee niin joulutyömarttyyri (huominen työpäivä) toivottaa teille laiskureille katkeransuloista Joulua. En ole maininnut tätä työntekoa kuin noin sata kertaa. Niin vaatimaton ja nöyrä ihminen olen.

Sitäpaitsi tuskin maltan koko iltaa pysyä poissa täältä.

Myrskyn jälkeen

Kävin syömässä mukavassa seurassa. Sain joulutervehdyksen ihailemaltani henkilöltä. Puhuin tunnin verran puhelimessa ystävän kanssa. Istun sohvalla, kuuntelen musiikkia ja syön Fazerin parhaita, joista suurin osa on aika pahoja.

Pyydän anteeksi Kari Tapion ihailijoilta, mutta en ihan ymmärrä mittasuhteita, joihin iskelmälaulajan ihaileminen on noussut. Hän oli taatusti miellyttävä henkilö, vaikkakin hieman viinaan menevä. Varmaan myös alansa taitaja, en osaa kuitenkaan pitää hänen musiikkiaan niin suuressa arvossa kuin noin yleisesti nyt tunnutaan pidettävän. Onhan kieltämättä totuus, että yleensä myrskyn jälkeen on poutasää. Hän oli tavallinen, ei täydellinen, myönsi moneen kertaan virheensä, siksi hän oli varmaan meille suomalaisille mieleinen. Silti. Anteeksi.

Minusta ei taitaisi olla kriitikoksi. Hesarin edesmennyt ilkeä kriitikko Seppo Heikinheimo totesi tuttuni soitosta "T.M:n viulu soi kuin pärekori". Kriitikko kirjoitti myöhemmin elämästään otsikolla "Mätämunan muistelmat".

Joulumieli

Minulla on hyvä mieli. Kävin ystävien luona, join glögimukillisen ja sain joululahjan. Vein heille viinipullon, joulukoristeen ja kukkia. Yhtenä vuonna vein kahvipaketin, lautasliinoja ja kynttilöitä ja sain kahvipaketin myöhemmin takaisin. "Otatko tällaisen kahvipaketin, kun juomme vain espressoa", oli muuten hieno kallis erikoiskaupan kahvipaketti. Kuten huomaat V. niin traumahan siitä tuli. Viiniä tuskin saan takaisin tai kukkia (ostin varmuudeksi leikkokukkia). Lupaan nyt, että en enää asiasta mainitse. Rajansa on kettuilullakin.

Tärkein syy hyvään mieleen on, että tytär tyttöystävänsä kanssa tulee jouluaattona syömään. Huomenna menen komean ja mukavan miehen kanssa päivälliselle. Kyseessä on kyllä sellainen työhön liittyvä juttu, ei mikään romanttinen ateria, mutta on oltava vähästä onnellinen.

Ostin itselleni kauniin metsäisen kukkakimpun, havujen keskelllä on hyasintti. Sain yhdeltä mieheltä kukkia (no se oli potilas) kuljetin kotiin pyörällä, saa nähdä tapoinko.

Kylmä

Asunnossani on kylmä. Tänään tuli ilmoitus, jonka mukaan pattereiden vesi jatkossa suodatetaan. Vesi alkaa virrata liukkaasti kun se ei enää ole kokkareista. Lämpimämpiä aikoja odotellessa kuljen villasukissa ja vanhassa villapaidassa ja tuhlaan sähköä ylimääräisen patterin lämmittämiseen.

Maija

Maija ja Matti olivat olleet naimisissa jo kolmekymmentä vuotta. Lapsia heille ei ollut suotu. Sisarusten lapset olivat Maijalle ja Matille rakkaita. Avioliitto oli muodostunut tasaiseksi, kumpikin tiesi mitä mieltä toinen oli mistäkin asiasta. Paljon ei enää tarvinnut keskustella. Maija teki toimistotöitä kunnanvirastolla, Matti toimi tehtaalla työnjohtajana. Pienen puutalon velat oli maksettu. Matti metsästi ja kalasti vapaa-aikoinaan. Maija harrasti käsitöitä, lukemista ja lauloi kirkkokuorossa. Sunnuntaisin käytiin sukuloimassa.

Maijan ystävä Eila oli hurahtanut Zumbaan. Sitä veti kuubalainen Patrizio. Eilan poskille nousivat punaiset pallot ja silmiin ilo kun hän puhui Zumbasta. Eila houkutteli Maijaa mukaan tunnille. Lopulta Maija lupasi lähteä. Maija osti marketista mustat trikoot Zumbaa varten.

Tunti pidettiin koulun jumppasalissa. Sinne saapui salintäysi naisia. Tummahipiäinen Patrizio viritteli soittovehkeitä. Pian alkoi ämyreistä kuulua melkoinen jytke ja naiset alkoivat jo pyöritellä lanteitaan. Patrizio oli pieni ja hintelä, hänen nauraessaan välkkyivät kultahampaat. Patrizio puhui vähän englantia ja pari sanaa suomea. Nuoret naiset tunkivat eturiviin, Maija hakeutui Eilan kanssa salin perälle. Patrizio alkoi liikkua musiikin tahtiin.

Maija pyöritti varovaisesti takamustaan. Hän tunsi itsensä jäykäksi. Eila kiemurteli vieressä, näytti kuin Eilalla olisi kusiaisia housuissa.

”Very sexy!”, huusi Patrizio. Se tarkoitti, että piti liikkua seksikkäästi.

Patrizio kulki naisten joukossa ja hyppäsi Maijan luo. Hän pyöritteli lantiotaan Maijan edessä. Maijan lanteet alkoivat tehdä kahdeksikkoa, ikään kuin hän olisi vanha tekijä. Patrizio hymyili hyväksyvästi.

”Very good.”

Tunnin jälkeen Maijalla oli hyvä mieli, hymyilytti ilman syytä. Toisaalta vähän hävetti oma keikkuminen.

Illalla sängyssä Maija painautui tyytyväisenä Matin selkää vasten.
”Mitä siinä kiehnäät?”, sanoi Matti ja siirtyi kauemmaksi.

Maija ei enää koskaan lähtenyt Zumbaan vaikka Eila kuinka houkutteli.

Kehittyvä jouluihminen

Heräsin viime yönä salamaflunssaan. Aivastin noin 20 kertaa. En jaksanut etsiä mistään nenäliinoja vaan otin kaapista vanhan astiapyyhkeen. Niistin ja pyyhin vuotavia silmiäni siihen (tällaista ei pitäisi kertoa julkisesti). Astiapyyhe oli nenä- ja silmäeritteen määrään nähden sopivan kokoinen. Lopulta tilanne riistäytyi siinä määrin käsistä, että oli pakko nousta ja hakea Duactia ja Nasolinia. Äsken sitten otin valvottua yöunta takaisin nukkumalla pienet kahden tunnin päiväunet. Potilaat näyttivät erittäin hyvävointisilta lääkäriin verrattuna.

Sain yhdeltä hoitajalta joululahjan, eikä minulla ollut hänelle mitään. Eilen sain ystäviltä lahjan, arvaatte varmaan, että minä en ollut hankkinut heille lahjaa. Olen huono mutta erittäin harras jouluihminen. Olen saanut neljä joulukorttia: kaksi lääkefirmalta, yhden tilastomiehen firmalta ja yhden asunnonvälittäjältä. Itse en ole lähettänyt yhtään korttia.

Jossain naistenlehdessä oli juttu Mysi Lahtisesta, joka aloittaa Jouluvalmistelut heti Joulun mentyä. Hän tekee aattona joulupetauksen. Siihen kuuluu kaikkien petivaatteiden kuskaaminen ulkoilmaan mukaanlukien puhtaiden lakanoiden, jotka muistaakseni sitten vielä silitetään. Minulla on vielä varaa kehittyä jouluihmisenä. Se saattaa olla liian vaativa tehtävä, kenties alkuun kehityn vaikkapa adventti-ihmisenä ja pikkujouluihmisenä.

Maailman ihanin

Minulla kävi ruokavieraita, ruoka oli sen tyyppistä, että en voisi sitä kenellekään suositella, raaka-aineita olivat mm. mäti, katkaravut, majoneesi, sipuli,voissa paistettu paahtoleipä (alkuruoka), pääruokana oli kalaseljankaa, sen kera tarjottiin luonnollisesti smetanaa. Jälkiruoaksi nautimme köyhiä ritareita päälle levitettiin hilloa ja kermavaahtoa. Eläinrasva pakkautuu parhaillaan verisuoniini.

Miespuolinen vieras lähti seuraamaan urheilua ja me naiset menimme katsomaan valokuvanäyttelyä "Maailman ihanin tyttö". Näyttelyn kuvat ovat tuttuja, voimaannuttamisprosessi on hieno. Miina Savolainen on tehnyt myös isyydestä yhden projektin, sen näyttelyn näin Jyväskylässä.

Lentävä kapellimestari

Kirjoitan sellaista pidempää tekstiä. Nyt sitä on 20 sivua, joka on ehdoton ennätykseni. Kuka sitä sitten haluaisi lukea, ehkä ei kukaan. Tänään olen tyytyväinen: minä, joka olen niin realisti sain kapellimestarin lentämään.

Suunnittelen aamulenkkiä, toisaalta pitäisi kirjoittaa, täytyisi lähettää abstrakti yhteen kongressiin, neuloa joululahjavillasukat valmiiksi.

Tänään tulee ruokavieraita. Mukavaa. Menu on valmiina mielessä ja ainekset hankittu kauppahallista. Rakastan kauppahalleja, inhoan marketteja. Ehkä se on snobailua, en joka tapauksessa autottomana pääse marketteihin.

Liian kylmää olla syvällinen ja viisas

Mahdotonta olla syvällinen ja viisas kun paleltaa ja kun ei sitäpaitsi satu olemaan viisas eikä syvällinen. Silloin voi verhoutua torkkupeittoon, joka on aina liian lyhyt, joko jalat tai ylävartalo palelevat ja lukea runoilija Kai Niemisen tekstejä:

Kehitä muistiasi kahteen suuntaan: opi unohtamaan se mikä ensimmäiseksi muistuu mieleen, koeta muistaa se, minkä olet jo unohtanut.

runoilija:
olemme sanoja
maalari:
olemme kuvia
puutarhuri:
olemme kukkia
filosofi:
olemme

kuolema:
olitte

Elämän tarkoitus

Viime viikolla "Taivaan tulet"-sarjassa tehtaanjohtaja haistattaa paskat työlleen, pukeutuu lapsuudensankarinsa Tarzanin asuun ja alkaa karjua pihallaan kuin Tarzan Hän laulaa oopperaa ja maalaa tauluja. Hän on onnellinen, naapureita ketuttaa ymmärrettävästi. He joutuvat käymään töissä, hakemaan lapsia tarhasta ja siivoamaan.

Mitä sitten kun tulee talvi, entäs kun rahat loppuvat?

Sarja viistää tärketä elämän kysymyksiä vaikka on tietysti vain halvalla tehtyä viihdettä. Mitä minä elämältäni haluan? Haluanko tehdä näin paljon töitä, kulkea pitämässä esitelmiä siellä ja täällä. Minä en oikeasti tiedä. Odotan jotain hämmästyttävää oivallusta, joka valtaa mieleni jonain päivänä. Heitän stetoskoopin nurkkaan, haistatan paskat potilastietojärjestelmälle ja rupean kirjoittamaan romaania, jota kukaan ei koskaan halua julkaista. Päädyn lopulta asunnottomaksi leipäjonon asiakkaaksi.

Puhdistan päivittäin ultraäänilaitteen antureita puhdistusaineella. Olen aina tehnyt sen paljain käsin. Nyt kuulin,että puhdistusaine on syövyttävää ja olisi käytettävä käsineitä. Odottelen milloin sormeni alkavat putoilla.

Luin eräänä päivänä ihanasta aviisistamme Aamulehdestä Kosovossa tapahtuneista hirveyksistä. Siitä kuinka vangit ammuttiin ja sen jälkeen heiltä poistettiin munuaiset, jotka myytiin sitten eteenpäin. Aloin miettiä uutista lääketieteellisestä näkökulmasta käsin. Eihän ole mitään mieltä ensin ampua ihmistä ja vasta sitten ottaa munuaisia. Munuaisten verenkierto kärsisi. Mielekkäämpää on poistaa munuaiset ja ampua vasta sitten. Ei ole edes tarpeen ampua, sillä vanki menehtyy varsin pian munuaisten vajaatoimintaan. Näin iloisia ajatuksia pienessä päässäni pohdin näin Joulua edeltävänä viikonloppuna. Unohtakaa te koko juttu.

Epäkelpo nainen

Kävin kehityskeskustelussa enkä kehittynyt yhtään. Missä vika? Jospa tällainen epäkelpo työntekijä tarvitsee kehityskeskustelun kerran kuussa tai peräti kerran viikossa.

Siivosin vessan. Kuurasin jopa alueet, joita ei näe ellei konttaa pitkin eriön lattioita.

Si

Minulle tulee "Cuba Si"-lehti. Alaotsikko on "Vallankumouksen voitosta 51 vuotta". Sivulla kolme otsikoidaan "Tutkimus: Kuuba on tasa-arvoisin". Kuubassa sukupuolten välinen tasa-arvo on toteutunut Latinalaisen Amerikan maista parhaiten. Sivulla kerrotaan myös, että Kuuba lähettää satoja terveydenhuollon ammattilaisia Haitiin. Kuuban kommunistisen puolueen VI edustajakokous pidetään 2011, edellinen oli 1997. Mitäpä tuota jatkuvasti kokoontumaan.

Tulee nostalginen olo. Sääli kuitenkin kuubalaisia. Kiva käydä katsomassa vanhoja hauskan näköisiä viimeisiään veteleviä jollain käsittämättömällä tavalla kasassa pysyviä amerikanrautoja, kivaa kulkea hevoskyydillä ja tanssia salsaa, mutta voin kuvitella minkälaista selviytymistaistelua (kirjoitin ensin vahingossa selviämistaistelua, sitäkin se voi olla jos juo liikaa hyvää kuubalaista rommia) monien kuubalaisten elämä on.

Sivistystä

Kävin kaverin kanssa ravintola Plevnassa punaviinillä ja sen jälkeen elokuvateatteri Plevnassa katsomassa suorana lähetyksenä Helsingin kaupunginorkesterin syksyn viimeisen konsertin: Verdin Requiemin. Kenties ei kovinkaan järkevää, onhan elävä esitys kuitenkin aina eri juttu. Olen pitänyt kovasti Metropolitanista suorana näytetyistä oopperaesityksistä (olen nähnyt niistä kaksi). Amerikkalaiset osaavat homman paremmin, jostain syystä niissä esityksissä on jännitystä ja sellainen olo kuin itse olisi paikalla, lisäksi pääsee kulissien taakse. Tässä tänään näkemässäni ja kuulemassani kotikutoisessa esityksessä kuoro ei minusta kuulunut niinkuin pitäisi. Olen kyllä tälläkin alalla surkea amatööri, joten en ihmettelisi jos olisin väärässä.

FB:ssa kiertää lista sadasta kirjasta, tarkoituksena on merkata mitkä opukset on lukenut. Monia olen lukenut, monet kesken jättänyt. Huomasin,että suurimman osan näistä teoksista olen lukenut alle kaksikymppisenä. Siitä alkoi kirjallisen sivistykseni alamäki.

Minua pyydettiin ensi vuodeksikin SLL:n kolumnistiksi. Olin valmistautunut siihenkin etteivät enää huoli. Olen iloinen, että saan jatkaa. Mielessä on jo pirullisia aiheita.

Sievä oksennus

Vaikeaa kirjoittaa ja samalla aktivoida laserpointterilla kissaa. Se on villinä punaisen täplän perään. Kissani muuten oksentaa sieviä oksennuksia. Vahinko kyllä yleensä matolle. Kirjoituskurssilla minut alkuun aina muistettiin kuvaavasta runollisesta ilmauksesta "einespitsan näköinen oksennus". Kisun oksennukset ovat ihan jotain muuta.

Ruokasoodaa

Luin jostain Marttojen ohjeen, jonka mukaan maton saa raikastettua ruokasoodalla. Minulla sattui olemaan soodapurkki,joka on kulkenut kolmessa muutossa teipillä suljettuna. Viskoin sitä sellaiselle pienelle matolle. Sooda ei oikein lähtenyt imuroimalla ja matossa on nähtävissä hienoa valkoista pölyä.

"Taivaan tulet"-sarjan uusi kausi on ihanaa aikuisten satua.

Joulupuuroo tarjoo kunnon väki

Aiemmin iltani menivät sivistävän Facebook- ja nettisurffailun merkeissä, nyt uutena on tullut ylentävä ja kehittävä uuden puhelimen ihmettely ja pyörittely. On se niin ihmeellinen. En ole vielä sillä soittanut, olen saanut yhden tekstiviestin (sanoin työkaverille, että lähetä minulle tekstari, että näen mitä tapahtuu) ja olen lähettänyt koemielessä viestin tyttärelleni. Kun puhelin soi ensimmäistä kertaa menin sellaiseen paniikkiin, että en osannut vastata.

Töissä päivät ovat näinä aikoina yhtä syömistä. Ikävä kyllä siihen kuluvaa aikaa ei ole mitenkään huomioitu päiväohjelmissamme. Huomenaamulla on hallintomeeting, jossa tarjotaan torttukahvit, sieltä on kiiruhdettava yksikköömme, jossa on tarjolla joulupuuroa ja luumusoppaa ja yletön määrä herkkuja (nyyttikestit), päivällä on koko yksiköllemme joululounas (sen tarjoaa eräs kaupallinen taho, mutta emme missään nimessä aio antaa tämän lounaan vaikuttaa päätöksiimme) tämän lisäksi potilaat kantavat selkä vääränä meille suklaarasioita. Muina aikoina söisimme vaikka styroxpaloja jos saisimme. Joulu on kerran vuodessa vain (onneksi).

Moderni nainen

Sitä ollaan nyt niin moderneja uuden kännykän kanssa. Se on kuulemma helppo ottaa käyttöön: minulla meni noin tunti ennen kuin sain sen toimimaan. Vältyin kuitenkin siltä häpeältä, että olisin joutunut menemään sen kanssa Soneran liikkeeseen pyytämään apua niiltä nuorilta pojilta. Minulla on sentään korkea akateeminen koulutus, vaikka ei aina uskoisi. Nyt mietin, miten saan vanhan puhelimeen kertyneet numerot siirrettyä uuteen.

Sivariveteraani V. kävi meitä tervehtimässä ja toi upean kakun,jonka oli itse leiponut. Poikaparalla oli yllään ohut nahkatakki ja alla flanellipaita.

Kävin jatsissa ja baletissa, molemmat tunnit ovat peräkkäin. Yritin livahtaa ensimmäisen tunnin jälkeen kotiin, tytär ei päästänyt. Nyt olen ylivirkeä.

Viime yönä olin muka tulossa kotiin jostakin. Minulle tarjotiin lentoa, kapeassa puikulassa lentokoneessa, jossa matkustajat istuivat peräkkäin kypärät päässä, kattoa kulkuvälineessä ei ollut.

Pyörä selvästi protestoi talviajoa. Se tekee minulle kiusaa olemalla jäykkä.

Tekstari

Huomenna alkaa uusi IPhoneni toimia.Pelottaa osaanko käyttää laitetta.

Miespuolinen työkaverini sai ensimmäisen kännykkänsä. Siihen tuli tekstiviesti. Mies sai pitkän hikisen näpräyksen jälkeen aikaiseksi vastauksen "Haista vitu". Hän lähetti sen eteenpäin. Se ei mennytkään henkilölle, jolle se oli tarkoitettu, mutta kenelle se meni? Miesparka joutui soittelemaan sukulaiset ja ystävät kysellen "ei kai sinulle tullut tekstiviestiä minulta?"

Jouluorpo

Luin Hesarista Sinikka Nopolan joulujutun. Pidän kynttilöiden polttamisesta ja liikutun hartaista joululauluista, muuten olen surkea jouluihminen. Yhtenä vuonna lähetin joulukortteja, tämä aiheutti hämmennystä kavereissani. Joululahjat hankin aina viime hetkellä. Tosin lapset haluavat lahjaksi lähinnä rahaa ja sitä he myös saavat. Tämä Joulu menee osittain työn merkeissä.

Viime vuosina olen tavallisesti viettänyt joulun vanhempieni luona, välillä jompi kumpi tai molemmat lapset ovat olleet mukana. Silloin on ollut mukavaa. Kun lapset ovat viettäneet koko joulun muualla olen tuntenut itseni orvoksi sukujoulussa, jossa kaikilla muilla on puoliso.

Isäni on aito jouluihminen. Kun joulukuusi oli hänen mielestään liian harva hän porasi runkoon reikiä, johin hän tunki oksia. Aikakausilehdetkin pitää pakata joulupaperiin. Joulupöydästä on löydyttävä rosollia ja lipeäkalaa, puhumattakaan kinkusta ja erilaisista laatikoista. Jälkiruoaksi pitää olla sekahedelmäkiisseliä. Kuusessa poltetaan aitoja sekä sähkökynttilöitä. Joulumusiikki raikaa.

Asuimme osan opiskeuajasta sellaisessa puurötiskössä. Vierailimme aattona anoppilassa. Olimme unohtaneet jotain kotiin, jonka miehen veli jostain syystä kävi hakemassa. Kuusessa paloivat iloisesti aidot kynttiät, olimme lähtiessämme unohtaneet sammuttaa ne. Samana jouluna miehen veli tuli meille jouluaterian jälkeen ja juhlimme aattoa naapurissa lähes aamuun saakka. Naapureilla oli kaksi mäyräkoiraa. Mies oli urheilullinen ja juoksi maratoneja kuluneilla vanhoilla tossuilla. Mies usein pyöräili ja nainen ajoi huonokuntoisempana perässä pappatunturilla.

En askartele piparitaloa, en tee joulusiivousta. Imuroin, hankin joulukukan, punaviinipullon, suklaata, kirjoja ja hyvää ruokaa. Poltan kynttilöitä ja laitan esille pari lasten pienenä tekemää joulukoristetta. Katson televisiosta Frank Capran elokuvan "Ihmeellinen on elämä". Päätän aina viettää toisenlaisen Joulun, matkustaa johonkin kauas. Lopulta kuitenkin istun junassa matkalla sukujoulua viettämään.

Tänä vuonna en pääse matkustamaan mihinkään. Aattona minut jouluorpona on kutsuttu kaverin luo ja Tapanipäivänä toisen kaverin luo. Elleivät lapset nyt sitten päätä tulla luokseni. Eivät ole vielä päättäneet mitä tekevät. Yritän olla ruinaamatta.

Tyhmä kysymys

Teen vielä yhden kysymyksen. Tämä on siis ihan yleisellä tasolla, ei mitään henkilökohtaista. Kun mies sanoo naiselle "olet kaunis" niin tarkoittaako kommentti:
a) nainen on miehen silmissä oikeasti kaunis
b) mies haluaa päästä naisen kansssa sänkyyn ja vähän kaunistelee totuutta tai peräti valehtelee
c) milloin mitenkin

Budo

Menee taas maitohapoille tämä kulttuurin harrastaminen. Pidän jostain syystä suuresti Sara Hildenin taidemuseosta ja sen karusta betoniarkkitehtuurista sekä rauhallisesta hienolla keramiikalla koristellusta kahvilasta. Join siellä kahvit ja nautin lapsuuden mieleen palauttavasta rahkavoitaikinajoulutortusta. Näyttelyssä oli esillä Laila Pullisen pienoisveistoksia ja piirroksia. Muistan naisen 70-luvun kuvista, joissa hänellä oli tiukaksi keoksi tupeerattu tukka. En ole tajunnut hän on kuvanveistäjyyden lisäksi erinomainen piirtäjä. Luulen ihan vähän nyt ymmärtäväni hänen patsaitaankin. Kuva on yksi Budo-sarjan piirroksista. Näyttelyssä oli myös muiden Maaliskuun ryhmän taiteilijoiden teoksia. Nyt siteeraan esitettä: Maaliskuulaiset uudistivat 1950-luvun idealismin ja kansallisen ekspressionismin perinnettä ja liittivät suomalaisen taiteen ajankohtaisiin eurooppalaisiin taidevirtauksiin. Eikö ollutkin hienosti kopioitu?

Kylttyyri

M.A. Nummisen joululevy "Joulupukki puree ja lyö" toi mieleeni toisen levyn 70-luvulta: "Suomen talvisota". Levyllä ovat mm. iki-ihanat klassikot "Kekkonen-rock" ja "Mielitauti rock". Jälkimmäisessä lauletaan: "Potilaille on ihmetys lääkärin mielenterveys", laulussa lääkäri kiipeää lipputankoon ja lääkäri on rocktanssija verraton. Sanat ovat taas M.A. Nummisen. Tässäkin asiat ovat kääntyneet päälaelleen kuten joululaulussa. Lääkäri onkin se sekopää.

Kuuntelin aamulla kirjallisuusohjelmaa radiosta. Kun kirjallisuudesta tehdään radio- tai televisio-ohjelmaa ne sijoitetaan joko varhaiseen lauantai- tai sunnuntaiaamuun tai myöhäiseen yöhön. Kirjallisuuden harrastaja ei nuku ollenkaan.

Kävin Eilen teatterissa katsomassa Mika Myllyahon näytelmän Harmonia. Sain päähäni teatteriinlähtöajatuksen klo 18.30 ja esitys alkoi klo 19. Hyvin ehdin. Kellariteatterin pienessä salissa oli muutama katsoja. Se vei ehkä intensiteettiä näytelmästä. Toisaalta olin nähnyt trilogian edellisen osan Kaaos Turun kaupunginteatterin hulvattomana esityksenä, joten odotukset olivat katossa. Näytelmä kertoi teatterin tekemisestä,työhulluudesta ja vähän sairaudesta ja kuolemanpelostakin. Vähäinen yleisö taputti innokkkaasti. Olihan näytelmä hauskakin, mutta ei hulvaton. Traaginen, mutta ei riittävän koskettava. Olin kylläkin eilen Helsingin reissun jäljiltä väsynyt. Taidan olla niin vieraantunut tavallisesta parisuhdearjesta, että sen käsittely ei paljon hetkauta. Katsoin väliajalla pariskuntia viinilasiensa ääressä ja mietin mistäköhän nuo puhuvat.

Kävin torstaina Mältinrannasssa Joulunäyttelyssä. Sieltä olisi saanut lainattua/ostettua teoksia 20 e/kk panoksella. Hieno systeemi, tällä kertaa en kuitenkaan hankkinut mitään.

Tarpeeton villatakki

Lähdimme kiireellä perjantaina töistä taksilla junaan, joka oli tietysti myöhässä puoli tuntia. Täyskaimani sai virtsatulehdusoireita, junan myöhästymisen takia ehdimme apteekkiin. Sanoin olevani lääkäri, annoin puhelinreseptin kaimalleni, tilanne huvitti farmaseuttia. Heidi otti apteekissa ensimmäiset tabletit ja ehdimme kaikesta huolimatta junaan. En saa töissä koskaan avaamatonta kirjettä, sähköpostit menevät usein ensin toiselle Heidille.

Pidin luennon hoitajille. He olivat jotenkin rennompia ja epävirallisempia kuin me lääkärit. Söimme luentojen jälkeen aterian, johon kuului viisi eri ruokalajia, siitä huolimatta jäi melkein nälkä. Yksi hoitajista paljastui lapsukaiseksi, jota olin nuorena tyttönä hoitanut. Rovaniemeläinen hoitaja jonotti baaritiskillä viinilasillista. "Maalla olemme tottuneet saamaan heti", sanoi tuo rouva suureen ääneen.

Sen verran väsynyt olen, että ripottelin pastakastikkeeseen kanelia. Jouluinen maku. En kuitenkaan pidä kanelisesta kastikkeesta, joten jouduin aloittamaan ruoanlaiton alusta.

Helsinki oli kaunis, talvinen, jouluvaloinen. Ostin taas villatakin.

Helsinkin asti

Hän lähtee tänään oikein Helsinkiin asti pitämään esitelmää ja palaa vasta huomenna kertomaan pääkaupunkiseikkailuistaan.

Joulupukki puree ja lyö

Näin Joulun alla on pakko julkaista M.A. Nummisen klassikkojoululaulun sanat. Levy jäi erossa ex-miehelleni.


Loistaa kuusen kynttilät,
Lasten silmät säihkyvät.
Jo eteisessä kopisee
Ja ovi narisee.

Siellä joulupukki on,
Ukko raavas, parraton.
Ison nyrkin kohottaa,
Perheväelle karjahtaa:

"Mitäs täällä lymyillään,
Ja hilpeästi hymyillään?
Missäs pukin lahjat on,
Ja mistäs nostan palkkion?

Missä puurot, makkarat,
Missä kinkun kantturat?
Minne glögi pantu on,
Ja viinapullo suunnaton?

Jumalauta kakarat,
Kohta paukkuu pakarat!
Nyt tulee turpaan kaikille,
Myös isälle ja äidille!"

Pukki isän kampittaa,
Lasten päätä tukistaa,
Pöydän ääreen rynnistää,
Ruuat säkkiin kähveltää.

Perhe itkuun pillahtaa,
Pukki kaapit koluaa,
Porot sisään laukkaavat,
Kaiken vihreen haukkaavat.

Perhe karkuun kavahtaa,
Pukki tuvan hajottaa,
Poron selkään hypähtää,
Kylän halki nelistää.

Vaatehäpeä

Palaan vielä Arja Tiaisen pinniin. Liikutus liitttyy omiin kokemuksiin. Siihen kuinka lapsena omat vaatteet hävettivät. Minulla oli koulussa liian paksut vaaleanruskeat sukkahousut, jotka myttääntyivät säärien kohdalle. Muistan vieläkin kuinka luokkakaveri kysyi miksi pidin niin paksuja sukkahousuja, en kehdannut sanoa, että ne olivat ainoat. Pihan lapset nauroivat rikkinäisille pikkuhousuilleni, jotka paljastuivat kun hameenhelma heilahti leikkiessä. Kun toivoin jotain lahjaa sain melkein mitä toivoin, mutta joko halpisversion tai jotain käytettynä ostettua. Kun sain ensimmäiset uutena ostetut kaunoluistimet lahjaksi, niin nukuin nuo ihanuudet vieressäni.

Nyt oivallan miksi en ole intohimoinen kirppari-ihminen ja pidän liiaksi uusista vaatteista. En lapsena saanut nauttia kuluttamisen autuudesta. Nykyisin saan siitä lyhytaikaisen nautinnon, joka helposti kääntyy huonoksi omatunnoksi.

Vanhempani olivat kuitenkin onnekseni niin hyvin ansaitsevia, että vältyin vaateavustuksen suurelta häpeältä.

Kaveri kertoi työkaveristaan, joka oli alkuaan venäläinen, viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa neuvostovenäjällä. Sen jälkeen hän asui Kainuussa. Kun nainen sitten muutti Helsinkiin häneen iski suunnaton kuluttamisvimma. Kun hän näki jotain televisiossa hän kävi tuotteen ostamassa ja onnellisena näytteli uutta ostostaan kaikille. Ilman minkäänlaista häpeäntuntoa.

Itkulaulut

Kaisan kanssa vaihdoimme kommentteja siitä mitkä laulut alkavat meitä itkettää. Kaisa, minä ja kuulemma Petri Tamminen liikuttuvat kyyneliin laulusta, jossa lauletaan "koko salon lipun koristellun nään". Siinä taitaa mies palata vankilasta ja miettii huoliiko nainen hänet takaisin. Minua itkettää myös Johnny Cash kun hän laulaa levyllä American V vanhan miehen äänellään "Once and a while along the road love has been good to me". Suvivirren aikana saan taistella kyyneliä vastaan. Näköjään poliisien kuoron esittämä Maamme-laulu saa itkemään. Kauneimmat joululaulut kirkossa on yhtä itkua vastaan taistelemista. Laulaminen ei onnistu kun alahuuli väpättää ja kyyneleet valuvat ja nenäliina on tietysti unohtunut kotiin.

Olin lukenut iltalehdestä runoilija Arja Tiaisesta, joka sanoi olevansa niin köyhä, ettei hänellä ole varaa ostaa linnan juhlaan pukua. Hänellä näytti olevan joku kolttu päällä. Hän oli varmaankin itse laittanut hiuksensa kun telkkarissa näkyi hänen takaraivossaan pinni. Se pinni liikutti minut kyyneliin.

Nestemäinen munakas

Jouduin eilen illalla ensiapuun töihin. Aikoinaan tein noita hommia reippaasti, nyt minusta on tullut hidas. Yhtenä syynä on varmaankin rutiinien puuttuminen, toisena syynä on onneton tietojärjestelmä.

Kävin tänään hammasleikkauksessa. Makasin hammaslääkärin tuolissa vihreällä paperilla peitettynä, vain suu ja nenä olivat ulkopuolella. Hammaskirurgi puhui ja yritin jotenkin reagoida hänen juttuihinsa. Tuoltako tuntuisi jos ei pystyisi ilmaisemaan itseään muuten kuin mumisemalla.

Jälkeenpäin ostin ihanaa sukkalankaa ja villatakin. Minulla on niitä jo ennestään ihan riittämiin. Saan tänään syödä vain kylmää nestemäistä ruokaa. Söin salaa juustomunakkaan, annoin sen kyllä viiletä hieman.

Itsenäisyyspäivä

Linnanjuhlia lienee välttämätöntä kommentoida. Välillä kyllä miettii, onko koko homma huijausta, jospa televisio näyttää vuodesta toiseen samoja juhlia vain uudelleen leikattuna ja kasattuna. Niin samalta kaikki näyttää ja vieraatkin ovat samoja: samat poliitikot, samat urheilijat (ainakin näyttävät samoilta, somia nuoria naisia pirtsakoissa puvuissa ja salskeita miehiä frakeissa), samat taiteilija (Karita Mattila ja Esko Salminen). Se siitä.

Juuri soitettiin, että on mentävä töihin. Prkle.

Isänmaallinen kokemus

Kuuntelin Keskustorilla poliisien kuoron esittämän Maammelaulun ja liikutuin kyyneliin. Joko olen saanut niin isänmaallisen kasvatuksen (koulu piti siitä huolen) tai sitten olen muuten vaan epävakaassa tilassa.

Runo pakenee lopullista ymmärtämistä

Kristiina Wallin kävi puhumassa Viidassa. Hän on julkaissut kolme runoteosta ja seitsemän kuunnelmaa. Hän on siis melkolailla marginaalikirjailija. Elanto koostuu monesta, edellä mainittujen lisäksi mm.apurahoista ja opettamisesta. Hän kertoi, että runokirjan valmistuminen vie häneltä 2 vuotta ja palkkio on 1000 euroa. Olen kiitollinen, että joku siitä huolimatta kirjoittaa ja joku vielä julkaisee runoja.

Krsitiina Wallin, kertoi miten hän kokee lapsuutensa, siihen eivät kuulu loputtomat onnelliset aurinkoiset kesät vaan paljon pelkoa ja huolta, vaikka ymmärtääkseni hänen lapsuutensa ei ollut mikään erityisen poikkeuksellinen. Oli ihana kuulla, koska olen miettinyt, olenko jotenkin omituinen,koska olen kokenut lapsuuteni samoin. Kuitenkaan lapsuudessani ei ole mitään voimakasta väkivaltaa tai vaikkapa alkoholismia. Koen aina itseni ulkopuoliseksi kun ihmiset alkavat hymistellä lapsuuden kesien lämpöä, onnellisuutta ja autuutta.

Kristiina Wallin korosti oman tien ja unelmien seuraamista ja ehkä alitajunnan merkitystä kirjoittamisessa. Hän kertoi ihmettelevänsä, kuinka on voinut kirjoittaa niinkin ahdistavia tekstejä. Tästä lähtien kun en ymmärrä runoa aion siteerata häntä "runo pakenee lopullista ymmärtämistä".

Olisin lapsena kovasti halunnut hattaran. Pastellisävyisen keon kepin päässä. Näin muiden lasten syövän niitä. Isä sanoi, että hattara on pahaa, enkä pyynnöistäni huolimatta saanut tuota himoitsemaani herkkua. En ole vieläkään koskaan syönyt hattaraa. Olen usein miettinyt, pitäisikö nyt aikuisena ostaa hattara. Todennäköiseti hattara olisi pettymys. Taidan jättää hattaransyönnin kokemuksen ikuiseksi arvoitukseksi.

Halavasepikkä

Julkaisen taas tässä lyyrisen eteeristä tuotantoani. Jos joku luvatta lainaa niin laitan mafian miehet perään. Viitalaiset halusivat tähän välttämättä homoeroottisen lopun, joten tästä saatte.

Arto

Arto kirjoitti ylioppilaaksi 1985. Arto seurusteli Liisan kanssa, mutta pelkäsi saaneensa Mirjalta sukupuolitaudin. Mirja oli sellainen eläväinen tyttö. Arto ja Mirja olivat melkoisessa humalassa kun Arto hairahtui. Jälkeenpäin Arto kärsi kamalista tunnonvaivoista ja kävi terveyskeskuksessa otattamassa kaikki mahdolliset testit. Mitään ei löytynyt. Arto oli niin huojentunut, että kysyi Liisalta menisikö tämä kihloihin. Liisa suostui ja he ostivat halvat kihlasormukset.

Arton elämä oli niin sekaisin, ettei hän jaksanut paljon tulevaisuutta pohtia. Kauppakorkeaan Vaasaan pääsi papereilla ja niin Arto aloitti opiskelut tavoitteenaan kauppatieteiden kandidaatin tutkinto. Liisa lähti samaan kaupunkiin opiskelemaan luokanopettajaksi. Arto ja Liisa asuivat opiskelija-asuntolassa, jonka Liisa laittoi oikein kodikkaaksi.

Arto opiskeli ahkerasti, ei häntä kuitenkaan ala suuremmin kiinnostanut. Arton suvussa kaikki miehet tekivät töitä käsillään. Kauppatieteet tuntuivat joutavilta, eihän siellä opeteltu korjaamaan tai rakentamaan mitään. Arton takaraivossa painoi kuitenkin oma huonous ja holtittomuus ja niinpä Arto päätti valmistua ja hankkia kunnollisen ammatin ja näin hyvittää Liisalle petturuutensa.

Valmistuttuaan he muuttivat kotikaupunkiinsa. Artosta tuntui luonnolliselta kysyä töitä Firmasta. Hänestä tuli Concept Owner, parin vuoden kuluttua Senior Aplication Spesialist ja myöhemmin Community Manager for Social Media Operations. Liisa sai vakituisen työpaikan luokanopettajana. He saivat kaksi lasta Teemun ja Tainan. Arton työ ei ollut raskasta, pääasiassa tietokoneen näpyttelyä, mutta jostain syystä hän oli aina vain väsyneempi.

Onneksi heillä oli lopulta varaa ottaa lisää lainaa ja hankkia omakotitalo kaupungin ulkopuolelta. He suhasivat töihin kahdella autolla, Arton työpäivät venyivät pitkälle iltaan. Töistä tultua Arto värkkäili kaikenlaista autotallissa. Hän melkein asui siellä, sinne oli raahattu vanha sohva, jolla hän välillä otti torkut töistä palattuaan. Kylmähän sillä sohvalla oli joten Arto kuljetti autotalliin vanhan täkin. Välillä sitten Arto ei enää viitsinyt nousta sohvalta ja kävellä omaan petiinsä.

Eräänä marraskuisena päivänä Liisa kertoi, että oli rakastunut koulun vahtimestariin. Vahtimestari muutti Arton ja Liisan omakotitaloon. Elämä ei suuresti muuttunut. Arto ei enää koskaan kömpinyt omaan sänkyynsä vaan vietti yöt epämääräisessä horroksessa rispaantuneessa sinapinkeltaisessa sohvassaan.

Arto joutui työnsä puolesta Firman standille käsityömessuille. Se oli osa työpaikan pehmeämpää strategiaa. ”While you use your hands- use handsfree!”. Messuilla Arto näki sepän, joka kauppasi takomiaan metalliesineitä: kynttilänjalkoja, koristeavaimia, takkavälineitä ja metallisia ruusuja. Miehet ostivat niitä äitienpäivälahjoiksi. Arto katsoi lumoutuneena miehen pellavaista löysää asua ja tatuoituja käsivarsia. Solmio alkoi kiristää entistä enemmän.

Firma tehosti toimintaansa. Tarjottiin mahdollisuutta vapaaehtoisesti irtisanoutua. Tuolloin saisi vuoden palkan. Arto pohti asiaa muutaman yön sinapinkeltaisella sohvallaan ja päätti lähteä Firmasta. Liisa keskusteli puhelimessa ystävättäriensä kanssa Artosta, jota piti tasapainottomana. Avioero laitettiin vireille. Arto vuokrasi yksiön ja meni sepän luo oppisopimuskoulutukseen. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1985 Arto oli tyytyväinen. Hän takoi raudasta mitä kummallisimpia juttuja. Arto heitti puvut Pelastusarmeijan keräyslaatikkoon ja hankki pellavaiset kiristämättömät vaatteet. Ilma kulki oudon helposti solmion vuosia kiristämässä kurkussa.

Lopulta Arto hommasi alkeellisen mummonmökin, jota hiljalleen kunnosteli. Hän rupesi ensin sepän liikekumppaniksi ja lopulta seppä muutti Arton mökkiin. Arto ei ollut kiinnostunut messuilla ramppaamisesta, siihen sopi paremmin toinen seppä tatuoituine käsivarsineen ja poninhäntineen sekä silmänpilkkeineen. Arto ahersi pajassaan ja hoiti kotia messureissujen aikana. Käsivarret vahvistuivat ja uni maistui. Taloremontista ei tullut koskaan valmista, kaikki paikat pihaa myöten olivat täynnä kummallisia taottuja esineitä.

Väärän käden hanska

Taistelen flunssaa vastaan, aseenani ovat tahdonvoima, Duact, Burana ja ystävien sauna, pelitilanne on 3-3.

Kärsin morkkiksesta, ostin perjantaina IPhonen. Maksan sitä seuraavat kaksi vuotta. Lieventävänä asiana tässä on aiemman puhelimen rikkoutuminen.

Tänään jatkuu kirjoituskoulutus. Minulla alkaa olla sellainen humoristin leima, että ihmisiä alkaa naurattaa, vaikka kirjoittaisin kuolemasta, raiskauksista ja pedofiliasta. En todellakaan ole mikään kaunista kieltä suoltava lyyrinen kirjoittaja. Enemmän lakoninen humoristi. Siinäkin hommassa alkutekijöissään. Saa nähdä tuleeko hommasta koskaan mitään. Vaikka ei tulisi niin Viidassa on ollut erittäin mielenkiintoista.

Tänään Viitaan tulee vierailemaan Kristiina Wallin. Tässä ovat siis viikonlopun pakolliset runot häneltä:

isoäiti

minä nostan sinut korkealle pääni yläpuolelle
ja pyöritän kuten pyöritetään lasta

sinä naurat ja luusi ovat tuhkaa, iho, hiukset, kesakot, kaikki

mahtuu kämmenten väliin
häpeämättömästi sinä leijut

nurmikolle, tomupilvi
ruohon kupeille ja silmäluomille niin että näen:

tuhka ottaa sinun muotosi lanteet keinuen
kuljet katukahvilaan

sytytät pikkusikarin
vihreän markiisin varjossa, ympäri, ympäri, ympäri

kädet levitettynä pyörit, siiveniskujen
hento aavistus puuvillapaidan alla.

Ja toinen, proosaruno:

Laborantti istuu lattialla ja tuijottaa koeputkien ja mittapullojen läpi. Hän imee pipetistä vierasta sylkeä, erittelee entsyymit ja kemialliset prosessit. Laborantti raaputtaa objektilasista jonkun toisen soluja, koskettaa. Kerran laborantti istui kahvilassa ja katseli, kuinka valo laskeutui vastapäätä istuvan miehen käsille. Kahvi oli kanelinmakuista, korvapuustissa lapsuuden haju. Nyt laborantti tietää, että valo on sähkömagneettisen spektrin osa. Laborantti nojaa päätään laboratorion seinään, kiskoo oikean käden hanskan vasempaan käteen.

Totta vai valhetta

Kuuntelen radiosta Kirjakerhoa. Ohjelmassa käsiteltiin Riikka Pulkkisen romaania Totta. Eräs keskustelija sanoi, että kyse on siitä miten me näemme lapsuutemme ja mikä sitten lopulta on totta. Muistan elävästi, että lapsena päätin, että en koskaan tule sanomaan, että lapsuus on onnellista ja huoletonta aikaa. Olin usein huolissani ja peloissani vaikka elin kaikin puolin kunnollisessa perheessä. Erikoista oli se, että vasta aikuisena sain tietää, että olin vuoden verran mummoni ja kotiapulaisen hoidossa kaukana maalla. En ole koskaan pystynyt puhumaan äidilleni tunteistani ja sama taitaa toistua seuraavassa sukupolvessa. Olen päättänyt antaa anteeksi itselleni ja äidilleni puutteemme.

Olen menossa tänään kirjoituskoulutukseen. Sain idean noista katoavista lajeista pieneen juttuun ja kirjoittelin sitä eilen illalla. Kyse on nuoresta miehestä, joka ylioppilaskirjoitusten jälkeen vahingossa humalassa pettää tyttöystäväänsä ja vaikka kukaan ei saa asiasta tietää niin ikäänkuin korvaukseksi kihlaa ja nai tämän petetyn tyttöystävän. Huonossa omatunnossaan hän opiskelee itsensä ekonomiksi, vaikka olisi aina halunnut käsityöläisammattiin. Mies menee töihin Nokialle johonkin kummalliseen hommaan. Kun Nokialta tarjotaan erorahoja vapaaehtoisesti lähteville mies aloittaa surkean uran kyläseppänä. No jutusta ei kyllä oikein tahdo tulla mitään. Huomasin muuten, että kirjoitan aina yksinäisistä ihmisistä. He asuvat yksin tai sitten toisten kanssa, mutta kuitenkin ovat yksinäisiä. Kunhan sepustelen.

Entinen mies FB:ssa

Ensin sosiaalisessa mediassa oli tytär, sitten minä, sen jälkeen poika.Sitten sinne ilmestyi entisen miehen uusi vaimo (laiha ja nuori), entisen miehen lapsi ja nyt siellä pällistää entinen mies. Onneksi FB ei ollut olemassa eron aikaan. Olisin syytänyt entiselle miehelleni ja hänen uudelle vaimolleen (laiha ja nuori) sellaisia herjauksia, että nyt saisin hävetä.

Ripsisiippa

Helolantiainen, kastanjakääpä, haisunahikas, halavasepikkä, ripsisiippa, punavalkku???

Tiedättekö mistä on kyse? Ne ovat suomalaisia uhanalaisia lajeja. Mitä noista otuksista, mutta samalla katoavat noin hienot nimet. Kuvassa on tietysti haisunahikas, mutta senhän te jo varmaan tiesittekin.

Helolantiainen on maanläheinen harteikas tyyppi, harrastaa ravihevosia. Kastanjakääpä on innostunut vanhoista kirjoista varsinkin ensipainoksista. Haisunahikas viestittää olemuksellaan: älä vain huomaa minua. Hikoilee helposti. Halavasepikkä on ekonomi, joka on tehnyt elämänmuutoksen ja opiskellut oppisopimuksella sepäksi, pitää omaa yritystä, joka pysyy pystyssä säälivien sukulaisten ja aiemmin hankittujen bonusten ansiosta. Ripsisiippa, epäluotettava aviopuoliso, vilkuilee aidan toiselle puolelle ja saa yleensä vastakaikua. Punavalkku on entinen taistolainen, nykyinen vihreiden aktiivijäsen.

Ketä kiinnostaa?

En taida oikein olla orientoitunut aikaan enkä ehkä paikkaankaan. Eilen kampaaja mainosti minulle maanantaista vapaapäiväänsä. Ärsytti, mitä se sillä kehuskelee.Sitten hän alkoi jorista jotain itsenäisyyspäivästä. Annoin naiselle anteeksi hänen pitkäpiimäiset juttunsa taloremontista ja lähdin rallattaen kotiin. Olin saanut ylimääräisen vapaapäivän.

Tilaan Aamulehteä, tärkein syy on etusivun sääkuva, sen ansiosta tiedän mitä pukea päälle. Tiedän myös, että Vesa Keskisen kaunis nuori tyttöystävä haluaa mennä Vesa Keskisen kanssa kihloihin. Puutarhakadusta (miksi nimi on Puutarhakatu, eihän kadulla ole puutarhaa eikä mitään siihen viittavaa, ruma katu) halutaan tehdä Marsalkankatu. Kulttuurisivut ovat surkeat. Lehdestä puuttuvat laajat perusteelliset jutut vaikkapa kirjallisuudesta. Hesarissa saattaa runokirjasta olla puolen sivun arvostelu, Aamulehdessä kirja-arvostelut ovat postimerkin kokoisia. Ruokasivut ovat ihan kivat. En ymmärrä niitä Sunnuntai-ihmiset lisälehtiä perhepotretteineen ja juhlakuvineen. Ketä ne kiinnostavat?

Taas minä känisen. Ketä kiinnostaa.

Iltahartaus

En kuulu kirkkoon. Erosin siitä vihaisena nuorena naisena, koska naisista ei voinut tulla pappeja. Nyt olen vihainen keski-ikäinen nainen ja nyt naisesta voi tulla jopa piispa, en ole kuitenkaan liittynyt takaisin kansankirkkoomme. Toki nyt ärsyttää, että tyttäreni ei voi mennä naimisiin kirkossa, tosin hänkään ei kirkkoon kuulu.

Aikoinaan kirkosta ei erottu netissä vaan usein vaadittiin tapaaminen papin kanssa. Kun siskoni oli menossa eroamaan samaisesta laitoksesta, hän näki edellisenä yönä unta ystävästään, joka oli unimaailmassa menettänyt näkönsä. Kylmät väreet kulkivat siskoni pintaa pitkin kun hän tapasi seurakunnan palvelijan: pappi oli sokea.

Aikoinaan naapurissamme asui seurakuntamme pappi. Kutsuimme häntä nimellä biskop Pirskanen. Mies kiillotteli autoaan kaikki vapaa-aikansa.

En ole tehnyt lopullista päätöstä uskonnon suhteen. Olisi hienoa uskoa ja nojata johonkin. Älyn tasolla uskonnot ovat kuitenkin kestämättömiä. Olen pariin otteeseen ollut Valamossa ja yrittänyt oikein tosissani henkistyä onnistumatta. Kokemus on ollut rauhoittava ja juhlava, mutta ei muuta.

Kuulin äsken sattumalta radiosta Torsti Lehtisen pitämän iltahartauden. Arvostan ja pidän suuresti hänestä. Minulla on ollut ilo tavata hänet muutaman kerran ja hän on yksi viisaimmista miehistä joita olen kohdannut ja kaiken lisäksi huumorintajuinen. Iltahartauden päätösvirsi oli Kulkurin valssi. Jos iltahartaudet olisivat aina sellaisia, jonka Torsti piti alkaisin kuunnella niitä säännöllisesti.

HHKA

Joskus menee itseluottamus. Siihen ei tarvita muuta kuin, että seisoo balettitangolla väärään suuntaan. Kaikki muut katsovat vastakkaiseen seinään kuin itse. Koska olet tangon päässä et huomaa ennenkuin opettaja tulee sinut kääntämään. Joskus se ei hetkauta tippakaan, että on kaikessa niin surkea ja lahjaton, joskus sitten taas tekee mieli hypätä Näsijärveen, joka kuitenkin lienee jäässä.

Kirjoituskoulutuksessa jokainen sanoo suunnilleen samat asiat kun kehotetaan kommentoimaan omaa kirjoitusta ennen kuin sitä käsitellään. Tämä on sellainen harjoitus, kokeilu, huono, ihan alkumetreillä tämä kirjoitus, en ole ehtinyt yhtään muokata. Keskustelin asiasta erään ystäväni kanssa, joka sanoi, että voisitte sopia jonkun lyhenteen tuolle puheelle, vaikkapa (HHKA= harjoitus, huono, kokeilu, alkutekijöissään).

Huohottaja

Luin, että Turussa mies oli kaatunut pyörällä ja jäänyt hengettömänä maahan makaamaan. Poliisi tarvitsi apua miekkosen tunnistamiseksi. Miehellä oli päässään musta pipo, jossa luki Posti, ei siis Itella tai muu nykyajan kotkotus. Jos minulle kävisi samoin luettelo olisi seuraavanlainen: musta pitkä toppatakki, musta pipo, beige kaulaliina, kypärä, tuulihousut, kapeat farkut, villasukat, mustat pitkät saappat, villatakki, villainen tunika, pitkähihainen valkoinen teepaita, nahkarukkaset...Alusvaatteet jätän luettelematta, etten saa huohotussoittoja.

Opiskeluaikana sain huohotussoittoja. Huusin puhelimeen ja kysyin, kuka siellä huohottaa. Yksi sinun lukuisista ihailijoistasi, sanoi mies. Kommentista johtuen kuuntelin minuutin kauemmin kuin olin aikonut. T. huusi, että laita jo se puhelimen luuri kiinni. Silloin ei näytöltä vielä näkynyt soittajan numero. Nyt huohottaja hankkinee Prepaid-liittymän.

Koska tulee kesä?

Sormia paleltaa, varpaita paleltaa. Ei tule mitään. Koska tulee kesä?

Jättiläinen

Miltä tuntuisi jos yhtenä aamuna heräisin ja olisin pitkä. Säilytän huiveja, hanskoja ja hattuja eteisen kaapin ylähyllyllä. Minä raukka pätkä etsin aamulla lämmikettä itselleni. En näe kunnolla ylähyllylle ja etsiessäni vaatteitani pudottelen ne eteisen lattialle ja kiroilen. Asunnossani on jossain vaiheessa asunut jättiläinen. Aikoinaan komensin mieheni ottamaan astioita ylähyllyiltä, sittemmin poikaani, nyt olen ostanut tikkaat. Tapailin aikoinaan radiomastomiestä (hän oli kerran pudonnut radiomastosta ja murtanut selkärankansa), joka oli 195 cm pitkä. Hänet erotti heti väkijoukosta. Minäkin sain pienen osan pitkän henkilön karismaa. Saisinpa edes yhden päivän olla pitkä ja katsoa muita alaspäin. Minusta se olisi oikeus ja kohtuus.

Tihvi

Katson pikkujoulu-päivystys-viikonloppuaivoilla kuorosotaa. Pidän entisenä kuopiolaisena Kuopion kuoron puolta. Savon murre ja Matti Sariola vetävät tipan väsyneisiin silmiini. Noin muuten pidän kyllä Emma Salokoskesta.

Odotan sitä hetkeä, jolloin koti-ikävä valtaa ja alan hinguta lapsuuden maisemiini. Kerran sieltä lähdin ja päätin etten palaa. Onhan se savon murre niin noloa. Sairaalassa työskenteli miespuoleinen sairaanhoitaja, joka näytti kreikkalaiselta jumalalta. Kunnes hän alkoi puhua. Diffi vääntyi hänen suussaan tihviksi.

Kysyin päivystyspotilaalta:
"Onko teillä rintakipuja?".
"Minullako?"
"No teillä."
"Suottaahan tuota ollakin."
"Vastatkaa kyllä tai ei!"
"Kyllä ehkä taetaa joskus olla."

J-kauta ei sinne enää. Ei ainakaan vielä. Ei koskaan. Tai on ne niin lutusia savolaiset. Niin omia. Niistä ei saa mitään selvää. Meistä ei ota selvää vanha Erkkikään.

Ahkeruusvillatakki

Poljin töihin purevassa pakkasessa. Sunnuntaiaamuna klo 7.30 marraskuussa Tampere on hiljainen paikka. Näin muutaman koiranulkoiluttajan, Puutarhakadun Siwasta paistoi lämmin valo. Ajattelin myyjää kohtalotoverinani. Tänään oli niin vähän töitä, että ehdin tehdä ne ennen kuin kunnon juhlija olisi edes herännyt nihkeiltä yöuniltaan. Potilaissa oli poikkeuksellisesti vain yksi, jonka sairaalaan joutuminen liittyi alkoholin käyttöön. Kotiin sain ajaa auringon paisteessa. Ostin itselleni palkkioksi ahkeruusvillatakin.

Rakkautta italialaisittain

Katsoin Niagarassa elokuvan "Rakkautta italialaisittain". Mukava katsoa elokuvaa ilman mainoksia ja vieressä kokista ja popcorneja mättäviä kanssaihmisiä. Tyylikäs elokuva, jonka pinnan alla tuntui jotain uhkaavaa alusta lähtien. Teemana olivat eroottinen rakkaus, äidin rakkaus, kuolema ja tietysti ruoka. Tilda Swintonilla on herkät kasvot. Kotiin kävellessä viima tunkeutui untuvatakin alle.

Sain kutsun Lenin museoon kuubalaisen valokuvanäyttelyn avataisiin. Siellä olisi ollut Kuuban suurlähettiläs, joka espanjan kurssilla piti pitkäpiimäisen poliittisesti soveliaan luennon Kuuban turismista. En mennyt avajaisiin. En enää romatisoi Kuubaa, enkä halua kannattaa maan politiikkaa edes avajaistilaisuuteen osallistumalla.

Puitten takaa kuulee meren

Pikkujoulut on lusittu. Tällä kertaa selvisin vähäisin vahingoin, mitään ei hävinnyt. Tai no täytyy myöntää, että yhtä meikkikynää ei löydy. Olimme jatkoilla ravintolassa nimeltään Old Brick's Inn tai jotain sinnepäin. Oli mukavaa tanssia porukalla. Tanssilattialle tupruteltiin valkoista "savua". Kokemus oli niin vahva, ettei ihan heti tarvitse kokea sitä uudelleen.

Kävin Lukulaarissa. Nykyisin etsin sieltä lähinnä runoutta. Löysin Solveig von Schoultzin valitut runot "Puitten takaa kulee meren". Antikvariaatissa työskentelee runoilija Arto Lappi. "Hieno kokoelma, harvoin löytää kovakantisena" sanoi hän. Tunsin itseni hienoksi ihmiseksi, jolla on hieno runokokoelma.

Tähti

Äkkiä sain toisen käteni irti
käsivarsista, jotka pitelivät minua
ja ojensin sen ja kosketin tähteä:
niin, siellä se oli, ei ollut vaihtanut väriä,
syvä tähti niinkuin ennenkin, sinisakarainen
ja minun yksin minun-
tähti oli kohdallaan
me hymyilimme toisillemme
ja käännyimme kumpikin
omaa taivastamme kohti.

Kiviä

Työkaverini kertoi tyttärestään, joka oli myynyt naapurin lapsille kiviä pihaltaan. Homma paljastui kun lapset pyysivät rahaa vanhemmiltaan kiviostoksia varten. Tärkeää ei ole tuote vaan mielikuva. Tyttö onnistui luomaan kivistä jotain tavoiteltavaa, jotain joka on pakko saada. Tyttö päätyy todennäköisesti kaupalliselle alalle.

Luin ystävän blogista, että Radio Suomessa oli ollut ohjelma, jonne kuuntelijat saattoivat soittaa ja kertoa kivilöydöistään vähän radion luontoillan tapaan. Asiantuntijat sitten pohtivat kivimateriaalin laatua sanallisen kuvauksen perusteella. Voisiko tuollaista ohjelmaa olla muualla kuin Suomessa.

Amatööri juhlii

Minuun iski pikkujouluangsti. Ei ole mitään sopivaa päällepantavaa: mustaa, liian tiukkaa tai lyhythelmaista, kimaltavaa ja kaikin puolin naurettavan näköistä. Sellaista, jonka vie kirpputorille heti arkipäivän tullessa. Heittää häveliäästi kimalluksia sisältävän tiukasti solmitun muovipussin hyväntekeväisyyteen ja poistuu häveten paikalta. Sellaista, jota on päättänyt olla enää koskaan ostamatta. Minulla on vain yltiöasiallinen pikkumusta. Onneksi se on sentään lyhyt. Ostin verkkosukkahousut ja lievästi lurexin 14 euron boleron. Nyt odottelen huomisia pikkujouluja rauhallisin mielin.

Hesarissa oli juttu selviämisasemasta, johon nyt pikkujoulujen aikaan kuljeteaan amatöörijuhlijoita: pikkulasten äitejä ja kilttejä perheenisiä, jotka hurvittelevat kerran vuodessa.

Kyynikon kyynel

Olin töissä erään sairaalan hematologisella osastolla. Nuori nainen oli osastolla hoidossa vakavan sairauden vuoksi. Hoito kesti kuukausia. Nuori nainen kaipasi poikaystäväänsä. Nuorella miehellä ei ollut rahaa matkustaa tyttöystäväänsä tapaamaan. Välimatkaa oli parisataa kilometriä. Hoitajat keräsivät kolehdin ja mies saatiin vierailulle. Vieläkin tulee liikutuksen tippa silmään asiaa muistellessa. Pimeys tekee melankoliseksi ja herkkästi liikuttuvaksi. Ehkä se on tarkoitus, mahdollisesti meistä näin jalostetaan hienoja tuntevia ihmisiä.

Ainakin joistakin (kyynikko pulpahti pintaan).

Voi kun pian tulis pakkanen

Ajoin tänään pyörällä töihin. Lumihiutaleet iskeytyivät silmiini, en välillä nähnyt eteeni, mikä ei ole hääppöistä kun muutenkin polkee pimeässä ja liukkaassa henkensä kaupalla. Kuuntelin ajaessani Bachin jouluoratoriota. Sillä on kummallinen rauhoittava vaikutus. Bachia kuuntelen vain ääriolosuhteissa. Toisaalta on hienompi kokemus jäädä rekan alle Bachin musiikin pauhatessa kuin hiljaisuudessa.

Harrastin yhden talven avantouintia. Jyväskylässä oli ja varmaan edelleen on Vuorilammella sauna, josta sai pulahtaa hyytävään veteen. Jostain oudosta syystä siihen tottui ja siitä alkoi jopa pitää. Osalla umareista oli hanskat, hattu ja uintikengät. Turhaa hienostelua. Minä uin villasukat jalassa. Katselin kerran nuoria salskeita italialaisia miehiä, jotka raukat oli tuotu saunaan ja avantoon. Seisoskelin kovassa pakkasessa laiturilla märissä villasukissani. Päätin palata saunaan. Se ei kuitenkaan onnistunut sillä sukat olivat jäätyneet laiturin pintaan. Oli pakko riisua sukat jalasta ja kiskoa ne irti laiturista. Mitä tästä opimme? Ei pidä seistä pitkään pakkasessa märät villasukat jalassa.

Rakastettu viihdekirjailijatar

Pidin esitelmän. Sanoin, että tämä on turvallinen kuunnella, testattu eläimellä. Aion pölöttää seuraavankin esityksen kisulle. Se on perjantaina. Olen pitänyt saman höpinän jo kerran. Toivottavasti se löytyy jostan läppärin kammarista. Esitelmäni kuuluu työpaikkamme pikkujouluformaattiin. Kyse on kuitenkin täysin asiapitoisesta jutusta. Pitää varmaan keksiä siihen joku kevennys. Tästä vaan Fingerporeja ja Viivejä ja Wagnereita selaamaan.

Imagessa oli laaja juttu siitä yhdestä naisesta, josta tulee kirjailija. Aiemmin mm. Aamulehti kirjoitti hänestä. Harva esikoiskirjailija on saanut yhtä paljon palstatilaa ennen kuin on edes julkaissut mitään. En kiusallani mainitse hänen nimeään. Luen hänen blogiaan vaikka periaatteessa usein inhoan sitä. Nainen vaikuttaa välillä niin uskomattoman naivilta. Hän näyttää kuitenkin onnistuvan siinä mitä haluaa: tulla rakastetuksi viihdekirjailijaksi. Kaikki riippuu enää hänen kirjastaan: se julkaistaan helmikuussa.

Esitelmä

Pidin kisulle huomisen esitelmäni. Hän kuunteli hyvin kiinnostuneena, ei kysynyt mitään. Ilmeisesti esitykseni oli niin selkeä. Kisu villiintyi laserpointteristani, juoksi ympäri huonetta punaisen valopilkun perässä. Ihmetteli sitten pitkään täplän katoamista.

Luminen pyörätie

Saako valittaa? Rongankadun pyörätietä ei ole vielä ollenkaan aurattu tai pätkää siitä. Koen sen henkilökohtaisena loukkauksena koska se on minun pyörätieni -kele. Se on henkilökohtainen loukkaus. Vaadin hyvitystä.

Aniara

Äidinkielenopettajamme oli villinä Harry Martinsonin teokseen Aniara. Kirja julkaistiin 1956 (Tarkistin Wikipediasta). Aila Meriluoto on tainnut kääntää sen suomeksi. Aila M. muuten ihaili kovasti kirjailijaa, asia käy ilmi hänen päiväkirjoistaan. Aniara on runomittainen synkkä kuvaus avaruusaluksesta, joka tuhoon tuomittuna kiitää ulos Aurinkokunnasta. Opettaja luki teosta meille ääneen haltioituneena. Emme ymmärtäneet pätkääkään, eikä meitä suuremmin kiinnostanut. Luimme koulussa myös Shakespearea: "Romeon ja Julian", "Kesäyön unelman" ja "Hamletin". Opettaja oli siis suhteemme varsin kunnianhimoinen. Opettaja kuljetti meitä teatteriin katsomaan näytelmäharjoituksia. Se oli hauskaa. Minulla oli koko kouluajan Ramppikortti, jolla kävin katsomassa kaikki näytelmät, kortti oikeutti katsomaan ensi-iltaa edeltävän läpimenon. Luokkaretkellä opettaja huusi meille puliseville oppilaille SILENCIO! Ja taas meitä hävetti.

Yäk!

Löysin tänään Bookcrossing-kirjan Tsehovin "Kirjavia kertomuksia", kävin jo merkkaamassa löytöni www.bookcrossing.com sivulle. Pidän tätä merkkinä siitä, että on palattava Tsehovin pariin. Kävin runokauppa Kattilassa ja ostin Jukka Vienon runokirjan "Stockan kulma". En kehtaa lähteä kaupasta ostamatta mitään, minusta kauppa on niin liikuttava. En siis käy siellä kovin usein. Jotta kulttuurisunnuntaini olisi täydellinen kävin vielä näyttelyssä Taiteilijat 2010. Sitä en halua hirmuisesti kommentoida, sillä en paljoakaan asiasta ymmärrä. Pidin parista maalauksesta ja yhdestä valokuvasta. Otin kännykkäkameralla kuvan erään taideteoksen yksityiskohdasta. Kuva ei ole häävi, mutta teos huvitti minua.

Näin lisäksi kaksi joulupukkia ja yhden säälittävän poron. En ole voinut vuosiin katsoa joulupukkeja hyvillä mielin. Lapsuuden ystäväni S:n vanhempien tuttavamies hipelöi alle murkkuikäistä S:ää aina kun muiden silmä vältti. Emme tietenkään kertoneet asiasta kenellekään aikuiselle. Mies oli joulun aikaan aina tavaratalossa joulupukkina. Minua siis joulupukit inhottavat. Pyydän anteeksi joulupukki-ihmisiltä. Pakkoko minun oli teidän jouluinen kokemuksenne pilata.

Yhdeksänhenkinen kissa

Mietin eilen yhteen juhlaan lähtemistä niin pitkään, että ei sitten enää kannattanut lähteä. Se juhla olisi ollut Telakalla, siellä olisi soittanut bändi nimeltään Kinkkubingo. Sain tilaisuuten FB:n kautta kutsun vanhalta tutultani. Ravintola oli periaatteessa avoinna kaikille, mutta kyseessä oli tämän miehen syntymäpäivä. Nyt sitten kadun etten lähtenyt. Elämä on vaikeaa.

Olen vieläkin Jet lag väsynyt. Tosin nukuin viime yön erinomaisesti.

Luen Aila Meriluodon päiväkirjoja. 75-vuotias Aila Meriluoto ihmettelee miksi ihmiset kohtelevat häntä kunnioittavasti kuin vanhusta vaikka hän omasta mielestään on vähän huonosti kävelevä nuori nainen. Iän myötä ei sisäinen tuntemus itsestä kovin paljon muutu. Olen Aila Meriluotoon verrattuna nuori nainen. Mielestäni ainoa muutos on kaikenlaisten ahdistuksen tunteiden väheneminen. On helpompaa hengittää kuin nuorempana. Ulkonäön suhteen on tietysti jo alamäki menossa, voi vaan toivoa, että alamäki on loiva ja pitkä.

Luin eilen Kyllikki Villan runoja ja pidin tästä:

Miksi kieltäisin tämän vihan
jota niin hämmästytte
vanhassa mukavassa naisessa
jonka pitäisi jo ymmärtää:
eletty, rakastettu, kiitos kaikesta!

Jokainen vihan hyöky
vie minua itseni suuntaan.

Ahdistus vähenee, mutta ole monesta asiasta tässä maailmassa vihainen. Kuinka vihainen minusta vielä tuleekaan. Vanheneminen ei enää ahdista niin paljon siitäkään syystä, että olen löytänyt kirjoittamisen ja kirjoittaa voi aina.

Vielä Kyllikki Villan rakkausruno

Siksi että silmäsi ovat yhä hellät
sinun on hylättävä minut yhä uudelleen
kuin tapettaisiin
yhdeksänhenkistä kissaa

Runovaroitus

Varoitus V:lle tässä tulee kolme ruonoa Sirkka Seljalta:

SIVUTIET

Todelliselta tieltä erkanee aina jokin sivutie
ja siltä toinen sivutie,
jonka varrella on onnellisia taloja ja lapsia.
Liian kaunista, siitä ei voi kirjoittaa.

AVAIN

Hän sanoi:
teen sen itse,
avaimen,
teen sen puusta,
puuavaimen
joka sopii kaikkiin oviin.

OPPILAS

Kirjoitukset luettu,
mestarit käyty läpi,
keneltä minä nyt opin?
Hahmoton ääni vastaa:
itseltäsi.

Penkola

Minulla ei ole mitään sanottavaa. Normaali ihminen olisi tässä tapauksessa hiljaa, en minä.

Tein tänään valmiiksi keskiviikon esitelmän. Ajoin sen tekoa varten pyörällä työpaikalleni, sillä tarvitsen virikkeettömän työtilan saadakseni jotain aikaiseksi. Tein tunnin verran töitä, etsin lähinnä sopivaa kuvitusta esitelmääni. Ihminen on mestari keksimään kaikenlaisia sijaistoimintoja. Minusta esitelmän kuvitukseksi kävi hienosti Esherin grafiikka, joka on niin matemaattista. Aiheeni on niinkin kiehtova kuin erään sairauden uudet klassifikaatiokriteerit. Etteivät kuuntelijat putoile silkkaa kyllästymistä tuoleiltaan oli pakko keksiä jotain. Tunnin työskenneltyäni päätin lähteä kahville, mutta olin unohtanut kukkaroni. Muistelin, että työtakkini taskussa olisi rahaa, niinpä haahuilin pitkin pimeitä käytäviä pukukopille. Taskun pohjalta löytyi 2.40. Jostain syystä en enää päässyt takaisin ovista, joista olin kulkenut, joten jouduin kiertämänn ulkokautta. Minua suoraan sanoen ketutti. Rahat riittivät pieneen kahviin ja kuivaan riisipiirakkaan. Olin haaveillut jostain muusta.

Eräs lääkefirma pyytää lehteensä pakinaa. Maksaisivat tietysti ihan mukavasti. En vielä tiedä myynkö sieluni.

Huomenna on lähellä residenssiäni Hämeenpuistossa jonkinlainen tapahtuma. Minusta puistokadun elävöittäminen on hieno asia. Runokappa Kattilassa on Penkola niminen juttu, josta voi ostaa tarjouskirjoja. Menen ainakin sinne.

The Social Network

Ystävä kävi kylässä. Halusin tehdä jotan amerikkalaista ruokaa, siis laitoin Ceasar salaattia. Tein oikein majoneesinkin itse, siihen laitetaan tässä tapauksessa anjovista. Paiston krutonkeja, höyläsin päälle parmesan-lastuja. Varsin maukasta. Samalla tuli nautittua yhteensä desi öljyä. Kävimme päälle katsomassa amerikkalaisen elokuvan The Social Network. Olemmehan FB-jäseniä. Elokuva oli vähän rasittava. Vauhti oli mahdoton, ei mitään suvantokohtia. Päähenkilö vaikutti hyvin aidolta asperger nörtiltä. Onko muuten mitään väliä omistaako 50 miljoonaa vai 100 miljoonaa dollaria?

Sain taas FB-kutsun yksiin juhliin. Ei koskaan tiedä onko kutsu oikeasti tarkoitettu noudatettavaksi kun se tulee henkilöltä, jolla on 450 FB-ystävää.

Taivaan tulet

Olen outo. Itkin eilen hillittömästi katsoessani "Taivaan tulet"- sarjan ensimmäisen kauden päätösjaksoa.

Kummitäti

Joskus tunnen itseni ihanan agressiiviseksi. Olisi kiva antaa joillekin ihmisille opetus noin Kummisetä elokuvan tyyliin. Voisin aloittaa naapurista, joka käryttää tupakkaa niin, että haju tulee kylppäriini. Jos vaikka heittäisin hevosen pään pojan sänkyyn, jospa tuo siitä oppisi. Seuraava kohde voisivat olla kestoinhokkini pyörätielle parkkeeraavat autoilijat. Kaikille ei riitä hevosenpäitä ja sitäpaitsi se vaatisi ihmisten osoitteiden selvittelyä ja muuta aikaa vievää puuhaa. Jospa heittelisin heitä vaikkapa kananmunilla. Tästä lähdetään. Tiedän muitakin henkilöitä, jotka saattaisivat tarvita opetuksen. Hommasta voisi jatkossa tehdä tosipohjaisen Hollywood-elokuvan nimeltään Kummitäti.

Varoitus: sain tänään influenssarokotuksen (sisältää sian). Agressiiviset ajatukset saattavat olla tuon rokotevalmisteen sivutaikutus.

Kannettava uuni

Sain tällaisen sähköpostin. En taida voida toteuttaa pyyntöä.:

Jos sinulla on vanha kannettava uuni, ja jos et kayta sita enaa, me voidaan hyvin kiitollinen, jos voit lahjoittaa sen meille ja jarjestaa kuljetuksen uunin meille (asumme 200 km Moskovasta).

Kun ei ole autoa saati sitä vanhaa kannettavaa uunia.

Shokkikihlat

Iltalehden lööpissä luki "Prinssi Williamin shokkikihlat". Olen aivan shokissa, mies kihlasi monivuotisen tyttöystävänsä. Yllättävä veto. Hädin tuskin olen toipunut Victorian ja Danielin satuhäistä.

Minäkin haluan satuhäät. Olen mennyt naimisiin maistraatissa ja minut on tuomittu avioeroon kuten tuomioistuimesta saapuneessa kirjeessä todettiin.

Haluan kulkea sulhaseni kera vaunuissa läpi hurraavan kansanjoukon, heilutella iloisesti hansikoitua kättäni, vilkuilla rakastuneesti tuoretta aviomiestäni. Haluan puvun,jossa on kymmenen metrin silkkilaahus, haluan 32 000 puntaa maksavan kihlasormuksen ja neljä söpöä morsiusneitoa. Haluan punaisen maton ja kunniakujan. Haluan vieraakseni koko suomen hallituksen, presidentin ja hänen miehensä sekä Euroopan kuninkaalliset, he ovat niin hauskaa väkeä. Haluan, että hääni televisioidaan vähintään kahteenkymmeneen maahan.

Joulunäytös

Harjoittelimme baletissa joulunäytöstä varten. En aion esiintyä mikä ei katsojien kannalta ole suurikaan vahinko. Ensi viikolla Aamulehden toimittaja tulee tekemään juttua ryhmästämme. Opettaja katsoi minua ja tytärtäni kun kertoi,että toimittaja haluaa haastatella paria tanssioppilasta. Voin jo kuvitella jutun "Äidin ja tyttären yhteinen harrastus: koskaan ei ole liian myöhäistä." Paitsi silloin kun on liian myöhäistä. Ehkäpä hän haastattelee jotakuta muuta.

Ihana tyttäreni täytti tänään 27 vuotta. Hänellä on jo vankka kokemus tämän tyyppisestä julkisuudesta. Häntä on kerran haastateltu "Kauneus ja tervaus" lehteen aikuisena aloitetusta tanssiharrastuksesta. Tuolloin oli kylläkin kyse toisesta tanssilajista. Ei tässä siis mitään julkisuudenkipeitä olla.

Rakas auto

Luin erästä blogia ja tajusin, että todella nautin autottomuudesta. Inhosin autossa ilmeneviä vikoja, ajamista, ikkunoiden raaputtamista ja katsastuksia. Kerran ajoin 5 kilometriä ja ihmettelin kummaa ääntä: lämmityslaitteen 5-metrinen johto keikkui auton perässä. Meillä ex-mieheni kanssa oli aina kaikenlaisia autonrämiä. Hän ajanee nykyään jollain tasokkaammalla kulkuneuvolla. Kerran huoltoasemalla kuului kotterostamme kamala pamaus, olin ikäänkuin en olisi missään tekemisessä tuon ajoneuvon kanssa. Wartburgimme vaihteet menivät jossain vaiheessa sellaiseen kuntoon, että vaihdekeppiä piti vääntää kaksin käsin, joka tarkoittaa sitä, että kädet on irroitettava ohjauspyörästä. Eräästä autostamme menivä pyyhkijät rikki, käytin niitä etupenkiltä manuaalisesti. Kun konepellin alta alkoi tulla höyryä T. haki läheisestä pubista vettä, hän sai sieltä lainaksi oikein sievän vesikannun. Kerran huoltoasemalla kun tulin bensaa maksamasta lapset laulaa hoilottivat takapenkillä "Kaksi tapaa harrastaa seksiä, oikea ja väärä..." Auton ikkunat olivat auki. Kun äiti heitti aikoinaan minut työmatkallaan autolla kouluun, hän ajoi ojaan. Olimme Kuopiossa lähellä sairaalaa ja ohikulkeva ambulanssi pysähtyi katsomaan oliko meillä mitään hätää. Minua ei ole koskaan hävettänyt yhtä paljon. Luikin kiireesti kouluun ja jätin äidin ja auton sinne ojan pohjalle ja toivoin hartaasti, ettei kukaan tuttu ollut nähnyt tapahtumaa.

Tip tap

Tip tap tip tap tipe tipe tip tap, joulupäivänä on päivystys, tral lal lallan laa, sinivuorten yö siellä kiivas työ, hei tonttu-ukot hyppikää...

Loistava vuodenaika hautoa synkeitä ajatuksia. Voi oikein rypeä synkkyydessä, silti ajatukset ovat aurinkoisen keveitä verrattuna suomalaiseen luontoon. Nautin ajellessani töistä sadepisaroiden kopistessa kypärään ja mustan asfaltin imiessä kaiken valon. Tähän eivät kaikki hienohelmat kykene. Voima valtasi minut, oli keveä polkea. Kotona riisuin märät vaatteet ja levitin ne kuivumaan pieneen kylppäriini. Vedin villasukat jalkaan ja sytytin kynttilän.


Kerroin kisulle, että tuolla ulkona on kurja maailma ilkeine ihmisineen. Me olemme täällä turvassa. Lämmitin itselleni eilen tekemääni loistavaa moussakaa ja tarjoilin kisulle naudanlihaa kastikkeessa.


P.S. Otin kuvan Atlantalaisesta akvaariosta

Det enda rationella

Kävin katsomassa elokuvan ruotsalaisesta avioliitosta. Olen luullut, että ainoastaan suomalaiset nauravat ruotsalaisten tavalle neuvotella ja keskustella kaikesta. He nauravatkin itse itselleen. Hienoa.

Elokuvassa puidaan keski-ikäisten ihmisten suhteita ruotsalaisittain, ruotsalainen nimi elokuvalle on "Det enda rationella". Malliaviopari pitää kirkossa avioliittokoulua. Sitten mies hurahtaa työkaverinsa vaimoon. Neuvoteltuaan he päättävät jatkaa avioliittojaan ja muuttavat kaikki neljä saman katon alle odottamaan, että hurma haihtuu. Homma on varsin tragikoomista. Rakastuneen parin aviopuolisot kuuntelevat makuuhuoneesta kuuluvia kiihkeitä ääniä väliaikaisista kurjista peteistään. Lopulta rationaalisten ihmisten pinta murtuu ja he ovatkin oikeasti ihmisiä.

Mukavaa katsoa elokuvaa keski-ikäisistä ihmisistä, jotka myös näyttävät ikäisiltään, mutta joilla edelleen on tunteita kuin teineillä konsanaan.

Selena

Tänään iski väsymys, juuri kun en enää odottanut sen saapuvan. Huijasin itseni lenkille lupaamalla munkkikahvit Pyynikillä. Soin itselleni vain pienen munkin. Uusilla ihmelenkkareilla kävely muistuttaa hienossa hiekassa tarpomista.

Tein pitkästä aikaa moussakaa, join lasin punaviiniä. Syödessäni kuuntelin Ylen ykköseltä japanilaisia luontoääniä. Keittiössä on ehdottomasti kuunneltava venäläistä Selena matkaradiota.

Soitin isälleni. Vanhempani ovat muuttamassa, ostivat uuden talon. Yleensä 80-vuotias jämähtää paikoilleen.

Isän kanssa piirrettiin sääkarttoihin, joita hän kuljetti töistä kotiin. Isä luki eläytyen Herra Pii Poosta, kattiloista ja perunoista. Isän kanssa syötiin kakkutaikinaa. Isä lähti töihin kantaen salkkua, joka sisälsi korvapuustin ja Suomen kuvalehden. Isän mielestä Väinö Linna on hienoin kirjailija eikä kunnollisia taidemaalareita enää ole. Lasse Viren on suomalainen sankari, Bach on säveltäjistä suurin. Isä heittäytyy lattialle pitkälleen ja nukahtaa oitis. Isä lukee kaiken Stalinista. Hän lukee kirjaa ääneen ja me kaikki huudamme: Älä lue!

Amerikkalainen yö

Rytmit ovat retuperällä. Kävin kaverin kanssa sellaisessa Kuuba-illassa ja vielä Paapan kapakassa, eikä väsytä tippaakaan. Milloin viimeksi olen täällä Tampereella ollut missään näin myöhään. Sain hienon matkakuvan sähköpostissa, en osaa laittaa suurempaan formaattiin. Amerikkalainen yö on muuten Truffaitin elokuva vuodelta 1973, jos joku nyt ei satu tietämään.

Koripalloa

Kävin siis Atlantassa koripallo-ottelussa. En ole koskaan ennen katsonut koripalloa, selkeä peli, kun pallon saa koriin irtoaa pisteitä. Kori on kiinnitetty tällaisen pätkän kannalta korkealle. Pelaajien näkökulmasta korkeus oli vähintäänkin kohtuullinen. Minulle myös selveni, että pisteitä tulee enemmän jos korin heittää kauempaa.

Hallin katosta satoi pieniin laskuvarjoihin kiinnitettyjä pehmonalleja, katsomoon "ammuttiin" teepaitoja. Tauoilla esiintyivät cheer leaderit, kamera tähyili yleisöä, kuva heijastui suurelle skreenille. Kohteena olleita pareja kehotettiin suutelemaan, "best kiss" kilpailussa. Kaikki menivät heti täysillä mukaan, eivätkä kiusaantuneet kamerasta tippaakaan, päinvastoin. Yksi koripalloilija oli mielestämme pieni pygmi, vikkelä jaloistaan, mutta pätkä. Tarkistimme pituuden, joka oli 185 cm.

Kotomaani töykeä ja pimeä Suomi

Kotomaani on töykeä pimeä Suomi. Keksin uuden merkityksen termille nousuhumala: Lentämistä pelkäävän ennen lentoa hankittu hiprakka, joka saa onnettoman lentopelkoisen vaikuttamaan jotakuinkin normaalilta kansalaiselta. Pelkään koneen nousukiitoa.

5.11.

Lufthansan lento Franfurt-Atlanta. Yhdysvaltain viranomaiset ovat antaneet uuden ohjeen:koneessa ei saa seisoskella eikä parveilla ryhmissä. Ei siis parveilla.

Nukuin yön lentokenttähotellissa. Heräsin säpsähtäen ja näin unen ja valveen rajamailla kaksi kerälle kietoutunutta pyörivää siiliä. Kammottava kokemus, laitoin äkkiä valot ja siilit katosivat. En ole koskaan kokenut moista ja toivottavasti en koe. En uskaltaisi käyttää huumeita, pelkäisin näkeväni siilit uudestaan.

6.11.

Yhdysvaltoihin on aina ilo saapua, tunnet itsesi tervetulleeksi.

"What is purpose of your travel?"

"Put four fingers of your right hand there", minulta otetaan sormenjäljet ja pärstäni valokuvataan.

Atlantassa otamme matkalaukkumme hihnalta ja kuljetamme toiselle hihnalle. Siirrymme junalla toiseen terminaaliin, jossa pakaasimme taas kulkevat uudella hihnalla. Otamme siis taas matkalaukkumme hihnalta pyörimästä. Päästäksemme toiseen terminaaliin ja ulos on taas käytävä läpi turvatarkastus, heitettävä kengät jalasta ja mentävä metallinpaljastimen läpi. Kaikki tämä tapahtuu kahden lennon jälkeen, joista toinen kesti kymmenen tuntia. Olo ei ole erityisen raikas ja virkeä. Mitähän he arvelevat meidän maahan tuovan.

Hampaaton akromegaalikon näköinen puhelias kuski vie meidät hotellille. Käyn suihkussa kun ensin saan kummallisen virityksen toimimaan. Pään kastelua joutuu varomaan, käsisuihkua ei ole. Käymme syömässä, pyörittelen hetken salaattia lautasella ja menen nukkumaan.

6.11.

Atlantan vaikutuspiirissä asuu viisi miljoonaa ihmistä, keskustassa sitä on vaikea nähdä. Tampere on eläväisempi kaupunki. Miksi kukaan keskustassa liikkuisikaan, siellä on hotelleja, toimistoja, muutama ravintola, mutta ei vaikkapa ruokakauppaa tai elokuvateattereita. Käymme maailman suurimmassa akvaariossa, joka on jotenkin huvipuistotyylinen. Kalat ovat kyllä upeita. Kaksi suurta valkoista valasta pienehkössä altaassa näyttävät jotenkin surullisilta.

7.11.

Nuokun aamusta iltaan luennolla. Aikaero tekee tehtävänsä. En luultavammin tule muistamaan luennoista mitään.

Kongressikeskuksen vieressä ovat CNN:n uutisstudiot, maksamalla 13 dollaria pääseen ohjatulle kierrokselle, joka on kovin amerikkalainen. Melkoinen vaikutusvalta tuolla puljulla on. Kierroksella korostetaan pienten inhimillisten tarinoiden merkitystä, niitä saa uutisista täällä kuullakin.

Joka puolella mainostetaan Conanin uutta showta.

8.11.

Luennot alkavat aamuisin 7.15. Ei ongelmaa, ponkaisen ylös petistä virkeänä klo 5.

Syömme illalla pilvenpiirtäjän huipulla sijaitsevassa ravintolassa. Maisemat ovat melko kivat. Otan noin sata kuvaa. A. opettaa kamerani säätöjä. Ihmettelen, mitä sillä pystyykään tekemään.

Matkalla hotelliin oikaisemme puiston halki. Pirkuleen amerikkalaiset ovat sulkeneet portin. Sehän ei meitä estä, kiipeämme rauta-aidan yli. Jään leninkeineni keikkumaan aidan päälle, A. kiskoo minua alas. Perässämme tulevat kaksi panamalaista kongressivierasta, jotka ottavat mallia suomalaisista ja kipuavat myös aidan yli. Hississä toinen miehistä sanoo

"I saw your underware"

8.11.

Iltaluento illallisineen. Nukuttaa niin, että pelkään putoavani lattialle ja aiheuttavani skandaalin.

9.11.

Käyn M:n kanssa mall:ssa. Sinne pääsee metrolla. Metroverkko on vähäinen asukasmäärä huomioonottaen. Joillakin teilä näyttää olevan 12 kaistaa.

"My name is Susan. What is your name?" kysyy myyjä kun menen sovituskoppiin.

"Heidi tai Haidi is everything fine?" hän huutelee oven läpi.

Ostan lenkkarit, joilla saa timmin vartalon. Pakarani ovat pian niin pinkeät, että en voi istua kovalla tuolilla vaan tarvitsen sellaisen puhallettavan renkaan, joita juuri alateitse synnyttäneet käyttävät pehmikkeenä.

Atlantalaiset Hawksit häviävät koripallopelin Buckseille. Hallissa minulta kysytään ID card kun ostan olutta. Kylteissä kerrotaan, että sitä kysellään kaikilta, joista ei voida olla varmoja, että he ovat yli 30-vuotiaita.

11.11.

Takaisinkin on lennettävä, ei auta. Koneen vessat ovat alakerroksessa. Melkein unohtaa, että on taivaalla kiitävässä metallilieriössä. Osa porukasta on saanut lentoyhtiöltä tekstitiviestin, jossa muistutetaan, ettei printterin värikasetteja saa kuljettaa koneessa edes koneen ruumassa. Minä kun olisin niin halunnut tuoda niitä matkalaukullisen.

12.11

Frakfurtin lentokentällä on keskityttävä täysillä siihen, että omaisuus kulkee mukana, tarkistan boarding ajan kymmeneen kertaan. Aivot eivät toimi unen puutteen vuoksi.

Vihdoin töykeä, pimeä, sateinen kotomaa. Puhuin muutaman päivän aikana useamman vieraan henkilön kanssa kuin Tampereella kolmeen vuoteen. Toisaalta Tampereella saa olla hiljaa. Rouva Palin näyttäytyi tiheästi telkkarissa. Hinkuaa ilmeisesti presidentiksi. Palvelu oli yliystävällistä, tosin monen ansiot taitavat olla siitä kiinni.

Minä lähden nyt

Tänään lähden Hesaan, huomenna Frankfurtin kautta Atlantaan. Pidän päiväkirjaa, jos joku on kiinnostunut matkastani saa siitä sitten kuulla.

P.S. Kissani ja tyttäreni asuvat asunnossani. Ei kannata yrittää ryöstää.

Tahdon oppia

Menin aamulla muistitikku kaulassa suihkuun. Tikku oli kaunis kuin koru, laitoin sen kaulaketjuun. En ole uskaltanut tarkistaa vielä sen toimivuutta.

Välillä mietin tämän vaatimattoman "tutkimustyöni" järjellisyyttä. Jos mietin sitä liikaa joudun sellaisiin filosofisiin sfääreihin, joita älylliset resurssini eivät riitä ratkaisemaan.

Kai Niemistä:

Jos tahdot oppia vedestä,
kysy hukkuneelta.
En kyllä käsitä mitä sillä opilla teet.

Yhtenä päivänä en sitten viitsinyt enää olla tyytymätön ja rupesin tyytyväiseksi. Sekös tuntuikin mukavalta. Aikanaan sekin unohtui, tuli muuta mietittävää.

Petolinnunrengastajan salainen elämä

Viidassa tehty kirjoitusharjoitus hiukan jalostettuna. Sain kaksi asiaa, jotka oli juttuun ympättävä "Petolinnunrengastaja" sekä "kietoa vessapaperia raajojen ja vartalon ympärille". Aikaa oli n. 10 minuuttia.

Petolinnunrengastajalla on raidalliset villasukat, vaimo on ne neulonut, ainoa kotoisa ja pehmeä piirre muuten niin karskissa miehessä. Petolinnunrengastaja kiskoo kumisaappaat jalkaansa ja astuu kohti majakkasaaren rantaa. Sadetakin helmat lepattavat puuskaisessa tuulessa. Pärskeet kastelevat miehen ahavoituneet kasvot. Petolintuja ei näy.

Mies irrottaa alumiinisen Buster-veneen laiturista. Hän astuu veneeseen ja tönäisee vauhtia laiturista. Paatti keikkuu aalloilla holtittomasti. Petolinnunrengastaja on kokenut merenkävijä, huolimattomuuksissaan hän kuitenkin päästää veneen kääntymään sivuaallokkoon. Vene hörppää vettä. Mies putoaa kyydistä.

”Perkele” hän sanoo merelle.

Mies kahlaa rantaan vetäen venettä perässään. Hän kiskoo veneen kuivalle maalle. Mies palaa majakkarakennukseen.

Petolinnun rengastaja riisuu märät tamineensa ja etsii pyyhettä. Pöydällä on vessapaperirulla. Päähänpistosta mies alkaa kietoa vessapaperia raajojensa ja vartalonsa ympärille. Paperi tarttuu märkään ihoon. Tuntuu oudon kiihottavalta.

Tästä päivästä hän on eri mies. Hän on löytänyt itsensä. Majakkasaarella ei kukaan katso. Mies ostaa vessapaperinsa Prismasta tarjouksena suurina erinä. Kukaan ei aavista ja eihän se kenellekään kuulu. Perheen mielestä miehestä on tullut jotenkin rennompi. Viihtyy usein saarella, mutta siitä ei kukaan ole pahoillaan. Rengastaa silloin tällöin petolinnun tai pari.

Petolinnun rengastaja

Olen vihdoin kirjoittanut kuolematonta proosaa petolinnnun rengastajasta. Kirjoituskurssilaiset minä mukaanluettuina nauroimme niin, että emme meinanneet pysyä tuoleillamme. Kuolematon lause "petolintuja ei näy" on kuulemma vielä tänäänkin naurattanut kurssilaisia. Kukaan ei osaa oikein selittää miksi.

Atlanta

Luin juuri kuinka Atlantassa 17-vuotias poika oli Halloween pilana heittänyt autoa kananmunilla. Autoilija ampui pojan. Täytyy tällä kertaa unohtaa kaikenlainen elintarvikkeiden heittely ja keskittyä turvallisiin toimiin kuten luennoilla nukkumiseen. Aikaeron vuoksi hereillä pysyminen vaatiikin tolkuttomia ponnisteluja. Luennot alkavat yleensä klo 7.30 ja loppuvat joskus klo 18 aikoihin.

Vakavasti puhuen tapaus kuvastaa aseiden liian vapaata saatavuutta. Asiastahan kiistellään meilläkin. En ymmärrä miksi kukaan tarvitsee käsiasetta.

Piti laittaa perään tuo kommentti, ettei kukaan pidä minua liian kevytmielisenä ihmisenä.

Lakko

Ensimmäinen kokonainen vuorokausi ilman Spider-pasianssia on takana. Jos nyt pelaisin yhdenkin olisin taas koukussa. Nyhän siis en ole koukussa. En ole myöskään pelannut peliä, jota pelaamalla saa lahjoitettua riisiä kehitysmaihin. Olen käyttänyt näin vapautuneen ajan hyödyllisesti lukemalla erästä inhoamaani blogia, Wikipediasta Atlanta-tietoutta ja käymällä viisi kertaa FB:ssa.

Atlanta

Olen lähdössä Atlantaan perjantaina. Ilokseni huomasin, että se on South-East (kaakko?). Mitä idemmässä sitä vähemmin vaurioin tästä selviää. Muita ilonaiheita ei löytynyt. Se ei ole meren rannalla vaan sisämaassa, se ei ole ilmeisesti mikään kulttuurin kehto.

Olen menossa koripallo-otteluun. En ymmärrä lajista mitään. Koulussa yritin aina juosta touhukkaana pallon perässä, en kuitenkaan missään nimessä halunnut palloa itselleni. En ole koskaan katsonut koripallo-ottelua enkä luultavammin tule myöskään tämän jälkeen katsomaan.

Atlantassa on subtrooppinen ilmasto, hurrikaaneja ja tornaadoja. Siellä on näköjään taidemuseo. Amerikkalaisissa museoissa on hyvät museokaupat. Kirjakaupoissa saa notkua rauhassa, vaikka istua nojatuolissa ja lukea. Niissä on aina kahvila ja edullisia taidekalentereita.

Hotellin sänky on king size. Kun istuu sängyn laidalla eivät varpaat ulotu lattiaan. Hissiin tullessa kaikki tervehtivät toisiaan hymyillen. Tarjoilija kysyy "What do you want honey?", toivoo suurta juomarahaa. Restroom on vessa eikä mikään lepopaikka. Ei tunnu kotoisalta ennen kuin saapuu Euroopan maaperälle ja kaikki ovat taas tutun kärttyisiä ja epäystävällisiä.

Talvipyöräily

Tänä aamuna Aamulehdessä kuvattiin Tampereen keskustan "talvipyöräilytiet",pyörätieverkosto on lähinnä säälittävä.

Eilen oli Puutarhakadun pyörätielle pysäköity kolme autoa. Yhdessä istui kaksi ukkoa ikkuna auki. Huutaa täräytin avoimesta autonikkunasta: TÄMÄ ON PYÖRÄTIE!!! Miehet eivät sanoneet mitään. Ajatukset pystyn kuvittelemaan. Hullu akka.

Anjovishaarukka

Loistava päivä. Heräsin virkeänä kello viisi. Sinnittelin sängyssä niin kauan,että aamun lehdet putosivat postiluukusta. Kuudelta vatkasin kakkutaikinaa naapurien iloksi. Otin kakun uunista kello seitsemän, jolloin palohälytin parahti soimaan. Jos siis naapurin bilettäjäpoika vielä nukkui niin siinä vaiheessa hän varmasti heräsi. Meni melko kauan, ennen kuin sain laitteen vaiennettua. Tarvitsin tikkaat. Olen miettinyt onko hälyttimessä toimiva patteri: kyllä on.

Kirjoittajakurssilla opimme mikä on anjovishaarukka ja norjalainen perunalusikka. Kun seuraavan kerran vastaani tulee hopeinen anjovishaarukka ei sormi mene suuhun vaan osaan toimia sen kera.

Olen lievästi addiktoitunut spider-pasianssiin. Oikeastaan inhoan koko peliä, silti pelaan sitä 2-5 kertaa päivässä. Oivalsin kurssilla, että voin poistaa pelin koneelta ja sen tein. Mietin ensin pelaanko jäähyväispelin, en sitten kuitenkaan pelannut.

Illalla vielä kokoonnuimme kuusi naista ensimmäistä kertaa luokseni lukupiiriin. Luettava kirja oli Riikka Pulkkisen uutuusromaani Totta. Mielenkiintoista miten eri tavalla eri ihmiset olivat kirjaa lukeneet.

Apua, minulla ei ole enää spider-pasianssia!

Pikkutarina

Hannu

Hannu tuijottaa lääkärin suuta. Sieltä sinkoilee hienoja sanoja kuten korkea kolesteroli, riskitekijät, verenpaine, verensokeri, diabetes, sukurasitus ja keuhkoahtaumatauti. Valkoinen lääkärintakki pingottuu peittämään naislääkärin vatsaa. Nainen on raskaana. Huolitellut kädet piirtävät ilmaan kaaria. Nyt nainen luettelee laboratoriokokeiden tuloksia. Hannu ei ymmärrä sanaakaan.

Nainen vyöttää Hannun olkavarren verenpainemittarilla. Hän painaa nappulaa ja laite alkaa surista. He tuijottavat yhdessä mittarin digitaalista näyttöä. Mittari puristaa ikävästi Hannun kättä. 190/ 104 sanoo nainen ja puistelee päätään. Lääkäri oli määrännyt viime kerralla Hannulle verenpainelääkkeen. Hannu haki sen apteekista, mutta ei aikonutkaan syödä. Vuosi sitten lääkäri kirjoitti kolesterolilääkereseptin, sitäkään ei Hannu ollut käyttänyt, eikä aikonutkaan käyttää. Syökööt lääkäri itse ihmepillerinsä. Nainen ihmettelee, miksi kolesteroli ei ole yhtään laskenut. Ensin lääkäri kirjoitti reseptin, jossa luki Simvastatin 10 mg, seuraavassa reseptissä luki 20 mg, nyt oli menossa 40 mg. Kolesteroli on 6.2. Nainen utelee, oliko hän syönyt lääkkeen säännöllisesti, Hannu vakuuttelee niin tehneensä. Hannu huomaa, kuinka lääkäri salaa vilkaisee kelloaan.

Lääkäri puhuu vielä tupakanpolton lopettamisen tärkeydestä. Hän tarjoaa reseptiä, jonka avulla olisi helpompi lopettaa, mies kieltäytyy. Lopettaisi sitten laakista ilman lääkkeiden apua. Sitten kun sen aika olisi. Naapurin mies polttaa ketjussa ja ikää on jo kahdeksankymmentä. Mitä lääkäri siihen tuumaa?.

Nainen alkaa näyttää siltä, että asia on jo loppuun käsitelty. Näprää kynäänsä ja vääntelehtii tuolillaan suuren vatsansa kanssa. Hannu kaivaa reseptinipun taskustaan. Nainen kirjoittaa nuhruisiin papereihin epäselvän nimikirjoituksensa ja täräyttää alle leiman. Alimpana on Viagra resepti, siihenkin nainen laittaa nimensä. Hannu kerää reseptit tyytyväisenä taskuunsa. Nainen kehottaa käymään verenpainemittauksissa. Seuraava aika olisi hyvä varata puolen vuoden päähän. Silloin täällä olisikin toinen lääkäri.

Hannu hyvästelee ja sulkee oven. Terveyskeskuksen pihalla Hannu sytyttää tupakan. Hän kävelee autolle. Tarkistaa lompakosta, että siellä on rahaa lääkkeiden ostoa varten. Hannu starttaa Toyotansa ja ajaa lähimpään apteekkiin puolen kilometrin päähän.