Salama voi iskeä kahdesti samaan paikkaan

Suositan jättämään seuraavan tekstin lukematta, sillä se sisältää juonipaljastuksia ja siinä puhutaan kuolemasta.

Sissi Kuntsin (kirjoittaja käyttää salanimeä) omaan elämään perustuvassa pienoisromaanissa Klo 17.23 vaikeasti sairas aviomies pyytää lääkärivaimoaan auttamaan itsemurhassa.  Mies käyttää toteutukseen terävää veistä. Luetutin kirjan kollegallani, joka kävi kylässä. Mietimme  yhdessä miksi moinen tekotapa valittiin. Olisihan vähemmän väkivaltaisia ja sotkuisia keinojakin olemassa. Ehkä niitä käytettiinkin, mutta ei haluttu yhdenkään lukijan muuttavan kuolema-ajatuksiaan konkreettisiksi itsetuhoisiksi teoiksi. Sissi Kuntsin vimmaista ja surullista kirjaa rakkaudesta voi suositella.

Almodovarin elokuvassa Room Next Door parantumatonta syöpää sairastava nainen pyytää ystäväänsä olemaan läsnä kun hän ottaa hengen itseltään. Riittää kun ystävä on viereisessä huoneessa. Nainen tilaa netistä "eutanasiapillerin". En usko, että millään yksittäisellä pillerillä saisi hengen itseltään, enkä luottaisi netistä tilattuihin lääkkeisiin edes tässä tapauksessa.  (Eräs lukija huomauttaa, että ottivathan jotkut tappavan kapselin toisen maailmansodan jälkimainingeissakin. Siinä ei voi puhua rauhallisesta kivuttomasta kuolemasta, sillä niissä kapseleissa taisi olla syanidia.)

Minusta elokuva ei ollut Almodovarin parhaimpien töiden veroinen, vaikka Tilda Swinton ja Julianne Moore ovatkin hyviä näyttelijöitä. Ohjaajan kannattaisi jatkaa työtään Espanjassa.

Kuuntelin Areenasta kun Marko  Gustafsson (Oivallus, joka muutti elämän) haastatteli näyttelijä Eeva Soiviota, joka puolitoista vuotta sitten elvytettiin kammiovärinästä näyttämöllä. Kun hän tuli tajuihinsa, häntä tietysti hävetti. Näytelmäkin meni piloille. Hänellä on nyt  sydänlääkitys ja rytmihäiriötahdistin. 

Ohjelmassa sanottiin, että Soivio on kuollut jo kerran. Nykymääritelmän mukaan se ei pidä paikkaansa, sillä  ihminen on kuollut vasta kun hänen aivotoimintansa on pysyvästi loppunut. Kuolla voi vain kerran.

Soivion elämässä on tapahtunut toinenkin tragedia, hänen veljensä katosi laivaristeilyllä, eikä häntä koskaan löydetty. Salama voi iskeä kahdesti samaan paikkaan. 

Myöhäisherännäinen

Kävimme savolaisen vieraani kanssa keskiviikkona Laternassa tapahtumassa nimeltä Elämäni kirja ja runo. Siellä sain päähänpinttymän Muumi-kirjoista.  Olen lukenut joitakin niistä lapsena, enkä silloin innostunut. 

Nyt luin Tove Janssonin lastenromaanin (oikeastaan se on aikuisten romaani) Muumipappa ja meri, josta pidin paljon. On kulunutta käyttää ilmaisua ihana kirja, joten kävisikö viisas ja hyvin kirjoitettu romaani? Lutunen kirja. Lutunen kuuluu sallittuihin sanoihin. Romaanissa Muumipappa vaikutti kärsivän keski-iän kriisistä.

Maria Laakson (kirjallisuuden tutkija ja tietokirjailija) elämän kirja oli Muumilaakson marraskuu, joka on viimeinen Muumi-romaani, eikä siinä kuulemma edes ole muumeja. Siihen Sampo Terho (Tampereen kulttuurijohtaja ja ent. poliitikko) sanoi, että hänen Muumi-suosikkinsa on Muumipappa ja meri. Sain innoituksen lainata molemmat kirjat kirjastosta. Ne olivat tietty Metson varastossa, eivätkä hyllyssä kaikkien nähtävillä. Ehkä ne hyllykirjat olivat jollain toisella samassa tapahtumassa käyneellä aikuisella lainassa.

Tove Jansson kuulemma kyllästyi Muumeihin ja olisi priorisoinut arvostusta taidemaalarina. Menestyneinkään ihminen ei ole tyytyväinen saavutuksiinsa.

Muovi on saatanasta

Olen elänyt maailmassa, jossa muovi on ollut mainio materiaali. Voi niitä Tupperware-kulhoja ja rasioita, kyllä ne olivat näppäriä.  Kunnon emännän kaapit pursusivat erivärisiä muovikippoja. Muovikassit olivat mahdottoman käteviä, ei tarvittu kauppakassia. Niitäkin jotkut keräsivät. Kasseista saattoi vaikka askarrella jotakin. Ilmaisia ämpäreitä jonotetaan edelleen.

Nykyään ihminen ei pärjää päivääkään ilman muovia, ellei jättäydy täysin yhteiskunnan ulkopuolelle.  

Hukumme muovijätteeseen, eläimet luulevat muovia ravinnokseen ja eihän siitä mitään hyvää seuraa. 

Muovituotteista kuten tekokuitukankaista irtoaa mikromuoveja veteen. Mikromuoveja löytyy aivoistammekin.

Aikaansa seuraavat ihmiset ovat rynnänneet vaihtamaan muoviset vesipullot ruostumattomasta teräksestä valmistettuihin. Minäkin hankin uuden tyylikkään mustan vesipullon kuntosalia varten. Pullossa on ikävä kyllä muovipilli, jonka kautta on tarkoittus imeä juomaa ja nesteyttää itseään. Aion ottaa riskin. 

Entä jos huomattaisiin, että ruostumaton teräs onkin paha juttu. Mikä olisi seuraava materiaali? Puiset juomapullot?

Jossain vaiheessa havaittiin, että alumiinisista mehumaijoista liukenee alumiinia. Bensaan lisättiin lyijyä, joten ei kannattanut kerätä marjoja tienpientareilta, vaikka olisi löytänyt miten hyvän marja-apajan. Nyt on huomattu muovin ongelmat.

En väheksy muoviroskaongelmaa, enkä mikromuovien kertymistä elimistöön, josta ei tiedetä vielä kaikkea. Elämässä on riskinsä.

 

Banaanifobia

Ajelin hiljattain vanhoilla asuinseuduillani. Taloryväs hiekkatien varressa näytti vähän Detroitin asumalähiöltä tai Sortavalaiselta pikkukylältä. En ole käynyt kummassakaan vertailukohteessa. Yleisilme oli pikkuisen slaavilainen.

Kerroin käynnistä lapselleni, joka mainitsi, että pienen tiemme vierellä oli toiminut kioski. Ei toimi enää, eikä ole vuosiin ollut kauppaakaan. Kioski on tyystin pyyhkiytynyt muististani. 

Lapseni kertoi, että hän oli käynyt ostamassa minulle ja isälleen tupakkaa tuosta kioskista joskus viisivuotiaana. Silloin ei ollut ikärajoja.  Tupakoinninkin olen siistinyt pois menneisyydestäni. Leikkausta edeltävään kyselyynkin ruksasin kohdan "En ole koskaan tupakoinut".  Kun meillä oli ollut vieraita, P oli ostanut valkoista ja vihreää Marlboroa, Camelia ja ehkä muitakin merkkejä. Nykyään hänet olisi varmaan otettu huostaan siitä hyvästä.  En ole ylpeä tästä tarinasta.

Kuulin eräältä ihmiseltä, että hänellä on banaanifobia, joka ulottuu kokonaisista banaaneista aina banaanikakkuun. Ex-mieheni pelkäsi sieniä. Hänen äitinsa sanoi, että mies oli pienenä poikana säikähtänyt kärpässientä ulkohuussiin mennessään. 

En syö lihaa, mutta en minä sitä pelkää, varmaan söisin, jos olisin oikein nälkäinen, eikä mitään muuta ravintoa olisi saatavissa.

Väri nimeltä harmaabeige

Eilen järjestettiin Kirjailijaliiton syyskokous, johon osallistui yli sata kirjailijaa. Moni pelkäsi lukuaikapalveluiden vievän viimeisenkin tikkuisen leivän kirjailijan pöydästä. 

Äänestettiin johtokunnan jäsenistä, varajäsenistä ja kirjallisen lautakunnan jäsenestä. Väistyviä jäseniä ja ehdokkaita oli paljon, ehdokkaat esittelivät itsensä ja ääniä laskettiin, joten kokous kesti monta tuntia.

Kun virallisempi ohjelma oli ohitse, pidettiin pikkujoulut.  Ensimmäiset tänä vuonna. Sisätautiklinikan pikkujoulut pidettiin usein tammikuussa, mutta en tiedä tehtiinkö tänäkin vuonna niin. 

Kirjailijaliiton pikkujouluissa esitettiin stand uppia ja juotiin glögiä ja punaviiniä. 

Olin pukenut päälleni vihreän mekon. Mietin, oliko se liian vihreä.  En edes käytä vihreitä vaatteita, mutta nyt minulla on kaksi liian vihreää mekkoa.  Leikin täti vihreää. Jos olisi väri nimeltä harmaabeige, niin se olisi minun värini. 

Useimmat tamperelaiset kirjailijat lähtivät kotiin kahdeksan junalla, niin minäkin. Istuimme kotimatkalla ravintolavaunussa. Kaikilla oli kova nälkä, sillä olimme syöneet viimeksi kahdeltatoista. Vähältä piti, ettemme syöneet toisiamme sillä aikaa kun odotimme, että ravintolavaunun työntekijä sai lämmitettyä härkäpapupiirakkamme.

Tänään kuvasin tuulessa tanssivia heiniä Hiedanrannassa. Kävelin siltaa pitkin maantien yli ja astuin uuteen hissiin, joka kuljetti minut Pispalaan. Hissi on Tampereen vastaisku Turun funikulaarille.

Vastaus

Olen täälläkin kirjoittanut epämääräisesti leikkauksesta ja koepaloista. Minut operoitiin kaksi viikkoa sitten ja koepalat (hienosti PAD) luvattiin tutkia kiireellisinä, sillä olihan syöpäepäilyä(kin). Tänään tasan kaksi viikkoa leikkauksesta, vastaus löytyi Omakannasta, eikä pahanlaatuista ollut todettu.  Jos tilannne olisi ollut toinen, minulle olisi soitettu. 

Vaikka en ole mielestäni suuremmin asiaa stressannut, tänään tuntuu kuin olisin pudottanut selästäni kymmenen kilon rinkan. Kahden viikon päästä saan taas mennä kuntosalille! 

Nyt olen varma, ettei kirjoittamani käsikirjoitus mene läpi, sillä eihän ole mahdollista, että kaksi hyvää asiaa voisi toteutua kovin lähekkäin. Pessimistinen ajatus ei perustu tieteelliseen tutkimukseen. Oikeasti kyseiset kaksi juttua joko tapahtuvat tai eivät täysin toisistaan riippumatta.