maanantai 28. maaliskuuta 2011

Päivänkakkara



Päivänkakkara-sukat valmistuivat vihdoin ja viimein. Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä tiimalasikantapään, mutta purkuun meni. Ei näyttänyt ollenkaan hyvältä. En tiedä oliko vika ohjeessa vai tekijässä. Päätin palata vanhaan, tuttuun ja hyväksi havaittuun kantapäähän. Pirteän keväiset sukat näistä tuli.

Viime viikolla pääsin kokeilemaan langan kehräämistä värttinällä. Se näyttää sivusta katsottuna helpolta, mutta todellisuus on jotain ihan muuta. Sain aikaan ehkä noin 5 cm epätasaista, möykkyistä "lankaa".

Lauantain Earth Hour tuli vietettyä kynttilän valossa lankavyyhtiä kerien. Tunnelmallista!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

Kori



Virkkasin mökille säilytyskorin. Siitä tuli liian suuri siihen tarkoitukseen, jota alunperin ajattelin. En kuitenkaan viitsinyt purkaa ja aloittaa alusta, vaan teen seuraavat korit vähän pienempänä. Lanka on Novitan Sirkus. Sitä meni yllättävän paljon. Harmaata melkein kokonainen kerä tähän yhteen koriin. Ohje löytyi Tove Fevang:n kirjasta Nyt virkkaamaan.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Tyynyjä tyynyjä, lisää tyynyjä



Tyynysarjani kolmas yksilö valmistui. Taitaa olla turhaa enää mainita, että Äiti ompeli tyynyn kokoon. Tulipahan sanottua, että osa kunniasta menee sinne minne kuuluukin. Lanka on 7veljestä ja BC Garn Luccan jämiä.

J:n mielestä meidän taloudessa on jo aivan liikaa tyynyjä. Varsinkin silloin, kun niitä joutuu siivotessa tuulettamaan. Ei voi mitään. Lisää tyynyjä taitaa olla sitä paitsi tulossa. Neliöiden virkkaaminen jatkuu.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Ruusuja




Mökkeilimme viikonloppuna ystävien kanssa. Meillä on välimatkaa sen verran paljon, että näemme harvoin, mutta aina kun tapaamme, meillä on tapana askarrella jotakin yhdessä. Minä sain oppitunnin sytykeruusujen valmistamisesta. Ystäväni opetteli virkkaamaan mummonneliöitä. Tuliaislahjaksi sain ihanat virkatut tossut.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Verstas






Tämä ei ole muuntumassa sisustusblogiksi, mutta koska käsityörintamalta ei ole juuri nyt mitään näytettävää, tässä jokunen kuva verstaastani. Yleensä varsinainen työ tapahtuu nojatuolissa olohuoneen puolella, jalat rennosti rahilla. Tuoli on useimmiten ympäröity lankakerillä, ohjeilla ja keskeneräisillä töillä. Mutta täällä siis säilytän kaikki enemmän ja vähemmän tarpeelliset tarvikkeeni. Kaikelle pikkusälälle on oma paikkansa.

Minäkin säilön langanpätkiä ja jämälankakeriä lasipurkeissa. En tiedä mitä noilla langanpätkillä tekisin, mutta ne ovat kivan näköisiä. Ehkä jonain päivänä lamppu syttyy ja niillekin löytyy tarkoitus.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Välähdyksiä tulevaan




Jotain sinistä -blogista sain idean koristella lyhtynä pitämäni lasipurkin Anopilta saadulla pitsinauhalla. Onneksi löytyi sopivan lyhyt pitsi. En olisi raaskinut ruveta leikkelemään niitä.

Muuten neulon ja virkkaan rivin sieltä, toisen täältä. Valinnanvaraa nimittäin on.