Moi!
Usein ajattelemme, että ihminen nauraa, koska hän on onnellinen. Mutta itse asiassa yhteys toimii aivan yhtä hyvin myös toisin päin: ihminen on onnellinen, koska hän nauraa. Lapsi nauraa luonnostaan usein ja jopa ilman syytä. Aikuisena meillä on kuitenkin verraton apu käytössämme: voimme päättää tietoisesti nauraa ja nähdä asioissa huumoria. Niinpä suosittelenkin, että naurat 10 minuuttia joka päivä. Jos se tuntuu liian kovalta suoritukselta, naura ainakin 5 minuuttia. Jo se saa aikaan verenpaineen laskua, stressihormoni kortisolin määrän laskua. Vastaavasti keho alkaa muodostaa onnellisuushormoni endorfiinia. Tällä videolla annan sinulle myös helpon vinkin, miten voit aloittaa nauramisen.
Jos taas haluat nauraa enemmän ja osallistua naurujoogatunnille, mutta et tiedä, mitä tapahtuu - katso silloin tämä video. Selitän videolla naurujoogatunnin kulun ja kerron miten naurujooga on syntynyt. Lisäksi kerron naurujoogan 5 periaatetta: katsekontakti, kunnioitus, leikkimielisyys, nauru ilman syytä sekä hengitys.
Happy Wheel
tiistai 26. toukokuuta 2015
tiistai 21. huhtikuuta 2015
Toivoa norsuille, iloa ihmisille
Moikka!
Norsuprojekti on nyt virallisesti käynnistetty. Sen ensimmäiset naurut olivat Funky Elephant festareilla 10. ja 11.4.2015.
Projekti toimii siis näin: minua voi tilata ohjaamaan naurujoogaa kaveriporukoille, työpaikoille, polttariporukoille jne. Yleensä naurujoogatunti maksaa 15 €/ osallistuja. Tämä projekti kuitenkin toimii vapaaehtoisten lahjoitusten periaatteella. Jokainen saa lahjoittaa projektille sen verran kuin kokee itse hyväksi. Naurujoogatunneilla kerään matkakassaa niin, että pääsen loppuvuodesta lähtemään vapaaehtoistyöntekijäksi Thaimaan Elephant Nature Parkiin, missä edistetään norsujen hyvinvointia monin tavoin niin luonnossa kuin työnorsuina.
Allaolevalla videolla kerron lisää norsuprojektista. Ja ei kun nauramaan! :D
Norsuprojektilla on myös julkinen, kaikille avoin Facebook-ryhmä. Tervetuloa liittymään mukaan jäseneksi, niin kuulet norsu-uutisia tuoreeltaan. Ryhmä löytyy täältä.
https://www.facebook.com/groups/1648544225369028/
Norsuprojekti on nyt virallisesti käynnistetty. Sen ensimmäiset naurut olivat Funky Elephant festareilla 10. ja 11.4.2015.
Projekti toimii siis näin: minua voi tilata ohjaamaan naurujoogaa kaveriporukoille, työpaikoille, polttariporukoille jne. Yleensä naurujoogatunti maksaa 15 €/ osallistuja. Tämä projekti kuitenkin toimii vapaaehtoisten lahjoitusten periaatteella. Jokainen saa lahjoittaa projektille sen verran kuin kokee itse hyväksi. Naurujoogatunneilla kerään matkakassaa niin, että pääsen loppuvuodesta lähtemään vapaaehtoistyöntekijäksi Thaimaan Elephant Nature Parkiin, missä edistetään norsujen hyvinvointia monin tavoin niin luonnossa kuin työnorsuina.
Allaolevalla videolla kerron lisää norsuprojektista. Ja ei kun nauramaan! :D
Norsuprojektilla on myös julkinen, kaikille avoin Facebook-ryhmä. Tervetuloa liittymään mukaan jäseneksi, niin kuulet norsu-uutisia tuoreeltaan. Ryhmä löytyy täältä.
https://www.facebook.com/groups/1648544225369028/
lauantai 21. maaliskuuta 2015
Kun on tarpeeksi hyvä syy...
Tervehdys!
Miksi Thaimaa ja norsut? Norsu on voimaeläimeni. Älykäs, oppivainen, huolehtivainen uljas eläin, joka on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Ja työnorsuiksi vangittujen norsujen kohtelu on puistattavaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta: työnorsut ovat useinmiten naaraita. Siispä naisten alistaminen ja naisiin kohdistuva väkivalta ulottuu myös norsuihin. Mutta Sangduen Chailertin eli Lekin perustama puisto on eräänlainen turvakoti huonosti kohdelluille norsuille, ja siellä on kaikenlaisista vaivoista kärsiviä norsuja. On äiti, joka on masentunut, kun sen poikanen on otettu siltä pois ja viety työskentelemään sirkukseen (missä poikanen pian kuoli jäätyään vaille emonsa hoivaa ja rakkautta). On norsuja, jotka ovat olleet liian vanhoja tai sairaita raskaaseen fyysiseen työhön, minkä vuoksi niitä on piesty päivittäin. On norsu, jonka silmät on puhkaistu keihäällä, kun se oli pellolla syömässä nälkäänsä, kun sen omistajalla ei ollut varaa ruokkia sitä. Ja joka tapauksessa jokainen työnorsu on käynyt läpi raa'an koulutuksen, jossa sen mieli on murrettu ja se on oppinut tottelemaan ihmistä pelosta välttääkseen hirveän kivun. Tähän Elephant Nature Park haluaa tehdä muutoksen kouluttamalla mahouteja eli norsunajajia siitä, miten norsuja on mahdollista kouluttaa positiivisesti palkitsemalla perinteisten raakojen menetelmien sijaan. Ja kolmanneksi puistossa tehdään äärimmäisen arvokasta työtä sen puolesta, että aasiannorsu säilyy luonnossa eikä kuole sukupuuttoon.
Pitkän kirjoitustauon jälkeen minulla on taas sanottavaa. Ja innostavaa sanottavaa onkin! Voin paremmin kuin vielä kertaakaan kilpirauhasen vajaatoimintaan sairastumisen jälkeen. Vuosia olin niin huonossa kunnossa ja väsynyt, että en oikeastaan elänyt vaan olin ainoastaan olemassa. Mutta nyt todellakin elän! Elän joka solullani. Teen asioita, joita rakastan. Monen vuoden sitkeän työn tuloksena olen saanut terveyteni niin hyväksi, että voin vihdoin kuntoilla tavoitteellisesti. Syy? Start with why. Minulle syy ovat norsut.
Olen siis rakastunut. En mieheen, vaikka ihana mieskin on toki tervetullut elämääni (niin, nyt jopa jaksaisin taas olla parisuhteessa). Olen rakastunut unelmaani.
Olen päättänyt, että tämän vuoden lokakuussa toteutan monivuotisen haaveeni ja lähden vapaaehtoistyöntekijäksi Elephant Nature Parkiin. Puisto sijaitsee Pohjois-Thaimaassa Chiang Main lähettyvillä. Rahat aion saada kasaan ohjaamalla naurujoogaa. Siispä iloa ja hyvinvointia ihmisille ja eläimille. :D
Olen päättänyt, että tämän vuoden lokakuussa toteutan monivuotisen haaveeni ja lähden vapaaehtoistyöntekijäksi Elephant Nature Parkiin. Puisto sijaitsee Pohjois-Thaimaassa Chiang Main lähettyvillä. Rahat aion saada kasaan ohjaamalla naurujoogaa. Siispä iloa ja hyvinvointia ihmisille ja eläimille. :D
Miksi Thaimaa ja norsut? Norsu on voimaeläimeni. Älykäs, oppivainen, huolehtivainen uljas eläin, joka on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Ja työnorsuiksi vangittujen norsujen kohtelu on puistattavaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta: työnorsut ovat useinmiten naaraita. Siispä naisten alistaminen ja naisiin kohdistuva väkivalta ulottuu myös norsuihin. Mutta Sangduen Chailertin eli Lekin perustama puisto on eräänlainen turvakoti huonosti kohdelluille norsuille, ja siellä on kaikenlaisista vaivoista kärsiviä norsuja. On äiti, joka on masentunut, kun sen poikanen on otettu siltä pois ja viety työskentelemään sirkukseen (missä poikanen pian kuoli jäätyään vaille emonsa hoivaa ja rakkautta). On norsuja, jotka ovat olleet liian vanhoja tai sairaita raskaaseen fyysiseen työhön, minkä vuoksi niitä on piesty päivittäin. On norsu, jonka silmät on puhkaistu keihäällä, kun se oli pellolla syömässä nälkäänsä, kun sen omistajalla ei ollut varaa ruokkia sitä. Ja joka tapauksessa jokainen työnorsu on käynyt läpi raa'an koulutuksen, jossa sen mieli on murrettu ja se on oppinut tottelemaan ihmistä pelosta välttääkseen hirveän kivun. Tähän Elephant Nature Park haluaa tehdä muutoksen kouluttamalla mahouteja eli norsunajajia siitä, miten norsuja on mahdollista kouluttaa positiivisesti palkitsemalla perinteisten raakojen menetelmien sijaan. Ja kolmanneksi puistossa tehdään äärimmäisen arvokasta työtä sen puolesta, että aasiannorsu säilyy luonnossa eikä kuole sukupuuttoon.
Miksi sitten norsut? Onhan Suomessakin paljon parannettavaa tuotantoeläimien kohtelussa. Se on aivan totta. Mutta minulla on tapana musertua eläinten kärsimyksen edessä. Etenkin, jos en tiedä, miten voin auttaa niitä. Silloin jään vain voimattomana itkemään. Masennun ja näen painajaisia päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia. En tiedä vielä tarpeeksi eläinsuojelutyöstä voidakseni auttaa täällä Suomessa. Mutta Elephant Nature Parkissa voin tutustua siihen, miten eläinsuojelutyötä voi tehdä niin, että kaikki voittavat: ihmiset, eläimet, ympäristö, alkuperäiskansojen kulttuuriperintö. Ja vaikka norsujen tarinat ovat hirveitä ja vammat yhä näkyvissä, puistossa on saatu aikaan valtavasti hyvää. Se luo optimismia ja toivoa, että asioihin on mahdollista vaikuttaa. Sitä toivoa tarvitsen.
Toisaalta syy lähteä norsujen luokse on puhtaasti tunteellinen. Olen lapsesta lähtien rakastanut norsuja. Esimerkiksi alle kouluikäisenä olin isäni kanssa sirkusnäytöksessä. Isäni lähti ostamaan meille syötävää juuri siihen aikaan, kun esiintymisvuorossa oli eläimiä. Olen rakastanut syntymästäni lähtien kaikkia eläimiä. Niinpä isäni ei edes yrittänyt ottaa minua mukaansa ruokakojulle vaan tiesi voivansa jättää minut paikalleni katsomaan haltioituneena eläimiä... Tai näin oli siihen asti, kunnes kehään tuli norsu. Tirehtööri kysyi, haluaisiko joku tulla ratsastamaan norsulla, ja minä kirmasin lavalle sen minkä pienistä jaloistani pääsin. Muistan, kuinka minut nostettiin valtavan norsun selkään. Tunsin sen selässä oloni turvalliseksi ja suurta kunnioitusta ja rakkautta tuota uljasta eläintä kohtaan. Siinä vaiheessa olimme jo aika lailla yhtä. Olin painanut pienen kehoni norsun selkää vasten ja hengitimme samaan tahtiin. Olin hetken yhtä norsun kanssa. Tuo hetki on painunut ikuisesti mieleeni. Mutta voin vain kuvitella isäni järkytyksen, kun ruokakojulta palatessaan penkkimme ammottivat tyhjinä, ja sitten hän näkee minut lavalla makaamassa norsun selässä. :)
No, tunneyhteys norsuihin on siis vahva. Ja kun olen Aasian-reissuillani nähnyt työnorsuja, joilla on päässään ja korvissaan verisiä haavoja ja joiden ohjastajat hakkaavat niitä norsukoukuilla, suruni on ollut pohjatonta. Norsut ovat nykyajan orjia, jotka kahlehditaankin samaan tapaan kuin menneinä aikoina afrikkalaisorjat. Ja kohtelu on aivan yhtä julmaa. Jos ei vielä julmempaa. (Huom! Myös sirkusnorsut ovat työnorsuja, joiden kohtelu ei ole yhtään parempaa. Valitettavasti myös se norsu, jonka lapsena kohtasin, on käynyt läpi raa'an koulutuksen ja fyysisen työn raskauden.)
No mutta. Olen tehnyt päätökseni. Lähden lokakuussa katsomaan näitä norsuja, jotka ovat vapautuneet orjuudesta sekä sitä, millaisia norsut ovat, kun ne saavat elää semi-vapaina. Ennen kaikkea ne ovat vapaita stressistä, kun niiden ei tarvitse pelätä jatkuvaa fyysistä kipua ja nälkää. Tämän vuoksi lähden Elephant Nature Parkiin.
Ja se muutos. No, olin tosiaan vuosia niin sairas kilpirauhasen vajaatoiminnan ja lisämunuaisten uupumuksen seurauksena, että en voinut harrastaa muuta liikuntaa kuin rauhallista kävelyä, pyöräilyä ja joogaa. Mutta nyt voin! En ole koskaan ollut mikään juoksija, mutta nyt olen alkanut käydä kolme kertaa viikossa lenkillä. Hölkkään vain pieniä pätkiä, mutta päivä päivältä matka pitenee ja 2,5 km lenkki sujuu yhä nopeammin. Kun syyni kuntoilla oli toive pudottaa painoa, en koskaan jaksanut innostua. Nyt painon pudottaminen on sivuseikka. Käyn lenkillä, jotta sitten lokakuussa jaksan työskennellä pellolla ja luoda norsunlantaa. Jokainen lenkki ja jokainen askel vie minua lähemmäs unelmaani, lähemmäs norsuja. Niinpä nykyään ponkaisen aamuisin ylös jo klo 6 ja lähden saman tien lenkille. Se on aivan paras tapa herätä uuteen päivään, kun saa hengitellä yhdessä heräävän luonnon ja nousevan auringon kanssa kullanhohtoisessa maastossa. Olen äärettömän kiitollinen kauniista maisemista ja raittiista ilmasta. Ja niin koko päivästä tulee onnistunut. Alla onkin Brendon Burchardin mainio video innostavien tavoitteiden asettamista.
Siispä: Start with why. And create some D.U.M.B. goals.
torstai 8. tammikuuta 2015
Unohda tarinasi, ole lomalla joka päivä!
Mahtavaa alkanutta vuotta 2015!
Olin eilen Jenni Emilia Kauppilan mahtavassa Rakkaus-illassa, joka oli jatkokurssi Rakkaus-kurssin käyneille. Tarkastelimme asioita, jotka tuottavat meille tällä hetkellä eniten tuskaa.
Tajusin, että oma tuskani johtuu siitä, että kannan mukanani vanhoja tarinoita. Olen lopen kyllästynyt niihin! Ne estävät minua elämästä, rakastamasta ja kokemasta. Ympärilläni on suojamuuri, jonka läpi murtautumiseen tarvitaan ninja tai dynamiittia. Toisaalta kun uskaltaudun katsomaan pelkojani rohkeasti silmästä silmään ja olemaan rohkeasti avoin ja läsnä, ei olekaan mitään pelättävää. Ja ne uskomukset, jotka estävät minua nauttimasta elämästä ja ottamasta vastaan rakkautta, ovat vain tarinoita. Ja tarinan voi aina muuttaa.
Toinen oivallus oli se, että joka päivä voi olla lomalla. Miksi en olisi? Lomalla kaikki on uutta ja tuntematonta - ja mahdollista. Ei ole mitään ennakko-oletuksia, ja siksi on avoin kokeilemaan uusia asioita ja kohtaamaan uusia ihmisiä. Vaikka toki konkreettinen ympäristön vaihtaminen auttaa, on loma ennen kaikkea mielentila. Miksi en voisi olla lomalla joka päivä? Mitä hauskaa voisin tänään tehdä? Mitä uutta ruokaa voisin tänään kokeilla? Minne suuntaisin kahville? Voisinko mennä töihin uutta reittiä?
Lomalla voi olla myös fyysisesti. Ja ihan tässä hetkessä. Kun hengittää syvään rauhallisesti, voi keskittyä aistimaan uloshengityksen jälkeistä hiljaisuutta. Tyhjyyttä. Ja tuossa tyhjyydessä voi levätä. Se on tuntematon. Sen tutkiminen voi tuntua pelottavalta, ja usein meillä on kova kiire hengittää nopeasti sisään. Suurinta rohkeutta on rohkeus kohdata tyhjyys, tuntematon. Itse huomaan, että monesti kiskon ilmaa sisälleni lähes pakonomaisesti ikään kuin ilma voisi loppua minä hetkenä hyvänsä ja minun on ehdittävä vetää sitä sisälleni niin kauan kuin sitä riittää. Mutta totuus on se, että ei ilma minnekään katoa. Sitä on riittävästi meille jokaiselle. Tässä hetkessä, seuraavassa ja vielä huomennakin. Kun rentoudun ja annan hengitykseni rentoutua, olen lomalla. Kun luotan siihen, että happea on vielä seuraavassa hetkessäkin ja annan hengitykseni rauhoittua, myös mieleni rauhoittuu.
Lopuksi vielä mainio vanha biisi Ismo Alangolta. Tämä tuli eilen mieleeni kohtaamisharjoituksessa. Sain kokea, että ei ole mitään kauniimpaa ja arvokkaampaa kuin hetki, jossa kohtaamme toisen ihmisen täysin avoimena, tuomitsematta, odottamatta mitään. Puhtaana peilinä. Itse prosessoin asioita biisien kautta. Kohtaamisharjoituksen aikana tämä biisi nousi mieleeni, vaikka en ole kuunnellut tätä vuosiin. Tai vuosikymmeniin. Mutta sanat ovat aivan timanttia.
"Olen tyytymätön, koska olen tyytyväinen.
Tyytymättömyys on voimaa, sanotaan.
Vain sekaisin saa olla iloinen.
Vain hullut taikka juopot nauravat ja itkevät, muut ei.
Mun täytyy olla allapäin, on romanttista murjottaa...
Kun murheen syövereissä saa yksin pyöriskellä,
Kellä voisi olla hauskempaa?
Kaunis katala, valheen maja matala.
Valheet yössä uiskentelee, huhuilee kuin kuolemalle,
Pilkkaa tahtois tehdä yksin tein.
Survoutuu jo šakettiin, puristautuu kravattiin.
Mä päätän unohtaa ystävän.
Sukellan tyrskyihin, irrotan kravatin ja hautaan vien...
Kun sähkö kitarasta viedään, silloin vasta
Tuodaan hevosjouhikäyttöinen
Kauniin, katalan valheen majaan matalaan.
Mä liisteröidyn valheisiin. (3x)
Olen tavallinen ihminen, kolmikulmainen.
Mä olen siinä kymmenen, valheita kotiin kuskailen,
Taas koulupäivän kidutukset jää.
Mä olen kahdenkymmenen, roinaa kotiin kuskailen,
Taas joulupäivän kidutukset saa.
Mä olen kolmenkymmenen, aseita ja timantteja vaan.
Kun sähkö kitarasta viedään, silloin vasta
Saadaan lyijy-vapaa -aikakin
Kauniin, katalan valheen majaan matalaan.
Perkele, onnenpekkoja, voi meitä onnenpekkoja.
Oikeita onnenpekkoja, voi meitä onnenpekkoja.
Pulleita onnenpekkoja...
Olen tavallinen ihminen, kolmikulmainen"
Olin eilen Jenni Emilia Kauppilan mahtavassa Rakkaus-illassa, joka oli jatkokurssi Rakkaus-kurssin käyneille. Tarkastelimme asioita, jotka tuottavat meille tällä hetkellä eniten tuskaa.
Tajusin, että oma tuskani johtuu siitä, että kannan mukanani vanhoja tarinoita. Olen lopen kyllästynyt niihin! Ne estävät minua elämästä, rakastamasta ja kokemasta. Ympärilläni on suojamuuri, jonka läpi murtautumiseen tarvitaan ninja tai dynamiittia. Toisaalta kun uskaltaudun katsomaan pelkojani rohkeasti silmästä silmään ja olemaan rohkeasti avoin ja läsnä, ei olekaan mitään pelättävää. Ja ne uskomukset, jotka estävät minua nauttimasta elämästä ja ottamasta vastaan rakkautta, ovat vain tarinoita. Ja tarinan voi aina muuttaa.
Toinen oivallus oli se, että joka päivä voi olla lomalla. Miksi en olisi? Lomalla kaikki on uutta ja tuntematonta - ja mahdollista. Ei ole mitään ennakko-oletuksia, ja siksi on avoin kokeilemaan uusia asioita ja kohtaamaan uusia ihmisiä. Vaikka toki konkreettinen ympäristön vaihtaminen auttaa, on loma ennen kaikkea mielentila. Miksi en voisi olla lomalla joka päivä? Mitä hauskaa voisin tänään tehdä? Mitä uutta ruokaa voisin tänään kokeilla? Minne suuntaisin kahville? Voisinko mennä töihin uutta reittiä?
Lomalla voi olla myös fyysisesti. Ja ihan tässä hetkessä. Kun hengittää syvään rauhallisesti, voi keskittyä aistimaan uloshengityksen jälkeistä hiljaisuutta. Tyhjyyttä. Ja tuossa tyhjyydessä voi levätä. Se on tuntematon. Sen tutkiminen voi tuntua pelottavalta, ja usein meillä on kova kiire hengittää nopeasti sisään. Suurinta rohkeutta on rohkeus kohdata tyhjyys, tuntematon. Itse huomaan, että monesti kiskon ilmaa sisälleni lähes pakonomaisesti ikään kuin ilma voisi loppua minä hetkenä hyvänsä ja minun on ehdittävä vetää sitä sisälleni niin kauan kuin sitä riittää. Mutta totuus on se, että ei ilma minnekään katoa. Sitä on riittävästi meille jokaiselle. Tässä hetkessä, seuraavassa ja vielä huomennakin. Kun rentoudun ja annan hengitykseni rentoutua, olen lomalla. Kun luotan siihen, että happea on vielä seuraavassa hetkessäkin ja annan hengitykseni rauhoittua, myös mieleni rauhoittuu.
Lopuksi vielä mainio vanha biisi Ismo Alangolta. Tämä tuli eilen mieleeni kohtaamisharjoituksessa. Sain kokea, että ei ole mitään kauniimpaa ja arvokkaampaa kuin hetki, jossa kohtaamme toisen ihmisen täysin avoimena, tuomitsematta, odottamatta mitään. Puhtaana peilinä. Itse prosessoin asioita biisien kautta. Kohtaamisharjoituksen aikana tämä biisi nousi mieleeni, vaikka en ole kuunnellut tätä vuosiin. Tai vuosikymmeniin. Mutta sanat ovat aivan timanttia.
"Olen tyytymätön, koska olen tyytyväinen.
Tyytymättömyys on voimaa, sanotaan.
Vain sekaisin saa olla iloinen.
Vain hullut taikka juopot nauravat ja itkevät, muut ei.
Mun täytyy olla allapäin, on romanttista murjottaa...
Kun murheen syövereissä saa yksin pyöriskellä,
Kellä voisi olla hauskempaa?
Kaunis katala, valheen maja matala.
Valheet yössä uiskentelee, huhuilee kuin kuolemalle,
Pilkkaa tahtois tehdä yksin tein.
Survoutuu jo šakettiin, puristautuu kravattiin.
Mä päätän unohtaa ystävän.
Sukellan tyrskyihin, irrotan kravatin ja hautaan vien...
Kun sähkö kitarasta viedään, silloin vasta
Tuodaan hevosjouhikäyttöinen
Kauniin, katalan valheen majaan matalaan.
Mä liisteröidyn valheisiin. (3x)
Olen tavallinen ihminen, kolmikulmainen.
Mä olen siinä kymmenen, valheita kotiin kuskailen,
Taas koulupäivän kidutukset jää.
Mä olen kahdenkymmenen, roinaa kotiin kuskailen,
Taas joulupäivän kidutukset saa.
Mä olen kolmenkymmenen, aseita ja timantteja vaan.
Kun sähkö kitarasta viedään, silloin vasta
Saadaan lyijy-vapaa -aikakin
Kauniin, katalan valheen majaan matalaan.
Perkele, onnenpekkoja, voi meitä onnenpekkoja.
Oikeita onnenpekkoja, voi meitä onnenpekkoja.
Pulleita onnenpekkoja...
Olen tavallinen ihminen, kolmikulmainen"
sunnuntai 21. joulukuuta 2014
Vuoden 2014 lahjat
Tervehdys!
Usein vuoden lähestyessä loppuaan mietin, mitä haluan saavuttaa seuraavana vuotena ja mitä haluan muuttaa. Se on toki aivan normaalia ja hyvää. Mutta tästä Matthew Husseyn videosta oivalsin, että on aivan yhtä tärkeää miettiä kulunutta vuotta ja sen onnistumisia ja opetuksia. On huikeaa, että olen yhä elossa ja saan elää elämääni siten, kuin itse parhaaksi koen. Suurin osa maapallon ihmisistä ei ole läheskään yhtä onnekkaita.
Olen kiitollinen vuodesta 2014, koska:
- Minulla oli rohkeutta lähteä pois työpaikasta, jossa olin ollut 7 vuotta. Kaipasin uusia haasteita ja ammatillista uudistumista. Olen ollut töissä ammatillisessa koulutuksessa, mutta tänä syksynä siirryin töihin peruskouluun. Sain myös 6 kuukauden virkavapauden, jonka aikana sain tehdä lopullisen päätökseni. Olen oppinut tämän syksyn aikana aivan huikean paljon ja innostunut taas työstäni. Ja helmikuussa palaan takaisin entiseen työpaikkaani entistä viisaampana. Ja nyt osaan arvostaa sitä!
- Olen kiitollinen, että peruskoulussa viettämieni kuukausien aikana olen saanut tutustua upeisiin opettajiin ja ihaniin nuoriin. Olen myös saanut takaisin uskon omaan ammattitaitooni.
- Olen oppinut, että viljaton ja maidoton ruokavalio todella auttavat pudottomaan painoa. Vaikka yritin vuosia pudottaa painoa, se ei hievahtanutkaan. Tänä syksynä painoa on kuitenkin lähtenyt 3 kiloa. Jee!
- Olen ymmärtänyt sen, että onnellisuus tulee läheisistä ihmisistä. Kaipaan ystäviäni, jotka asuvat kaukana. Haluaisin asua heidän kanssaan samassa kaupungissa.
- Olen saanut terveyteni ja vireystilani niin hyviksi, että olen kiinnostunut taas seurustelusta ja parisuhteesta.
- Olen oivaltanut sen, että vaikka olenkin introvertti ja kaipaan yksinäisyyttä latautuakseni, siinä on vaara eristäytyä liikaa. Olen viettänyt erakkoelämää vuosia. Työn vastapainoksi kaipaan ihmiskontakteja, joissa saan olla ja nauttia yhdessäolemisesta. Vaikka olisin väsynyt, on hyvä lähteä välillä ihmisten ilmoille. Sekin voimaannuttaa.
- Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat kritisoineet reikiä ja tarotia yms. Siitä olen oivaltanut, että kaipaan elämääni mystiikkaa ja taikaa; asioita, joita ei voi selittää älyllä.
- Iloitsen siitä, että tänään saan osallistua Talvipäivänseisauksen Suklaaseremoniaan Pihasalilla.
- Päätösten tekeminen on minulle vaikeaa. Sitä helpottaa, kun kysyn itseltäni: "Tuleeko tämä päätös Rakkaudesta?" tai "Kummassa vaihtoehdossa on enemmän Valoa ja Rakkautta?".
- Minulla on paha tapa roikkua Facebookissa. Minulle jää aikaa lukea ja liikkua, kun vähennän FB-aikaani.
- Olen todella kiitollinen siitä, että päätin kesällä lähteä ex tempore Ouluun Rotuaari Piknikille, ja isäni onnistui saamaan minulle sinne lipun. Näin siellä Haloo Helsingin sekä Cheekin aivan huikean keikan. Cheek vakuutti minut livenä niin vahvasti, että olen sen jälkeen ollut käännynnäinen ja fanittanut häntä. :D
Usein vuoden lähestyessä loppuaan mietin, mitä haluan saavuttaa seuraavana vuotena ja mitä haluan muuttaa. Se on toki aivan normaalia ja hyvää. Mutta tästä Matthew Husseyn videosta oivalsin, että on aivan yhtä tärkeää miettiä kulunutta vuotta ja sen onnistumisia ja opetuksia. On huikeaa, että olen yhä elossa ja saan elää elämääni siten, kuin itse parhaaksi koen. Suurin osa maapallon ihmisistä ei ole läheskään yhtä onnekkaita.
Olen kiitollinen vuodesta 2014, koska:
- Minulla oli rohkeutta lähteä pois työpaikasta, jossa olin ollut 7 vuotta. Kaipasin uusia haasteita ja ammatillista uudistumista. Olen ollut töissä ammatillisessa koulutuksessa, mutta tänä syksynä siirryin töihin peruskouluun. Sain myös 6 kuukauden virkavapauden, jonka aikana sain tehdä lopullisen päätökseni. Olen oppinut tämän syksyn aikana aivan huikean paljon ja innostunut taas työstäni. Ja helmikuussa palaan takaisin entiseen työpaikkaani entistä viisaampana. Ja nyt osaan arvostaa sitä!
- Olen kiitollinen, että peruskoulussa viettämieni kuukausien aikana olen saanut tutustua upeisiin opettajiin ja ihaniin nuoriin. Olen myös saanut takaisin uskon omaan ammattitaitooni.
- Olen oppinut, että viljaton ja maidoton ruokavalio todella auttavat pudottomaan painoa. Vaikka yritin vuosia pudottaa painoa, se ei hievahtanutkaan. Tänä syksynä painoa on kuitenkin lähtenyt 3 kiloa. Jee!
- Olen ymmärtänyt sen, että onnellisuus tulee läheisistä ihmisistä. Kaipaan ystäviäni, jotka asuvat kaukana. Haluaisin asua heidän kanssaan samassa kaupungissa.
- Olen saanut terveyteni ja vireystilani niin hyviksi, että olen kiinnostunut taas seurustelusta ja parisuhteesta.
- Olen oivaltanut sen, että vaikka olenkin introvertti ja kaipaan yksinäisyyttä latautuakseni, siinä on vaara eristäytyä liikaa. Olen viettänyt erakkoelämää vuosia. Työn vastapainoksi kaipaan ihmiskontakteja, joissa saan olla ja nauttia yhdessäolemisesta. Vaikka olisin väsynyt, on hyvä lähteä välillä ihmisten ilmoille. Sekin voimaannuttaa.
- Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat kritisoineet reikiä ja tarotia yms. Siitä olen oivaltanut, että kaipaan elämääni mystiikkaa ja taikaa; asioita, joita ei voi selittää älyllä.
- Iloitsen siitä, että tänään saan osallistua Talvipäivänseisauksen Suklaaseremoniaan Pihasalilla.
- Päätösten tekeminen on minulle vaikeaa. Sitä helpottaa, kun kysyn itseltäni: "Tuleeko tämä päätös Rakkaudesta?" tai "Kummassa vaihtoehdossa on enemmän Valoa ja Rakkautta?".
- Minulla on paha tapa roikkua Facebookissa. Minulle jää aikaa lukea ja liikkua, kun vähennän FB-aikaani.
- Olen todella kiitollinen siitä, että päätin kesällä lähteä ex tempore Ouluun Rotuaari Piknikille, ja isäni onnistui saamaan minulle sinne lipun. Näin siellä Haloo Helsingin sekä Cheekin aivan huikean keikan. Cheek vakuutti minut livenä niin vahvasti, että olen sen jälkeen ollut käännynnäinen ja fanittanut häntä. :D
maanantai 1. syyskuuta 2014
Hetki on kaunis
Kävin heinäkuussa vanhempieni luona Oulussa ja näin Haloo Helsingin keikan Rotuaari Piknikillä. Elli on ihana! Tykkäsin Haloo Helsingistä jo aikaisemminkin, mutta nyt olen suuri fani. Tässä ihana biisi Hetki on kaunis, jonka sanat ovat niin totta. Ihanaa päivää ihan jokaiselle. Nautitaan hetkistä!
Haloo Helsinki! : Hetki on kaunis
Mä tajuta sain, että hetki on kaunis.
Mä tajuta sain, että nyt tai ei koskaan.
Tän hetken mä tahdon tallentaa.
Mä hengittelen, olen täynnä voimaa.
Mä tajuta sain, että
Onni on se, että mun sydän pomppailee.
En odota aina uutta,
muuten mä jään ilman mahdollisuutta
Elää elämää.
En laula tänään niistä sydänsuruista.
Enkä laula tänään niistä hetkistä, jotka hukkasin turhiin toiveisiin.
En laula tänään surun kyynelistä.
Mä onneni nään olemassa tässä, nyt ja se pulppuaa
Jokainen sielu on kaunis.
Talven tai kesän sävel on kaunis.
Ja laula, jos tunnet tän onnen.
Laula siellä tai tuolla tai täällä tai missä se on.
Hetki on kaunis. Vaan missä se on?
Hetki on kaunis. Ja missä mä oon, siellä se on.
Perheissä, jengeissä, kouluissakin - siellä se on.
Kiireissä, yötöissä, arjessakin - siellä se on.
Linnoissa, bingoissa, puistoissakin - siellä se on.
Maailmanpyörissä, junissakin - siellä se on.
Hetki on kaunis.
Ja missä sä oot, siellä se on.
Mä tajuta sain, että hetki on kaunis.
Mä tajuta sain, että nyt tai ei koskaan.
Tän hetken mä tahdon tallentaa.
Haloo Helsinki! : Hetki on kaunis
Mä tajuta sain, että hetki on kaunis.
Mä tajuta sain, että nyt tai ei koskaan.
Tän hetken mä tahdon tallentaa.
Mä hengittelen, olen täynnä voimaa.
Mä tajuta sain, että
Onni on se, että mun sydän pomppailee.
En odota aina uutta,
muuten mä jään ilman mahdollisuutta
Elää elämää.
En laula tänään niistä sydänsuruista.
Enkä laula tänään niistä hetkistä, jotka hukkasin turhiin toiveisiin.
En laula tänään surun kyynelistä.
Mä onneni nään olemassa tässä, nyt ja se pulppuaa
Jokainen sielu on kaunis.
Talven tai kesän sävel on kaunis.
Ja laula, jos tunnet tän onnen.
Laula siellä tai tuolla tai täällä tai missä se on.
Hetki on kaunis. Vaan missä se on?
Hetki on kaunis. Ja missä mä oon, siellä se on.
Perheissä, jengeissä, kouluissakin - siellä se on.
Kiireissä, yötöissä, arjessakin - siellä se on.
Linnoissa, bingoissa, puistoissakin - siellä se on.
Maailmanpyörissä, junissakin - siellä se on.
Hetki on kaunis.
Ja missä sä oot, siellä se on.
Mä tajuta sain, että hetki on kaunis.
Mä tajuta sain, että nyt tai ei koskaan.
Tän hetken mä tahdon tallentaa.
tiistai 6. toukokuuta 2014
Fustra-treenit #8 ja #9 - tästä matka vasta alkaa
Hei!
Jos joku ihmettelee, miksi en ole kirjoittanut pariin viikkoon mitään fustrasta, ei syytä huoleen. En ole luovuttanut, en ole lopettanut fustra-harjoittelua enkä edes kirjoittamista. Harjoittelussa on kuitenkin ollut parin viikon tauko, sillä valmentajani oli kipeänä. Mutta nyt taas mennään!
Eilen oli treeni nro #9. Aloitimme sen kehonkoostumusmittauksella. Se paljasti sekä hyviä, että huonoja uutisia. Kuten tiesinkin, paino ei ole tippunut kuin alle kilon. Tarkemmin sanottuna 800g. Se on toki hieman masentavaa. Toisaalta kilpparivajakin laihdutus ei suju yhtä helposti kuin sellaisen ihmisen, jonka aineenvaihdunta toimii normaalisti. Lisäksi tähän väliin on mahtunut pääsiäinen, vappu ja läksiäisjuhlani nykyisestä työpaikasta sekä yksi shamppanjailta ystävien kanssa, kun juhlimme ystäväni Kristiinan uutta työpaikkaa. Sitä paitsi huomasin mielenkiintoisen piirteen itsessäni: ruokapäivän pitäminen ei sovi minulle. Kalorilaskuri on todella hyvä ohjelma ja vieläpä edullinen. Mutta omalla kohdallani kalorit saavat liian suuren merkityksen. Jos olen liikkunut, ajattelen, että saan syödä niin ja niin paljon yli normin. Jos taas vaikkapa lounaan kaloripitoisuus yllättää, ahdistun ja koko loppupäivä on pilalla. Kun loppupäiväksi on käytettävissä vain pari sataa kaloria, ahdistun. Sen sijaan, että söisin normaalisti pieniä aterioita, ajattelen että aivan sama. Vedän sitten jäätelöä ja suklaata, kun tämä päivä on kuitenkin pilalla. Niinpä olen päättänyt luopua ruokapäiväkirjasta ja opettelen syömään nälkäni mukaan. Siinä tosin riittää haastetta ja opeteltavaa, sillä syön edelleen jättiannoksia ja toisinaan ateriavälit venyvät liian pitkiksi. Kuitenkin kuukauden aikana olen oppinut syömään säännöllisesti ja lisännyt proteiinin saantia huomattavasti.
No, onneksi kehonkoostumusmittaus paljasti positiivistakin: keskivartalosta on lähtenyt rasvaa, ja tilalle on tullut lihasta. Käsivarsien lihastilanne on pysynyt ennallaan, mutta sieltäkin on lähtenyt rasvaa. Sen sijaan jalkojen tilanne hämmästyttää: sinne on tullut lisää rasvaa! Tätä outoa ilmiötä ei osannut valmentajakaan selittää. Seurailemme tilannetta. Kokonaisterveyden kannalta positiivista on kuitenkin se, että kehon nestepitoisuus on kohonnut prosentilla! Jee! Yksi prosentti kiritty, enää viisi jäljellä! Nestepitoisuuden pitäisi siis olla ainakin 50%, mulla se oli alkumittauksessa 44%. Kun nestettä on enemmän, kaikki kiertää paremmin enkä ole pelkästään ruttuinen rusina. :)
No niin. Se mittauksista. Omat tuntemukset ovat kyllä varovaisen positiivisia. Kehoon on tullut voimaa. Jaksan kannatella itseäni hyvässä ryhdissä. Itse asiassa mieluummin istun ja seison ryhdikkäässä asennossa lapamatomaisen velttoilun sijaan. Polvi kipuilee silloin tällöin hieman, mutta ei ole enää kertaakaan tarvinnut levittää kipusalvaa. Notkoselkä on parantunut siinä määrin, että enää alaselkä ei tule työpäivän aikana kipeäksi. Mahtavaa! Kehonhahmotus ja voimat ovat kohentuneet niin, että nykyään pystyn tekemään äänettömiä Running Man -hyppyjä kymmenen kappaletta. Ja siis äänettömiä, ei hirveitä tömähdysrysähdyksiä. Laitan tähän alle videolinkin, missä liike näkyy.
Summa summarum: ensimmäisen kuukauden aikana on otettu pieniä kehitysaskelia, ja vähän on tullut takapakkiakin. Mutta tästä se matka vasta alkaa. Pelkkä fustra ei riitä laihduttamaan, ei edes nostamaan kuntoa merkittävästi. Kaksi kertaa viikossa on kuitenkin aika pieni määrä. Niinpä olen ottanut rinnalle työmatkapyöräilyn. Matkani on 6 km suuntaansa. Sinänsä lyhyt matka, mutta se sisältää kolme yllättävän suurta mäkeä eli käy ihan treenistä. Ai niin. Ihan hukkaan kuukauden treeni ei ole mennyt: myös jalkoihin on tullut voimaa. Työmatkan mäet ovat tosiaan sen verran pitkiä ja jyrkkiä (viimeisin mäki 450 metriä tiukkaa nousua kierteellä), että viime keväänä mulla kului 3 VIIKKOA, kunnes jaksoin polkea mäet ylös. Nyt meni 3 päivää. Matka on vasta aluillaan, mutta tästä on hyvä jatkaa. :D
Jos joku ihmettelee, miksi en ole kirjoittanut pariin viikkoon mitään fustrasta, ei syytä huoleen. En ole luovuttanut, en ole lopettanut fustra-harjoittelua enkä edes kirjoittamista. Harjoittelussa on kuitenkin ollut parin viikon tauko, sillä valmentajani oli kipeänä. Mutta nyt taas mennään!
Eilen oli treeni nro #9. Aloitimme sen kehonkoostumusmittauksella. Se paljasti sekä hyviä, että huonoja uutisia. Kuten tiesinkin, paino ei ole tippunut kuin alle kilon. Tarkemmin sanottuna 800g. Se on toki hieman masentavaa. Toisaalta kilpparivajakin laihdutus ei suju yhtä helposti kuin sellaisen ihmisen, jonka aineenvaihdunta toimii normaalisti. Lisäksi tähän väliin on mahtunut pääsiäinen, vappu ja läksiäisjuhlani nykyisestä työpaikasta sekä yksi shamppanjailta ystävien kanssa, kun juhlimme ystäväni Kristiinan uutta työpaikkaa. Sitä paitsi huomasin mielenkiintoisen piirteen itsessäni: ruokapäivän pitäminen ei sovi minulle. Kalorilaskuri on todella hyvä ohjelma ja vieläpä edullinen. Mutta omalla kohdallani kalorit saavat liian suuren merkityksen. Jos olen liikkunut, ajattelen, että saan syödä niin ja niin paljon yli normin. Jos taas vaikkapa lounaan kaloripitoisuus yllättää, ahdistun ja koko loppupäivä on pilalla. Kun loppupäiväksi on käytettävissä vain pari sataa kaloria, ahdistun. Sen sijaan, että söisin normaalisti pieniä aterioita, ajattelen että aivan sama. Vedän sitten jäätelöä ja suklaata, kun tämä päivä on kuitenkin pilalla. Niinpä olen päättänyt luopua ruokapäiväkirjasta ja opettelen syömään nälkäni mukaan. Siinä tosin riittää haastetta ja opeteltavaa, sillä syön edelleen jättiannoksia ja toisinaan ateriavälit venyvät liian pitkiksi. Kuitenkin kuukauden aikana olen oppinut syömään säännöllisesti ja lisännyt proteiinin saantia huomattavasti.
No, onneksi kehonkoostumusmittaus paljasti positiivistakin: keskivartalosta on lähtenyt rasvaa, ja tilalle on tullut lihasta. Käsivarsien lihastilanne on pysynyt ennallaan, mutta sieltäkin on lähtenyt rasvaa. Sen sijaan jalkojen tilanne hämmästyttää: sinne on tullut lisää rasvaa! Tätä outoa ilmiötä ei osannut valmentajakaan selittää. Seurailemme tilannetta. Kokonaisterveyden kannalta positiivista on kuitenkin se, että kehon nestepitoisuus on kohonnut prosentilla! Jee! Yksi prosentti kiritty, enää viisi jäljellä! Nestepitoisuuden pitäisi siis olla ainakin 50%, mulla se oli alkumittauksessa 44%. Kun nestettä on enemmän, kaikki kiertää paremmin enkä ole pelkästään ruttuinen rusina. :)
No niin. Se mittauksista. Omat tuntemukset ovat kyllä varovaisen positiivisia. Kehoon on tullut voimaa. Jaksan kannatella itseäni hyvässä ryhdissä. Itse asiassa mieluummin istun ja seison ryhdikkäässä asennossa lapamatomaisen velttoilun sijaan. Polvi kipuilee silloin tällöin hieman, mutta ei ole enää kertaakaan tarvinnut levittää kipusalvaa. Notkoselkä on parantunut siinä määrin, että enää alaselkä ei tule työpäivän aikana kipeäksi. Mahtavaa! Kehonhahmotus ja voimat ovat kohentuneet niin, että nykyään pystyn tekemään äänettömiä Running Man -hyppyjä kymmenen kappaletta. Ja siis äänettömiä, ei hirveitä tömähdysrysähdyksiä. Laitan tähän alle videolinkin, missä liike näkyy.
Summa summarum: ensimmäisen kuukauden aikana on otettu pieniä kehitysaskelia, ja vähän on tullut takapakkiakin. Mutta tästä se matka vasta alkaa. Pelkkä fustra ei riitä laihduttamaan, ei edes nostamaan kuntoa merkittävästi. Kaksi kertaa viikossa on kuitenkin aika pieni määrä. Niinpä olen ottanut rinnalle työmatkapyöräilyn. Matkani on 6 km suuntaansa. Sinänsä lyhyt matka, mutta se sisältää kolme yllättävän suurta mäkeä eli käy ihan treenistä. Ai niin. Ihan hukkaan kuukauden treeni ei ole mennyt: myös jalkoihin on tullut voimaa. Työmatkan mäet ovat tosiaan sen verran pitkiä ja jyrkkiä (viimeisin mäki 450 metriä tiukkaa nousua kierteellä), että viime keväänä mulla kului 3 VIIKKOA, kunnes jaksoin polkea mäet ylös. Nyt meni 3 päivää. Matka on vasta aluillaan, mutta tästä on hyvä jatkaa. :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)