Eläkepäiviä odotellessa

Ei kannata otsikon antaa hämätä. Kuulun ikäluokkaan, joka ei taida päästä nauttimaan nykyisen kaltaisesta eläkemallista. Unelmoidahan kuitenkin saa, mummohuumorilla.

Olen jo lukiovuosinani toivonut pääseväni eläkkeelle tai vankilaan, jotta aikaa jäisi kaikelle sille mitä haluaisin tehdä. Vankilan hylkäsin sittemmin huonona ideana, koska tajusin joutuvani luopumaan todennäköisesti neulepuikoista sielläoloajaksi. Ja toisaalta olisin joutunut tekemään sen rikoksen. Nyt siis odotan eläkevuosia.

Teemaan sopivasti jalkojen lämmikkeeksi neuloituivat mitkäs muutkaan kuin sukat. Löysin nämä Novitan sukkalehdessä olleet sukat jo kauan sitten, mutta malli on odottanut uudelleen löytymistä. Vastaavanlaiset sukat näin eräillä joulumessuilla yhden mummon myyntipisteellä. Ihastelin sukkia, mutta kuten ei ole ollut tapana, en ostanut niitä. Tämä sukkapari jäi mieltäni niin kalvamaan, että juoksin illalla takaisin myyntipisteelle, mutta mummoa ei enää ollut siellä. Juuri kun olin ajatellut kerrankin ostaa itselleni sukat. Sitten muistin kyseisen kaapin kätkössä odottavan mallin ja taas passaa tepastella.

Malli: Nappivarsisukat, Minna Metsänen
Lanka: Novita 7 veljästä
Koko: 36-38
Kulutus: 141 g
Puikot: 4,00 mm Knit Picksit 60 cm kaapelilla, kaksi sukkaa kerrallaan

Neuloin sukat ihan perinteisimmästä perinteisimmällä langalla, 7 veljeksellä. Sen olen todennut olevan monessa sukassa kestävämpi kuin kaikenmaailman ihanuuksien. Nyt tarvittiin ihan käyttösukat. Malli on kaunis, mutta pieni ja kapeahko jalkani vaatii seuraavan sukan kohdalla pientä mallimuunnosta.

Sukkien lämmittäessä jalkoja ehtii lukemaankin. Eräs ystäväni hykerteli yhteisellä reissullamme Ehtoolehdon mummeleiden jutuille ja suositteli lukemaan. Ajatus muhi aikansa, kunnes kirjastossa Ehtoolehdon Pakolaiset odotteli hyllyssä. Minna Lindgren on mahtavasti saanut tuotua kirjassa esille monenlaisia vaiheita mummojen elämästä ja miksi ei pappojenkin. Moni asia nauratti kirjassa kovasti ja samalla asian tiedostaa täydeksi todeksi. Tosin oli tapahtumissa niin värittyneitä kohtia, että ihan jokaisella niitä ei tapahdu tosielämässä, mutta kylläpä kirjailija sai tirskahtelemaan useamman kerran oikein kunnolla. (Esimerkiksi Amma on avannut kirjan sisältöä mukavasti. Samoin Annika.)

Jatketaan sanonnan mukaan: Eteenpäin, sano mummo lumessa.

Vuoden aloitus pakkasen paukkeessa

Minä niin alan toistamaan itseäni. En voinut tirskumatta antaa miehelleni jouluna erästä pehmoista pakettia. Olin kyllä ajatellut hänelle neuloa jos jonkinlaista joulukääröihin, mutta kuten useana aikaisempanakin vuonna, aika loppui kesken. Annoin siis paketissa kaksi kiekkoa islantilaista ihanaa lankaa. Ja kyllä minulla oli tälläkin kertaa hauskaa. Hieman skeptiseen sävyyn mies tuumi, että milloinkahan nämä muuttuvat neuleeksi. Eipä siis auttanut kuin pikimmiten tarttua puikkoihin ja tikutella pipo pään lämmikkeeksi.

Kyllä täytyy sanoa, että tämä islantilainen villa on niin miellyttävää neuloa. Paksuhkosta langasta saa valmista vauhdilla ja lanka on niin pehmeää. Pintaneulekin näkyy yllättävän hyvin. Olen siis tähän melko tyytyväinen. 

Malli: Oma

Lanka: villaa Islannista

Kulutus: 59 g

Puikot: 4,5 mm 

Mututuntumalla luodut silmukat ja neuleen edetessä tehty suunnitelma myös onnistui. Pipo on sopiva ja mieskin tyytyväinen. Mahdollisesti lisään kankaan vielä vuoreksi, niin viimakin pysyy pipon ulkopuolella.

Pitäisiköhän itsellekin neuloa samanmoinen.

Muutoin alkuvuoden lomailusta otin kaiken irti, osan ajasta touhusin kuin viimeistä päivää ja osan ajasta makasin pitkin pituutta kirjan lumoissa. Tämän vuoden lukukuurin sai kunnian aloittaa Gabrielle Zevinin Tuulisen saaren kirjakauppias. Tämä oli joululahja mieheltäni. Olemme koko yhdessäoloajan ostaneet toisillemme kirjat joululahjaksi ja edelleen hän onnistui yllättämään minut positiivisesti.

Tuulisen saaren kirjakauppias oli mukavasti erilainen, kappaleet oli nimetty muiden kirjojen mukaan ja niihin oli lyhyehköjä viittauksia. Tarina pyörii kirjakauppiaan ympärillä, jonka elämä kokee melkoisia muutoksia muutaman tapahtuman seurauksena. Sidokset saareen ja sopivien ihmisten kohtaaminen tuo sisältöä elämään. Kun ympärillä on asioita, joista pitää, elämä maistuu paremmalta. 

Toiset ovat kirjasta todella pitäneet (Leena Lumi), toiset vähän vähemmän (Lumiomena). Itse pidin kirjasta, loppua kohti sain irti enemmän. Pienen yhteisön elinympäristössä on aina jotakin kiehtovaa ja tarinoissa, joissa ihmiset löytävät toisensa ja tarkoituksen elämälleen, on jotakin koukuttavaa. Loppu oli minustakin hieman liian helppo, liian arkinen, jotenkin tavallinen. Silti kirja oli hyvä ja omalla tavallaan erilainen.

Tällä oli hyvä aloittaa vuosi.

Vuoden 2015 viimeistely

Vuosi 2015 oli hyvä. Minulla oli kaikenlaisia suuria suunnitelmia ja aika hyvällä prosentilla sain suunnitelmia toteutettuakin. Unelmia jäi onneksi kuitenkin vielä toteutettavaksi alkaneellekin vuodelle.

Käsitöiden saralla ajatukseni oli neuloa nautiskellen. Kiireinen arki ei paljoa ole antanut aikaa käsitöille, mutta kun katselen taaksepäin olenhan neulonut pari paitaakin. Kolmaskin on valmiina, islantilainen sekin, mutta saa jäädä päivitettäväksi tälle vuodelle ja tunnustettava on, että viimeiset langanpätkät ovat päättelemättä.

Vuoden 2015 viimeisteli Asteri-matto, jonka olin aloittanut jo varmaan edellisen vuoden puolella. Halusin kuitenkin kruunata joulusiivot tällä matolla ja mukavasti se istahti keittiön lattialle. Matto olisi voinut olla vaikka suurempikin, mutta kyllä viimeisillä kierroksilla alkoi maton paino jo hieman tuntumaan.

Malli: Asteri-matto

Lanka: Ontelokude, Kauhavan Kangas-Aitasta

Kulutus: 3000 g

Puikko: 8 mm

Matto oli mukava virkkailla. Sen pystyi jättämään kesken mihin ja milloin vain ja työtä oli helppo jatkaa. Ontelokude on myös mukavaa virkattavaksi, huomattavasti tavallista kudetta paksumpaa. Juuri sopiva työ tähän vuoteen. Tämän maton avulla myös vuoden langankulutus nousi parempiin lukemiin ollen 4876 g. Tiedän, se ei ole kovin paljoa, mutta paransin huomattavasti edellisen vuoden 1899 g:n verrattuna ja sehän riittää minulle.

Vuodelle 2015 oli tavoitteena myös lukea vähintään 12 kirjaa edellisen vuoden mukavasti käynnistynyttä tavoitetta jatkaen. Tässä tavoitteessa olen pysynyt ja nauttinut tavoitteen toteuttamisesta oikein toden teolla. Tavoite oikein ylittyikin, kun 15 romaania olen lueskellut välillä hitaammalla temmolla, välillä suorastaan ahmien. 

Tähän lukumäärään lukeutuu vielä nämä:

S. J. Watson, Kun suljen silmäni
Mielenkiintoinen kertomus muistinmenetyksestä ja tapahtumien avaaminen muistin menettäneen henkilön kautta. Tykkäsin.

Joakim Zander, Uimari
Ruotsalainen dekkari vei mennessään. Alku lähti hitaasti kun ennätin lukea vain sivun silloin toisen tällöin, mutta loppua kohden ahmin kirjan. Voin suositella.

Satu Rämö, Islantilainen voittaa aina
Todella mukaansa tempaavaa kerrontaa islantilaisesta elämänmenosta. Riittävän kepeää vuoden lopetukseksi ja mahdollisesti Islannissa käytyäni ymmärsin joitakin asioita paremmin. Toisinaan asioiden toistaminen herätti ihmetystä, mutta olin silti ihan myyty. Olen jäänyt jumiin koko Islantiin.

Vuoden kirjalistan ehkä parhaita puolia on se, että olen tarttunut uusiin kirjailijoihin ja semmoisiinkin teoksiin, jotka eivät lähtökohtaisesti ole ehkä niitä yleensä mielekkäimpiäni. Olen saanut yllättyä positiivisesti pariinkin otteeseen.

Ja vielä matkoihin, sehän oli paras keksintöni vuodelle 2015. Nyt ihan mielenkiinnolla lasken itsekin toteutuiko se, 12 matkaa. Paikka saa olla vanha tuttukin, mutta siellä on tutustuttava johonkin uuteen asiaan. Vuoden aloitimme Muoniosta, kävimme uusissa kahviloissa muun ohella. Tyttären kanssa kävimme teatterireissulla Jyväskylässä. Miehen kanssa kävimme Islannissa, tämä oli ihan parasta. Ystävän kanssa kävimme käsityöreissulla Haapsalussa. Toteutin kaksi juoksureissua ja puolimaratonia. Lähiseudulla olemme perheen voimin tutustuneet uusiin retkeilykohteisiin (näistä olisi tarkoitus jossakin kohtaa kertoa enemmänkin). Työreissussa kävin Espanjassa ja miehen kanssa kävimme konserttireissussa Helsingissä.

Joulukuussa kävimme tutustumassa Tukholman joulutoreihin. Sää ei ollut järin jouluinen, mutta tunnelma oli mukavan rento. Mukaan ei tarttunut käsityöaiheisia tuliaisia ellei valurautaisia kynttilän jalkoja lasketa. Käsityötä nekin, Kauniita, vaikkakin painavia sellaisia.

Vuoden päätimme Rovaniemelle. Monenlaiset joulumarkkinat loivat viimeistään joulumielen. Sekä ruokailu Sky hotellilla Ounasvaaralla, ei ole turhaan kehuttu ravintolaa.

Näkymä Sky Hotel Ounasvaaran ravintolan ikkunasta.

Kaiken kaikkiaan siis hyvä vuosi.

Sivujen viemää

Istun junassa ja vietän pitkään odotettua vapaapäivääni. Toki vapaapäivän voisi viettää muutenkin kuin junassa istumalla, mutta hyvän kirjan kanssa matka taittuu lentäen.

Helsinkiin vei lempibändimme juhlakiertue ja kyllä se käymisen arvoinen olikin. Lipun hinnalla sai musiikkia kolmen tunnin edestä. Eikä ihan mitä tahansa rämpytystä, kyllä Opeth vain osaa hommansa. Mikaelin äänen syvää pehmeyttä voi vain ihmetellä, eivätkä muutkaan saa moitteen sanaa.

Mutta niihin kirjoihin. Juuri lopettelin Jojo Moyesin teoksen Kerro minulle jotain hyvää. Jouduin loppuosan nieleskelemään kurkkukivunkin uhalla, että en alkanut kyynelehtimään kovin vuolaasti. Tämän kirjan jälkeen saatan olla asteen ajattelevaisempi jälleen. Kirjahan on ihan rakkausromaani, mutta sillä hyvällä tavalla. Välillä saa nauraa ja välillä ihan itkettää. Tarina pyörii neliraajahalvautuneen nuoren miehen ja hänen avustajansa ympärillä. En kerro enempää, suosittelen lukemaan.

Ennen tätä junamatkaa on tullut luettua muutakin. Juoksutaitoja yritin keväällä viritellä kohdilleen ja hyvin se liikkeelle lähtikin. Kesällä sairastelut vaivasivat ja juoksut olivat viikkokaupalla tauolla, mutta oppiahan voi monella tavalla. Lentoa juoksuun kävi läpi juostuharrastusta melko teoreettisesti. Paljon hyödyllistä tietoa, mutta itse olen harrastusten parissa kepeämmän tyylin kannattaja.

Hiljattain viimeistelin lempikirjailijani viimeisimmän suomennetun teoksen. Cecilia Samartinin Los Peregrinos ei pettänyt ennakko-odotuksiani ja jo kirjaa lainatessa sydän oli raskas tiedosta, että kyseessä on jälleen viimeinen teos. Toivottavasti tulee uusia. Tämän myötä olen vakavasti harkinnut siirtyväni alkuperäisteoksiin, kirjat saisi käsiinsä paljon aikaisemmin. Sitten ne voisi lukea suomennoksen jälkeen uudelleen ja miettiä oliko se onnistunut. Kuin voitto, kaksinkertainen lukunautinto. Los Peregrinos oli trilogian viimeinen osa, edeltäjistään hyvin poikkeava juonellisesti. Mutta kyllä se vei jälleen mennessään ja tätäkin voin lämpimästi suositella.

Jo viime kesänä ostin itselle kesälukemista, säästin niitä kuitenkin tähän kesään. Olen lueskellut kirjan silloin, toisen tällöin muiden kirjojen ja touhujen lomassa. Välillä meinasi jo tylsistyttää, mutta sitten lopulta ei hullumpaa kevyempää kirjallisuutta. Tarinassa on juoni, tosin mielestäni henkilöhahmot ja asetelma on jotenkin kulahtanut, joka on lopulta ihan viihdyttävä. Ensimmäisestä osasta on tehty jo elokuvakin, joka sitten olikin ihan oma lukunsa. Mielestäni erittäin huonosti onnistunut yritys ja tökerösti leikkailtu kirjaa sieltä täältä. Kirjakaupassa näkyi olevan kirja Herra Greyn näkökulmasta, kyllähän sekin täytyy jossakin kohtaa kuitenkin lukea.

Pussillinen kirjoja odottaa laukussa aloitustaan ja Helsingin kirjastokortti polttelee uutuuttaan lompakossa. Eiköhän pysäyttäviä lukukokemuksia ole tiedossa jatkossakin.

Elämän eliksiiriä

Kahta en vaihda, ystäviä ja neulontaa. Juoksustakaan en miellään luopuisi, enkä hyvästä ruuasta. Hyvät kirjatkin suovat nautinnollisia hetkiä. Musiikista puhumattakaan.

Onnea on, kun suuri osa onnellisuutta tuottavista tekijöistä mahdutetaan onnistuneesti samaan viikonloppuun.

Eihän se olisi matka eikä mikään ellei siihen saisi vähän mahdutettua lankoja. Toivolan vanha piha Jyväskylässä on aina yhtä ihastuttavan idyllinen. Takuuvarmasti sieltä löytyy aina lankaa. Tällä kertaa mukaani tarttui myös ensimmäinen pari hiilikuitukärkiä ja ensituntuma puikkoihin on erittäin miellyttävä. Tällä kertaa myös vanhan pihan kahvila oli avoinna ja voin suositella käyntiä tuolla lämpimästi.

Finlandia marathon tarjosi haasteita toistamiseen. Muuttuneet reittijärjestelyt saavat minulta ainakin kiitosta, Ensimmäistä kertaa juoksin kahden lenkin (tai kierroksen ehkä oikeammin) kisan ja tämä tuntui huomattavasti odottamaani miellyttävämmältä. Ilma oli kaunis, vaikkakin minulle aivan liian kuuma, ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Aikaanikin onnistuin kuin ihmeen kaupalla parantamaan. Pikkuisen kerrallaan, kuten Jelena Isinbajeva konsanaan, jotta voi nauttia aina vain ainakin itsensä päihittämisestä. Joka tapauksessa jälkeenpäin tunne on aina mahtava, vaikka matka olisikin tuskainen. Olen naureskellut vain jälkikäteen kuinka paljon sitä ehtii pyöriä ihmeellisiä ajatuksia päässä puolikkaankin aikana. Muutaman raskaan kilometrin aikana olin aika varma, että joudun keskeyttämään kisani. Ensiapupiste lähestyi lupaavasti, mutta en keksinyt mitään valitettavaa eikä missään tuntunut pienintäkään kipua, joten jouduin jatkamaan matkaa ja kipittämään kiltisti maaliin.

Jalkojen venyttelyn ja loikoilun lomassa sain luettua loppuun Eve Hietamiehen Teräsmiehen morsiamen. Kirja kertoo avioliiton kiemuroiden keskellä olevan pariskunnan arjesta ja arjen haasteista. Pinttyneistä tavoista ja keskustelemattomuudesta. Kirja oli helppo lukea, kirjoitustyyli vaikutti välillä jopa töksähtelevältä lyhyine virkkeineen. Kaipasin kuitenkin jotakin kepeää luettavaa ja sitä tämä kirja tarjosi. Raskaasta aiheesta jäi kuitenkin kohtuullisen kepeä tunnelma. Olen tyytyväinen, että luin kirjan, mutta pidän enemmän Eve Hietamiehen uudemmasta tuotannosta.

Tämä oli niitä viikonloppuja, joista täydestä sydämestä voi todeta olevansa väsynyt mutta onnellinen. Vielä jaksaa kuitenkin vähän neuloa.