Patjalla maatessani, venytellen, itseäni vähitellen oikoen, on ollut minulla aikaa ajatella.
Tajusin kiroilujeni lomassa muutaman asian.
Huomasin, mitä aloin kaipaamaan...
Odotin sitä hetkeä, että olisi niin paljon voimia, että jalat pitäisivät pystyssä, jotta pääsisin suihkuun.
Kun tänään tuo päivä koitti, olin suunnattoman iloinen!
Vaikka suihkussa käyminen vei kaikki voimat jaloista, olin onnellinen, että pystyin sen tekemään.
Katselen lattiarajasta lipastojen alle, näen kaikki pölyt ja roskat, ja tiedättekö mitä?
Mä odotan sitä päivää, kun selkä taipuu ja jalat kannattelee, että voin ne sieltä imuroida.
Olen riemuinnut askelista keittiöön.
Tanssinut mielessäni ripaskaa, kun olen huhkien päässyt maarajasta yksin ylös.
Olen nauttinut hyvin pienistä asioista.
Miten ihminen voikaan ottaa elämässään kaiken niin itsestään selvänä?
Kävely, näkeminen, syöminen, haistaminen, maistaminen ym. eivät ole itsestäänselvyyksiä.Ne kuitenkin tapahtuvat suurimmalle osalle meistä ilman ajattelua.
Me alamme inhota siivousta, ruoan laittoa, loskassa kävelyä, painavien tavaroiden nostamista...kunnes se mahdollisuus tehdä niitä, otetaan meiltä pois.
Silloin ei kaipaa enää matkoja, hienoja ostoksia tai kokemuksia.
Minä en kaipaa taas mitään muuta kuin, että voisin kävellä ilman kipua ja tehdä arkisia askareitani ihan rauhassa. Ilman, että varpaat menevät puuduksiin ja alkaisi pyörryttämään.
Milloin viimeksi olet iloinnut kyvystäsi kävellä?
Tai että voit nähdä kauniin luonnon ja voit halutessasi laittaa ruokaa ja siivota?Et varmaan ihan juuri, kuten en minäkään.
Sitä pysähtyy miettimään vasta pakon edessä.
Arkinen elämä on oikeasti aika mielettömän ihanaa!
Ihan pienet elämän asiat, ne ovat kultaakin arvokkaampia.Taas kerran teen itselleni sen lupauksen, että valitan vähemmän ja kiitän enemmän.
Ja odotan sitä hetkeä, kun tämä selkä on taas kunnossa ja voin lähteä koiran kanssa kävelylle.Ihanaa ja parempaa Uutta Vuotta teille kaikille!
Elämä on ihanaa, kaikessa muodossaan, kun sen vaan muistaa huomata.Eikös juu.
