Mä oon mielummin sen ajan lasten kanssa ja ei mulla oo aikaa...

Heipä hei, siinä missä tulin kertomaan vähän kuulumisia ja vinkkejä, tulin myös sohaisemaan pikkaisen muurahaispesään. Tai ampparipesään. Saatte itse valita ärsyyntymisen tason.

Taustaksi voin vielä kertoa, että kuulun itse myös siihen porukkaan, mistä kirjoitan.

Mulla on tietty historia ja tietty elämäntapa, joka on remontissa. Eikä äsken syödyt superrasvaiset vohvelit mummin hillolla aina kuulu siihen - mutta ne myös kuuluu.

Koska mä tykkään niistä.

Niin - mulla ei oo aikaa.

En mä viiti lasten kanssa. Mä käytän sen ajan mielummin lapsiin.. Lyhyet illat, tahdon olla niiden kaa kotoa. Mitä nekin oppii jos äidit ja isät aina vaan pörrää liikkuessa.

Voishan sitä lasten nukkuessa, mut sit mä oon niin väsynyt.

Vikan muuten allekirjotan - mä oon tosi suuresti tarvitseva unen suhteen käydäkseni täysillä.

Mutta tiedättehän?

Lapset estää liikkumisen ja niiden uniaikaan ei pysty!

Voiks blogiin kirjoittaa paskat.

Tein sen just.

Suurinta schaissea. Tavoitteellisestikin voi liikkua lasten kanssa ja vielä helpommin, jos on vaan kuntoliikkuja niinkuin  meikäläinen.

Esim, tämä meidän eilisillan reeni on nopea ja siitä nauttii koko perhe!

Koska kuntopostauksia on joskus toivottu, täältä pesee.

Tarvitset:

Lapset

Treenikaveri (mies/ystävä)

Ihana ympäristö (puisto, leikkipuisto, kuntoilupiste, lampi...)

Kahvakuulan halutessasi

Motivaation

Juomapullon

Elämäniloa

Lapset parkeerataan yhdessä sellaiseen paikkaan, jossa heidän luovuus pääsee valloilleen.

Ihanaa on esim. uittaa kiviä, keppejä pitkin lammenrantaa, tai tehdä hiekkakakkuja rannalla.

Treenikaverin kanssa vuorotellaan.

Kun toinen juoksee lyhyttä pyrähdystään, vastaa lihaskuntoaan huoltava lasten valvomisesta.

Liikkeitä voi tehdä ilman mitään välineitäkin, mutta mulla oli kauppakassina kahvakuula.

Mä pistin isännän ensin juoksemaan.

Aluksi voi lämmitellä ihan perusheijareilla...

Sit mennään, mä tein kiertoharjoitteluna kunto-osuutta.

Sumokyykky kahvakuulalla vatsapenkkien päällä seisoen.

3* 15-20 taikka kunnes polttaa.

Punnerrus vatsalihaspenkiltä 3* 10-15 tai kunnes lösähdät.

Helpota hei tarvittaessa!

Vatsapunnerrukset vatsalihaspenkiltä 3*15-20, kunnes sattuu.

Muista hemmetissä välillä huilata, jos tarpeen!

Sitten vielä vähän selälle hommia kahvakuulan kanssa. Jos kuulaa ei ole, voi tehdä vatsapenkissä selät, mutta tän mummon selkä ei pitänyt siitä.

Eli kulmasoutu kahvakuulalla 3*15-20

Tässä välissä toinen on varmasti kiertänyt pienen, meidän tapauksessa n. kahden kilometrin juoksupyrähdyksen ja voit lähettää viestintavoin partnerisi matkaan.

Me teimme pari kierrosta tätä harjoittelua.

Tärkeää on nauttia ihanasta iltaruskosta ja vauhdin hurmasta sekä maisemista.

Pari selfietä todisteeksi ei oo pahitteeksi.

Tai luontokuvaajalle ne joutsenkuvat.

Pääasia, että nauttii!

Ainiin, mä unohdin. Kierroksen jälkeen sitten aloitetaan aina leuanvedoilla.

Joku 20-30 toistoa riittää aloittelijalle mainiosti.

Niinkuin mä tässä.

En mä saanut oikeasti tehtyä yhtäkään, mutta toivottavasti te ette näe lukea tätä pienellä kirjoitettua.

Lapsilla oli mukana mehut tässä tapauksessa, ja kaikki huilattiinkin vähän ja milloin mitäkin asiaa toimitettiin.

Mutta lämmin ja hyvä mieli tuli, veikkaan et meni ihan oikeaan osoitteeseenkin treeni.

Kertaakaan kukaan ei narissut olosuhteista ja oli ihanaa touhuta koko perheen voimin.

Treenin jälkeen voi istuskella ja nauttia maisemista.

Toisista.

Tai miten vaan.

Ja väittäisin että tääkin on ihan sitä koko perheen aikaa kuitenkin! 

Tää treeni vähän varioiden muutaman kerran viikossa (tai edes sen kerran), kunnon kasvaessa lisätään kierroksia ja tehoja ja ostetaan isompia kuulia.

Haastan teidät kaikki!
Loppuu se narina, häh!

Mitäs me maanviljelijät!

Varoitus.

Mä en ymmärrä mitään pihamaan asioista. 

Älä tuskastu.

Me on vietetty tätä päivää kovasti pihalla.

Ollaan saatu raja-aita naapurien kanssa laitettua.

Tosin mä olin silloin salilla ;)

Puutarhuri tosiaan...

Ollaan vaan kierretty tonttia ja mietitty mitä tehdään, mitä tehdään.

Paljon ideoita, osa jätetään hautumaan ja osa tehdään jo tänä keväänä/kesänä.

Onneksi kaikkea viime kesänä suunniteltua ei toteutettu, suunnitelmat jo muuttuneet.

Orvokit on kesäkukista istutettu, muuten oon pitkälti istuttanut tänä keväänä vähän niinku kiviä.

Hirveen mukavia, selviävät tuuriviljelijällä vuodesta toiseen.

Ne lisääntyy ja lisääntyy. Muodostavat jo muureja.

Edullisempia kuin ihan kivikivet ja sopii mun "kaikki vähän sinnepäin eikä liian jämptisti"-mielenmaisemaan.

Niitä kiviä on pyöritelty muuriksi etupihalle ja rajamaan meidän tontin ainoata korkoeroa.

Kovin on tasamaata. Joskus liikaakin.

Olis kiva vähän pengerryksiä olla, sais tehtyä kaikkea kivaa.

Mut lapset tykkää kun voi pyöräillä pihalla ja pelata fudista jne.

Mut tänään me ruvettiin sit maanviljelijöiks.

Vähän testimielessä.

Isäntä raahas kotiin näitä kivoja lavankauluksia, ne on mukavasti harmaantuneet jo sopiviksi.

Katotaan, teenks niille myöhemmin jotain.

Lapset pääs perustamaan oman plantaasin.

Kaivelin vähän vakoja ja annoin lasten siementää.

Saattaa kasvaa vähän rykelmässä kaikki mut menkööt.

Molemmat on tosi kiinnostuneita aiheesta just nyt, joten äitinkin on pakko innostua.

Josko tuo isompi varsinkin pysyis tänä kesänä hetken omalla pihallakin, viime kesänä sen löysi aina naapurinrouvan kanssa kyntämässä niiden kasvimaata joka on aika lähellä meidän tontinrajaa.

Menettänee arvokkaan apulaisen, jos saadaan omat kasvamaan.

Nyt laitettiin vähän vaan, testierä.

Tulevina vuosina sitten voi laajentaa, jos tuntuu yhtään omalta jutulta.

Monella jo kevätkukkijat on kukkinut pidempään, meillä vasta hitusen aikaa ollut auki helmililjat, tulppaanit aukee ja orvokkeja on ilokseni siellä sun täällä kesäkukkapoteista.

Ne pienet orvokit liikkuu suloisesti.

Mut joo, lavankauluksiin meni nyt salaatteja, tilliä, rosmariinia (joo, mokasin sen heti alkuunsa, vedin suoraltaan maahan, pitänee hakea uudet potteihin esikasvamaan), palloporkkanaa, hernettä.

Kukkia laitettiin yks lavankaulus, koska naiset eritoten kaipaa sellaisia kesällä.

Lisäks sit uusittiin rusakon talvivarastoks massuunsa vetämä omppupuu.

Kun saan sen kiinni, rusakon siis, teen paistia.

Hitonmoiset suojat pitäis viritellä kaiken ympärille.

Sille on kelvannut omppupuut, hortensiat, tammet...

Huoh.

Tänään ekaa kertaa tuntui asumisen aikana, että ei tällä pihalla oo kiire.

Et tätähän tehdään vuosia.

Parempi tehdä rauhassa ja katsoa pikkuhiljaa.

Kuitenkin huomenna plantageniin.

Hitaasti mutta kaikkitänneheti huomenna.

Hyvä kombo.

Lisäks alkoi tuntua myös siltä et piha alkaa jo muodostaa pihaa.

Onhan meillä vieläkin keskeneräisiä juttuja paljon, ja siistittävää.

Mutta ainakin viime kesään verrattuna piha tuntuu jo keväällä ekaa kertaa pihalle.

Omalle.

Nyt me vaan siirrytään tästä pikkuhiljaa omavaraistalouteen, tietenkin.

Voi tulla vähän laiha talvi.

Itseasiassa oon ylpee jos tuolta lootista nousee edes jotain.

Mainitsinko sipulin. Sitäkin laitettiin.

Ja mansikoita muutama laitetaan varmasti.

Nyt siemenet ja mullat nukkuu tuolla rauhassa hallaverhon alla varmuuden vuoksi, joten mäkin taidan mennä vähän pötkölleen puutarhalehtien kera.

Ihan vaan, et jaksan huomenna miettiä ja isuttaa, sekä shopata ehkä muutaman puskan.

Kiva olla niin pihalla!

Kiitos!

Kun meidän lapset aloitti päiväkodissa viime elokuussa,

äiti oli sydän syrjällään.

Niinkuin vain monet äidit ovat tällä hetkellä.

Erityisen suurta huolta aiheutti isossa ryhmässä pärjääminen, ja toisaalta ihan se, kohtaako lapsien  luonteenlaadut ja temperamentit yhteen kasvattajien ja muiden lasten kanssa.

Huoli on osoittanut turhaksi.

On ollut suorastaan ilo seurata, kuinka lapset on löytäneet päiväkodin ilon.

Kasvatushenkilökunta on ihanaa ja empaattista, ja vaikka kiirettä riittää, niin riittää myös aikaa juuri minun murusille. Hoitoon on levollisin mielin helppo viedä lapset työpäivän ajaksi.

Nykyisin vanhemmat on usein hyvin sisällöllisesti vaativia lasten hoitopäivän suhteen.

Tiedän tämän omasta kokemuksesta ja ymmärrän että niin kuuluukin olla.

Mikä minulle on tärkeintä?

Että lapseni huomataan. Että juuri hän tuntee toisinaan, että hän on erityinen ja riittävä juuri siinä ollessaan.

Että hänen on turvallinen olla. Hän saa leikkirauhan ystäviensä kanssa ja kokee vaikuttavansa omaan leikkiseuraansa ja ympäristöönsä. Aikuinen ottaa syliin ja lohduttaa. Aikuinen heittäytyy.

Se riittää. Toiminnan sisältöön olen tyytyväinen, mutta minulle se on toissijainen juttu jos siinä kaiken ohella täyttyy ylläoleva.

Jos saisin vanhempana toivoa jotain, toivoisin sitä enemmän päättäjiltä ja rakenteiden luojilta.

Toivoisin mahdollisuutta kiireettömyyteen.

Siihen, että ryhmät olisivat lapsen kasvun kannalta sen kokoisia, että niissä sekä kehittyminen, kasvaminen ja oppiminen olisi optimaalista. Ryhmien koot olisivat pienempiä ja niitä ei varsinkaan kasvatettaisi kasvattajia lisäämällä. Huolehdittaisiin myös kasvattajahenkilöstön jaksamisesta.

Muistettaisiin, että monien lasten hoitopäivät on pitkiä.

Lapsille pitää antaa aikaa ja  mahdollisuuksia kiinnittymiseen päiväkodissakin.

Toivon, että minun lapseni ei tarvitsisi soljua mukana vain siksi, että aikuisilla ei ehkä riitä käsiä.

Meidän päiväkodissamme juhlittiin jo kevätjuhlaa, joka oli melkoisen haikea.

Tätejä lapset muistivat Rocky Road-tehtäväpurkilla ja orvokeilla.

Ja kiitoksella.

En tiedä sainko itse lopulta sanottua sitä kovinkaan selkeästi, tuota tärkeää Kiitos-sanaa.

Kiitos.

Kiitos, että he ovat tulleet 

nähdyksi

kuulluiksi

tärkeiksi.

Ella jatkaa samassa päiväkodissa erityisen ihanassa porukassa tärkeää taivaltaan,

ja Leevi siirtyy eskariin elokuussa.

Arvatkaa, onko äiti taas sydän syrjällään.

Pohtiiko se taas samoja asioita ja vähän muitakin lisäksi.

Haikein mielin kevätjuhlassa seurasin kun Leevi sai oman "stipendinsä" ja ystävät lauloivat eskariin siirtyville laulunsa.

Näillä eväillä on hyvä jatkaa taivalta.

Kiitos päiväkodin väki!

And just added some colors!

Periaattessahan meiltä ei oo kokonaan värit hävinnyt ollenkaan, sillä vaikka ihailen selkeitä, minimalistisia, graafisia, ajattomia ja perusväreillä maustettuja sisustuksia...

Niin mä en selkeestikään handlaa sitä genreä.

Ihastuksissani aina hetkeks (ja pidemmäksikin aikaa, yhä) jään selailemaan juuri niitä kansioita, joissa mulla on niitä kuvia. Tai sit tuskastun joihinkin väreihin ja kaikki lähtee veke.

MÄ MEINASIN JOPA MAALAA MEIDÄN RUOKARYHMÄN TUOLIT MUSTAKSI!

Ja mietin sitä välillä rohkeana temppuna yhä.

Mut sit mä peppiydyn.

Yks kaks räsyt ja jakkarat alkaa elää, lapset levitteee vanhat täkit lattialle, pöytien pyöreät pallojalat alkaa tanssia ja silmissä viiltää päivänkakkarapelto punaista latoa vasten.

Tiedätteks te?

Joo joo.

Raitasukat, essumekko, eripariponnarit, poppareita ja hattaraa päiväruuaks.

Lopputulos on sitten jotain siltä väliltä.

Sinne jää niitä mukavia rippeitä edellisestä, sinne jää niitä vuodelta kivi ja kirves maalaisromanttisia rippeitä, skandinaavisia rippeitä, kaikenlaista maustesekoitusta.

Pastellit.

Kai se on sitä kotoa.

Et mä saan olla järjestelmällinen, looginen eriparisukkainen moderni Peppi Pitkätossu.

Tykätä vähän kaikesta.

Ei mun tarvi päättää.

Ei aikuistenkaan tarvi tykätä vaan yhdestä (ainakaan sisustusjutuissa).

Mä voin uskaltaa olla kaikkien tyylien kaveri.

Hassua onkin, miten joku samaan "genreen" kuuluva voi olla iso ei, ja joku toinen musthave.

Sitä se on se sisustus.

Vai se olla nainen? Emmätiiä.

Enkä uskalla ainakaan puoliskolta kysyä!

Eipä mulla muuta, katotaan saisinko joku päivä nidottua Nycin reissua kasaan tänne!

Oli nimittäin huisin hieno kokemus, rahansa arvoista, jos joku sitä uskaltaa kyseenalaistaa.

Voi sitten kotiin taas ostella kirppisräsyjä, ja selittää pitävänsä enempi siitä tyylistä!