1. Treenit pt:n kanssa. Tämä on ihan ehdoton ykkönen. Vaikka tykkään yksin treenaamisestakin, niin en koskaan saa niissä yhtä kovaa euforiaa päälle kuin pt:ni kanssa. Se, kun joku siinä vieressä sanoo mitä tehdään ja miten ja piiskaa jaksamaan, vaikka oma korvienvälini sanookin ei. Olen sen verran sisukas, ettei ylpeyteni kovin nopeasti anna myöten luovuttaa tai valittaa, etten jaksa. Pari kertaa olenkin meinannut lytistyä painojen alle, kun voimat ovat vaan loppuneet, mutta onneksi pt on aina käsivarrenmitan päässä pelastamassa.
2. Kyykyt. Minulla on vahva viha-rakkaussuhde kyykkyihin. Kyykätessä vihaan niitä, koska se tuntuu niin pahalta (isot lihakset*, iso tuska), mutta heti sarjan päättymisen jälkeen on ihana olo. Puhun nyt etu- tai takakyykyistä, askelkyykkyjä pelkästään vihaan, kuten alussa sanoinkin. Ne jotenkin rassaavat sekä mieltä että ruumista.
*Viittaan tässä siis alaraajojen lihasten kokoon versus yläraajojen lihakset, en niinkään omiin "massiivisiin" lihaksiini...
3. Istumaannousut. Tämä on tätä, kun huomaa edistyneensä jossain asiassa ihan hirmuisesti. Silloin kun aloitin treenaamisen ja olin vetelä köntys, ei olisi ollut toivoakaan tehdä istumaannousuja. Nykyisin ne ovat minulle niin kevyitä, että voisin tehdä niitä vaikka kuinka paljon. Jopa pt kerran kehaisi miten helposti se minulla nousee, kun monesti kyseinen liike on ihmisille kuulemma vaikea.
4. BodyBalance. Tämä ei alkuunkaan kuuluisi näin matalalle tässä listassa, mutta etenin nyt vähän niin kuin aihejärjestyksessä. Pitkään luulin, että balance on vaan jotain tosi ikävää käsivoimien varassa kekottamista oudoissa asennoissa. No on se sitäkin, mutta rakastuin balanceen kertalaakista. Lisäksi raajoissani saattaa olla nykyisin voimaa sen verran enemmän kuin joskus, ettei se kekottaminenkaan tunnu enää pahalta. Balance on ihanaa kropan ja mielen harmoniaa. Suosittelen ihan jokaiselle kuntotasosta riippumatta.
5. Oma kroppani. Se kun se muuttuu ja muokkautuu. Ja sitä mukaan treenivaatteet pienenee. Aloin treenata collegehousuissa ja löysässä t-paidassa, nykyisin treenaan hihattomassa topissa ja tiukoissa capritrikoissa. Näytän omasta mielestäni melko hyvältä kuntosalin peilistä iho kimallellen hikikarpaloista. Monesti sanotaan, että jos treenin jälkeen näyttää söpöltä, niin ei ole treenannut tarpeeksi kovaa*, mutta tuo on valetta. Enkä uskokaan näyttäväni hyvältä siinä tilanteessa kenenkään muun kuin omasta mielestäni. (Paitsi Pakkotoistolta löytyy myös miehiä, joiden mielestä nainen on seksikkäimmillään hikisenä treenin jälkeen). Muokkautumisen lisäksi kroppani on myös ollut oikein hyvä ja uskollinen treenikaveri, eli juurikaan en ole saanut mitään rasitusvammoja tai muutakaan mustelmaa isompaa. (Niitä mustelmia tosin sitten sitäkin enemmän). *tap tap* Noin, taputin itseäni selkään ja kiitin kroppaani.
*
En tiedä miten liikunnallista porukkaa tätä blogia lukee, mutta jos joku innostuu listaamaan omia liikunnallisia rakkauksiaan, niin huikkaapa siitä kommenttilootassa (tai halutessasi listaa suoraan sinne). Ja voihan niitä listata, vaikkei liikkuisi kuin ihan vähän vaan. Silleen mikä itsestä hyvältä ja kivalta tuntuu.