Kintulammi, Teisko

Laatikko, johon
tuikatusta reiästä
vuotaa iäinen
jo siristyksen täyden
sarastuksen valoa.
. . .

Kaulamoinen, Teisko  (Kuva: AL)

Nous veden pinnassa
kuusen latvukseen, Hellaakosken hauki.
Miksi noin raskaat,
   lienemme pilville arvoitus.
. . .


  Minä päivystän,
   aikani voit nukkua.
   Herätän sitten
   hiljaisuuden soidessa.
   Niin se kohisee, sade.
   . . .

Tashan, Taiwan  (Kuva: Tero Tähtinen)

Sumu jähmettää
yhdet huipuille, toiset laaksoihin,
pisaroi märät terveiset poskipäille.

Siinä liikahtaa sisimpäni
       sinua kohden.

   . . .

Suomujoki  (Kuva: AL)

Hokusain maalaus:
suuren aallon kainalosta pilkistää
Fuji-vuori, hukkumaisillaan.

Todellinen maisema,
  kaiken liike kaiken takana,
molekyylien tanssi pintojen alla.

Olen siinä kaulaani myöden.
Ja mietin kastuvatko jalat,
  yltä päältä sadepisaroissa.

Aallot huuhtovat rantaan.

         . . .

Nokian kartanolta  (Kuva: AL)

Häiritsee
   valokuvissa,
jos horisontin viivaa
ei ole suoristettu.

Peili minulle,
   joka en ole oikein koskaan
osunut omassa arjessa
kultaiseen leikkaukseen.
. . .

Suomujoki  (Kuva: AL)

Sormenjälkensä
jäljittelemätön, kuu
    joen kalvolla.
    . . .

Patosilta, Tampere  (Kuva: AL)

Kampura
rakasti tauluja, joissa
yksinäinen lintu
ylitti vuoristoja.

Maasta katsoen
näki itään ja länteen,
  mutta kun otti
sormilla pilvenreunasta

kuuli kantavan tuulen,
  termiikkien kuiskeen.
. . .

Siikauopaja, Suomujoki (Kuva: AL)

Laskea vai ei,
hengitykset pitävät
huolen itsestään.

Turhaan yritän
tarkentaa heijastuksiin,
riittää että istun,
juurrutan selkärankani
maan ja taivaan väliin.

Jos jostakin
väikähtää sana, otan sen
kirkkaana vastaan.
. . .

Luulampi, UKK-puisto (Kuva: AL)

Vanhuuttaan vuosi,
silti selälle sousit.
  Itsestään syttyi,
ja kipunoi, hohkasi
vastarannalle asti.

          (i.m. Antti Eskola)
. . .

Palatsinraitinsilta, Tampere (Kuva: AL)

Vuosiluvuilla
ei ole merkitystä.
Mennyt on mennyt,
ja kiviin kaiverrettu
joitakin numeroita.

           (i.m. Hannu Koskela)
. . .

Vapriikin terassi  (Kuva: AL)

Köyhät virtaavat
yleisten tilojen läpi,
   silti joku kaukainen
nostaa tästäkin kortteerista vuokraa,

Jumala hän ei ole,
olen kuullut äänen,
   unen,valveen rajamailta –

   "Sitä komeampi kaiku,
     mitä etäämpänä seinät, taivaanavara
         höyhenen purjehtia."

. . .

Itsenäisyydenkatu, Tampere (Kuva: AL)

Luontokappale, viattomimmillaan
varhaisella työmatkalla,
kiiruhtaessa
   pitkin aidan vierusta,

vaikein mahdollinen kuvattava,
salamaa käyttäessä
   on ilme
säikähtäneen hillerin.

Tänne hän on
ajanut itsensä,
kahdeksantuntisiin askelmerkkeihin,

Kehruu-Jennyn kuluvin osa –
kerran niin jalo eläin
       kun sarastus oli toinen.
. . .

Narva, Vesilahti  (Kuva: AL)

Tässäkö
ateria vangituille,
rautalanka-aitaan
takertunut lehti,
  kuivuu siinä
kuin kala kypsyisi halsterilla,

nähtynä
molemmin puolin.
. . .

Pekilo, Mänttä (Kuva: AL)

Sanat, kuvia, kangastusta,
joiden ajattelee
   johdattavan keitaalle

ja kuitenkin hiljaisin
vaikuttaa aina porukan viisaimmalta.

Kaikessa rauhassa nurkassa kutova
  on löytänyt salaisuuden

          eikä hän kerro,

häntä väistävät järistykset
toisten ryntäillessä pöytien alle,

   hän vie sormensa lankoihin
      & ihmeellisen kudelman
            saa aikaan.
                 . . .

Narva, Vesilahti  (Kuva: AL)

Seinällä grafiikantyöt
   molemmin puolin kelloa,
ikuisuus josta olen
         tulossa, menossa,

vaikka olen nyt
   taulun numeroiden alla,
ja ehtiminen
   paikasta toiseen mietityttää.

Koko ajanhan löydän
   syvemmälle
liikkumattomaan napaan
        viisarien pyörittäessä.
     . . .

Narva, Vesilahti (Kuva: AL)

Ei niitä lasketa omaisuuteen,
  vaan osaksi irtainta.
Olen löytänyt ne pilkkahintaan
toreilta, antikvariaateista.
Minulle haalimani runokirjat
ovat tuoneet suurimman lohdun,
opettaneet uuden kielen,
saaneet katsomaan kaivoon, kaivosta ulos.
Olleet kuljeskelevalle mielelle
  sinapinsiemen, avoin tie.
    . . .

Kauppi, Tampere (Kuva: AL)

                                             (Inspiraatio: "Keith Jarrett: Chant of the Soil")

Imemällä pölyä irtoatte pölystä,

   neuvoo mystikko,

                       painamalla otsanne soraan, 

                       palvelijoina toisillenne

                                löydätte buddhaluonnon,

on hypättävä myllyyn,

    jota omat jalkanne polkevat,

ihminen, nahkainen leili,

kehykset, maisema joka

    niiden sisässä tekee työtään,

pistemaalaus, ainoa piste

    etsii itseään

    kaikkialta, lakkaamatta,

neulansilmä, johon on sovitettava

iäti terävöityvää lankaa,

    ja langanpää jälleen kerran

           hukassa.

Ja niin

                           todelliset mystikot vaikenevat.

                                       . . .

Karvian hautausmaa  (Kuva: AL)

Niittokoneella
    ikävä tapa leikata
  jokainen korsi.
         . . .

Kaadettu runko,
     nurinkurista -- tuoksu
   niin taivaallinen. 
         . . .

Kevään tuijotus,
     tuhansine silmineen
  sammakonkutu.
         . . .

Lapinniemen satama (Kuva: AL)

HAIKUBAGATELLEJA


Luvaton tauko,
        lakaisija nojailee
    sumussa luutaan.
         . . .

  Katusoittaja
potkiskelee itsekin
   tyhjää kuppiaan.
         . . .

Sambakulkue
        kuulostaa kauempaa
    pesukoneelta.
         . . .





Uikutus sängyn
        alta, sen ajan minkä
     ilotulitus.
       . . .

   Hyrisemällä
  kissa pitää syliäsi
      käynnissä.
   

Rauhaniemen vanhainkotia  (Kuva: AL)





Hitaita asioita,
luoda runo, kolata polku
portille saakka.

Mitä tahansa
saa aikaan
tulee sisältä lämmin.

Seuraavaan lumisateeseen
maailma on
kätteni jäljet.

           
                    Odotusta


                                                        (Arto Lappi:Veden ääret, Enostone, 2018)

 






Se ei ole pelkästään
tunnelmallista, kun näen sinun
lukevan toisella puolen huonetta
otsalampun valossa,

minun ei tarvitse
      odottaa sinua kotiin.


                           Myöhään


(Arto Lappi: Veden ääret, Enostone, 2018)

Palatsinraitin silta, Tampere (Kuva: AL)

Jos taon
kysymysmerkin
suoraksi,
saan huutomerkin.
Silti kuiskaus
peittoaa sen
mennen tullen.
Silloin on
tuotava huulet liki,

kuiskattava
ihmisen korvaan.


              Varttumisesta

      (Arto Lappi: Veden ääret, Enostone, 2018)

Tuomiokirkon puisto, Tampere (Kuva: AL)

Paju raidaksi,
ihminen runoilijaksi.
On kasvamista.
Eikä sotketa tähän
ainoatakaan jumalaa.

                      Paju


       (Arto Lappi: Veden ääret, Enostone, 2018)

Ps. Kuvan puu ei ole pajua nähnytkään, mutta 
      muuten kaikin puolin otos istuu runoon.

Tässä on maaliskuussa ilmestyvän kirjan koko kansi. Upea!

Kansi: Jelena Salmi

MITEN TULEVA KOKOELMA VEDEN ÄÄRET (MAALISKUU 2018, ENOSTONE) ON SYNTYNYT

Lähdin alunperin tekemään Veden ääristä jatko-osaa edelliselle kokoelmalle, Sulavesien tanssille. Lähtökohtana oli vesielementti. Yhtenä päivänä satuin selailemaan Jyri Schreckin esikoiskokoelmaa Lumi, katselin runojen otsikoita, ja mietin samalla millaisia runoja itse kirjoittaisin samoihin otsikoihin. Schreckillä kävi niin, että hän jätti kolmen ensimmäisen kokoelman jälkeen runonsa otsikoimatta. Itse taas olen alusta lähtien, muutamaa yksittäistä lukuunottamatta, kirjoittanut ilman otsikoita.

Harjoitusta tähän taitoon on tullut viime aikoina yllin kyllin. Olen synnyttänyt kirjan verran elimäkeläisiä sananselityksiä tamperelaissanastoon. Tampere-Seuran kustantama Pökhölmistä päivää on silkkaa otsikkoon kirjoittamista, siitä löytyy yli 600 nimen alle nikkaroitua selitystä.

Päätin Jyri Schreckin kautta haastaa itseni ja katsoa mitä saan aikaan. Samalla oli itsestään selvää, etteivät omat runoni tule liittymään Schreckin runoihin millään tavoin. Otin käsittelyyn pelkät otsikot, löyhästi. Ja sijoitin otsikot vasta runojen jälkeen, jolloin niistä ei tule liian hallitsevia, ja runot voi lukea myös ilman niitä. Oma leikkinsä syntyy, kun jää miettimään miten otsikko liittyy runotekstiin.

Minulla oli mielessäni Bo Carpelanin kokoelma Kleen taulun nimi, joka sisältää Paul Kleen taulun nimien inspiroimia proosarunoja. Tuo kirja on mielettömän hieno, täynnä leikkisää kieltä. Kymmenkunta vuotta sitten muistan yrittäneeni innostuneena tehdä runosarjan ”Carpelanin kirjan nimi”, mutta en saanut tuolloin ideaan otetta. Asia vaati kypsyttelyä.

Toisena kävi mielessä Väinö Kirstinän kokoelma pitkän tähtäimen LSD-suunnitelma, jonka runot on kirjoitettu ja järjestetty kirjastoluokituksen mukaan. Kirstinän kirja sisältää hauskoja oivalluksia, esimerkiksi luokkaan 73 (Kuvanveistotaide) on nikkaroitu runo vessanpöntöstä: Vessan pönttö,/ monistettu veistos,/ valkoinen,/ korahtava mobile...

Havahduin Schreckin ohella toiseenkin esikoiseen, Mirkka Rekolan Vedessä palaa oli myös nimeltään veteen liittyvä. Rekolan otsikot oli otettava mukaan. Lisäarvoa toi se, että niin Schreck kuin Rekola liittyivät kotikaupunkiini Tampereeseen. He olivat syntyneet täällä. Alkoi kuin itsestään löytyä yhteyksiä otsikoihin, alitajunta nostatti säkeitä paperille. Kanava oli auki.

Kolmantena sattui käsiini Harri Kaasalaisen esikoinen Tuulastulet, nimi peilasi hienosti Rekolan kirjan nimeen. Plus Kaasalainen oli myös tamperelainen, vaikka olikin syntynyt Käkisalmella.

Jyri Schreckin kirjan ensimmäinen sikermä on nimetty ”Talvimatkaksi”, tästä assosioin Franz Schubertin samannimiseen laulusarjaan Winterreise. Näistä keksin tehdä kirjaan oman sarjansa. Hyllyssäni on useita levytyksiä Winterreisesta, omat suosikkini ovat Dietrich Fischer-Dieskaun, Christa Ludwigin ja Ian Bostridgen versiot. Bostridge on myös kirjoittanut laulusarjasta oivaltavan teoksen Schubertin talvinen matka (Basam Books, 2015). Winterreise pohjautuu saksalaisen Wilhelm Mûllerin runoihin. Kirjassa on siis lisämausteena pieni vieras säväys.

Vaikka aivan kaikkiin keräämiini otsikoihin en saanut aikaan tekstiä, on Veden äärissä yli 100 runoa. On mielenkiintoista nähdä kuinka kriitikoille särähtää se, että olen valinnut otsikot modernistirunoilijoilta, 50-luvulta. Modernismihan on nykyisin melkein kirosana. Pidän myös rohkeana sitä, että liitin mukaan Mirkka Rekolan, jolla on ikoninen asema suomalaisessa lyriikassa. Mirkka on kuulemani mukaan vinkannut muita lukemaan minun kirjojani, nyt voin vinkata muita lukemaan hänen runojaan. Myös Jyri Screckin hienot runot voivat saada Veden äärien kautta muutaman lukijan.

Jos olen saanut jonkun mielenkiinnon heräämään, hyvä. Olen itse tulevasta kirjasta melkoisen innoissani. Jokohan nyt karistan tankarunoilijan viitan harteiltani. Ei sillä, että sitä olisi mitenkään välttämätön karistaa. Yhä, sopivan idean sattuessa, harjoitan mielelläni tätäkin muotoa.

Tässä maistiainen tulevasta kokoelmasta. Kuvassa vedessä palaa Lapinniemen kylpylän valot:

Lapinniemen kylpylä  (Kuva: AL)

Ei taaperra

elementissään, kuikka

sukelluksissa.

Monta minuuttia

saan haroa silmin

tyyntä vettä,

tyyntä pintaa.

              Vedessä palaa

          (Arto Lappi: Veden ääret, Enostone, 2018)

Pursiseuran edusta, Mustalahti  (Kuva: AL)

Tapaillen tähtiä
kuin säkeiden pistekirjoitusta,
    siinä navigaatiomme.

Tänään kotona,
huomenna, en tiedä.

Sinäkin kirjoitit
    viimein purjeesi täyteen,
ja niistä lauseista

jäi hohtamaan läpi kajo,
suunta kohti sarastusta.

                 (i.m. Markku Into 8.1.2018)

Patosilta, Tammerkoski (Kuva: AL)

Kuulostaa valaistumiselta
mitä järjestelmäkameran sisällä
  kuvaa otettaessa tapahtuu.
Peili nousee ylös, suljin avautuu.
Lyhyen hetken näky on läpäisevä.
  Sitten peili läpsähtää takaisin.

Kuka tietää, ehkä
sillä hetkellä tallentuu jokin,
  aamuinen pörröinen pää,
tuokio jolloin näemme taivaan.
Kunnes korjaamme pystyasentoon,
  edessämme jälleen toiset ihmiset.
. . .