Kolmastoista kertomus

"Kaikkien elämässä tulee ajoittain hetkiä, 

jolloin sisäinen tulemme uhkaa hiipua.

Toinen ihminen saa liekin taas leimahtamaan,

ja meidän tulisi olla kiitollisia kaikille niille ihmisille,

jotka saavat tulemme taas palaamaan."

-Albert Scweitzer'

Ystävät ovat tässäkin asiassa avainasemassa, perhe tietysti myös. Tuttavat, puolitutut, jopa aivan vieraatkin ihmiset kuuluvat tähän joukkoon. Huikeita hetkiä huomata, että sisäinen palo kasvaa ja lisääntyy milloin mistäkin syystä.

 Diane Setterfield:Kolmastoista kertomus

Kirpparilla huomioni kiinnittyi kauniiseen kansikuvaan.  Takasivun yksi arvostelu sai mielenkiintoni heräämään ja ei turhaan. Tämä kirja vei niin minut mukanaan, ettei ole todellistakaan. Tiedonhalua, pienoista jännitystä, ihmiskohtaloiden yhteenlimittymistä. Erään suvun tarinaa, josta ei lukiessa osaa ollenkaan aavistaa, että miten tämä tarina oikein päättyykään. Kuka on kuka ja miksi joku teki niin kuin teki.

Jos kirja tulee jossain vastaan, kannatan ehdotttomasti lukemista.

Katkelma kirjasta:

"Neiti Winter, kertokaa minulle totuus." Mikä pyyntö se sellainen on? Monet ovat keksineet ovelia strategioita houkutellakseen minut kertomaan. Sellaiset ansat huomaan jo kaukaa, mutta entä tämä?

Hupaisaa. Mitä hän oikein odotti?

Hyvä kysymys. Mitä hän odotti? Hänen silmissään kiilsi kuumeinen tarkkaavaisuus. Hän tutki minua hellittämättä. Etsivästi. Mietteliäästi. Hänellä oli mielessään jotain hyvin erityistä, olin siitä varma. Hänen otsansa oli kostea hiestä. Ehkä hän oli tullut kipeäksi. Kertokaa minulle totuus, hän pyysi.

Koin sisälläni oudon tunteen: kuin menneisyys olisi herännyt eloon. Kuin jokin aiempi elämä olisi läiskähtänyt vatsassani, nostattanut vuoksen suoniini ja pannut viileät laineet huuhtomaan ohimoitani. Kauhistuttvaa kiihtymystä. Kertokaa minulle totuus.

-----

Tarinoiden kertominen johtaa lopulta totuuteen, yllättävään sellaiseen. Sellaiseen jota en olisi ihan heti osannut ajatella, mutta kun totuus tuli ilmi, koko kirja sai erilaisen piirteen. Mieleenpainuva lukukokemus, jollaista ei ole pitkään aikaan ollutkaan. Tämä kirja tulee varmasti vuosien varrella luettua toiseen, jollei jopa kolmanteenkin kertaan. 

Kotiopettajattaren romaani, Humiseva harju ja Rebekan perillinen tulivat nyt listaukseen kirjoista, jotka haluan lukea uudelleen tai ensimmäistä kertaa. Muistaakseni tuo Kotiopettajattaren romaanin olen lukenut nuorena tyttösenä, mutta noista kahdesta muusta minulla ei ole lukumuistikuvaa.  Nämä kirjat ovat samantyyppisiä kuin tämä nyt lukemani kirja takasivun tekstin mukaan.  

Hyviä lukuhetkiä Sinullekkin valitsemasi kirjan parissa!

Rohkeita asioita

"Rohkeita asioita, joita tehdä kun on sopiva tunne

Joskus on hyvä vähän kokeilla rajoja, omia ja muiden.

Siitä syntyy monesti leimahtava, oikullinen, kirkas ja oivalluksen kaltainen valo ja ilo. On kuin paljastuisi jotakin, mikä on ollut koko ajan ihan siinä edessä, mutta sitä ei vain ole huomannut.

Kun se sopiva tunne iskee ja ihminen tulee tehneeksi jotakin aivan muuta kuin yleensä tai jotakin ihan muuta kuin tavallisesti odotetaan, voikin avautua aivan erityinen maisema tai puutarha.

Rajat ovat ihmisen asettamia  ja siksi mikään ei tuota ihmiselle enemmän iloa ja ole hedellmisempää  kuin joskus vähän rikkoa rajoja.

Asiassa on parasta, että rajoja voi rikkoa vasta, kun tietää mihin ne on asetettu.

Mutta niin tai näin: hyvin suunniteltua ja sovinnaista latteutta on maailmassa aivan riittävästi ja siksi odottamaton ja yllätyksellinen hallitsemattomuus voi tehdä maailmalle vain hyvää.

Joskus on juuri oikea aika! 

Tehdä juuri se, mitä olet aina suunnitellut, mutta..."

-Jyrki Laine, ote kirjasta "Päivin ja öin"

Omakohtaisesti käytän toisinaan lausetta - sitten kun olen eläkkeellä. Mattoja en ole koskaan kutonut, se on yksi listani asioista,  jonka teen sitten joskus eläkkeellä,  jos se silloin vielä kiinnostaa. Onhan se hauskaakin, että on keksinyt itselleen tulevaisuuteen uusia asioita, joita haluaa tehdä tai kokea. Ei kaikkea tarvitse tehdä tässä ja nyt. Haaveita ja unelmia tarvitaan myös tulevaisuudessa.

 

Aamulla kukon laulun aikaan olin jo ensimmäisellä kävelyllä,  joka johti meren rannalle. Linnut pitivät oikein kunnon konserttia, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, luonto alkoi herätä päivään eli ei siinä voinut kuin hiljalleen kävellä ja nauttia kaikesta näkemästään. Löysin syreenipensaan, josta taitoin pari oksaa kotiin viemiseksi. Kielot olivat osin jo kukassa, omenapuut kukkivat runsaina. Meri liplatti rantakivissä. Ei kauhean paljon enempää voi toivoa alkukesän rauhalliselta aamulta.

 Mummin Murunen oli viime viikonlopun ilonani. Teimme monenlaista kivaa puuhaa ja päivät menivät kuin siivillä. Miksi se aika kulkeekin niin nopsaan, kun on mukavaa? Rakastan Murusen hiuksia! Sain oikein kunnolla pöyhöttää hänen hurmauskiharoitaan niin,että oli ihan pakko ottaa kuvakin lopputuloksesta.

 Hyvää helatorstaita kaikille vierailijoille!

Tervetuloa uudet lukijat! Toivottavasti viihdytte sivujeni parissa!

Väriloistoa

"Nautin jokaisesta päivästä.

  Suhtaudun elämääni niin, että jokainen päivä on arvokas lahja. 

Pyrin tuottamaan iloa ja lohdutusta läheisilleni ja päätän aina tulla paremmmaksi ihmiseksi ja sellaiseksi, että elän täällä toisia varten.

 Luen paljon, etsin kirjoista viisauksia ja oivalluksia.

 Olen ihmisille ystävällinen ja pyrin olemaan aina iloinen.

 Rakastan ja halaan joka päivä,

 koska kukaan ei tiedä viimeistä päivää."

-Jon 

Tuo teksti on kuin omasta elämästäni ja täytyy myöntää, että osa noista kirjoitetuista asioista luontuu minultä ilman suurempaa ajattelemista ja tuskailemista. Minä olen herätessäni kuin paahtoleipä, joka pomppaa reippaasti paahtimestaan eli  sängystään.

Joka päivässä on jotain mukavaa ja ihanaa tapahtumaa odotettavissa. Yllätyksellisyyttä, josta ei aamulla herätessään tiennyt, mutta jonka illalla lämpimästi sulkee ajatuksiinsa ja muistoihinsa. Joka päivä on elämisen arvoinen ja totta kai päiviin joskus sisältyy niitä ei niin mukavia asioita, mutta elämään nekin kuuluvat. 

Kirjakaupan alesta löytyi muutama mielenkiintoinen kirja, joista tässä yksi: "Delhin kauneimmat kädet".  Kirja kertoo tarinan katkeroituneesta ja kaavoihinsa kangistuneesta keski-ikäisestä miehestä ja hänen edesottamuksistaan. Ihan viihdyttävä kirja.

Anna-Leena Härkösen kirja on Kirjan ja ruusun päivän nimikkoteos. Hippasen on vielä kirja kesken, mutta ihan muutamat naurun pyrähdykset olen ilmoille päästänyt takana puhumisen taidosta.

Kirpparilöytöjä taas pari eli aivan ihanaa liilaa puuvillalankaa 400g. Valoisuus vähän vääristää värisävyä, mutta luonnonvalossa on kaunis väri. Elokuva "Paholainen pukeutuu Pradaan", jonka yksi pääosan esittäjistä on Meryl Streep. Prinsessa pitää hänen elokuvistaan, joten taitaa päätyä hänelle jossain vaiheessa.

Tässä samalla katselen nauhoitettua "Kalenteritytöt" -elokuvaa. Aiemminkin nähty, mutta tämäkin elokuva kestää kyllä useammankin katselukerran. 

Viihdyttävää viikonloppua!

Kuin unista suloisista

"Tuli kaunein kaikista enkeleistä
minun lohduttajakseni päälle maan.
Nyt vast` olen ihminen: mulle
hänen kauttaan kaikki annetaan.

Hänen luokseen lentävät laulut
kuin pienet linnut riemuiten.
Hänen ruumiinsa on kuin sielu
ja sielunsa taivaan kaltainen.

Kuin unista suloisista
hän on astunut aineen maailmaan.
Hänen hentoa olkaansa vasten
pääni painan nyyhkivän, autuaan."

-Uuno Kailas,
Enkeli: Silmästä silmään, 1926

Tämän runon nuorempi tyttäreni oli kirjoittanut kuusi vuotta sitten äitienpäiväkorttiin.  Hän oli tuolloin 12-vuotias pieni Prinsessani, nyt jo aikuinen neiti, mutta edelleen Prinsessani.

Sain viettää tänään jo vähän etukäteen äitienpäivää juuri tämän Prinsessani kanssa sekä Esikoistyttäreni runsaan 2-vuotiaan tyttären kanssa. Päivään sisältyi paljon leikkiä ja nauramista. Uskomatonta miten tuollainen pieni neitikin osaa ottaa ilon irti joka hetkestä. Pienet päikkärit maltoimme nukkua koko porukka, sitten heräsimme  kaikki vähän kesken unien puhelimen soittoon.

Huomenna omaa äitiä juhlimaan ja maanantaina vietetään vielä Esikoistyttären luona kolmannenkin päivän äitienpäivää.

Rakkaudellista Äitienpäivää kaikille Äideille, Mummeille ja Isoäideille! 

Viisautta talkkarin tapaan

"Englantilainen kirjailija Somerset Maugham kirjoitti kerran tarinan Lontoon Pyhän Pietarin -kirkon talonmiehestä. Yhtenä päivänä yksi kirkon nuorista papeista sai selville, että talonmies oli luku- ja kirjoitustaidoton. Hän antoi miehelle potkut. 

Jäätyään työttömäksi hän sijoitti laihat säästönsä pieneen tupakkakauppaan. Hän sai sen menestymään, osti toisen, laajensi edelleen ja lopulta hänellä oli kauppaketju, jonka arvo voitiin laskea miljoonissa.

Eräänä päivänä hänen pankinjohtajansa sanoi:Olet pärjännyt hyvin mieheksi, joka ei osaa lukea eikä kirjoittaa, mutta missä nyt olisitkaan, jos osaisit lukea ja kirjoittaa?
-Niin...tuota, mies tapaili oikeita sanoja, olisin Neville Squarella Pyhän Pietarin -kirkon talonmiehenä."

Tuttu tarina ja myös niin opettavainen sellainen. Joskus elämässä pitää tulla niitä takapakkeja, jotta löytää sen entistä paremman tien. Itsellekin on käynyt vastaavia tilanteita elämän eri saroilla, mutta nyt jälkikäteen ymmärrän kyllä olla niistä kovinkin kiitollinen. Palikat ovat välillä kohdillaan, joskus taas levällään.

Vietän parhaillaan osaa viime kesän pitämättömistä lomasta. Viime viikko meni hujauksessa siivotessa huone kerrallaan ja tehden kaikenlaisia tekemättömiä kotihommia. Pyykkivuori on hävitetty, palapelit teipattu, laatikoita siistitty jne. Ehdin myös risteillä nuorimman tyttäreni kanssa sekä hieman juhliakkin läheisimpien rakkaitteni kanssa vuosipäivääni. Juhlat pitivät olla lahjattomat, mutta kuinkas kävikään. Ihana päivä kaiken kaikkiaan.

Tässä yhden päivän ruokakokeiluni viime viikolta, bataattikookoskeittoa. Ohje on suoraan bataatisose pötkylän kyljestä. Helppoa ja nopeaa. Esikoistytär sai tätä myös maistaa, hän kaipasi vähän lisää kiinteyttä keittoon, mutta maku oli kohdillaan.

Muruselle kudoin raitamekkosen. Saumat ja taskut vielä tässä kuvassa huolittelematta, mutta oikeasti mekko on jo Murusen kaapissa. 

Tämä viikko vielä lomaa, joten ilman kelloa ja aikatauluja menen vielä eteenpäin muutaman päivän.

Nauttikaahan tekin päivistänne!

Pisarakyynel

"Pisara on kuin kyynel. Sekin on elämän merkki.

Vain sen silmänurkasta, jonka sisällä on elämää,

tunteita ja tahtoa, puristuu kyynel.

Katkeran sulolainen pettymyksen tai surun, eron ikävä kyynel.

Muistojen pehmeä tai ilon makea pisara.

Joskus kyynel vuotaa poskelle siitä jäästä,

joka sisimmässä sulaa.

Silloin kimmeltää toistenkin silmissä.

Ja silloin itkevät taivaan enkelitkin."

-Jukka Paarma/ote kirjasta "Elämä on kuin ruoho"

Koen hurjasti ja vahvasti elämää, jos ajattelen tämän runon  mukaan sen tyyppistä määritelmää itsestäni kyyneleiden suhteen. Olen hurjasti myötäelävä persoona, joten elämän varrella on kyyneleitä riittänyt monen monessa tilanteessa niin surussa kuin ilossakin.

Tämä helmikorurasia löytyi eilen kirpparilta. Rakastuin siihen heti ja olisin ehkä ollut valmis maksamaan siitä enemänkin kuin euron, mutta sillä hintaa se nyt kuitenkin lähti mukaan. Tämä on tehty jostain metallista ja vuoritettu sisältä tummalla kankaalla, kuten rasian pohjastakin. Päällinen onkin sitten hienosti tässä näytillä. Aivan ihana korulipas, vai mitä mieltä olette?

 

 

 Höyhen ilmestyi taas elämääni Esikoisen isän hautajaispäivänä. Sanoinkin Esikoiselle, että jos vanhat merkit pitävät paikkansa, hautajaispäivänä ehkä huomaan seuraavan höyhenen ja niin kävikin. Mukavaa oli se, että en edes asiaa kuitenkaan ajatellut hautajaisaamuna ja yllätys oli taas melkoinen, kun  höyhen tupsahti eteeni aamulla sijatessani vuodetta. Sattumaa tai ei, mutta kyllä tämäkin höyhen taas  vaan lisäsi vahvaa uskoani siihen, että kyllä meistä huolehditaan jollain korkeammalla tasolla.

Tähän kauniiseen rasiaan laitoin molemmat havaitsemani höyhenet, niin menehtymispäivältä kuin hautajaispäivältä. Ne jotka jo aiemmin ovat lukeneet postaukseni tästä tämän kertaisesta ensimmäisestä havaitsemasta höyhenestä, selitys lienee paikallaan, sillä saimme viestin poismenosta kaksi päivää myöhemmin kuin höyhen ilmestyi autooni.  Aavistin jo silloin, että kuolinpäiväksi varmaankin määritellään se höyhenen havaitsemispäiväni ja niinhän se sitten tapahtuikin. Uskomattomia nämä jutut, itsekin olen välillä hieman hämilläni, mutta kuten sanoin, usko on vahva, että nämä ovat minulle ja läheiselleni merkkejä, että lohdusta on, kaikki on poismenneella hyvin ja meistä kaikista huolehditaan. 

Valoista oloa ja eloa tulevaan!

Valoisaa aikaa kohti

"Lupaan itselleni...

-Olla niin vahva, ettei mikään voi horjuttaa mielenrauhaani.

-Puhua terveydestä, onnesta ja vauraudesta kaikille kohtaamilleni ihmisille.

-Saada kaikki ystäväni tuntemaan , että heissä on jotain korvaamattoman arvokasta.

-Etsiä kaikesta valoisia puolia ja tehdä optimististani täyttä totta. 

-Ajatella vain parasta, työskennellä vain parhaan eteen ja odottaa vain parasta. 

-Olla yhtä innoissani muiden menestyksestä kuin omastani.

Christian D Larson (1874-1954)

 

Aamuisilla aikaisilla ajomatkoilla on mahtavaa ollut seurata luonnon heräämistä. Tänä aamuna olisi kyllä tarvinnut kameraa monen monta kertaa, sillä niin kauniita, aamuhuurteisia puita ja peltoja oli matkan varrella. Tietysti myös sitä aikaa kuvaamiseen olisi ehkä tarvittu.  Tämä otos on kyllä parin vuoden takaa ja vieläpä loppukesän tunnelmia, mutta luontoa kuitenkin.

 

"Ei ole muuta pimeyttä kuin  tietämättömyys."

-William Shakespeare 

Mukavaa, valoisaa viikon jatkoa!