Pros and cons

Viikon plussat ja miinukset, etten sorru ihan pelkkään negatiivisuuteen.

Plussat:

• Paino ei noussut vaikka söin "vääriä" ruokia 
• En lihonut vaikka ääni päässä huusikin että oon kohta takaisin 60 kilossa
• Annoin itseni nauttia suklaasta keskiviikkona
• Ihmiset kommentoi vieläkin kuinka oon pienentynyt

Miinukset:

• Aloitan aamuni pakonomaisesti vaa'alta 
• Eilen ahdisti jopa kotiruoan syöminen
• Viallinen mieleni ei anna mun nähdä itseäni oikein peilistä
• Satoi, enkä päässyt lenkille kolmeen päivään

En tiedä miten oon taas tässä. Elokuun lopussa takaisin terapiaan, ehkä sitten alkaa mennä paremmin.

‘Oh, I’m in a relapse, yeah. Sorry.’

vasen n 2v sitten 61kg ja
oikea kesäkuussa 55kg??????

joo, moi. näit oikein, mä täällä taas.
54-kiloisena kirjottelen, mikä tuntuu naurettavalta, koska se on se paino mihin en ikinä päässyt kun yritin. nyt kuitenkin oon siinä, puoliksi vahingossa, ja en oo ikinä tuntenut oloani näin lihavaksi.
kaikki mitä suuhuni laitan tuntuu väärältä, en ansaitse sitä, nyt lähdetään lenkille tai huomenna ei sitten syödä lounasta. musta tuntuu siltä niinku en ennen tätä olisi tiennyt, mitä on oikea relapse.

Mä en tunne ketään traumataustaista ihmistä joten mä en koe että kukaan ymmärtää miltä tää tuntuu. Fläsärit siihen Kaikkeen Pahaan, kun isä korottaa ääntään tai ovi paiskahtaa vahingossakaan kiinni. Se loppumaton itku kun meillä riidellään ja se jumalaton tarve satuttaa itseään kun se riita jatkuu ja jatkuu.

Nappasin mutsin auton avaimet ja ajoin kirkon parkkipaikalle itkemään. En halunnut kuunnella riitelyä, mutten pystynyt välttymään siltä kotona. Mun aistit herkistyy heti kun kuulen jonkun korottavan ääntään. Fight or flight-reaktio lähtee käyntiin ja mun on pakko päästä pois tai teen jotain pahaa.

Mä en tiedä onko täällä enää ketään, mutta mä kirjoitan silti. Tuntuu hassun tutulta, ihmeellisen turvalliselta kirjoittaa taas. Traumoja tai ei.

borderline between what and what?

Uusia numeroita papereissa.
F60.3, epävakaa persoonallisuus, rajatila.
Oon ehdottanut tota lääkärille aiemmin itse mutta nyt se oli muka ihan itse keksinyt sen.
Oon ollut monta kuukautta ihan fine, yks relapse takana ja reisi ja kyljet arvilla, paranemaan päin.
Mieliala on kuitenkin tasaisesti laskenut koulu- ja rahastressin takia niin paljon, että tällä hetkellä oon melkein samassa jamassa kuin silloin, kun menin osastolle.
Kun nään A:n seuraavan kerran niin aion kysyä voiko venloja nostaa vielä, mä haluan kokeilla sitä ennenkuin signaan itseni taas viikoiksi lukkojen taakse.
Miksen osaa olla onnellinen?

we're gonna be okay

Eilinen ja toissapäivä olivat vähän vaikeita. Eilinen oli tavallinen "läskipäivä". Mikään ei tuntunut hyvältä päällä, kaikki kiristi tai korosti vääriä paikkoja. Illalla otin pari ketipinoria, nukahdin ennen kymmentä ja nyt heräsin kahdeksan jälkeen hyvin levänneenä. Olo on ihan okei. Ehkä tämä taas tästä.

Eilisen kaltaiset päivät saa mut kiitolliseksi siitä, miten hyviä ihmisiä oon löytänyt ympärilleni. Ihmisiä, jotka tukee, kuuntelee ja ymmärtää. Ekaa kertaa vuosiin mulla on sellainen olo, että joku välittää.

"fat is not a feeling"

i feel fat

i feel fat

i feel fat

ifeelfat

i
feel
fat

Somebody speak to me 'cause I'm feeling like hell

Kirjotan, koska jos en, niin tekisin jotain pahaa.

Eksyin internetin väärälle puolelle, paskat välitin trigger warningeista ja täällä mä istun polvet rintaa vasten ja tärisen. Katselen reisiäni ja haluaisin nähdä punaisia viivoja valkoisten sijaan mutta taistelen sitä fiilistä vastaan parhaani mukaan.

Terapeutin kanssa meni hyvin. Mulla on kuukausi aikaa käydä muilla kokeilemassa, jos haluan. Mut en halua. Tuntu, et meillä synkkas heti. Se ymmärsi mua ja osas sanoo just oikeet asiat. Tuntuu et mä saan sen kanssa kaiken ulos ja käsiteltyä et mä voin parin vuoden päästä olla jotain ihan muuta, uutta, jotain sellasta mitä en oo ollut. Koska niinkuin mä kerroin sille eilen, mä en tiedä kuka mä olen, mitä mä olen ilman mun masennusta, ahdistusta ja pakko-oireita. Ne on niin syvällä mussa, että ne on osa mua, suurin osa mua.ne on haudanneet alleen kaiken muun aikoja sitten ja mä en ees taistellut vastaan.