 |
| Österbottens perla 149 s. |
Pienillä kivillä, joita oli tiheässä pitkin Alajärven-joen itäistä rantaa, hyppeli nuori tyttö, paljain jaloin ja kauloin. Hänen soikeanpyöreiden kasvojensa ympäri, joiden suurissa sinervissä silmissä saattoi lukea ainoastaan lapsellista viattomuutta ja jonka suu oli paisuva, kuin kypsä rypäle, valuivat vaaleat hivukset irtonaisina aina vyötäisiin asti. Kevyt puku peitti hänen solakkaa vartaloansa eikä ulettunut alemma, kuin että pienet jalkansa ja nilkkaluunsa jäivät näkyviin. - - Pohjanmaan helmi, siksi häntä yleisesti nimitettiin, antoikin syytä nimelleen, jolla ei ainoastaan tarkoitettu ruumiin vaan myöskin sielun kauneutta. Vaan Ilma, se oli tuon kauniin helmen nimi, ei tiennyt kauneudestaan.
Kirjastokäyntini ovat aina suunnitelmallisia: kuljen ympäriinsä paperilappu kädessä, lainaan kirjat ja lähden pois. 1800-luvun haaste on kuitenkin loppumaisillaan, ja halusin jonkun mahdollisimman lyhyen ja kevyen loppukirilukemisekseni. Tämä pieni historiallinen romaani sitten tupsahti onnellisesti lattialle etsiessäni erästä toista kirjaa, ja päätin napata läpyskän mukaan.
Nimensä mukaisesti sotaan - tässä tapauksessa Suomen sotaan - suhtaudutaan romanttisesti. Pohjanmaan lakeuksien jylhä luonto ja asukkaiden elo häiriintyy, kun venäläinen kasakkajoukkio lähestyy. Sen johtaja, katteini Margunoff, haluaa Ilman omakseen. Aiemmin Margunoff yritti viedä tytön, mutta tämän nyt edesmennyt isä vastusti ja talonpojat polttivat lopulta katteinin kartanon. Nyt katteini on kostoretkellä ja haluaa Ilman joko elävänä tai kuolleena.
Margunoff ja muut venäläiset kuvataan irstaina ja susimaisina, joka on ihan luonnollinen asenne kun hyökkääjiä pelätään. Tänä päivänä vastakkainasettelu meihin ja teihin on lähinnä huvittavaa, varsinkin kun Suomen ja Venäjän välillä ei ole enää sotaa. Åbergin mukaan iso paha susi tulee ja yrittää viedä Suomen mennessään. Ajatus lähinnä haukotuttaa, mutta pienoisromaani osoittautui silti ihan sympaattiseksi kaikessa "romantillisuudessaan".
Pyörtyilevien naisten kuvaus on kliseistä ja yksiulotteista, puhumattakaan tarinan konnasta Margunoffista. Yllätyin kuitenkin siitä, että Åberg muistuttaa venäläisten olleen aivan yhtä urhoollisia kuin suomalaistenkin, vaikka luonne ei ollutkaan niitä parhaimpia. Toisaalta, venäläisten viinansietokykyä ihaillaan, koska he eivät ikinä ole pahansuopia humalassa. Tässä vaiheessa en jaksanut ottaa tarinaa ihan niin vakavasti, vaan olin mukana pieni pilke silmäkulmassa. Vanhanaikaiset ilmauksetkin ihastuttivat, joista tosin saa kiittää suomentajaa. Kasakka Kotschoffsky tuo pientä ristiriitaa siihen, millaisina venäläiset mielletään, koska Margunoffin vihollinen ei selvästikään ole paha ihminen.
Vaikka Ruotsin itäinen osa liitettiinkin Suomen sodan seurauksena Venäjään, eli laajemmassa mittakaavassa iso paha susi voitti, pienten ihmisten kohtalo Åbergin romaanissa saa kuitenkin hymyn huulille. Sodista huolimatta ihmisille tapahtuu myös hyviä asioita, ja monet elävät onnellisena elämänsä loppuun asti.
* * *
Suomentaja: J. G. Hagfors
Osallistuu haasteisiin: 1800-luvun kirjat ja Ihminen sodassa (Kaukaiset sodat)
