torstai 29. joulukuuta 2011

Mahtavaa Uutta Vuotta 2012!





Vilkaisu vuoteen 2011!

Vuosi 2011 0n lopuillaan ja on aika palata katsomaan missä kaikessa
DesignOnTampere ry on ollut vuoden aikana mukana!



Designviikko järjestettiin ensimmäistä kertaa yhteistyössä Tampereen Arkkitehtuuriviikon kanssa 23.9- 2.10.2011. Designviikon teemana oli läpinäkyvyys, millä haluttiin tuoda esille henkilöitä ja prosesseja muotoilun takana.

Designviikon tämän vuoden päänäyttämönä toimi Tampellan alueella sijaitseva vanha Veturihalli, mikä avattiin yleisölle monen vuoden hiljaiselon jälkeen. Riisuttu tila valloitti järjestäjät ja sen käyttöön saamiseksi oltiin valmiita tekemään myös töitä. Hallin siistiminen, kuten tiilien ja kivien kantaminen kuului järjestäjien työnkuvaan ennen Designviikon alkua :).








Designviikko alkoi DesignOnTampere- kartan uusintapainoksen julkaisulla pe 23.9. Lauantaina järjestettiin opastettu kävelykierros Design&Tampere. Viikon ajalle riitti myös paljon muuta ohjelmaa...




Tampereen 7. Designtori täytti Veturihallin sunnuntaina 25.9.



Pecha Kucha -iltama järjestettiin yhteistyössä Tampereen Arkkitehtuuriviikon sekä Tilanne ry:n kanssa ke 28.9. Katsojat pääsivät nauttimaan vauhdikkaista ja omaperäisistä esityksistä. Esiintyjinä nähtiin mm. designereita ja arkkitehteja.


Designviikko huipentui pe 30.9 Exhibitionist- muotinäytökseen, missä katsojat pääsivät näkemään kulissien takaista toimintaa.






DesignOnTampere ry osallistui Tampereella järjestettävään ravintolapäivään 19.11 visualisoimalla Ojakadulle pystytettävän pop up- ravintolan, Bistro&Bar auki-O, ympäristön. Ruoka oli herkullista ja tunnelmaa riitti!




Designtori Joulu täytti Pakkahuoneen 4.12. ihmisvilinästä ja mahtavista designtuotteista. Tapahtuma keräsi yhteen yli 60 muotoilualan yrittäjää ja suunnittelijaa.



Riia Paasonen

Sami Pesonen

Hanna Riikka Heikkilä


Vuoden 2011 aikana yhdistys on tehnyt yhteistyötä kymmenien eri yhteistyötahojen kanssa. Taiteilija yhteistyöt ovat jatkuneet ja tänä vuonna Designtoreilla saatiin nauttia Hanna Riikka Heikkilän ja Riia Paasosen taiteesta sekä Fintagen & Sami Pesosen valokuvanäyttelystä.
Vuoden aikana yhdistyksen järjestämissä tapahtumissa on käynyt yhteensä n. 12 000 kävijää.

Haluamme kiittää sydämellisesti kaikkia ihania kävijöitä ja yhteistyökumppaneita kuluneesta vuodesta, KIITOS!


perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulutervehdys!


Kuvan osoite: http://www.thedandyproject.com/


DesignOnTampere ry toivottaa tonttuisaa Joulua kaikille!


perjantai 16. joulukuuta 2011

Koruaarteita lahjaksi lähimmäiselle Vintage Gardenista!



Tunnelmalliselta Ojakadulta Suomen parhaaksi tituleeratusta vintageasustekaupasta (Elle) Vintage Gardenista voi pukinkonttiin hakea mahtavan hienosti paketoidut kauniit ja tarkoin valikoidut vintageaarteet. VG:n Leena lupaa ettei varsinkaan Englannista ja Amerikasta tulleita harvinaisuuksia saa mistää muualta. Kauneutta ja yksilöllisyyttä arvostavalle ihan varma valinta siis. Ja Leena tietysti neuvoo löytämään koruröykkiöistä juuri sen sopivan. Jos ei sittenkään osaa päättää, voi aina antaa shoppailuelämyksen VG:iin lahjakortin muodossa.

VG:n valikoimiin voi tutustua etukäteen FB:ssa http://www.facebook.com/pages/Vintage-Garden/114276600928?ref=ts

Vintage Garden osallistuu DesignOnTampereen Late Night Shopping -iltaan, joten huomenna la 17.12 voi tehdä vintage löytöjä klo:21.00 asti, luvassa hyasinttien huumaa!
Vintage Garden on jouluaattoon asti avoinna joka päivä.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Late Night Shopping la.17.12!



Lauantaina 17.12. Design On Tampere goes Late Night Shopping!


Jouluisaa shoppailua, aitoa tunnelmaa, hemaisevia herkkuja, huumaavia askartelupajoja sekä herkullisia tarjouksia klo 21 saakka näissä upeissa DOT-karttapaikoissa:


Design Boulevard, Vintage Garden, Super Mukava, Kahvila Runo, Vohvelikahvila, Ovelia, Lempi, Kehystarina, Café Europa, ID, Korus, PikkuPutiikit, Nagual, Henriks, Runsaudensarvi sekä Kahvila Valo!


Kiertämällä lauantaina vähintään viisi LNS-karttapaikkaa osallistut 100 €:n DesignOnTampere -lahjakortin arvontaan! Arvontalipukkeena toimivan DOT-kartan voit tulostaa http://www.designontampere.com/?p=kartta tai noutaa karttaliikkeistä. LNS-iltaan osallistuvassa karttaliikkeessä piipahtaessasi saat karttaasi merkin ja viisi merkkiä kerättyäsi voit osallistua arvontaan palauttamalla LNS-iltana klo 21 mennessä arpakarttasi Ojakadulle Vintage Garden/Super Mukavaan tai Aleksanterinkadulle Design Boulevardiin.


Kyllä, joulushoppailu voi olla mukavaa ja makoisaa. Tervetuloa Late Night Shoppailemaan!


Late Night Shoppin illan erikoistarjoukset ja houkutukset:


Design Boulevard: tarjolla pientä jouluherkkua ja ylläreitä

Vintage Garden: Ojakadun tunnelmaa, tuoksuva hyasinttikorupaja ja uber hienoja vintagepaketteja pukinkonttiin!

Super Mukava: Ojakadun tunnelmaa, tuoksuva hyasinttikorupaja ja uber hienoja designpaketteja pukinkonttiin!

Vohvelikahvila: jouluinen vohveli ja kahvi/tee 5,50 € (norm 6,70€)

Ovelia:erikoistarjouksia, herkkuja ja jokaiselle kävijälle pieni yllätyslahja

Lempi: joulukahvia, glögiä ja erilaisia tuotemaistiaisia, erikoistarjouksessa mm. joulukahvit ja glögit

Kehystarina: pientä purtavaa, jouluista tunnelmaa ja kaikesta lahjatavarasta -10%

Café Europa: kaikki glögit -1,50e/kpl koko päivän, klo 21 alkaen ohjelmaa

ID: lämmintä glögiä, jouluisia herkuja ja normaalihintaiset tuotteet - 15 %


Korus: mielin määrin rattoisaa joulumieltä

PikkuPutiikit: glögiä, pipareita, tunnelmaa ja tarjouksia

Nagual: glögiä ja taattua tunnelmaa

Henriks: lahjakorttietu osta 50€ lahjakortti saat 10 € kaupan päälle (sadan euron lahjakortin ostajalle 120 euron lahjakortti jne.)

Runsaudensarvi: lämmintä jouluista juotavaa, kasviskinkkua sekä naposteltavaa, illalla on myös jouluinen ylläritarjous & DJ Vivian Danger soittaa musiikkia iskelmästä

indieen

Runo: Ojakadun tunnelmointia ja jouluisia herkkuja

Valo: parilapatonki salaatilla ja lasi talon punaviiniä/haudutettu teepannu 10e, LNS-tarjous klo 18-22

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

maanantai 5. joulukuuta 2011

ISO KIITOS KAIKILLE!

Paljon kiitoksia koko Design on Tampereen poppoolle jälleen kerran mahtavasta Designtori JOULU- tapahtuman järjestämisestä!

Kiitoksia tietenkin myös KAIKILLE MYYJILLE, olitte aivan mahtavia kaikki!!

Kiitos ja ensi vuoteen!

RAUHALLISTA JOULUNODOTUSAIKAA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA!




sunnuntai 4. joulukuuta 2011

TÄNÄÄN. SE ON TÄÄLLÄ. DESIGNTORI JOULU!!


Tänään klo 11-18 Designtori JOULU Pakkahuoneella ja Klubilla.
Tule sinäkin katsomaan mikä on in juuri NYT ja tekemään jouluostokset pukinkonttiin!

Luvassa tänään on kukkapajaa, joulukorttipajaa sekä mielettömiä myyjiä ja upeaa joulutunnelmaa a'la Design on Tampere.

lauantai 3. joulukuuta 2011

HUOMENNA SE ALKAA, DESIGNTORI JOULU





Tule sinäkin tekemään mahtavia löytöjä pukinkonttiin huomenna starttaavasta Designtori JOULUSTA!