Sameissa vesissä

Pohjoismaisista rikoskirjailijoista suosikikseni on viime vuosina noussut islantilainen Arnaldur Indriðason, jonka poliisiromaaneista saamme nauttia Seija Holopaisen suomentamina. On hämmentävää huomata pitävänsä niin paljon kirjoista, joissa päähenkilö, poliisikomisario Erlendur, on varsinainen kliseiden summa: yksinäinen, vanheneva, kauan sitten eronnut ja lastensa kanssa ongelmallisissa suhteissa oleva mies, jolle ainoastaan työ on merkityksellistä. Erlendur on kuitenkin lukijalle armollinen hahmo, jossain asioissa passiivinen ja kyvytön, toisissa taas erinomaisen pätevä ja aikaansaapa. Nyt kuitenkin sarjan edellisen osan, Hyytävä kylmyys, tapahtumat ovat lähettäneet Erlendurin lomalle Itä-Islantiin ja uusimmassa, Sameissa vesissä -romaanissa, rikosta selvittää toinen Erlendurin kollegoista, kolmen lapsen äiti ja taitava kokki Elínborg.

Tällä kertaa Elínborgin täytyy ratkaista nuoren miehen raaka surma. Miehen taskusta löytyy raiskauksissa käytettyjä tyrmäystippoja ja poliisien arvaus on, että surmayönä paikalla on ollut tämän viimeisin uhri. Onko nainen viiltänyt raiskaajansa kurkun auki, syötettyään ensin miehelle tämän omaa lääkettä eli tyrmäystippoja, vai mitä on tapahtunut? Elínborg hoitaa tutkimuksia aivan kuin Erlendur, puhumalla itsepintaisesti ihmisten kanssa, kunnes löytää langan pään jota seurata ja luottamalla sitten vaistoonsa. Tarjoutuu siis tilaisuus tutustua naiseen, joka on tähän mennessä nähty lähinnä Erlendurin kautta, mutta kirjailija ei ole muuttanut tyyliä laisinkaan, vaan Elínborgin tutkimukseen ja tämän perhe-elämän (osittain harmoniseenkin) kuvaukseen kietoutuu Indriðasonin kirjoista tuttu, joka paikkaan tunkeutuva surumielisyys.

Monissa sarjan kirjoissa jälkiä jättämättä kadonneet ihmiset ja lasten ja vanhempien suhteet ovat tarinoiden käyttövoima. Kumpikin teema löytyy myös uudesta suomennoksesta, jossa etualalla ovat lasten ja vanhempien ongelmalliset suhteet. Elínborgin suhde omiin kasvaviin lapsiina, raiskattujen tyttöjen suhde vanhempiinsa, murhan uhrin oma perhe - ja kuten arvata saattaa, kovin on harmaata ja valopilkut harvassa. Kirjailija ei analysoi tai selitä mitään, ainoastaan kuvaa voimattomuutta ja surua ja sitä miten ne jauhavat ihmistä pienemmäksi. Indriðasonin suomennettujen kirjojen joukossa omat suosikkini ovat Räme, Haudanhiljaista ja viime vuotinen Hyytyvä kylmyys. Sameissa vesissä ei yllä aivan niiden tasolle, vaikka siitä pidinkin.