torstaina

Eräs kertoi, että haavat häviävät
ja muistot muuttuvat kauniiksi.
Se vie vain aikaa, kunhan
jaksaa hyväksyä.

Mutta minä pakenin
menneisyyttäni.
Etsin uutta elämää
omin neuvoin, sillä
karkasin heidän käsistään. 
  
En ole eri ihminen
kuin aikaisemmin,
mutten ole samakaan.

Olen yksin piiloutunut
sairaankauniiseen maailmaani.

5 vuotta ja 131 päivää.
Kestääkö vielä?