Kesä tulee, oletko valmis?

Hiljaisuutta on nyt riittänyt ihan liian kauan. Kyllä täällä neulotaan. Ei vaan saada blogiin asti. Ei kuvia eikä edes tervehdystä.

No, rehellisyyden nimissä täytyy todeta, että ei ole neulottu niin paljon kuin neuletehtaamme parhaina päivinä. Uudet haasteet elämässä keväisen työpaikan vaihdon muodossa ovat vieneet suorastaan odotettua enemmän energiaa, joten työn ja arjen pyörittämisen lisäksi kaikki muu on saanut jäädä.

Kesä tulee ja ensimmäiset paljasvarpaiset juoksut kesäpihalla on tehty. Mutta villasukkiin uskon edelleen! Niitä tarvitaan aina. Ja niitä on helppo neuloa silloin, kun voimat eivät riitä mihinkään sen kummemmin ajattelua vaativaan. Neulominen on kuin meditaatiota, kerrosten laskeminen kuin rukousnauhan helmiä siirtelisi.

Montakohan sukkaa olen neulonut? Montakohan kantapäätä tehnyt? En toki hätyyttele mitään ennätyksiä, mutta aika monet kuitenkin. Lähipiirini koot osaan ulkoa sekä sentteinä, että silmämääräisesti (aivoni ovat kovat tallentamaan nippelitietoa, jota ei tarvitsisi muistaa, tietoa, jonka voisi kirjata ylös ja tarkistaa). Suurin piirtein. Kasvavia toki täytyy mitata. Siinä ajan kulumisen näkee konkreettisesti.

Keijukaisprinsessan toiveesta värikkäät paksut villasukat ja kahdet muut odottaa kuvaamista. Nyt ainakin riittää loistavaa luonnonvaloa kuvaamiseen... sekään ei käy siis tekosyyksi sille, ettei kuvia täällä näy. Kohta minä ryhdistäydyn ja sitten kuvia tulee!

Valoisia kepeitä kevätiltoja! Kauniita kirkkaita kevätaamuja! Helppoja päiviä siinä välissä. Tavallista arkea - kiitos! Rauhaa ja rakkautta!

Mummoille (ja papoille) villasukkia

Espoon vapaaehtoisverkosto on haastanut minut, sinut, meidät kaikki - kutomaan sukkia mummoille ja papoille! Sukkia tarvitaan 700 paria eli tekemistä riittää monelle. Veikkaanpa, että aika monen villalankavarastoissa on muutama kerä, jotka hyvin voisi neuloa ja lahjoittaa siten lämpöä ja hyvää mieltä!

Annetaan puikkojen heilua! Lisätiedot voit tarkistaa täältä.

Päätöksiä

Kesken kaiken itseasiassa kovin tyytyväisenä elämääni olen tehnyt päätöksen vaihtaa työpaikkaa. Uudessa työssä on tulee olemaan monenlaisia haasteita, jotka haastavat paitsi minua myös asettavat perheeni uudenlaisten haasteiden eteen. Teen ratkaisun silti. Osin itsekkäistä uraani liittyvistä syistä, mutta myös uteliaisuudesta ja omien rajojen kokeilemisen vuoksi. Joskus mahdollisuuksiin on vain tartuttava.

Uuden aloittaminen on aina huikean houkuttelevaa ja vaatii kuitenkin melkoisesti rohkeuttakin. Mutta kun päätös on tehty - eteenpäin mennään. Ennen lähtöä on kuitenkin saatava monta asiaa entisessä joko valmiiksi tai ainakin siihen pisteeseen, että jäljelle jäävät voivat ilman kohtuuttomia ponnisteluja jatkaa tehtäviäni.

Joskus asioiden loppuun saattaminen vaatii oikeastaan vain oikeiden asioiden yhdistämistä. Sukat unohtuneet kesken vähän ennen valmistumistaan oikeastaan vain sattumalta. Pistetty syrjään ja unohtuneet sinne. Huivi jäänyt kesken langan loppumisen vuoksi. Sama lanka, yksi ilta ja kaksi kaunista valmiina. Saman tapaista yhdistelyä nyt nämä viimeiset päivät wanhassa työssä. Uteliaana kohti uutta.

t. Oikeastaan aika tyytyväinen Aurora

Ystävä on kuin villasukka

Kirjoitteli muuan eräässä yhteydessä :) Kyllä vain niin onkin. Ja villasukille on totisesti ollut käyttöä viime päivinä. Paitsi että tuli oikein emäpakkaset niin meillä on alettu sairastaa oikein urakalla!

Oma selkä sanoi riks raks ja poks. Tuli venyttyä särkylääkepöhnässä monta päivää kotona. Ei siinä mitään. Neuloinkin. Silloin kun pystyin istumaan. Hiljalleen parempaan suuntaan selkäni menossa. Sitten aloitettiin oikein kunnon kuumetauti. Keijukaisprinsessa hehkuu kuin kiuas ja nukkuu kolmatta päivää.

Silti tuli ystävänpäivä. Näin kukkia rakastavana - ihan loistopäivä! Ihanaa, kun kesä tulee edes maljakkoon. Kevään myötä kukkaan puhkeavat myös lempikukkani, tulppaanit. Miten joku niin yksinkertainen voi olla niin kaunis ja kaikki värit yhtä kauniita. Silmäkarkkeja. Mutta eipä ruusuistakaan voi vikaa löytää.

Aurinko paistaa sisukkaasti ja antaa uskoa, että kevättä kohti ollaan menossa. Lumi ei minua haittaa. Sen tuoma valo on kaikkeen vaivaan verrattuna kuitenkin ylivoimaista. Kylmyys kyllä hyytää sielua myöden. Onneksi on villaa.

Elämäni ja urani ensimmäinen zauberball taipui sukiksi. Värit todella vahvoja. Sukan välittömästi alkava nukkaantuminen hieman masensi, mutta neulottavana ihana ja lopputulos pehmeän villainen. Tulee varmaan tehtyä toistekin joku vähän hillitympi väri ehkä.

Suloinen kuopukseni, ikiliikkuja ja puhekone, on hiljaa tai ainakin välillä tai ainakin hiljaisempi. Eripari polvisukissaan makaa sohvalla ja televisiossa laulavat ja tanssivat Hannah Montana, muumit ja barbie-elokuvat. Nyt voi katsoa, mitä vaan. Ei tule yliannostusta. Silmät painuvat kiinni kohta alkutekstien jälkeen. Tyhmä tauti mene jo pois.

Onneksi on ystävät. Ihanat ihmiset. Muuten nämä hitaat toipilaspäivät olisivat erityisen tylsiä. Nyt ihan siedettäviä. Ja otsikkoon viitaten - rakastan villasukkia :)

Aurora kevättä kohti

Sinistä ilta hämärässä

On hankalaa, jos ihmiselle iskee inspiraatio kuvata illalla, kun valo on onnetonta. Vielä kiusallisempaa on, jos se ihminen ei ymmärrä odottaa aamua ja parempaa valoa vaan huonosta valosta huolimatta vie kuvaus ja bloggaus projektin läpi. No seuraukset on nähtävissä täällä juuri nyt.

Sohvan nurkassa lojuu useinkin joku keskeneräinen neule. Neuleen seurana harva se ilta on jotain lasten sohville unohtamaa. Vaikka sitten läksyvihko. Kuvassa hiha. Hihalla on kaveri. Samaisen paidan aloitettu vartalo-osuus. Lankana Novitan Rose. Väri, no jaa. Mikähän minua oikein vaivaa, kun mukaan helposti lähtee sinisävyisiä, vaikka virallisesti en sinisen ystävä olekaan. Ja tuo mohair... En ole ihan varma siitäkään.

Usein neuleen päällä sohvan nurkassa lojuu myös koira. Välillä käännän koiraa ja kaivan puikkoja sen alta. Ei ole todellinen prinsessa se. Voi nukkua vaikka sukkapuikkojen päällä. No poikakoirahan tuo on noin muutenkin.

Yksi ihanuus kaukana toivoi piiiitkiä sukkia ja saamansa pitää. Lähtevät postiin maanantaina. Terveisiä vaan Keski-Suomeen. Tädin mussukka - joka on tätiään pidempi, mutta mussukka vieläkin.

Tämän vuoden aloitus on ollut raskas.

Huonoja uutisia, surua ja turhia haasteita on tämä vuoden alku tarjonnut. Onneksi myös hyviä asioita, rakkaita ihmisiä, onnistumisia. Onneksi on pysyviä, turvallisia asioita, kuten vaikka leppeät, hämärät illat, käsityöt, vihreä tee ja kynttilät.

Kaikkein onnellisin olisin juuri nyt hyvin ja helposti soljuvasta arjesta. Siitä että ei olisi eikä tulisi mitään kovin ylimääräistä. Sellaisia tavallisia vaan nuhaa ja ehkä vähän kuumetta. Lumisateita. Autojonoja. Tavallista kiirettä. Ei sen kummempaa.

Aurora talvisena iltana

Raidallinen perhe

Kuopukseni Keijukaisprinsessa on siinä mielessä hauska lapsi, että hän on aina valmis lähtemään lankakauppaan. Siihenpä hauskuus sitten näissä reissuissa loppuukin. Halvempaa olisi käydä yksin... Käytiin tiistaina yhdessä lankakaupassa ja lapseni hullaantui lankavalikoimasta ihan samalla tavalla kuin äitinsä ja sai saaliiksi ihanan paksun Zitron Turmalin-langan. Virkkasipa tämä Tehotyttö samana iltana 12 nron koukulla 100 g vyyhdistä tämän söpösen pussukan :) Sopii muuten tekijänsä päähänkin... että on muunnettava pipoksi myös.

Lapsen työn raidat tulivat tällä kertaa langasta itsestään, minä jouduin vähän vaihtamaan lankaakin. Kun joulusta päästiin eteenpäin, pääsin vihdoin neulomaan itselleni ja tässä tulos. Pitkät noroset (kureyon) sukat... melkein niin ihanat, ettei meinaa raskia pitää :) Mutta ei raaski jättää pitämättäkään!

Puikoilla paljon uutta. Vähän valmista.

Lämpöä ja lempeä talvisiin iltoihinne!

teidän

Aurora

HIljainen hetki

Tieto lapsuuden ystävän kuolemasta tavoitti kesken kiireisen iltapäivän. Pysäytti. Asetti mittasuhteet kotvaksi kohdalleen. Käänsi näkökulman juuri tähän hetkeen, lähelle.

Niin paljon syytä kiitokseen. Olen kiitollinen elämästäni juuri tällaisena juuri nyt.

Päätin tarttua hetkeen. Paistoin lapsille iltapalalla lettuja. Poltettiin kynttilöitä.

Minä muistan Sinut.