Omenapuun alla

Hei vaan. Korupajastani on kesän aikana valmistunut muutamia koruja, itselleni, lahjaksi sekä yksi tilauskin pukkasi päälle yllättäin, kun lahjansaajan sisko ihastui tekemääni koruun ja halusi itselleen samanmoisen korun, tosin värimaailmaltaan erilaisen. Oli tosi kiva kuulla, että lahjaksi tekemäni koru osui ja upposi täydellisesti (ainakin näin minulle vakuuteltiin), vaikkei minulla ollut minkäänlaista käsitystä lahjansaajan korutyylistä ja värimaailmasta ja sitten vielä joku toinenkin halusi itselleen samanlaisen korun.

Tykkään ihan tosi paljon tehdä koruja, harmi vaan, että tällähetkellä on niin harvassa ne hetket, kun pääsen koruja näpertelemään.

Harmi, etten kerennyt kaikkia tekemiäni koruja kuvaamaan. Nämä pikapikaa kuvaamani korut väkersin ihan omaan käyttöön, turkoosin tunikan seuraksi kesän juhlia varten.

Korujen kuvaaminen on minusta jotenkin ihan hirmu vaikeaa, en oikein tiedä missä, milloin ja miten niitä pitäisi oikein kuvata...ulkona vai sisällä, neutraalilla alustalla vai rekvisiitan kanssa...näitäkin koruja kuvailin eka valkoisen paperin päällä ulkona auringonvalossa, sitten yht`äkkiä tuumasin, että mitä jos nakkaisin korut omenapuuhun...

Vintaj natural messinkiä (korunvalmistusmateriaalina ihan ehdoton suosikkini tällähetkellä), lucitekukkasia ja särölasihelmiä...

Niin ja hei, korukuvausvinkkejä otan ihan hirmuisan mieluusti vastaan.

Kesällä kerran

Kyllä kesällä on sitten mukavaa...

...kun voi pieniä varpaita lämpimässä tuulessa heilutella...

...pienillä varpailla kuumalla hiekalla tepsutella...

...ja voi pienet kädetkin hiekkaan upottaa...

Näitä kuvia talvella katsellessa voi muistella miten ihanan lämmintä kesällä olikaan...minulle tämä helle alkaa kyllä jo riittämään. Jatkuva nihkeä olo iholla saa minut vaan kiukkuiseksi ja sisällä on aivan tuskastuttavan trooppinen ilmasto, vähän kun kättänsä nostaa, niin jo on hikihelmet huulen yläpuolella kimmeltämässä. En valita, mutta on se vaan kiva, että Suomessa on 4 vuoden aikaa.

Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan

Hei vaan piiiitkästä aikaa. Kylläpä aika on kulunut hurjaa vauhtia. Viimeksi, kun tänne kirjoittelin, meitin vaavi oli ihan vaavi vielä ja nyt neiti jo melkein kävelee ja leikkii legodublopalikoilla ja touhuaa niin kovin koko päivän. Ihana pieni ilopilleri.

Aika on mennyt suitsaitsukkelaan arkisten askareitten kimpussa puuhatessa, omille kivoille pipertelyille ei ole juurikaan jäänyt aikaa ja samaisesta syystä ei ole ollut mitään blogattavaakaan. Kamerakin on pölyttynyt kaapin kätköissä. Kunnes parisen viikkoa sitten 3 viikon huvilareissulta kotiuduttuamme sain näpsäistyä muutaman kuvan puutarhastamme.

Puutarha oli puhjennut kukkaan.

Noh, nämä nyt ei kukkia ole, mutta kylläpä olikin kolmessa viikossa meidän pieni kasvimaakin alkanut kukoistamaan ja tämän kuvan ottamisen jälkeen on kasvimaan herkuille tullut rutkasti pituutta lisää. Yksi pieni vaaviporkkana ollaan maistettu ja ihan on ollut pakko napata pari pulleinta herneenpalkoakin maisteltavaksi, makoisia ovat, ainakin äitin mielestä, jostain kumman syystä pikkuherra ei ole kovin innostunut herneistä, vaikka ovat omakasvattamia. No, eipähän varmaankaan sitten käy salaa herneitä napsimassa ;)

Tämän minikasvimaan viereen oli tarkoitus laittaa toinenkin tuollainen laatikko mansikoita varten, mutta se nyt vaan jäi laittamatta, kun en saanut "tilaamaani" laatikkoa (=iso mies ei kerennyt tekemään). Ehkä sitten ensikeväänä...

Ja mitä otsikkoon tulee...antaa kaikkien kukkien kukkia vaan...

Mukavaa kesän jatkoa ja palaan pian, tai sitten en, katoa en kuitenkaan kokonaan =)