Briiffi

Kinahmon koulun lakkauttamisen kuulemistilaisuus.

Saan toimeksiantoja kuvareportaasikeikoille usein ihmisiltä, jotka eivät ole koskaan itse käyneet kuvauskeikalla. Joskus käy mielessä, että heidän käsityksensä maailmasta perustuu CSI-sarjaan. Siinä arkisinkin asia tapahtuu hollywoodmaisen näyttävissä puitteissa.

Viime aikoina on myös lisääntynyt kuvausten ennakkosuunnittelu. Suunnittelu on järkevää, kun kuvataan studiossa, mutta studion ulkopuolella maailma on jo paljon monimutkaisempi. Nyt keikalle mentäessä saan usein liuskan mittaisen listan kuvaustoiveita ad:lta, joka on omassa päässään ehtinyt muodostaa mielikuvan siitä miltä reportaasin kuvien tulisi näyttää ja mitä niissä pitäisi näkyä. Nämä toiveet ovat usein täysin irrallaan todellisuudesta. Olen mennyt satoja kertoja paikalle huomatakseni, ettei ennakkokäsitykseni keikasta ollutkaan oikea. Sehän ei silti tarkoita sitä, etteikö tilanteesta voisi saada mielenkiintoisia kuvia.

Hyvä taittaja/AD/kuvatoimittaja on yleissivistynyt ihminen, jolla on taustaa toimittajana tai kuvaajana. Hän ei uuvuta kuvaajaa epärealistisilla toiveilla, joiden pakonomainen täyttäminen kuluttaa turhaan kuvaajan aikaa ja energiaa kuvauskeikalla. Mielenkiintoinen valokuva syntyy tilanteesta, jota ei osaa odottaa.

Kuva ei ole pikseleitä

Kun kaksi valokuvaaja kohtaa, ammattilaiset tunnistaa siitä, että he eivät aloita keskustelua kameroiden teknisistä ominaisuuksista. Miksikö? Siksi, koska pikselimäärät ja signaali-kohinasuhde eivät ole kiinnostavia keskustelunaiheita. Siksi, koska he lukevat muitakin sivustoja kuin Dpreview:tä. Siksi, koska heille syy ryhtyä valokuvaajaksi ei ollut se, että saa onanoida kameroiden päälle. Mikään kamera ei tee valokuvasta kiinnostavaa, sen tekee kuvaaja. Valokuvan voima ei ole koskaan ollut sen teknisissä ominaisuuksissa, vaan sen sisällössä.