Kaksi kiveä on herättänyt huomioni kummallisella tavalla. Tässä kuvassa ensimmäinen, jonka kohtasin pari viikkoa sitten. Levitin kompostia puutarhassani ja mullan joukosta sangosta löytyi tämä kivi. Puhdistin sen ja tunnistin samaksi kiveksi, johon siskoni useita vuosia sitten piirsi kissan. Ehkä se oli joutunut kompostiin ollessaan koristeena kukkaruukun reunalla. Tämä ei sovi visualisoimani kiven malliin, mutta on kuitenkin kivi, jonka kohtasin hauskalla tavalla vuosien jälkeen.
Tässä toinen pari päivää sitten tapaamani kivi. Muistuttaa jo enemmän visualisoimaani kiveä ja tuntuu mukavan sileältä pitää kädessä. Vaan eipä löytynyt pihaltamme. Siivotessani laatikoita löysin pussillisen lomamatkalla rannalta kerättyjä valkoisia simpukoita. Pussissa oli myös muutama kivi. En ollut lainkaan muistanut, että pussissa oli niin kauniita kiviä. Siellä oli yksi vaalean harmaa ja useita pieniä valkoisia, soikeita kiviä. Kummallisella tavalla kohtasin jälleen jopa useamman kiven. Ehkä visualisointi toimii - ainakin jotenkuten.
Olin kuvitellut, että löydän kiven pihaltamme tai kävellessäni kadulla katsellessani maahan. Nämä kivet tulivat luokseni ihan eri tavalla. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten odotuksemme saattavat rajoittaa meitä niin, ettemme näe miten tavoitteemme toteutuvat silmiemme edessä. Kenties se mitä odotat onkin jo ulottuvillasi? Ehkä niin lähellä, ettet edes huomaa sen olevan jo olemassa. Minäkään en tiennyt jo omistavani juuri oikeanlaisen kiven, jopa useampia.
